Yhteiskunnan piilossa pysyvistä viestintäongelmista

[aivo]

Televisio toimii ihmisten silmänä ja korvana. Ilman sitä näemme vain lähellämme olevat asiat ja tapahtumat. Televisio "näkee" myös taivaanrannan taakse, mutta mitä se ei sieltä kerro, jää aivojemme ulkopuolelle. Tiedämme, että tietoa on lukemattomissa kirjoissa, lehdissä ja Internetissä, mutta meillä ei ole aikaa lukea kuin sieltä täältä jotakin. Vaikka irtisanoutuisimme työstä, aikamme ei riittäisi kuin murto-osaan kaikesta. Tiedämme myös, että tietoa löytyy kaikista ihmisistä, mutta voimme olla tekemisissä vain harvojen kanssa vaikka heitä on valtakunnassa miljoonia.

Tarjottavan tiedon suhteen elämme jokseenkin täydellisessä yltäkylläisyydessä, mutta televisiossa maailma on typistetty myös päivittäisiksi varttitunnin uutislähetyksiksi. Voimme vapaasti tietää muutakin, mutta siitä pystymme kertomaan vain jollekin tuttavalle, mikäli meillä on joku,  jolle voimme kertoa. On mahdollista, ettei ole ketään, jolle kertoa. Ei ole myöskään mahdollisuutta kertoa kaikille eli vaikka tietäisimme mitä tahansa, muut eivät voisi tietää siitä, mitä tiedämme.

Ennen televisiota sanomalehti oli ainoa virallinen tietolähde maailmasta tai se lehti, mitä sattui lukemaan. Television tultua sanomalehti muuttui tv-uutisten paperiversioksi omine kirjoittajineen, minkä lisäksi se palveli alueellisia ja paikallisia tarpeita, mihin televisio ei pystynyt. Sanomalehti tekee sitä, mitä ihmiset tekevät aina tavatessaan eli kertovat mitä ovat nähneet, kuulleet ja kokeneet. Kun aikoinaan keksittiin, että ihmisten tiedonhalua voitiin tyydyttää sanoja painamalla ja myymällä, joukkotiedotus yhteiskunnissa sai alkunsa. Normaalisti ihmiset eivät noin vain luota toistensa sanomisiin, mutta sanomalehden kanssa ei voitu keskustella eikä väitellä.

Tietämisemme maailmasta rakennetaan television uutistoimituksessa, jonne materiaali ostetaan ja valitaan  kansainvälisiltä  uutiskauppiailta ja kotimainen aines täkäläisiltä lehdiltä muokattavaksi lähetystä varten. Vaihtoehtoa tälle ei oikein ole. Ei voi kuvitella, että ihmiset alkaisivat itse laatia uutisia lehtiin tai televisioon eli tarvitaan ihmisiä, jotka tekevät, keräävät ja valitsevat niitä ja siirtävät ne aivoihimme. Hyvänä puoli tässä on, että kaikki saavat samat tiedot eikä tarvitse erikseen kertoa,  miten joku asia on.

Tieto maailmasta on lähinnä sanojen ostamista ja niiden käsittelyä jonkun henkilön aivoissa sekä tuotteen selostusta ja jakelua filmien kera. Mikäli asia ei mahdu varttitunnin lähetykseen tai sitä joudutaan yksinkertaistamaan, ei ole ongelma, koska kukaan ei pääse valittamaan. Tietoa vain jaetaan, mutta yleisöllä eli meillä ei ole oikeutta puuttua siihen, mitä tarjotaan. Emme voi olla esim. eri mieltä uutisen kanssa. Tässä suhteessa joukkotiedotus poikkeaa normaalista viestinnästä eli jos joku kertoo meille jotakin, meillä on lupa reagoida siihen, mitä kerrotaan. Tiedotusvälineiden kanssa tämä ei ole mahdollista eli niistä puuttuu viestinnän eräs oleellinen osa kokonaan.

"Erimieltä oleminen" ei kuullosta hyvältä, vaikka pidämme luonnollisena, että joku voi olla eri mieltä kanssamme ja onpa tuo saattanut estää meitä joutumasta vaikeuksiin. Erimielisyyden sijasta voidaan puhua myös mahdollisuudesta tarkentaa asioita tai tuoda niihin lisävalaistusta, koska kukaan ei voi tietää kaikkea. Toteutuessaan tällainen voidaan käsittää jotakin asiaa koskevaksi keskusteluksi. Mikäli tuollaista keskustelua voisi käydä tiedotusvälineiden kanssa, se onnistuisi lähinnä vain kirjoittamalla ja silloinkin lyhyesti ja vain Internetiä hyväksi käyttäen. Verrattuna suullisesti käytävän keskustelun nopeasti ohimenevään puheeseen, tekstipohjaisella keskustelulla on etunsa ja niitä käydään netissä joka hetki, mutta ongelma on, että niistä tietävät vain ne, jotka ovat sattumalta tai muuten osuneet itseään kiinnostavalle sivustolle.

Tiettävästi sivustoa, jossa käsiteltäisiin uutisissa esitettyjä asioita tai niiden uutisointia, ei ole olemassa tai jos on, maininta siitä ei ole osunut silmiin. Mikäli tuollainen sivusto on tai olisi olemassa, se joutuisi taistelemaan ihmisten käytössä olevan vähäisen ajan kanssa. Jotta voisi edes harkita sivuston lukemista, tekstien lukumäärää ja pituutta täytyisi rajoittaa eikä se voi onnistua muuten kuin siten, että pieni joukko ihmisiä saadaan vuorollaan lukemaan julkisuuteen tarkoitetut kirjoitukset ja valitsemaan niistä ne, joita pitävät lukemisen arvoisena.

Kirjoitusten saaminen läpi olisi vaikeaa, mutta sekin on enemmän kuin se, ettei niitä saisi läpi ollenkaan tai että, niitä ei tehtäisi ollenkaan, koska niitä ei voisi lähettää mihinkään eli olisimme tilanteessa, missä nyt olemme ts. kukaan ei voisi kertoa mitään oli se kuinka kiinnostavaa tahansa ja joutuisimme uskomaan vain siihen, mitä televisiossa kerrotaan.

Se, että kirjoitukset valitaan, vastaa eräänlaista puheenjohtajuutta, mikä on tuttua, jos ei muusta niin taloyhtiön yhtiökokouksesta. Tietämättämme elämme ilman puheenjohtajuutta, mikä kertoo siitä, että sillä, mitä tiedämme tai ajattelemme, ei ole merkitystä. Sivusto, jolle ihmiset voisivat lähettää kirjoituksiaan ja kannanottojaan valittavaksi, on kuitenkin lähinnä teoreettinen mahdollisuus, koska siitä ei voitaisi kertoa joukkotiedotusvälineissä itsessään. Sivustosta tiedottaminen ei edes kuulu niille paitsi, jos haluavat uutisoida, että tällainen sivusto on perustettu. Niinpä tilanne, jossa ihmisillä ei ole aikaa löytää mitään tai jos löytävät jotakin, kukaan ei tiedä siitä mitään, koska siitä ei voi kertoa kenellekään, pysyy ennallaan vaikka ihmiset tietäisivätkin siitä.

Mikäli sivusto olisi perustettavissa, ihmiset voisivat kertoa uutisoinnissa huomaamiaan asioita eli olla vaikka eri mieltä jostakin uutisoidusta asiasta, mikä suurin piirtein vastaa sitä viestintää, mitä harrastamme toistemme kanssa. Emme todennäköisesti itse pystyisi lisäämään paljoakaan johonkin uutisessa esitettävään asiaan, mutta joku voi siihen pystyä ja mikäli hän voisi kirjoittaa siitä, tietomme jostakin muuttuisi erilaiseksi verrattuna siihen, että tietäisimme vain uutisen.

Tällainen on tullut mahdolliseksi Internetin tulon myötä. Se, että yhteiskunnassa valtaosa ihmisistä on näppäimistön välityksellä yhteydessä toisiinsa tai johonkin osoitteeseen, on saavutus, joka vielä vähän aikaa sitten oli täysin mahdotonta. Niinpä kirjoittaminen muuten kuin keskinäisessä yhteydenpidossa juolahtaa ani harvan mieleen, mutta se on ainoa keino viestiä koko yhteiskunnalle.  Ilman sitä tieto jostakin jää vain ihmiselle itselleen, omaan tajuntaan ja muiden on mahdoton tietää siitä mitään. Kirjoittaminen voi silti arveluttaa, mutta sitä varten ovat nimimerkit. Kenenkään ei kuulu tietää, kuka sinä olet. Kaikki me joka tapauksessa olemme yksittäisiä henkilöitä ruudun edessä ja takana,  jotka mielessään arvostavat sitä, jos joku rohkenee avata suunsa muiden puolesta.

Koska jokaisella on oma ainutlaatuinen historiansa, on luonnollista, että ihmiset saattavat olla eri mieltä itsemme kanssa, mutta kynä tai näppäimistö on kaikilla. Siitäkään ei pidä lannistua, jos kirjoitus ei mene läpi. Kirjoittaminen vaatii aivan eri tavalla kypsyttelyä ja pohtimista, kuin pelkkä mielipiteen lausuminen, mikä on usein helppoa. Jos kirjoitus ei monenkaan yrittämisen jälkeen mene läpi, se voi onnistua joskus. Sitä ennen kirjoittaja saattaa huomata, etteivät asiat ole niin yksinkertaisia, kuin miltä ne ensin näyttivät, mikä kertoo siitä, että aivot kehittyvät ja muuttuvat. Kirjoitusten myötä näin voi tapahtua koko yhteiskunnalle.

[Tabula Rasa]

Juu. Tv tappoi radion joka tappoi sanomalehden jne. Ja netti tappoi taas tvn. Voit perustaa oman sivustosi, blogisi tai vlogisi jossa julkaiset sitä mitä haluat kommentoida. Homma eräänlainen tällainen kommentoidessaan maahanmuutto ja monikulttuuriuutisaiheita. Samaan pohjaavat myös useimmat somet. Esim tube tai facebook. Sieltä sitten erilaisissa someissa taistelevat meikäläisen sukupolven sisällöntuottajat jotkut miljoonia mainostuloilla tienaten tyyliin pewds, mutta suurin osa paljon pienempi. Sadan miljoonan seuraajan somettaja saa viestinsä läpi tavalla joka muuttaa maailmaa varsin mielenkiintoisesti. ongelma on siinä, että suurin osa ihimisistä näkee somen yms lähinnä viihteenä ja hakee vain viihdettä, jolloin tiedonjakajien pitäisi pystyä esittämään tietonsa viihdyttävämmin kuin muut maailman puhtaan viihteen toimijatkaan.

Toki ei yksiselittäistä koska hakukonealgoritmitoptimointi ja massat niin suuria että samasta aiheesta mahtuu useitakin erilaisia kanavia(muuttujia paljon enemmän toki). Lisäksi tulee ilmaisen vs. maksullisen sisällön ero. Tietoa tarjoavia maksullisia palveluita on yhtä lailla kilpailemassa kuin ilmaisenkin tiedon jakajia. Eikä kellään ole kokonaiskuvaa kuin arvio tai tietokonelaskelmatasolla, koska kokonaisuus paljon yhtä isompi kuin ihminen käsittää.

Lähinnä sinun pitäisi tuottaa jotain joka viihdyttävämpää kuin maailman tämän hetken ammattiviihdyttäjät tuotantolaadulla x jotta massoja kiinnostaisi. Esim meikäläisen parin vuoden striimailu tuben alustalla on tuonut reilun 650 tilaajaa ja reilun 100 000 katsontakertaa. Numerot ovat varsin vaatimattomia verrattuna suuriin toimijoihin, joten ongelma säilyy, miten tavoittaa suuri yleisö? Jos keksit muuta kuin viihteen, olet fiksumpi kuin suurin osa maailman sisällöntuottajista.