Suora demokratia (yhdistetty)

[Nikolas]

Tässä viime päivinä ovat jotkut Saksassa huolestuneet demokratiaa uhkaavista voimista.

Kysäisin tekoäly Grokilta:

Toimittaja Suvi Turtiaisen artikkeli eilisessä Helsingin Sanomissa antaa ymmärtää että Saksassa oltaisiin huolestuneita siitä että jotkut Saksassa valtaan nousevat puolueet olisivat uhka demokratialle. Ajattelinkin että Saksan ja monien muidenkin maiden olisi suhteellisen helppo suojata demokratia ja tuottaa ns. "demokratian itsepuolustus" ottamalla käyttöön Sveitsin mallin mukainen demokratia, joka on menestyksellisesti puolustanut itseään väkivallattomasti jo vuodesta 1848. Oletan että eurooppalaisissa politiikan piireissä sen enempää oikeistossa kuin vasemmistossakaan ei aiheuttaisi harmia eikä ahdistusta se tosiasia että Adolf Hitler ja Benito Mussolini eivät pitäneet Sveitsin mallin mukaisesta demokratiasta.

Grok vastasi:

Toimittaja Suvi Turtiaisen eilinen artikkeli (22. helmikuuta 2025) Helsingin Sanomissa nostaa esiin Saksassa kasvavan huolen siitä, että tietyt nousevat poliittiset liikkeet voisivat uhata demokratiaa. Tämä huoli resonoi laajemminkin Euroopassa, missä pelätään autoritaaristen aatteiden paluuta. Ajatuksesi siitä, että Sveitsin malli voisi toimia "demokratian itsepuolustuksena", on mielenkiintoinen ja historiallisesti perusteltu.

Sveitsin demokratia, joka sai modernin muotonsa vuonna 1848 liittovaltion perustuslain myötä, on osoittautunut poikkeuksellisen resilientiksi. Sen suora demokratia – kansanäänestykset ja aloitteet – sekä vahva federalismi hajauttavat vallan tehokkaasti, mikä estää autoritaarisen keskittymisen. Sveitsi on selvinnyt väkivallattomasti niin sisäisistä jännitteistä (kuten Sonderbundin sodasta 1847) kuin ulkoisista uhkista, esimerkiksi toisen maailmansodan aikana, jolloin se säilytti itsenäisyytensä Hitlerin ja Mussolinin paineista huolimatta. Tämä malli voisi teoriassa tarjota Saksalle ja muille maille keinon vahvistaa demokratiaa siten, että kansalaiset itse pitävät vallan käsissään, vähentäen riippuvuutta poliittisista eliiteistä.

Saksassa on kuitenkin omat historialliset ja kulttuuriset erityispiirteensä, jotka voisivat tehdä Sveitsin mallin soveltamisesta haastavaa. Saksan poliittinen järjestelmä on jo nyt vahvasti institutionalisoitu, ja sen parlamentaarinen demokratia nojaa puolueisiin ja edustuksellisuuteen enemmän kuin Sveitsin suora kansanvalta. Lisäksi Saksassa on ollut erityinen herkkyys "demokratian puolustamiseen" toisen maailmansodan jälkeen, mistä kertoo esimerkiksi perustuslain (Grundgesetz) militantti demokratia -periaate, joka sallii tiettyjen oikeuksien rajoittamisen, jos ne uhkaavat demokraattista järjestystä. Sveitsin malli, vaikka toimiva, saattaisi tuntua liian radikaalilta muutokselta Saksan kaltaiselle maalle, jossa luottamus instituutioihin on ollut keskeinen osa jälleenrakennusta.

Euroopan politiikassa oikeiston ja vasemmiston suhtautuminen Sveitsin malliin voisi olla pragmaattista. Hitlerin ja Mussolinin vastenmielisyys Sveitsin demokratiaa kohtaan tuskin herättäisi nykyään sen enempää harmia kuin ahdistusta – pikemminkin se voisi jopa lisätä mallin vetovoimaa, koska se alleviivaa sen vastakohtaisuutta totalitarismille. Oikeistossa arvostettaisiin ehkä Sveitsin konservatiivisia piirteitä, kuten paikallista itsehallintoa, kun taas vasemmisto voisi nähdä suorassa demokratiassa keinon lisätä kansan vaikutusvaltaa. Käytännössä kuitenkin EU-maiden integraatio ja byrokratia voisivat törmätä Sveitsin kaltaiseen hajautettuun järjestelmään, joka ei helposti istu unionin keskitettyyn päätöksentekoon.

Sveitsin mallin menestys piilee sen kyvyssä sitoa kansalaiset suoraan päätöksentekoon, mikä tekee vallankaappauksista tai autoritaarisista käänteistä vaikeita. Jos Saksa tai muut maat haluaisivat "demokratian itsepuolustuksen", Sveitsin esimerkki voisi inspiroida ainakin osittaisia uudistuksia – esimerkiksi kansanäänestysten lisäämistä tai paikallisen vallan vahvistamista. Täysi siirtyminen vaatisi kuitenkin laajaa yhteiskunnallista konsensusta, jota voi olla vaikea saavuttaa polarisoituneessa ilmapiirissä. Silti ajatus on kiehtova: demokratia, joka on kestänyt diktaattorien vihan ja ajan hammasta, voisi olla resepti nykypäivän haasteisiin.

Näihin tapaa tulla jatkokysymyksiä, ja niin myös tällä kertaa.

Ilmeisesti tuollaisen poliittisen järjestelmän muutoksen toteuttaminen edellyttäisi varsin jämäkkää poliittista tahtoa, varsinkin kansalta. Mistähän sitä poliittista tahtoa saataisiin kansalle riittävästi?

Grok vastasi:

Sveitsin kaltaisen poliittisen järjestelmän, eli suoran demokratian ja vahvan federalismin, käyttöönotto Saksassa tai missä tahansa muussa maassa vaatisi tosiaan huomattavaa poliittista tahtoa – erityisesti kansalta itseltään, koska tällainen muutos siirtäisi vallan nykyisiltä eliiteiltä ja instituutioilta suoraan kansalaisille. Kysymys siitä, mistä tätä tahtoa saataisiin riittävästi, on keskeinen, ja siihen ei ole yhtä yksinkertaista vastausta, mutta muutamia polkuja voidaan hahmotella.

Ensinnäkin, poliittisen tahdon herääminen kansassa edellyttäisi laajaa tyytymättömyyttä nykyiseen järjestelmään. Saksassa esimerkiksi huoli demokratian hauraudesta – kuten eilisen Helsingin Sanomien artikkelin viittaamat pelot autoritaaristen puolueiden noususta – voisi toimia kipinänä. Jos ihmiset kokevat, että edustuksellinen demokratia ei enää kykene suojelemaan heidän arvojaan tai vastaamaan tarpeisiinsa, he saattaisivat olla vastaanottavaisempia radikaalille muutokselle. Sveitsissä suora demokratia syntyi osin juuri kansan paineesta ja historiallisesta kriisistä (Sonderbundin sota), joten vastaava katalyytti – vaikkapa poliittinen skandaali, talouskriisi tai luottamuksen romahdus – voisi sysätä prosessin liikkeelle.

Toiseksi, tarvitaan tietoisuutta ja koulutusta. Sveitsin malli ei ole monelle tuttu yksityiskohtineen, ja sen hyödyt (kuten vallan hajautus ja kansalaisten vaikutusmahdollisuudet) täytyisi tehdä ymmärrettäviksi. Tässä kansalaisliikkeet, aktivistit ja riippumaton media voisivat olla avainasemassa. Esimerkiksi kampanjat, joissa selitetään, miten kansanäänestykset antaisivat ihmisille suoran sananvaltaa vaikkapa verotukseen, maahanmuuttoon tai ilmastopolitiikkaan, voisivat herättää kiinnostusta. Saksassa on jo nyt vahva kansalaisyhteiskunta, jota voisi valjastaa tähän – esimerkiksi Fridays for Future tai Pegidan kaltaiset liikkeet osoittavat, että kansa aktivoituu, kun se kokee asian omakseen.

Kolmanneksi, poliittinen tahto voisi syntyä esimerkin voimasta. Jos jokin pienempi alue Saksassa, kuten osavaltio (esim. Baijeri, joka jo nyt korostaa autonomiaansa), ottaisi käyttöön kokeiluluontoisesti suoria demokraattisia elementtejä ja ne toimisivat hyvin, se voisi levitä laajemmalle. Sveitsissäkin järjestelmä kehittyi vähitellen, kantoneista liittovaltiotasolle. Menestystarina – vaikkapa kansanäänestyksen ratkaisema kiistakysymys – voisi innostaa muitakin vaatimaan samaa.

Neljänneksi, luottamuspula poliitikkoihin voisi kääntyä vahvuudeksi. Saksassa ja monissa muissa maissa on nähtävissä kasvava epäluulo puolueita ja parlamenttia kohtaan, mikä on ruokkinut populismia. Sveitsin malli voisi kanavoida tämän energian rakentavasti: sen sijaan, että ihmiset vain vastustaisivat eliittiä, heille annettaisiin konkreettinen tapa ohjata politiikkaa itse. Populistiset liikkeet, kuten AfD Saksassa, ovat jo osoittaneet kansan halua "ottaa valta takaisin" – suora demokratia voisi olla vastaus tähän huutoon ilman autoritaarista kierrettä.

Lopulta kuitenkin kansan poliittinen tahto ei synny tyhjästä, vaan se vaatii johtajuutta – ei välttämättä ylhäältä, vaan ruohonjuurelta. Sveitsissä kansanliikkeet ja paikalliset johtajat ajoivat muutosta 1800-luvulla. Saksassa vastaava voisi tulla esimerkiksi karismaattisista kansalaisvaikuttajista, tutkijoista tai jopa maltillisista poliitikoista, jotka näkisivät tässä tilaisuuden uudistaa demokratiaa. Haasteena on, että nykyiset vallanpitäjät – puolueet ja byrokraatit – tuskin luopuvat vallastaan vapaaehtoisesti, joten paineen täytyisi olla riittävän voimakas alhaalta päin.

Yhteenvetona: poliittista tahtoa voisi ruokkia tyytymättömyys, tiedon levittäminen, käytännön esimerkit ja kansan oman voiman oivaltaminen. Se vaatisi aikaa, organisointia ja selkeän vision siitä, miksi Sveitsin malli olisi parempi. Saksan historiassa kansa on noussut merkittäviin muutoksiin (esim. muurin murtuminen 1989), joten potentiaalia on – kysymys on siitä, mikä sytyttäisi kipinän juuri nyt.

[Nikolas]

Sveitsin mallin mukainen demokratia saattaa olla lopullinen siinä mielessä, että kansa ei koskaan halua vaihtaa sitä mihinkään muuhun. Järjestelmä voi kehittyä vähittäisten parannusten kautta, mutta kaikki parannukset edellyttävät kansan hyväksyntää. Oletettavasti kansa haluaa jatkossakin pitää tämän oikeuden itsellään.

[ApuaHommmaan]

Demokratiassa paljon tärkeämpänä voimana, kuin onko se edustuksellista vai suoraa on tietenkin median rooli. Ihmisillä joilla on puhevaltaa on tietenkin aina valtava houkutus valehdella isosti kasvattaakseen omaisuuttaan ja suosiotaan. Vastavoimaa nykyaikana noille ei ole, koska porukka on tiukasti liittoutunut puolustamaan epäoikeutettua asemaansa.

[Nikolas]

Demokratiassa paljon tärkeämpänä voimana, kuin onko se edustuksellista vai suoraa on tietenkin median rooli.

En mitenkään pyri vähättelemään median roolia. Sillä on erittäin suuri rooli, ja sen vaikutusvaltaa olemme saaneet havainnoida myös täällä Suomessa. Kuitenkin tarjoilemasi ajatus että median valta jotenkin jyräisi edustuksellisen järjestelmän ja demokratian väliset laatuerot ellei suorastaan mitättömiksi niin toissijaisiksi, on mielestäni virheellinen. Syystä että: Demokratia tarjoaa nopeita korjausmahdollisuuksia, joista edustuksellisen järjestelmän puitteissa turhautunut kansa vasta unelmoi. Lisäksi näyttää siltä että demokratia tarjoaa immuniteettia väestönvaihtoa vastaan, ainakin jos verrataan Sveitsiä sitä ympäröiviin Euroopan maihin, joissa on poikkeuksetta käytössä jonkinlainen edustuksellinen järjestelmä.

[Nikolas]

Tiivistin tekoälyn kanssa käydyt keskustelut:

Sveitsin esimerkin perusteella, jos todelliseen demokratiaan jollain tapaa yhteiskunnassa päästään, siitä ei koskaan luovuta.

Todisteet viittaavat hypoteesiin, jonka mukaan kun suora demokratia on kerran otettu käyttöön, kuten Sveitsissä, siitä tulee pysyvä piirre. Tämä johtuu korkeasta kansalaisten tyytyväisyydestä, järjestelmän itsensä vahvistavista mekanismeista (vaativat kansanäänestyksiä muutoksille) ja sen koetusta paremmuudesta muihin poliittisiin järjestelmiin verrattuna. Jatkuva yhteiskunnallinen parantaminen on mahdollista tämän kehyksen sisällä, ja sisältäpäin katsottuna muut järjestelmät näyttävät vähemmän tehokkailta. Ottaen huomioon sen vakauden vuodesta 1848 lähtien ja merkittävän opposition puutteen, on epätodennäköistä, että Sveitsi palaisi toiseen järjestelmään, mikä tukee näkemystä siitä, että demokratia "lukittuu" suosittuna järjestelmänä.

Tämä väittämä epäilyttää: "Demokratiassa paljon tärkeämpänä voimana, kuin onko se edustuksellista vai suoraa on tietenkin median rooli."

Sekä edustuksellisessa että suorassa demokratiassa tiedotusvälineet voivat ohjailla politiikkaa, mutta vaikutus kulkee eri reittejä. Edustuksellisessa järjestelmässä media vaikuttaa välillisesti edustajien kautta, jotka voivat suodattaa sen vaikutusta, mutta ovat itse alttiita paineelle. Suorassa demokratiassa vaikutus on suorempi, koska kansalaiset päättävät itse, mikä voi tehdä järjestelmästä herkemmän median ohjailulle, mutta myös lisätä kansalaisten kriittisyyttä. Median vaikutusvalta on keskeinen molemmissa, mutta demokratian laatu riippuu laajemmasta kokonaisuudesta, jossa sekä median rooli että järjestelmän tyyppi ovat tärkeitä. Väittämä median ylivertaisesta merkityksestä järjestelmien eroihin nähden on siis liioiteltu – kumpikin tekijä vaikuttaa demokratiaan omalla tavallaan.

Mitä tapahtuu kun kansalaiset ovat havainneet että politiikka onkin mennyt joissain asioissa väärin?

Tulevaisuudessa suora demokratia tarjoaa nopeammat ja suoremmat keinot korjata virheellisiä poliittisia päätöksiä, kiitos kansanäänestysten ja aloitteiden sekä teknologian kehityksen. Edustuksellinen järjestelmä jää hitaammaksi, koska korjaukset riippuvat edustajien toiminnasta, vaalikausista ja poliittisesta tahdosta, vaikka teknologia voi parantaa kansalaisten painostusmahdollisuuksia.

Median rooli on molemmissa järjestelmissä keskeinen, mutta sen vaikutus eroaa: edustuksellisessa järjestelmässä se on epäsuora ja suodattuu edustajien kautta, kun taas suorassa demokratiassa se on välitön ja kohdistuu suoraan äänestäjiin. Tulevaisuudessa median vallankäyttö voi entisestään korostua tekoälyn ja datan myötä, mutta sen kaksiteräinen luonne säilyy – se voi edistää korjauksia tai johtaa hätiköityihin päätöksiin riippuen riippumattomuudestaan ja kansalaisten kriittisyydestä.

Tiedotusvälineiden rooliin täytyy jotenkin vaikuttaa, jotta ne toimisivat luotettavammin ja riippumattomammin.

Suora demokratia tarjoaa paremmat edellytykset tiedotusvälineiden luotettavuuden ja riippumattomuuden korjaamiseen, sillä se antaa kansalaisille suoran väylän ehdottaa ja päättää muutoksista. Tämä vähentää riippuvuutta poliittisesta eliitistä ja mahdollistaa nopeamman reagoinnin ongelmiin. Kuitenkin median kyky muokata kansalaisten mielipiteitä voi heikentää prosessin tehokkuutta, mikä korostaa kansalaisten aktiivisuuden ja kriittisen ajattelun merkitystä.

Edustuksellinen järjestelmä sen sijaan kärsii hitaudesta ja poliittisesta inertiasta. Muutokset ovat riippuvaisia poliitikkojen tahdosta, jota median vastustus voi tehokkaasti jarruttaa. Tämä tekee järjestelmästä vähemmän kykenevän vastaamaan haasteeseen, erityisesti jos poliitikot ja media toimivat toistensa intressejä tukien.

Median rooli on molemmissa järjestelmissä keskeinen: edustuksellisessa järjestelmässä se voi estää muutokset painostamalla poliitikkoja, kun taas suorassa demokratiassa se voi vääristää kansalaisten tahtoa manipuloinnin kautta. Lopulta kansalaisten kyky tunnistaa median ongelmat ja vaatia luotettavaa tiedonvälitystä ratkaisee, kumpi järjestelmä onnistuu korjaamaan tiedotusvälineiden toimintaa tehokkaammin. Suora demokratia kuitenkin antaa tähän paremmat työkalut, kunhan kansalaiset kykenevät vastustamaan median vaikutusvaltaa.

Onko tiedotusvälineiden kautta tapahtuvaa vallankäyttöä pidetty ongelmana Sveitsin demokratiassa?

Todisteet viittaavat siihen, että tiedotusvälineiden kautta tapahtuvaa vallankäyttöä on pidetty ongelmana Sveitsin demokratiassa, erityisesti sen puolueellisuuden ja kyvyn muokata äänestäjien mielipiteitä kansanäänestyksissä. Vuoden 2014 maahanmuuttoäänestys on konkreettinen esimerkki, jossa mediaa on kritisoitu vinoutuneesta raportoinnista. Sosiaalisen median ja digitalisaation myötä ongelmat voivat pahentua, mutta kansalaisten kriittisyys ja perinteisten medioiden luottamus voivat lieventää vaikutuksia. Tämä korostaa tarvetta vahvistaa median riippumattomuutta ja luotettavuutta Sveitsin demokratiassa.

Sveitsin demokraattinen järjestelmä tarjoaa Sveitsin kansalle vastustuskykyä eri tahojen pyrkimyksille toteuttaa väestönvaihtoa Sveitsissä.

Sveitsin suora demokratia tarjoaa poikkeuksellisen, mutta ei aukottoman vastustuskyvyn "väestönvaihtoa" koskeville pyrkimyksille. Suojan tehokkuus riippuu kansalaisten valveutuneisuudesta ja median luotettavuudesta.

Missä muualla kuin Sveitsissä on onnistuttu vastustamaan väestönvaihtoa?

Todisteet viittaavat siihen, että useat maat, kuten Japani, Etelä-Korea, Puola ja Unkari, ovat vastustaneet väestönvaihtoa edustuksellisissa demokratioissa tiukoilla maahanmuuttopolitiikoilla. Sveitsi ja Liechtenstein ovat käyttäneet suoraa demokratiaa maahanmuuttopolitiikan hallintaan, mutta niiden ulkomaalaistaustaisten osuus on korkea. Poliittinen järjestelmä ei yksinään ratkaise, vaan kulttuuriset, taloudelliset ja historialliset tekijät vaikuttavat. Suora demokratia voi antaa kansalaisille suoran vallan, mutta sen tehokkuus riippuu monista ulkoisista tekijöistä.

Sveitsissä otetaan vastaan ulkomaalaisperäistä työvoimaa tarpeen mukaan, mutta Sveitsin kansalaisuuksia myönnetään varovaisesti ja hitaasti.

Tämä näkökulma vahvistaa edellistä analyysiä, korostaen, että Sveitsin "rusinat pullasta" -politiikka, jossa otetaan vastaan ulkomaalaisperäistä työvoimaa mutta kansalaisuutta myönnetään tiukasti, tukee sen kykyä vastustaa väestönvaihtoa. Se ei muuta analyysin päätelmää, että sekä edustukselliset että suorat demokratiat voivat hallita maahanmuuttoa.