News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2023-05-15 Kansalainen: Ruotsin rikollisjengit pyrkivät pohjoiseen

Started by Shemeikka, 15.05.2023, 06:29:47

Previous topic - Next topic

Shemeikka

Ruotsin rikollisjengejä on jo nähty eteläisessä Suomessa, mutta nyt ne ovat koukkaamassa Haaparannan suunnalta Lappiin ja pohjoiseen Suomeen.

QuoteMaahanmuuttajajengit ja niitten väkivalta on tähän saakka ollut pääasiassa suurkaupunkien ja eteläisen Ruotsin ongelma. Ruotsin jengit ovat levinneet Etelä-Suomeen, mutta viime aikoina jengit ovat pyrkineet laajentumaan myös Pohjois-Ruotsiin ja sitä kautta Suomen sekä Norjan pohjoisosiin.

Rikollisia houkuttelee pohjoiseen Suomen ja Norjan auki olevat rajat. Pohjoiskalotin alueella on  markkinoita huume-, nuuska-  ja asekaupalle.

Jengitoiminnasta on ollut havaintoja Oulun korkeudella Luulajan alueelta. Norrbottenin poliisi on viime aikoina useita kertoja takavarikoinut Etelä-Ruotsin rikollisjärjestöjen myymiä huumeita. Toimintaa on kuitenkin ollut jo pitemmän aikaa.

Vuonna 2021 Luulajassa ammuttiin julkisella paikalla 25-vuotias nainen. Murhasta tuomittiin neljä miestä, joilla oli yhteyksiä Tukholman seudulla toimivaan rikollisjengiin.

Lähde SVT

https://www.kansalainen.fi/#google_vignette
Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen

JP73

Quote from: Shemeikka on 15.05.2023, 06:29:47
Ruotsin rikollisjengejä on jo nähty eteläisessä Suomessa, mutta nyt ne ovat koukkaamassa Haaparannan suunnalta Lappiin ja pohjoiseen Suomeen.

QuoteMaahanmuuttajajengit ja niitten väkivalta on tähän saakka ollut pääasiassa suurkaupunkien ja eteläisen Ruotsin ongelma. Ruotsin jengit ovat levinneet Etelä-Suomeen, mutta viime aikoina jengit ovat pyrkineet laajentumaan myös Pohjois-Ruotsiin ja sitä kautta Suomen sekä Norjan pohjoisosiin.

Rikollisia houkuttelee pohjoiseen Suomen ja Norjan auki olevat rajat. Pohjoiskalotin alueella on  markkinoita huume-, nuuska-  ja asekaupalle.

Jengitoiminnasta on ollut havaintoja Oulun korkeudella Luulajan alueelta. Norrbottenin poliisi on viime aikoina useita kertoja takavarikoinut Etelä-Ruotsin rikollisjärjestöjen myymiä huumeita. Toimintaa on kuitenkin ollut jo pitemmän aikaa.

Vuonna 2021 Luulajassa ammuttiin julkisella paikalla 25-vuotias nainen. Murhasta tuomittiin neljä miestä, joilla oli yhteyksiä Tukholman seudulla toimivaan rikollisjengiin.

Lähde SVT

https://www.kansalainen.fi/#google_vignette


Joko ne ovat aloittaneet voimasikiämisen Pohjois-Ruotsissa ja Norjassa aina Jäämerelle asti?