News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

Sanna Marinin julkisuuskuva ja mediatempaukset

Started by Nautiluseläin, 18.08.2020, 11:24:27

Previous topic - Next topic

foobar

^^ Jutustahan on pääteltävissä että Marinin saama etu tässä tapauksessa lienee vähintään 4000 euroa, todennäköisesti lähempänä viittä tonnia. Jotenkin tämä onnistuttaneen silittelemään epäongelmaksi, "aiotteko viedä leivän pois perheen pienimpienkin suusta, eikö edes paria euroa päivässä ole sympatiaa" -tyylillä.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Viljami

^Niin. Kolmessa vuodessa (jos hallituksensa kasassa pysyy), summa onkin jo 12-15k€. Äsken googletin hakusanoilla "sanna marin velat" ja viime vuonna rouvalla oli kaksi asuntolainaa, joista toista oli jäljellä 406000e ja toista 92000€. Eli semmoiset puoli milliä. Joka tapauksessa ennen seuraavia eduskuntavaaleja velkaa on jäljellä satoja tuhansia euroja. Ja jos eduskuntaan pääsee, niin ministeriksi ei enää pääse, kuten ei muutkaan demarit. Lainanhoitokulut tulevat huomattavasti kalliimmiksi, kun tulot putoavat tuhansia euroja kuussa, ja mikä on miehensä maksukyky? Bisneskyky ainakin näyttää olevan hivenen heikko. Kaikki siis revitään, mitä irti saadaan.
For thirty years, Germans lectured Ukrainians about fascism. When fascism actually arrived, Germans funded it, and Ukrainians died fighting it - Timothy. D. Snyder

ISO

Marinin sannan mies, siis se joka myi firmansa palveluita yhteydellä pääministeriin, on isoissa vaikeuksissa, ei ole liikevaihtoa, ei ole tuloja, eikä asiakkaita, mutta on kuitenkin velkaa ja kuluja.

Eipä taida olla pääministerillä raha-asiat kotopuolessakaan kunnossa. Valtavat lainat niskassa, ja tulevaisuus poliitikkona epävarmaa.Tuollaiset velvoitteet muuttaa ihmisen käsitystä oikeasta ja väärästä, ja saa ihmisen tekemään asioita jotka edesauttaa omaa uraa, eikä Suomen kansalaisten asioita.

Noita pääministeriperheen raha-asioita pitäs tutkia tarkemmin, sieltä paljastunee monenmoista hämärää.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Alaric

#333
Nämä Sanna Marinin ja ylipäätään koko punaviherhallituksen suhmuroinnit antavat perussuomalaisille erittäin arvokasta oppia tulevaisuutta silmällä pitäen.

Nimittäin jos hallapersut pääsevät seuraavien eduskuntavaalien jälkeen hallitukseen ja kenties saavat jopa pääministerin salkun, nämä Marinin ja kumppanien touhut toimivat varoittavana esimerkkinä siitä miten ei ainakaan tule toimia. Journalistit tulevat tietenkin tonkimaan nykyiseen verrattuna moninkertaisella innolla kaikki mahdolliset epämääräisyydet/väärinkäytökset, ja mikäli PS oikeasti vastustaa vanhojen puolueiden mädännäisyyttä ja "maan tapaa", on toiminnan sitten oltava myös sen mukaista eli rehellistä ja suoraselkäistä. Omat ja muiden rahat pidetään visusti erillään ja kaikki turhat poliittisista syistä johtuvat salailut pois ym.

Toivottavasti persut tekevät nyt ahkerasti muistiinpanoja tämän hallituksen virheistä, jotta he eivät itse sitten myöhemmin toistaisi niitä päästyään vallan kammareihin. Mahdollisuuksia tällaiseen touhuun tulee taatusti heilläkin vastaan enemmän kuin tarpeeksi ja niitä varten on syytä olla henkisesti valmistautunut, jottei sorru kiusaukseen.

Kansallismielisyyden ja kansan edun kun pitävät oman edun edellä, niin se on jo hyvä alku.
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

foobar

Quote from: Viljami on 25.05.2021, 10:23:33
^Niin. Kolmessa vuodessa (jos hallituksensa kasassa pysyy), summa onkin jo 12-15k€. Äsken googletin hakusanoilla "sanna marin velat" ja viime vuonna rouvalla oli kaksi asuntolainaa, joista toista oli jäljellä 406000e ja toista 92000€. Eli semmoiset puoli milliä. Joka tapauksessa ennen seuraavia eduskuntavaaleja velkaa on jäljellä satoja tuhansia euroja. Ja jos eduskuntaan pääsee, niin ministeriksi ei enää pääse, kuten ei muutkaan demarit. Lainanhoitokulut tulevat huomattavasti kalliimmiksi, kun tulot putoavat tuhansia euroja kuussa, ja mikä on miehensä maksukyky? Bisneskyky ainakin näyttää olevan hivenen heikko. Kaikki siis revitään, mitä irti saadaan.

Lähes nollakorkoinen laina on ihan hyvä sijoitusvipu jos tietää millaisten riskien kanssa on tekemisissä. Mikäli Marin pysyy pääministerinä seuraaviin eduskuntavaaleihin asti hän ehtii kyllä joko lyhentää lainojaan tai kerryttää pääomaa melkoisesti, eikä sen jälkeen lainan lyhentäminen noin 7000 euron kansanedustajan tuloilla (plus edut) ole mikään suuri temppu - elleivät korot nouse huomattavasti.

Se onko tämä suunniteltua vai tehty vain koska se on mahdollista on sitten toinen juttu. En ole havainnut että Marin olisi kauhean pragmaattista tai itseäänkorjaavaa tyyppiä.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Titus

^^
minkälainen sen puolison maksukuky on, viikolla oli uutisia, että yksi sen lafkoista vetää happea enää nenä pinnalla.
tuosta 10€:stä, niin ei siihen tarvitse kuin yksi tai kaksi valmissalaattia, niin summa on kasassa.

mutta joo, jännä nähdä julkisia reaktioita VJ:lta...

that's a bingo!

S.O.Mali

Quote from: foobar on 25.05.2021, 08:52:20
300 euroa kuussa kolmihenkisen perheen aamiaisiin on kieltämättä varsin hövelisti kun ottaa huomioon että omat kuukauden ruokakuluni taitavat kokonaisuudessaan pyöriä tuossa luokassa siitä huolimatta etten syö "kotiruokaa" käytännössä lainkaan. Sitä voisi kuvitella että jokin työtön YH-äiti vaikka vetäisi tuosta herneen nenäänsä, mutta suurin osa niistä on kai ehdollistettu tukijärjestelmän ihailijoiksi siinä määrin että pikemminkin yrittävät löytää kuviosta roiston aivan muualta kuin Marinista itsestään.

Toki summa itsessään on kokonaisuuden kannalta täysin merkityksetön, mutta periaate ei ole.
Yle ja Sanoman mediat vaikenevat tapauksesta täysin.

Onko tämä tapaus sillä taputeltu? Onko Sanna näiden medioiden käsittelyssä yhtä koskematon kuin Paavo "Mungo" Lipponen?

Koekaniini

Quote from: Vesihiisi on 25.05.2021, 09:18:23
Jos olisin netissä ruokaa myyjä yrittäjä, niin loisin nyt valmiin aamiaispaketin nimellä "Sannan ruokakassi". Sisältönä kolmelle hengelle vain parhaita tuotteita aamupalaksi.  :D
Saisiko sen kympillä/päivä?  ;)
#I wont ride with you

"muistakaa orjalaivojen terva ja inkojen kulta, vitun rasssitistit"  :'(

Vesihiisi

Quote from: Viljami on 25.05.2021, 10:23:33
^Niin. Kolmessa vuodessa (jos hallituksensa kasassa pysyy), summa onkin jo 12-15k€. Äsken googletin hakusanoilla "sanna marin velat" ja viime vuonna rouvalla oli kaksi asuntolainaa, joista toista oli jäljellä 406000e ja toista 92000€. Eli semmoiset puoli milliä. Joka tapauksessa ennen seuraavia eduskuntavaaleja velkaa on jäljellä satoja tuhansia euroja. Ja jos eduskuntaan pääsee, niin ministeriksi ei enää pääse, kuten ei muutkaan demarit. Lainanhoitokulut tulevat huomattavasti kalliimmiksi, kun tulot putoavat tuhansia euroja kuussa, ja mikä on miehensä maksukyky? Bisneskyky ainakin näyttää olevan hivenen heikko. Kaikki siis revitään, mitä irti saadaan.

Minä luulen, että Sanna saa hyväpalkkaisen EU-eläkeviran. Sen takia hän on ottanut noin paljon asuntolainaa. Ja se asia on ollut hänellä tiedossa jo siinä vaiheessa, kun ryhtyi pääministeriksi. Siksi asuntolainat voi olla noin jumalattoman suuret. Ja siksi pankista on saanut rahaa. On ollut näyttää suunnitelma työkuvioista pääministerikauden jälkeen.

Huppupelikaani

Quote from: foobar on 25.05.2021, 08:59:35
Quote from: Bellerofon on 25.05.2021, 08:51:55
Tämä valtioneuvoston patruunamainen käytös on täysin moraalitonta.

Tulee mieleen se SAK:n(?) aikoinaan ennen vaaleja hyllyttämä mainos jossa porvarit ovat notkuvien pöytien ääressä porsastelevia irstailijoita.

Tässä se porsastelumainos:
https://youtu.be/gLx-xnBEswo

Ja toinen hyllytetty SAK:lainen:
https://youtu.be/pZzzvRTB3uk

Sanna-meemejä odotellessa...

Totti

Quote from: kirveles on 25.05.2021, 09:34:38
Täytyy kiittää iltalehteä jutun kaivamisesta juuri näin vaalien alla. Tässähän on kyse korruptiosta ja sen tietoisesta salailusta.

En ehkä kutsuisi tätä jupakkaa ihan korruptioksi, mutta se osoittaa sen täydellisen moraalikadon, joka hallituksessa on meneillään, kaikki käy kun on kyse rahasta.

Sinänsä ei ole yllättävää, että demari taas jää kiinni käsi veronmaksajien taskussa. Veronmaksajien kuppaaminen omiin tarpeisiin on suorastaan demarin geneettinen ominaispiirre.

Minusta merkillepantavaa on kuitenkin se, että Marin ei korkeapalkkaisena ministerinä katso olevansa tarpeeksi varakas maksamaan perheen aamiaiset itse. Marin ei vain voinut vastustaa houkutusta varastaa itselleen sen pienenkin edun minkä pystyi. Tilaisuus tekee varkaan ja Marin tarttui tilaisuuteen. Virkamiehet ohjeistettiin sitten tulkitseman pykäliä luovasti ja piilottamaan todistusaineisto.

Satunnaiset veronmaksajien kustantamat aamiaiset kultarannassa ovat ymmärrettäviä ja hyväksyttäviä. Marinin olisi kuitenkin pitänyt tajuta, että jatkuva yksityinen valtion piikkiin syöminen koko perheen voimin ei enää mitenkään sovi niihin säädöksiin, joka jo nyt on tulkittu varsin luovasti ja rajoja reilusti venyttäen jopa kauas pykälien kirjaimen ulkopuolelle.

Hänen olisi pitänyt myös ymmärtää, että juttu voi salailusta huolimatta paljastua ja aiheuttaa uusia mainekriisejä hallitukselle. Jo se, että tällaiset kuppaamiset altistavat pääministerin kiristykselle olisi pitänyt herättää hänet siihen että kättä ei ehkä kannatakaan työntää hillopurkkiin.

Marinin ruokavarkaus on oikeastaan ihan samassa linjassa kun kavereiden palkkaaminen "neuvonantajiksi". Kun demari päättää, kaikki varastetaan mikä irti lähtee.
Sosialisti on mätä ydintä myöten.
- kansanviisaus

HDRisto

Seuraavaksi Sanna varmaankin käy valtion laskuun hammaslääkärillä. Se on ainakin helppo huomata kun hammasrivistö alkaa oikenemaan ja tasoittumaan.

jetsku

Quote from: Alaric on 25.05.2021, 10:34:32
Nämä Sanna Marinin ja ylipäätään koko punaviherhallituksen suhmuroinnit antavat perussuomalaisille erittäin arvokasta oppia tulevaisuutta silmällä pitäen.

Nimittäin jos hallapersut pääsevät seuraavien eduskuntavaalien jälkeen hallitukseen ja kenties saavat jopa pääministerin salkun, nämä Marinin ja kumppanien touhut toimivat varoittavana esimerkkinä siitä miten ei ainakaan tule toimia. Journalistit tulevat tietenkin tonkimaan nykyiseen verrattuna moninkertaisella innolla kaikki mahdolliset epämääräisyydet/väärinkäytökset, ja mikäli PS oikeasti vastustaa vanhojen puolueiden mädännäisyyttä ja "maan tapaa", on toiminnan sitten oltava myös sen mukaista eli rehellistä ja suoraselkäistä. Omat ja muiden rahat pidetään visusti erillään ja kaikki turhat poliittisista syistä johtuvat salailut pois ym.

Toivottavasti persut tekevät nyt ahkerasti muistiinpanoja tämän hallituksen virheistä, jotta he eivät itse sitten myöhemmin toistaisi niitä päästyään vallan kammareihin. Mahdollisuuksia tällaiseen touhuun tulee taatusti heilläkin vastaan enemmän kuin tarpeeksi ja niitä varten on syytä olla henkisesti valmistautunut, jottei sorru kiusaukseen.

Kansallismielisyyden ja kansan edun kun pitävät oman edun edellä, niin se on jo hyvä alku.

Tätä viestiä ei voi arvostaa tarpeeksi. Tässä on itse asiassa ihan jokaiselle poliitikolle hyvää materiaalia muistiinpanoihin. Suhmuroinnista ei näin avointen tietokantojen aikana voi selvitä jäämättä kiinni. Joskus jostain, kyllä, mutta ei aina ja kaikista. Pääministeri tuskin mistään milloinkaan, kun on kuitenkin valtakunnan seuratuin poliitikko. Ja kuten tässäkin: olennaista ei ole se, onko joku etu luotu säädöksellä mahdolliseksi, tai kykeneekö ne salaamaan, vaan se, että onko toiminta moraalisesti kannatettavaa. On ihan selvää itse kullekin, että moraalisesti ei tunnu oikealta, että pääministerin liksalla maksatetaan aamiaiset erikseen verotuloista.

Marin ei tietysti esiinny olevansa kansan asialla, mutta persut kyllä. Siksi persujen on nimenomaan otettava se moraalinenkin johtajuus. Jos johtaja ei ole porukan moraalinen kompassi, niin kukaan ei ole. Jos johtaja ottaa lähtökohdan, että kaikki salataan ja kaikki pienimmätkin edut kaavitaan itselle, niin siitä tulee johtava filosofia. Politiikka on kaikista hienoista kiemuroistaan huolimatta sikäli yksinkertaista, että tärkeintä on luottamus. Jos kansa ei luota siihen, että poliitikko ajaa ensisijaisesti kansan ja vasta sitten omaa agendaansa (jos lainkaan), ei ääniä tipu. Poliitikko voi tehdä isoja ja röyhkeitä liikkeitä, jos pystyy selittämään sen kansan parhaaksi, mutta jos ei voi selittää, niin pienistä asioista tulee toteemeja. Kuten tästä aamiaisesta. Marinin itsekeskeinen mulkkuus ei häntä kaada, eikä hänen täysin kestämätön politiikkansakaan, mutta tämä voi kyllä kaataa. Ainakin niiden pienipalkkaisten demareita äänestävien tätien keskuudessa. Marin ei syö aamiaisekseen kaurapuuroa (se oli tietysti selvää jo hintalapusta), vaan sekä omaa että SDP:n kannatusta.

räsänen

Quote from: kirveles on 25.05.2021, 09:34:38
Täytyy kiittää iltalehteä jutun kaivamisesta juuri näin vaalien alla. Tässähän on kyse korruptiosta ja sen tietoisesta salailusta. Valtioneuvosto yrittää varmasti hyssytellä, pimittää ja sumuttaa jutun kuoliaaksi.

Ettei vain olisi hämäysuutinen? Tuo asian oikeellisuus riippuu tulkinnasta ja en tältä istumalta usko että asetusta tulkitaan niin että tuossa olisi tapahtunut virhettä pääministerin taholta.

Voi olla että nyt minulla foliohattu kiristää liikaa mutta media on esittänyt sellaisia temppuja aikaisemminkin etten pidä hämäystä mahdottomana. Eli tämä saattaa hyvinkin olla harhautus jolla pyritään saamaan aikaan mielikuva että media tarkkailee myös pääministeriä. Ja kohta tulee aika paksua settiä ihan toiseen päätyyn. Persujen kannattaa ola varuillaan.

S.O.Mali

Quote from: räsänen on 25.05.2021, 11:27:47

Kyseisen jutun tehnyt Jarno Liski kaivoi myös Kulmunin sotkut esiin.

https://areena.yle.fi/1-50778030

Kni

Quote from: räsänen on 25.05.2021, 11:27:47
Voi olla että nyt minulla foliohattu kiristää liikaa mutta media on esittänyt sellaisia temppuja aikaisemminkin etten pidä hämäystä mahdottomana. Eli tämä saattaa hyvinkin olla harhautus jolla pyritään saamaan aikaan mielikuva että media tarkkailee myös pääministeriä. Ja kohta tulee aika paksua settiä ihan toiseen päätyyn. Persujen kannattaa ola varuillaan.

QuoteJan
Kun lukee tuon pääministeri Marinin aamupaloista kertovan jutun, siinä kyllä kerrotaan ihan selkeästi, että se on laillista. Vähemmän käytettyä, mutta laillista. Mutta kuten tuossa edelläkin kommentoijat toteavat, en pidä millään tapaa demokratian oikeana käyttönä sitä, että lausuttiin runoja, luettiin satuja ja otteita virsikirjasta, veronmaksajien rahalla vain kiusaa tehdäkseen.

Pirkko  :silakka:
Jan; ja kuinka ollakaan, julkistettiin just sopivasti heti tuon persujen järjestämän farssin kulujen julkistamisen jälkeen! Eihän kukaan halua muuttaa keskustelun painopistettä, eihän?

Silakka-Pirkko on sitä mieltä, että Marinin aamupalauutisella ja Persujen viivytystaistelu-uutisella on yhteys.

Pirkko viiittaa tähän: Näin suuri oli perus­suomalaisten viivytys­keskustelun loppu­lasku – eduskunta laski

Silakoiden yleinen kanta EU:n "elvytys"pakettiin ja persujen taisteluun on tämä:

QuoteOnneksi tämä kallis viivytys loppu. Kansa maksaa

Nimenomaan, kansa maksaa. 3,7 miljardia euroa.
Osa järjestäytynyttä koulutettua koneistoa.

S.O.Mali

Quote from: Kni on 25.05.2021, 11:48:59

Vihervasemmistolaisten mielestä siis kaikki mikä ei ole erikseen kiellettyä on "laillista".

Porsaanreikiä voidaan tulkita omaksi eduksi aina ja varsinkin kun kyseessä on suomalaisten veronmaksajien rahat.

Viikari ja Sanna eivät juuri eroa toisistaan.

foobar

^ Oikeastaan kaikki mikä on mahdollista toteuttaa on hyväksyttävää eli "laillista" (jos sen tekee puolueen hyväksynnällä). Esim. messinkisten kaiteiden varastaminen on kyllä teknisesti ottaen laitonta, mutta koska romannet onnistuneesti ruuvaavat ne irti kun mahdollisuus avautuu, sitä pitää piireissä katsoa läpi sormien. Suhde oman puolueväen tekoihin on samaa tasoa: jos Puolue ei suhtaudu siihen ongelmana ja se onnistuu, ongelmaa ei ole.

Ja tällä mentaliteetilla saadaan juuri sellaista kotiinpäinvetoa jota nykyhallitus, sen avustajakaarti ja lähipiiri on täynnä. Minkäänlaisia moraalisia pidäkkeitä ei omien toimien suhteen ole ellei ole suunnilleen pelkoa välittömästä elinkautisesta takaraivossa.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Jorma M.

Hommalla ei saa tehdä lääketieteellisiä arvauksia päättäjistä. Mutta miten Sanna I Kauniin käytöksestä voi olla tekemättä sellaisia?

KAIKKI Suomen pääministerin teot viittaavat lääketieteellisen spekulaation tarpeeseen. Ja siihen millä ehdoin lainsäädäntö antaa tai ei anna mahdollisuuksia puuttua Suomen korkeimman viranhaltijan esteellisyyteen.
"On käynyt ilmi, että demokratia ja lehdistön vapaus ovat suurimpia niistä tyhjistä korulauseista, jotka milloinkaan ovat ihmismieltä sumentaneet".

Faidros.

#349
Quote from: Koekaniini on 25.05.2021, 10:42:25
Quote from: Vesihiisi on 25.05.2021, 09:18:23
Jos olisin netissä ruokaa myyjä yrittäjä, niin loisin nyt valmiin aamiaispaketin nimellä "Sannan ruokakassi". Sisältönä kolmelle hengelle vain parhaita tuotteita aamupalaksi.  :D
Saisiko sen kympillä/päivä?  ;)

Hurstin ruoka-apu kannattaisi nimetä uudelleen, koska Marinin hallitukselta ei herunut valtion tukea. "sannan aamiainen", "opposition tuki", tai jotain?
Ehdottakaa.
Onko hompansseissa tai hommattareissa ketään joka toimii Hurstin toiminnassa mukana, sillä nyt olisi ennen vaaleja se miljuunan dollarin paikka iskeä takaisin! ;)

Ja vielä, juttuvinkki @Matias Turkkila
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Charlie

Quote from: Bellerofon on 25.05.2021, 08:51:55
Hallitusneuvotteluiden karkit, vittu makeiset, maksoi satoja euroja
Silläkin uhalla että tieto lisää tuskaa @Bellerofon: ne maksoivat 3 000 euroa. :-\ (Ei sisällä hammaslääkärikuluja.)

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006291927.html

Quote
31.10.2019
IS kävi läpi hallitus­neuvotteluiden ennätysmäiset kulut – irtokarkeilla ja suklaalla herkuteltiin yli 3 000 euron edestä

[...]

10–17.5. päivätylle laskulle on merkitty 286 Fazerin kookospatukkaa, 147 Fazerinaa, 137 Pätkistä, 112 DaCapoa, 97 Geishaa, 96 Suffelia ja 92 Marianne-lakua. Irtokarkkeja neuvottelijoille toimitettiin 586 euron edestä.

20–23.5 Pihapaviljonkiin kiikutettiin neuvottelijoiden napsittaviksi muun muassa 350 maitosuklaapatukkaa ja 209 Pätkis-patukkaa. Irtokarkkia Pihapaviljonkiin toimitettiin tuolloin 246 euron edestä.

Pihapaviljonkiin toimitettiin vielä kolmaskin herkkukuljetus 27–29.5. Irtokarkkia kuljetettiin 159 euron edestä, Pätkiksiä toimitettiin 112 kappaletta ja maitosuklaapatukoita 162.

Irtokarkkeihin ja suklaaseen kului 15 neuvottelupäivän aikana yhteensä 3 050,60 euroa.

[...]

foobar

Sanoma alkoikin jo odotusten mukaisesti muuttamaan uutisoinnin painoa Marinin eduksi:

Quote
IL: Pääministeri Marinin perheen aamiaiset maksettu valtion varoista – VNK:n mukaan elintarvikkeita ostettu noin 300 eurolla kuussa

Etua perustellaan muun muassa ministeripalkkiolain kuudennella pykälällä. Laki tasavallan presidentin palkkiosta pitää sisällään samanlaisen muotoilun, mutta presidenttipari maksaa tasavallan presidentin kanslian mukaan ruokatarvikkeensa itse.

PÄÄMINISTERI Sanna Marinille (sd) ja hänen perheelleen on maksettu elintarvikkeita valtion varoista noin 300 eurolla kuussa, Iltalehti kertoo.

Valtioneuvoston kanslian talousyksikön päällikkö Meri-Tuulia Pitkänen vahvistaa asian IS:lle. Pitkäsen mukaan kyse on ollut tyypillisesti aamiaistarvikkeista.

Valtioneuvoston kanslian mukaan kyse on vanhasta käytännöstä. Valtioneuvoston kansliasta ei annettu vielä tiistaiaamuna tarkempia tietoja asiasta.

"Aamiaisetua" perustellaan muun muassa ministeripalkkiolain kuudennella pykälällä, jonka mukaan pääministerillä on asunto valtion talossa, jonka kunnossapito, lämmitys ja valaistus sekä sisustus kustannetaan ja tarpeellinen henkilökunta maksetaan valtion varoista.

[...]

https://www.is.fi/politiikka/art-2000008000519.html

Kaikki sellaiset yksityiskohdat joita IL:n jutun näkökulmasta voisi pitää selkeästi Marinin ja hänen esikuntansa kannalta ongelmallisina ovat IS:n uutisessa jääneet jotenkin mainitsematta. Pikemminkin jutusta tulee mielikuva siitä että IL ihan turhaan uutisoi tavallisista kuluista jotka totta kai pitää maailman parhaalle valtionpäällikölle maksaa...
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Muuttohaukka

Miten 17 000€ palkkalainen voi mennä tuohon?
En millään ymmärrä suurituloisten lisäkahmintoja.
Tässä ei mitään pykäliä tarvita. Rehellisyys on ainoa ja sitä ei ole ollut Sannan kauppapuuhissa.

Onpa hyvä kohta iskeä Sannan julkisuuden hienoon profiiliin. Sannan kuva kertoo ahneudesta, ei mistään muusta.
Sitä kuvan tuottamaa ajatusta ei mikään viraston selittely voi poistaa. Leima on laitettu ja leima pysyy.
En usko edes uskollisimman demarin nielevän tuota.

Hyvin moni suomalainen ei maksa edes tuota 300€ aamiaisen hintaa koko kuukauden ruuissa.

Itse maksan noin 200€/kk. En syö lihaa, enkä mitään tekolihaa, en soijapapuja.

Mitä mahtaa vielä paljastua?

Fiftari

jutusta:
Quotepresidentti Sauli Niinistölle tai tämän perheen ruokaostoksia ei makseta valtion varoista. Presidentin kansliasta kerrotaan Iltalehdelle, että mainittu lakipykälä ei mahdollista tällaisen edun tarjoamista.

– Tasavallan presidentti puolisoineen maksaa itse kaikki henkilökohtaiseen ja perheensä käyttöön tarkoitetut elintarvikkeet, kertoo tasavallan presidentin viestintäpäällikö Jouni Mölsä.

Valtioneuvoston kanslia tulkitsee identtistä listaa itseään koskevassa laissa toisin. Myöhemmin valtioneuvoston kansliasta tosin tarkennetaan Iltalehdelle, että pääministerin ruokaostosten maksaminen perustuu myös ministeripalkkiolain seitsemänteen pykälään, joka kuuluu:

"Valtioneuvoston jäsenelle korvataan tehtävien hoitamisesta aiheutuneet ylimääräiset kohtuulliset kustannukset valtioneuvoston kanslian päätöksellä."

Miten aamupala kuuluu tehtävien hoitamiseen? Lisäksi, jos perhe nauttii tästä edusta, niin kuuluuko perhekin sitten valtionneuvostoon? Kun pääsisi tota tunkiota pöyhimään kunnolla että mihin kaikkeen sitä valtion korttia oikein käytetään.
Ylivertaisuusvinouma on kognitiivinen vinouma, jossa yksilö yliarvioi itsensä jossakin suhteessa kuten vaikkapa jonkin taidon hallinnassa. Lisäksi tyypillisesti mitä huonompi yksilö on kyseisessä taidossa sitä enemmän hän yliarvioi osaamistaan.

foobar

Quote from: Muuttohaukka on 25.05.2021, 14:23:35
Miten 17 000€ palkkalainen voi mennä tuohon?
En millään ymmärrä suurituloisten lisäkahmintoja.

Ehkä hauskinta tässä kaikessa on että joku kirjaa noita parinkympin (salaisia!) kauppakuitteja sinne järjestelmään ja varmaan joku toinen hoitaa niistä korvauksia. Sekin aiheuttaa veronmaksajille omat kustannuksensa. Normaali ihminen vaan maksaisi moiset mukisematta ja käyttämättä virkamiesten aikaa moiseen henkilökohtaiseen mikro-optimointiin.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

sancai

Narsisteille ja psykopaateille on yleistä, että he ovat erittäin hyviä huijaamaan ja menestymään, mutta jossain vaiheessa he tekevät tyhmän, kohtalokkaan virheen. Tämä johtuu siitä, että psykopaatit eivät tunne pelkoa, kuten normaalit ihmiset ja narsistit taas ovat liian luottavaisia omaan erehtymättömyyteensä. Normaali ihminen ymmärtää, että vaikka hän haluaisi käyttää jonkun tuollaisen joitain satasia säästävän edun, potentiaaliset haitat ovat paljon, paljon suuremmat kuin potentiaaliset hyödyt. Persoonallisuushäiriöiset eivät ajattele näin, koska he ovat huonompia tunnistamaan riskejä. Yksi narsismin tyypeistä on muuten hyvesignaloiva narsisti.

En tietenkään Sannaa syytä mistään, näin yleisesti halusin vain jakaa tällaisen ajatuksen.

Pro life

Ylipäätään terveellinen ruoka maksaa enemmän kuin epäterveellinen, puhumattakaan jos on jokin erikoisruokavalio. Pääministerin aamiaispöydässä voi olla eksoottisia hedelmiä sun muuta ja ehkä kaikki tuodaan valmiina, mistä se summa äkkiä kasvaa. Hoikkana pysyisi kyllä kaurapuurollakin. Mutta terveellisyyttä ei kai lopulta hirveästi ajatella, kun ottaa huomioon järkyttävät karkkilaskut. Onhan se kyllä ennenkin nähty, että vasemmistolaiset ovat valtaan päästyään kuin ruhtinaita ja ruhtinattaria ikään. Vaatimattomilla lähtökohdilla vain luodaan mielikuvaa kansanomaisesta taviksesta.

Roope2

Jos ukko tekeekin kunnon lounaseväät pöydälle jääneistä "jämistä"? Kaikkihan on kotiinpäin, jos yrityksen kassa on aika pohjalla.
"Koulussa menestyminen on vain siitä kiinni, kuinka paljon ja miten teet töitä. Oma asenne vaikuttaa tosi paljon."

Maryam Imtiaz, Pakistanista 13-vuotiaana Suomeen muuttanut Aalto-yliopiston opiskelija

duc

Quote from: Juha Keskinen, IL
- -
Verotuksen kiristämistä voi näemmä suunnitella samalla kun syö perheineen aamiaista veronmaksajien piikkiin.
- -

Ehkä pääministeri tahtoo kompensoida maksamansa korkean veronsa maksattamalla kaiken lain salliman ja muunkin (?) menopuolen veronmaksajien taskusta, jotta verojen jälkeen omassa taskussa olisi pienten omien menojen jälkeen mahdollisimman paljon rahaa?

Kun sen yrittää tehdä salaa, eivät muut ehkä saa tietää, että pääministeri on ahne. Samalla voi näytellä, että pienituloisten puolella muka ollaan, kun suunnitellaan progressiota myös kunnallisverotukseen.

Kunnallisvaalit ovat sopivasti kohta, niin tämä sotku vaikuttanee kielteisesti demarien kannatukseen. Ainakin toivoa sopii.
ὕβρις, νέμεσις, και κριτική 'häpäisy, kosto ja tuomio'

Memento mori 'Muista kuolevaisuutesi'

F1nka

Quote from: ISO on 25.05.2021, 10:34:20
...

Eipä taida olla pääministerillä raha-asiat kotopuolessakaan kunnossa. Valtavat lainat niskassa, ja tulevaisuus poliitikkona epävarmaa.Tuollaiset velvoitteet muuttaa ihmisen käsitystä oikeasta ja väärästä, ja saa ihmisen tekemään asioita jotka edesauttaa omaa uraa, eikä Suomen kansalaisten asioita.

Noita pääministeriperheen raha-asioita pitäs tutkia tarkemmin, sieltä paljastunee monenmoista hämärää.

Tästä tuli mieleen, että Sanna Marin on taloudellistenkin syiden vuoksi helposti ohjailtava ihminen.

Muuten, jos lähettää valtionkonttoriin tilinumeronsa "Sanna Marinin aamiaispaketti"-viestin kera, niin kai ne noilla tiedoilla osaa laittaa tilille sosiaalidemokraattisen määrän rahaa aamiaisen ostoon?

Taitaa olla, että Sanna Marin jatkaa porskutustaan kuin siat Eläinten vallankumouksessa.
Tottelematon tieto aktivismissa