2020-06-08 Jukka Hankamäen Totuus kiihottaa -kirjasta syntynyt kohu (PS/Suomen Perusta)

[qwerty]

Bufferin veljesten sanoin It´s Time ja Let´s get ready to rumble!!

Tuumaustunnilla maanantaina: Puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) pitää poliittisen tilannekatsauksen. Suomen Perustan toiminnanjohtaja Marko Hamilo sekä filosofian tohtori ja valtiotieteiden tohtori Jukka Hankamäki kertovat tuoretta tutkimustietoa toimittajien arvomaailmasta, asenteista ja vaikutusvallasta.

Tervetuloa Työmiehen tuumaustunnille maanantaina 8.6.2020 klo 11.30 alkaen. Tilaisuus lähetetään suorana Youtube-verkkolähetyksenä. Videolinkki tulee näkyviin tälle sivulle.

Tohtori Hankamäen kirjoittama kirja "Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä" jaetaan toimittajille tilaisuudessa.

https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-hamilo-ja-hankamaki-tuumaustunnilla-maanantaina-11-30-totuus-kiihottaa-kirjan-julkistus/

Edit - Kirja saatavilla toistaiseksi mm. tästä linkistä: https://archive.org/details/hankamaki-totuus-kiihottaa-8-6-2020

[qwerty]

edit: Käyttäkää ylläolevaa linkkiä. Kirja (420 sivua) löytyi pdf muodossa TÄSTÄ

Esipuhe

Vihapuhetta, vastuuvalheita, maalittamista ja informaatiovaikuttamista. Sensuuria, suodatusta, valemedioita ja valikoivaa journalismia. Julkinen sana on täyttynyt sanastosta, joka viittaa viestinnän totuuskriisiin.

Tässä tutkimuksessa tarkastelen, mistä median piirissä kohdatut syytökset oikeastaan johtuvat. Kirjani keskiössä ovat tietämisen ja totuuden ongelmat. Kysymyksenasetteluni ovat siten perimmältään filosofisia samoin kuin tarkastelujeni metodologiset lähtökohdat. Teokseni konteksti ja viitekehys ovat viestinnällisiä ja liittyvät journalistiikan ja mediatutkimuksen sekä laajemmin viestintätutkimuksen ja politiikan tutkimuksen alaan. Kaikissa niissä on kyse perimmältään vuorovaikutuksesta, joten sovellan viestinnän tutkimiseen myös sosiaalipsykologisia lähestymistapoja. Kirjani on siten monitieteinen.

Tutkimukseni teoreettisena lähtökohtana on näkemys poliittisen vallan medioitumisesta. Ruotsalaiselta viestinnän professorilta Jesper  Strömbäckiltä peräisin olevan medioitumisteorian mukaan poliitikot ovat pyrkineet mukautumaan viestinnällisiin ympäristöihin sosiaalisen pääoman vaihdolla: toimittajia ja tiedotusvälineitä myötäilemällä. Näkemys poliitikkojen halusta vaikuttaa mediaan on jouduttu kääntämään myös nurin, kun media ja toimittajakunta ovat huomanneet oman valtansa kasvavan poliitikkojen mediariippuvuuden myötä. Toimittajat ja tiedotusvälineet ovat päässeet kasvattamaan poliittista vaikutusvaltaansa suhteessaan poliitikkoihin ja politiikantekoon tavalla, joka on ylittänyt poliittisten edustajien vallan poliittisissa toimielimissä.

Politiikanteko on ollut julkisen sanan alkuajoilta lähtien mediavälitteistä ja perustunut konstruoituihin mielikuviin. Vasta toimittajakunnasta riippumattoman sosiaalisen median ja kansalaisjournalismin esiinnousu on antanut mahdollisuuden perinteisen valtamedian varaan rakennettujen tieto-, totuus- ja todellisuuskäsitysten kyseenalaistamiseen. Tällä tavoin syntyneistä tulkintojen ristiriidoista on noussut suuri viestinnän todenperäisyyttä ja todellisuuden aitoutta koskeva konflikti, jossa kyseenalaistetuksi on joutunut koko järjestelmäpoliittinen ajattelu.

Tuon tutkimuksessani julki suomalaisen valtamedian ja sen takana olevien poliittisten klusterien ja klikkien pahimmat puolueellisuudet, valheet ja tabut. En säästele mitään enkä ketään, enkä päästä kohteitani vähällä. Mutta koko ajan pysyn asiassa, perustelen näkemykseni ja osoitan lähteideni sekä väitteideni todenperäisyyden. Huomattava on, että viestintä- ja mediatutkimus eivät ole olleet osa ratkaisua vaan osa ongelmaa. Siksi analyysini kohdistuu kriittisesti myös tiedejulkaisemiseen ja tiedeyhteisöön, jota valtamedia on käyttänyt omiin tarpeisiinsa, aivan niin kuin haastateltaviksi valikoimiaan poliitikkojakin.

Mikäli ajatukseni herättävät vastalauseita, kyse on luultavasti tulkinnallisista eroista, jotka ovat maailmankatsomuksellisia ja joihin ei ole välttämättä ratkaisua eikä sovitusta. Kyllästyttämättä lukijoitani esipuheeseen totean, että tässä kirjassa puhkaisen suomalaisen laatujournalismin suurimmat mätäpaiseet. Tyylillisesti ja sanastollisesti kirjani pyrkii olemaan helppolukuinen ja edustamaan perinteistä akateemista proosaa.

Kiitän ajatuspaja Suomen Perustaa tilaisuudesta toimia sen palveluksessa vuoden ajan. Kiitokseni keskusteluista Simo Grönroosille, Marko Hamilolle, Arto Luukkaselle ja Matias Turkkilalle, jotka arvioivat työtäni sen viimeistelyvaiheessa.

JUKKA HANKAMÄKI

[ikuturso]

Vasta 10% luettu. Hemmetin raskasta tekstiä tuo filosofia. Kuka hemmetti nuo kaikki termit on keksinyt...

Mutta 90% täyttä asiaa. Jo kirjan luonteen mukaisesti minun ei tarvitse olla huippufilosofi voidakseni suhtautua kriittisesti joihinkin asioihin.

-i-

[Lalli IsoTalo]

Kirja (420 sivua) löytyy pdf muodossa TÄSTÄ

Ohjeita yhteenvedosta:

Koska  en  voi  ohjeistaa  mediaa,  haluan  kirjani  lopuksi  luetella  eräitä omia toimintasuosituksiani valtamedian  viestien  vastaanottajille,  lukijoille  ja  sosiaalisessa  mediassa toimijoille  sekä jakaa ne sellaisinaan  myös  kaikille  poliitikoille,  tieteenharjoittajille  ja  ta-vallisille ihmisille, jotka joutuvat tekemisiin toimittajienkanssa.

1)Älä usko valtamedian välittämiä uutisia tai juttuja siksi, että se hallitsee mediaa taiju-listaa olevansa tiedon lähde, vaan epäile valtamediaa juuri siksi, että se hallitsee medi-aa ja käyttää siellä valtaa.

2)Älä luota vain yhteen lähteeseen.

3)Älä usko välitettyä tietoa ja toimittajien siitä laatimia kommentteja tai analyyseja, vaan hakeudu itse alkuperäislähteille ja tee johtopäätöksesi itse.

4)Älä  usko  myöskään  itseäsi  ja  välittömiä  vaikutelmiasi  tai  aiempaan  kokemukseen  tai ideologiaan perustuvia käsityksiäsi vaan pidättäydy ennakkoluuloista tai osoita ne en-nakkotiedoiksi –tai ole valmis muokkaamaan näkemyksiäsi.

5)Älä  tue  valheellisiksi  osoittautuneita  valta-tai  vaihtoehtomedioita  tilausmaksuilla,  ir-tonumero-ostoksilla, mainoksilla, ilmoittelulla tai lukijatilastoja parantavilla klikkauksilla.

6)Älä  anna  haastatteluja tai  jutun  aiheita valheelliseksi  osoittautuneille  medioille,  vaan anna neluotettaviksi osoittautuneille viestimille, sillä erimielisen toimittajakunnan kä-sittelyssä haastateltavien näkemykset vandalisoidaan janiistä väännellään irvikuvia, ja julkisuuteen  välitetään  vain  toimituksen näkemyksenmukainen  aineshyväksikäyttöä muistuttavalla tavalla.

7)Älä  antaudu  kirjoittamaan  median  sensuroimille  palstoille,  sillä  siten  tuet  itseesi  tai muihin ihmisiin kohdistuvaa mielipidesyrjintää, ja osallistumisesi kääntyymedian voitoksi, kun osoittautuu, että se kaikesta huolimatta onvilkas keskustelualusta.

8)Älä yritä säätää vastaanottimesi ääntä tai kuvaa silloin,kun vika on lähetyksessä.

9)Älä yleensäkäänota median toimintaa vakavasti, vaan pidä toimittajia presidentillisesti"sopuleina".

[Lalli IsoTalo]

Hemmetin raskasta tekstiä tuo filosofia. Kuka hemmetti nuo kaikki termit on keksinyt...

Nuo ulkomaiset termit karkoittavat tavallisia lukijoita. Ohessa esimerkki.

[Lalli IsoTalo]

Tuumaustunnilla: Halla-aho, Hamilo ja Hankamäki - 45:55 Hankamäki aloittaa

Nautinnollista kuunnella ihmistä, jolla selvästi prosari hurisee keskimääräistä korkeammalla kellotaajuudella ...

No nyt tulee asiaa koko tuvan täydeltä!!! Suositus: 5/5.

[repo]

Koko Tuumaustunti oli rouheaa puheviestintää. Pidin täysillä. Esitykset eivät olleet mitään huippuja kaikkia kuulijoita miellyttämään pyrkiviä vaan puheet vaikuttivat esittäjilleen luontaisilta tavoilta esittää asiansa eikä puheita ollut ainakaan liiaksi harjoiteltu etukäteen. Mahdotonta sanoa, mitä esiintyjien kesken oli ennalta sovittu vai oliko sovittu yhtään mitään muuta kuin "vedetään homma läpi". Ja kukin on itsenäisesti päättänyt puhua itselleen luontaisella tavalla, rehellistä ja ilman puhekoulutusta Tekiriltä tai Ellun kanoilta. Ehkä joukosta Halla-aho on joskus puheopetusta ottanut/saanut ja puhe oli hänelle jo rutiinisuoritus.

Totutusta poiketen kaikkien Tuumaustunnin puhujien asiaviestintä oli tykitystä. Puheita kuunnellessa tuli ajatus kuin olisi kuunnellut Homma-kirjoittajia. No yksi heistä on joskus ollutkin.

Kaikkiaan koin Tuumaustunnin annin mielenkiintoisena poikkeuksena. Toimi nyt. Ei toimi aina. Toiminee parhaiten nk. omalle kuulijakunnalle eli PS:n kannattajille. Joillekin tottumattomille (PS:n agenda ja mm. hommailu) puhetapojen kirjo ja käytetty asiakieli olivat varmaan liian karkeaa, epäsovinnaisenakin "pelottaa potentiaalisia äänestäjiä" ja ehkä jopa luokkaavaa vanhoja tapaäänestettyjä ja luotettuja puolueita kohtaan.

Tottuneena hommailijana, PS:n kannattajana sekä politiikkakatsomon kuluttajana Halla-aho puhe oli helppo vastaanottaa. Muiden puheet olivat värikäs kontrasti tähän. Putkosen ja Hamilon puhetta kuunnellessa syntyi hetkittäin malttamattomuuden tunteita, "eikö nuo nyt saa asiaansa puhuttua, eteenpäin, eteenpäin, ei malta odottaa sanoja ja lauseita".

Lopuksi tulee estradille Hankamäki, jonka saapuminenkin puhujan paikalle on kuin hän heittäisi Hamilon jo pois kameran edestä jaarittelemasta. Hankamäki puhui jo astellessaan kameran näkökenttään ja mikrofonin kuuluvuusalueelle. En saanut selvää kaikesta, mitä Hankamäki tullessaan sanoi. Sama meno jatkui hänen otettua puhujan paikan. Asiaa tuli tuutintäydeltä ja sellaisella puhenopeudella, että keskivertoihmistä hirvitti.

Jos Hankamäki vielä aikoo yrittää kansanedustajaksi, minun vilpitön neuvo on kunnioittaa kuulijaa, hidastaa puhenopeutta ja kerrottavan asian määrää. Tämä näkyi - tai siis kuului - Hankamäen esiintymisessä edellisten ek-vaalien alla ja nyt taas. Sovellan Hankamäen edellä kertomaa Hankamäkeen:

Strömbäckiltä peräisin olevan medioitumisteorian mukaan poliitikot ovat pyrkineet mukautumaan viestinnällisiin ympäristöihin sosiaalisen pääoman vaihdolla: toimittajia ja tiedotusvälineitä myötäilemällä.

Hankamäen on pystyttävä "sosiaalisen pääoman vaihtoon" äänestäjien kanssa. Näen tähän ainoana keinona puhenopeuden laskemisen ja asian tiivistämisen. Kuullun Hankamäen verbaalisen ilotuksen perusteella hänellä on kyky kuvata vaikeitakin asioita älykkyydessään heikommillekin ihmisille. Tuskin on filosofian kaksoistohtoreita ja muita Hankamäen vertaisia, että vain heidän äänillä Hankamäki saadaan eduskuntaan, oletuksena että vain vertaiset pystyvät vastaanottamaan Hankamäen puhetta nykynopeudella ja pitävät Hankamäkeä heille sopivana edustajana. Jälkimmäinen taitaa varsinkin olla suuri muuri Hankamäelle, joten puhetta tavallisille ihmisille ja heidän ääniä tarvitaan.

Itse käsiteltyihin asioihin en sano mitään. Olisi ollut mukava seurata läsnäolleiden toimittajien ilmeitä ja eleitä.  Ehkä Tuumaustunnin toteutusta voisi kehittää siihen suuntaan, että läsnäolevista olisi myös kuvaa tarjolla. Toimittajista voisi tehdä enemmän julkiksia, koska he käyttävät mielipidevaltaa pelkän tiedon välittämisen sijasta. Muutoin tekninen toteutus oli minusta 10, paitsi ettei Hankamäelle puettu mikkiä tai hänen mikkiä ei osattu avata riittävän ajoissa. 

[Lahti-Saloranta]

Tuumaustunnilla: Halla-aho, Hamilo ja Hankamäki - 45:55 Hankamäki aloittaa

Nautinnollista kuunnella ihmistä, jolla selvästi prosari hurisee keskimääräistä korkeammalla kellotaajuudella ...

No nyt tulee asiaa koko tuvan täydeltä!!! Suositus: 5/5.

Huomaa että Hankamäki on tuplatohtori. Jukka ei tarvitse edes Saukkomaan preppausta. Pienoinen miinus on sivistyssanojen runsas käyttö vaikka hän niitä suomentaakin.

[Lalli IsoTalo]

Luulisin, että puhe löytyy tekstinä Hankamäen blogista http://jukkahankamaki.blogspot.com/ päiväyksellä 8. kesäkuuta 2020.

Suunnilleen samaa asiaa on tässä Suomen Uutisten artikkelissa.

https://www.suomenuutiset.fi/hankamaki-valtamedia-pumppaa-ihmisten-suut-ja-korvat-tayteen-monikulttuuri-ideologiaa-samaan-aikaan-lahes-vaikenee-tulonsiirroista-euroalueella/

kesäkuu 08, 2020
Hankamäki: Valtamedia pumppaa ihmisten suut ja korvat täyteen monikulttuuri-ideologiaa – samaan aikaan lähes vaikenee tulonsiirroista euroalueella

Filosofian tohtori ja valtiotieteiden tohtori Jukka Hankamäen uusi, tutkimukseen perustuva tietokirja Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä osoittaa, että valtavirtamedia toimii nykyään emotionaalisen ja idealistisen asennoitumisen varassa.

Jukka Hankamäen mukaan valtamedia on korvannut realistisen todellisuuden tulkinnan suurilla tunteilla.

[Lalli IsoTalo]

http://jukkahankamaki.blogspot.com/

Tässä vielä poikkeuksellisen loistava teksti kokonaisuudessaan, varmuuden vuoksi. Lupa saatu artistilta. Erittäin poikkeuksellisesti postaan tämän kirjanjulkaisupuheen/bloggauksen, jonka pituus on 8 sivua Wordissä. Alkuperäistekstissä on lukuisia linkkejä, jotka tästä puuttuvat.

8. kesäkuuta 2020
Totuus kiihottaa – Tiedote mediatutkimuksen julkaisemisesta

Teoksessa selitetään median halkeamista perinteiseen valtavirtamediaan ja toisaalta vaihtoehtoiseen uusmediaan perimmältään muuna kuin mediailmiönä. Median jakautuminen ei ole pelkkä viestinnällinen ilmiö vaan merkki huonosta politiikasta ja järjestelmäpolitiikan epäonnistumisesta. Median tieto- ja totuuskriisi ei siis ole itse itsensä syy.

Median halkeaminen on seuraus väestöpoliittisesta jakautumisesta

Sen sijaan median jakautuminen on seuraus yhteiskuntakeskusteluihin syntyneestä railosta ja se puolestaan yhteiskunnallisen todellisuuden halkeamisesta. Taustalla vaikuttaa väestössä tapahtunut repeäminen, jonka tuloksena on syntynyt lähinnä kaksi todellisuuden tulkintalinjaa: jakautuminen yhtäältä (1) affektiiviseen, emotionaaliseen ja idealistiseen asennoitumiseen ja toisaalta (2) realistiseen, rationaaliseen ja reflektiiviseen todellisuuden tulkintaan. Vastakkain ovat siis tunteelliset ja järjelliset ajattelutavat.

Ensin mainittua on edustanut vasemmistopopulistinen valtavirtamedia ja jälkimmäistä sen haastajaksi kohonnut kansalaisjournalismi, jota on esiintynyt sosiaalisessa mediassa, blogosfäärissä ja varta vasten perustetuilla sivustoilla sekä vaihtoehtoisissa medioissa.

Tutkimuksessa huomioidaan myös roolien vaihtumiset. Perinteinen media on ollut taantumassa, ja uusmedia on valtavirtaistunut.

Lisäksi valtamediassa ei ole huomattu, että myös valtamedian oma näkökulma on ollut vain yksi vaihtoehto muiden joukossa. Valtamedia on kuitenkin levikeillään hallinnut julkisuuden kenttää.

Koska valtaa ei ole olemassa ilman valheita, on valtamedian rooliin liittynyt per definitionem aina myös tietty valheellisuus, joka on ilmennyt "sananvastuuna", "yhteiskuntavastuullisuutena", "vihatotuuksien" pois jynssäämisenä, "valikoivana journalismina", "muunneltuna totuutena" ja pahimmillaan kertomatta jättämisenä sekä suoranaisena sensuurina. – Miten? Sen osoitan tutkimuksessani laajalla ja perusteellisella aineistolla.

Mediassa tapahtuneen repeämän aiheuttajaksi osoitetaan tutkimuksessani lähinnä maahanmuuton tuottama eripura ja siihen liittyvä kansalaisluottamuksen sekä sosiaalisen pääoman katoaminen ja Euroopan unionin liittovaltio- sekä keskittämispolitiikka.

Maahanmuutto on ollut edistämässä muun muassa suomalaisten ihmisten työttömyyttä ja julkisen talouden velkaantumista samalla, kun liittovaltiopolitiikka sekä siihen liittyvä internationalismi ovat johtaneet työn virtaamiseen pois.

Monikulttuuri-ideologia on valtavirtamedian tendenssi numero 1

Kansalaisten sukset ovat menneet ristiin, ja se on seuraus kansanryhmien etujen ja intressien konflikoitumisesta. On syntynyt arvo-, etu- ja kulttuurikonflikteja, jotka ovat ratkaisemattomia. Tulijoiden arvot ovat poikenneet huomattavasti länsimaisesta rationalismista, etukonflikteja ei voida ratkaista rahalla, kun valtiovarainministeriön pöytälaatikot ovat tyhjät, ja lopulta on syntynyt kokonaisia kulttuurikonflikteja, kun kansanryhmät ovat järjestyneet identiteettipoliittisiksi klustereiksi.

Jäätä on yritetty sulattaa monikulttuuri-ideologisella lähetystyöllä, jota saamme kuulla Helsingin Sanomien jokapäiväisinä aikuisten iltasatuina ja Yleisradion tauottomana äänilevykonserttina. Monikulttuuri-ideologia on kuitenkin osoittautunut paradoksiksi, niin kuin suvaitsevuuden toiveetkin. Monikulttuurisuus johtaa suureen konformismiin, eli yhteensovittamisen pyrkimykseen, ja sitä kautta monokulttuuriin. Suvaitseva yhteiskunta taas ei ole vapaa, vaan täyttyy – liberalismin paradoksin mukaisesti – suvaitsevuuden vaatimuksista, kun kansalaisille teroitetaan, mitä kaikkea meidän pitäisi sietää.

Pahinta on ollut, että järjestelmäpolitiikan syrjäyttämiä kantaväestöjä ei kuulla vaan heidän poliittista yhteiskuntakritiikkiään haukutaan vihapuheeksi, joka koetetaan julistaa laittomaksi. Keskustelua käydään nähdäkseni täysin väärästä asiasta, jos taannutaan ajattelemaan, millä perustella joku pitäisi vaientaa. Oikea ongelma on, kuinka kukaan voi olla niin ymmärtämätön, että ryhtyy kieltämään yhteiskuntakritiikin esittämistä.

Entäpä jos arvostelu onkin ansaittua? Niin sanottua vihapuhetta edeltää yleensä jokin valtapuhe, jolla käytetään julkista valtaa jonkun hyväksi ja jotain vastaan. Julkinen valta ottaa entistä useammin kantaa vierasperäisten hyväksi kantaväestöjä vastaan, mikä ilmenee esimerkiksi "positiivisessa erityiskohtelussa".

Sananvapauden idea on kuitenkin ollut jo Magna Cartan ajoilta asti siinä, että se on vertikaalinen eikä horisontaalinen. Sananvapaus on laadittu kansalaisten suojaksi valtiovaltaa vastaan eikä kansalaisten suojaksi toinen toisistaan esittämiä mielipiteitä vastaan, niin kuin nykyisessä ilmiantokulttuurissa ja kunnianloukkausten kansanhuveissa tunnutaan ajateltavan.

Kriittinen puhe on yleensä reaktiota vallankäyttöön. Niinpä eripuran ja luottamuspulan syy ei ole mikään äänestysaktiivisuuden lasku vaan harjoitettu politiikka, jota ovat tehneet sekä huvitteluliberaali oikeisto että vihervasemmisto.

Maahanmuutto on syventänyt kuilua, samoin liittovaltio- ja keskittämispolitiikka, jolla on rakennettu uuden ajan yhteiskuntaa, joka koostuu ruhtinaskunnista ja universaalista EU-tasosta. Paikallisella tasolla ihminen on vaikutusvallaton, ja liittovaltion taso on etäinen, abstrakti ja mittasuhteiltaan väärä.

Sen sijaan hyvinvointiyhteiskunta on mahdollinen vain kansallisvaltion toimintatasolla, jolla voidaan ottaa huomioon kansakuntien ja valtioiden erilainen väestörakenne, tuotantorakenne, teollinen ja taloudellinen rakenne sekä kulttuuriset ominaispiirteet. Tämä tekee kansallismielisyydestä ja kansallisten etujen ajamisesta ensiarvoisen tärkeää myös tulevaisuudessa.

Suomessa puhutaan paljon syrjäytymisestä ja eriarvoisuudesta sekä tehdään köyhyystutkimusta. Köyhyystutkimus onkin monille tieteilijöille hyvä bisnes, sillä valtiovallalla on suuri motiivi teeskennellä, että se lievittää tuottamiaan ongelmia.

Tämä tapahtuu kippaamalla köyhyystutkimuksen paljon rahaa, niin että kyseisestä tiedepolitiikasta on päässyt nauttimaan jo köyhyystutkimuksella kannatusta kalastellut Maria Ohisalokin (vihr.). Kyseessä on kuitenkin sadetanssi. Näin pohditaan, mistähän se maahanmuuton ja EU-aneiden aiheuttama köyhyys oikein johtuu, eikä huomata, että vastaus sisältyy kysymykseen.

Politiikan oikeusperustusta koskeva kriisi yritetään kääntää populismiväitteiksi

Mitä tekemistä tällä sitten on median kanssa? Tämänhän piti olla mediatutkimus.

Palaan alkuun. Olen todellakin tutkimuksessani osoittanut, miten mediassa vallitseva halkeaminen ja eri mieltä olevien ihmisten nimittäminen "toisinajattelijoiksi", "vaihtoehtomedioiksi" tai jopa "vastamedioiksi" ilmentää koko politiikan legitimaatiokriisiä.

Median tieto- ja totuuskriisi ei siis ole mikään irrallinen eikä erillinen ilmiö, jota voitaisiin tarkastella vain viestintäteoreettisesti, vaan se juontaa juurensa politiikan koko oikeusperustusta koskevasta syvästä eripurasta ja erimielisyydestä, joka aineellistuu kantaväestön ja tänne muualta tulleiden kilpailussa työpaikoista, opiskelupaikoista, asunnoista, sosiaaliresursseista ja aivan kaikesta, viime kädessä leivästä Hurstin leipäjonoissa.

Miten sitten toimii media? Tässä tutkimuksessa olen osoittanut, että valtavirtamedia on mennyt näiden kahden, eli maahanmuuton ja "internatsismina" tunnetun EU:n liittovaltiopolitiikan, takaajaksi lähes kaikessa. Etenkin tämä näkyy Yleisradion ja Sanoma-konsernin viestimissä mutta myös muualla valtavirtamediassa.

Kansallista etua puoltavat äänenpainot on pyritty tuomitsemaan "populismiksi" tai "fasismiksi", jonka uhkaa pidetään yllä pyörittämällä televisiossa jatkuvia natsidokumentteja ja rahoittamalla vihreää tutkijaa Oula Silvennoista Suomen Akatemian noin 434 000 euron myötäjäisillä.

Tarkoitus lienee todistella akatemian rahoittaman sosiaalipsykologi Inari Sakin tapaan, että itsenäinen rajapolitiikka, väestöpolitiikka ja verovarojen käyttö oman kansamme hyväksi ovat muka rasismia. Myös Koneen Säätiö on tukenut punavihreää tendenssitutkimusta avokätisesti rahoittaen Sakkia 377 000 eurolla. (Lisää aiheesta tutkimukseni sivuilla 149 jss.)

Olen tutkimuksessani osoittanut, että populismiksi sanotuilla ilmiöillä ja populismista moitituilla puolueilla ei ole mitään tekemistä varsinaisen populismin kanssa. Määrittelen populismin funktionaalisesti niin, että (1) populismia on katsomus, jonka mukaan puolue kannattaa kaikkea, mikä tuo kannatusta. Toimiiko esimerkiksi Perussuomalaiset näin? – Ei varmasti, vaan puolueella on hyvinkin vankkoja perusarvoja ja lähtökohtia.

Populismiin liittyy myös se, että (2) ehdokkaina on poppareita: urheilijoita, lavalaulajia ja missejä. Katsokaa nyt, paljonko korporatiivisilla valtavirtapuolueilla on näitä kaikkia riveissään ja arvostelkaa vasta sitten perussuomalaisia vastaavasta.

Populismia on myös (3) ylhäältä päin tapahtuva johtaminen ja vetoaminen suuriin liidereihin. Omien havaintojeni mukaan perussuomalaista puoluetta on johdettu viime aikoina kentältä eri puolilta Suomea, mikä ilmeni muun muassa viime eduskuntavaalikampanjassa.

Ja populismia ovat (4) eliitin vastaisuus sekä (5) kansalaismielipiteiden suora esittäminen ilman kaupan, teollisuuden, maatalouden tai ay-liikkeen intressien ajajaksi asettumista. Nämä kyllä toteutuvat Perussuomalaisten toiminnassa, mutta sepä onkin osa demokratian ihannetta.

Olen filosofina Perussuomalaisissa juuri siksi, että arvioin puolueen kautta olevan mahdollista esittää filosofista yhteiskuntakritiikkiä ja edustaa kansanvaltaisia eurooppalaisia ihanteita.

Politiikan medioituminen on sosiaalista korruptiota

Populistiset kytkökset ovat suomalaisessa yhteiskunnassa sidoksissa maamme poliittisen universumin korruptoituneisuuteen. Eräänä tutkimuksellisena lähtökohtanani on göteborgilaiselta viestinnän professorilta Jesper Strömbäckiltä lainaamani medioitumisen käsite. Myös Kent Asp puhui samasta ilmiöstä Ruotsissa jo aiemmin.

Politiikan medioitumisella tarkoitetaan eräänlaista sosiaalista korruptoituneisuutta, jossa vaihdon välineenä ei toimi raha vaan julkisuus ja mielipiteet. Poliitikot ovat havainneet uransa olevan riippuvaista valtamedian suosiosta, ja niinpä poliitikot ovat alkaneet myötäillä toimittajien näkemyksiä.

Tätä kautta toimittajien käsiin on keskittynyt paljon valtaa, jopa enemmän kuin poliitikoilla itsellään. Toimittajat puolestaan puhuttavat sekä poliitikkoja että tieteilijöitä erittäin valikoidusti ja oman poliittisen suuntautumisensa mukaan puolueellisesti. Olen kuvannut tilannetta niin, että toimittajat seisovat valtapodiumin kultamitalikorokkeella ja asioivat puolin ja toisin sekä hopeatilalla olevien poliitikkojen että pronssisijalla olevien tieteilijöiden kanssa.

Tästä julkisuuden orkestroimisesta syntyy puolueellista agenda- ja tendenssijournalismia, jossa myös asiantuntijajulkisuus on vääristynyt tieteilijöiden tavoitellessa uralleen välttämätöntä mediajulkisuutta. Punavihreän värisuoran vallassa oleva yhteiskuntatiede ja yliopistolaitos syöttävät jatkuvasti vihervasemmistolaisesta kallistumasta kärsivän valtamedian lapaan, ja näin pyritään luomaan oikeutusta niin maahanmuutolle kuin Euroopan liittovaltiopolitiikan ja euroalueen pönkittämisellekin.

Esitän tutkimuksessani laajan näytön myös siitä, kuinka puolueellista yhteiskuntatutkimuksesta on tullut yliopistoissa, kun juuri kukaan ei ole enää kiinnostunut tiedosta eikä totuudesta vaan "tasa-arvoisuudesta", "arvoista" ja "oikeudenmukaisuudesta", ja yliopistoihin hakeudutaan parantamaan maailmaa – ei selvittämään sitä, kuinka maailma toimii tai ei toimi. Tämä johtaa väistämättä sivuraiteelle tieteellistä totuutta tavoiteltaessa, ja laaja "arvoihin" vetoaminen on tieteenfilosofisten metodologioiden vastaista, niin kuin arvolatautunut toiminta yleensäkin on ideologista.

Mitään uutta vasemmistopopulistisen valtamedian puolueellisuudessa ei tietenkään ole. Saman ovat todenneet myös monet verkkokolumnistit, esimerkiksi Tere Sammallahti arvostellessaan entisen pornotähden nimittämistä Yleisradion kolumnituotannon portinvartijaksi – ja toisaalta vaikkapa Juha Hämäläinen tilittäessään, kuinka vinksallaan ohjelmahankinnan näkemykset ovat etenkin koskien nyky-Yhdysvaltoja. En ole siis yksin tätä mieltä. Mutta nyt puolueellisuus on tieteellisesti osoitettu tässä yli 800 viitettä kattavassa tutkimuksessani.

Sensuurijournalismi antaa valheellisen kuvan yhteiskunnassa esiintyvistä mielipiteistä

Entä puhe tiedosta ja totuudesta? Käärme neuvoi paratiisissa Eevaa, että mikäli syötte tiedon puusta, saatte tietää totuuden. Mutta sitä hän ei kertonut, että te sen vuoksi kuolette. Halu tietää totuus kiihotti kuitenkin niin paljon, että Eeva sen vuoksi poimi kärsimyshedelmän. Hän antoi hänelle ja hänkin söi.

Käärme kuitenkin valehteli, sillä vaikka olikin totta, että ihmiset saavat siten tietää totuuden, hän jätti jotakin kertomatta, eli antoi valheellisen kuvan asioista. Tämä muistuttaa Yleisradion nykyisen toimitusjohtajan kannanottoa, että "uutisoimatta jättäminen ei ole sananvapauden rajoittamista", minkä hän puolestaan antoi Päätoimittajien yhdistyksen varapuheenjohtajana.

Sananvapauteen kuuluu kuitenkin olennaisesti – ei vain oikeus sanoa asiansa – vaan myös oikeus saada tietoa kaikkien kanavien kautta. Vastaanottajan rooli on nyt niin kuin Aatamilla aikoinaan. – Kumpi siis kiihottaa ihmisiä nykyisin enemmän, totuus vai valhe?

Molempia nimittäin esiintyy. Media, joka suodattaa ja sensuroi, antaa joka tapauksessa valheellisen kuvan siitä, millaisia näkemyksiä yhteiskunnassa esiintyy, ovatpa ne sinänsä totta tai eivät.

Myös kiistanalaisista ja ongelmalliseksi koetuista asioista pitäisi käydä täysin avointa keskustelua, sillä ongelmattomien asioiden kohdalla sananvapauden laillinen suoja olisi tarpeeton. Tässä mielessä suhtaudun erittäin torjuvasti yhteiskuntakritiikin lavastamiseen "vihapuheeksi" ja sen kriminalisointiin, sillä se avaisi suoran tien kaiken sellaisen aineksen sensurointiin, joka herättää vihaa vastaanottajissa.

Mikrotason kertomustalous vs. makrotason järjestelmäpoliittiset faktat

Entä sitten itse totuus; onko sitä edes olemassa? Totuus, a funny thing, usein ajatellaan. Kenties sen vastakohta, valhe, katosi diskurssista siksi, että pitkään aikaan ei katsottu mitään ehdottomia totuuksia olevankaan, kunnes totuuden ja valheen käsitteet pullahtivat jälleen esiin. – Miksi? Kirjassani on vastaus myös siihen, ja se löytyy vallan käsitteen kautta.

Valtavirtamedia on itse julistautunut ainoaksi laadukkaan journalismin tekijäksi ja ominut totuuden itselleen. Paradoksi on siinä, että samat postmodernistiset toimittajat, jotka ovat omaksuneet relativistisen käsityksen totuudesta jo opiskeluaikoinaan, huutavat nyt yksiäänisesti totuuden perään. Jälkimoderni näkemys, että jokaisella on oma näkökulmansa, on korvattu kovaäänisellä vaatimuksella faktajournalismin puolesta, ikään kuin mielipiteiden varaisista arvostuskysymyksistä voisi olla joitakin positivistisen tieteenihanteen mukaisia faktoja.

Niin sanotussa kertomustaloudessa tämä näkyy selvästi. Kun median narraatiot koostuvat tunteisiin vetoavista kertomuksista, esimerkiksi pakolaisten kujanjuoksuista, on siirrytty järjestelmäpolitiikasta subjektiivisten vaikutelmien ja kertomusten tasolle.

Faktoilla ei voi tällöin olla merkitystä, sillä kertomuksilla on harvoin todistusarvoa, niin kuin näkyy Irakista elossa löydetyn mutta kuolleeksi väitetyn palautetun tapauksessa. Ja tämänkin kertomuksen laatimisessa oli osallisena valtiollinen Yleisradio. "Näkökulmiensa" kautta myös Helsingin Sanomat näyttää pumppaavan ihmisten suut ja korvat täyteen monikulttuuri-ideologiaa, vaikka se tuottaakin monille näköpulmia.

Pahinta kyseisessä kertomustalouden syleilyyn ajautumisessa on, että silloin siirrytään politiikan makrotasolta henkilökohtaiselle mikrotasolle. Suuria politiikan kuvioita pyritään ratkomaan henkilökohtaisina mikrotason kysymyksinä, eli henkilökohtaisten pyyteiden mukaisesti. Ulkopolitiikkaa ja väestöpolitiikkaa ei kuitenkaan pidä tehdä avioliittoneuvojien logiikalla, vaan kyseiset linjaukset pitäisi ratkaista politiikan makrotasolla sen mukaan, mikä on kantaväestömme mielipide asiassa.

Se puolestaan perustuu kansakuntien itsemäärämisoikeuteen ja luonnonoikeudelliseen itsejärjestymiseen sekä poliittisen vallan perillisyyteen vanhan hyvän hegeliläis-snellmanilaisen valtiofilosofian mukaisesti – filosofian, jonka periaatteet on pitkälti unohdettu, eikä kansalaisten mielipiteitä ole kuultu näissä asioissa juuri lainkaan.

Koska katson, että kyse on pitkälti koko järjestelmäpolitiikan legitimaatiokriisistä, ulotan tarkasteluni myös siihen rooliin, joka oikeustieteilijöillä on ollut, kun perimmältään poliittiset kysymykset on haluttu ratkoa lakituvissa ihmisoikeusretoriikkaan ja perusoikeusfundamentalismiin tukeutuen. Habermasilaista yhteiskuntateoriaa arvostellen väitän, että yhteiskunnallista totuutta ei voida koskaan tavoitella saati saavuttaa tilanteissa, joita etäisestikin varjostaa rangaistusten uhka, ja siksi omistan kirjassani paljon sivutilaa sananvapauden puolustamiselle.

Tuloksena jälkikäteissensuurista on hiljaisuuden spiraali, jossa tuomiot kiertyvät perustuslainvastaiseksi ennakkosensuuriksi, kun kansalaiset pelästyvät ja alistuvat sensuroimaan itseään, ja lainsäätäjä "vain kirjaa" uudeksi normaaliksi vakiintuvaa käytäntöä. Sitä jokaisen ammattitaitoisen filosofin pitäisi työkseen vastustaa.

Aineistosta

Miten sitten olen osoittanut mediaa ja sen puolueellisuutta koskevat väitteeni? Esimerkkitapauksia ja aineistoa on runsaasti, ja kiitänkin toimittajakuntaa siitä, että se ei ole säästellyt eikä salannut puolueellisuuttaan; tosin puolueellisuutensa tunnustaminen ei vapauta siitä.

Eräs yliopistotutkija, nimeltään Markus Ojala, arvioi asiaa jokin aika sitten Politiikasta-lehden kirjoituksessaan "Puolueettoman journalismin aika on ohi" niin, että puolueellisuutensa myöntäminen vasta vapauttaakin vastuusta. Ajatuskulku on samanlainen kuin ryöstäisi ihmisen ja sanoisi tehneensä sen vilpittömästi. Ajatus herättääkin kysymyksen, kuka näille nuorille on opettanut yliopistossa logiikkaa ja tieteenfilosofiaa, eivät kai vain Thomas Wallgren (sd.) ja Panu Raatikainen (vas.)?

Tutkimusaineistoni on monipuolinen. Olen laatinut analyysin esimerkiksi Turun terrori-iskun mediakäsittelystä. Olen analysoinut niin sanotun alpakkatapauksen ja kirjoittanut laajasti esimerkiksi "Me too" -hankkeen ja "Suostumus2018"-hankkeen mediakäsittelyistä sekä koululaisten ilmastolakkoilusta, joiden uutisointi koostui pitkälti näiden hankkeiden hehkutuksesta, niin kuin vallankumous olisi juuri ovella.

Olen käsitellyt laajasti myös asiantuntijavaltaa käyttävää tiedemediaa, joka kärsii tulosten toistettavuuskriisistä ja vertaisarviointimenettelyjen mielivallasta, kun läpi näyttävät menevän ankarasta kontrollista huolimatta (tai sen vuoksi) Keijo Kaarisateen parodiatekstitkin. Paikkaansa pitää muunnelma vanhasta sanonnasta: kun tarpeeksi kauan katsot Keijoon, lopulta Keijo katsoo sinuun!

Helsingin Sanomat TV-mainostaa nyt Päivälehden työllä, jota lehti teki kansallisvaltion rakentamiseksi. Tämä on tekemisissä sen kanssa, että lehdistöllä oli aikoinaan laaja rooli kansallisvaltioiden muodostumisessa. Sen sijaan historioitsija Benedict Andersonin käsityksiä, joiden mukaan kansallisvaltiot ovat pelkästään kuviteltuja yhteisöjä, pidän vääristelevinä.

Myöskään Hesarin mainos lehdestä "Suomen rakentajana" ei ole linjassa toimituspolitiikan nykyasennoitumisen kanssa. Nykyisin lehti näyttää mieltävän itsensä dekonstruktiivisesti kansallisvaltiomme purkajaksi ja hajottajaksi, minkä osoitan tutkimuksessani. Samoin esitän (ehkä jonkun mielestä purevaa) mutta tarkoin dokumentoitua kritiikkiä myös Yleisradion vihervasemmistolaisesta kallistumasta ja ehdotan asian asettamista uuteen parlamentaariseen tarkasteluun. Ylen ongelma ei ole koskaan ollut ulkoinen vaikuttaminen vaan sisäinen politisoituminen.

Koronakriisin tapaisessa poikkeustilanteessa median on tietysti helppo poseerata "totuuden kertojana", sillä viestintä koostuu yksinkertaisten tilastotietojen välittämisestä, kuten sairastuneiden tai kuolleiden kirjaamisesta ja hallituksen ohjeiden tähdentämisestä, niin kuin aina ennenkin.

Samalla valtavirtamedia lähes vaikenee euroalueella käynnissä olevasta valtavasta tulojensiirrosta, joka tapahtuu koronakulissin varjolla, kun ankarasti verotetuilta suomalaisilta riistetään 8,5 miljardia euroa Italialle, joka on Suomea lievemmin verotettu maa. Heti kun astutaan pelkän banaalin datakirjailun alueelta poliittisten asioiden alueelle ja pohditaan, onko tämä oikein ja mitä pitäisi tehdä, alkavat valtavat erimielisyydet, ja valtamedian sekä vaihtoehtoisen toisinajattelun sukset menevät ristiin.

Syynä voi olla myös se, että kykyä analyysien tekoon ei toimituksista kerta kaikkiaan löydy, eikä ymmärretä liittovaltioon kulkevan junan olevan jo perillä. Paradoksien paradoksi on siinä, että media hyväksyy selitykset, joiden mukaan liittovaltioon ei olla matkalla. Mutta toisaalta se katsoo läpi sormien tuota yhteistä verotusta, jonka puitteissa suomalaisten tuottamia ja tarvitsemia verovaroja ammennetaan vieraiden kansakuntien hyväksi, ja EKP:n myöntämiä ikuisia keskuspankkilainoja, joilla valtiot sidotaan keskuspankkiin, toisin sanoen elimeen, jolla ei pitänyt olla mitään poliittista valtaa. Vallan vahtikoirasta on tullut salonkien sylipuudeli.

Valtamedian päänsilitys eurososialismia ajavalle sosialistihallitukselle on valtava systeemivale, jonka tuloksena maamme menee kuin vene ilman tappia kohti pohjaa. Samanaikaisesti kansalaisille teroitetaan Yleisradion ohjelmissa, miten kaikenlainen kansallismielisyys ja oman kansamme etujen puolustaminen muka on vaarallista nationalismia, joka on torjuttava!

Mihin pyrin?

Lopuksi pari tärkeää kysymystä. (1) Pyrinkö tällä tutkimuksella ohjeistamaan mediaa? Vastaus on: En pyri. En koeta neuvoa mediaa, enkä voisikaan. Tämä ei ole preskriptiivistä eli ohjaavaa tutkimusta vaan deskriptiivistä eli kuvailevaa tutkimusta. Olen siis vain kuvannut, kuinka valtavirtamedia on tähän asti toiminut, ja olen pyrkinyt tekemään kaiken silkkihansikkain, toisin sanoen pyrkimällä etsimään perusteita sille, voisiko valtamedian puolueellisuutta jotenkin puolustaa. Mutta valitan: olen epäonnistunut. En ole löytänyt puolueellisuudelle perusteita.

Toinen kysymys: (2) Olenko tyytymätön puolueemme mediakohteluun tai pyrkiikö Perussuomalaiset jotenkin määräämään mediaa taikka kerjäämään parempaa kohtelua? Vastauksenani esitän, että puolueemme ei kerjää mitään. Mutta esitän sen huomautuksen, että puolueellisuus ei taida kuitenkaan olla yleisöjen ja lukijoiden kannalta ihan oikein. Siihen on liittynyt pyrkimystä sensuroida maahanmuutto- ja EU-kriittisiä mielipiteitä valtamediassa, sosiaalisessa mediassa ja juristien nuijilla oikeussaleissa.

Puolueemme ehdokkaiden ja edustajien kohtaama kelju asennoituminen, skandalisoiminen ja vaikeneminen puolueemme ohjelmia koskevasta informaatiosta ovat antaneet kansalaisille virheellisen kuvan asioista. Siltä osin kuin painokasta sanankäyttöä on taholtamme esitetty, ei kohtelua ole ollut joissakin tapauksissa ollenkaan. Myös vaikeneminen on ollut kuuluvaa, ja sekin on toki huomattu. Kielteinenkin julkisuus on kääntynyt meille myönteiseksi.

Kuten jo totesin, yhteiskunnallista totuutta ei voida tavoitella tilanteissa, joita varjostaa sanktioiden uhka. Juuri se tuomitsee totuuden katoamaan. Totuus on arka olento, joka pakenee hetkessä seinänrakoihin, ja lopulta kaikki puhuvat pelkkää doublespeakia vain omaksi edukseen: joko formaalisia tai sosiaalisia rangaistuksia vältellen niin kuin muinaisessa Neuvostoliitossa.

Tarkoitukseni ei siis ole piirtää ahtaampia rajoja sananvapauden ympärille vaan osoittaa, että koko sananvapauden käsite on nietzscheläisittäin arvioiden hullunkurinen. Siinä oletetaan, että vapaus on luovutettua ja tulee korkeammasta kädestä. Myös liberaalifilosofi John Stuart Millin mukaan jokainen ihminen on ajatustensa ja sanomistensa ehdoton valtias, ja näin tulee ollakin, sillä se on kaiken viestinnän idea ja syy, miksi mitään viestintää on. Merkityksistä ja tarkoitusperistä päättää viestin lähettäjä eikä sen vastaanottaja tai ulkoinen tuomari, kuten nykyisessä ammatikseen pahastujien todellisuudessa ajatellaan.

Tuossa vielä kuvaruutukuulumisena:

https://youtu.be/h_VKzinPxIU

[SimoMäkelä]

Täysi kymppi Hankamäelle puheesta. Ilo oli kuunnella niin älykästä tekstiä...varsinkin kun tiesin kuuntelijoiden joukossa olevan toimittajia. Se tuli varmasti suoraan naamalle.  Puhe oli selkeää ja sujuvaa ja itsevarmuutta täynnä.

[Supernuiva]

Ilo oli kuunnella niin älykästä tekstiä...varsinkin kun tiesin kuuntelijoiden joukossa olevan toimittajia.

Mutta kirjoitettiinko tai kirjoitetaanko yhtään edes neutraalia juttua tämän puheen kuulemisen jälkeen? Luultavasti puhetta kuunneltiin todennäköisesti vain siksi, että siitä haluttiin löytää jotain, jolla voitaisiin mustamaalata puheen pitäjää ja hänen taustaryhmiään.

[Puuha-Pepe]

Hankamäen "tutkimuksessahan" löytyy varsin freesiä ajattelua. Raiskaus johtuu vain siitä ettei nainen anna, ja  naiset pariutuu ulkomaalaisten kanssa ihan vaan vittuillakseen suomalaisille miehille. Toivottavasti tuo sepustus lähetetään joka ainoaan suomalaiseen kotiin. 

[viisitoista]

Hankamäen "tutkimuksessahan" löytyy varsin freesiä ajattelua. Raiskaus johtuu vain siitä ettei nainen anna, ja  naiset pariutuu ulkomaalaisten kanssa ihan vaan vittuillakseen suomalaisille miehille. Toivottavasti tuo sepustus lähetetään joka ainoaan suomalaiseen kotiin. 

Ikävä kyllä luulen että Hankamäen homoseksuaalisuus näkyy tuossa korostetussa ylenkatseessa naisia kohtaan; se jos mikä on hänen akilleen kantapäänsä.

Jo filosofina hän on ollut selvästi kiinnostunut eroottisista teemoista, on kirjoittanut muun muassa teoksen "Enkelirakkaus – Filosofia ja uskonto homoseksuaalisuutena":

http://jukkahankamaki.blogspot.com/

[andrus]

[tweet]1270633392451788808[/tweet]

[tweet]1270633395501043712[/tweet]

lähde: https://twitter.com/KosonenHanna

[Lalli IsoTalo]

Hanna Kosonen on tiede- ja kulttuuriministeri ja keskustan kansanedustaja:

"Haluan omalta osaltani kuitenkin todeta tämän hyvin selvästi: näkemäni otteet julkaisusta ovat julmia ja huolestuttavia sekä kaukana omasta ihmiskuvastani."

Taas saatiin jonkinlainen kausti aikaiseksi. Veikkaan, että 400+ sivuinen kirja tuomitaan parin julkisuudessa olleen lauseen perusteella. Veikkaan, että kyse on tästä:

Hankamäen "tutkimuksessahan" löytyy varsin freesiä ajattelua. Raiskaus johtuu vain siitä ettei nainen anna, ja  naiset pariutuu ulkomaalaisten kanssa ihan vaan vittuillakseen suomalaisille miehille. Toivottavasti tuo sepustus lähetetään joka ainoaan suomalaiseen kotiin. 

Ikävä kyllä luulen että Hankamäen homoseksuaalisuus näkyy tuossa korostetussa ylenkatseessa naisia kohtaan; se jos mikä on hänen akilleen kantapäänsä.

Jo filosofina hän on ollut selvästi kiinnostunut eroottisista teemoista, on kirjoittanut muun muassa teoksen "Enkelirakkaus – Filosofia ja uskonto homoseksuaalisuutena":

http://jukkahankamaki.blogspot.com/

[Charlie]

Hankamäen "tutkimuksessahan" löytyy varsin freesiä ajattelua. Raiskaus johtuu vain siitä ettei nainen anna, ja  naiset pariutuu ulkomaalaisten kanssa ihan vaan vittuillakseen suomalaisille miehille. Toivottavasti tuo sepustus lähetetään joka ainoaan suomalaiseen kotiin. 

Tämä panfletti oli sellainen sepustus, että puuhapepet nauraa räkättävät ihan aiheellisesti. Paljon hyviäkin nostoja 400 sivuun sisältyi, monesti tosin liiaksi kärjistäen. Mutta näin äärimmäistä misogyniaa en minäkään, antifeministi, hyväksy. Suutarin olisi pitänyt pysyä lestissään eikä alkaa arvioida heterosuhteiden dynamiikkaa, kun selvästikään ei ymmärrä asiasta yhtään mitään.

[pyrokatti]

Mitenkän paljon tuossa on kyse vain julkisuuden hakemisesta teokselle? Kosonen ainakin nieli syötin koukun kera. Nyt vain pitäisi olla taitoa siirtää keskustelu yksityiskohdista varsinaiseen asiaan.

[viisitoista]

Jos tässä nyt huonosti käy (vaikken todellakaan suosittele nöyrää polvilleen putoamista), niin sanon vaan että tarinan opetus on ettei homoihin voi luottaa. Etenkään naiskuvan luomisessa. Hankamäen ja Tynkkysen kaltaisten äänet voidaan ottaa, mutta heistä ei pidä tehdä puolueen ideologeja.

[viisitoista]

Tämä panfletti oli sellainen sepustus, että puuhapepet nauraa räkättävät ihan aiheellisesti. Paljon hyviäkin nostoja 400 sivuun sisältyi, monesti tosin liiaksi kärjistäen. Mutta näin äärimmäistä misogyniaa en minäkään, antifeministi, hyväksy. Suutarin olisi pitänyt pysyä lestissään eikä alkaa arvioida heterosuhteiden dynamiikkaa, kun selvästikään ei ymmärrä asiasta yhtään mitään.

Asia on niin että Hankamäki, kuten jo päähuivista näkyy, on teatraalinen, boheemi taiteilijatyyppi - siitä vaan erikoinen että on kansallismielinen. Ja nuo hänen seksuaalisuuteen liittyvät provosoivat väitteensä on just sellaista provoilua jota tuollaisissa piireissä harrastetaan. Pelkään että hän valitsi nyt väärän ajan ryhtyä eksentriseksi avant-garde ajattelijaksi.

[andrus]

Lukekaas ihan piruuttaan puolisoillenne noi "kohutekstit", niin saatatte yllättyä palautteesta.

[Leostoa]

Muistutan että Kosonen on pahainen maisteri, tuskin omaa kapasiteettia jolla voisi uskottavasti kritisoida tuplatohtoria. Ei tässä hiihtosuunnistuskaan auta, saati dippainssimiäs. Kukkahattu voi silti pöyristyä. Tässä voisi olla mainio pr-tempauksen paikka, kun korkeammin koulutettua persua yritetään tökkiä matalammin koulutetun kepulaisen hiihtohannan toimesta.

Edit: Hyvää tekstiähän tuo on, voimaannutetaan epävarmoja poikia ja miehiä jne. Liekö ongelma se, että teksti ei seuraa narratiivia, joka asettaa tietynlaiset ihmiset muita etuoikeutetumpaan asemaan? Tai se että teksti ei hyväksy normaalin heteroseksuaalisen käyttäytymisen leimaamista ja kriminalisointia?

Ihan sympaattista tuo, miten kehottaa homomiehenä kaikkia heteroseksuaalisia miehiä ja poikia tekemään aloitteita naisia/tyttöjä kohtaan. Kenen monimuotoisuutta, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta tämä uhkaa? Pelkääkö kepun Kosonen että syntyvyysluvut lähtevät nousuun jos teinit saa kuulla tällaisesta tutkimuksesta sen skeidan sijaan mitä valtamedia on yleensä pullollaan?

[Skeptikko]

Asia on niin että Hankamäki, kuten jo päähuivista näkyy, on teatraalinen, boheemi taiteilijatyyppi - siitä vaan erikoinen että on kansallismielinen.

Itse epäilen, että päähuivilla on paljon arkisempi selitys kuin taiteellisuus. Ainakin itse olen otaksunut aina, että selityksenä on kaljuuntuminen. Harvoin noita huiveja näkee ainakaan miehillä päässä muilla kuin kaljuuntuneilla. Ja huivi voi olla tällaiseen käyttöön järkevämpi keino näyttää edustavalta, kuin vaikkapa klassinen hiusten kampaaminen toiselta sivulta pään yli, mutta makujahan on monia. Muunkinlaisia päähineitä tunnutaan käyttävän samaan tarkoitukseen, kuten vaikkapa pipoja tai baskereita.

[Thalion]

(Siirsin Suomen Perusta -ketjusta, kun tämä näyttää olevan aktiivisempi ketju aiheelle.)

En ole Hankamäen kirjoitusten suurkuluttaja, mutta nähdäkseni hänen terävät tekstit yleensäkin sisältävät melko paljon kärjistyksiä ja provokaatioita. Lisäksi hän laukkaa herkästi seksuaaliasioiden puolelle, eikä uusi kirja ole ilmeisesti poikkeus. 

Tavoitteena Hankamäellä on tietysti puhkaista hänestä mediassa vaikenemisen kupla. Ei Halla-ahostakaan moni olisi kuullut, jos häneltä ei olisi päässyt asian lisäksi sekaan tahallisia tai tahattomia ylilyöntejä.

Pihvi on sen jälkeen siinä, että kun osa valtamedioiden otsikoiden perusteella järkyttyneistä tulevat ottamaan selvää uudesta kohunimestä, niin heidän pitää löytää seasta myös niin paljon asiakritiikkiä, että ainakin osan päät kääntyvät.

Pidän itsestään selvyytenä, että kirjan esitarkastajat Turkkila, Hamilo, Grönroos ja Luukkanen ovat huomanneet Hankamäen koukut vedessä. (Ja kai puheenjohtaja Halla-aho itsekin tuon on siunannut.)

Mikäli taas jostain kumman syystä Hankamäen teosta ei ole luettu ennen julkaisua kokonaan, eikä takana olisikaan joku "medium risk, high reward" -tyyppinen arviointi, niin facepalmia pukkaa. Sitten voisi kyseessä olla sen luokan moka mahdollisine tukirahojen menetyksineen, että turtiaiset jäävät toiseksi.

Mielenkiintoinen tempaus joka tapauksessa ja ainakin toistaiseksi luotan Suomen Perustan porukan arviointikykyyn.

[viisitoista]

Mikäli taas jostain kumman syystä Hankamäen teosta ei ole luettu ennen julkaisua kokonaan, eikä takana olisikaan joku "medium risk, high reward" -tyyppinen arviointi, niin facepalmia pukkaa. Sitten voisi kyseessä olla sen luokan moka mahdollisine tukirahojen menetyksineen, että turtiaiset jäävät toiseksi.

Tätä minä vähän pelkään, luonnostaan pessimisti kun olen.

Turtiainen mokasi kun käyttäytyi kuin sivistymätön maalaismölli.

Hankamäki puolestaan saattoi mokata olemalla liiankin sivistynyt, blasé urbaani intellektuelli joka haluaa säväyttää vaikkei edes tarvetta olisi.

[Kova luu]

Jos olette lukeneet Henry Laasasen markkina-arvo teoriaa käsitelleitä kirjoituksia eri puolilla nettiä, niin  niiden pohjalta ( koska niissä on totuus) voin vakuuttaa että väitteissään naisten käyttäytymisestä Hankamäki on tasan tarkkaan oikeassa.  Laasasenkin kirjoitukset herättivät aikoinaan some- ja muutakin raivoa. Asia vaan ei saanut kovin paljon huomiota, koska Laasanen on aika tuntematon suurelle yleisölle, mutta tietyissä piireissä, varsinkin feminatsien keskuudessa, erittäin vihattu henkilö.

Hankamäen tapauksessa on mukana ennen kaikkea myös tietenkin  politiikkaa, sillä mikäpä olisi kepulaiselle ministerille herkullisempaa, kuin päästä lyömään pahinta kilpailijapuoluetta tällä tavalla,  ihan virkateitse.

[viisitoista]

Jos olette lukeneet Henry Laasasen markkina-arvo teoriaa käsitelleitä kirjoituksia eri puolilla nettiä, niin voin vakuuttaa että väitteissään naisten käyttäytymisestä Hankamäki on tasan tarkkaan oikeassa. 

Vaikka olisi ollutkin totta, oliko valtioviisasta ympätä tuo teema mukaan tähän teokseen?

[Emo]

Voidaanko Hankamäki erottaa  mistään? Onko persu (sori, en tiedä miehestä kuin nimen ja miltä kuvassa näyttää).

Kuka soittaisi raskaana olevan naisen vatsaa aseella  uhanneen edesmenneen George Floydin perheen asianajajalle ja kysyisi, mitä mieltä tästä Hankamäen blogista?

Tietääkö kukaan Hommalla, onko Suomessa muka vielä joku mielipiteen ilmaisun vapaus olemassa?

PS. Ilahduttavaa, että Kepun kannatus laskee vääjäämättömästi, todella toksinen puolue ❌🍀❌

[Jorma M.]

En ole perehtynyt Hankamäen homouteen, "kiinnostukseen seksuaalisuudesta", päähuiviin jne

Mutta kun Kepu perehtyy kulttuurimielessä Hankamäen havaintoon "suomalaiset naiset kostavat suomalaisille miehille" niin Kepu tietysti pettää ja "järkyttyy".

Se 1/3 suomalaisista naisista jotka eivät ulkonäkösyistä saa milloinkaan suomalaista miestä pariutuu tietysti mamujen kanssa. Olen huomannut että neekerit hoitavat tämän 1/3 porukan kun taas hiekkaneekereillä ei kelpaa kuin "paras" 1/5 naisista. 

Ja valtaosa tästä 1/3 naisporukasta tietysti vihaa suomalaisia miehiä eikä välitä lainkaan siitä miten neekeri hyysätyttää, elätyttää, pettää ja antaa runtua. Pääasia on saa kostettua oman kelpaamattomuutensa. Näiden naisten puolustajia on media täynnä.

Huomioitakoon että 50% suomalaisista miehistä ei kelpaa ikinä suomalaisille naisille koska ulkonäkö, ujous, alko, työttömyys, junttius jne Heistä ei ole kukaan muu kiinnostunut kuin se miesasiamies Henry Laasanen. Luulisi että kepulaisten kannattaisi ajatella miehiäkin koska heitähän on syrjäytyneenä pitkin poikin Kepulandiaa.

[viisitoista]

[tweet]1270660040706449408[/tweet]