Tarton rauhan 100-vuotisjuhla

[Jouko Piho]

Tarton rauhan 100-vuotisjuhla

Olin tänään mukana Helsingissä Balderin salissa pidettävässä Tarton rauhan 100-vuotisjuhlassa muistelemassa itsenäisen Suomen ja Neuvostovenäjän välillä 14.10.1920 Viron Tartossa allekirjoitettua rauhansopimusta.

Suomen valtuuskunnan kärkimiehinä olivat silloin J.K. Paasikivi ja Väinö Tanner.

Juhlan alku- ja lopetussanat sanoi Karelia Klubi ry:n (jonka jäsen olen) puheenjohtaja Raimo Partanen. Juhlapuheen piti valtiotieteiden tohtori Petri Minkkinen, joka on myös Karelia Klubi ry:n varapuheenjohtaja.

Minkkisen esityksen nimi oli "Tie Tarton rauhaan". Minkkinen aloitti tien kuvaamisen hyvin kaukaa eli jo jääkauden jälkeisestä ajasta 5000 vuotta sitten, jolloin itämerensuomalaiset saapuivat Suomenniemelle. Sen jälkeen Minkkinen kuvasi yksityiskohtaisesti ja monien karttojen avulla Suomen historian kehitystä aina Tarton rauhaan saakka.

Esitelmä oli niin paljon tietoa sisältävä, että yhtäkkiä Minkkiselle tuli muistikatkos ja hän kysyi yleisöltä: "Mikäs se olikaan sen rauhan nimi, joka solmittiin v. 1323?" Huusin silloin: "Pähkinäsaaren rauha!"

Minkkisen jälkeen teologian tohtori ja poliitikko Arto Luukkanen piti ansiokkaan esitelmän Tarton rauhasta tuoden esille sen, että monet aikalaiset pitivät rauhaa häpeärauhana, koska Suomi oli joutunut luovuttamaan Repolan ja Porajärven kunnat Venäjälle vastineeksi Petsamon saamisesta. Luukkanen oli kuitenkin sitä mieltä, että Tarton rauha oli niissä oloissa hyvin neuvoteltu rauha eikä parempaa olisi voitu saada.

Olen samaa mieltä. Kun lopussa oli keskustelua ja eräs kuulijoista mainitsi häpeällisenä sen, että Suomi myi itäkarjalaiset ja inkeriläiset eikä ryhtynyt heitä auttamaan, niin osallistuin keskusteluun ja sanoin, että vaikka voidaan ihanteellisesti ajatella, että Suomen olisi pitänyt auttaa myös inkeriläisiä ja itäkarjalaisia Suomen yhteyteen, niin ymmärrän ja arvostan sen ajan virallisen Suomen, kuten presidentti Ståhlbergin, näkemystä, että siinä tilanteessa Suomella ei ollut realistisia mahdollisuuksia oman itsenäisyytensä saavuttamisen lisäksi auttaa vielä heimokansojakin, koska jos sellaiseen olisi ryhdytty, niin se olisi merkinnyt sotaa bolshevikkien hallitsemaa Venäjää vastaan, joka olisi voinut hyvin todennäköisesti päätyä tappioon ja sen myötä mahdollisesti myös Suomen miehitykseen ja oman itsenäisyyden menetykseen.

Valitettavasti sisällökkäässä juhlassa oli vain vähän väkeä eli 15 ihmistä. Hekin olivat kaikki vanhempia ihmisiä ja suurin osa eli 14 oli miehiä.

Haluan lopuksi todeta sen, minkä sanoin myös joillekin ihmisille juhlassa, että uskon, että Suomi saa vielä Tarton rauhan rajat takaisin. Neuvostovenäjä lupasi nimittäin v. 1920, että Tarton rauha on ikuinen. Otetaan nykyinen Venäjä kiinni tästä lupauksesta ja pyydetään sitä korjaamaan Stalinin rikos ja lupauksen rikkominen.