Prof. Michał Głowiński – Uuskielen olemus ja sen analysointi

[akez]

Kokoomuksen Orpo: "arvopohja". Kepun Sipilä: "vihapuhe". Sosiaalidemokraatit: "rasisti". Vihreät: "ksenofobia". Vasemmistoliitto: "islamofobia". Myös suurin osa muistakin puolueista osaa sujuvasti tämän sanaston ja käyttää sitä aktiivisesti.

Mistä on kyse? Sen kertoo puolalainen lingvisti Michał Głowiński, joka analysoi ja hahmottaa uuskielen (newspeakin) olemusta kirjassaan "Uuskieltä puolaksi" (Nowomowa po polsku). Kirja julkaistiin vuonna 1990, kommunismin juuri romahdettua, jolloin kaikki tuo oli vielä tuoreessa muistissa.

Tässä Głowińskin analyysiä ja tulkintakehikkoa, jota voi soveltaa sen hahmottamiseen mitä puolueet tässäkin maassa ovat tekemässä ja mihin ne pyrkivät. 

Michał Głowiński

Uuskieli

Miksi tuota kieltä voisi kutsua? Propagandistiseksi - sen palveleman tavoitteen pohjalta? Puolueen kieleksi, tai viralliseksi kieleksi - sen institutionaalisen viitekehyksen johdosta? Kommunistiseksi – sen ideologisten kytkentöjen takia? Näiden määritysyritysten heikkous on siinä, että ne kiinnittävät huomiota vain tuon kielen yhteen puoleen. Tästä syystä pyrin neutraaliin nimitykseen käyttäen George Orwellin termiä "uuskieli" (newspeak), joka viittaa ennen kaikkea tämän kielen uutuuteen verrattuna klassiseen kieleen. Tästä piirteestä ei ole epäilystäkään, eikä termi sulje pois sen muita ominaisuuksia. Analysoin uuskieltä parhaiten tuntemani materiaalin pohjalta, eli sen puolalaisen variaation perusteella. Käytän johdonmukaisesti synkronisia lähtökohtia, vaikka tiedän, että kieli tulee kokemaan seuraavien parin vuosikymmenen aikana mielenkiintoista evoluutiota, joka olisi kuvaamisen arvoista (se vaatisi laajoja tutkimuksia). Tutkiessani uuskieltä en ota huomioon sen ajallista ulottuvuutta, vaikka olen tietoinen siitä, kuinka tärkeitä ovat sen puitteisiin liittyvät erot, esimerkiksi Stalinin ajan ja sen jälkeisen ajan välillä. [...]

Uuskielen perusominaisuudet voidaan kuvata neljän piirteen avulla:

1. Oleellisin uuskielen menetelmä on selkeän arvosignaalin välittäminen; tämä selviin polarisaatioihin johtava signaali ei saa herättää epäilyksiä, sen lopputuleman on oltava ehdoton, eikä sen arvoa saa kyseenalaistaa. Dikotomisiin lokerointeihin johtavat arvotukset ovat usein merkitystä tärkeämpiä. Merkitykset voivat olla epämääräisiä ja epäselviä, arvotusten tulee olla kuitenkin selkeitä ja yksiselitteisiä. Näin syntyy ilmiö, jota kutsuisin löysäksi semantiikaksi. Merkitys on alisteinen arvotukselle; usein ei ole tärkeää, mitä kyseinen sana merkitsee, sen sijaan on tärkeää minkälaisia attribuutteja siihen liittyy (hyvä/paha, meidän/muiden, edistyksellinen/taantumuksellinen jne.). Se mitä tavallisesti kohdataan julistuksissa, lausunnoissa ja kirjelmissä ilmenee nyt kielen tasolla. [...] Voidaan sanoa, että uuskieli koostuu muita yhteiskunnallisia tyylilajeja huomattavasti enemmän ennalta määritellyistä elementeistä. Kaikki nämä seikat huomioiden kutsun tätä kieltä yksiarvoiseksi.

2. Uuskieli on omalaatuinen pragmaattisten ja ritualististen elementtien synteesi. Se pyrkii vahvaan ja välittömään vaikutukseen, se on alisteinen vallitsevalle praktiikalle ja sen tulee siksi periaatteessa sopeutua olosuhteisiin, joissa sitä käytetään, ja ilmentää sen yleisön luonnetta, jota puhutellaan. Se edellyttäisi tiettyä joustavuutta, mutta näin ei tapahdu - ennen kaikkea sen takia, että uuskieli on luonteeltaan konservatiivista ja se ei kestä edes yhden elementtinsä loppuun kulumista tai hajoamista, eli pragmaattisen kapasiteettinsa menettämistä. Pragmaattisuutta rajoittaa huomattavasti ritualistisuus, eli eräänlainen käpertyminen itseensä ja uskollisuus omille perinteilleen, sille perustalle, että - olosuhteista riippumatta - vakiintuneen kielen rajoja ei saa ylittää. Toisin sanoen: Ritualistisuus on peruskivien lihaksi tulemista, sitä että tietyissä tilanteissa on puhuttava aina näin ja vain näin. On olemassa myös täysin puhtaasti ritualistisia sektoreita (esim. jokavuotisten puheiden retoriikka) - siellä pragmatiikalla ei ole mitään roolia. Uuskielen luonteenomainen piirre on näiden kahden toisilleen vastakkaisen elementin punominen yhteen ja ideaali olisi tilanne, jossa äärimmäisyyteen viety rituaalisuus sulautuisi yhteen täysiasteisen pragmatismin kanssa.

3. Uuskielessä maagisella elementillä on suuri rooli. Sanat pikemminkin luovat todellisuutta, kuin vain viittaisivat siihen tai kuvaisivat sitä. Autoritaarisesti sanottu ja lausuttu muuttuu oikeaksi ja todeksi. Suurin osa iskulauseista edustaa näitä maagisia elementtejä (esim. "Nuoriso, aina yhtä puolueen kanssa"). Formaalista näkökulmasta nämä ovat julistavia lauseita; en kuitenkaan pitäisi toivotuksia esittäviä lauseita maagisina kaavoina tässä käytetyssä merkityksessä (siten näitä kaavoja ei edusta iskulause: "Jotta Puola voimistuisi ja ihmiset eläisivät vauraammin"). Toisin sanoen: Magiaa on puhuminen tavoitelluista tiloista siten kuin ne olisivat jo totta ja toteutuneita. Tällä magialla on myös negatiivinen puolensa: Sanojen käyttämättä jättäminen tuomitsee unholaan sen viittauskohteen. Tämä koskee sekä tavanomaisia ilmauksia, että erisnimiä.   

4. Uuskielessä mielivaltaisilla ratkaisuilla on paljon suurempi rooli, kuin mitä mitä niillä on muissa yhteiskunnallisissa tyyleissä. Tietenkin niilläkin on omat rajansa; mahdottomia ovat sellaiset ilmaukset, jotka kyseenalaistaisivat oma olemuksensa ja merkityksensä. Mielivaltaiselle avoin kenttä on kuitenkin suhteellisen suuri jopa silloin kun huomiodaan tämä rajoite. Sanoja, totuttuja käytäntöjä ja pyhitettyjä ilmaisuja voidaan milloin vain - viittaan Zenon Kliszkin kaavaan vuodelta 1968 - "poistaa käytettävästä puolueprogadansta". Samoin nämä elementit voidaan kertaluonteisella päätöksellä palauttaa takaisin käyttöön. Satunnaisuus ilmenee myös merkitysten mielivaltaisessa muodostamisessa. Tästä näkökulmasta uuskieli on kiistatta manipuloitua kieltä. Tähän seikkaan saavat kiinnittämään huomiota äskettäin avautuneet sensurointidokumenttien arkistot. Niissä ei määritellä vain sitä, mistä ei saa kirjoittaa, vaan määritellään myös millä tavalla, eli mitä sanoja käyttäen tulee kirjoittaa kustakin asiasta. Nämä dokumentit muodostavat eräänlaisen metakielen, joka selittää paljolti uuskielen rakennetta.

Uuskielen neljästä ominaisuudesta tärkein tekijä on ensimmäinen - yksiarvoisuus. Muut piirteet eivät ole varsinaisesti seurausilmiöitä, mutta ne ovat kuitenkin riippuvaisia yksiarvoisuudesta; jolla on johtava asema, ja sitä vielä tärkeämpi rooli - pragmaattis-ritualistisuudeen, maagisuuden sekä mielivaltaisuuden voidaan katsoa edustavan kulmakivenä lepäävän yksiarvoisuuden realisaatioita tai toimivan sen täydentäjinä. Yksiarvoisuus on tärkein uuskieltä selittävä tekijä.

... se syntyi poliittiseksi kieleksi, mutta siitä tuli paljon laajempien piirien puheenpartta ja se pyrkii universaaliksi, eli kielen rooliin, eikä vain joksikin oman sektorinsa yhteiskunnalliseksi tyyliksi. Tästä syystä sitä voidaan kutsua kvasi-kieleksi. Tämän puolesta argumentoi myös se, että se kattaa kaikki kielen tasot: intonaatiosta lauseiden muodostamiseen, fonetiikasta retoriikkaan. [...]   

Uuskieli ei pelkästään pyri syrjäyttämään klassista kieltä, vaan se myös tuhoaa sitä monin tavoin. Se tuhoaa perinteistä kieltä esim. ottamalla siitä elementtejä ja antamalla niille jonkin uuden merkityksen - usein tämä tapahtuu kuitenkin salaa mm. luomalla vaikutelmaa, että uuskielen sana tarkoittaa samaa mitä se normaalistikin tarkoittaa, kun se tosiasiassa tarkoittaakin jotakin aivan muuta. Se tuhoaa ennen kaikkea niitä kielen sektoreita, joita käytetään puhuttaessa yhteiskunnallisista, historiallisista, ideologisista ja poliittisista ongelmista. ... Se tuhoaa, koska se johtaa fraaseihin ja kaavoihin, joissa suorat arvotukset ja ritualistisuus nousevat merkitystä tärkeämmiksi. Uuskieli rapauttaa ja mädättää kommunikaatiota - erityisesti julkisella sektorilla; se mädättää vääristämällä ja -parhaimmassa tapauksessa vain – neutralisoimalla niitä kaavoja ja tyylejä, joissa piili todellisia sisältöjä ja ajatuksia. Se mädättää kommunikaatiota myös siten, että se vaikuttaa yhteiskunnalliseen tietoisuuteen, erityisesti arkikieleen ja synnyttää samalla epäluottamusta koko kieltä kohtaan. [...]

Lihavoinnit mun.

Lienee aivan selvää, että puolueet täällä eivät ole spontaanisti keksineet tuota käyttämäänsä sanastoa itse omissa päissään. Joten mistä kummasta se on mahtanut ilmaantua?

EDIT typo

[Vaniljaihminen]

Olen itse tavannut kielentutkijan (tai oikeammin "tutkijan"), joka ei hyväksynyt sanamerkityksen määritelmäksi "asian nimi", vaan tämä piti sanaa ja sen merkitystä yhtenä ja samana asiana. Semantiikantutkimus lienee hermoja raastavaa puuhaa, mutta se ei johdukaan käytännön haasteista vaan sen sijaan joistain kammottavista ideologisista syistä.

Minä kehottaisin vaan välttämään kaikenlaisia rysäsanoja ja suosimaan niiden sijasta kiertoilmaisuja. Juuri tämä "maahanmuuttokriittisyys" on pahin rysäsana, sillä siitä ei päästä eteenpäin takertumatta finlaysoneihin ja sinebrykoffeihin. Meitä vastassa nyt vain on pahoja ihmisiä, jotka ymmärtävät meidät tahallaan väärin. "Puhu ihmisille ihmisten kieltä ja piruille pirujen kieltä" sanoo kiinalainen sanalasku. Juuri siitä tässä on kyse.

[akez]

Głowińskin analyysin pohjalta dialogi uuskieltä käyttävän kanssa ei ole edes mahdollista millään mielekkäällä tasolla. Voidaan pelata vain pingpongia iskulauseilla, esim. malliin "arvopohja", johon vastapuolen vastaus voisi olla aina vaikka "järki on pääasia". Tätä kaavaa sitten jatketaan, kunnes kaikki tympääntyvät. Mikään asia ei edistynyt, mutta rituaalit tuli kyllä hoidettua.

Joo, tuo "maahanmuuttokriittisyys" ei varmastikaan ole se paras sana. "Haittamaahanmuutosta" tai vastaavasta puhuminen lienee jo parempi vaihtoehto. Se tosin johtaa esim. sellaiseen vasta-argumenttiin, että "ajatelkaa edes lapsia", johon sitten voisi jo selvittää auttamisen mahdollisuuksia ja tehokkuutta siellä ja täällä. Silloin käytäisiin jo dialogia, mutta jos joku vastaakin tokaisemalla "arvopohja", niin dialogi loppuu välittömästi siihen paikkaan, sillä toinen osapuoli siirtyi uuskieleen. Dialogin lopettaminen ja katkaiseminen on selkeästi eräs noiden uuskielen sanojen funktio.

[akez]

Głowińskin kirjasta oli puhetta jo eräässä toisessa ketjussa.

Antologia: Puolan kansantasavallan järjettömyydet

Marcin Rychlewski

Omistettu Pawelille, jonka on vaikea käsittää, miltä näyttää maailma ilman suklaata

(...)
Tämän kielen mekanismia purki ja valotti myös Michał Głowiński lukuisissa teoksissaan,  mm. nyt jo klassisessa kirjassaan "Nowomowa po polsku" (uuskieltä puolaksi (1990)). Hän havaitsi, että uuskieli oli usein lähes täyttä soopaa (kicz, kitsch) ja se kääntyi tahattomaksi itseparodiaksi, erityisesti tuohon aikaan, kun "yhteiskunnallisen aseman nousua" edustavat henkilöt käyttivät sitä uutena eliittinä rehvasteluun [kommunismin kaaduttua].

Uuskielestä tuli "hienostuneen puheenparren" malli, eli sivistynyt ja edistynyt, tavallisesta ja spontaanista poikkeava; sen yhtymäkohdat kitschin ja muun soopan kanssa olivat ilmeisiä.
(...)

Ilmiö: Keijo Kaarisade (Twitterin parodiapoliisi)

[ApuaHommmaan]

Halla-aho tuota on saanut pelata monella rintamalla tässä yksi:
Sipilä tai sipilästä toimittajan suulla: "Talous on kasvanut ja työpaikkoja tullut hallituksen toimien tuloksena"
Halla-aho: "Maailmantalous on aiheuttanut kasvun kaikkiin Euroopan maihin..."
Sitten sama toistuu kerta toisensa jälkeen, koska toinen puoli ei ole aidossa vuorovaikutuksessa, koska se ei palvele henkilökohtaista informaatiotavoitetta.


Hyvin laajalle levinnyttä tietenkin. Juontaa juurensa siitä, että vallanhimo on monella mieletön, ja asioiden hoitamisen osaamista tai halua ei sitten ole. Jolloin vaihtoehtoja ei ole muuta kuin pelata tuota uuskieltä.

[akez]

Głowińskin vuodelta 1990 peräisin olevan analyysin rinnalle on mielenkiintoista nostaa ranskalaistutkija Guilluy'n lähes 30 vuotta myöhemmin tekemä analyysi tämän päivän yhteiskunnallisesta tilanteesta, mm. Euroopassa. Samalla voi funtsia, että mihin tämä kaikki mahtaa oikein johtaa, mitä on edessä ...

Kulttuuri

Ulkona ja sisällä olevat vastakkain

Luokkataistelu. Keltaliivien mielenosoitukset osoittavat, että Lännen halki kulkee selkeästi havaittava murtumalinja. Jos kosmopoliittien ja populistien välistä konfliktia ei saada purettua, niin liberaali demokratia tulee tuhoutumaan.

Spiegel Nr. 1 / 29.12.2018 "Die da draußen gegen die da drinnen"

(...)
Lännen kansakunnat jakautuvat kahteen maailmaan: ylempään ja alempaan, hyvinvoiviin ja köyhiin, itseensä tyytyväisiin ja onnettomiin, kosmopoliitteihin ja paikalleen juurtuneisiin, liikkuviin ja aloillaan pysyviin, progressiivisiin, avaramielisiin ja - tähän se vastenmielinen sana, jota ei voida sivuuttaa - populisteihin. Populismi on samaa mitä proletariaatti oli vuosikymmenien ajan, uhka toisille, toivo toisille. Sen luokkataistelu on kulttuuritaistelua.

Repeämät, jotka ilmenevät sosiaalisista ja poliittisista yleisesikuntakartoista, ovat suhteellisen tuoreita, ne ovat tulosta 90-luvun keskivaiheilla alkaneesta globalisaatiosta. ...

(...)
... tavallisen kansan ja ylöspäin pyrkivän eliitin, uusien vallanpitäjien, välinen kuilu kasvaa jatkuvasti ja siihen katoaa keskiluokka, joka on tähän asti muodostanut enemmistön väestöstä ja vakaan perustan demokratialle. "Länsimaisen keskiluokan tuho on globalisaation salattu likainen puoli", sanoo Guilluy, ja sama pätee kaikissa länsimaissa.

(...)
He ovat nimittäin - seikka, joka näyttää yhä uudelleen yllättävän ja hämmästyttävän vallanpitäjät - enemmistö: Kansa, demos. Demokratia ei voi määritelmällisesti toimia ilman kansaa, sillä kuten myös sosiologi ja väestötieteilijä Emmanuel Todd toteaa, niin "syyte populismista on yhtä absurdi, kuin koko eliitin tuomitseminen nipussa". Kun populismin ja elitismin välinen ristiriita muodostuu ylitsepääsemättömäksi, niin yhteiskuntaa uhkaa hajoaminen. Kansa kokee, että heitä ei edusta enää kukaan ja samalla eliitti kadottaa kykynsä johtaa. Alkaa epäsosiaalisuuden aikakausi ...

Osa aiemmasta keskiluokasta - etupäässä akateemisesti koulutetut suuret ikäluokat ja heidän lapsensa - liittyi yläluokkaan, ei aina taloudellisesti, mutta moraalisesti ja kulttuurisesti. Tietyllä tavalla he ovat uusi yläluokka: He harjoittavat kulttuurista hegemoniaa, julkisen diskurssin merkitysten ja normien määrittämiseen liittyvää valtaa. Heidän luokkataistelunsa on julkista moraalia koskevaa kulttuuritaistelua; astaloina heillä ovat ylivertaiset syytteet - fasisti, rasisti ja muukalaisviha.
(...)

Tutkija Guilluy: Elitistit vs. populistit luokkataistelu on kulttuurisotaa

[Lalli IsoTalo]

"Uuskieli ei pelkästään pyri syrjäyttämään klassista kieltä, vaan se myös tuhoaa sitä monin tavoin. "

Dialogin lopettaminen ja katkaiseminen on selkeästi eräs noiden uuskielen sanojen funktio

Ja koska kieli on ajattelun väline, uuskieli tuhoaa myös ajattelua.

Machiavellin "Ruhtinaassa" todetaan muistaakseni jossain kohtaa, että mitä paremmin kieltä tuhotaan, sitä vaikeampaa kansan on ymmärtää toisiaan ja yhdistyä vastustamaan ruhtinasta.

VT:ssä Jumala kansa rakensi Baabelin tornia, josta tuli niin korkea, että Jumala koki tulleensa uhatuksia, joten hän hajotti kansat ja antoi kaikille oman kielensä. Luen VT:tä manuaalina.

[Puskistahuutelija]

Joo, tuo "maahanmuuttokriittisyys" ei varmastikaan ole se paras sana. "Haittamaahanmuutosta" tai vastaavasta puhuminen lienee jo parempi vaihtoehto. Se tosin johtaa esim. sellaiseen vasta-argumenttiin, että "ajatelkaa edes lapsia", johon sitten voisi jo selvittää auttamisen mahdollisuuksia ja tehokkuutta siellä ja täällä. Silloin käytäisiin jo dialogia, mutta jos joku vastaakin tokaisemalla "arvopohja", niin dialogi loppuu välittömästi siihen paikkaan, sillä toinen osapuoli siirtyi uuskieleen. Dialogin lopettaminen ja katkaiseminen on selkeästi eräs noiden uuskielen sanojen funktio.

Hyvä huomio. Siihen on yksinkertainen syy: heillä ei ole dialogin puitteissa kuin hävittävää. Tilastot, faktat ja analyysit ovat heidän näkökulmansa kannalta tuhoisia elementtejä ja tukevat vastaavasti vastapuolen argumentteja. Mitä enemmän keskustelu saadaan vietyä sivuraiteille, metatasolle tai katkaistua, sen parempi heille.

[Rosetta]

Tästä aiheesta tai sitä hyvin läheltä liipaten on kirjoitettu suomeksikin, kirja nimeltä Hölynpölynimuri (Vesa Heikkinen & Tuure Hurme), jos jotakuta kiinnostaa. Minusta ainakin oli tosi oivaltava kirja (tosin en sen lukiessani ollut vielä ns. nuivistunut, joten sen suhteen en muista oliko esimerkkejä tms.). Kirjan kuvausta:

Riemastuttavin esimerkein varustettu teos antaa välineet tunnistaa ja siivota kielellistä humpuukia.

Tämän kirjan lukenutta ei ole helppo huijata! Infoähkyssämme ja tekstiyhteiskunnassamme kielenkäyttäjän tulisi olla tietoinen paitsi omista sanomisistaan ja viesteistään myös muiden puheista ja teksteistä. Kirjassa ruoditaan jokapäiväistä kielenkäyttöämme sekä politiikan, joukkotiedotuksen, mainonnan ja erikoisalojen tekstejä, joissa kieltä käytetään sumeasti, järjettömästi tai epädemokraattisesti.

[Jorma Teräsrautela]

Muuan esimerkki voisi olla sana "neekeri", jossa vallankäyttöä osoittaa, että sanasta on tehty äärimmäinen tabu. Sitä korvaava käsite on "musta", mutta se ei ole sama asia, koska se viittaa vain ihonväriin, kun taas neekeriin liittyvät mielikuvat ovat rikkaampia ja yhdistyvät erilaisiin  rotupiirteisiin. Sanan demonisointi estää näin myös järkevää ajattelua. Roduista ei voi puhua kun niitä koskevat sanat ovat kiellettyjä. Tai jos voi, pitää tyytyä kömpelöiihin kiertoilmaisuihin, jotka toimivat huonosti.

[Äpyli]

3. Uuskielessä maagisella elementillä on suuri rooli. Sanat pikemminkin luovat todellisuutta, kuin vain viittaisivat siihen tai kuvaisivat sitä. Autoritaarisesti sanottu ja lausuttu muuttuu oikeaksi ja todeksi. Suurin osa iskulauseista edustaa näitä maagisia elementtejä (esim. "Nuoriso, aina yhtä puolueen kanssa"). Formaalista näkökulmasta nämä ovat julistavia lauseita; en kuitenkaan pitäisi toivotuksia esittäviä lauseita maagisina kaavoina tässä käytetyssä merkityksessä (siten näitä kaavoja ei edusta iskulause: "Jotta Puola voimistuisi ja ihmiset eläisivät vauraammin"). Toisin sanoen: Magiaa on puhuminen tavoitelluista tiloista siten kuin ne olisivat jo totta ja toteutuneita. Tällä magialla on myös negatiivinen puolensa: Sanojen käyttämättä jättäminen tuomitsee unholaan sen viittauskohteen. Tämä koskee sekä tavanomaisia ilmauksia, että erisnimiä.   

Kiitos mielenkiintoisesta teoksen esittelystä, jäsen akez. Täytyykin hommata tuo teos kirjahyllyyn. Ylläolevaan uuskielen maagisuuteen olen erityisesti törmännyt viime vuosina vaalikoneita tehdessä. Uteliaana, mutta vaalikoneisiin skeptisesti suhtautuvana, olen tehnyt aina useamman kierroksen vastauksia säätäen. Selvästi havaittavissa oleva jakolinja on ollut siinä, suhtautuvatko vaalikoneiden ehdokkaat kannattamaansa politiikkaan 1) ihanteellisena yhteiskunnallisena ja poliittisena tavoitetilana (käytännössä utopiana), vaiko 2) reaalimaailman seikat ja lainalaisuudet tarkemmin huomioiden. Ensimmäiseen ryhmään ovat yleisesti ottaen kuuluneet enemmistö vihervasemmiston ehdokkaista. Muista puolueista edustus on ollut lähinnä jälkimmäisen ryhmän sisällä joitakin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. Ensimmäisen ryhmän jäsenet siis tuntuvat vastaavan kysymykseen "minkälainen haluaisin maailman olevan, jos minä saisin päättää", toisen ryhmän jäsenet puolestaan "miten maailmasta voisi tehdä paremman". Nämä erilaiset lähtökohdat kuvastuvat trendinomaisesti vastaajien kielenkäytössä. Arvannette jo, kummassa ryhmässä arvopuhe on ollut suosiossa.

Aiheen tiimoilta analysoiden, vaalikoneissa ehdokkaiden käyttämä kieli on ensimmäisessä ryhmässä ollut hyvin lähellä maagista; toisin sanoen sillä kuvataan sekä politiikan tavoitetilaa että nykyhetkeä - ja hullunkurisimmissa vastauksissa nämä vallitsevat jopa samaan aikaan. Kun asiaa toistaa tarpeeksi, sen on joko oltava totta, tai se vähintäänkin tulee (maagisesti) todeksi. Maagiseen ajatteluun kuuluu mielestäni usein myös sellainen piirre, että varsinaista konkretiaa on vähän, mutta abstraktin tason huttua sitäkin enemmän. Asiat eivät ole enää loogisesti johdettavissa toisistaan, jolloin niiden välille tulee omituisia yhteentörmäyksiä. Kieli menettää tällöin sen perustavanlaatuista pragmaattista merkitystään vuorovaikutuksen välineenä ja tekee keskustelun korostuneen hankalaksi, kuten Głowińskikin kirjoitti. Tällöin alkaa yleensä semanttinen saivartelu tai syrjähtely koko alkuperäisestä keskustelun aiheesta.

Silmiini ei ole sattunut yhtäkään lehtijuttua, jossa arvopohjaa analysoitaisiin edes kahlaussyvyyden mitalta. Journalistit eivät kysy, eivätkä arvojohtajat vastaa. Kansan etuahan tällaisella järjestelyllä varmasti ajetaan...

[akez]

Kiitos mielenkiintoisesta teoksen esittelystä, jäsen akez. Täytyykin hommata tuo teos kirjahyllyyn. ...

Taitaa löytyä vain puolaksi. Amazonilla opuksesta on mainintaa, mutta ei ole enää saatavissa. Itse poimin tuon katkelman kirjasta seuraavasta netistä löytyneestä pdf:stä.

https://pracownik.kul.pl/files/43215/public/slowo/AS_glowinski.pdf