2009-09-05: Eurabia on hölynpölyä

[rähmis]

Muslimit uhkaavat Länsi-Eurooppaa invaasiolla. He tulevat tänne, sikiävät kuin kanit ja ottavat vallan lisääntymällä. Euroopasta tulee epädemokraattinen, antiamerikkalainen ja antisemiittinen. Kristityt ja juutalaiset joutuvat ahdinkoon.

Tuolta kuulostaa Eurabia-teoria pähkinänkuoressa, sellaisena kun se tuli suosituksi Amerikassa pölyn laskeuduttua Manhattanin yltä syyskuussa 2001.

"Ajatus Eurabiasta on päivänselvä salaliittoteoria, eikä se ole erityisen uskottava", sanoo Lundin yliopistossa ja Malmö Högskolanissa vaikuttava islamologi Jonas Otterbeck.

Otterbeck vertaa teoriaa vanhaan satuun salaisesta juutalaisverkostosta, joka pitää valtaa hyppysissään.

Sydsvenskan

Ilmeisesti islamologin mielipidettä tarvittiin urheilutermiä käyttääkseni "juuri tähän väliin", sillä tänään ruotsidemokraatit järjestävät Malmössä islamisaatiota käsittelevän seminaarin, johon osallistuu mm ihmisoikeusasiantuntija, sananvapausaktivisti ja Jyllands-Postenin islam-kriittisistä kirjoituksista tunnettu Mrutyuanjai Mishra Tanskasta.

Sydsvenskanin toimittaja ihmettelee, kuinka ruotsidemokraatit voivat väittää omaavansa nollatoleranssin rasismin suhteen, jos samaan aikaan puolueen kansainvälinen sihteeri kirjoittaa muslimien vihaavan juutalaisia.

Sydsvenskan

[Ernst]

Muslimit uhkaavat Länsi-Eurooppaa invaasiolla. He tulevat tänne, sikiävät kuin kanit ja ottavat vallan lisääntymällä. Euroopasta tulee epädemokraattinen, antiamerikkalainen ja antisemiittinen. Kristityt ja juutalaiset joutuvat ahdinkoon.

Tuolta kuulostaa Eurabia-teoria pähkinänkuoressa, sellaisena kun se tuli suosituksi Amerikassa pölyn laskeuduttua Manhattanin yltä syyskuussa 2001.

"Ajatus Eurabiasta on päivänselvä salaliittoteoria, eikä se ole erityisen uskottava", sanoo Lundin yliopistossa ja Malmö Högskolanissa vaikuttava islamologi Jonas Otterbeck.

Otterbeck vertaa teoriaa vanhaan satuun salaisesta juutalaisverkostosta, joka pitää valtaa hyppysissään.

Sydsvenskan

Ilmeisesti islamologin mielipidettä tarvittiin urheilutermiä käyttääkseni "juuri tähän väliin", sillä tänään ruotsidemokraatit järjestävät Malmössä islamisaatiota käsittelevän seminaarin, johon osallistuu mm ihmisoikeusasiantuntija, sananvapausaktivisti ja Jyllands-Postenin islam-kriittisistä kirjoituksista tunnettu Mrutyuanjai Mishra Tanskasta.

Sydsvenskanin toimittaja ihmettelee, kuinka ruotsidemokraatit voivat väittää omaavansa nollatoleranssin rasismin suhteen, jos samaan aikaan puolueen kansainvälinen sihteeri kirjoittaa muslimien vihaavan juutalaisia.

Sydsvenskan

Minkäs teet, kun muslimit itse sanovat vihaavansa juutalaisia.

[PaulR]

Anti-utopistilla saattaa olla eri ja pähkinänkuorta laajempi näkemys teoriasta, mutta johtopäätös lienee sama.

[pelle12]

Minkäs teet, kun muslimit itse sanovat vihaavansa juutalaisia.

Niin, eipä ihmisten nimitteleminen sioiksi ja apinoiksi järin tolerantilta kuullosta. Ja kun ei koraanikaan järin mairettelevaan sävyyn juutalaisista puhu. Tuo opus, joka on sanasta sanaan allahin sanelema, ja muslimeille korkein ohjenuora elämässä.

[Mursu]

Minkäs teet, kun muslimit itse sanovat vihaavansa juutalaisia.

Suljet korvasi ja sanot: "Islam on rauhan uskonto."

[gloaming]

Minkäs teet, kun muslimit itse sanovat vihaavansa juutalaisia.

Jos länsimainen ihminen toteaa tämän ilmeisen asian tilan kyseessä on - arvasit oikein - islamofobia ja rasismi.

[lurkkeri]

Jos vähän vakavammin puhutaan, en itsekään ole pitänyt tuota Eurabia-skenaariota kovin uskottavana. Arabit ja muut islamilaiset kansat eivät ole onnistuneet luomaan yhtenäisyyttä edes omien valtioidensa sisään, saatika sitten valtioiden välillä. Yritystä on ollut, esim. -70-luvun "Pan-Arabia" tai "pan-islamilaisuus". Lähinnä eri porukat ovat sotineet toisiaan vastaan, läpi historian. Nytkin Irakissa irakilaisille tappioita aiheuttavat lähinnä toiset irakilaiset, eivät suinkaan amerikkalaiset. Ei ole uskottavaa, että länsimaihin eri maista tulleet islamilaiset saisivat aikaan jotain yhtenäistä islamilaista valtakeskittymää, joka syrjäyttäisi länsimaisen valtion.

Valitettavasti tämä ei estä erilaisia hämäriä ääriryhmiä yrittämästä, mistä aiheutuu ihan riittävästi riesaa ja vaaraa. Tässä on kyllä tarpeeksi syytä vastustaa islamilaista maahanmuuttoa.

[P]

Jos vähän vakavammin puhutaan, en itsekään ole pitänyt tuota Eurabia-skenaariota kovin uskottavana. Arabit ja muut islamilaiset kansat eivät ole onnistuneet luomaan yhtenäisyyttä edes omien valtioidensa sisään, saatika sitten valtioiden välillä. Yritystä on ollut, esim. -70-luvun "Pan-Arabia" tai "pan-islamilaisuus". Lähinnä eri porukat ovat sotineet toisiaan vastaan, läpi historian. Nytkin Irakissa irakilaisille tappioita aiheuttavat lähinnä toiset irakilaiset, eivät suinkaan amerikkalaiset. Ei ole uskottavaa, että länsimaihin eri maista tulleet islamilaiset saisivat aikaan jotain yhtenäistä islamilaista valtakeskittymää, joka syrjäyttäisi länsimaisen valtion.

Valitettavasti tämä ei estä erilaisia hämäriä ääriryhmiä yrittämästä, mistä aiheutuu ihan riittävästi riesaa ja vaaraa. Tässä on kyllä tarpeeksi syytä vastustaa islamilaista maahanmuuttoa.

Jep. Tuollaiseen analyysiin olen itsekin päätynyt. Al Eurabia alkaa haukata ns. paskaa jo siinä vaiheessa, kun sosiaaliturva kaatuu ännännen polven työllistymättömien ja integroitumattomien siirtolaisten kaataman huoltosuhteen vuoksi. Täällä ei ole öljyä, jolla rahoittaa naiset ja vääräuskoiset syrjivä arkaaninen yhteiskunta, kuten saudi-arabiassa. Ja muuallahan, missä ei ole rajattomia öljyvarantoja, islamilaiset yhteiskunnat kiitos rajoittavan keskiaikaisen uskonnon ovat takapajuloita. Ja tämänhän jopa arabit itse taannoisessa kehitystutkimuksessaan tunnustivat.

Siis al Eurabia vaiheeseen pääsyyn ei ole mahkuja, mutta kaaoksen aikaansaamiseen Euroopassa kyllä piisaa islamilaisella eksoduksella voimaa. ja kaikkihan valitettavasti tietävät miten kaaokset ovat tuppanneet päättymään Euroopassa?

[tietotyöläinen]

Jos vähän vakavammin puhutaan, en itsekään ole pitänyt tuota Eurabia-skenaariota kovin uskottavana. Arabit ja muut islamilaiset kansat eivät ole onnistuneet luomaan yhtenäisyyttä edes omien valtioidensa sisään, saatika sitten valtioiden välillä. Yritystä on ollut, esim. -70-luvun "Pan-Arabia" tai "pan-islamilaisuus". Lähinnä eri porukat ovat sotineet toisiaan vastaan, läpi historian. Nytkin Irakissa irakilaisille tappioita aiheuttavat lähinnä toiset irakilaiset, eivät suinkaan amerikkalaiset. Ei ole uskottavaa, että länsimaihin eri maista tulleet islamilaiset saisivat aikaan jotain yhtenäistä islamilaista valtakeskittymää, joka syrjäyttäisi länsimaisen valtion.

Valitettavasti tämä ei estä erilaisia hämäriä ääriryhmiä yrittämästä, mistä aiheutuu ihan riittävästi riesaa ja vaaraa. Tässä on kyllä tarpeeksi syytä vastustaa islamilaista maahanmuuttoa.

Samoilla linjoilla. En itsekään usko (tässäkään asiassa) mihinkään vimpan päälle rakennettuun salaliittoon. Eurooppa islamisoituu ihan yksinkertaisesti siksi, että tänne muuttaa paljon muslimeja ja tänne muuttaneet muslimit lisäntyvät kantaväestöä runsaammin.

[gloaming]

Eurooppa islamisoituu ihan yksinkertaisesti siksi, että tänne muuttaa paljon muslimeja ja tänne muuttaneet muslimit lisäntyvät kantaväestöä runsaammin.

En muista islamisaatiota minään suunnitelmallisena salaliittona koskaan esitetynkään, vaan aivan tavanomaisena demografisena ilmiönä, jona sellaisenakin väestörakenteen muuttumisen ennustaminen on erittäin haastavaa.

[VMJ]

Sydsvenskanin toimittaja ihmettelee, kuinka ruotsidemokraatit voivat väittää omaavansa nollatoleranssin rasismin suhteen, jos samaan aikaan puolueen kansainvälinen sihteeri kirjoittaa muslimien vihaavan juutalaisia.

Sydsvenskan

Tämä vaatii aivan mieletöntä akrobatiaa.

[Phantasticum]

Eurooppa islamisoituu ihan yksinkertaisesti siksi, että tänne muuttaa paljon muslimeja ja tänne muuttaneet muslimit lisäntyvät kantaväestöä runsaammin.

En muista islamisaatiota minään suunnitelmallisena salaliittona koskaan esitetynkään, vaan aivan tavanomaisena demografisena ilmiönä, jona sellaisenakin väestörakenteen muuttumisen ennustaminen on erittäin haastavaa.

Salaliitosta halutaan puhua varmaankin siksi, että saataisiin Euroopan islamisoitumisesta huolestuneet ihmiset näyttämään enemmän tai vähemmän pimahtaneilta. Eurooppa näyttää joka tapauksessa islamisoituvan, oli sitten kyseessä salaliitto tai demografinen ilmiö.

Vilkaiskaa huviksenne tätä Freddyn blogista poimittua linkkiä.

http://www.brusselsjournal.com/node/4069

It is hot in Brussels. Ramadan has begun. The faithful in the predominantly Muslim borough of Molenbeek are not allowed to eat or drink from sunrise until sunset. Non-Muslim policemen, patrolling the streets of Molenbeek in their sweltering cars, are not allowed to eat or drink either. As every year during Ramadan, they have been told by their superior, Philippe Moureaux, the Socialist mayor of Molenbeek, that they have to respect Muslim sensitivities and not to "provoke" Muslims by violating Islamic Ramadan restrictions in public. In effect, Islamic or Sharia law is already applied – for everyone – in the Muslim areas of Brussels.

Bienvenue à Bruxelles - La capitale et le symbole de l'Europe!

[rähmis]

Tunnelma ruotsidemokraattien järjestämän islamisaatioseminaarin liepeillä on leppoisa. Seminaaripaikan ulkopuolella on järjestystä valvomassa 14 poliisia, joilla on seurassaan 12 pelleltä näyttävää aktivistia.

Sydsvenskan

[Nationalisti]

Eurabia on hölynpölyä.

[N]

Ei ole uskottavaa, että länsimaihin eri maista tulleet islamilaiset saisivat aikaan jotain yhtenäistä islamilaista valtakeskittymää, joka syrjäyttäisi länsimaisen valtion.

Sitten voidaankin miettiä, kumpi on houkuttelevampi vaihtoehto, islamilainen valtakeskittymä joka muodostuu länsimaisia valtioita vastaan, vaiko kaaos länsimaisten valtioiden raunioilla. Kun ei oikein nimittäin tuollainen jatkuva kähinä eri ryhmittymienkään välillä kovin houkuttelisi.

Tulevaisuuden ennustaminen on aina hankalaa, niin ihmisten kuin luonnonkin osalta, joten voi hyvinkin olla, että tuollainen islamilainen valtakeskittymä syntyy. Tai että ajan kanssa meno loputa rauhoittu ja sulautuu vain nykyiseen eurooppalaisuuteen. Tiedä häntä, mutta ainakaan nykymeno ei kovin hyvää lupaile.

[Anti-Utopisti]

Anti-utopistilla saattaa olla eri ja pähkinänkuorta laajempi näkemys teoriasta, mutta johtopäätös lienee sama.

Luin vasta nyt ensimmäistä kertaa Bat Ye'orin Eurabia-kirjan ajatuksella. Siinä on mielestäni tarkkaan ottaen yksi perustavanlaatuinen heikkous: Bat Ye'or niputtaa liiaksi eri vuosikymmenten eurooppalaiset poliitikot kaikki samaan kategoriaan näiden poliittisten prioriteettien eroista huolimatta.

Tämä on kyseenalaista siksi, että Euroopan rappiokehityksen perusluonne ei ehkä johdukaan ainakaan pelkästään EEC-johtajien geopoliittisesta virhelaskelmasta 1970-luvulla kuten Bat Ye'or vaikuttaa luulevan, vaan rappiokehityksen kiihtyminen 1990-luvulla saattaa olla myöhempi erillinen vaihe, joka johtui vasta EU-johtajien sukupolvelle ominaisesta irrationaalisesta globaalista yhteiskuntavisiosta. Jos näin on, niin silloin rappiokehityksen vastustaminen edellyttää eri tyyppistä reagointitapaa kuin Eurabia-kirjan perusteella voisi kuvitella, sillä esimerkiksi kirjan painottamat Israel/Palestiina- ja judeokristillisyys/islam-vastakkainasettelut eivät liene enää yhtä keskeisiä kuin aiemmin johtuen eurovälimerellisen yhteistyön uudentyyppisestä interkulttuurisuus-mytologiaa ihannoivasta nykylinjasta, joka lienee sekin vain osa laajempaa utopistista EU-visiota:

"'Interculturalism' originated in government circles (the State Department and the UN) for diplomats and professionals who worked towards cultural mutual understanding, communications and collaboration."

Lähde: Gary Y. Adkins: Why a Professional Certification for Diversity and Intercultural Practitioners: The Fiduciary Question for Professionals

http://www.globaldiversityinstitute.org/why_certification.php

"The main reason why we have an educational programme at all is set out in the preamble to the European Cultural Convention of 1954: the goal of "...a greater understanding of one another among the peoples of Europe". This is, may I remind you, a solemn commitment of the signatory states that make up this Steering Committee.

Why do we care about intercultural dialogue?

The word "interculturalism" is, I think, just a recent term for describing this long-standing and strategic goal. Linking up to our work in youth and culture, the education sector has contributed to it by major projects in the learning of language and history, on teacher training, and education for migrants."

Lähde: Forum on Intercultural Education and the challenge of religious diversity and dialogue

http://www.coe.int/t/i/SG/Segretario-generale/Informazioni/Discorsi/2002/SG_Disc_020930_SXB_E.asp

Käydään seuraavaksi läpi hieman Euroopan historiaa, jotta huomaisimme Eurabia-kirjan ongelmalliset kohdat.

1950-luvulla Euroopassa vallitsi maailmansotien jäljiltä ns. oranssin meemin rationaaliseen ajatteluun perustuva hegemonia. 1960-luvulla sen vastareaktioksi nousi uuden opiskelijasukupolven parissa nopeasti mytologiapohjainen maailmankuva eli ns. vihreä meemi sukupolvikapinan aikaansaaman innostuksen myötä. Sukupolviero ei tosin ehkä johtunut pelkästään sukupolvikapinasta, sillä onhan eri sukupolvilla aina jo luonnostaankin tietty määrä eroavaisuuksia keskenään, koska eri sukupolvien kasvuympäristöt ovat väistämättä enemmän tai vähemmän erilaisia ja johtavat siten toisistaan poikkeaviin painotuksiin poliittisissa näkemyksissä.

Joka tapauksessa veikkaan, että vanhan polven ja uuden polven eurooppalaiset poliitikot eroavat toisistaan päätöksentekoperusteissaan ratkaisevasti. Tämä sukupolviero sai luullakseni aikaan epäjatkuvuuskohdan Euroopan maiden ja arabimaiden neuvottelujen tyylissä 1990-luvulla, kun eurooppalaisten poliitikoiden ajattelu muuttui aiemmasta geopoliittisesta painotuksesta kohti kulttuurikysymyksiä korostavaa painotusta. Lukemalla esimerkiksi George Friedmanin kirjoituksia pääsee perille, kuinka geopolitiikkaan perustuva ajattelutapa oli perinteisesti ohjannut maidenvälisiä alliansseja.

Tämä sukupolviero näkyy mm. siten, että vanhempi eurooppalainen sukupolvi perusti päätöksentekonsa usein häikäilemättömään ja moraalittomaan reaalipolitiikkaan. Likaiset maidenväliset allianssit olivat kai olleet Euroopassa vallitseva käytäntö jo vuosisatojen ajan, ja niitä sovellettiin 1900-luvun loppupuoliskolla myös suhteisiin arabimaiden kanssa, mikä johti mm. kohtalaisten välien säilyttämiseen Saddam Husseinin kaltaisten johtajien kanssa.

Täsmälleen ottaen Eurabia-kirjan sivulle 131 asti Bat Ye'or kuvaa vanhan polven eurooppalaisten poliitikoiden reaalipolitiikkaa ja erityisesti sitä, kuinka ns. Euro-Arab Dialogue -prosessi syntyi ja kehittyi tämän reaalipoliittisen ajattelutavan luonnollisena seurauksena. Bat Ye'orin pääasiallinen harmistuksen aihe vaikuttaa kirjassa olevan se, että Euroopan maiden allianssi arabimaiden kanssa USA:ta ja Israelia vastaan oli hänen mielestään strateginen virhesiirto kaikkien osapuolten kannalta, koska siihen sisältyvä mielistely esti oranssin meemin aseman säilymisen Euroopassa, joka taas lienee länsimaisen sivilisaation kulmakivi.

Euro-Arab Dialogue -prosessin alkuvaiheessa kyseessä oli käsittääkseni todellakin pyrkimys oranssin meemin Euroopan ja sinisen meemin arabimaiden yhteistyöhön siltä pohjalta, että osapuolet vertailivat jatkuvasti yhteistyöstä saamiaan etuja. Tähän yhteistyöhön sisältyi kuitenkin jo luonnostaan ristiriita, sillä oranssi meemi ja sininen meemi ovat pohjimmiltaan toistensa perinteisiä vihollisia. Oranssi meemihän pyrkii levittäytymään jatkuvasti uusille alueille kuten tässä tapauksessa Euroopasta arabimaihin. Myös sininen meemi pyrkii usein aivan vastaavasti levittäytymään uusille alueille eli tässä tapauksessa arabimaista Eurooppaan. Euro-Arab Dialogue -prosessin kultturiosuudessa olikin alun perin ilmeisesti pitkälti kysymys neuvotteluista, kumpi osapuoli pääsisi levittämään meemiään toisen osapuolen alueelle ja missä määrin.

Selkokielellä sanottuna Euroopan poliitikot halusivat, että Euro-Arab Dialogue perustuisi ensisijaisesti talousasioihin. Heidän toissijaisena prioriteettinaan oli edistää oranssin meemin materialistisesta koneistoajattelusta johdettua kulttuurista ajattelutapaa arabimaissa. Tässä ajattelutavassa toivottiin, että molemmat osapuolet rupeaisivat näkemään arabimaiden väestön työvoimana ja että osapuolten suhteet perustuisivat länsimaiseen tapaan talouden tunnuslukuihin. Yhteistyö olisi siis tällöin usein puhdasta teknokratiaa, koska oranssissa meemissä ei oikeastaan ole erillistä kulttuurista ulottuvuutta kylmän materialismin ja lakiajattelun lisäksi.

Arabimaat taas painottivat kulttuurinsa edistämistä Euroopassa vähintäänkin arabisiirtotyöläisten parissa sekä lisäksi vaativat maailmankuvansa mukaisia oikeudenmukaisia toimia Euroopalta mm. Palestiinan kysymyksessä. Ehkäpä Euroopan maiden poliitikot yrittivät tässä vaiheessa huiputtaa arabimaita ja toivoivat salaa, että taloudellisen integraation myötä arabimaat luopuisivat vähitellen automaattisesti sinisen meemin uskonnollisesta maailmankuvastaan ja omaksuisivat sen tilalle oranssin meemin valistuksen maailmankuvan.

Oikeistoliberaalithan ovat kai jo Hegelin ajoista lähtien uskoneet, että Euroopassa ollaan saavuttu historian loppuun asti ja Euroopan nykyinen yhteiskuntamalli tulee siten jatkumaan ikuisesti leviten lopulta muillekin mantereille. Oikeistoliberaaleille ei luultavasti tullut 1970-luvulla mieleenkään, että valistusajatteluun perustuva länsimainen sivilisaatio saattaa olla päin vastoin luonnollisen elinkaarensa lopussa eikä siksi tule leviämään ikinä arabimaihin eikä ehkä enää minnekään muillekaan uusille alueille.

Eurabia-kirjan alkupuolisko on juonenkuljetukseltaan melko johdonmukainen ja antaa historian harrastajalle alustavan yleiskuvan siitä, kuinka Euroopan maat harjoittivat reaalipolitiikkaa 1960-1980-luvuilla. Alkupuoliskon suurin heikkous on mielestäni se, ettei Bat Ye'or juurikaan mainitse, tarjosivatko Euroopan maat arabimaiden ohella samantapaisia myönnytyksiä muillekin maille yrittäessään muodostaa vastaavia alliansseja useiden Euroopan ulkopuolisten alueiden kanssa.

Ainakin se on varmaa, että Ranskan poliittinen eliitti halusi rakentaa geopoliittisen asemansa säilyttämiseksi entisten siirtomaidensa ympärille ranskalaisen kansainyhteisön, jolloin Charles de Gaullen häikäilemätön oikea käsi Jacques Foccart saavutti itselleen keskeisen aseman Ranskan harmaana eminenssinä. Koska Bat Ye'or rajoittuu Välimeren alueeseen Ranskan geopolitiikan selostamisessa, niin kuvaavaa Eurabia-kirjan liian yksipuoliselle painotukselle on se, ettei Bat Ye'or edes mainitse koko kirjassa Jacques Foccartia tai Ranskan siirtomaiden ja myöhemmin ranskalaisen kansainyhteisön ympärille kaavailtuja geopoliittisesti hyvin kiinnostavia Françafrique- ja Eurafrique-visioita.

Itse asiassa veikkaan, että Eurabia-sanakin, joka oli alun perin vuonna 1975 perustetun Euroopan ja arabimaiden ystävyystoiminnalle omistautuneen lehden nimi, oli keksitty sanaleikkinä jäljitellen kenraali Octave Meynierin aiemmin johtamaa, vuonna 1949 perustettua L'Association des Amis du Sahara et de l'Eurafrique -ystävyysseuraa.

Eurafrique-sanasta puheen ollen monia Hommalaisia saattaa kiinnostaa tietää, että seuraava katkelma kuvaa Eurafrique-vision viimeaikaisen uudelleenlämmittelyn motiiveja pitkälti samalla tavalla kuin Bat Ye'or kuvaa Eurabia-vision motiiveja:

"En 1996-1997 est publiée à Paris une lettre périodique intitulée Eurafrique. A l'URSS s'est substituée l'Asie, nouvelle concurrente de l'Amérique. Afin de traiter à égalité avec ces deux puissances, afin déjouer pleinement sa partition dans le concert mondial et peser d'un poids géopolitique comparable, l'Europe y est invitée à instituer l'Eurafrique. Increvable, le projet repose sur le postulat d'une bipolarité qui ne saurait laisser l'Europe ou la France indifférentes, et à laquelle elles se doivent de réagir en se renforçant."

lähde: Papa Dramé, Samir Saul: Le projet d'Eurafrique en France (1946-1960): quête de puissance ou atavisme colonial?

http://www.cairn.be/load_pdf.php?ID_ARTICLE=GMCC_216_0095

(ehkä paras lukemani artikkeli Ranskan todellisista geopoliittisista allianssivisioista 1900-luvulla)

Toki vastaavia visioita oli esitetty jo aiemminkin eli ainakin 1930-luvulta lähtien kuten voidaan todeta Eugène Guernierin vuoden 1930 kirjoituksista Les grands courants modernes des migrations modernes, jotka julkaistiin hänen kirjassaan L'Afrique champ d'expansion de l'Europe vuonna 1933, sekä lisäksi Pan-Eurooppa-aatteeseen linkittyneen Henry de Jouvenelin kirjoituksesta Bloc africain et Fédération européenne (1930), jonka taustaa hänen elämänkertansa kirjoittaja kuvailee seuraavasti:

"La fédération européenne suppose donc le bloc africain; pour la France de cent millions d'âmes, une politique d'ensemble s'impose qui ne s'arrête pas aux horizons européens et qui puisse ressortir d'une unité de conception pour organiser cette France extérieure. Or, l'arbitraire et le morcellement administratif rompent la vue d'ensemble nécessaire.

Cette entente doit prévaloir entre les Européens qui ont mis la main sur la quasi-totalité du continent africain: ils doivent organiser ensemble la mise en valeur de l'Afrique grâce à l'apport de leur capital financier et technologique mais aussi moral, c'est-à-dire par les vertus d'une politique empreinte de justice et de libéralisme à l'échelon du continent ("en envisageant non pas le service exclusif de nos intérêts mais la mise en valeur de l'Afrique toute entière")."

Lähde: Christine Manigand: Henry de Jouvenel

http://books.google.com/books?id=xR6lUb_olowC&pg=PA154&lpg=PA154

Ennen kuin Eurabia-kirjan alkupuoliskosta saisi muokattua riittävän kattavan kuvauksen EEC-maiden johtajien todellisesta tulevaisuudenvisiosta 1960-1980-luvuilla, niin kirjan alkupuoliskoon tarvitsisi siis lisätä arabimaiden osuutta täydentämään laajempi kuvaus EEC-maiden diplomatiasta muunkin kolmannen maailman kanssa.

Me 2000-luvun ihmiset emme kai yleensäkään pysty enää kunnolla ymmärtämään, mitä 1970-luvun poliitikot visioillaan tarkoittivat, koska maailma oli niin erilainen paikka silloin. Vanhempi poliitikkosukupolvi oli ehkäpä nähnyt arabimaiden kulttuurinedistämisen Euroopassa pikemminkin välttämättömänä pahana diplomaattisessa kaupanteossa, sillä heillä oli vankkumaton usko oranssin meemin ylivertaisuuteen. 1970-luvun alussa kulttuurinedistäminen olikin perustunut monissa EEC-maissa oranssin meemin byrokraattiseen ajatteluun, joka painotti oranssin meemin pohjalta yhtäläisten perusoikeuksien ja kulttuuripalvelujen takaamista liittolaismaiden kansalaisille sekä lisäksi organisoitua järjestötoimintaa siirtolaisille.  

Sivun 131 jälkeen Bat Ye'orin kirjassa rupeaa kuitenkin tulemaan kuvaan mukaan ikään kuin tipoittain uusi poliitikkosukupolvi, joka 1960-luvun opiskelijaradikaalien hengen mukaisesti rupesi korostamaan dialogin ja toiseudenpalvonnan itseisarvoista merkitystä aiempien kulttuurinedistämistä koskevien laskelmoivien myönnytysten sijasta.

Uuden poliitikkosukupolven muuttuneeseen näkemykseen kulttuurinedistämisestä ja tulevaisuudenvisioinnista viitataan satunnaisesti Bat Ye'orin kirjan loppupuoliskolla mainitsemalla niiden faktat pyrkimättä kuitenkaan näiden faktojen laajemman merkityksen osalta kirjan alkupuoliskosta poikkeaviin tulkintoihin. Bat Ye'or mainitsee esimerkiksi Romano Prodin kaltaisia interkulttuurisen vision puolestapuhujia sekä lisäksi tietysti Euroopan antiamerikkalaiset vasemmistolaiset, mutta ei ymmärrä näiden toimijoiden 1960-luvun hengestä johdettuja motiiveja ylikansalliselle yhteistyölle, jotka poikkeavat täydellisesti perinteisistä eurooppalaisista reaalipoliitikoista.

Välillä Bat Ye'or tosin väittää dhimmihenkisyyttä nykyisten EU-johtajien motiiviksi välimerellisessä yhteistyössä - ikään kuin viimeisin eurooppalainen  poliitikkosukupolvi olisi passiivisena hyväksynyt EEC-johtajien aikanaan sopiman kulttuurinedistämisen. Tosiasiassa veikkaisin asian olevan juuri päin vastoin eli uusi EU-poliitikkosukupolvi on fanaattisesti ajanut välimerellisessä yhteistyössä interkulttuurisuutta toiseudenpalvonnan motiivilla, kun taas arabimaat ovat esittäneet enimmäkseen perinteisempiä vaatimuksia kultturinsa edistämisestä Euroopassa vanhojen EEC-aikojen hengessä.

Entisenä Kokoomuksen jäsenenä minun on tosin pakko mainita, että muistelisin Nykypäivä-lehden sisällön muistuttaneen takavuosina jossain määrin Bat Ye'orin tulkintaa eurovälimerellisen prosessin luonteesta. Lehdessä oli nimittäin aina välillä artikkeleja, joissa esiteltiin mm. eri muslimimaiden kulttuureja. Lehden linja maahanmuuttopolitiikan suhteen oli lisäksi kylmän laskelmoivan geopoliittinen aivan kuten Eurabia-kirjan alkupuoliskossa kuvataan. Myöskään monikulttuurisuuden toiseudenpalvontaa ei artikkeleissa esiintynyt juuri lainkaan, joten sikäli lehden näkemys kulttuurienvälisestä yhteistyöstä oli kai pikemminkin reaalipoliittinen.

Voi olla, että 1960-1980-lukujen geopoliittiset visiot yhä edelleen ohjaavat Kokoomuksen maahanmuuttopolitiikkaa muita puolueita enemmän. Sen sijaan SDP:n, Vasemmistoliiton, Vihreiden ja ehkä jopa kristillisten maahanmuuttopoliittisia linjauksia vaikuttaa ohjaavan ensisijaisesti 1960-luvun opiskelijaradikaalien aloittama mytologia Suomen globaalista vastuusta, jonka ensi merkit löytyvät kai jo Ylioppilaiden pakolaisapu -järjestön perustamisesta vuonna 1960:

"The youth organization Student's Refugee Aid Organization (Ylioppilaiden pakolaisap), is established in Helsinki. The network consists of student union based groups dedicated to radical political debate. The main goal is to raise awareness of refugees and apartheid, support refugees in their local communities, as well as campaign for the rights of refugees everywhere. The main focus is the wars in Algeria and Congo, and later during 60s South-Africa."

http://1968ineurope.sneakpeek.de/index.php/chronologies/index/44

Tämä 1960-lukulainen globaalin vastuun mytologia ei luullakseni korosta arabimaiden erityisasemaa vaan näkee ne vain yhtenä mytologisen Toiseuden esiintymismuotona. Näiden eettisyyttä korostavien puolueiden ajattelutavalle EEC:n aiemmat reaalipolitiikkaan perustuvat ja kylmän laskelmoivat sopimukset arabimaiden kanssa lienevät täysin vieraita.

En usko, että Bat Ye'or on tarkoituksella jättänyt huomiotta tätä oranssin meemin (esim. Suomessa Kokoomus) ja vihreän meemin (esim. Suomessa SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto) perustavanlaatuista eroa. Eurabia-kirjan kiinnostavuus lisääntyisi nimittäin merkittävästi, mikäli hän olisi kirjassaan esittänyt Euroopan rappiokehityksen syyksi 1960-luvun hengestä haarautuneen interkulttuurisuuden ihanteen melko mitättömän Euro-Arab Dialogue -prosessin sijasta. Jonas Otterbeckin väite, että Eurabia-salaliittoteoria ei ole kovin uskottava, perustunee juuri siihen, että Euro-Arab Dialogue -prosessin aikaansaama paine EEC-/EU-maiden päätöksenteossa jäi niin pieneksi, ettei se voine selittää yksinään edes Bat Ye'orin kirjassa mainittuja faktoja Euroopan rappiokehityksestä puhumattakaan siitä, että monet Bat Ye'orin kirjan ulkopuolelle jääneet vastaavat faktat Euroopan rappiokehityksestä eivät nekään selity pelkällä tavanomaisella diplomaattisella prosessilla.

Jonas Otterbeck on kylläkin väärässä, mikäli hän tarkoittaa Eurabia-salaliittoteorian epäuskottavuudella sitä, että Bat Ye'orin tulkinta Euro-Arab Dialogue -prosessin sopimuksista olisi helppo osoittaa vääräksi. Näin ei suinkaan ole, vaan aivan päin vastoin. Tämä johtuu siitä, että Bat Ye'or mainitsee monien Euro-Arab Dialogue -prosessin päätösten tapahtuneen demokraattisen prosessin ulkopuolisissa keskusteluissa, joiden sisällöistä ei ole saatavilla julkisia dokumentteja. Näissä keskusteluissahan on ainakin teoriassa voitu sopia aivan mitä tahansa, joten Bat Ye'orin kirjan väitteitä ei siksi voida suoraviivaisesti falsífioida vaan niiden totuusarvo jää lähes väistämättä enemmän tai vähemmän tuntemattomaksi. Sellaisesta salaliittoteoriasta, jota ei voida falsifioida, ei voitane sanoa Otterbeckin tapaan, ettei se ole "erityisen uskottava".

Arvioni Eurabia-kirjasta on siis sellainen, että se sisältää puutteita ja perspektiivivirheitä, joista EEC- ja EU-poliitikkojen sukupolvieron jättäminen liian vähälle huomiolle lienee merkittävin. Kokenutta historian harrastajaa nämä puutteet eivät ehkä juurikaan haittaa kirjassa esitettyjen faktojen asettamisessa oikeaan perspektiiviin, mutta diplomatian historiaa tuntematon lukija joutunee Eurabia-kirjan johdosta lähes väistämättä harhateille sen hahmottamisessa, mitä Euroopassa on tapahtunut 1960-luvulta lähtien ja miksi.

Lopuksi pääsemme käsittelemään Eurabia-kirjan esilletuomia yleisempiä kysymyksiä siitä, kuinka paljon me loppujen lopuksi voimme tietää historiasta ja kuinka tällaista tietoa voidaan hankkia.

Eurabia-kirjan puutteet ovat arvatenkin pohjimmiltaan samaa perua kuin lähes missä tahansa muussakin politiikan historiaa käsittelevässä kirjassa. Tällaiset kirjat sisältävät nimittäin tyypillisesti 1) historiallisia faktoja ja 2) näistä faktoista jollain päättelysäännöllä muodostettuja johtopäätöksiä. Nämä päättelysäännöt voivat perustua hyvinkin erilaisiin tiedon tyyppeihin kuten kirjoittajan omaan elämänkokemukseen, kirjoittajan jostain ideologiasta omaksumiin arvoihin ja dogmeihin, tieteellisiin laskukaavoihin tai henkilökohtaisiin peukalosääntöihin sekä joskus jopa kirjoittajan aihepiiristä saamiin uskonnollis-intuitiivisiin tuntemuksiin, yms.

Kuten sanottu, tällaisiin kirjoihin liittyy automaattisesti aivan valtava ongelma, sillä sekä kirjaan valitut faktat että niihin sovelletut päättelysäännöt ovat täysin riittämättömiä historiallisen kehityksen todellisten tapahtumien selvittämiseksi luotettavasti. Jotta tämän voisi ymmärtää, suosittelen tutustumaan ns. kompleksisten systeemien teoriaan:

http://en.wikipedia.org/wiki/Complex_System

Faktojen luontainen harhaanjohtavuus johtuu siitä, että kirjaan valitaan enemmän tai vähemmän mielivaltaisesti vain osa tilanteen kannalta oleellisista faktoista. Jos vaikkapa tietyssä diplomaattisessa tapaamisessa on solmittu jokin sopimus, niin virallisesti ilmoitettu syy sopimukseen on tietenkin oleellinen fakta. Mutta voihan olla, että jokin vieläkin oleellisempi fakta puuttuu kyseisestä diplomaattisesta tapaamisesta kertovista uutisista. Esimerkiksi jotain keskeistä diplomaattia ollaan saatettu salaa kiristää jollain täysin tapaamisen aihepiiriin liittymättömällä asialla. Tämäntyyppisiä seikkoja ei tietenkään ole dokumentoitu mihinkään, joten edes taitava historioitsija ei voisi saada niitä selville.

Päättelysääntöjen puuttellisuus taas johtuu mm. siitä, että useimmat päättelysäännöt perustuvat jonkintyyppiseen mytologiseen ajatteluun, joka ei pysty tavoittamaan kompleksisten systeemien usein epäintuitiivista käyttäytymistä. Esimerkki tällaisesta epäintuitiivisesta ilmiöstä voisi olla vaikkapa se, kuinka ihmisyhteisöjen kuten EU-poliitikoiden aatteellinen kehitys etenee. Jollain monimutkaisella matemaattisella mallilla tätä voitaisiin ehkäpä kuvata jossain määrin uskottavasti, mutta tällaiset mallit ovat tietenkin ruohonjuuritason politiikan harrastajien ulottumattomissa, joten he käyttävät edistyneiden mallien sijasta päättelysääntönä esimerkiksi virheellisiä myyttejä tai omia ennakkoluulojaan.

Bat Ye'orin kirja sisältää valtavan määrän faktoja. Mikäli haluaa saada kirjasta irti sen, mitä se oikeasti kertoo reaalimaailmasta, kannattaa tyytyä kirjoittamaan kirjan faktat allekkain. Ne eivät kuitenkaan vielä kerro itsessään paljon mitään ilman faktojen tulkintaan käytettäviä päättelysääntöjä, mutta jo faktojen listaaminen paperille on kohtalaisen hyvä alku omille jatkotutkimuksille. Ongelmana tällaisessa faktojen listassa on kuitenkin se, ettei ole mitään tietoa siitä, millä muilla historiallisilla faktoilla listaa täytyisi täydentää, että siitä saataisiin lopulta riittävän kattava kuvaus aihepiiristä.

Päättelysääntöjen osalta Bat Ye'or toimii siten, että hän soveltaa ilmeisesti itse keksimäänsä teoriaa Ranskan gaullistien geopoliittisen megalomanian ja muiden EEC-maiden samansuuntaisen geopoliittisen ajattelun keskeisestä roolista. Piilo-oletuksena saattaa olla EEC-/EU-maiden päätöksenteon olettaminen tapahtuvaksi ns. Rational Actor Model -mallin pohjalta (käytän tässä Graham T. Allisonin klassikkoteoksen termiä) eikä esimerkiksi Euroopan eri aatehistoriallisten suuntausten kilpailussa sattumanvaraisesti syntyneen mytologisen arvolinjauksen pohjalta. Kirjan loppupuoliskolla Bat Ye'or lisäksi soveltaa ilmeisesti itse keksimäänsä teoriaa siitä, kuinka natsien antisemitismistä alkanut aatehistoriallinen jatkumo on vähitellen johtanut islam-myönteisten politiikan koulukuntien nousuun Euroopassa. Näitä teorioita Bat Ye'or sitten käyttää päättelysääntönä, jonka avulla hän on muokannut keräämistään historiallisista faktoista yhtenäisen juonen.

Niinpä Bat Ye'orin antama kuva Eurabian perusluonteesta menettää paljon uskottavuuttaan, kun tuomme hänen esittämiensä faktojen rinnalle muita havaintoja Euroopan jokapäiväisistä tapahtumista. Seuraavassa muutamia esimerkkejä. Miksi muslimien fanaattista tukemista löytyy niin paljon juuri Euroopan vihervasemmistosta, varsinkin kun vihervasemmisto pohjimmiltaan vastustaa oranssin meemin EEC-tyyppistä liittovaltiokehitystä, johon välimerellinen yhteistyökin kai kuuluu? Entä miksi nämä samat muslimeja tukevat vihervasemmistolaiset ovat yhtä fanaattisia monien sellaistenkin asioiden kuten vaikkapa luonnonsuojelun ja feminismin suhteen, jotka eivät mitenkään liity eurovälimerelliseen yhteiskuntavisioon? Mistä muualta tämä epäjohdonmukainen fanatismi olisi voinut kulkeutua nykyiseen vihervasemmistoon kuin jäänteenä kolmannen maailman ihannointiin ja muuhun yltiöeettisyyteen kannustaneesta 1960-luvun hengestä?

Monet vihervasemmiston arvokokoelmaan kuuluvat muslimien puolustamisen teemat kuten palestiinalaisten kannattaminen Israelia vastaan olivat sitä paitsi Uudessa Vasemmistossa esillä jo ennen vuonna 1973 alkanutta Euro-Arab Dialogue -prosessia. Niinpä Bat Ye'orin teoria siitä, kuinka vuoden 1973 jälkeinen eurovälimerellinen prosessi olisi aloittanut islam-myönteisen propagandan Euroopassa, ei pysty selittämään esimerkiksi vuosien 1967-1973 jaksoa, jolloin Uusi Vasemmisto asettui jo muslimien puolelle Israelia vastaan:

Stork claims separatist elements in the Black Power movement combined with an increasing internationalist "Third-Worldist" perspective "led to the formulation of anti-Zionist positions and sympathies." This is in keeping with a common trope of the time among anti-imperialists that African Americans in the United States - as a domestically colonized population — were in the vanguard of the revolutionary movement. However, as would be the case in later years, the early source of information that blacks in the New Left were receiving was not from leftist organizations but nationalist ones. In Stork's words: "The first expression came right after the June War, in the July 1967 issue of the newsletter of the Student Non-violent Co-ordinating Committee (SNCC)...This was not leftist analysis, but reflected the only ready source of critical material, the Arab League."

Lähde: "New Centrist": Leaving the Radical Left: Anti-Zionism, Anti-Semitism, and Jewish Response (Part 2)

http://newcentrist.wordpress.com/2008/06/28/leaving-the-radical-left-anti-zionism-anti-semitism-and-jewish-response-part-2

Eurabia-kirja jättää siis monista kiinnostavista faktoistaan huolimatta selittämättä ainakin kohtalaisen suuren osan Euroopan eri poliittisten puolueiden EU-visioista puhumattakaan kolmatta maailmaa ihannoivan monikultturismin, antisemitismin ja antiamerikkalaisuuden alkuperästä.


[email protected]

[pelle12]

 Hehekutanpa tässäkin yhteydessä TV 2 näyttämää israelilaista dokkaria 'Salainen sota', joka käsitteli erittäin kriittisesti USA:ssa perustettua ADL-järjestöä (Anti-defamation League), joka on keskittynyt etsimään ja raportoimaan antisemitismistä kissojen ja koirien ja suurennuslasin kanssa. Oli varsin mielenkiintoista stuffia. Eräs kohokohta oli israelilaisten koululaisten matka Puolaan. Koululaiset eivät uskaltaneet poistua hotellihuoneesta, koska Puolassa kuulemma on jatkuva uusnatsien hyökkäyksen vaara! Eräs poika oli huomaavinaan lentokentälle saavuttuaan tullimiesten käyttäytyneen kuin SS-upseerit! Tyttö puheli torilla vanhan puolalaismiehen kanssa. Kumpakaan ei ymmärtänyt toistensa puhetta, mutta tyttö oli varma, että vanha mies oli pilkannut häntä! Antisemitismiä siellä, rasismia täällä jne. Eritoten tuon tytön ja vanhan miehen muutaman sanan vaihto toi mieleeni Halla-ahon ja Umayya Abu-Hannan kohtaamisen. Kuinka suuri onkan ihmisen mielikuvituksen ja ennakkokäsitysten vaikutus ihmisen ajatteluun! Tyttö oli aivopesty, niinpä hän aisti antisemitismiä joka askeleella.
'Kaikki vihaavat juutalaisia. Olemme ylpeitä siitä!'. Ihminen voi näköjään rakentaa identiteettinsä melkein mistä tahansa, jopa siitä kuvitelmasta, että kaikki vihaavat häntä tai hänen 'rotuaan'. Dokkari oli muutenkin täynnä ajatuksia herättäviä asioita, joten olisin toivonut jokaisen hommalaisen katsoneen sen, eritoten ne, jotka ovat tälläkin foorumilla kertoneet tarkkailevansa silmä kovana esiintyykö foorumilla mahdollisesti antisemitismiä.

[Zngr]

En muista islamisaatiota minään suunnitelmallisena salaliittona koskaan esitetynkään, vaan aivan tavanomaisena demografisena ilmiönä, jona sellaisenakin väestörakenteen muuttumisen ennustaminen on erittäin haastavaa.

Näinhän se on, mutta kun nuo halvatun poliittisesti korrektit aivopäälliköt pitävät sitäkin, että sanoo "islamisaation olevan tavanomainen demografinen ilmiö" rasismina ja Eurabia-salaliittoteoriana.

On se vaikeaa.

[TK]

Hehekutanpa tässäkin yhteydessä TV 2 näyttämää israelilaista dokkaria 'Salainen sota', joka käsitteli erittäin kriittisesti USA:ssa perustettua ADL-järjestöä (Anti-defamation League), joka on keskittynyt etsimään ja raportoimaan antisemitismistä kissojen ja koirien ja suurennuslasin kanssa. Oli varsin mielenkiintoista stuffia. Eräs kohokohta oli israelilaisten koululaisten matka Puolaan. Koululaiset eivät uskaltaneet poistua hotellihuoneesta, koska Puolassa kuulemma on jatkuva uusnatsien hyökkäyksen vaara! Eräs poika oli huomaavinaan lentokentälle saavuttuaan tullimiesten käyttäytyneen kuin SS-upseerit! Tyttö puheli torilla vanhan puolalaismiehen kanssa. Kumpakaan ei ymmärtänyt toistensa puhetta, mutta tyttö oli varma, että vanha mies oli pilkannut häntä! Antisemitismiä siellä, rasismia täällä jne. Eritoten tuon tytön ja vanhan miehen muutaman sanan vaihto toi mieleeni Halla-ahon ja Umayya Abu-Hannan kohtaamisen. Kuinka suuri onkan ihmisen mielikuvituksen ja ennakkokäsitysten vaikutus ihmisen ajatteluun! Tyttö oli aivopesty, niinpä hän aisti antisemitismiä joka askeleella.
'Kaikki vihaavat juutalaisia. Olemme ylpeitä siitä!'. Ihminen voi näköjään rakentaa identiteettinsä melkein mistä tahansa, jopa siitä kuvitelmasta, että kaikki vihaavat häntä tai hänen 'rotuaan'. Dokkari oli muutenkin täynnä ajatuksia herättäviä asioita, joten olisin toivonut jokaisen hommalaisen katsoneen sen, eritoten ne, jotka ovat tälläkin foorumilla kertoneet tarkkailevansa silmä kovana esiintyykö foorumilla mahdollisesti antisemitismiä.

Komppaan. Aika pökerryttävää katsottavaa. En tiennyt itkeäkö vai nauraa, kun yksi lapsista ei tuntenut "oikein" dachaussa (ollut murheen murtama), niin alkoi sitten tuntemaan häpeää ja surua kun ei tuntenut niin.
Ja näyttivät Ukrainan juutalaiset olevan hieman ihmeissään antisemitisti puheista.
Kannattaa katsoa.

[Nationalisti]

Hehekutanpa tässäkin yhteydessä TV 2 näyttämää israelilaista dokkaria 'Salainen sota', joka käsitteli erittäin kriittisesti USA:ssa perustettua ADL-järjestöä (Anti-defamation League), joka on keskittynyt etsimään ja raportoimaan antisemitismistä kissojen ja koirien ja suurennuslasin kanssa. Oli varsin mielenkiintoista stuffia. Eräs kohokohta oli israelilaisten koululaisten matka Puolaan. Koululaiset eivät uskaltaneet poistua hotellihuoneesta, koska Puolassa kuulemma on jatkuva uusnatsien hyökkäyksen vaara! Eräs poika oli huomaavinaan lentokentälle saavuttuaan tullimiesten käyttäytyneen kuin SS-upseerit! Tyttö puheli torilla vanhan puolalaismiehen kanssa. Kumpakaan ei ymmärtänyt toistensa puhetta, mutta tyttö oli varma, että vanha mies oli pilkannut häntä! Antisemitismiä siellä, rasismia täällä jne. Eritoten tuon tytön ja vanhan miehen muutaman sanan vaihto toi mieleeni Halla-ahon ja Umayya Abu-Hannan kohtaamisen. Kuinka suuri onkan ihmisen mielikuvituksen ja ennakkokäsitysten vaikutus ihmisen ajatteluun! Tyttö oli aivopesty, niinpä hän aisti antisemitismiä joka askeleella.
'Kaikki vihaavat juutalaisia. Olemme ylpeitä siitä!'. Ihminen voi näköjään rakentaa identiteettinsä melkein mistä tahansa, jopa siitä kuvitelmasta, että kaikki vihaavat häntä tai hänen 'rotuaan'. Dokkari oli muutenkin täynnä ajatuksia herättäviä asioita, joten olisin toivonut jokaisen hommalaisen katsoneen sen, eritoten ne, jotka ovat tälläkin foorumilla kertoneet tarkkailevansa silmä kovana esiintyykö foorumilla mahdollisesti antisemitismiä.

Komppaan. Aika pökerryttävää katsottavaa. En tiennyt itkeäkö vai nauraa, kun yksi lapsista ei tuntenut "oikein" dachaussa (ollut murheen murtama), niin alkoi sitten tuntemaan häpeää ja surua kun ei tuntenut niin.
Ja näyttivät Ukrainan juutalaiset olevan hieman ihmeissään antisemitisti puheista.
Kannattaa katsoa.

Minusta kohokohta oli New Yorkilaisten neekerien spekuloinnit juutalaisesta vaikutusvallasta. Juutalaisdokumentaristi yrittää turhaan vakuuttaa, että Siionin Viisaiden Pöytäkirjat eivät välttämättä ole aivan autenttisia dokumentteja.

[nimetönkeskustelija]

Eihän siihen mitään salaliittoja tarvita. Vaan muutama hyväntahtoinen hyvinvointiyhteiskunnassa ikänsä elänyt kukkahattu, joka luulee, että rahaa tulee loputtomasti taikaseinästä. Sitten vaan pakolaisvirrat tänne. Ja kuka väittää, että somput ja muut eivät sikiäisi kantaväestöä huomattavasti tehokkaammin?

Minusta tämä on vähän samanlainen kuin pahanlaatuinen syöpä. Aluksi se antaa pieniä oireita, mutta eihän niistä nyt viitsi mennä lääkäriin. Sitten kun alkaa pahat oireet, on jo myöhäistä toimia.

[turha jätkä]

Minusta kohokohta oli New Yorkilaisten neekerien spekuloinnit juutalaisesta vaikutusvallasta. Juutalaisdokumentaristi yrittää turhaan vakuuttaa, että Siionin Viisaiden Pöytäkirjat eivät välttämättä ole aivan autenttisia dokumentteja.

Mainittuja pöytäkirjoja promotoidaan jossain määrin myös ääriprotestanttisuudessa, esim. Texe Marrs taitaa myydä niitä: http://en.wikipedia.org/wiki/Texe_Marrs

[Timo Hellman]

Käsittääkseni käytännön tasolla Eurabia-käsite on hyvin abstrakti ja se palvelee lähinnä hämäränä "worst case scenariona" jonka tukipilareita ovat Euroopan muslimien keskimääräinen syntyvyys ja tämän vaikutus demografiaan muutaman vuosikymmenen aikajanalla.
Sen käsitteleminen faktana ja siihen kiinnittyminen liiaksi on varma tapa haukata kakkaa.

Asiaa tulisi mielestäni lähestyä dialektisen mutkan kautta haastamalla jatkuvasti poliittisen korrektiuden, positiivisen syrjinnän ja löyhäkätisen sosiaaliturvan mielekkyyttä. Syntyvyys- ja väestötilastojen tuijottaminen pitemmän päälle on kaltevalla pinnalla kävelyä, sen huomaa jos vähänkin seuraa netin maahanmuutto- ja mokukeskustelua.

[tietotyöläinen]

Komppaan. Aika pökerryttävää katsottavaa. En tiennyt itkeäkö vai nauraa, kun yksi lapsista ei tuntenut "oikein" dachaussa (ollut murheen murtama), niin alkoi sitten tuntemaan häpeää ja surua kun ei tuntenut niin.
Ja näyttivät Ukrainan juutalaiset olevan hieman ihmeissään antisemitisti puheista.
Kannattaa katsoa.

Juu suositukset täältäkin. Aivan uskomatonta touhua, se yksi rabbi ainakin edusti tervettä järkeä. Koko ohjelma oli mitä mainioin oppitunti aivopesun voimasta.

[Nationalisti]

Minusta kohokohta oli New Yorkilaisten neekerien spekuloinnit juutalaisesta vaikutusvallasta. Juutalaisdokumentaristi yrittää turhaan vakuuttaa, että Siionin Viisaiden Pöytäkirjat eivät välttämättä ole aivan autenttisia dokumentteja.

Mainittuja pöytäkirjoja promotoidaan jossain määrin myös ääriprotestanttisuudessa, esim. Texe Marrs taitaa myydä niitä: http://en.wikipedia.org/wiki/Texe_Marrs

"ääriprotestanttisuus" voi käytännössä olla mitä vain. Mutta amerikkalaisista "ääriprotestanteista" suurin osa on siionismiin kallellaan.

[turha jätkä]

"ääriprotestanttisuus" voi käytännössä olla mitä vain.

Totta, variaatiot ovat huikeat. Toiset uskovat Israelin moninkertaistavan neliömääränsä tulevaisuudessa, toiset uskovat Hillary Clintonin olevan reptiliaani.

[M.K.Korpela]

"ääriprotestanttisuus" voi käytännössä olla mitä vain. Mutta amerikkalaisista "ääriprotestanteista" suurin osa on siionismiin kallellaan.

Tuo suhde ei ole ihan niin pro-jew kuin luulet. Salon

. Christian Zionism, inspired by end-times beliefs that make the return of Jews to Israel a precondition for the second coming, has made American evangelicals the world's staunchest backers of Israeli hawks. (Their Jewish allies usually choose to ignore the fact that the Christian Zionist's apocalyptic scenario ends with unsaved Jews being slaughtered and condemned to hell.) But while evangelicals support Israel for their own eschatological reasons, there have been threats, implicit and explicit, that such support might weaken if Jews oppose their domestic agenda too aggressively.

Toisin sanoen , juutalaisille uskonnollinen oikeisto ei ole ihan niin vaaraton liittolainen kuin voisi luulla. Vain muistutuksena että erityisesti USA:n repulikaaninen puolue ei ole niin rationaalinen kuin äkkiseltään tuntuu - 40 % amerikkalaisista tosiaan uskoo että maa on 6000 vuotta vanha.

Taikka no , Bushin myötä taisi suuri osa tuosta rationaalisuuden illuusiosta haihtua.

[Vasarahammer]

Toisin sanoen , juutalaisille uskonnollinen oikeisto ei ole ihan niin vaaraton liittolainen kuin voisi luulla. Vain muistutuksena että erityisesti USA:n repulikaaninen puolue ei ole niin rationaalinen kuin äkkiseltään tuntuu - 40 % amerikkalaisista tosiaan uskoo että maa on 6000 vuotta vanha.

En näe "kristittyjen siionistien" tukea mitenkään erityisen vaarallisena, vaikka monet vasemmistolaiset juutalaiset ehkä pitävät sitä epämukavana. Israelia tukevien kristittyjen käsitykset Israelin roolista lopunajan tapahtumissa eivät ole niin stereotyyppisiä kuin heidän vastustajiensa käsitykset antavat ymmärtää.

Taikka no , Bushin myötä taisi suuri osa tuosta rationaalisuuden illuusiosta haihtua.

Bush oli idealisti, joka uskoi demokratian vapauttavaan voimaan. Nykyinen presidentti taas on idealisti, joka uskoo keskustelun vihollisten kanssa auttavan erimielisyyksien sovittelussa.

[nyt nappaa]

Antisemitismiä siellä, rasismia täällä jne.

Lähetetään kansliapäällikkö Ritva Viljanen New Yorkiin julistamaan monikulttuurisuuden ilosanomaa. Juutalaisten ja mustien pitää lopettaa eristäytyminen omiin ryhmiinsä. Kun rasistinen eriytyminen lopetetaan, alkaa tyttöjen vatsat pömpöttää ja mulattia pukkaa. Sukupolven parin kuluttua kukaan ei muistakaan että on joskus ollut erillisiä ryhmiä. Kaikki ovat samaa ihanaa monikulttuurista ruskettunutta väkeä kesät talvet. Juutalaiset jos olisivat tämän ymmärtäneet jo Egyptin aikoina, niin olisivat monelta vainolta säästyneet. Koska heitä ei olisi enää olemassa, olisivat sulautuneet pois.

[Nationalisti]

"ääriprotestanttisuus" voi käytännössä olla mitä vain. Mutta amerikkalaisista "ääriprotestanteista" suurin osa on siionismiin kallellaan.

Tuo suhde ei ole ihan niin pro-jew kuin luulet. Salon

. Christian Zionism, inspired by end-times beliefs that make the return of Jews to Israel a precondition for the second coming, has made American evangelicals the world's staunchest backers of Israeli hawks. (Their Jewish allies usually choose to ignore the fact that the Christian Zionist's apocalyptic scenario ends with unsaved Jews being slaughtered and condemned to hell.) But while evangelicals support Israel for their own eschatological reasons, there have been threats, implicit and explicit, that such support might weaken if Jews oppose their domestic agenda too aggressively.

Toisin sanoen , juutalaisille uskonnollinen oikeisto ei ole ihan niin vaaraton liittolainen kuin voisi luulla. Vain muistutuksena että erityisesti USA:n repulikaaninen puolue ei ole niin rationaalinen kuin äkkiseltään tuntuu - 40 % amerikkalaisista tosiaan uskoo että maa on 6000 vuotta vanha.

Taikka no , Bushin myötä taisi suuri osa tuosta rationaalisuuden illuusiosta haihtua.

Amerikkalaiset ovat yleensäkin Israeliin kallellaan, varsinkin uskovaiset. Samoin näyttäisi olevan Suomessa, että kirkon parissa Israelilla on vahva kannatus.