Yhteisön elinvoiman ongelmia

[Tuplis]

Minä olen lyhyen ikäni ehtinyt seuraamaan suomalaisen (ja länsieurooppalaisen) kulttuurin ja yhteisön pirstoutumista keskenään kyräileviin klikkeihin, jotka vetävät yhtä köyttä erinomaisen huonosti.  Asioita ei saada eteenpäin, koska aina löytyy joku epäolennainen kohta johon joku ureapää katsoo asiakseen takertua ja halvaannuttaa pääpiirteissään hyvänkin liikkeen.

Yhteisöllisyyden tunne, fiilis siitä, että olisi olemassa tietynlainen "me", jonka puolesta vetää yhtä köyttä, puuttuu.  Tällaisen toi joskus niin nationalismi kuin kristinuskokin, mutta ainakin valtionkirkkomme on relativisoinut itsensä täysin ulos pelistä ja nationalismi on paitsi kulttuuripiirille suhteellisen hyödytön koska ei kannusta valtioidenvälistä yhteispeliä myös kantaa valtavaa sosiaalista stigmaa vaikka kansalliseen käyttöön erinomainen väline olisikin.

Islamilla ja Aasialla on molemmilla omat Hommansa kovassa nousussa, ensiksimainitulla rappeutuneen sisä- ulkoryhmäjakomme ansiosta, koska se voi lähettää maihimme loputtoman määrän kansalaisiaan ulossiittämään meidät ja kaatamaan maat ja kulttuurit, jotka ovat meille rakkaita; Aasialla puolestaan taloudellinen pyrky, noste ja eheä kuva kulttuurista, jota eivät päästä ulkopuolisia sotkemaan.  Molemmilla mainitsemillani kilpailukumppanilla on ehdottomana valttina (joka meiltä puuttuu) ulkopuolisia kohtaan tunnettu nuivuus ja terve asenne oman sisäryhmän edun ajamiseen (ok, islamin kohdalla tästä voidaan olla monta mieltä).

Millä elvyttää länsimaalainen / suomalainen omanarvontunto ja tunne siitä, että ansaitsemme olla olemassa, hallita aluettamme ja toimia sen mukaan, mikä sille on hyväksi, sen sijaan, että yritämme syleillä koko maailmaa, joka sylkee niskaamme kaiken sonnan minkä voi?

Eturyhmäjako on tehtävä, ja siitä on saatava kestävä.  Meillä menee toistaiseksi paremmin kuin suurimmalla osalla maailman väestöä, joten "globaali tasaaminen" on meiltä pois ad infinitum.

Toinen ongelma on suomalaisten lapsiluku.  Ne, joilla ei ole perusteltua syytä uskoa parempaan tulevaisuuteen, eli uskonnottomat ainakin, eivät tee lapsia epävakaissa oloissa, mikä entisestään kärjistää käsissämme olevaa demografista ongelmaa.  Ne taas, jotka uskovat korkeamman käden johdatukseen, voivat turvata tulevaisuutensa ja lapsensa siihen uskoon, että he ovat Oikealla Puolella ja edes Jumala jos ei kukaan muu katsoo heidän peräänsä.

Olisko kellään ideoita kansallisen tai kulttuurisen yhtenäisyyden, omanarvontunnon ja lapsiluvun korottamisen aikaansaamiseksi?  Minulla ei ole vastausta näistä mihinkään - lähinnä sellaista olisi poliittinen ratkaisu, joka tukisi lastentekoa tämänhetkistä enemmän.  Kyseisen ratkaisun kompastuskivi on jo nyt ongelmallisesti lisääntyvät hyödyttömät maassamme asuvat.

[myötäjuoksija]

Minä olen lyhyen ikäni ehtinyt seuraamaan suomalaisen (ja länsieurooppalaisen) kulttuurin ja yhteisön pirstoutumista keskenään kyräileviin klikkeihin, jotka vetävät yhtä köyttä erinomaisen huonosti.  Asioita ei saada eteenpäin, koska aina löytyy joku epäolennainen kohta johon joku ureapää katsoo asiakseen takertua ja halvaannuttaa pääpiirteissään hyvänkin liikkeen.

Yhteisöllisyyden tunne, fiilis siitä, että olisi olemassa tietynlainen "me", jonka puolesta vetää yhtä köyttä, puuttuu.  Tällaisen toi joskus niin nationalismi kuin kristinuskokin, mutta ainakin valtionkirkkomme on relativisoinut itsensä täysin ulos pelistä ja nationalismi on paitsi kulttuuripiirille suhteellisen hyödytön koska ei kannusta valtioidenvälistä yhteispeliä myös kantaa valtavaa sosiaalista stigmaa vaikka kansalliseen käyttöön erinomainen väline olisikin.

Jossain toisaalla (olisiko ollut siinä uskontovänkäysketjussa) tästä jo keskusteltiinkin. Tiivistetysti ajatus oli se, että uskonnon ja korvikeuskontojen (nationalismi, kommunismi yms.) menetettyä otteensa ihmisten elämästä alkoi yhteiskunnan koheesio heiketä ja "me" pirstoutua klikkeihin. Yhteiskunnan atomisoitumista siis, ja toisaalta "hajota ja hallitse".

Aihetta on kuitenkin käsitelty jo ennenkin, joten takerrun tällä kertaa vain tuohon yhteen lauseeseen:

...nationalismi on paitsi kulttuuripiirille suhteellisen hyödytön koska ei kannusta valtioidenvälistä yhteispeliä myös kantaa valtavaa sosiaalista stigmaa vaikka kansalliseen käyttöön erinomainen väline olisikin.

Toisaalta nationalismi (tai ainakin sivilisaation sisäinen jakautuneisuus) luo sivilisaation sisälle kilpailutilanteita, joissa eri valtiot kilpailevat keskenään. Kilpailu on itseasiassa silkkaa luonnonvalintaa, jossa heikot = korrputoituneet valtiot karsiutuvat (Puolan jako?) ja siten vahvistaa sivilisaatiota noin yleisesti. Verrataan vaikka vuoristojen ympäröimään, keskushallittuun Kiinaan; kiinalaiset keksivät ruudin, mutta eurooppalaiset kehittivät tykit (alkeissovelluksia pidemmälle). Eikä kilpailu ole ilmennyt pelkästään sotaisana; valtioiden välinen kilpailu on tuottanut läjäpäin taloudellista, tieteellistä ja taiteellistakin edistystä.

Toisaalta taas liiallinen annostus nationalismia on myrkkyä sivilisaatiolle, kuten viime vuosisadan kokemuksistakin voi huomata.

[Pöllämystynyt]

Toisaalta taas liiallinen annostus nationalismia on myrkkyä sivilisaatiolle, kuten viime vuosisadan kokemuksistakin voi huomata.

Tarkoitatko natseja, kommunisteja tai yhdysvaltain patriootteja? Natsit eivät olleet nationalisteja eli kansallismielisiä, vaan imperialisteja, joka on lähes vastakkainen aate. Natsit eivät pyrkineet siihen, että jokainen alkuperäiskansa saisi hallita itseään esi-isiensä mailla. Natsit valloittivat ja pyrkivät luomaan monikansallisen imperiumin, ja muokkasivat alkuperäiskansoja.

Kommunistit eivät olleet nationalisteja siihen viittaavasta retoriikasta ("suuri isänmaallinen sota") huolimatta. Natsien tapaan kommunistit olivat muka-nationalisteja pyrkiessään miellyttämään alistamiaan kansoja. Käytännössä kyse oli kuitenkin venäjällä isovenäläisestä imperialismista.

Yhdysvaltain "patriootit" eivät ole nationalisteja, vaan imperialisteja hekin. Patriotismi on uskollisuutta yhdelle valtiolle, ja siis täysin eri asia kuin kaikki alkuperäiskansat vapaaksi tahtova kansallismielisyys.

[Ernst]

Jossain toisaalla (olisiko ollut siinä uskontovänkäysketjussa) tästä jo keskusteltiinkin. Tiivistetysti ajatus oli se, että uskonnon ja korvikeuskontojen (nationalismi, kommunismi yms.) menetettyä otteensa ihmisten elämästä alkoi yhteiskunnan koheesio heiketä ja "me" pirstoutua klikkeihin. Yhteiskunnan atomisoitumista siis, ja toisaalta "hajota ja hallitse".

Läpikapitalisoitumisesta kirjoittavat jotkut saksalaiset yhteiskuntatieteilijät. Sehän johtaa ihmisyhteisöjen sisällä hajoamiseen markkinoiden toiminnan seurauksena, siis siihen, että ihmiset kohtaavat toisiaan voittopuolisesti "kasvottomina tavaranvaihtajina" tai tavaranvaihdon osapuolina. Samaan aikaan valtion ote säätelijänä tulee sekin ihmisten väliin. tapahtuu läpivaltiollistuminen. Ihmiset kaipaavat jotakin itseään suurempaa ja ihmisiä toisiinsa liittävää asiaa, aatetta tai uskontoa. Kristinuskon luterilaisen version kyky vastata tarpeeseen lienee heikko. Olisiko tästä halla-aholaisesta nationalismista, joka selvästi puhuttelee meitä, jonkinlaiseksi yhteiskunnalliseksi liimaksi?

[JR]

Näistä asioista olen yrittänyt täällä väitellä. Länsimaiden yleinen ongelma on kaikenlainen moraalin rappio. Vanha biologianopettajani sanoi, että "Ihminen on luotu ponnistelemaan, jos ihminen ei ponnistele, se rappeutuu." Olisi hyväksi, että kansakunnalla olisi yhteiset tavoitteet, joitten eteen ponnistella.
Kirkolla olisi kyllä paljon annettavaa kansakunnalle, mutta luterilainen kirkko ei ole määräilevä, eikä ihmismieltä hallitsemaan pyrkivä. Ihmisten pitää itse ymmärtää hakeutua kirkon piiriin.

[myötäjuoksija]

Toisaalta taas liiallinen annostus nationalismia on myrkkyä sivilisaatiolle, kuten viime vuosisadan kokemuksistakin voi huomata.

Tarkoitatko natseja, kommunisteja tai yhdysvaltain patriootteja?

Jospa on niin, että överiksi mennessään nationalismi juuri muuttuu imperialismiksi?

Kannattaa muuten huomata, että nationalismi eli kansallismielisyys viittaa kansan arvossapitoon, patriotismi eli isänmaallisuus taas valtion arvostamiseen. Monikulttuurisessakin valtiossa voi olla patriootti, muttei kansallismielinen.

[jaakkeli]

Jospa on niin, että överiksi mennessään nationalismi juuri muuttuu imperialismiksi?

Ei nyt ihan niinkään. Nationalismi aatteenahan syntyi nimenomaan juuri pienten kansojen liikehdinnästä imperiumeja vastaan, Suomessa vastareaktiona venäläiselle imperiumille. Se oli oman aikansa "edistyksellinen" liike ja "edistykselliset" kannattavat edelleen usein pienten, alistettujen kansojen nationalismia - useimmat nationalistiterroristijärjestöt ovat samalla myös sosialistisia.

Natsismi ei myöskään ollut Euroopassa täysin imperialistinen aate, vaan siihen sisältyi ajatus, että saksalaiset, itävaltalaiset, hollantilaiset ja skandinaavit ovat samaa "germaanista" kansaa, jonka kuuluisi elää yhdessä; käsitys slaaveista ja balteista oli usein, että he ovat osittain samaa kansaa, joka on vain mennyt sekoittumaan suomen- ja turkinsukuisiin "mongoloideihin" ja siten voidaan riittävin "puhdistuksin" arjalaistaa. Ei-imperialistinen nationalismi voi johtaa valloitussotaan tilanteessa, jossa toinen ryhmä ei "ymmärräkään" olevansa samaa yhteiseloa kaipaavaa kansaa. (Toisaalta natsit olivat selviä imperialisteja Afrikassa, jonka kansoille ei minkäänlaista itsemääräämisoikeutta olisi suotu.)

Samalla tavalla esimerkiksi venäläinen imperialisti haluaa Baltian kansat takaisin Venäjän alaisuuteen kun taas venäläinen nationalisti kiroilee sitä, miten amerikkalainen vehkeilijä on myrkyttänyt hänen mielestään samaa kansaa olevan Ukrainan slaaviveljen mielen omalla, venäläisestä eroavalla nationalismillaan.