Mokutuksen ja Homman psykologia

[Kalle]

Ajattelin kokeilla keskustelua tällaisesta aiheesta ja pahoittelen heti, että tämä voi mennä tajunnanvirraksi. Lähestymistapa on myös vilpittömän epätieteellinen joten pyydän etukäteen anteeksi kaikilta psykologisten tieteiden edustajilta mahdollisia kouristuksia ja pahoinvointia.

Mutta

Vastakkainasettelu hommailija (onko tämä yleinen termi vai keksinkö sen juuri?) vs. mokuttaja on oman kokemukseni perusteella hyvin usein kärjistettävissä vastakkainasetteluksi järki vs. tunne. Hommailijat perustelevat kantojaan loputtomilla faktoilla, tilasoilla ja välilä hyvin kylmältäkin vaikuttavalla logiikalla ja mokuttajat vastaavat tunnepitoisilla argumenteilla tai suorastaan tunteellisesti haukkumalla natsiksi tai homoksi tai molemmiksi (mikä on mielestäni hiukan ristiriitaista). Hommailijoissa on selvästi yliedustettuina erilaisten kylmää logiikkaa vaativien alojen edustajat (matemaattiset tieteet, kaupallinen ala, it-ala, laki yms.) ja taas vastaavasti mokuttajat ovat usein pehmeämmiltä, ihmisten väliseen sosiaaliseen vuoronvaikutukseen enemmän perustuvilta aloilta.

Tämä johti minut joskus pohtimaan taannoin lukemaani juttua logiikasta ja rationalisoinnin psykologiasta, jota tässä siis siteeraan ihan ulkomuistista. Tuossa jutussa nostetiin esiin kaksi päättelyn perustyyppiä. Looginen, premisseistä johtopäätökseen etenevä tyyppi ja tunnepohjainen tyyppi, jossa johtopäätös tehdään tunnepohjalta ja se pyritään rationalisoimaan jälkikäteen sopivilla premisseillä. Kukaan ihminen ei tietysti täysin puhtaasti edusta kumpaakaan tyyppiä, mutta jotkut ovat selvästi painottuneet toiseen ja toiset toiseen. Järkiperusteinen logiikka on ollut ihmislajille hyödyllisempi metsästyksessä, rakentamisessa, yhteisön johtamisessa jne. ja tunnepohjainen, intuitioon perustuva, taas ihmisten välisessä kanssakäymisessä.

Mielestäni tämän jaottelun pohjalta on aika hedelmällistä lähestyä monikulttuurisuuskeskustelua ja sitä kuilua joka on osapuolten välillä. Hyvin useinhan käy ilmi, että mokuttaja, vaikka on varma asiastaan, ei ole oikeastaan koskaan pohtinut miksi hän kannattaa laajaa humanitääristä maahanmuuttoa. Kun häneltä tivaa vastausta hän pyrkii oman ajattelutapansa mukaan rationalisoimaan kantansa jälkikäteen. Koska nykyisistä premisseistä käsin on aika vaikea rationaalisesti perustella laajaa humanitääristä maahanmuuttoa, on lopputuloksena usein joko aika omalaatuisia päättelyketjuja, premissien vääntämistä päälaelleen ("Suomi tarvitsee lukutaidottomia Afrikkalaisia paikkaamaan työvoimpulaa") tai umpikuja, josta seuraa agressiivinen puolustautumisreaktio ("rasisti!").
Seuraavan kerran kun Astrid Thorsin puheet tuntuvat teistä ihan käsittämättömiltä, niin voisiko kyse olla siis siitä, että hänen ajattelunsa etenee juuri päinvastaisessa järjestyksessä kuin omanne.

Kovan logiikan edustajan mielestä siis esim. väite "monikulttuurisuus on rikkaus, siispä suomi tarvitsee lisää maahanmuuttajia" on perusteton, koska hän ei pysty hyväksymään premissiä "monikulttuurisuus on rikkaus" ennenkuin hänelle on esitetty premissit joiden kautta tuohon voidaan päätyä. Tunnepohjainen ajattelija taas on tunnepohjaisesti päätynyt siihen, että maahanmuuttajia pitää saada lisää ja hänelle perustelu "monikulttuurisuus on rikkaus" on täydellisen looginen, koska se perustelee hänen johtopäätöksensä. Hän ei pohdi miksi monikulttuurisuus on rikkaus ennekuin joku muu tai hän itse sen kyseenalaistaa ja tällöin hän lähtee sitten etsimään taas sopivia premissejä. Siinä missä loogikko etenee perusteluissa pohjalta ylöspäin, tunneihminen aloittaa huipulta, johtopäätöksestä, ja lähtee etenemään premissiketjua alaspäin.

Vaikka loogikon näkökulmasta tunneperäinen rationalisointi vaikuttaa älyttömältä, ei se sitä ole. Kummallakin tavalla on ihmislajilla käyttönsä ja tarpeensa. Lienee kuitenkin sanomattakin selvää, että esim. johto- ja suunnittelutehtävissä pitäisi olla loogisesti painottuneita ihmisiä. Siksi on ongelma kun meillä on maahanmuuttoasioita suunnittelemassa ja johtamassa täti Astridin kaltainen henkilö. Hän tekee asioita jotka tuntuvat oikeilta, mutta voivat johtaa melkoiseen katastrofiin.

Vielä haluan erikseen korostaa, että jaottelu ei myöskään vastaa jaottelua itsekkäisiin ja altruistisiin. Tunnepohjaisesti ajatteleva ihminen kyllä tuntuu eettiseltä ja pehmeiden arvojen kannattajalta, koska hän haluaa käyttää keinoja jotka ovat pehmeitä. Loogikon tavoitteet voivat kuitenkin olla vähintään ihan yhtä eettisiä. Hän vain käyttää niiden saavuttamiseen keinoja, jotka ovat tehokkaimpia.

Perustellakseni tämän vuodatuksen esitän kuitenkin lopuksi retorisen kysymyksen: Voisiko tällaisesta hahmottamistavasta olla apua mokuttajien kanssa kommunikoidessa?

[Maltillinen]

Tässä voi piillä totuuden siemen.
Jos termit "mokuttaja" ja "hommailija" korvaisi joillain "fiksummilla" termeillä, voisi tämä pienellä muotoilulla mennä läpi vaikka Hesarissa.

T: Juha

[Viiskio]

Perustellakseni tämän vuodatuksen esitän kuitenkin lopuksi retorisen kysymyksen: Voisiko tällaisesta hahmottamistavasta olla apua mokuttajien kanssa kommunikoidessa?

Se mitä sanot ei sinällään ole uutta ja vaikka monikultturistia voi tämän valossa ymmärtää, niin hänen ajatteluunsa vaikuttamisen tiellä se ei auta alkua pidemmälle.

Tunnepohjaista premissiä vastaan ei kannata käydä rationaalisin argumentein, sillä tunteella ajatteleva sivuuttaa epämiellyttävät väitteet toteamalla niiden olevan hänen arvomaailmansa vastaisia ja yksinkertaisesti sulkemalla silmänsä. Järkeen vetoamalla ei voi saada aikaan ajattelutoimintaa, jota ei alun perinkään ole.

Siksi peräänkuulutan mieluummin mielikuviin vaikuttamista. Niillä voi tunneajattelijankin saada tuntemaan eri tavalla.

[Axl]

Hyvä kirjoitus Kallelta. Tuntu hyvältä kun joku on ajatellut asian näin. Itse sivuan asiaa kutakuinkin seuraavasti: Tällä hetkellä mokuilijat keinolla millä hyvänsä haluavat sen porukan tänne, koska jos yhtäkkiä hallitsematon maahanmuutto lopetettaisiin se tehtäisiin järkisyistä ja näin ollen mokuilijoiden valheelliset toimet paljastuisivat kaikessa irvokkuudessaan. Kyse on nyt vain kunniakkaasta peräytymisestä..annetaanko se heille? Mokuilmiössä roikkuu niin monen psykologin, tulkin, kielenopettajan ext. leipä. Rahaa ministeriöistä valuu siihen juttuun paljon ja se pitää yllä kannatusta tietyille. En jotenkin usko että he yhtäkkiä myöntäisivätkin olleensa väärässä, vaan he menevät siihen pisteeseen asti jossa ollaan Saksassa, Hollannissa ja vaikkapa Malmössä. Vedätys ei saa paljastua.
Näin tuumailen, mutta minulla onkin taipumusta salaliittoteorioihin ja keittiöpsykologiaan. Hyvä kirjoitus silti Kalle!

[LW]

Tässä lienee totuuden siemen, mutta minun pitää huomauttaa, että olen vasemmistopiireissä liikkuessani kuullut monien siellä esittävän aivan samankaltaisia teorioita. Sillä poikkeuksella tosin, että siellä he ovat niitä rationaalisia, ja konservatiivit tunnepohjalta reagoivia.

Kummastakin porukasta löytyy varmasti molempia. Jos reagoi asioihin tunnepohjalta, voi monesti päätyä ihan tuurilla tukemaan ideoita, joille löytyy paljon ylivertaisia rationaalisia perusteita. Sitten voi taputella itseään selkään ja onnitella, että olenpas minä järkevä! Toisaalta, ns. rationaalinenkin tyyppi rationalisoi paljon, tosin enemmän siihen tapaan, että pyrkii etsimään lisäperusteita sen aikaisemman päättelynsä tuloksena syntyneille johtopäätökselle, ja tulkitsemaan uusia faktoja niin, että ne sopivat tähän kehykseen.

Suvaitsevaiston yliedustus humanistisilla fiilistelyaloilla ei liene sattumaa. Tästä ei pidä silti vetää sitä johtopäätöstä, että kämyt olisivat jotenkin lähtökohtaisesti rationaalisempia. Se tie johtaa pitkällä tähtäimellä siihen samaan monttuun, mihin Suomen koulutetuin ja älykkäin puolue, Vihreä Liitto, on langennut.

[Kalle]

Tässä lienee totuuden siemen, mutta minun pitää huomauttaa, että olen vasemmistopiireissä liikkuessani kuullut monien siellä esittävän aivan samankaltaisia teorioita. Sillä poikkeuksella tosin, että siellä he ovat niitä rationaalisia, ja konservatiivit tunnepohjalta reagoivia.

En pyri missään nimessä sanomaan, että oikeisto olisi yleisesti sen rationaalisempaa kuin vasemmisto, enkä yleistämään tätä kyseiseen jaotteluun. Toki siitä olen samaa mieltä, että tunneihmiset ovat usein myös taipuvaisia konservatiivisuuteen. En toisaalta pidä maahanmuuttoa oikeisto-vasemmisto kysymyksenä. Lähinnä omat havaintoni monikulttuurisuusintoilijoista ovat vain sen suuntaisia, että he ovat valinneet kantansa tunnepohjalta tai "koska-se-vaan-on-oikein" ja vasta kysyttäessä yrittävät keksiä jotain rationaalisia argumentteja. Toisaalta hyvinkin mokumyönteisissä porukoissa, kuten vihreässä puolueessa juuri logiikan edustajat ovat usein porukan nuivimpia. Tästä hyvänä esimerkkinä vaikka Osmo Soininvaara.

[Pöllämystynyt]

Kyllä tuossa on jotain perää. Toiset aatteet suosivat paljon enemmän rationaalisuutta, ja toiset hakevat lähinnä lyhytnäköistä tunnemaailmaa tyydyttäviä näennäisratkaisuja. Itse olen jonkinlainen poikkeus siinä, että olen häpeämättä tunneihminen, myös haluni suojella Euroopan alkuperäiskansoja perustuu arvoihini. Arvot taas ovat lähinnä tunnepuolen asioita. Alkuperäisyys ja maailman kulttuurien monimuotoisuus ovat tunteellisesti viehättäviä, "kauniita" ja hyviä asioita

Silti olen myös käsittääkseni tervejärkinen, enkä anna tunteen sekoittaa järkeäni. Ehkä juuri tämän vuoksi olen maahanmuuttokriittinen, vaikka olenkin selvästi punavihreä. Tunne ja järki asetetaan usein vastakkain, ja tämä on hyödyllistä vertailua, mutta kaikilla ne eivät ole vastakkain. Koen voimakkaan myönteisen tunteen esimerkiksi silloin, kun saan tyydytettyä uteliaisuuttani tai käytettyä järkeäni. Tunne siis panee myös järkeni liikkeelle. Saan myös erittäin epämielyttävän, likaisen ja kieroutuneen tunteen älyllisestä epärehellisyydestä, kuten keskenään ristiriitaisista ajatuksista. Nämä pyrin siksi tunteen vimmalla korjaamaan. Tämän vuoksi en esimerkiksi voi tukea muslimien massamaahanmuuttoa, vaikka yleinen punavihreä propaganda ja asenne siihen painostaakin. Muslimien massamaahanmuuton kannattaminen yhdessä monien ekologisten, humaanien ja muiden arvojeni kanssa muodostaisi niin vakavan ristiriidan, että vihaisin itseäni, jos en sitä korjaisi.

[Kami]

Se mikä tuossa saattaa olla virheellistä, on oletus että rationaalisesti ajattelevia ihmisiä on yhdenlaisia ja tunnepohjaisesti ajattelevia yhdenlaisia. Kumpikin voi kallistua kumpaan suuntaan tahansa, lopputulema on riippuvainen lähinnnä siitä, mitkä asiat ja mitkä tunnetilat ajavat.

Asiaa voisi myös tarkastella niin että on henkilöitä jotka näkevät vesilasin puoliksi täytenä ja toisia jotka näkevät vesilasin puoliksi tyhjänä.

Ongelmat minusta kasaantuvat yleensä ihmisille jotka näkevät vesilasin poikkeuksetta puoliksi täytenä. Nämä ihmiset eivät näyttäisi tunnistavan uhkia missään ja he pystyvät hyväksymään asioiden räjähtelyn, suuretkin virheet ja kriisit etukäteen. He ovat yleensä niitä jotka sitten jälkikäteen niitä kriisejä päivittelevät eniten. Näyttää siltä että ihmiset enimmäkseen suhtautuvat asioihin kokemuspohjaisesti. Jos heillä ei ole kokemusta jostakin asiasta, se on heille riittävän etäinen ja heidän tapansa nähdä asioita ei ole ongelmien kautta, he helposti muodostavat vääristyneen positiivisen tavan ajatella. He eivät näe jotakin ihmistä vaikkapa väkivaltaisena, ennenkuin kyseinen henkilö käy lyömässä heitä. Jos kyseinen henkilö käy lyömässä jotakin toista, eivätkä he ole siinä paikalla todistamassa asiaa, he saattavat siltikin sivuuttaa asian ja ajatella positiivisesti. Näihin lukeutuvat  myös ne ihmiset jotka ovat kokeneet asiat positiivisesti, koska heidän kokemusmaailmansa pohjalta asiassa on pelkästään positiivisisa kokemuksia. Esim. maahanmuuttaja-asiassa saattaa juuri tämän takia olla naisenemmistöinen kannattajakunta. Uhka ei suoranaisesti kohdistu naisiin, sillä heidän mieskuvansa on melko turvallinen, ja toisaalta ulkomaiset miehet eivät yleensä suhtaudu naisiin suoraan väkivaltaisesti tai uhkaavasti, vaan ovat varmasti melko piristäviä, hupaisia ja saavat naisen tuntemaan itsensä halutuksi ja kauniiksi. Jos nämä ihmiset suhtautuvat asiaan puhtaan tunnepohjaisesti, he luovat hirmu utopioita jossa kaikilla on kivaa eikä mitään virheitä ole missään.

Sitten ovat ihmiset jotka näkevät lasin puoliksi tyhjinä. He eivät kai ole sen enempää keskimäärin oikeassa kuin edellämainitut, mutta siinä missä positiivisesti vääristynyt maailmankuva tarvitsee todisteita ongelmista, nämä ihmiset tarvitsevat todisteita ongelmattomuudesta. Minusta tämä on erittäin vahvasti ihmisen olemassaoloa ylläpitävä piirre. Nämä ihmiset koostuvat niistä jotka ovat ihan perustaltaan epäileväisiä ja kriittisiä kaikkea kohtaan ja/tai niistä jotka ovat kokeneet ja nähneet käsilläolevan asian ja todenneet sen huonoksi. Nämä ihmiset pettyvät positiivisesti, eli jos asiat eivät olekaan niin huonosti kuin he ne näkevät, mikään ei vielä oli rikki. Jos nämä ihmiset suhtautuvat asiaan tunnepohjaisesti, he alkavat öyhöttää ja protestoida ilman mitään järkevää syytä. Heihin suhtaudutaan yleensä ilonpilaajina.

Allekirjoittanut kuuluu tuohon jälkimmäiseen ryhmään. Etsin kaikesta virheitä ja ongelmia. Olen epäileväinen melkein kaikkea kohtaan, senkin jälkeen kun se on osoitettu todistein, minä saatan etsiskellä virheitä todisteista. Prosessi on yleensä automaattinen.