Sinimusta Liike puoluerekisteriin 16.6.22 pois rekisteristä 23.4.24

[Tragedian synty]

NATIONALISMILTA NÄYTTÄVÄ KULISSI

Nationalismista keskusteltaessa tuon mielelläni esiin sellaisen historiallisen tapauksen kuin vuoden 1555 Augsburgin uskonrauhan. Se päätti Saksaa pitkään runnelleen uskonpuhdistuksesta alkaneen sodan, ja hengelliset kiistat ratkaistiin periaatteella "Kenen maa, sen uskonto". Eli hallitsijat saivat päättää, mitä kristinuskon suuntausta alamaiset noudattivat. Tuossa periaatteessa tiivistyy antinationalistinen ajattelu: tavallinen kansa on pelkkä hallitsijansa jatke, hänen omaisuuttaan ja hänen oikkujensa armoilla, ei toisinpäin.

Nationalismi aatteena alkoi muotoutua länsimaiden siirtyessä kohti modernia yhteiskuntaa. Yhdysvaltain ja Ranskan vallankumoukset ja siirtyminen yksinvaltiudesta tasavaltalaisuuteen edustivat vallankäytön suunnan kääntymistä: enää kansa ei halunnut olla alamaisia, jotka ovat olemassa hallitsijoitaan varten, vaan kansalaisia, jotka valitsevat keskuudestaan yleistä hyvää edistävän johtajan. Kaupungistuminen, teollistuminen, rautateiden ja höyrylaivojen mahdollistama liikkuvuus, lennättimen mahdollistama nopea tiedonvälitys ja yleistyvän lukutaidon mahdollistama uusien ajatusten leviämisen räjähdysmäinen nopeutuminen saivat perinteisen pienyhteisöihin perustuvan maatalousyhteiskunnan horjumaan. Nationalismi tarjosi ihmisille uuden kiinnekohdan, ja monen kansakunnan idea syntyi vasta silloin. Suomalaisetkin tajusivat olevansa erillisiä ruotsalaisista vasta, kun heitä heräteltiin siihen modernisoituvan yhteiskunnan menetelmillä.

Ajatus yhteiskunnallisesti aktiivisesta kansalaisesta kuitenkin on vanhempi. Demokratian aatehistoria juontaa antiikin Kreikan kaupunkivaltioihin, ja Roomakin vaali pitkään tasavaltalaista ihannetta, vaikka se koskikin vain yhteiskunnan eliittiä. Itse asiassa varsin monarkistisen sanan prinssi etymologinen tausta on latinan sana princeps, ensimmäinen, jota keisari Augustus käytti tittelinä princeps civitatis, ensimmäinen kansalainen. Ajatus Rooman keisarista on myöhempien aikojen historiankirjoittajien anakronismia, sillä Augustus itse halusi korostaa olevansa muiden kansalaisten tasolla, ei korkealla heidän yläpuolellaan; virallisesti Rooma ei lakannut olemasta tasavalta. Myöhempinä aikoina etenkin germaanisten kansojen vaikutuspiirissä oli perinteitä, joiden mukaan tavallinen kansa otettiin mukaan päätöksentekoon. Eräs tämän ilmenemismuoto oli Ruotsin valtakunnan nelikamarinen säätyvaltiopäivälaitos, jossa talonpojatkin oli tunnustettu väestöryhmäksi, jonka ajatuksia oli kunnioitettava. Nykyinen länsimainen demokratia onkin yhdistelmä pääasiassa kreikkalaisia, roomalaisia ja germaanisia perinteitä.

Tämän historiallisen katsauksen tarkoitus on osoittaa, että itsenäiseen ajatteluun kykenevän kansalaisen kamppailu suuremmasta vapaudesta ja poliittisesta vaikutusvallasta on erittäin vahva ja vanha yleislänsimainen perinne. 1600-luvulla syntynyt monarkistinen yksinvaltius ja 1900-lukua leimanneet ideologialla oikeutetut diktatuurit olivat lähinnä häiriöitä poliittista vapautta ja itsemääräämisoikeutta arvostavan länsimaalaisen ihmisen historiassa. Kehitystrendi on kulkenut kohti vapautta, mitä sivistystason nousun vuoksi voi pitää luonnollisena kehityksenä.

Joten mikä on Sinimustan Liikkeen paikka länsimaisessa historiallisessa jatkumossa? Siihen sinimustat itse antavat vastauksen kulttuuri- ja mediaohjelmissaan sekä myöhemmin tekemässään kansalaisaloitteessa.

Sinimusta Liike ajaa suomalaiskansallista historiapolitiikkaa, jonka myötä isänmaan historia ja kansallissankarit pidetään esillä muun muassa patsaiden, muistomerkkien, muistolaattojen ja paikannimien avulla. Suomen valtion tulee vastustaa suomalaisia syyllistävää historiallista narratiivia ja tarjota suomalaisista juurista ja Suomen valtiosta positiivista historiakuvaa.

[...]

Apurahoista päättävien taidetoimikuntien jäseniksi on valittava tunnetusti suomalaismielisiä henkilöitä.

[...]

Suomeen kohdistuu [...] kulttuurillinen uhka, lähinnä Yhdysvalloista. Sinimusta Liike haluaa luoda lainsäädäntöömme eräänlaisen kulttuurillisen palomuurin, jonka tarkoituksena on meidän näkökulmastamme katsottuna haitalliseksi määriteltävän mielipidevaikuttamisen kitkeminen.

[...]

meidän tulee pyrkiä aktiivisesti torjumaan esimerkiksi Hollywoodista lähtöisin oleva mediasisältö, joka pyrkii muuttamaan kansalaistemme mielipiteitä ja mielikuvia ja täten lopulta vaikuttamaan päätöksentekoomme kansallisille intresseillemme epämieluisalla tavalla.

[...]

Puolueemme pyrkii säätämään laittomaksi kaiken sellaisen, mikä viestittää, että:

• Suomalaisilla ei olisi oikeutta omaan kansallisvaltioon
• Suomen valtiolla ei tulisi olla itsemääräämisoikeutta
• Suomi ei olisi sotilaallisen puolustamisen arvoinen
• Suomalaisilla ei olisi oikeutta puolustaa oman etnisen kollektiivinsa olemassaoloa ja sen jatkuvuutta
• Mitään suomalaisuutta ei ole edes olemassa
• Suomalaisten ei tulisi tehdä lapsia tai, että suomalaisten tulisi tehdä vähemmän lapsia [...]

Myöhemmin sinimustat aloitti nimienkeräyksen kansalaisaloitteeseen, jonka tarkoitus on suomalaisuuden halventamisen kriminalisoiminen.

Koska olen koulutukseltani historiantutkija, pidän etenkin osaa historiapolitiikasta törkeänä tutkijan ammattietiikan pakottamisena alistumaan hallitsijan ideologiseen saneluun. Sinimustien mielestä on hylättävä tieteen ikiaikainen ihanne totuuden etsimisestä itseisarvoisena päämääränä ja sen sijaan luoda tarpeen mukaan valheellista kertomusta menneisyydestä. Miksi? Voin luvata, että menneisyys ei muutu muunlaiseksi, vaikka siitä kuinka kerrottaisiin valheita. Vain totuudesta voidaan oppia viisautta siitä, mitä tehdä ja mitä ei.

Hyvin epämääräiseksi kylläkin jää, mitä syyllistävä narratiivi ja positiivinen historiakuva tarkoittavat. Miten vaikkapa Suomen sisällissodasta ja sen seurauksista saisi kertoa? Tai suomalaisten toiminnasta Neuvostoliitolta miehitetyssä Karjalassa jatkosodan aikana, mitä venäläisessä historiapolitiikassa puolestaan korostetaan negatiivisessa valossa? Onko sinimustien mielestä positiivista vai negatiivista se, että suomalaisen miehitysvallan alaisuudessa venäläisiä siviilejä kohdeltiin kaltoin? Yleisesti ottaen siviilien kaltoin kohtelua pidetään negatiivisena asiana, mutta pidän täysin mahdollisena, että sinimustien yleisestä poikkeavassa etiikassa vieraiden kansojen sortaminen on positiivinen asia. Entä ne kuuluisat kahdeksan Saksaan luovutettua juutalaista, onko heidän lähettämisensä surman suuhun asia, jonka saa mainita historiankirjoituksessa? Sinimustat vaikuttavat tuntevan sympatiaa toisen maailmansodan häviäjiä kohtaan ja ovat vähintään epäluuloisia juutalaisia kohtaan, joten ei ole mitenkään kaukaa haettua epäillä, että heidän mielestään juutalaisten kansanmurha oli ihan hyvä juttu.

Erikoisuudessaan mielenkiintoinen on myös kielto viestittää, että suomalaisten tulisi tehdä vähemmän lapsia. Mutta vähemmän kuin minkä verran? Mikä on sinimustien mielestä aatteellisesti oikeaoppinen lapsiluku? Tämä on yksi monista sellaisista kohdista sinimustien ohjelmassa, joissa he esittävät jonkin radikaalin vaatimuksen, mutta ilmeisen tarkoituksella jättävät sen juuri sen verran epämääräiseksi, että siitä on vaikea käydä kriittistä keskustelua. On aikamoista pelkurimaisuutta tällä tavoin vältellä omien vaatimustensa puolustamista arvostelua vastaan. Lisäksi erikoista on, että vaikka sinimustat ovat valmiita rajoittamaan ihmisten vapauksia ja vaikka he pitävät suomalaisten lisääntymistä erittäin tärkeänä, he eivät kuitenkaan halua millään tavoin sanktioida lapsettomuutta.

Jopa sinimustille taisi olla liian hapokasta kertoa avoimesti, että he haluavat lopettaa kansanvallan saatuaan ensin käytettyä sitä hyväkseen valta-asemaan pääsemiseksi. Tavoite kuitenkin on luettavissa rivien välistä. Sinimustat esimerkiksi haluavat Suomen eroavan EU:sta, koska EU kaventaa Suomen itsemääräämisoikeutta. Lisäksi he haluavat säätää laittomaksi sen viestittämisen, että Suomen valtiolla ei tulisi olla itsemääräämisoikeutta – eli heidän hallitsemassaan Suomessa olisi laitonta ilmaista halua, että Suomi palaisi takaisin EU:n jäseneksi.

Kovin vähäinen on sinimustien luottamus suomalaisia kohtaan, kun mielipidevaikuttaminen on kiellettävä. Vallanpitäjien luottamusta omaan ideologiaansa voi aika hyvin mitata sillä, kuinka pikkumaisesti he suhtautuvat erilaisten näkemysten esittämiseen. Sinimustat, jotka puolueen tarkoituksessa kertovat uskostaan näkemystensä "ikuiseen oikeutukseen", vaikuttavat tosiasiassa pelkäävän, että mikä tahansa erilaisen aatteellisen näkemyksen ilmaiseminen on uhka tuolle "ikuiselle oikeutukselle". Demokratia on niin paljon kestävämpi ja vahvempi kuin diktatuuri, koska se suhtautuu oikeasti itsevarmalla välinpitämättömyydellä muiden muassa sinimustien olemassaoloon. Se tulee oikeasti toimeen maailman myrskyissä. Sinimustien valta, kuten kaikki diktatuurit kaikkina aikakausina kaikkialla maailmassa, joutuisi puolustamaan olemassaoloaan väkivallalla – ja tietenkin niitä suomalaisia vastaan, jotka puolueelle ovat olevinaan kovin tärkeitä. Joten miksi yhdenkään suomalaisen, joka ei sinimustien Suomessa pääsisi osaksi eliittiä, kannattaisi tukea sinimustien valtapyrkimyksiä?

Ymmärrän hyvin sen, miksi sananvapautta rajoitetaan esimerkiksi salassa pidettävän informaation tai rikoksiin yllyttämisen tapauksissa, mutta sinimustien haluamissa rajoituksissa on myös aivan absurdeja asioita. Miten määritellään viesti, että suomalaisuutta ei ole olemassa? Selvästikään suomalaisuus ei ole mikään fyysinen objekti, jonka olemassaolon kukin voi todeta omilla aisteillaan. Se ei ole myöskään geeneihin kirjattu ominaisuus, minkä sinimustat itsekin myöntävät suomalla vain toisen vanhempansa puolelta suomalaisille yksilöille oikeuden hakea Suomen kansalaisuutta, jonka sinimustien mielestä tulee olla tiukasti kytköksissä etniseen suomalaisuuteen. Kielellä suomalaisuuden ehkä voisi määritellä, mutta sinimustille se ei riitä, sen he tekevät selväksi puolueen tarkoituksissa. Minun näkemykseni on, että suomalaisuus tulee kansallisesta hengestä, joka syntyy suomalaisten yhteisestä kansallisesta kokemuksesta. Jos suomalaiset eivät kokisi olevansa suomalaisia, suomalaisuutta kansallisena yhteisönä ei olisi. (Toki kielen ja kulttuurin kannalta sille voisi olla olemassa potentiaali, kuten ennen kansallista heräämistä.) Nyt minua kiinnostaisi tietää, olisiko tämän näkemyksen sanominen ääneen laitonta sinimustien Suomessa. Itse sinimustien vaatimus tästä kiellosta viestii, että suomalaisuutta ei ole olemassa, koska jos sinimustat todella uskoisivat suomalaisuutta olevan olemassa, he eivät pitäisi mielekkäänä tai tärkeänä virheellisen väitteen viestimisen kieltämistä. Jostain syystä he pelkäävät, että suomalaisuus lakkaa olemasta, jos niin saa ääneen epäillä.

Sinimustien hallitsemassa Suomessa olisi kommunistimaista tuttu järjestelmä: tietty abstraktio (tässä tapauksessa suomalaisuus) on moniäänisen ja kriittisen keskustelun yläpuolelle asetettu pyhä asia, ja valtapuolue on sen ylipappi, joka yksin sanelee politiikan sallitut rajat. Tuukka Kuru on viehättynyt uskonnon tapaan ylhäältä alaspäin suuntautuvaan aatteeseen, jossa hän ideologina on muiden yläpuolella ja yrittää luoda ikuisesti kestävän aatteen, jonka hän haluaa pakottaa hallitsemilleen ihmisille. Tämä on kuitenkin räikeässä ristiriidassa nationalismin kanssa. Aatehistoriallisesti katsoen nationalismi nimittäin on kansasta kumpuava aate, alhaalta ylöspäin suuntautuva, ja sen vuoksi se mukautuu aina kulloisiinkin oloihin, mukaan lukien kansan arvoihin ja mielipiteisiin. Nationalismi on dynaamista, sinimusta pseudonationalismi taas jäykkää, umpimielistä ja kansan näkemyksiä kohtaan parhaimmillaankin piittaamatonta.

Pseudonationalismi on ristiriidassa myös suomalaisten kansallisen mielenlaadun kanssa. Tämä kansakunta pärjäsi muinoin kylmässä Pohjolassa ilman esivaltaa. Ruotsin vallan aikana suurin osa Suomesta oli logistisesti mahdottoman kaukana keskusvallan tukikohdista, ja vasta Suomen itsenäistymisen jälkeen julkisvaltaa alettiin ulottaa koko kansakuntaan. Suomalaiset ovat aina olleet hyvin yksilöllisiä. Tämä, jos mikä, on suomalainen perinne. Sinimustat haluavat juuria sen pois, koska nykyaikana yksilöllisyys ja vapaus liitetään vihollisideologiaan. Siinä menee lapsi pesuveden mukana. Tilalle tarjotaan alistumista johtajan saneluun.

Sinimustien täydellinen piittaamattomuus demokratiaa kohtaan paljastui elokuussa 2021, kun Afganistanissa Taliban teki vallankaappauksen. Sinimustat oli nopeasti ilmoittamassa, että Suomen pitäisi tunnustaa Taliban Afganistanin viralliseksi hallinnoksi. Sinimustat siis katsoo alle sadantuhannen aseistautuneen soturin olevan niin itsestään selvästi oikeutettuja valtaan, että Afganistanin yli kolmenkymmenen miljoonan suuruiselta vähemmän taisteluhalukkaalta väestöltä ei tarvitse edes kysyä mielipidettä siitä, miten maata tulisi hallita. Selvästi sinimustassa poliittisessa filosofiassa valta tulee kyvystä ja halusta käyttää väkivaltaa eikä kansakuntien lähtökohtaisesta oikeudesta päättää itse omasta kohtalostaan. Mielenkiintoista olisi tietää, mitä mieltä sinimustat olisivat vaikkapa Venäjän hyökkäyksestä Suomeen. Olisiko oikeus silloinkin pyssyn piipussa? Miksi ei olisi?

Oikea nationalismi on täydellisesti kytköksissä demokratiaan ja myös markkinatalouteen, koska ne perustuvat täsmälleen samaan eetokseen. Nationalismi haluaa politiikkaa tehtävän kansan hyväksi, eivätkä mitkään muut vallankäyttäjät ole pystyneet niin tekemään paremmin kuin kansan itsensä omasta keskuudestaan valitsemat vallankäyttäjät, jotka joutuvat säännöllisesti ansaitsemaan kansan luottamuksen uudestaan. Ja jos kansan tahdosta ja hyvinvoinnista ollaan kiinnostuneita, niin silloin kansalle tulee antaa vapaus toimia markkinoilla, sillä markkinat koostuvat kansasta.

Taloudellisessa liberalismissa tilastojen takana on aina ihminen, Suomen tapauksessa suomalainen. Kuluttajina, työntekijöinä, yrittäjinä, sijoittajina ynnä muina me luomme kansantaloutemme. Koska meillä on taloudellinen vapaus tehdä näitä asioita, kansantaloutemme on sellainen kuin me kollektiivina haluamme. Markkinatalous on kansan valtaa kansan hyväksi, ja vielä paljon enemmän kuin muutaman vuoden välein tapahtuvat poliittiset äänestykset, koska markkinoilla ihmiset tekevät tahtonsa ja hyötynsä mukaisia valintoja koko ajan. Sinimustat haluavat kansallismielisyyden nimissä rajoittaa taloudellista vapauttamme, jolloin taloudesta tulisi vähemmän suomalaisten tahdon mukainen, mikä on ristiriidassa nationalistisen eetoksen kanssa.

Maailmanhistoria tuntee sinimustien tapaisia nationalismin nimeen vannoneita hallituksia, jotka ovat rajoittaneet kansansa oikeuksia ja vapauksia. Siinä on kyse nationalismista pelkkänä kulissina, jonka tarkoitus on peittää hallituksen päivänvaloa kestämättömät todelliset motiivit. Nationalisti, joka ei kannata demokratiaa ja markkinataloutta, on tosiasiassa omasta edustaan kiinnostunut valehtelija. Sellaisia ovat sinimustat, ja siksi Sinimusta Liike ei ole nationalistinen puolue.

Sinimustat ohjelmallaan osoittavat, että he eivät edusta nationalismin kaikkein perustavinta laatua olevaa ajatusta: että hallitsijan on oltava olemassa kansaa varten eikä toisinpäin. Kurun ja kumppanien ohjenuora on ennemminkin eräänlainen variaatio Augsburgin uskonrauhan periaatteesta: he haluavat ylhäältä käsin sanella alamaisilleen suomalaisille, mitä ajatella yhteiskunnallisista asioista, missä asua, millaisia töitä tehdä, millaista kulttuuria harrastaa ja millaisen ihmisen kanssa pariutua. He eivät halua, että suomalaisilla on vapaus päättää omasta elämästään itsenäisesti. Heille suomalaisten hyvinvointi on merkityksetön asia sen rinnalla, että he saavat sellaisen yhteiskunnan, jonka he haluavat. Kyse on yhteiskunnalliseksi ajatteluksi naamioitua omien mielihalujen tyydyttämistä. Vallanhimo on kaikista himoista viheliäisin, koska sitä ei voi tyydyttää muuten kuin alistetuiksi joutuvien kustannuksella.

Sinimustat eivät ole tyytyväisiä silloin, kun suomalaiset saavat mitä haluavat, vaan silloin, kun suomalaiset saavat mitä sinimustat haluavat. Heidän ideologiassaan ei ole kysymys suomalaisista, vaan heistä itsestään. Siksi Sinimusta Liike ei ole nationalistinen, vaan täydellisesti antinationalistinen, mutta sen johtajat yrittävät huijata potentiaalisia äänestäjiään. Todennäköisesti he itse ovat oman huijauksensa ensimmäisiä uhreja, ja luulevat olevansa jotain täysin vastakkaista kuin todella ovat.

[Tragedian synty]

TAANTUMUSTA JA TRADITIONALISMIA, EI KONSERVATISMIA

Ennen sinimustien ohjelman julkaisua Tuukka Kuru ilmoitti ylpeästi, että poliittinen kenttä on saamassa taantumuksellisen vastavoiman globalisaatiolle.

Sanaa taantumuksellinen ovat eniten käyttäneet kommunistit tarkoittaessaan kaikkia niitä, jotka ovat heidän kanssaan eri mieltä, ja sen sävy on halveksuva. Kylmän sodan jälkeen sen käyttö on lähes loppunut, mutta nyt sinimustat näyttävät yrittävän sen elvyttämistä itseensä liittyvänä ja siis ilmeisen positiivissävyisenä sanana. Ehkä sen arvoneutraaliksi merkitykseksi voisi sanoa, että se on näkökanta, jonka mukaan yhteiskunnallisessa mielessä on palattava takaisin johonkin aiemmin vallinneeseen asiaintilaan. Siis katsomista peruutuspeiliin suuntaa haettaessa. Toisaalta sinimustat ohjelmassaan julistavat puolueen olevan etnofuturistinen. En tiedä tarkalleen, mitä se tarkoittaa, mutta futuristisuus on määritelmällisesti taantumuksellisuuden vastakohta. Tuoreemmassa kannanotossa sinimustat vakuuttavat, että he eivät "pyri keinotekoisesti palaamaan aiempiin vuosikymmeniin [tai] nostamaan sellaisenaan valtaan jotain menneen ajan myyttistä valtajärjestelmää, joka ei todellisuudessa kykenisi enää vastaamaan modernin ajan tuottamiin haasteisiin".

Onko sinimustien tähtäin siis tulevaisuudessa vai menneisyydessä? Vai käyttävätkö he mitä sanoja mieleen sattuu juolahtamaan, piittaamatta niiden merkityksistä, keskinäisistä ristiriitaisuuksista, käyttötarkoituksista ja siitä, ketkä sanoja ovat aiemmin käyttäneet ja miksi? Minusta on yksiselitteisen epätervettä ottaa poliittisen vastustajan käyttämä haukkumasana omaan epäironiseen käyttöön. Sehän tarkoittaa, että edistysmielisillä on jonkinlainen määrittelyvalta sinimustiin. Lisäksi silloin myönnetään, että edistys on poliittisen vastapuolen yksinomaisuutta. Tällainen toiminta on vastapuolen maailmankuvan pönkittämistä. Omanarvontuntoinen poliittinen liike pyrkisi luomaan oman edistyksen suuntansa ja vakuuttamaan ihmiset siitä, että vastustajat ovat pilvilinnoja rakentavia haihattelijoita, joiden näkemys yhteiskunnasta ei teoriassakaan voi toteutua.

Puolueen ohjelmassa puoluetta ei kuitenkaan kutsuta taantumukselliseksi, vaan traditionalistiseksi. Ehkä se on sinimustien mielestä yksi ja sama asia, koska onhan siinäkin tietyssä mielessä katse menneissä ajoissa tai ainakin niiltä periytyvissä perinteissä. Mutta niissä on eräs merkittävä ero. Perinteet nimittäin ovat kulttuurista pääomaa, jotka ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle siksi, että jokainen sukupolvi on pitänyt niitä jatkamisen arvoisina, siis jollain tavalla hyödyllisinä. Perinteiden arvo tulee juuri menestymisestä kulttuurievoluutiossa. Perinteisiin kuuluu kulkeminen eteenpäin, siis edistys, koska eihän taantumuksen muuttumattomassa maailmassa ole tarvetta kulttuurisen pääoman sopeutumiselle jokaisen aikakauden uusiin oloihin.

Traditionalismin suomenkieliseksi nimeksi voisi keksiä vaikkapa sanan perinneaate. Sanan sisäinen ristiriita paljastuu, kun mietimme aatteiden historiaa. Ne syntyivät uudella ajalla eräänlaisiksi maallisiksi uskonnoiksi, jotka tuottavat tulevaisuudenuskoa tarjoamalla ihmisille päämääriä tässä elämässä. Liberalismi lupaa parempaa huomista vapauden kautta, nationalismi itsehallinnollisten kansallisvaltioiden kautta, konservatismi vakauden kautta, sosialismi taloudellisen tasa-arvon kautta, feminismi sukupuolten tasa-arvon kautta, monikultturismi rajat ylittävän muuttoliikkeen kautta ja niin edespäin. Niiden taustalla on jonkinlainen teoria siitä, miten yhteiskunta toimii, esimerkiksi Karl Marxin teoria omistavan ja työtätekevän luokan konfliktista, joka johtaa työtätekevän luokan vallankumoukseen, pääoman ottamiseen yhteisomistukseen ja sitä kautta yleiseen hyvään.

Aatteille ominaista on, että ne ovat tekemällä tehtyjä: joku filosofi on istuutunut nojatuoliin pohtimaan asioita, haluten luoda oppirakennelman, jolla ihmisten sekasortoinen maailma saadaan kesytettyä. (Poikkeuksena kylläkin konservatismi, joka perustuu ennemmin kritiikkiin muita aatteita kohtaan kuin omaan oppiin.) Perinteet eivät tarjoa mitään oppia siitä, miten yhteiskunta tulee järjestää. Niiden voima tulee vain siitä ja niihin luotetaan vain siksi, että niin moni sukupolvi on kokenut ne riittävän arvokkaiksi. Traditionalistin tulisi luottaa perinteisiin, koska aatteet ovat aina epäonnistuneet lupaamansa utopian luomisessa. Kun filosofien pätevyyteen kerran ei voi luottaa, on parempi luottaa sukupolvien ajan kumuloituneeseen viisauteen, joka on kestänyt ajan hampaan.

Siksi traditionalismi aatteena (erotuksena epämääräisempään traditionalistiseen elämäntyyliin) on kerrassaan hirviömäinen sekasikiö. Siinä otetaan perinteet, joita ei ole koskaan tarkoitettu yleiseksi ja horjumattomaksi maailmanselitykseksi, ja yritetään tehdä niistä sellainen. Kun traditiot nostetaan jalustalle, ne menettävät suuren voimansa. Kun ne poliittis-ideologisin perustein pakotetaan ihmisille, ne eivät voi enää pärjätä kulttuurievoluutiossa omilla ansioillaan. Lyhyesti sanoen: niistä tulee pakkopullaa, joka lisäksi saa poliittis-ideologisen leiman. Traditionalismi-aatteesta metelin pitäminen voi olla perinteille itselleen haitaksi, jos erilaista politiikkaa kannattavat päätyvät sen takia hylkäämään ne. Niin on tapahtunut ennenkin, esimerkiksi Suomen sisällissodan jälkeen, kun monet työläiset käänsivät selkänsä kristinuskolle protestina papiston asettumiselle valkoisten puolelle.

Tuukka Kurulle traditionalismi on nimenomaan aate. Mainitsemani toukokuun 2020 teksti on otsikoltaan Tarina ideologisesta etsikkoajasta ja suuren teorian kaipuusta. Suuri teoria, jota Kuru on kaivannut, ei ollut libertarismi, koska se ei tarjonnut tunnetta juurista ja yhteisöllisyydestä, mutta tilalle hän löysi sinimustien ohjelman perusperiaatteiksi päätyneet etnonationalismin ja traditionalismin.

"Konservatiivi" puolestaan on käsite, josta sinimustat selväsanaisesti irtisanoutuvat. Syy muotoillaan seuraavasti:

Toisen maailmansodan jälkeiset konservatiiviset liikkeet ovat osoittaneet toiminnallaan hyvin sen, etteivät ne ensinnäkään kykene hidastamaan kulttuurillista muutosta, saati säilyttämään itselleen tärkeitä asioita tämän muutoksen edetessä. Konservatismi voidaan aatteena rinnastaa päättymättömään viivytystaisteluiden sarjaan, jossa jokaisen hävityn taistelun jälkeen konservatiivi hyväksyy muuttuneen toimintaympäristön sellaisenaan, ja puolustaa sitä jälleen säilytettävänä asiantilana seuraavassa yhteenotossa itseään radikaalimpaa toimijaa vastaan. Tämän konservatismiin sisäänrakennetun pakittamisen johdosta kyseisen aatteen edustajat omaksuvat lopulta tahtomattaankin vastapuolensa narratiivit ja poliittiset pääperiaatteet, jolloin he muuttuvat yhteiskunnallisista toimijoista ainoastaan muutosten voimattomiksi seuraajiksi.

Konservatiivien kykenemättömyydestä säilyttää itselleen tärkeitä asioita voidaan hyvin perustellusti olla toistakin mieltä. Monien muiden maiden tavoin Suomi säilyi demokraattisena markkinatalousmaana, jossa hallituksen politiikan arvostelu on sisäänrakennettu järjestelmään, vaikka tässä maassa on koettu vaaran vuosia, jolloin vasemmiston vyöry näytti pysäyttämättömältä. Minusta se on aika merkittävä konservatismin saavutus. (Mutta voihan olla, että sinimustat pitävät sitä yksinomaan huonona asiana, koska demokratia, markkinatalous ja arvostelu ovat heidän mielestään niin ikäviä asioita.) Mikä on se rinnakkaistodellisuus, johon sinimustat omaamme ovat verranneet ja todenneet samanlaiseksi ilmankin konservatiivien panosta?

Entä mihin perustuu väite, että konservatiivi aina hyväksyy vastustamansa muutoksen seuraavaksi säilytettäväksi asiaintilaksi? Kuka konservatiivi niin on tehnyt? Minun nähdäkseni konservatiiveja syytetään jatkuvasti siitä, että he yrittävät purkaa vasemmiston rakentaman hyvinvointivaltion ja hylätä ajatuksen taloudellisesta tasa-arvosta. Myös sinimustat, jotka eivät pidä taloudellisesta vapaudesta, ovat osa tätä syyttävää kuoroa, ja siis pitävät vasemmistopuolueiden toisen maailmansodan jälkeen tekemän työn tulosta säilytettävänä asiaintilana. Toisin kuin sinimustat, konservatiivit elävät ajassaan ja käyvät kulloinkin ajankohtaisia poliittisia taisteluita. Siinä on kyse olosuhteisiin mukautumisesta, eikä minulle tule mieleen yhtäkään tapausta, jossa kyseinen strategia ei olisi pitkällä aikavälillä tuottanut parempia tuloksia kuin utopistinen taivaanrannanmaalailu.

Vai eivätkö poliittiset kysymykset ole niitä kulttuurillisia muutoksia, joista sinimustat kirjoittavat? Millä tavoin konservatiivit edes olisivat voineet vaikuttaa vaikkapa niihin kulttuurillisiin muutoksiin, jotka Internet on tuottanut? Kieltämällä Internetin? Edes sinimustat eivät sitä ehdota. Ja miksi juuri toinen maailmansota on sinimustille se ajankohta, josta vääränsuuntainen kulttuurillinen muutos alkoi? Olivathan jo sitä ennen sellaiset teknologiat kuin kirjapaino, höyrykone, puhelin, lennätin, radio ja elokuva tuottaneet modernisaation, eikä sitä voinut enää politiikan menetelmin pysäyttää.

Kaikesta tästä herää vahva epäilys, että sinimustien ymmärrys yhteiskunnallisista ja kulttuurillisista ilmiöistä on todella vajavainen. He vaikuttavat kuvittelevan, että niitä on mahdollista tuosta noin vain muuttaa mieleisikseen poliittisilla päätöksillä. Joten tehdäänpä syvällisempi silmäys sinimustien ideologiaan, jotta näemme, millaiseksi suureksi teoriaksi traditionalismi on saatu pakotettua. Ensin on syytä tehdä pieni silmäys myös siihen, miten yhteiskunnalliset, kulttuurilliset, taloudelliset, teknologiset ynnä muut asiat kietoutuvat yhteen niin tiukaksi takuksi, että yhteen on mahdotonta vaikuttaa vaikuttamatta kaikkiin. Sinimustien ohjelma viittaa siihen, että he eivät ymmärrä mitään siitä, mistä seuraavissa neljässä kappaleessa kerron lyhyesti, ja sen vuoksi heiltä puuttuu yhteiskunnallisen vaikuttajan todellinen kompetenssi.

POSTMODERNI PARODIA?

Yhteiskunnan olosuhteet vaikuttavat siihen, millainen yhteiskunta on. Myös se, miten ihmisten välinen yhteisöllisyys syntyy, riippuu olosuhteista, ja yhteisöllisyydestä puolestaan syntyy identiteetti.

Esimodernissa yhteiskunnassa, jonka keskeisimmät elinkeinot ovat maanviljely, metsästys ja käsityöläisyys, yhteisöllisyys syntyy ihmisten pakosta toimia yhdessä. Perhe on myös työyhteisö, eikä harrastuksille juuri ole mahdollisuuksia, koska kaikki aika ja tarmo on käytettävä elämän edellytysten turvaamiseen. Sosiaalisen nousun mahdollisuuksia ei käytännössä ole, joten lapset seuraavat vanhempiensa ammattiin ja pysyvät samassa säädyssä. Viestintä ja siirtyminen paikasta toiseen on hidasta, minkä vuoksi useimmat ihmiset elävät hyvin pienellä alueella ja elämänsä aikana ovat tekemisissä vain pienen ihmisjoukon kanssa. Koulutukselle on hyvin vähän tarvetta, koska valtaosa ihmisistä oppii elämässä tarvitsemansa taidot vanhemmiltaan osallistuessaan perheen töihin.

Modernissa yhteiskunnassa, jonka keskeisimmät elinkeinot ovat kauppa ja teollisuus, ihmisyksilö saa enemmän mahdollisuuksia tehdä omaa elämäänsä koskevia valintoja. Koulutusinstituutioita on perustettu laajoille väestöryhmille, koska työt edellyttävät tiettyjä perustaitoja. Ammattia ja asuinpaikkaa voi vaihtaa aiempaa helpommin, ja menestykseen nousevat yksilöt pääsevät ylempään sosiaaliseen luokkaan, joka perustuu enemmän varallisuuteen kuin sukutaustaan. Yhteisöllisyys rakentuu perhesuhteiden lisäksi myös esimerkiksi yhteiskuntaluokan ja kansallisuuden ympärille, mutta sosiaaliset rakenteet ovat kuitenkin jäykkiä. Esimerkiksi rikastuminen vaatii jo ennestään suurta rahallista pääomaa, joten ahkeruudella, säästäväisyydellä ja luovuudella rikastuminen voi olla sukupolvia kestävä prosessi. Esimodernin ajan olosuhteissa syntyneet perinteet säilyvät hyvin, koska ne ovat muuttuneessakin maailmassa elinvoimaisia. Nopeat viestintävälineet helpottavat ja nopeuttavat informaation ja ajatusten leviämistä, mutta niitä on olemassa vähän, joten vähän on myös tiedonvälityskanavien valinnanvaraa, jolloin lähes kaikki seuraavat samoja kanavia. Siitä syntyy yhtenäiskulttuuri.

Postmodernissa yhteiskunnassa, jonka keskeisimmät elinkeinot ovat informaatioalalla ja palveluissa ja jossa kattava hyvinvointivaltio huolehtii yksilön mahdollisuuksista ja vähimmäistoimeentulosta, ihmisyksilö on hyvin vapaa toteuttamaan itseään haluamallaan tavalla. Lähtökohtaisesti kuka tahansa voi tulla lähes miksi tahansa, ja esimerkiksi vanhempien varallisuus ei määritä yksilön menestystä siinä määrin kuin aiemmin. Internet-aikakauden maailmassa hyvinkin vähällä rahallisella pääomalla ja elämänkokemuksella voi lyhyessä ajassa nousta uskomattomaan rikkauteen, minkä vuoksi maailman rikkaimpien ihmisten joukossa on enemmän itse oman omaisuutensa luoneita kuin minään aiempana aikakautena. Viestintä maailman puolelta toiselle on helppoa, nopeaa ja halpaa, minkä vuoksi yhteiskunnalliset, poliittiset, taloudelliset ja kulttuurilliset ilmiöt globalisoituvat. Tiedonvälityskanavissa on niin paljon valinnanvaraa, että kukin voi valita niistä itselleen mieluisimman. Työn tuottavuuden kasvun vuoksi työhön käytetään vähemmän aikaa kuin aiempina aikakausina, minkä seurauksena ammatti on harvoin enää tärkein yksilön identiteettiä määrittävä asia. Ihmiset muodostavat yhteisten kiinnostusten pohjalta uusia yhteisöjä sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa he olosuhteiden pakottamatta haluavat tuntea yhteisöllisyyttä. Niinpä heillä on usein enemmän yhteistä maailman toisella puolella asuvan samoista asioista kiinnostuneen ihmisen kuin naapuritalossa asuvan eri asioista kiinnostuneen ihmisen kanssa. Se tarkoittaa yhtenäiskulttuurin sirpaloitumista, minkä vuoksi kansallisuuden, sukulaisuuden ja myös yhteiskuntaluokan merkitykset ihmisten identiteetin perustana heikkenevät. Vapaaehtoisesti syntyneiden postmodernien yhteisöjen perustalla voi olla vaikkapa urheilu, kulttuuriharrastus tai luonnonsuojelu – tai poliittinen suuntaus, kuten etnonationalismi. Kuitenkin samanaikaisesti kansallisten yhtenäiskulttuurien sirpaloitumisen kanssa ihmiskunta laajemmin yhdenmukaistuu; paikallisten perinteiden hiipuessa jotkut perinteet nousevat globaaleiksi (kuten joulu), mutta kaupallistuvat ja pinnallistuvat.

Sinimusta Liike, joka sanoo olevansa taantumuksellinen, traditionalistinen ja suomenmielinen, ilmiselvästi pitää modernismia ja etenkin postmodernismia yhteiskunnallisena ja kulttuurillisena sairautena. Sanotaanhan puolueen tarkoituksesta kertovassa kuvauksessa, että Sinimustat haluavat "päästä modernin yhteiskunnan sekä globalismin arvojamme, yhteisöämme ja maatamme tuhoavasta ikeestä". Samassa tekstissä sanotaan, että puolue "vastustaa luokkavihaan kiihottamista sekä myös muita yhteiskunnallisia ilmiöitä, jotka pyrkivät jakamaan suomalaista kansaa keskenään kilpaileviin keinotekoisiin intressiryhmiin".

Sinimustien yhteisöllisyysohjelmassa halutaan tuottaa suomalaisille kansallista yhteisöllisyyttä järjestämällä säännöllisesti fyysisiä kokoontumisia läpi koko elämänkaaren, ja niihin osallistuminen olisi kansalaisvelvollisuus. Ihmiset olisi vieraannutettava sosiaalisen median digitaalisesta maailmasta. Sinimustat siis haluavat valtion päättävän suomalaisten puolesta, millaista yhteisöllisyyttä on koettava ja millaista ei. Yhteiskuntaluokan, harrastusten, aatteiden ynnä muiden ympärille muodostuneet modernit tai postmodernit yhteisöllisyydet joutavat historian roskatunkiolle (paitsi toki sinimustien oma aatteellinen yhteisöllisyys). Väliä ei ole sillä, mitä suomalaiset itse näistä yhteisöistä ajattelevat, vaan ainoastaan sillä, mitä sinimustat niistä ajattelevat. Kansa on olemassa hallitsijaa varten, ei toisinpäin, ja siksi kansasta on tehtävä yhteen ylhäältä annettuun yhteisölliseen identiteettiin sidottua massaa, jossa ei ajatella itsenäisesti.

Monien diktatorista valtaa himoitsevien ihmisten tavoin sinimustat tietenkin haluavat itselleen erivapauden siitä kahleesta, jonka he haluavat alamaisilleen. Kuten jo kävi ilmi, Tuukka Kuru löysi oman aatteellisen yhteisönsä Internetistä, jossa hän vaikuttui ulkomaalaisten aateveljiensä ajattelusta. Kun hän ensimmäisen kerran päätyi postmoderniin "identiteettivalintamyymälään", hän poimi sieltä Suomessa lähes tuntemattoman libertarismin. Seuraavalla vierailulla hän otti sen tilalle sellaisen version nationalismista, joka perustuu yhdysvaltalaiseen eikä suomalaiseen aatehistoriaan. (Kenenkäs johtama puolue nyt taas pitikään Yhdysvalloista tulevaa kulttuurillista vaikutusta uhkana?) Tämä tarkoittaa, että Sinimusta Liike edustaa kovasti vastustamaansa kansallisen yhtenäiskulttuurin heikkenemistä ja ajatusten, kiinnostusten ja aatteellisten identiteettien globalisoitumista. Puolue on perusluonteeltaan kirjaimellisesti postmoderni, joten se ei voi olla vastareaktio postmodernismille. Kuru, joka on ainakin kahdesti käynyt shoppailemassa postmodernin yhteiskunnan tarjoamassa "identiteettivalintamyymälässä" löytääkseen merkitystä elämäänsä, haluaa lopettaa sen muilta ja korvata sen "identiteetinsaneluvirastolla", jossa hän haluaa sanella muiden ihmisten elämään liittyviä asioita. Hänen tavoitteensa on rakentaa entisen, suomalaisten itsensä luoman yhtenäiskulttuurin raunioille uusi yhtenäiskulttuuri, joka perustuu hänen omaan ulkomaalaisilta aateveljiltään omaksumaansa postmoderniin identiteettiin. Hän ei halua esimerkiksi palauttaa sirpaloitunutta suomalaista yhtenäiskulttuuria eheäksi, koska sillä tavoin hän ei saisi ylivaltaa muihin suomalaisiin nähden.

Mikä antaa Kurulle ja muille sinimustien johtohenkilöille postmodernin erivapauden valita oma identiteettinsä ja tiensä elämässä? Jos postmoderni yhteiskunta on korvattava jollakin esimodernin kaltaisella, jossa suutari pysyy lestissään, miksi se ei päde myös Kuruun itseensä? Miksi hänen asemansa Suomessa on oltava pappiskuningas, joka hallitsee Augsburgin rauhansopimusta mukailevalla periaatteella "Kenen maa, sen identiteetti", eikä vaatimaton koneinsinööri, joka jättää yhteiskunnallisen pohdinnan filosofisukujen jäsenille?

Oikea suomalainen nationalismi on fennomanian jatkumoa ja ammentaa sellaisten henkilöiden kuin Snellmanin, Yrjö-Koskisen ja Danielson-Kalmarin ajattelusta, ei adoptoi täysin uutta aatehistoriaa Yhdysvalloista. Traditionalismi puolestaan on omaksuttava elämän kuluessa vanhemmilta sukupolvilta. Internetiä lukemalla voi kylläkin löytää aineksia kulissiin, jota voi väittää traditionalismiksi, mutta pintaa syvemmällä se kuitenkin on huijausta. Toki sinimustien ohjelmassa on sellaisia asioita kuin suomalaisen kulttuurihistorian varjelemista, mutta minusta siinä on kovasti päälle liimatun tuntua. "Identiteettivalintamyymälän" tarjoamaan traditionalismiin tietenkin kuuluu perinteiden korostaminen, mutta en usko sinimustilla olevan mitään syvällistä kytköstä sellaisiin perinteisiin, joihin he ovat tutustuneet Internetissä vain sen takia, että niiden tunteminen kuuluu pelin henkeen.

Jos joku vielä on epävarma siitä, onko Sinimusta Liike oikeasti traditionalistinen ja taantumuksellinen vai ei, hän voi pohtia seuraavaa kysymystä: mikä on se mennyt aikakausi, johon sinimustat tähtäävät vähintään vaalimalla sen perinteitä? Milloin Suomessa on ollut totalitaarinen valtio, joka on ottanut asiakseen sanella suomalaisten asioita yksityiselämää myöten? Vastaus: ei koskaan. Suomi on suurimman osan historiastaan ollut vapauden maa, jossa rahvaankin oikeus poliittiseen vaikuttamiseen on tunnustettu. Lähinnä sinimustien umpimielisyyttä Suomessa käytiin 1970-luvulla, jolloin taistolaiset pääsivät harrastamaan mielipideterroriaan kaikkien katsoessa sitä hiljaa sivusta idänsuhteiden varjelemisen vuoksi.

On muuten hauskalla tavalla ironista, että sinimustat ovat valinneet juuri maailmansotien välisen kauden siksi ajankohdaksi, jota on jäljiteltävä paitsi henkisen ilmapiirin kannalta, myös talouspolitiikan menetelmin. Modernisaatiota vastustava puolue romantisoi erästä modernin yhteiskunnan vaihetta, joka oli seurausta modernisaation aiemmista seurauksista, ensimmäisestä maailmansodasta ja suuresta lamasta. Ilmeisesti historiantajuttomuuttaan he eivät tiedä, että ensimmäistä maailmansotaa edelsi aiempi globalisaation kausi, jolloin ihmisten, tavaroiden ja pääoman liikkuminen rajojen yli oli jopa vaivattomampaa kuin nykyään. Juuri silloin myös sattui olemaan suomalaiskansallinen kultakausi, jota silloinen globalismin ies ei kyennyt tuhoamaan. Eikö kävisi järkeen, että sitä aikaa romantisoitaisiin vielä enemmän? Ettei tilanne nyt vain olisi sellainen, että muutoksia voimattomasti seuraava konservatiivi itse asiassa tähtää kauemmas menneisyyteen kuin taantumuksellisessa radikalismissaan ehdoton sinimusta?

Sinimustat epäilemättä haaveilevat maailmasta, jossa kaikissa maissa etnonationalistit olisivat vallassa. Silloin sinimustien johtajat voisivat olla eliittiä, koska heillä olisivat suomalaiset tuottamassa statuksen (vai sanoisiko hillotolpan?) erään kansakunnan hallitsijoina. Ja silloin sinimustien johtajat voisivat olla arvostettuja heidän todellisen yhteisönsä joukossa. Tuo yhteisö ei ole suomalaiset, vaan Kurun ja kumppanien Internetistä löytämät ulkomaalaiset etnisyyden merkitystä korostavat ajattelijat. Heitä sinimustat arvostavat ja heidän mielipiteistään sinimustat ovat kiinnostuneita. Tuo todistaa sen, keihin yksilön kokemus yhteisestä kohtalonyhteydestä suuntautuu.

Sinimustille suomalaiset tuntuvat olevan samanlainen asia kuin entisaikojen aristokraatille olivat hänen läänityksellään asuvat talonpojat. Ilman talonpoikia aristokraatilla ei olisi ollut statusta, joten heidän olemassaolonsa oli tärkeää, mutta aristokraatti ei piitannut vähääkään heidän oikeuksistaan ja hyvinvoinnistaan. Hän samastui muihin aristokraatteihin, jotka muodostivat ylikansallisen eliitin, aivan kuten sinimustat samastuvat ulkomaisiin aateveljiinsä, eivät muihin suomalaisiin.

Oman yhteisön löytäminen Internetistä on niin postmodernia kuin olla voi. Kuten postmodernismiin kuuluu, Kurulla ja kumppaneilla on koko elämäntapansa kannalta enemmän yhteistä yhdysvaltalaisten aateveljiensä kuin useimpien suomalaisten kanssa. Siksi sinimustien traditionalismi on pelkkä postmoderni parodia, ja surullisinta on, että he varmaan kuvittelevat sen olevan aitoa tavaraa. Suomen kansan ikiaikaiset traditiot joutavat vessasta alas ja niiden tilalle on otettava postmodernissa Internet-yhteisössä muotoutuneet ideat, joiden alkuperä on yleensä Yhdysvalloissa. Yleislänsimainen perinne omilla aivoillaan ajattelevasta kansalaisesta on korvattava etenkin islamilaisessa maailmassa yleisellä perinteellä jättää aivot narikkaan ja tehdä kuten itsensä ylentänyt johtaja käskee.

Jos sinimustia pitäisi määritellä jollain "ismillä", se olisi epäilyksettä eskapismi eli todellisuudelta pakeneminen fantasiamaailmaan. Sekä puolueohjelman sisältö että aate ovat todellisuudesta vieraantuneita, muotoiltu sopimaan kuvitteellisen maailman erilaisiin realiteetteihin. Tämäkin on postmodernismia; esimodernissa maailmassa ihmisillä olivat paljon tukevammin jalat maassa kuin nykyihmisillä. Monet eskapistit harrastavat haaveiluaan kirjoittamalla tarinoita tai pelaamalla pelejä, ja on minusta kerrassaan hulvattoman surkuhupaisaa, että sinimustat ovat tehneet omista haaveistaan niin julkisia, että vastedes muut ihmiset määrittävät heitä heidän haaveidensa kautta.

[Tragedian synty]

SYÖDÄÄN JA SÄÄSTETÄÄN KAKKU

Nyt voimme palata "aatteelliseen kompetenssiin" ja siihen, miksi Sinimustalta Liikkeeltä puuttuu mielestäni sitäkin. "Aatteellisesti kompetentti" ihminen ymmärtää yhteiskunnan toiminnan lainalaisuuksia ja tietää, mitä tavoitella ja mitä ei. Kaikkea hyvää ei voi saada samanaikaisesti, koska monet hyvät asiat ovat toisensa poissulkevia.

Tämä menee pitemmälle kuin vain se, että vauraan yhteiskunnan talous ei voi perustua maatalouteen ja matalan jalostusasteen teollisuuteen. Suomen kansa ei voi päästä modernin yhteiskunnan ja globalisaation ikeestä, ellei poisteta kaikkia niitä asioita, jotka näiden ilmiöiden takana ovat. Tiivistetysti ilmaisten: osaaminen johtaa teknologian kehitykseen, mikä johtaa suurempaan vaurauteen, mikä mahdollistaa osaamisen paranemisen, joka johtaa teknologian seuraavaan kehitysaskeleeseen ja taas suurempaan vaurauteen. Tällä tavoin sykli toistuu ja niin tehdessään vie yhteiskuntaa yhä kauemmas sinimustien esimoderneista ihanteista. Osaaminen tarkoittaa myös ihmisten parempaa kykyä havainnoida maailmaa ja yhteiskuntaa kriittisesti, minkä vuoksi osaavat ihmiset eivät suostu olemaan sellaisia säyseitä alamaisia, joita sinimustat haluavat hallita. Vauraus mahdollistaa elämyksellisen elämän, minkä vuoksi vauraat ihmiset eivät tarvitse keskusvaltaa järjestämään virikkeitä muun muassa pakollisilla yhteisöllisyystapaamisilla. Monet teknologiat liittyvät viestintään, joka yhdessä kielitaidon kanssa mahdollistaa postmodernien kansallisuusrajoista piittaamattomien yhteisöjen syntymisen.

Vauraus edellyttää erikoistunutta elinkeinoelämää. Se merkitsee monia erilaisia ammatillisia ja koulutuksellisia yhteisöjä. Ne puolestaan merkitsevät erilaisia identiteettejä, ja sitä sinimustat eivät hyväksy. Ainoa tapa, jolla kansan identiteetit saa yhdenmukaistettua, on yhdenmukaistaa kaikkien ihmisyksilöiden elämäntavat. Ainoa elinkeino, joka jotenkin mahdollistaa sen, on esiteollinen maatalous. Mutta sillä tavoin ei ole mahdollista elättää viiden miljoonan kokoista (ja ikääntyvää) Suomen kansaa, saati lisätä väestönkasvua, mitä sinimustat haluavat.

Sinimustat haluavat niin sanotusti sekä syödä että säästää kakun. Ihanneyhteiskuntansa he ovat rakentaneet poimimalla sellaiset piirteet, jotka heistä tuntuvat hyvältä, eivätkä ole vaivanneet päitään millään vaikutusarvioinneilla siitä, miten yhteiskunta todella toimii. Siis kumpi on sinimustille tärkeämpi: modernin yhteiskunnan ja globalismin vastustaminen vai Suomen kansan vaurauden, osaamisen, terveyden ja vapauksien turvaaminen? Molempia vaihtoehtoja ei voi valita.

Mainita voisi myös sinimustien tekopyhyyden omassa toiminnassaan. Sosiaalisen median digitaalinen maailma on asia, josta suomalaiset olisi vieroitettava, mutta heillä itsellään on toki verkkosivut ja tilit ainakin Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa, YouTubessa ja Telegramissa. Globalismi eli kulttuuristen vaikutteiden leviäminen maasta toiseen ei heidän itsensä tapauksessa häiritse heitä, kun he niin innolla ottavat omakseen yhdysvaltalaisen version nationalismista.

EHDOTUKSIA PAREMMAKSI OHJELMAKSI

Tarjoan joukon poliittisia toimintasuunnitelmia, jotka oikeasti saattaisivat johtaa sinimustien toivoman yhteiskunnan syntyyn. Nämä ovat sellaisia, joita sinimustat itse ehdottaisivat, jos he olisivat kompetentteja muutenkin kuin aatteellisesti, mutta silti haluaisivat sellaista postmodernismin vastaista kulttuurivallankumousta kuin haluavat. Kyse nimittäin ei ole konservatiiveille kuulemma tyypillisestä jo tapahtuneisiin muutoksiin mukautumisesta, mitä sinimustat harrastavat kritisoidessaan konservatiiveja juuri samasta, vaan oikeasta rappion juurisyiden karsimisesta. (Otsikon sana "paremmaksi" merkitsee siis sitä, millä tavoin päästäisiin paremmin sinimustien haluamiin ideologisiin lopputuloksiin, ei sitä, mitä minä pidän parempana.) Toki alla olevissa toimenpiteissä on se ongelma, että suomalaiset muuttaisivat ulkomaille tai vaikkapa tekisivät vallankumouksen ja tappaisivat hallitsijansa mieluummin kuin alistuisivat tällaiseen politiikkaan. Sama kuitenkin pätee sinimustien nykyiseenkin ohjelmaan. Tämä on siis vain vähän pragmaattisempi mutta yhtä "aatteellisesti kompetentti" ja myös rehellisempi ohjelma.

• Koulutuslaitoksen romuttaminen. Yhteiskunnan modernisaatio on tapahtunut käsi kädessä koulutuksen lisääntymisen kanssa, koska koulutus on osa modernisaatiota ja koska modernin yhteiskunnan työtehtävät edellyttävät enemmän osaamista kuin esimodernin yhteiskunnan työtehtävät. Siksi, jotta Suomen kansa pääsisi "modernin yhteiskunnan arvojaan, yhteisöään ja maataan tuhoavasta ikeestä", koulutus on pakko palauttaa esimodernille tasolle. Kun suomalaiset eivät enää oppisi lukemaan, kirjoittamaan tai laskemaan, vaativammista älyllisistä suorituksista nyt puhumattakaan, heidän olisi pakko hankkia elantonsa esimerkiksi viljelemällä maata alkeellisilla menetelmillä. Se toteuttaisi sinimustien toiveen luonnonläheisemmästä ja maalaisemmasta yhteiskunnasta. Toki vanhemmat voisivat opettaa lapsilleen sellaisia taitoja, jotka he oppivat ennen koulutuslaitoksen romuttamista, mutta se ei olisi suuri ongelma. Päinvastoin, sehän lisäisi sinimustien kaipaamaa yhteisöllisyyttä, kun yksilöt eivät voisi pärjätä ilman sukulaisiaan. Koulutuslaitokset olisi kuitenkin syytä pitää koko ajan pienimuotoisessa toiminnassa, jotta sinimustat voisivat laittaa omat lapsensa niihin oppimaan sellaisia taitoja, joilla pitää kouluttamaton rahvas alistetussa asemassaan. Näin valta säilyisi tulevienkin sukupolvien aikana sinimustien aktiivien suvuissa, jotka muodostaisivat aateliston ja papiston yhdistetyn säädyn. Se olisi paras tae siitä, että sinimustien toive yhteiskuntaideaalinsa "ikuisesta oikeutuksesta" tosiaan kestäisi ikuisesti.
• Teknologian rajoittaminen. Sinimustat kylläkin ilmoittavat haluavansa Suomen olevan korkeateknologinen, mutta se on ristiriidassa modernin yhteiskunnan vastustamisen kanssa. Oletan modernisaation vastustamisen olevan sinimustille tärkeämpää, joten tietyt korkeat teknologiat saavat mennä. Etenkin nopeat viestintävälineet ovat eräs modernin yhteiskunnan kulmakivistä, eikä modernin yhteiskunnan ikeestä ja sosiaalisen median digitaalisesta maailmasta voi päästä, ellei niitä kielletä ainakin väestön valtaosalta. Toki niillä on myös valtava propagandapotentiaali, joten en syytä sinimustia täysin epäjohdonmukaisiksi, vaikka he haluavatkin säilyttää tämän modernin elementin voidakseen käyttää sitä suomalaisten aivopesemiseen, mikä myös on heille hyvin tärkeää. Kun kaikkea ei voi saada samanaikaisesti, on priorisoitava. Mutta ainakin globaali Internet on korvattava vain Suomen sisäisellä verkolla, josta saatavaa tietoa ja jossa harrastettavia asioita sinimustat pääsevät kontrolloimaan. Se voisi jossain määrin tuottaa postmodernien sirpaleyhteisöjen tilalle kansallista yhtenäiskulttuuria.
• Sosiaaliturvan lopettaminen. Myös yhteiskunnan tarjoama turvaverkko on osa modernisaatiota ja sitä ylläpitävä asia. Kun yksilöillä on mahdollisuus turvautua julkisvaltaan, joka auttaa kaikkia suomalaisia tasavertaisesti ja syitä kyselemättä, yksilöt vapautuvat sukuyhteisöllisyyden kahleista. On siis syytä jäljitellä esimodernia maailmaa, jossa yksilöiden oli pakko turvautua sukuunsa ja sen tähden alistua suvun tahtoon. Sen luulisi ainakin jossain määrin vähentävän suomalaisten pariutumista kaukomaalaisten kanssa ja lasten tekemistä ilman vakiintunutta parisuhdetta, molemmat sinimustille tärkeitä asioita. Oman tiensä kulkijat ovat vaarallisia ehdotonta kuuliaisuutta edellyttävälle valtiovallalle, joten sinimustien on tehtävä oman tiensä kulkemisesta erittäin epähoukuttelevaa.
• Eläkejärjestelmän lopettaminen. Eläkejärjestelmä on moderni tapa huolehtia ikäihmisten pärjäämisestä ja siksi modernisaatiota ylläpitävä asia. Eläkkeiden takia ihminen, joka keskittyy uraan eikä perhe-elämään, on taloudellisesti paremmassa asemassa eläkeläisenä, koska hänelle kertyy enemmän tehtyjä työtunteja, sitä kautta enemmän palkkaa ja sitä kautta enemmän eläkettä. Esimoderneina aikoina ihmisten oli pakko tehdä paljon lapsia saadakseen turvaa vanhuuden varalle. Aina oli otettava huomioon se, että joku lapsi saattoi kuolla, vammautua tai riitautua suvun kanssa, joten oli yksinomaan järkevää tehdä niin paljon lapsia kuin heitä oli mahdollista ruokkia. Ja suomalaisten syntyvyyden kasvuhan on sinimustille tärkeä asia. Vanhempien pakko tukeutua lapsiinsa myös lisää sukuyhteisöllisyyttä.
• Vapaa-ajan eliminoiminen. Kuten sanottu, vapaa-aika antaa ihmisille mahdollisuuden keskittyä harrastuksiin ja harrastusten ympärille muodostuneet yhteisöt luovat identiteettejä, jotka ovat luonteeltaan postmoderneja ja siksi sinimustien mielestä rappiollisia. Joten modernin yhteiskunnan ikeestä pääsemiseksi vapaa-aika on eliminoitava. Suomalaisille olisi syytä määrätä kuudentoista tunnin työpäivät ja kuuden päivän työviikot, vuosilomat olisi lakkautettava ja kaikille olisi annettava ehdoton työpakko. Tämä toki toteutuisi ennen pitkään itsestään, kunhan koulutustason romahduttaminen olisi palauttanut Suomen pimeään aikaan ja maanviljelysyhteiskuntaan. Siihen väliin kuitenkin jäisi pitkä kausi, jolloin koulutuksen jo saaneet ihmiset pitäisivät postmodernia yhteiskuntaa pystyssä. Jotta paluu esimoderniin yhteiskuntaan tapahtuisi jouhevammin, mahdollisuus harrastuksiin on poistettava.
• Matkailun rajoittaminen. Tämä kohta tietenkin toteutuisi edellisen seurauksena itsestään, mutta se on kuitenkin tärkeää mainita erikseen. Matkailu aiheuttaa kiintymistä vieraisiin maihin ja kulttuureihin ja tarjoaa mahdollisuuksia tutustua ulkomaalaisiin ja sitä kautta synnyttää sellaisia yhteisöllisiä identiteettejä, joita sinimustat eivät hyväksy. Esimodernissa yhteiskunnassa siirtyminen pitkien matkojen taakse oli harvinaista, joten se on asia, jota on syytä jäljitellä. Suomalaisille voisi sallia vain pienen määrän päiviä, jotka vuosittain saisi viettää Suomen ulkopuolella. Myös Suomen sisäisen liikkumisen rajoittamista voisi harkita. Ainakin maakunnasta toiseen muuttamisen olisi syytä olla luvanvaraista, koska liikkuvainen elämäntapa heikentää paikallisyhteisöllisyyttä. Maastamuutto olisi tietenkin kiellettävä täydellisesti, koska muuten sinimustien hallitsema Suomi tuhoutuisi alamaisten paetessa ulkomaille. Myös ulkomaalaisten matkailu Suomeen tulisi olla hyvin rajoitettua, jotta vallankumouksellisten ideoiden leviäminen saataisiin estettyä. Pohjois-Koreassa tällaiset rajoitukset ovat menestyksellä estäneet järjestelmän horjuttamisen.
• Sota! Mikään ei lisää kansallista yhteishenkeä, väestön uhrautumishalua ja kuuliaisuutta esivallalle paremmin kuin ulkoa tuleva turvallisuusuhka. Sodassa kuitenkin on häviämisen ja poliittisen järjestelmän pakotetun muuttamisen riski. Siksi paras menetelmä sinimustalle hallitukselle olisi ottaa salaa yhteyttä Venäjään ja sopia näytössodasta, jotta kummankin maan hallitsijat pääsisivät uhoamaan ja pullistelemaan lihaksiaan. Venäläisille voitaisiin antaa lupa esimerkiksi pommittaa Helsingistä sellaiset aatteellisesti rappiolliset kaupunginosat kuin Kallio, Alppiharju ja Vallila maan tasalle, jolloin sekä saataisiin kansa pelästymään että päästäisiin eroon isosta joukosta sinimustien aatteellisia vastustajia. Sodan olisi hyvä olla pitkäkestoinen, mutta ei järin intensiivinen. Satunnaiset pommitukset suomalaisiin kaupunkeihin varmasti lisäisivät suomalaisten halukkuutta asua maaseudulla. Jotta suomalaiset eivät katsoisi sinimustien ideologisen uhon olevan syy Venäjän aggressioon, venäläisiä pyydettäisiin oikeuttamaan hyökkäyksensä jollain muulla, mielellään sellaisella asialla, jonka sinimustia edeltävä hallitus teki.

Karulta kuulostaa, eikö totta? Mutta esimoderni yhteiskunta on karu. Modernisaatio on tuottanut ne ilmiöt, joita sinimustat pitävät rappiona, mutta myös tehnyt elämästä helpompaa, mukavampaa, vauraampaa ja terveempää. Ei modernisaation hyviä ja huonoja puolia ole mahdollista täydellisesti erottaa toisistaan, ja politiikalla tuskin ollenkaan. Kakkua ei voi sekä syödä että säästää.

Ne ihmiset, jotka pitävät sinimustien arvomaailmaa kannatettavana, saisivat älyllisen rehellisyyden nimissä miettiä eräitä asioita. Haluaisivatko he raataa pelloilla saadakseen jokapäiväiseksi syötäväkseen imellettyä puuroa? Haluaisivatko he hankkia läjittäin polttopuuta joka ikinen kerta, kun tekee mieli lämmintä kotia? Haluaisivatko he valaista kotinsa kynttilöillä ja päreillä, jotka he joutuisivat itse tekemään? Haluaisivatko he elää maailmassa, jossa ainoat tarjolla olevat ja toimivat lääketieteelliset menetelmät ovat haavan sitominen ja raajan amputaatio? Tätä nimittäin on se todellinen ei-moderni elämä, jota sinimustat ihannoivat. Elo sellaisessa on aika erilaista kuin voisi päätellä satukirjoista ja tietokonepeleistä, joiden oletan jossain määrin vaikuttaneen sinimustien maailmankuvaan, niin todellisuudesta vieraantunut se on.

[Tragedian synty]

HUOMIOHAKUINEN JA MIELENOSOITUKSELLINEN KAPINA?

Miksi puolueen nimi on Sinimusta Liike eikä esimerkiksi Sinivalkoinen Liike? Sinivalkoisuus on symboliikkaa, jonka liki jokainen suomalainen tunnustaa. Sitä käyttävä puolue voisi esittäytyä tämän maan ja kansan edustajana ja puolustajana, joka ammentaa voimaa ja innoitusta kansallisväreistämme.

Sinimusta väriyhdistelmänä on viittaus 1930-luvulla toimineeseen nuorisojärjestöön, joka myötäili Lapuanliikettä ja Isänmaallista kansanliikettä. Tämän päivän sinimustilla ei ole siihen mitään muuta kytköstä kuin että he ovat päättäneet imitoida sitä. Se on ehkä selvin osoitus parodiamaisesta traditionalismista: kun mitään yleviä juuria ei ole, sellaiset varastetaan historialliselta järjestöltä, johon liittyvät ihmiset ovat kaikki jo kuolleet ja siksi kykenemättömiä esittämään vastalausettaan.

Mutta miksi Tuukka Kurulle ja kumppaneille on tärkeämpää luoda väkisin kytkös jonkinlaisiin aatteellisiin edeltäjiin kuin Suomen kansaan? Teoriani on, että sinimustien provosoivan ideologian taustalla on eräs poliittisesta historiasta tuttu psykologinen ilmiö. 1960-luvulla sotien jälkeen syntyneessä nuorisossa muotiin nousi taistolaisuus eli Neuvostoliittoa ihannoinut kommunismin suuntaus, mutta se menetti lähes kaiken voimansa 1970-luvun loppuun mennessä. Eivät taistolaiset ihailleet Neuvostoliittoa sen itsensä tai aatteen vuoksi, vaan koska he halusivat kapinoida sodan käyneitä isiään vastaan. Kapinointi oli helpointa ja provosoivinta liehuttamalla sitä lippua, jota vastaan isät olivat taistelleet ja menettäneet lukuisia taistelutovereitaan. Mutta nuoruuden uhmaikä meni ohi, jolloin useimmat taistolaiset kesyyntyivät, luopuivat provokaatioistaan ja alkoivat äänestää valtavirtapuolueita.

Jotain samanlaista luultavasti on Sinimustan Liikkeen taustalla. Nykyisessä suomalaisessa ilmapiirissä 1930-luvun oikeistoradikalismi on todella epäsuosittua. Liehuttamalla sinimustaa eikä sinivalkoista lippua Kuru saa enemmän paheksuvaa huomiota, ja se tuottaa hänelle samanlaista uhmakasta mielihyvää kuin neuvostomielisyys tuotti taistolaisille. Samaan viittaa puolueen viestintävastaavan Lauri Hokkasen profiiliteksti täällä Hommalla: "Äärintä äärtä." Hänelle äärimmäisyys on arvo sinänsä, koska yleinen mielipide paheksuu äärimmäisyyttä. Oikeasti kansallismielinen viestintävastaava valitsisi jonkin kansallismielisen iskulauseen, ei sellaista, jota kuka tahansa anarkistihuligaanikin voisi käyttää.

Vaikuttaa vahvasti siltä, että Sinimustille kannatus, samoin kuin koko ideologia, on täysin merkityksetön asia. Kysymys saattaa olla vain siitä, että pieni puuhaporukka pääsee kokemaan tekevänsä jotain kapinallista ja nauttimaan toistensa ihailusta. Ihmismielelle on aika samantekevää, saako arvostusta viideltäkymmeneltä vai miljoonalta muulta, joten pienen porukan pääjehuna puuhastelu on psykologisesti riittävän motivoivaa. Niin kauan kuin porukka saadaan pidettyä kasassa ja innostuneena puuhailusta, Kuru voi kokea olevansa alfauros. Se on hänelle tärkeintä.

KIRITTÄJÄ PERUSSUOMALAISILLE?

Sinimustiin liittyy joidenkin mielestä myös sellainen näkökulma, että puolueen olemassaolon keskeisin syy on olla kirittäjä Perussuomalaisille. Eli ei ole mitään väliä sillä, millaista politiikkaa sinimustat haluavat tai millaista ideologiaa he edustavat, vaan vain kilpailuasetelman luomisella Perussuomalaisiin nähden. Tämän näkemyksen mukaan, kun Perussuomalaisilla on tiukkahenkinen kilpailija, Perussuomalaiset eivät äänikadon pelossa uskalla siirtyä lähemmäs vanhojen puolueiden linjaa. Sinimustat olisi siis eräänlainen aatteellinen omatunto, joka rankaisisi aatteellisesta heikkoudesta.

Tämä on kieltämättä mielestäni järkevin mahdollinen syy suhtautua sinimustiin myönteisesti, mutta en kuitenkaan usko suunnitelman toimivan. Harvoin puoluetoimistoissa mietitään, millaisilla linjanmuutoksilla voitaisiin nettomääräisesti saada eniten lisä-ääniä, koska äänestäjät arvostavat enemmän johdonmukaisuutta kuin trendien perässä juoksentelua. Ylipäätään puolueiden kirittäjävaikutusta muihin ei tunnu todellisuudessa olevan olemassakaan.

Perussuomalaiset itse on tästä hyvä esimerkki. Vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen Suomen kolme perinteistä suurpuoluetta ovat menettäneet vähintään kymmeniätuhansia ääniä Perussuomalaisille, ja niiden saaminen takaisin olisi voinut muuttaa ainakin vuosien 2011 ja 2019 eduskuntavaalien tulokset ja hallituspolitiikan suunnat. Vanhoilla puolueilla siis periaatteessa oli merkittävä kannustin siirtyä EU- ja maahanmuuttopolitiikoissa kriittisemmälle linjalle, mutta tälle mahdollisuudelle on käännetty selkä. Perussuomalaisille menetettyjä ääniä ei tunnuta haluavankaan saada takaisin, koska Perussuomalaisille tärkeille asioille viitataan kintaalla, niistä huolestuneita ihmisiä ylenkatsotaan ja heidän arvopohjastaan sanoudutaan kovaäänisesti irti.

Muitakin esimerkkejä löytyy. Kristillisdemokraatit perustettiin aikoinaan vastareaktioksi Kokoomuksen ja Maalaisliiton siirtymiselle liberaaliin suuntaan. Vaikka Kristillisdemokraatit on noussut mikropuolueesta pienpuolueeksi, joka on enimmillään saanut kymmenen kansanedustajaa, porvaripuolueiden liberalisoituminen on jatkunut. Samalle aikakaudelle osuu Liberaalisen kansanpuolueen kuihtuminen ja katoaminen puoluekentältä, mutta sen oletettu toisensuuntainen kirittäjävaikutus suuriin porvaripuolueisiin ei lakannut.

Suomen Maaseudun Puolueen suurvoitto vuonna 1970 pakotti Keskustapuolueen korjausliikkeeseen, mutta kyse oli enemmän retoriikan kuin linjan muutoksesta. Samaa politiikkaa Keskustapuolue yhä ajoi, mutta se käytti enemmän vaivaa sen oikeellisuuden perustelemiseen äänestäjilleen.

Kokoomuksen muodonmuutos Kekkos- ja neuvostomyönteiseksi puolueeksi 70-luvulla tapahtui, vaikka Perustuslaillinen kansanpuolue ilmaantui houkuttelemaan perinteistä oikeistopolitiikkaa haluavia äänestäjiä.

SDP:llä on ollut oletettuna kirittäjänään SKDL ja sittemmin Vasemmistoliitto, mutta niidenkin kirittäjävaikutus on ollut kyseenalainen. SDP:n vasemmistolaistuminen 60-luvulla johtui halusta päästä neuvostovastaisuuden leimasta, eikä kirittäjä myöskään estänyt linjanmuutoksia oikealle 70- ja 90-luvuilla. Vastaavasti Vasemmistoliitto ei rynnistä oikealle, vaikka kaikki muut eduskuntapuolueet toimivat oletettuina kirittäjinä siihen suuntaan.

Sen sijaan Vihreiden vaikutus muihin puolueisiin vaikuttaa todella voimakkaalta. Ovathan kaikki puolueet omaksuneet ympäristönsuojelupolitiikan 70-luvun jälkeen, ja useimmat myös Vihreiden identiteettipolitiikan periaatteita. Tämä oletettu kirittäjävaikutus on ollut niin onnistunut, että mielestäni on syytä pohtia, onko kyse sittenkin jostain ihan muusta. Ympäristönsuojelupolitiikka oli 70-luvulla joka tapauksessa tulossa, koska esimerkiksi jätehuollon tilanne oli niin surkea, että siihen muutoksen vaatiminen oli silkkaa tervettä järkeä. Vihreä identiteettipolitiikka puolestaan saattaa olla se suunta, johon pelkkiin hyviin aikoihin tottuneet poliittiset broilerit ovat kehittyneet jälkiteollisella aikakaudella. Onhan sama vaikutus tapahtunut myös sellaisissa maissa kuin Ranskassa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa, joissa vihreät puolueet eivät vaalitavan vuoksi ole muodostaneet uhkia valtapuolueille.

Todennäköisempää siten on, että sinimustat menestyessään aiheuttaisi Perussuomalaisiin juuri päinvastaisen vaikutuksen kuin kirittäjävaikutusta toivovat haluaisivat. Jos aatteellisesti nationalistiset äänestäjät erehtyvät äänestämään sinimustaa pseudonationalismia, Perussuomalaisista luottamustehtäviin valitaan jatkossa nykyistä enemmän virkamiesmäisiä asianhoitajia, joiden syy olla politiikassa ei ole aate, vaan jotkut sellaiset asiat, joita muut puolueet eivät ole kiinnostuneita hoitamaan. Silloin Perussuomalaisista tulisi uusi Sininen tulevaisuus, joka ennen pitkää integroituisi muiden puolueiden status quohon sen sijaan, että se sitä haastaisi. (Toki sinimustille on annettava kiitokset siitä, että se olemassaolollaan vetää Perussuomalaisista pois juuri Kurun tapaisia henkilöitä, joista on silkkaa haittaa edustamalleen asialle.)

Poliittisella toimijalla tulee olla sopiva tasapaino aatteellisuutta ja käytännöllisyyttä. Liian aatteelliset toimijat, kuten sinimustat, päätyvät rakentelemaan mahdottomia pilvilinnoja ja sillä tavoin tekevät aatteensa naurunalaiseksi. Liian käytännölliset toimijat taas uppoutuvat päivänpoliittisiin yksityiskohtiin eivätkä kykene vaikuttamaan politiikan yleiseen suuntaan. Hyvä poliitikko tietää sekä yhteiskunnallisen päämäärän, johon pyrkiä, että menetelmät, joilla siihen päästä. Sinimustat eivät tiedä menetelmiä, sen todistaa heidän ohjelmansa epäpätevyys, eivätkä he taida tietää edes päämäärää, koska niin monet heidän aatteellisista toiveistaan ovat keskenään ristiriidassa. Siksi heidän olisi parempi jättää politiikka itseään viisaammille ja keskittyä fantasioihinsa jossain eskapistisessa keskustelukerhossa.

PARODIAHORISONTIN TAKANA

Kansallismielisissä ja konservatiivisissa piireissä käytetään usein termiä "parodiahorisontti". Sana on kai mukaelma tapahtumahorisontista eli mustan aukon ympärillä olevasta rajasta, jonka takaa edes valo ei voi paeta. Parodiahorisontti puolestaan on se raja, jonka toisella puolella asiat ovat niin älyttömiä, että niistä tehtyä parodiaa on mahdotonta erottaa oikeasta asiasta. Joskus kansallismieliset konservatiivit miettivät, mitä älytöntä vihervasemmistolaiset seuraavaksi keksivät. Monesti käy niin, että kansallismielisten parodiamielessä keksimät älyttömyydet ovat jo tulleet mieleen joillekin vihervasemmistolaisille hyvinä ja kannatettavina asioina. Esimerkiksi käy se, että Suomen sisäministeri julistaa politiikan ohjenuoraksi intersektionaalisen feminismin, käytännössä ihmisten viiteryhmien oletettuihin uhristatuksiin perustuvan apartheidin, ja tiedotusvälineet joko ovat asiasta hiljaa tai puolustavat sitä. Vielä vuonna 2011, kun Perussuomalaiset sai Ison Jytkynsä, tällaista ajatusta olisi pidetty liian raflaavana ollakseen hyvä edes parodiana.

Sinimusta Liike on parodiahorisontin ylitys toiselta puolelta. Kyse on kansallismielisenä esiintyvästä projektista, josta olisi pelkän ohjelman perusteella mahdotonta sanoa, onko ohjelma kirjoitettu vakavissaan vai onko sen kirjoittanut vihervasemmistolainen vitsiniekka, joka on halunnut tunkea kaikki kansallismielistä esittävän tökerön karikatyyrin kliseet samaan tekstiin. Epäilemättä Tuukka Kuru ja kumppanit kuitenkin ovat vakavissaan, koska tuskin he vitsin vuoksi haluaisivat ottaa ylleen tästä väistämättä seuraavan elämän mittaisen stigman. Mutta on minusta aika uskomatonta, että Kuru päätti ottaa "identiteettivalintamyymälästä" omakseen sellaisen version kansallismielisyydestä, jota ei voi erottaa vihervasemmistolaisten tekemästä parodiasta. Ainakin minulla on vaikeuksia ottaa vakavasti ihmistä, joka lukee vitsikirjan ja sitten päättää sen olevan mainio opas oikeaan elämään.

Tästä pääsemmekin spekuloimaan syytä, miksi Kuru erotettiin Perussuomalaisista Nuorista vuonna 2018. Sinimustien ohjelma ja muut kannanotot piirtävät kuvan henkilöstä, joka on omasta mielestään aina oikeassa, joka ei siedä arvostelua, joka haluaa muiden hyväksyvän hänet johtajakseen, joka ei ymmärrä yhteiskunnan toiminnasta alkeitakaan ja joka suhtautuu vihamielisesti itse koko poliittiseen järjestelmään, jonka puitteissa puolueiden nuorisojärjestöt toimivat. Sellaisilla ihmisillä on taipumusta ajautua riitoihin muiden kanssa, ja sisäiset riidat heikentävät mitä tahansa yhteisöä. Ainakin Hommaforumilla Kurulla on tapana suhtautua syvällä halveksunnalla ihmisiin, jotka häntä arvostelevat: kritiikkiä hän kutsuu "netissä ulisemiseksi" ja sen esittäjiä "nojatuolisotureiksi". (Mielenkiintoisena ja kuvaavana yksityiskohtana mainittakoon, että Kurun nimimerkki Hommalla oli pitkään Elohim, joka on monikkomuoto heprean sanasta jumala.) Siksi pidän erittäin todennäköisenä, että todellinen syy Kurun erottamiselle Perussuomalaisista Nuorista oli epärakentava käytös, ja hän esitti oman arvionsa erottamisen syystä vain saadakseen itselleen ja aatteelleen marttyyrin sädekehän.

OMA ASENTEENI

Minä olen sitä mieltä, että kyllä puhetta ja kirjoitusta maailmaan mahtuu. En hermostu siitä, että jotkut ajattelevat poliittis-ideologisista asioista eri tavalla kuin minä. Sallin kaikkien kukkien kukkia, ja itse asiassa pidän hyvänä, että kaikenlaiset radikaalit pääsevät edistämään asioitaan vapaasti ja reiluilla pelisäännöillä. Jos he eivät pääsisi purkamaan paineita yrittämällä toimia poliittisen järjestelmän sisällä lain rajoissa, he saattaisivat päätyä rikosten tielle.

Sinimustien ohjelma ei siis minua ärsytä, mutta se ärsyttää, että he väittävät olevansa jotain aivan muuta kuin ovat. Eivät he ole nationalisteja, koska heille suomalaiset ovat vain pelinappuloita, joiden tehtävä maailmassa on toteuttaa heidän ihanneyhteiskuntansa eli olla heidän orjiaan. Eivät he ole traditionalisteja, koska koko puolueen syntyprosessi on läpeensä postmoderni ja koska he haluavat hävittää sellaiset äärimmäisen tärkeät perinteet kuin vapauden ja kansalaisten poliittiset vaikutusmahdollisuudet. Eivätkä he ole taantumuksellisia, koska mitään etäisestikään heidän ihanneyhteiskuntansa kaltaista ei Suomessa ole koskaan ollut. (Venäjällä on päästy lähelle.)

Joko sinimustat tietoisesti valehtelevat omasta ideologisesta luonteestaan tai sitten he eivät kerta kaikkiaan tajua näitä asioita. Epärehellisyys ja sivistymättömyys ovat molemmat ominaisuuksia, joita en etenkään poliitikoissa hyväksy, joten suhtaudun sinimustiin kielteisesti. Itse pidän sivistymättömyyttä todennäköisempänä selityksenä, koska jos joku päättää valehdella ideologiastaan ollakseen herättämättä suurta vastarintaa, ei olisi mitään syytä kirjoittaa niin provokatiivista ohjelmaa kuin sinimustien ohjelma nykyiselläänkin on.

Sivistymättömyys ei kuitenkaan sulje pois älyllistä epärehellisyyttä eli menestyksellistä itselleen valehtelemista asioista, joita ei kunnolla ymmärrä. Yhteiskunnalliset asiat ovat monimutkaisia, arvaamattomia ja vaikeasti ymmärrettäviä ja edellyttävät epätäydellisen hyväksymistä. Tuukka Kuru kuitenkin on insinööri, mikä selittää hänen yksioikoisen, kapeakatseisen ja perfektionistisen ajattelutapansa. Insinööri keskittyy tarkkarajaiseen ongelmaan, jolla ei yleensä ole lukemattomia kytkentöjä muihin ongelmiin, keksii selkeän ratkaisun ja sitten edellyttää ongelman olevan ratkaistu; hänelle asiat ovat joko kunnossa tai epäkunnossa, välimaastoa ei ole. Tällainen ongelmanratkaisutapa sopii mainiosti moniin teknisiin ongelmiin, mutta todella huonosti yhteiskunnallisiin. Järkevät insinöörit ymmärtävät tämän asian eivätkä yritä ratkoa yhteiskunnallisia ongelmia samaan tapaan kuin vaikkapa viallisen moottorin ongelmia.

Aatteellisella ihmisellä kuitenkin ymmärrettävästi on suuri houkutus luvata yksioikoisia ratkaisuja, jotka muka johtavat epärealistisiin päämääriin. Äänestäjät, jotka ovat valmiit antamaan tukensa radikaalille muutosliikkeelle, eivät jaksa kuunnella polveilevaa pohdintaa vaikkapa siitä, että keskusjohtoinen suunnitelmatalous johtaa väestön maastamuuttoon ja sitä kautta kansakunnan heikkenemiseen. He haluavat sekä syödä kakun että säästää sen; jos he olisivat henkisesti kykeneviä ymmärtämään tähän liittyvän ristiriidan, he eivät olisi niin radikaaleja ja ehdottomia. Ja siksi Sinimusta Liike on petoksen ja itsepetoksen kehä, jossa puolueaktiivit ja kannattajat tuottavat itselleen ja toisilleen tunnetta oikeasta tekemisestä sekä mahdottomia haaveita, joihin uskominen tuottaa hyvää mieltä jonkin aikaa.

Jos sinimustat avoimesti myöntäisivät olevansa nihilistisiä egoisteja, jotka haluavat alistaa suomalaiset, koska sillä tavoin he pääsevät ainoaan tavoitteeseensa eli omaan hyötyynsä (joka tulee ideologisesta mielihyvästä), minä suhtautuisin heihin jopa jonkinmoisella myönteisyydellä. Eihän kyseinen aate ole sen hullumpi kuin monet muutkaan täsmälleen samaan tavoitteeseen joskin eri menetelmin pyrkivät aatteet, joita Suomessa esiintyy jopa hallitustasolla, mutta niin avoimesti julistava puolue olisi ainakin rehellinen. Valitettavasti sinimustat toimivat samoin kuin punavihreät vihollisensa, jotka esimerkiksi puhuvat yleisistä ja yhtäläisistä ihmisoikeuksista, mutta käytännön tasolla pakottavat suomalaiset "tuottamaan" ihmisoikeuksia etenkin kehitysmaalaisten "kulutettaviksi". Suomen ongelmia ei korjata siten, että punavihreä eliitti korvataan sinimustalla eliitillä, jonka ideologiset kulissit ovat vastakkaiset mutta menetelmät identtiset.

Henkilökohtaisella tasolla minua ärsyttää se, että sinimustat määrittelevät itseään eräillä samoilla käsitteillä kuin minäkin itseäni, mutta he ovat muuttaneet nuo käsitteet irvikuvikseen. Jos sinimustat saavuttavat menestystä, he pääsevät jonkinlaiseen auktoriteetin asemaan noihin käsitteisiin nähden. Jos sen takia nationalismin määritellään olevan johtaja- eikä kansalähtöinen aate ja traditionalismin kiero postmoderni parodia, nuo käsitteet menevät pilalle myös niiltä ihmisiltä, jotka tunnustavat niiden todellisia merkityssisältöjä.

Sinimustan Liikkeen ohjelma ja muut kannanotot ovat saaneet minut arvostamaan paljon enemmän humanistis-yhteiskuntatieteellistä koulutusta. Nyt nimittäin tiedän, millaista jälkeä syntyy, kun pääideologina on filosofisissa ja yhteiskunnallisissa asioissa itseoppinut insinööri, jolle itsekriittisyys vaikuttaa aivan vieraalta asialta.

MITEN TÄSSÄ VIELÄ KÄY?

Oma veikkaukseni Sinimustan Liikkeen tulevaisuudesta on seuraava.

Sikäli kuin puolueeksi rekisteröityminen edes onnistuu, vuoden 2023 eduskuntavaaleissa menestys jää todella vaatimattomaksi. Ääniä kertyy selvästi vähemmän kuin kannattajakortteja tarvitaan puoluerekisteriin pääsyyn, ja jokaisessa vaalipiirissä jäädään yli kymmenentuhannen äänen päähän eduskuntapaikasta. Puolueaktiivit kuitenkin ovat siinä vaiheessa investoineet niin paljon aikaa, vaivaa, rahaa ja henkilökohtaista arvovaltaa puolueeseen, että puoluetoiminnasta ei haluta luopua. Onhan se antanut jo tärkeimmät antinsa eli hyvää mieltä ja hyviä muistoja yhteisestä toiminnasta, joten motivaatiota riittää vaalipettymyksestä huolimatta.

Vuoden 2027 eduskuntavaaleissa puolue ei ota tuulta siipiensä alle, vaan edustajapaikat jäävät taas toivottoman kauaksi. Siitä seuraa putoaminen puoluerekisteristä. Sähköisten kannattajakorttien aikana uuden keräyksen aloittaminen ei tietenkään ole korkean kynnyksen takana, mutta monet aktiivit alkavat kyseenalaistaa toiminnan mielekkyyttä. Tuukka Kuru on siinä vaiheessa 36-vuotias ja alkaa lähestyä keski-ikää. Jos hän elää kuten opettaa, hänellä on siinä vaiheessa jo monta lasta, joiden kasvattaminen vaatii paljon sitä aikaa ja vaivaa, jota hän aiemmin laittoi mielellään aatteelliseen työhön. Kun menestystä ei kerran ole tullut paljosta yrittämisestä huolimatta, aatteen palo alkaa mennä säästöliekille. Niinpä Sinimustan Liikkeen toiminta hiipuu pois, aivan kuten useimmille pienpuolueille käy.

Yhtään poliittista tavoitetta ei ole saavutettu kaikesta vaivannäöstä huolimatta, ja päinvastoin yhteiskuntaihanne on karannut yhä kauemmaksi. Silloin minä ja kaltaiseni netissä ulisevat nojatuolisoturit voimme todeta, että saavutimme yhtä paljon kuin sinimustat, vaikka emme edes yrittäneet. Suurillakaan uhrauksilla asian vuoksi ei ole merkitystä, jos ne eivät johda mihinkään.

Toki sinimustat voivat turvautua psykologisiin defenssimekanismeihin ja sanoa, että ehkä kaikki se vaivannäkö sai sittenkin jotain aikaan. Ehkä aatteellisesti suoraselkäinen toiminta teki vaikutuksen johonkuhun, ja ehkä se kantaa hedelmää epämääräisessä tulevaisuudessa arvaamattomin tavoin. Ehkä se kuuluisa Overtonin ikkuna siirtyi aavistuksen verran, mitä voi käyttää älykkään kuuloisena perusteluna lähes mille toiminnalle tahansa. (Kannattaa kuitenkin muistaa, että Overtonin ikkuna voi siirtyä myös toiseen suuntaan kuin tarkoitus on. Oikea kansalähtöinen nationalismi voi muuttua kansan silmissä vähemmän houkuttelevaksi, jos sen maine loataan johtajalähtöisellä pseudonationalismilla.)

Tähän voin vastata jo etukäteen seuraavasti. Sinimusta Liike on hyvin radikaali ja perfektionistinen, se ei halua tehdä kompromisseja itselleen tärkeissä asioissa edes realismin tai pragmaattisuuden nimissä. Siksi sinimustat ei, vaikka se houkuttelevaa olisikin, voi puolustaa todennäköisesti täyteen epäonnistumiseen päättyvää toimintaansa esimerkiksi Overtonin ikkunan siirtymisellä, mitä ei voi luotettavasti mitata ja minkä aiheuttajaa ei voi tarkasti osoittaa. Kuten Perussuomalaisten "aatteellisen kompetenssin" puutteeseen pettyneet jaksavat muistuttaa, edes hallitukseen pääseminen ei ole tae siitä, että poliittisia tavoitteita saavutetaan. Joten toive siitä, että toiminnalla on epämääräisessä tulevaisuudessa jokin arvaamaton vaikutus hyvään suuntaan, ei voi riittää älyllisesti rehelliselle radikaalille ihmiselle.

Lisäksi yhtä hyvillä perusteilla me netissä ulisevat nojatuolisoturit voimme sanoa, että ehkä meidän ulinamme sai jotain aikaan. Ehkä se teki vaikutuksen johonkuhun, ehkä Overtonin ikkuna siirtyi aavistuksen verran. Sellaista väitettä on yhtä mahdotonta osoittaa sen enempää todeksi kuin epätodeksikaan.

[Hämeenlinnan Oraakkeli]

Ehkäpä sinimustien johdolla on jokin toinen päämäärä kuin mitä osaamme ajatella. Se että puolueohjelma on tehty sekopäiseksi ja umpikahjoksi on ollut tietoinen valinta. Tämä puolueohjelma ei ole luotu antamaan kuvaa kansallismielisistä jonaiin älykkäinä tai yhteiskuntaan vaikuttamaan pystyvänä sakkina.
Koko hankkeella on jotain merkitystä vain ja ainoastaan jos sen tarkoituksena on kansallismielisten kannatuksen laskeminen.

[Suurmestari]

Melkoinen pamfletti. No, hupinsa kullakin.

Tosiasia vaan on että puolivillaisella "perussuomalaisuudella" ei se tosiasia että lukioissamme ja amiksissamme opiskelevista jo nyt joku 30% on  peräisin lähi-idästä/afrikasta tai puoliverisiä mulatteja. Suurin osa on syntynyt täällä eivätkä siten ole karkotettavissa yhtään minnekään vaikka oleskelulupa-automaatit suljettaisiin nyt, mieluummin eilen.

Alakouluissa prosentti lienee jotain 30-50 % väliltä.

Kansa vaihtuu yhdessä sukupolvessa ja ainoat jotka huomaavat muutoksen ovat jotenkin asian kanssa tekemisissä olevat, muut kääntävät kylkeä tai keskittyvät raskaan duunipäivän jälkeen pämppäämiseen/pornoon/netflixiin.

Uskoisin että aika moni foorumin vakiokirjoittaja on jo jättänyt opiskelut kauas taakseen, se voi olla osasyy tilanteen kokonaiskuvan hämärtymiseen. Tästä kansasta ~puolet on yli 50 v.

Toimivat ratkaisut ovat huomattavasti lähempänä Unkarin linjaa kun jotain kämästä "civic nationalismia" ja "jotainrajaa"-huutelua.

[Aukusti Jylhä]

Varhaiskasvatusalalla töissä. PK-seudulla voi tulla vastaan lapsiryhmä jossa 9/10 on afrikkalaista syntyperää.

Persut ei tälle tee mitään, ainakaan tässä maailmanajassa, koska se voisi haitata hallitusunelmointia.

[Väestönvaihtaja]

Oli Suomen kansan onneksi, että devalvaatioista luovuttiin, koska silloin yritykset joutuivat panostamaan tuottavuuteen ja laatuun, minkä vuoksi ns. Nokia-ilmiö nosti Suomen talouden aivan uudelle tasolle. Samalla devalvaatio jäi auttamatta menneiden aikojen keinoksi, koska korkean jalostusasteen teollisuudelle se on haitaksi, kuten sanottu. Korkeassa teknologiassa halpa hinta herättää asiakkaissa ennemminkin epäilyksiä huonosta laadusta kuin houkutusta tehdä ostokset edullisemmin.

Korjaan tässä esitetyt virheet.

Ensinnäkin Suomen tuottavuus kasvoi merkittävästi markka-aikana; sen sijaan euroaikana Suomen tuottavuuden kasvu on ollut hidasta. Liitteenä kuva Suomen työn tuottavuudesta tällä vuosituhannella. Kuten kuvasta käy ilmi, viime vuosikymmenen lopussa työn tuottavuus oli alhaisemmalla tasolla kuin se oli vuonna 2007 eli kymmenen vuotta aikaisemmin. Se on todella heikko suoritus. Sen sijaan Ruotsissa tuottavuus on kasvanut, vaikka maalla on kansallinen kelluva valuutta joka devalvoituu taloustilanteesta riippuen.

Markka-aikana Suomen tuottavuus kehittyi hyvin; euroaikana Suomen tuottavuus on kehittynyt huonosti. En laita tähän viestiin toista kuvaa, mutta kiinnostuneet voivat muualta internetistä katsoa miten Suomen bruttokansantuote tehtyä työtuntia kohti eli tuottavuus kasvoi markka-aikana. Huomaatte, että markka-aikana se kehittyi hyvin. Tämä ei ole yllättävää, sillä tuottavuuden kasvu on talouskasvua ja Suomen talous kasvoi edellisellä vuosisadalla hyvin.

On naiivia kuvitella, ettei esimerkiksi Ruotsissa tai Japanissa panostettaisi laatuun, vaikka nämä maat hyötyvät kelluvan kansallisen valuuttakurssinsa devalvoitumisesta talouskriisien aikaan. Suomalaisena en kehtaa hirveästi japanilaisille huudella laadusta.

Toisekseen, Suomi ei ole luopunut devalvaatioista. Nykyään puhutaan sisäisestä devalvaatiosta, joka tosin on ulkoista devalvaatiota huonompi keino. Suomi kuitenkin toimii käytännössä kiinteän valuuttakurssin regiimissä, joten jäljelle jää vain sisäinen devalvaatio, aivan kuten 90-luvun alussa ennen kuin kiinteästä kurssista luovuttiin. (90-luvun alussa Suomessa yritettiin sisäistä devalvaatiota koska oltiin sitouduttu kiinteään valuuttakurssiin. Siinä ei onnistuttu, joten päädyttiin luopumaan kiinteästä valuuttakurssista markan kellutuksen myötä. Markka devalvoitui ja Suomen talouden suunta kääntyi.)

Toki sanottakoon, että kelluvan kansallisen valuutan (Ruotsi, Norja, Japani, Sveitsi..) devalvoituminen ja koko valuuttajärjestelmä on eri asia kuin kiinteän valuutta ja sen devalvoiminen. Kiinteälle valuuttakurssille en näe perustelua (tältä osin siis vastustan sinimustien talouspolitiikkaa.), sen sijaan kansalliset kelluvat valuutat ovat osoittautuneet mainioksi.

Olet nähnyt paljon vaivaa viestiesi kirjoittamiseen, joten arvostan kontribuutiotasi.

[kgb]

Yleiselle talouskeskustelulle on ihan oma osastonsakin, Hae-won ja kumppanit voivat siirtyä sinne setäilemään.

[viisitoista]

Nyt ne kirjoittajat joita väestönvaihto todella huolestuttaa purkavat pahaa mieltään. Tämä on osittain oikeutettua - suomalaiset kansallismieliset eivät tosiaan saa pitemmällä tähtäimellä tyytyä mihinkään kesyyn "civic nationalismiin." Ja yksinomaan taloudesta jankuttavat setämiehet ovat tosiaan ärsyttävän konventionaalisia ajattelijoita.

Mutta luulen että heidän paha mielensä osittain johtuu myös siitä että nyt heille itselleenkin on käymässä ilmi että Kuru on sangen lahjaton poliitikko, eikä sinimustilla ole odotettavissa mitään suurta menestystä.

(Kurun suhteellinen lahjattomuus on osittain hämärtynyt sen vuoksi että hänen verrokkinaan on toiminut täysin lahjaton Turtiainen, ja on helppo näyttää paremmalta Anoon verrattuna.)

Joten nyt nämä tyypit sivaltelevat persuja sen sijaan että myöntäisivät tämän epämiellyttävän todellisuuden.

[viisitoista]

Tavankin myötää etteivät persut ole viime aikoina juuri nynnyilleet, vaikka kaikissa suhteissa he eivät tietenkään ole olleet kyllin kovia tyydyttääkseen perfektionisteja:

Kyllähän persut on paljon radikaalimpi ja suorempi tykittelijä nyt kuin silloin Soinin aikoihin, jolloin ns. "nuivat" olivat vain falangi puolueen sisällä, ja nuivilla oli suukapula tai sellaisen uhka, ja harjailu oli jatkuvaa.

Viimeisen viiden vuoden aikana persujen puheenjohtajistot ovat olleet väärällään vihapuhujia ja viharikoksista tuomittuja ja puheenjohtajana on ollut itse rotutohtori. Ja siitä huolimatta entistä useampi pitää persuja liian laimeana vaihtoehtona ja kaipaa jotain kovempaa.

[Tavan]

Tavankin myötää etteivät persut ole viime aikoina juuri nynnyilleet, vaikka kaikissa suhteissa he eivät tietenkään ole olleet kyllin kovia tyydyttääkseen perfektionisteja:

Mielestäni on aivan kummallinen ajatus, ettei persut muka olisi radikalisoitunut ja jyrkistynyt kovasti viimeisen viiden vuoden aikana. Jos vertaa siihen jatkuvaan varomiseen ja pälyilyyn ja sordiinoon mikä oli vallalla aiemmin, niin onhan muutos aivan valtava. Se vaan, että skene radikalisoituu vielä paljon nopeammin ja pidemmälle kuin persut.

Siitä olen eri mieltä, että sinimustat olisivat jotain perfektionisteja varten. Eivät perfektionistit voisi kannattaa sinimustia. Listasin tuossa vähän aiemmin asioita, joista olen eri mieltä sinimustien kanssa, ja joiden suhteen pidän sinimustia epätyydyttävänä, epätäydellisenä puolueena. Mutta kannatan heitä silti.

[Lalli IsoTalo]

(Kurun suhteellinen lahjattomuus on osittain hämärtynyt sen vuoksi että hänen verrokkinaan on toiminut täysin lahjaton Turtiainen, ja on helppo näyttää paremmalta Anoon verrattuna.)

En ota kantaa lahjakkuuteen tai sen puutteeseen, mutta mieleen tuli väkisinkin tämä: "sokeiden maassa yksisilmäinen on kuningas."

Erasmus Rotterdamilaisen tunnettu viisaus, joka tarkoittaa sitä, että voittaaksesi sinun ei tarvitse välttämättä olla loistava jossakin asiassa, vaan riittää, että olet muita parempi

[P]

(Kurun suhteellinen lahjattomuus on osittain hämärtynyt sen vuoksi että hänen verrokkinaan on toiminut täysin lahjaton Turtiainen, ja on helppo näyttää paremmalta Anoon verrattuna.)

En ota kantaa lahjakkuuteen tai sen puutteeseen, mutta mieleen tuli väkisinkin tämä: "sokeiden maassa yksisilmäinen on kuningas."

Erasmus Rotterdamilaisen tunnettu viisaus, joka tarkoittaa sitä, että voittaaksesi sinun ei tarvitse välttämättä olla loistava jossakin asiassa, vaan riittää, että olet muita parempi

Ja tästä voi johtaa ajatuksen, miksi sinimustien kirjatut tavoitteet ovat niin ekstreemejä, eikä niitä yhtään popularisoida, vaikka siten saataisiin ennemmän kannatusta ja jopa ne kannatusilmoitukset kerättyä? Syynä voi olla tuo edellä kuvaamasi? Liikkeestä ei haluta suurempaa, vaan halutaan pitää se pienenä, koska jos toimintaa saataisiin laajemmaksi, puolueeseen voisi tulla myös kaksisilmäisiä yksisilmäisten merkkimiesten rinnalle, joka muuttaisi nykyiset johtajat entisiksi johtajiksi? Kävisi vähän kuin Jabba the hutille kävi ihan oikeassa puolueessa. Kiiskikin on lätäkössä iso kala.

Siksi "tykitellään" rajusti ja pysytään harraste-pikkugenrenä. Vähän,kuin joku amatööribändi haluaa pitää homman amatööritasolla, omana kivana harrastuksena. Pyrkimys ammatillisuuteen muuttaisi harrastuksen ikäväksi työksi.

[viisitoista]

(Kurun suhteellinen lahjattomuus on osittain hämärtynyt sen vuoksi että hänen verrokkinaan on toiminut täysin lahjaton Turtiainen, ja on helppo näyttää paremmalta Anoon verrattuna.)

En ota kantaa lahjakkuuteen tai sen puutteeseen, mutta mieleen tuli väkisinkin tämä: "sokeiden maassa yksisilmäinen on kuningas."

Kyllä, Kurulla selvästi on "yksi silmä auki," ja hän on täten selvästi lahjakkaampi ja oivaltavampi kuin muut, "silmättömät" tai silmittömät uusnatsi-skenen edustajat. Tämän vuoksi Kurun on onnistunut kivuta tämän pienen kukkulan kuninkaaksi.

Katsokaa vaikka tätä onnetonta Odinin Soturia ja hänen poliittista hoiperteluaan - kyllä alkaa Kurukin tähän verrattuna tuntua fiksun karismaattiselta hahmolta:

https://hommaforum.org/index.php/topic,132098.msg3388474.html#msg3388474

[Hämeenlinnan Oraakkeli]

Kyllä, Kurulla selvästi on "yksi silmä auki," ja hän on täten selvästi lahjakkaampi ja oivaltavampi kuin muut, "silmättömät" tai silmittömät uusnatsi-skenen edustajat. Tämän vuoksi Kurun on onnistunut kivuta tämän pienen kukkulan kuninkaaksi.

Katsokaa vaikka tätä onnetonta Odinin Soturia ja hänen poliittista hoiperteluaan - kyllä alkaa Kurukin tähän verrattuna tuntua fiksun karismaattiselta hahmolta:

https://hommaforum.org/index.php/topic,132098.msg3388474.html#msg3388474

Kuru ei ole mikään typerys. Varmasti ymmärtää mitä on tekemässä ja melkovarmaan hanke etenee suunnitelmiuen mukaan. pekka siitoimet Seppo Lehdot ja muut marso de wittit ovat olleet hiekoittamassa kansallismielisten tekemisiä. Tuollainen tyyli ei enään toimi. Kuru hoitaa homman hoieman hienostuneemmin, ja melkovarmaan jopa tehokkaammin.

[Mäyräkoira]

En tiedä saavatko kortit kasaan vai ei. Samapa tuo mulle. En äänestä tämän kerhon ehdokkaita.

Toisaalta olisi mielenkiintoista nähdä Kuru ensi keväänä pienpuolueiden vaalitentissä. Se on hänen elämänsä kovin paikka. Olla siellä kaikenmaailman kristallien, kavoniuslaisten, anojen, kommarien, femakkojen, yms kanssa. Puheaikaa on niukasti, joka on tehokkaasti käytettävä.

Jos käy niin, että kortit tulee kasaan, viimeistään nyt on valmistauduttava tenttiin. Katsella vaikka Vanhoja vähän.

Lähteeköhän mikään poulue näiden kanssa vaalittoon?

Noh muutama tuhat ääntä nyt tulee jokatapauksessa, eduskunta voi jäädä haaveeksi.. kauanko aktiivit jaksavat tehdä työtä asiansa eteen?

E. Kuuanonien hommista kannattanee pysyä poissa, sille on muita kanavia suomessa yllin kyllin. En tiedä onko sinimustat siihen sekaantuneet vai ei. Luulisin että ei, vaikka junes ja tiina tuntuvat jotenkin horjuvan.. Tiinahan ilmoitti keskittyvänsä sinimustiin kunnallisvaalien jälkeen, siksi otin asian esille. Noh neuvojahan Kuru ei kaipaa, eikös hän niin ilmoittanut.

[viisitoista]

Liikkeestä ei haluta suurempaa, vaan halutaan pitää se pienenä, koska jos toimintaa saataisiin laajemmaksi, puolueeseen voisi tulla myös kaksisilmäisiä yksisilmäisten merkkimiesten rinnalle, joka muuttaisi nykyiset johtajat entisiksi johtajiksi? Kävisi vähän kuin Jabba the hutille kävi ihan oikeassa puolueessa. Kiiskikin on lätäkössä iso kala.

Halla-aho kommentoi tätä ilmiötä kuuluisassa scriptassaan Olavi Mäenpäätä vastaan:

https://www.halla-aho.com/scripta/olavi_maenpaa_ja_varsinaissuomen_vaalipiiri.html

En lainkaan epäile Mäenpään maahanmuuttovastaisuuden aitoutta, mutta se, mistä Mäenpää on kaikkein kiinnostunein, on asema kansallismielisten ruhtinaana, führerinä ja äänikuninkaana. Tämä asema on prioriteetti, ja sen säilyttäminen ajaa kaikkien muiden tavoitteiden (mukaanlukien maahanmuuttopolitiikan muuttamisen) edelle. Syy Mäenpään tämänhetkiseen inhimilliseen alennustilaan ja allekirjoittaneeseen kohdistuvaan sottakampanjaan ei ole se, millainen minä olen. Ennen kuin ilmoitin ehdokkuudestani viime kesänä, Mäenpään suhtautuminen minuun vaihteli neutraalista ystävälliseen. Syy on siinä, että Mäenpää kokee minun uhkaavan omaa asemaansa. Olavin tähti on hiipumassa, ja hän tietää sen. Hän upottaa epäröimättä "oman" laivansa ennemmin kuin luovuttaa asemansa tämän laivan perämiehenä.

[viisitoista]

Kuru ei ole mikään typerys. Varmasti ymmärtää mitä on tekemässä ja melkovarmaan hanke etenee suunnitelmiuen mukaan. pekka siitoimet Seppo Lehdot ja muut marso de wittit ovat olleet hiekoittamassa kansallismielisten tekemisiä. Tuollainen tyyli ei enään toimi. Kuru hoitaa homman hoieman hienostuneemmin, ja melkovarmaan jopa tehokkaammin.

Minä sanoisin että Kurun ja kumppaneiden on onnistunut osaksi irtautua tuosta kaikkein pahimmasta sarjakuvanatsismista, joka herättää lähinnä vain myötähäpeää. Muuten, Antifat ovat sangen tietoisia kuinka tällainen surkuhupaisuus palvelee heidän tarkoitusperiään:

[tweet]1490708085966618627[/tweet]

Mutta sinimustat eivät ole suinkaan onnistuneet kokonaan irtautumaan tällaisesta huonosta traditiosta - kun he vaikka jotain Julius Evolan kaltaista tyyppiä ylistävät, niin jonkin asteinen "hörhöys" on siellä pinnan alla muhimassa, vaikka ymmärtäisivät kaikkein pahimmasta ja ilmeisimmästä pelleilystä pidättäytyä (kuten vaikka Hitler-heilailusta).

[viisitoista]

Ja jälleen kerran Kuru näyttää että hänelle Amerikan politiikka tuntuu olevan kiinnostavampaa ja relevantimpaa kuin Suomen politiikka:

[tweet]1492800253896146945[/tweet]

Minä tiedän mistä puhun, koska minua itseänikin Amerikan meininki usein kiinnostaa enemmän kuin Suomen hiljaiselo. Mutta Kurun on kuitenkin pyrittävä vetoamaan suomalaisiin äänestäjiin! Mitä ihmeen konkreettista merkitystä suomalaisille on siitä mitä ADL ajattelee?

(Jokin kaukainen Kevin Bacon-yhteys varmasti löytyy, mutta niin löytyy melkein mistä tahansa muustakin maailman asiasta.)

Kuru yleensäkin puhuu paljon ulkomaiden asioista; mikäs siinä, onhan tämä sinänsä ihan kiintoisaa, mutta kuitenkin suomalaisiin nuiviin taviksiin hänen pitäisi kyetä vetoamaan jollain konkreettisella koukulla - hän on ruvennut suomalaiseksi politiikoksi, ja täten hän ei voi puhua vain häntä itseään kiinnostavista kaukomaiden asioista!

[tweet]1493253414855356424[/tweet]

[Pallopääkissa]

[tweet]1493313038266605568[/tweet]

Siltä varalta jos täällä ei tiedetä, todettakon että Éric Zemmouri on berberijuutalainen jonka vanhemmat olivat Algeriasta ja joille oli annettu Ranskan kansalaisuus.

Éric Zemmour was born on 31 August 1958 in Montreuil, at that time in the Seine department, now part of Seine-Saint-Denis. His parents were Berber Jews from Algeria with French citizenship[e][16][17] and had immigrated to metropolitan France in 1952, during the Algerian War, alongside their parents and siblings.[18][19] Upon their arrival in France, his paternal grandparents, born Liaou and Messouka, took the names Justin and Rachel, and his maternal grandmother, born Ourida, took her middle name Claire. Her husband was named Léon; this is the root of Zemmour's middle name.[20]

https://en.wikipedia.org/wiki/%C3%89ric_Zemmour#Early_life_and_family

Jos Marine Le Pen alkaa löysäilemään ja väljähtymään, se luo ilman muuta tilaa jollekin jolla on kovempi linja ainakin retoriikan tasolla. Isä-Le Pen ei varmaan ole löysännyt linjaansa mutta hän ei ehkä elä kovin kauaa. Lapsenlapsi Marionista en ole kuullut sen jälkeen kun hän jätti parlamentin edellisissä vaaleissa.

Nojoo tämä varmaan kuuluu paremmin Ranskan vaalit-ketjuun jos semmoinen on jossain tai aiotaan avata.

[viisitoista]

Voimme panna merkille että yksi iso tekijä sille miksi sinimustien nousu on ollut niin nihkeätä VKK:hon verrattuna on se että uus-lapualaisilla ei ole ollut itänaapurin pyörittämiä verkostoja tukenaan:

[tweet]1496073075846270979[/tweet]

[tweet]1495835488921563147[/tweet]

Sinimustien puhtoisen idealistiset nuorukaiset eivät mielistele sen enempää lännen liberaaleja kuin idän imperiumiakaan, ja jäävät täten tyystin vaille sponsoreita.

[Tragedian synty]

Ihmettelen, miksi Tuukka Kuru asettuu niin voimakkaasti Ukrainan tueksi. Venäjähän on sekä harjoittamansa politiikan että valtionideologian kannalta huomattavan lähellä sinimustia, paljon lähempänä kuin Ukraina.

• Venäjä harjoittaa kansainvälisistä säännöistä piittaamatonta politiikkaa, jonka päämäärä on kansallisen edun kylmäverinen ja laskelmoiva edistäminen. Ukraina puolestaan haluaa lähentyä niitä liberaaleja ja globalistisia järjestöjä, joista sinimustat haluavat Suomen eroavan.
• Venäjän talous on pitkälti valtiojohtoinen ja pyrkii omavaraisuuteen, ja onnistuukiin siinä valuuttakurssia heikentämällä.
• Venäjällä hallitsija määrittelee kansallisen edun oman päänsä mukaan ja viis veisaa tavallisen kansan individualistisista, materialistisista ja rappiollisista toiveista.
• Venäjällä kansalaiset on alistettu alamaisiksi, jotka eivät jaksa välittää politiikasta, vaikka hallitsija tarjoaa heille kurjuutta. Demokratian sallitaan toimia vain niin kauan kuin se tuottaa hallitsijalle mieluisia tuloksia.
• Venäjällä monet kansalliset ja uskonnolliset perinteet on alistettu politiikan välineiksi.
• Venäjällä ollaan pikkumaisia kansallisen hengen suhteen, minkä vuoksi muun muassa historiaa kirjoitetaan hallitsijan valitseman narratiivin eikä totuuden edistämiseksi.
• Venäjä ei kunnioita etnisiä vähemmistöjä, vaan hyvinkin brutaalisti on murhannut niihin kuuluvia muun muassa Tšetšeniassa.

Itse asiassa ainoa asia, joka tietääkseni on sinimustasta näkökulmasta Venäjällä huonommin kuin Ukrainassa on Venäjän monikulttuurinen väestö. Mutta sekin on kaukaa historiasta juontava asia eikä todellakaan Venäjän nykyhallituksen syytä. Joten Kurun ja muiden sinimustien pitäisi olla Putinin suuria ihailijoita.

[Tabula Rasa]

Varhaiskasvatusalalla töissä. PK-seudulla voi tulla vastaan lapsiryhmä jossa 9/10 on afrikkalaista syntyperää.

Persut ei tälle tee mitään, ainakaan tässä maailmanajassa, koska se voisi haitata hallitusunelmointia.

Kysymys kuuluu, mitä itse tekisit tilanteessa jossa yhdessäkään kaupungissa ei ole ps-enemmistöistä kunnan tai aluevaltuustoa saati eduskunnassa?

[viisitoista]

Ihmettelen, miksi Tuukka Kuru asettuu niin voimakkaasti Ukrainan tueksi. Venäjähän on sekä harjoittamansa politiikan että valtionideologian kannalta huomattavan lähellä sinimustia, paljon lähempänä kuin Ukraina.

• Venäjä harjoittaa kansainvälisistä säännöistä piittaamatonta politiikkaa, jonka päämäärä on kansallisen edun kylmäverinen ja laskelmoiva edistäminen. Ukraina puolestaan haluaa lähentyä niitä liberaaleja ja globalistisia järjestöjä, joista sinimustat haluavat Suomen eroavan.
• Venäjän talous on pitkälti valtiojohtoinen ja pyrkii omavaraisuuteen, ja onnistuukiin siinä valuuttakurssia heikentämällä.
• Venäjällä hallitsija määrittelee kansallisen edun oman päänsä mukaan ja viis veisaa tavallisen kansan individualistisista, materialistisista ja rappiollisista toiveista.
• Venäjällä kansalaiset on alistettu alamaisiksi, jotka eivät jaksa välittää politiikasta, vaikka hallitsija tarjoaa heille kurjuutta. Demokratian sallitaan toimia vain niin kauan kuin se tuottaa hallitsijalle mieluisia tuloksia.
• Venäjällä monet kansalliset ja uskonnolliset perinteet on alistettu politiikan välineiksi.
• Venäjällä ollaan pikkumaisia kansallisen hengen suhteen, minkä vuoksi muun muassa historiaa kirjoitetaan hallitsijan valitseman narratiivin eikä totuuden edistämiseksi.
• Venäjä ei kunnioita etnisiä vähemmistöjä, vaan hyvinkin brutaalisti on murhannut niihin kuuluvia muun muassa Tšetšeniassa.

Itse asiassa ainoa asia, joka tietääkseni on sinimustasta näkökulmasta Venäjällä huonommin kuin Ukrainassa on Venäjän monikulttuurinen väestö. Mutta sekin on kaukaa historiasta juontava asia eikä todellakaan Venäjän nykyhallituksen syytä. Joten Kurun ja muiden sinimustien pitäisi olla Putinin suuria ihailijoita.

Minä luulen että sinimustat ovat yksinkertaisesti jämähtäneet tuohon vanhanaikaiseen, 1930-luvun tyyliseen russofobiaan tai ryssävihaan. Hehän ovat ihan epäironisesti pyrkineet esiintymään Lapuan Liikkeen seuraajina.

Ja ylpeitä nuoria miehiä ei tässäkään suhteessa huvita tehdä mitään pragmaattisia myönnytyksiä tai muokata kantojaan muuttuneiden olosuhteiden mukaan.

Minun oma kantani olisi jossain VKK:n häpeämättömän Kremlin kengänkiillotuksen ja tällaisen vanhahtavan nationalismin väliltä.

[viisitoista]

Ukrainan sota tuntuu hyydyttäneen sinimustien nimienkeruun. Jolleivät he ole saaneet reilusti kortteja kerättyä livenä homma ei tule onnistumaan - mutta se tulee jäämään vähästä kiinni.

[Veikko]

Ihmettelen, miksi Tuukka Kuru asettuu niin voimakkaasti Ukrainan tueksi. Venäjähän on sekä harjoittamansa politiikan että valtionideologian kannalta huomattavan lähellä sinimustia, paljon lähempänä kuin Ukraina.

• Venäjä harjoittaa kansainvälisistä säännöistä piittaamatonta politiikkaa, jonka päämäärä on kansallisen edun kylmäverinen ja laskelmoiva edistäminen. Ukraina puolestaan haluaa lähentyä niitä liberaaleja ja globalistisia järjestöjä, joista sinimustat haluavat Suomen eroavan.
• Venäjän talous on pitkälti valtiojohtoinen ja pyrkii omavaraisuuteen, ja onnistuukiin siinä valuuttakurssia heikentämällä.
• Venäjällä hallitsija määrittelee kansallisen edun oman päänsä mukaan ja viis veisaa tavallisen kansan individualistisista, materialistisista ja rappiollisista toiveista.
• Venäjällä kansalaiset on alistettu alamaisiksi, jotka eivät jaksa välittää politiikasta, vaikka hallitsija tarjoaa heille kurjuutta. Demokratian sallitaan toimia vain niin kauan kuin se tuottaa hallitsijalle mieluisia tuloksia.
• Venäjällä monet kansalliset ja uskonnolliset perinteet on alistettu politiikan välineiksi.
• Venäjällä ollaan pikkumaisia kansallisen hengen suhteen, minkä vuoksi muun muassa historiaa kirjoitetaan hallitsijan valitseman narratiivin eikä totuuden edistämiseksi.
• Venäjä ei kunnioita etnisiä vähemmistöjä, vaan hyvinkin brutaalisti on murhannut niihin kuuluvia muun muassa Tšetšeniassa.

Itse asiassa ainoa asia, joka tietääkseni on sinimustasta näkökulmasta Venäjällä huonommin kuin Ukrainassa on Venäjän monikulttuurinen väestö. Mutta sekin on kaukaa historiasta juontava asia eikä todellakaan Venäjän nykyhallituksen syytä. Joten Kurun ja muiden sinimustien pitäisi olla Putinin suuria ihailijoita.

Minä luulen että sinimustat ovat yksinkertaisesti jämähtäneet tuohon vanhanaikaiseen, 1930-luvun tyyliseen russofobiaan tai ryssävihaan. Hehän ovat ihan epäironisesti pyrkineet esiintymään Lapuan Liikkeen seuraajina.

Ja ylpeitä nuoria miehiä ei tässäkään suhteessa huvita tehdä mitään pragmaattisia myönnytyksiä tai muokata kantojaan muuttuneiden olosuhteiden mukaan.

Minun oma kantani olisi jossain VKK:n häpeämättömän Kremlin kengänkiillotuksen ja tällaisen vanhahtavan nationalismin väliltä.

Minun mielestäni tuo "vanhanaikainen ryssäviha" ei ole mitenkään vanhanaikasta. Näemme Ukrainassa, että ryssä on edelleen ryssä ja se tulee päälle ja valloittaa milloin vain tilaisuuden saa.

Uhkaajaa, painostajaa ja hyökkääjää tuskin tulee rakastaa, vaan vihata ja vastustaa.

[viisitoista]

Rohkenenpa väittää ettei Kuru ole pohjimmiltaan niin kovin innostunut tästä sodasta, Ukrainan puolustamisesta ja natottamisesta - hän ei ole nyt useaan päivään twiitannut mitään Ukrainasta paitsi tämän postin, joka koskee hänen perustavanlaatuista mielenkiinnon aihettaan:

[tweet]1499324392576278530[/tweet]

Luulen että Kuru, vaikka toki vastustaakin Venäjän hyökkäystä, pitää tätä sotaa pahemmanlaatuisena harhapolkuna, "red herringinä," joka vie huomion ja energian pois siitä valkonationalistisesta asiasta jota hän ennen kaikkea haluaisi ajaa.

[Tavan]

Tuoreimmassa Monokulttuuri lähetyksessä Tuukka ja Junes keskustelevat Ukrainan sodasta paljonkin ja Tuukka avaa näkemyksiään.

Ovat vähän eri kannoilla. Junes symppaa enemmän Venäjää/on neutraali ja Tuukka enemmän Ukrainaa.

[viisitoista]

Tuoreimmassa Monokulttuuri lähetyksessä Tuukka ja Junes keskustelevat Ukrainan sodasta paljonkin ja Tuukka avaa näkemyksiään.

Ovat vähän eri kannoilla. Junes symppaa enemmän Venäjää/on neutraali ja Tuukka enemmän Ukrainaa.

Olen jo pannut merkille etteivät tummemmat ihmiset niin paljon Ukrainasta välitä. Nimenomaan valkonaamoja on tämä hyökkäys järkyttänyt.