2021-05-17 Kirja: Kotilainen, Laine: Muuttoliike murroksessa

[Roope]

Noora Kotilainen & Jussi Laine: Muuttoliike murroksessa – metaforat, mielikuvat, merkitykset

Millaista on suomalainen maahanmuuttokeskustelu? Julkisuudessa puhutaan "pakolaisaalloista" ja "tulvista" ja näytetään karttoja Eurooppaan "hyökyvistä siirtolaisvirroista". Todellisuudessa valtaosa pakolaisista on lähellä kriisialueita, muualla kuin Euroopassa.

Miten puhetavat ruokkivat ennakkoluuloja ja ääriliikkeitä? Miten poliittinen ilmapiiri on muotoutunut uudenlaisen mediaympäristön aikana? Entä miten Suomessa on historian saatossa keskusteltu esimerkiksi romaneista?

Muuttoliike murroksessa selvittää, miten muuttoliikkeeseen ja turvapaikanhakijoihin liittyviä mielikuvia luodaan. Kirja purkaa vakiintuneita puhetapoja, retorisia ja metaforisia kehystyksiä ja yhteiskunnallista polarisaatiota ja ennakkoluuloja ruokkivia merkityksenannon tapoja.

Kirjassa on 11 tutkimusartikkelia ja 16 lyhyttä asiantuntijatekstiä. Tavoitteena on parempi, humaanimpi ja faktoihin ja punnittuun tietoon perustuva muuttoliikekeskustelu.

VTT, tutkijatohtori Noora Kotilainen on sotaan, kriiseihin, väkivaltaan ja mediaan erikoistunut poliittisen historian tutkija.
YTT, dosentti Jussi Laine on apulaisprofessori Karjalan tutkimuslaitoksella Itä-Suomen yliopistossa.[/i]

https://kauppa.intokustannus.fi/kirja/muuttoliike-murroksessa-metaforat-mielikuvat-merkitykset/

Tänne vaan keskustelemaan maahanmuutosta, jos tavoitteena kerran on parempi, humaanimpi ja faktoihin ja punnittuun tietoon perustuva muuttoliikekeskustelu. Täällä on tilaa kaikenlaisille mielipiteille. Tulkaa ja nolatkaa öyhöttäjät tiedoillanne ja logiikallanne. Ai, ei vai?

Kansan Uutiset: Uutisointi maahanmuutosta ja siirtolaisuudesta on pahasti vinksallaan 17.5.2021

Turvapaikanhakijoiden tuloa Eurooppaan on kuvailtu vyöryksi, aalloksi, tulvaksi ja tsunamiksi. Itse ihmisiä taas on nimitetty Iphone-miehiksi, partalapsiksi ja elintasosurffareiksi.

Nämä sanavalinnat sekä turvallisuutta ja ulkoista uhkaa painottava Eurooppa-keskeinen uutisointi ovat Noora Kotilaisen ja Jussi Laineen toimittaman tietokirjan mukaan pönkittäneet vinoutunutta ja haitallista keskustelua maahanmuutosta ja siirtolaisuudesta.

– Pitäisi miettiä enemmän mihin kriisi tai tsunami-sanan käyttö johtaa. Kriisi nimittäin mielletään usein negatiiviseksi muutokseksi, vaikka muutokseen voisi liittää myös positiivisiakin puolia, Kotilainen kertoo Kansan Uutisille.

Aika naurettavaa inistä kriisi-sanan käytöstä, kun vuoden 2015 tapahtumat olivat yksiselitteisesti Suomelle ja Euroopalle monin tavoin kriisi.

En tiedä, mitä positiivisia puolia vuoden 2015 "muutoksessa" oli olevinaan, enkä etenkään, miksi ihmeessä sellaisia pitäisi keksiä tai korostaa, kun negatiiviset puolet olivat niin ilmeisiä ja massiivisia.

Kotilainen pitää myös sanaa "pakolaiskriisi" ongelmallisena. Sen sijaan voisi puhua eurooppalaisesta pakolaisten vastaanottamiskriisistä tai vaikkapa empatian puutteen ja ihmisoikeuksien arvostuksen kriisistä.

Voisi puhua tarkoitushakuisen sokeuden kriisistä, kun kymmeniätuhansia irakilaisia nuoria miehiä vaelsi lukuisten turvallisten maiden läpi Suomeen, ja näistä tuhansittain jo ennen ensimmäistäkään haastattelua kotiinsa palanneista turvapaikkasurffareista pitäisi puhua vainottuina pakolaisina.

Eurooppaan tulijoista äärimmäisen harva on ollut sellainen, jolle ainoa tai edes paras tapa auttaa on Eurooppaan asuttaminen. Suurin osa tulijoista on joka tapauksessa vain hakemassa parempaa elintasoa mieleisestään Euroopan maasta, eikä muutenkaan ole YK:n pakolaissopimuksen tarkoittama pakolainen.

Kirjassa painotetaan myös useaan otteeseen, että valtaosa maailman pakolaisista on paennut, joko kotimaansa sisällä tai sen lähialueille. Siitäkin syystä globaalin siirtolaisuustarinan pääosaa ei näyttele apua tarjoava tai ulkopuoliselta uhalta suojautuva eurooppalainen vaan erityyppisten siirtolaisten ja turvapaikanhakijoiden joukko.

Eurooppaan hakeutuvat ovat valtava taakka eurooppalaisille, siinä missä Euroopan ulkopuolelle jäävät joko sulautuvat elämäänsä jatkaen uuteen ympäristöön (ilman suomalaista sosiaaliturvaa) tai päätyvät pakolaisleireille – jotka ovat pääasiassa eurooppalaisten ylläpitämiä.

Vaikka Eurooppaan tulleiden määrä on suhteellisen pieni globaaliin siirtolaisuuteen nähden, alle kymmenesosaa maailman väestöstä edustavien eurooppalaisten kannalta ei-toivottu siirtolaisuus näyttäytyy perustellusti eksistentiaalisena uhkana Euroopan kansoille.

Yksi kirjan läpileikkaavista havainnoista on, etteivät maahanmuuttajat tai turvapaikanhakijat itse pääse ääneen heitä koskevassa uutisoinnissa ja julkisessa keskustelussa.

Tämä on yksi typerimmistä maahanmuuttokeskusteluun liittyvistä hokemista. Jo vuoden 2015 kriisissä esimerkiksi Yle saattoi julkaista kirjaimellisesti kymmeniä turvapaikanhakija-aiheisia juttuja päivässä, ja niissä haastateltiin yhteensä varmaan satoja turvapaikanhakijoita. Sen sijaan maahanmuuttokriittinen analyysi loisti tuolloin valtamediassa poissaolollaan tai typistyi keinotekoisiksi kohuiksi perussuomalaisten käyttämistä paheksuttavista sanoista.

Kiinnostavan näkökulman julkiseen keskusteluun antavat myös siirtolaisuusinstituutin vastaava tutkija Miikka Tervosen artikkeli ja toimittaja Kimmo Oksasen näkökulma Itä-Euroopan romanien uutisoinnista Suomessa.

Tervosen artikkelissa kerrotaan muun muassa miten romaneista uutisoitiin jo 1990-luvulla satumaisina ja lapsenomaisina olentoina, joiden elämä muuttui, kun he saapuivat Alavuden kaltaiseen turvasatamaan. Tosin Tervosen teksti osoittaa myös, ettei media ole silloinkaan tyytynyt vain eksotisoimaan romaneja — vaan heitä on jo pitkään kuvattu joko rikollisina tai uhreina.

Silloista siloittelevaa uutisointia voi peilata siihen, että kaikki Suomesta turvapaikkaa hakeneet Itä-Euroopan romanit olivat määritelmällisesti turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttäjiä, ja kuinka sormien läpi katsottiin muun muassa sitä, kuinka keikkaa tehneet romanirikollisjengit ottivat vastaanottokeskuksia ryöstöretkiensä tukikohdiksi.

Kritiikin, teoreettisen pohdinnan ja kiinnostavien näkökulmien lisäksi Laineen ja Kotilaisen tietokirja tarjoaa myös kourallisen työkaluja, joista maahanmuuttokeskustelusta kiinnostuneet toimittajat, tutkijat ja Twitterin käyttäjät voivat hyötyä.

Näistä työkaluista Kotilainen nostaa esiin muun muassa pohdinnat siitä minkälaisia uutiskuvia on sopiva käyttää eri asiayhteyksissä. Lisäksi Kotilainen mainitsee kirjan kriittiset huomiot niistä myyteistä, joita ylläpidetään julkisessa keskustelussa maahanmuutosta ja siirtolaisuudesta.

Tulisiko maailmasta sitten hitusen verran parempi, jos edes osa maahanmuuttokeskustelun puhuvista päistä lukisi kirjan? Ehkä.

Jos kirjassa esitetään yksikin maahanmuuttokeskustelua parantava uusi idea tai oivallus keskustelun ohjaamis- ja tukahduttamisvaatimusten sijaan, yllätyn suuresti. Katsotaan, kun pääsen lukemaan, mutta muun muassa tekijöiden kirjoitukset ja haastattelut ennustavat huonoa.

Aikamerkki: Uhkakuvat leimaavat maahanmuuttokeskustelua 17.3.2021

Jos pakolaisista toistuvasti puhutaan luonnonvoimiin tai sotaan liittyvillä vertauksilla, voivat syntyvät mielikuvat vaikuttaa maahanmuuttopolitiikkaan ja äänestyskäyttäytymiseen.

Niin? Ei-pakolaisista puhuminen pakolaisina synnyttää mielikuvia, joilla on tarkoitus vaikuttaa ihmisiin. Kuten tässä.

Pakolaisaalto. Iphone-mies. Meritaksipalvelu. Elintasosurffari. Suomalaista maahanmuuttokeskustelua ovat määrittäneet monenlaiset uudissanat ja vertauskuvat, joita viljeltiin mediassa varsinkin vuosien 2015–2016 laajamittaisen maahanmuuton aikana.

Poliittisen historian tutkijan, tutkijatohtori Noora Kotilaisen mukaan vertauskuvien eli metaforien käyttö on yleistä monimutkaisista, abstrakteista aiheista puhuessa, eikä niiden käytössä ole sinänsä mitään pahaa.

– Mutta minkälaisia mielikuvia sillä luodaan, jos pakolaisista puhutaan esimerkiksi tsunamina? Sehän on aalto joka tulee, pyyhkäisee yli ja tuhoaa kaiken. Jos näistä asioista puhutaan sotaisilla tai luonnonvoimaistavilla termeillä, niihin myös reagoidaan samoilla keinoilla ja välineillä, Kotilainen sanoo.

Luonnonvoimaistava puhetapa on oikeutettu, sillä vuoden 2015 kriisi oli vaikutuksiltaan kuin luonnonkatastrofi. Kriisi olisi ollut yhtä pitkään jatkuessaan ja kasvaessaan moninkertaisesti suurempi onnettomuus kuin korona.

Sen sijaan on väärin antaa fatalistinen, luonnonvoimaistava kuva, että maahanmuuttoa ei voi eikä pidä yrittääkään estää, koska "sitä on aina ollut" ja että siksi "rajoja ei voi panna kiinni". Oikeasti maahanmuutto on poliittinen valinta. Rajat voi panna kiinni.

Kotilaisen ja Jussi Laineen kirja Muuttoliike murroksessa -metaforat, mielikuvat, merkitykset julkaistaan huhtikuussa. Kirjassa esitetään, että jo näennäisen neutraali sanapari "Euroopan pakolaiskriisi" on asenteellinen. Se kohdistaa huomion pakolaisten lähtömaiden hädän sijaan Eurooppaan. Kriisistä puhumalla oikeutetaan myös poikkeukselliset toimet, joilla tilanteeseen voidaan vastata.

– Mikä tai kuka oikeastaan oli kriisissä? Tapahtunutta voisi kutsua myös eurooppalaiseksi pakolaisten vastaanottamiskriisiksi, jolloin asetelma kääntyy toisinpäin, Kotilainen sanoo.

Tavallaan. Kun yli 20 000 irakilaisnuorukaista asui kotonaan, he eivät olleet hädänlaisia, eikä ollut mitään kriisiä. Kun he päättivät muuttaa Suomeen, tänne syntyi kriisi siksi, että heidät otettiin vastaan mukamas pakolaisina.

Kotilaisen mukaan hyvä esimerkki populistisesta termistä, joka vakiintui jo aiemmin normaaliin käyttöön, on ankkurilapsi. Termillä viitattiin yksin maahan tuleviin lapsiin, joiden perhe seurasi myöhemmin perässä.

Mitä ankkurilapsesta? Aivan ilmeisesti sanaa paheksuvat paheksuvat sen esille tuomista, että sanan kuvaama ikävä ilmiö on todellinen ja kyseenalaistaa vainomotiivin. Ankkurihan viittaa siihen, että alaikäistä tai itseään sellaiseksi väittävää ei voida poistaa maasta, vaikka vainoa ei todettaisikaan.

­– Pakolaisuuteen, maahanmuuttoon ja muuttoliikkeeseen liittyvät sanat ovat juridista sanastoa, joka tulee ihmisoikeuslainsäädännöstä. Esimerkiksi journalisteille voisi teroittaa enemmänkin, mitä korrektit sanat ovat.

Kotilainen siis varmastikin tietää käyttävänsä sanaa "pakolainen" virheellisesti, mutta tekee sen silti, mikä on tyypillistä pakolaisaktivistien propagandassa.

Pelolla ja uhalla ratsastaminen näkyi Kotilaisen mukaan myös vuoden 2015 maahanmuuttoon liittyvissä lehtikuvissa. Suosittu teema oli esimerkiksi vastaanottokeskus, jonka valaistut ikkunat hohtivat pimeässä talviyössä, ja jonka pihalla seisoi poliisiauto.

Todellisuus oli yhtä pihalla seisovaa poliisiautoa uhkaavampaa, kun poliisi hälytettiin yhdenkin vuoden aikana vastaanottokeskuksiin muistaakseni yli 800 kertaa.

Siinä missä valtamediassa liioiteltiin surutta kantaväestön turvapaikanhakijoihin kohdistamaa uhkaa, todellinen uhka heille oli toinen turvapaikanhakija. Pelkästään vastaanottokeskusten sisäisiä puukotuksia lienee kymmeniä ja tositarkoituksella tehtyjä tuhopolttojakin useampia.

Vuonna 2015 pinnalle nousi myös turvapaikanhakijoiden tekemä seksuaalinen väkivalta. Sitä kuvitettiin usein ulkotiloilla, koiranulkoiluttajilla ja poliisiautoilla.

– Turvapaikanhakijat ja puskaraiskaukset esitettiin suurena uhkana valkoiselle suomalaiselle naiselle, vaikka tiedetään, että suurin osa raiskauksista tapahtuu sisätiloissa, tutun tekemänä.

Kuten tässä, turvapaikanhakijoiden tekemät raiskaukset esitettiin merkityksettöminä, niistä pyrittiin vaikenemaan (uudet valtamedian ja poliisin ohjeet syksyllä 2015) tai keskustelu ohjattiin sivuraiteille kuten rasismiin ja sanavalintoihin.

Jo noin puolet pääkaupunkiseudulla ilmoitetuista raiskauksista on seurausta maahanmuuttopolitiikan valinnoista. Se on huima määrä ja yliedustus, eikä kukaan tunnu ottavan vastuuta valintojen seurauksista.

Noora Kotilaisen mukaan on selvää, että tietyt tahot ovat lietsoneet maahanmuuttoon liittyviä uhkakuvia tietoisesti ja päämäärähakuisesti.

Vaikkapa sellainen päämäärä kuin maahanmuuttopolitiikan kiristäminen kansainvälisten sopimusten määrittelemälle tasolle.

– Maahanmuuttokeskustelua on päässyt niin Suomessa kuin laajemminkin määrittelemään populistinen suuntaus, joka on ottanut sen keppihevosekseen. Karrikoiden oikeistopopulististen puolueiden mukaan kaikki liittyy aina maahanmuuttoon ja ratkaisu on aina rajat kiinni. Se on helppo, ikiaikainen aihe, jota voidaan käyttää monessa asiassa uhkakuvana.

Valitettavasti asiat on sössitty siihen tilaan, että kaikki yhteiskunnan osa-alueet (työ, koulu, asuminen, sosiaaliturva jne.) ja niiden ongelmat tosiaan liittyvät maahanmuuttoon ja ovat siksi moninkertaisesti hankalampia.

Ratkaisu olisi ensimmäisenä panna "rajat kiinni" eli minimoida haitallinen maahanmuutto, mutta Suomen kannalta järkevän maahanmuuttopolitiikan vastustus on suorastaan raivoisaa.

Tavalla, jolla maahanmuutto on Suomessa esitetty, voi Kotilaisen mukaan olla suoria vaikutuksia äänestyspäätöksiin ja siihen, minkälaisia päätöksiä poliitikot uskovat kansalaisten haluavan. Tutkimusten mukaan monilla eurooppalaisilla on väärä käsitys esimerkiksi maassa olevien muslimimaahanmuuttajien määrästä.

Monilla eurooppalaisilla voi olla väärä käsitys maassa olevien muslimimaahanmuuttajien määrästä, mutta se johtuu siitä, että muslimimaahanmuuttajien vaikutus on niin paljon lukumäärää suurempi (esim. satojen eurooppalaisten lahtaaminen muutamassa vuodessa). Muslimien pieni vähemmistö sanelee suurelle suomalaisten enemmistölle, kuinka sen pitää ajatella, mitä pitää sietää ja mistä vaieta.

– Ihmiset kokevat asiat suurempina uhkina tai ilmiöinä kuin mitä ne ovat. Maailman pakolaisista valtaosa on ihan jossain muualla kuin Euroopassa. Toisaalta tavat esittää maahanmuuttoa voivat myös paljastaa paljon siitä, keitä itse olemme ja miten ajattelemme.

Ei muuta Suomen ja Euroopan tilannetta yhtään paremmaksi, vaikka valtaosa pakolaisista on Euroopan ulkopuolella, mutta senkin pitäisi auttaa ymmärtämään, että Eurooppaan asuttaminen ei ole ratkaisu pakolaisuuteen vaan järkyttävää, kansakuntien yhtenäisyyden vaarantavaa auttamisresurssien tuhlausta. On noin satakertainen ero siinä, miten paljon resursseja pakolaisen auttaminen vie Suomessa tai Euroopan ulkopuolella, ja lisäksi täällä suurin osa muutenkin tehottomasti käytetyistä resursseista kuluu ei-pakolaisiin.

Suurinta osaa Eurooppaan pyrkivistä ei koskaan noteerata pakolaisiksi, mutta eurooppalainen turvapaikkajärjestelmä on kuin luotu mahdollistamaan laittomien siirtolaisten vapaa sisäänpääsy, eikä heistä enää päästä eroon.

Paluu järkevään, rauhanomaiseen maahanmuuttokeskusteluun on Kotilaisen mukaan sikäli mahdotonta, että sellaista ei ole oikeastaan koskaan ollut. Muukalaisiksi koetuista ihmisistä on puhuttu usein samoin termein, virtoina ja vyöryinä, aina 1800-luvun lopun romaneista 1930-luvun juutalaispakolaisiin. Hyvä lähtökohta olisi kuitenkin perustaa keskustelu faktoille.

– Täytyisi pitää mielessä ne perusperiaatteet, jotka demokratiassa ja ihmisoikeuksia kunnioittavassa puheessa on. Muistaa, että puhutaan toisesta ihmisestä, jolla on oma elämänsä, ja joka on aivan yhtä arvokas kuin mekin. Tiedän, että se on nykyään politiikassa paljon pyydetty, Kotilainen sanoo.

Toivoin linkkiä tutkijoiden järkeväksi arvioimaan maahanmuuttokeskusteluun, mutta ilmeisesti sellaista ei sitten ole olemassakaan, mikä ei ole ihme tutkijoiden loputtoman kieltolistan jälkeen.

[ikuturso]

Sen sijaan että joku yrittää vaientaa retoriikkaa "höpsis ei niin tule käymään"-metodilla eli besserwisseröinnillä, arjaalhot heittää vettä myllyyn: "Lopettakaa nyt tuo uikuttaminen islamin hyökyaallosta ja opetelkaa uimaan!"

-i-

[Roope]

Selailin kirjaa.

Noin 30 kirjoittajasta monilla tuntuu olevan suurimpana huolena, että puhutaan turvapaikanhakijatulvasta tai pakolaiskriisistä, jotka ovat kuulemma vääriä sanoja. Kirjoittajat käyttävät itse väärin esimerkiksi sanoja pakolainen (pakolaisstatuksen saanut) ja turvapaikanhakija (turvapaikkaa hakenut) muun muassa välttääkseen laittomista siirtolaisista puhumisen.

Näin siitä huolimatta, että kymmentä ensimmäistä lukua väitetään uskottavuuden lisäämiseksi "tieteellisesti vertaisarvioiduiksi", mikä kyllä tiivistääkin nykytieteen vertaisarvioinnin laadun ja merkityksen.

Yle ei käytännössä koskaan korjaa juttujaan, joissa se harhautuksen vuoksi väittää laittomia siirtolaisia pakolaisiksi tai turvapaikanhakijoiksi esimerkiksi EU:n ulkorajojen tapahtumista kertoessaan, mutta eilen se oli yllättäen vaihtanut pakolaisen turvapaikanhakijaan tyhjänpäiväisessä mokutusjutussaan, jossa sanavalinnalla ei ollut sen kummempaa merkitystä.

[Roope]

Kirjaa väitetään alkupuheessa "tiedekirjaksi", vaikka se on kokoelma mielipidekirjoituksia.

Kirjan luonnetta kuvaavasti alkupuheessa esitetään paheksuen väite, että "pakolaistsunami" on "lehtien etusivuilta tuttu yhdyssana". Googlen mukaan kyseistä sanaa ei ole käytetty kuin kerran vuonna 2018 Kalajokilaakso-lehden kolumnissa.

Kun todellisuus ei vastaa mokutusnarratiivia, todellisuus saa väistää.

Laajamittainen turvapaikanhakijoiden Eurooppaan tulon luoma murros sattui aikaan, jolloin erontekoihin ja suostuttelevaan puheeseen sekä monimutkaisiin ongelmiin yksinkertaisia lääkkeitä tarjoava populistinen ja usein maahanmuuttoon kielteisesti suuntautuva poliittinen suuntaus oli Euroopassa vahvassa nousussa, ja perussuomalaiset Suomessa hallitusvastuussa.

Eripuraisen puheen lisäksi Suomessakin murtautui esiin jopa väkivaltaista poliittista liikehdintää polttopulloiskuineen.

Suomeen saapui vuonna 2015 yli 32 000 turvapaikanhakijaa, mikä oli kieltämättä ennennäkemätön määrä. Toisaalta suunnilleen yhtä monta kansainvälistä matkustajaa kulkee joka päivä Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta (normaalitilanteessa) vuoden joka ikisenä päivänä – ja tämän luvun kasvua pidetään yleisesti myönteisenä asiana, ei suinkaan uhkana.

Eero Mäntymaa: Paperiton vai laiton? Kertomus valtamedian sanavalinnoista
Olin aiemmissa Ylelle tekemissäni uutisissa kutsunut ilman oleskelulupaa Suomessa olevia johdonmukaisesti paperittomiksi. Syitä tähän oli kaksi. Ensimmäinen oli se, että termi oli vakiintunut. Paperittomista puhuivat tutkijat, THL:n virkamiehet ja muut asiantuntijoina pitämäni henkilöt.

Toimittaja Mäntymaa esittää kirjassa, että paperiton on ollut vuonna 2016 vakiintunut termi, ja sisäministeriö painosti hänet ja Ylen käyttämään uutta ilmaisua "laittomasti maassa oleskeleva".

Todellisuudessa epämääräisen kiertoilmaisun paperiton lanseerasivat Suomeen kaksi vasemmistoaktivistia vain viitisen vuotta aiemmin, ja ei-aktivistiasiantuntijat olivat puhuneet vuosikymmeniä laittomasti maassa oleskelevista tai lyhyemmin laittomista siirtolaisista.

Teemu Tammikko
Turun kauppatorilla elokuussa 2017 tapahtunut terroristinen puukotus sai monet toteamaan, että terrorismi on rantautunut Suomeen. Tapaus myös vietiin oikeuteen terroritekona, ja tuomio annettiin sen mukaisesti. Terrorismin kansainvälisiä tilastoja ylläpitävä Global Terrorism Database (GTD) oli kuitenkin listannut yhteensä 11 Suomessa vuosina 2015-2016 toteutettua terrori-iskua. Kyseessä olivat vastaanottokeskuksiin kohdistetut väkivallanteot, joista osa tehtiin heittämällä polttopullo keskukseen, jonka sisällä oli tekohetkellä ihmisiä.

Suomessa iskuja ei pidetty terrorismina sen enempää julkisessa keskustelussa kuin tuomioistuimissa. Yritettiinkö Suomessa vain lakaista ilmiötä maton alle, vai oliko kyse erityisen suomalaisesta tavasta olla tekemättä asiasta suurta numeroa? (..) Täytyykö surmatyön tekijän tai suunnittelijan olla ulkomaalainen, tai nimenomaan muslimi, ennen kuin häntä voidaan Suomessa pitää terroristina?

Kuten tutkija Tammikon luulisi tietävän, GTD:n terrorismitietokanta on ainakin Suomen osalta täyttä puppua. Sinne on merkitty terrori-iskuja muun muassa Raumalle, Kangasalle ja Ylivieskaan (kirkon tuhopoltto) ja esimerkiksi pelkkään nettiuutiseen viitaten, vaikka uutisessa vain todetaan, että poliisilla ei ole tietoa tekijöistä tai motiivista.

Johanna Vuorelma
Stewart jatkaa: "Elintasopakolaisiksi voisi kutsua myös niitä puolta miljoonaa suomalaista, jotka muuttivat 1950-1970-luvuilla Ruotsiin, jossa ruotsalainen media tunnetusti nosti esiin finnjäveleiden väkivaltaisen ja epärehellisen luonteen."

Jarmo Limnéĺl & Jari Rantapelkonen
Onkin kysyttävä voidaanko uhka pakolaisista ja ulkomaalaisista nähdä laajemmin kokonaiskysymyksenä maahanmuuton mahdollisuutena suomalaisen yhteiskunnan ongelmiin? Tulisiko Suomen keskustella monipuolisemmin ja rakentaa laajempaa strategiaa maahanmuutosta? Mielestämme näin tulisi tehdä.

Turvapaikkapuhuttelussa kuusi vuotta Venäjällä asunut keski-ikäinen afganistanilainen mies kertoo saaneensa idean tulla Suomeen televisiosta. Ystävät vahvistivat television turvapaikanhakijoiden hyvinvointia käsittelevän uutisen "todeksi" ja kertoivat, että "Suomessa ihmisiä kohdellaan hyvin ja siellä on turvallista."
...
Kolmetoista vuotta Moskovassa asuneen, kolme kertaa Venäjältä turvapaikkaa hakeneen ja Ukrainan ja itäisen Euroopan reitillä seikkailleen afganistanilaisen miehen tarina Suomeen tulosta oli saman tyyppinen: "Hakija sai tietää netistä ja TV:stä, että Suomen rajat ovat auki ja ihmiset tulevat polkupyörällä Suomeen. Se sai hakijan lähtemään Suomeen Venäjän kautta"
...
Venäjää läpikulkumaana käyttänyt guinealainen nuorimies kertoo tulleensa Suomeen vain, koska sinne sattui kyseisellä hetkellä pääsemään: "Sanoin kaverilleni Abdulille, että en voi palata kotiin ja kysyin häneltä, voinko hakea Venäjältä turvapaikkaa. Hänen mukaansa se ei ole mahdollista. Mutta hänellä oli ystävä, joka voisi auttaa minua hakemaan turvapaikkaa Suomesta. Suomen rajat olivat auki, niin tulin tänne."
...
Venäjän viranomaiset eivät aktiivisesti osallistuneet reitin toiminnan järjestelyihin, ja kuten nuoren kongolaisen naisen tarina puolestaan paljastaa, aina siinä ei (pohjoista raja-aluetta lukuun ottamatta) ollut mukana myöskään alamaailma.