Tarve maratonkestävyydelle politiikassa

[viisitoista]

Ajattelin postata tämän englanninkielisen artikkelin joka koskee sellaista aihetta joka on persuille ja heidän kannattajilleen kovin tuttu - se ikävä tosiasia ettei oikeistopopulisteilla useinkaan ole "kampanjakestävyyttä", että ensimmäisten vakavien vastoinkäymisten jälkeen luovutetaan ja mennään itkien maitojunalla takaisin kotiin. Usein tällainen luovuttamis-mieliala naamioi itsensä joksikin jalon puhdasmieliseksi periaattellisuudeksi.

Samaan aikaan militantti vasemmisto puurtaa eteenpäin "pitkällä marssilla läpi instituutioiden."

Pitää jaksaa puurtaa, ja kyetä välillä ottamaan takkiin!

https://europeanconservative.com/articles/commentary/conservative-gridlock/

Here is how it often works: Some person is sitting in his or her little community talking about politics with friends and family. A common theme of the conversation, especially among hardline conservatives, is that 'someone ought to do something' about this or that problem. It can be any political issue, from tax hikes to abortion to environmental regulation, but whatever gets the conservative going, will keep it moving until some people coalesce around one of their friends and suggest that he should run for office.

The person gets elected and boldly declares that America's future all of a sudden turned brighter. He goes into the legislature with a bombastic agenda to 'change everything right now.'

Except—that is not how politics works. One person cannot 'change everything right now' any more than one person can stop the flow of a river. It takes patience, commitment, more patience, and a lot of political back-and-forth, give-and-take, and painstaking negotiations over how to bridge gaps between different views.

Right here is where conservatives have a notorious ability to fail. They do not always do it, but it happens at alarming levels. The failure is typically defined by the conservative as him not getting all he wanted, or at least the overwhelming majority of it, in legislative negotiations. If he does not get that, he will then loudly declare his deep dissatisfaction—and metaphorically (or perhaps from time to time literally) go sit in a corner and pout.

I could name countless examples of this phenomenon. A good friend ran for the state legislature as the most principled conservative in the state. He thought so highly of himself and his admittedly well-articulated and respectable principles, that he was going to sway the other lawmakers his way simply by virtue of his rhetorical and intellectual prowess.

Once in office, he was met with the usual wheeling-and-dealing machine where other Republican legislators also wanted a say in what bills to pass and what policies to pursue. My friend the principled conservative was so taken aback by this process, and the very thought that he was not going to get everything he promised to his voters in one term, that after two years and zero accomplishments, he quietly chose not to run for re-election again.

The result of my friend's cut-and-run decision was, of course, that those who had bothered to learn how to grease the wheels of the political machine, i.e., the ideological moderates within the Republican party, held on to their power. By doing so, they could continue to advance policies that principled conservatives opposed.

In my friend's defense, I should give him credit for actually running for office, and for winning, at that. For every principled conservative who runs for election, there are 20 or more who talk as confidently about doing it but always find one reason, no matter how eclectic, why they can't.
...

My friend, the state legislator, is now as forgotten as last year's dragonflies, but the achievements of his political competitors within the Republican party are all the more memorable. (To protect my friend's identity, I will not offer any details.) In a similar fashion, Marjorie Taylor Greene has no strategy. Her idea to oust the Speaker of the House is driven solely by the fact that she is immune to the concept of political patience. By patiently waiting for the next battle, and by preparing and coming into that battle with a better strategy than last time, Ms. Taylor Greene could have moved her principled conservatism forward. By treating Speaker Johnson with respect—despite not getting everything she wanted from him—she would gradually open his mind to her ideas.

Instead, she chose to set an example for all other principled conservatives: if you don't get everything on your wish list right now, then throw a temper tantrum and slam the door on your way out. It makes the headlines, but it won't make a difference.

Meanwhile, the Democrats are celebrating the Victory of the Small Steps.

[Tabula Rasa]

Nimenomaan tärkeä avaus. Sanoisin että jokaisen vaalikauden lopussa tulee punnita kyseisen puoluejohdon toiminta ja toimia sen mukaan. Mikäli positiiviset seikat ja ajetut asiat ylittävät haitalliset, tukea ja toisessa tilanteessa äänestää ulos toimijat jotka eivät aja omia asioita. Marssi läpi instituutioiden onnistuu juuri siksi että oikeassa olevat äänestävät jaloillaan ja siirtyvät idiooteiksi.

Kantava ideologia se liima mikä yhdistää. Psllä se hiukan epämääräinen ja vaikka sanotaan kuinka ajavansa kansalaisten asiaa, niin lopulta näytöt hallituksessa kertovat minkä puolesta äänestetään ja mitä saadaan. sitäkö mitä tilataan?

[viisitoista]

Ottamatta kantaa sen suhteen kuinka tarpeellisia leikkaukset ovat, minusta on joka tapauksessa hyvä merkki nähdä että persujen kannattajat ovat kehittämässä "kovemman nahan" eivätkä luovuttamassa niin helposti:

[tweet]1775563020501995594[/tweet]

[viisitoista]

Lainaan postausta toisesta ketjusta:

Eurovaaleissa eurostoliittovastaisen/kriittisen puolueen kannattajat vaan eivät vaivaudu uurnille. Jos EU:sta tulee pelkkää paskaa ja kokemus on, että siellä ei voi pieni maa vaikuttaa, niin miksi vaivautua sinne lähettämään yhtään persua. Pidetään persut kotimaassa vaikuttamassa kansalliseen lainsäädäntöön ja annetaan muiden päteä lihapatojen ääressä prysselissä.

Sehän on aivan loistava suojatyöpaikka sarvamaille, joiden päätehtävä on leikkiä isoa ja nöyryyttää Unkaria. Tai pietikäisille, joiden habituksesta näkyy korkea palkka, punaviini ja päähän kihahtanut menestys. Sellaista kukaan enää kaipaa suomeen. Kaunistakoon prysseliä ja raaspuria.

Asia on nyt vaan niin että olennainen osa poliittista maratonkestävyyttä on se että vaivaudutaan äänestämään myös tylsissä ja tyhmänoloisissa vaaleissa. Että ei äänestetä vain silloin kun huvittaa.

On suoraan sanottuna alempiluokkaista menoa jos pitää joka kerta ihan erikseen maanitella puolueen kannattajia tulemaan uurnille - sanotaan että "porvari äänestää aina," ja sellainen mentaliteetti onkin olennainen osa kokkarien (ja RKP:n) "paremman väen" statusta.

[viisitoista]

Poliittisesti epäkorrekti totuus on se että alaluokkaiset ihmiset eivät ole kykeneviä pitkäjänteiseen, kärsivälliseen työhön - sen vuoksi he alaluokkaisia ovatkin. Eräs sosialistisen liikkeen perustavoitteista olikin opettaa työläisille tällaista "porvarillista" itsekuria, niin että raskaan työn raatajat eivät vain sokeasti eläisi kädestä suuhun.

Robert Louis Stevensonin kuuluisassa "Aarresaari"-kirjassa voi hyvin havaita että melkein kaikki merirosvot ovat tuollaisia stereotyyppisiä retkuja joilla ei ole itsekuria eikä täten kykyä sen enempää kärsivälliseen työhön kuin kärsivälliseen sodankäyntiinkään; Long John Silver on heistä huomattavasti tässä suhteessa eroava tyyppi, ja siksi hän onkin niin vaarallinen, ja heidän johtajansa. Tässä on pari lainausta vanhasta suomennuksesta:

https://www.gutenberg.org/cache/epub/44339/pg44339-images.html

"Ei vain! Ikään kuin minä en olisi nähnyt monen monta laivaa kiinni kaapattuna ja monen monta reipasta poikaa ripustettuna kuivamaan Lontoon oikeuspihassa", Silver huudahti; "ja kaikki vain tuon ikuisen hätiköimisen vuoksi. Tahdotteko kuulla mitä sanon? Minä olen nähnyt merellä yhtä ja toista. Jos te vain kykenisitte kurssin määräämään ja oikein luovimaan, niin te ajelisitte vaunuissa. Mutta ei teistä ole sellaiseen. Minä tunnen teidät. Te ajattelette vain huomista rommilasianne ja menette iltiksenne hirteen."
...

Samassa muuan miehistä huusi meille nuotiolta ilmoittaen, että aamiainen oli valmis, ja pian istuimme kaikki hietikolle laivakorppujen ja kärvennetyn silavan kimpussa. Miehet olivat laittaneet nuotion, jolla olisi paistanut vähintäin härän, ja nyt se kuumensi niin tavattomasti, ettei sitä voinut lähestyä muualta kuin tuulen yläpuolelta ja sieltäkin vain varovaisesti. Samaan tuhlaavaan tapaan he olivat ruokansakin valmistaneet, luullakseni ainakin kolme kertaa enemmän kuin jaksoimme syödä, ja aterian jäännöksen heitti muuan miehistä nauraa hohottaen tuleen, joka tästä tavattomasta polttoaineesta räiskähti hulmuaviin liekkeihin. En ollut vielä ennen nähnyt miehiä, jotka olisivat vähemmän huomisesta huolehtineet. Kädet suuhun, siten parhaiten kuvaan heidän menettelyänsä. Ruoan tuhlauksen nähtyäni ja nukkuvia vartioita muistaen minä huomasin heidät pitempiaikaiseen taisteluun kerrassaan mahdottomiksi, vaikka he yksityisissä otteluissa olivatkin pelottomia.

[Hämeenlinnan Oraakkeli]

Poliittista kestävyyttä on myös se että persuilla olisi jotain annettavaa äänestäjilleen. Talousasioiden hoitaminen on persuissa ollut aina melko huonolla tolalla. Hyvä esimerkki poliittisen kestävyyden puutteesta ovat nämä hörhöpuolueet. Mennään siitä mistä aita on matalin elikkä politiikan sijasta ruvetaan hörhöilemään ja saadaan 0,X% äänistä ja sen jälkeen alkaa puolueen sisäiset kiistat.

[Paawo]

Talousasioiden hoitaminen on persuissa ollut aina melko huonolla tolalla.

Tämä on sitä normaalia mediajargonia.
Oppositiossa ei talousasioita valtakunnantasolla hoideta ja kaikista Sipilänaikaisista kupruista on täysin turhaa nykypuoluettä syyttää.
Paikallisesti ovat persut ainakin tällä paikkakunnalla erottuneet edukseen viherhumppaa ja kepudemarikorruptiota tehokkaasti jarruttaen.

[Hämeenlinnan Oraakkeli]

Talousasioiden hoitaminen on persuissa ollut aina melko huonolla tolalla.

Tämä on sitä normaalia mediajargonia.
Oppositiossa ei talousasioita valtakunnantasolla hoideta ja kaikista Sipilänaikaisista kupruista on täysin turhaa nykypuoluettä syyttää.
Paikallisesti ovat persut ainakin tällä paikkakunnalla erottuneet edukseen viherhumppaa ja kepudemarikorruptiota tehokkaasti jarruttaen.

Leikkaaamalla ei saa taloutta kuntoon. Persuilta pitäisi tulla aloitteita jolla saataisiin talouskasvua aikaiseksi. Nyt ne on jätetty ihan turhaan kokoomuksen huoleksi.

[Niobium]

^ Vaikka vedettäisiin tuet ja eläkkeet nolliin, niin ei niitä työpaikkoja silti synny haettavaksi.

Tää alkaa muistuttaa Kiinan suurta harppausta, jossa kaikki mahdollinen metalli kerättiin ja sulatettiin, että saatiin *terästuontanto* näyttämään hyvältä.

Rakentamisen tilanne on jo selvä. Miksi rakentaa, kun ihmisillä ei ole a) luottamusta tulevaisuuteen, eli ei tehdä sitä lasta vielä, koska se vaatisi tilavamman asunnon, sekä b) käsittämätön byrokratia, että saisi luvan rakentaa.

Halpatyövoima on sellainen ek:n märkä päiväuni. Lisää pätkätyövoimaa ja ihmiset muuttamaan työn perässä milloin minnekin.

Oikeasti ihmiset haluaisivat tehdä töitä pitkäjänteisesti omalla alallaan, ei siten, että potkut voi antaa hetken mielijohteesta kun naama ei miellytä.

Näitä firmoja on jo paljon. Eräs toimari kypsytti yhden avainhenkilön niin, että totesi "siitä vaan, lähde jollei tyyli miellytä. Ulkona on jonossa porukkaa, jotka ovat paljon taitavampia ja nuorempia." Kaveri otti onkeensa ja siirtyi toiseen firmaan töihin, jossa ymmärrettiin osaamista.

Ei ollut sitä jonoa ulkona sellaisiin hommiin.

Ensinnäkin se firma on hemmetin huonossa maineessa jo vuosien takaa. Toisekseen se, että työntekijältä olisi vaadittu kuuta taivaalta minimipalkalla. Siinä lähti hemmetin paljon osaamista ulos ovesta.

Mitä hallitus kuvittelee? Annetaan vaan kenkää, kyllä osaajia on tungussa, kun vaan kepitetään riittävästi.

Samaan paikkaan kypsyi rivityöläinen, joka osasi ihan kaikki koneet ja linjat. Lähti ja jätti nuoret opettelemaan kaiken alusta. Osaaminen kävelee ulos talosta, jos sitä ei kunnioiteta. Ja se kunnioittaminen tarkoittaa sitä, ettei johdeta pelolla. Sitä hallitus nyt toteuttaa. Ihan älyttömän sääli, että persut lähtivät tähän mukaan pillipiipari Orpanin perässä.

Persut kaivavat itselleen syvää kuoppaa. Se nähdään vaaleissa, kun demarit tulevat lupaamaan ihan kaikkea kaikille, kuten PS ja kokoomus viimeksi.

[viisitoista]

Talouspuheet alkaa pikkusen mennä tämän ketjun aiheesta ohi...

[Sivusta kommentoija]

Poliittisesti epäkorrekti totuus on se että alaluokkaiset ihmiset eivät ole kykeneviä pitkäjänteiseen, kärsivälliseen työhön - sen vuoksi he alaluokkaisia ovatkin. Eräs sosialistisen liikkeen perustavoitteista olikin opettaa työläisille tällaista "porvarillista" itsekuria, niin että raskaan työn raatajat eivät vain sokeasti eläisi kädestä suuhun.

Robert Louis Stevensonin kuuluisassa "Aarresaari"-kirjassa voi hyvin havaita että melkein kaikki merirosvot ovat tuollaisia stereotyyppisiä retkuja joilla ei ole itsekuria eikä täten kykyä sen enempää kärsivälliseen työhön kuin kärsivälliseen sodankäyntiinkään; Long John Silver on heistä huomattavasti tässä suhteessa eroava tyyppi, ja siksi hän onkin niin vaarallinen, ja heidän johtajansa. Tässä on pari lainausta vanhasta suomennuksesta:

https://www.gutenberg.org/cache/epub/44339/pg44339-images.html

"Ei vain! Ikään kuin minä en olisi nähnyt monen monta laivaa kiinni kaapattuna ja monen monta reipasta poikaa ripustettuna kuivamaan Lontoon oikeuspihassa", Silver huudahti; "ja kaikki vain tuon ikuisen hätiköimisen vuoksi. Tahdotteko kuulla mitä sanon? Minä olen nähnyt merellä yhtä ja toista. Jos te vain kykenisitte kurssin määräämään ja oikein luovimaan, niin te ajelisitte vaunuissa. Mutta ei teistä ole sellaiseen. Minä tunnen teidät. Te ajattelette vain huomista rommilasianne ja menette iltiksenne hirteen."
...

Samassa muuan miehistä huusi meille nuotiolta ilmoittaen, että aamiainen oli valmis, ja pian istuimme kaikki hietikolle laivakorppujen ja kärvennetyn silavan kimpussa. Miehet olivat laittaneet nuotion, jolla olisi paistanut vähintäin härän, ja nyt se kuumensi niin tavattomasti, ettei sitä voinut lähestyä muualta kuin tuulen yläpuolelta ja sieltäkin vain varovaisesti. Samaan tuhlaavaan tapaan he olivat ruokansakin valmistaneet, luullakseni ainakin kolme kertaa enemmän kuin jaksoimme syödä, ja aterian jäännöksen heitti muuan miehistä nauraa hohottaen tuleen, joka tästä tavattomasta polttoaineesta räiskähti hulmuaviin liekkeihin. En ollut vielä ennen nähnyt miehiä, jotka olisivat vähemmän huomisesta huolehtineet. Kädet suuhun, siten parhaiten kuvaan heidän menettelyänsä. Ruoan tuhlauksen nähtyäni ja nukkuvia vartioita muistaen minä huomasin heidät pitempiaikaiseen taisteluun kerrassaan mahdottomiksi, vaikka he yksityisissä otteluissa olivatkin pelottomia.

Epäkorrekti viesti, muttei totta. Sotket totuuden ja epäkorrektiuden.

On itseään mairittelevaa vaatia kunniaa omaisuudesta, asemasta tai mistä tahansa hyvästä itselleen. Siinä jätetään vain se epäkorrekti totuus huomiotta, että kaikki saatu hyvä tulee viime kädessä Jumalalta – myös ne kyvyt, joilla itse hankit omaisuutta.

Asian kieltäminen taas on malliesimerkki ylpeydestä. Vaadit kunniaa, joka ei kuulu perimmiltään itsellesi. On oikein käyttää Jumalan suomia lahjoja, mutta on myös väärin korottaa itsensä niiden vuoksi. Ylpeys johtaa automaattisesti syntiin, tässä tapauksessa köyhien halveksimiseen.

Samalla vääristelet totuutta. Köyhyyden syyt eivät ole yksinomaan ihmisten pahuudessa, kuten implikoit. Ylipäätään köyhyys ei ole paha, vaan Herramme esimerkin mukaista ja siunattua, joskaan ei automaattisesti. Siinä on omat vaaransa, kuten katkeroituminen ja kateus.

Voisin luetella usean suuren pyhimyksen, joiden tausta on nimenomaan köyhälistössä. Jumala tuntuu silloin tällöin nostavan sellaisia, näyttääkseen voimaansa, kuten Paavali sanoo, se tulee täydelliseksi heikkoudessa. Arsin kirkkoherra Jean Vianney esimerkiksi, köyhä paimenpoika. Samalla Ranskan suurin pyhimys vuosisatoihin, joka rukoili yökaudet ja kuunteli synnintunnustuksia siinä määrin että lopulta suunnilleen kuoli rippituoliin. Siitä saavat sekulaarit rahanpalvojat ottaa oppia itsekurista.

Mutta sinun logiikkasi perusteella hänen pitäisi olla itsekuriton ryökäle, joka ei vain tajunnut kouluttautua tms. Hankalaahan se kyllä hänelle olikin, kun kävi koulua vain muutaman vuoden, tästä syystä joutui ponnistelemaan pappisseminaarissa.

Tosiasiassa väitteessä ei tietenkään ole mitään järkeä. Köyhyys ei tarkoita pahetta eikä rikkaus hyvettä. Olet ilmeisesti sotkenut rikkauden hyvyyteen, mistä väitteestä Stevensonkin pyörisi luultavasti haudassaan.

Sanoin "luultavasti" Stevensonin haudassapyörimisestä, koska on hän muutakin julkaissut kuin Aarresaaren. Luetaan kirje Molokain pyhästä Damienista, jonka kohtaloon ja maineeseen Stevenson vaikutti voimakkaasti, koska kirjoitti tämän tavattuaan puolustuspuheen papista, joka oli joutunut paikallisen protestanttipapin hampaisiin, joka syytti häntä julkisesti tekopyhyydestä. Mihin Stevenson vastasi kuuluisalla kirjeellään (pieni pätkä siitä):

"You make us sorry for the lepers, who had only a coarse old peasant for their friend and father.  But you, who were so refined, why were you not there, to cheer them with the lights of culture?  Or may I remind you that we have some reason to doubt if John the Baptist were genteel; and in the case of Peter, on whose career your doubtless dwell approvingly in the pulpit, no doubt at all he was a "coarse, headstrong" fisherman!  Yet even in our Protestant Bibles Peter is called Saint."

Vetelet Stevensonin kirjoista johtopäätöksiä, jotka ovat täysin kirjailijan eetoksen vastaisia ja julistat tämän epäkorrektiksi totuudeksi. Tässä on ironisesti hyvin samanlainen lähtökohta, jonka vuoksi Stevenson ryhtyi puolustamaan isä Damienia: torjuakseen vääristelyä ja tekopyhyyttä, jota julistettiin totuutena.

[Suurmestari]

Kerta täällä on jo Jumalakin mainittu niin minä puolestani mainitsen seuraavaa:

Ongelmahan on pohjimmiltaan systeeminen, filosofian ongelma. Demokratia on tyhmentänyt meitä tarpeeksi ja lillukan varsista jaksetaan kyllä PuPelit (PUrran PErsu Lit)
mukaanluettuna vääntää mutta systeemitason ongelmille ei mitään viitsitä/pystytä tekemään.

Ongelmaa on lähdettävä ratkomaan johtoajatuksena jotakin seuraavaa:

Haluammeko että Suomi on olemassa 2116? Millaisena maana ja kansakuntana haluamme olla olemassa?

[Tabula Rasa]

Poliittisesti epäkorrekti totuus on se että alaluokkaiset ihmiset eivät ole kykeneviä pitkäjänteiseen, kärsivälliseen työhön - sen vuoksi he alaluokkaisia ovatkin. Eräs sosialistisen liikkeen perustavoitteista olikin opettaa työläisille tällaista "porvarillista" itsekuria, niin että raskaan työn raatajat eivät vain sokeasti eläisi kädestä suuhun.

Robert Louis Stevensonin kuuluisassa "Aarresaari"-kirjassa voi hyvin havaita että melkein kaikki merirosvot ovat tuollaisia stereotyyppisiä retkuja joilla ei ole itsekuria eikä täten kykyä sen enempää kärsivälliseen työhön kuin kärsivälliseen sodankäyntiinkään; Long John Silver on heistä huomattavasti tässä suhteessa eroava tyyppi, ja siksi hän onkin niin vaarallinen, ja heidän johtajansa. Tässä on pari lainausta vanhasta suomennuksesta:

https://www.gutenberg.org/cache/epub/44339/pg44339-images.html

"Ei vain! Ikään kuin minä en olisi nähnyt monen monta laivaa kiinni kaapattuna ja monen monta reipasta poikaa ripustettuna kuivamaan Lontoon oikeuspihassa", Silver huudahti; "ja kaikki vain tuon ikuisen hätiköimisen vuoksi. Tahdotteko kuulla mitä sanon? Minä olen nähnyt merellä yhtä ja toista. Jos te vain kykenisitte kurssin määräämään ja oikein luovimaan, niin te ajelisitte vaunuissa. Mutta ei teistä ole sellaiseen. Minä tunnen teidät. Te ajattelette vain huomista rommilasianne ja menette iltiksenne hirteen."
...

Samassa muuan miehistä huusi meille nuotiolta ilmoittaen, että aamiainen oli valmis, ja pian istuimme kaikki hietikolle laivakorppujen ja kärvennetyn silavan kimpussa. Miehet olivat laittaneet nuotion, jolla olisi paistanut vähintäin härän, ja nyt se kuumensi niin tavattomasti, ettei sitä voinut lähestyä muualta kuin tuulen yläpuolelta ja sieltäkin vain varovaisesti. Samaan tuhlaavaan tapaan he olivat ruokansakin valmistaneet, luullakseni ainakin kolme kertaa enemmän kuin jaksoimme syödä, ja aterian jäännöksen heitti muuan miehistä nauraa hohottaen tuleen, joka tästä tavattomasta polttoaineesta räiskähti hulmuaviin liekkeihin. En ollut vielä ennen nähnyt miehiä, jotka olisivat vähemmän huomisesta huolehtineet. Kädet suuhun, siten parhaiten kuvaan heidän menettelyänsä. Ruoan tuhlauksen nähtyäni ja nukkuvia vartioita muistaen minä huomasin heidät pitempiaikaiseen taisteluun kerrassaan mahdottomiksi, vaikka he yksityisissä otteluissa olivatkin pelottomia.

Epäkorrekti viesti, muttei totta. Sotket totuuden ja epäkorrektiuden.

On itseään mairittelevaa vaatia kunniaa omaisuudesta, asemasta tai mistä tahansa hyvästä itselleen. Siinä jätetään vain se epäkorrekti totuus huomiotta, että kaikki saatu hyvä tulee viime kädessä Jumalalta – myös ne kyvyt, joilla itse hankit omaisuutta.

Asian kieltäminen taas on malliesimerkki ylpeydestä. Vaadit kunniaa, joka ei kuulu perimmiltään itsellesi. On oikein käyttää Jumalan suomia lahjoja, mutta on myös väärin korottaa itsensä niiden vuoksi. Ylpeys johtaa automaattisesti syntiin, tässä tapauksessa köyhien halveksimiseen.

Samalla vääristelet totuutta. Köyhyyden syyt eivät ole yksinomaan ihmisten pahuudessa, kuten implikoit. Ylipäätään köyhyys ei ole paha, vaan Herramme esimerkin mukaista ja siunattua, joskaan ei automaattisesti. Siinä on omat vaaransa, kuten katkeroituminen ja kateus.

Voisin luetella usean suuren pyhimyksen, joiden tausta on nimenomaan köyhälistössä. Jumala tuntuu silloin tällöin nostavan sellaisia, näyttääkseen voimaansa, kuten Paavali sanoo, se tulee täydelliseksi heikkoudessa. Arsin kirkkoherra Jean Vianney esimerkiksi, köyhä paimenpoika. Samalla Ranskan suurin pyhimys vuosisatoihin, joka rukoili yökaudet ja kuunteli synnintunnustuksia siinä määrin että lopulta suunnilleen kuoli rippituoliin. Siitä saavat sekulaarit rahanpalvojat ottaa oppia itsekurista.

Mutta sinun logiikkasi perusteella hänen pitäisi olla itsekuriton ryökäle, joka ei vain tajunnut kouluttautua tms. Hankalaahan se kyllä hänelle olikin, kun kävi koulua vain muutaman vuoden, tästä syystä joutui ponnistelemaan pappisseminaarissa.

Tosiasiassa väitteessä ei tietenkään ole mitään järkeä. Köyhyys ei tarkoita pahetta eikä rikkaus hyvettä. Olet ilmeisesti sotkenut rikkauden hyvyyteen, mistä väitteestä Stevensonkin pyörisi luultavasti haudassaan.

Sanoin "luultavasti" Stevensonin haudassapyörimisestä, koska on hän muutakin julkaissut kuin Aarresaaren. Luetaan kirje Molokain pyhästä Damienista, jonka kohtaloon ja maineeseen Stevenson vaikutti voimakkaasti, koska kirjoitti tämän tavattuaan puolustuspuheen papista, joka oli joutunut paikallisen protestanttipapin hampaisiin, joka syytti häntä julkisesti tekopyhyydestä. Mihin Stevenson vastasi kuuluisalla kirjeellään (pieni pätkä siitä):

"You make us sorry for the lepers, who had only a coarse old peasant for their friend and father.  But you, who were so refined, why were you not there, to cheer them with the lights of culture?  Or may I remind you that we have some reason to doubt if John the Baptist were genteel; and in the case of Peter, on whose career your doubtless dwell approvingly in the pulpit, no doubt at all he was a "coarse, headstrong" fisherman!  Yet even in our Protestant Bibles Peter is called Saint."

Vetelet Stevensonin kirjoista johtopäätöksiä, jotka ovat täysin kirjailijan eetoksen vastaisia ja julistat tämän epäkorrektiksi totuudeksi. Tässä on ironisesti hyvin samanlainen lähtökohta, jonka vuoksi Stevenson ryhtyi puolustamaan isä Damienia: torjuakseen vääristelyä ja tekopyhyyttä, jota julistettiin totuutena.

Köyhälistö ei ole varsinaisesti yksinomaan sillä hetkellä köyhät, vaan enemmänkin ne joilla ei ole kykyä hankkia tai edes ylläpitää edes peruselämän edellytyksiä. Persaukinen mutta ahkera, idearikas ja itseään kehittävä ei varsinaisesti kuulu köyhälistöön, koska köyhälistössä pysymisen edellytys on asenne jossa positiiviset ja negatiiviset nähdään itsestä riippumattomina eikä siitä syystä edes yritetä. Näen paljon seurakunnissa niitä jotka kirjoittavat laiskuutensa herran tahdon toteutumista odotellessa, enkä pidä niitä yhtään sen parempina kuin vaurauden gospelia saarnaavia. Kummallakin puuttuu se kultainen keskitie.

[viisitoista]

Antiikin ajan sodankäynnissä oli se yleinen ajatus että gallialaisten ja germaanien kaltaiset barbaarit olivat kykeneviä yhteen tai kahteen raivokkaaseen hyökkäykseen, mutta jos ne epäonnistuivat niin silloin nuo barbaarit masentuivat ja tulivat luovuttamistuulelle, useinkin riidellen keskenään, koska heiltä puuttui sivistyneiden kansojen kestävän kurinalainen mentaliteetti, jota roomalaiset katsoivat itsellään olevan esimerkillisesti.

Suvakkielitistit yleisesti näkevät oikeistopopulistit tällaisina "moderneina barbaareina" jotka saatuaan kerran turpiin menevät yhyy yhyy, kääntyvät omia johtajiaan vastaan ja alkavat masentuneina riidellä keskenään. Se mitä persuille tapahtui vuonna 2017 oli niin täydellinen esimerkki tällaisesta ilmiöstä että suvakki-snobit olivat aivan riemuissaan! Eivätpä osanneet odottaa persujen uutta nousua.

[ApuaHommmaan]

Kaksi asiaa:
1) EU: miksi ihmeessä oletetaan ollenkaan, että toisilleen vieraat voisivat saada toimivan yhteenliittymän? Täysin eri kielet, täysin eri kulttuurit.
2) Rakentaminen on vaikeaa ja hidasta. Tuhoaminen on nopeaa. Näin kun politiikassa pääosa edustajista haluaa laiskoina tuhota, niin aika vähän rakentuu.

[viisitoista]

Tämä Junge Freiheitin artikkeli (joka on maksumuurin takana) puolustelee Giorgia Melonin hallitusta, jonka toistaiset aikaansaavutukset ovat tuottaneet monille pettymyksen - argumenttina on nähtävästi että nyt tarvitaan "maratonkestävyyttä" ja kärsivällisyyttä, että Italian kokoisen maan kurssi ei käänny hetkessä:

https://jungefreiheit.de/politik/ausland/2024/melonis-kampf-gegen-illegale-migration-millionen-koffer-sind-gepackt/

Melonis Kampf gegen illegale Migration: Millionen Koffer sind gepackt

07. April 2024

Fabio Collovati

Weil sie nicht schnell genug gegen illegale Migranten vorgehen würde, muß sich Italiens Ministerpräsidentin Giorgia Meloni viel Kritik aussetzen. Doch ihr Kampf ist kein Sprint, sondern ein Marathon. Von Fabio Collovati.