Kuuluvatko maailma ja sen asiat vain toimittajille?

[aivo]

Jokainen ihminen näkee maailmasta vain lähellään tapahtuvat asiat ja tapahtumat. Tuota lähipiiriä televisio ja sanomalehdet laajentavat siten, että ihmiset voivat ikään kuin nähdä ja tietää, mitä taivaanrannan takana tapahtuu tai on tapahtunut. Ilman televisiota ja sanomalehtiä maailmamme olisi tyystin erilainen, mutta nyt se on myös hyvin pitkälle television ja sanomalehtien määräämä.

Koska ihmiset saavat tietoa myös muista lähteistä, toisiltaan ja kokemuksistaan ja kaikilla on oma historiansa ja koulutuksensa, ei voi tietää, miten ihmiset saamiaan tietoja tulkitsevat vaikkakin sillä, mihin ihmiset luulevat muiden uskovan, näyttää olevan merkitystä. Vaikka puhummekin samaa kieltä, olemme toisillemme arvoituksia emmekä helposti hyväksy toistemme näkemyksiä ja tulkintoja paitsi silloin, kun ne esitetään kirjoitettuna tai puhuttuna uutisena.

Koska ihmisyhteisö koostuu itsemme kaltaisista henkilöistä, televisio ja sanomalehdet välittävät vain jonkun henkilön näkemystä jostakin eli henkilön käsitys leviää tiedotusvälineiden avulla miljooniin aivoihin. Tuo näkemys voi vastata todellisuutta, mutta se on pelkkä yhden ihmisen tai pienen piirin näkemys. Samaa näkemystä voivat levittää tietysti monet muutkin henkilöt.

Uutisissa on kyse usein konkreettisista asioista ja tapahtumista, mutta maailmassa on kyse hyvin paljon muustakin kuin konkreettisista asioista ja tapahtumista. Itse asiassa vain ani harva asia ylittää uutiskynnyksen, mutta tästä huolimatta vain lehtien ja television henkilöillä on oikeus kertoa, mitä maailmassa tapahtuu ikään kuin maailma kuuluisi vain harvoille ja valituille.

Yhteiskunnan ja ihmisten osallistuminen uutisiin näyttää mahdottomalta. Kysehän on miljoonista ihmisistä, jotka tekevät kuka mitäkin eikä heillä ole aikaa ja mielenkiintoa kajota siihen, mitä uutisissa kerrotaan. On kuitenkin normaalia kysellä. Jos joku kertoo meille lähipiirissämme jotakin, meillä on halu ja tarve kysellä, mihin hän kertomisensa perustaa tai mitä hän milläkin tarkoittaa. Tämä ei kuitenkaan päde televisioon ja sanomalehteen, vaikka aivomme ovat nimenomaan rakentuneet itsenäisesti ajatteleviksi ja älyn käyttämiseen.

Se, että miljoonapäisessä yhteiskunnassa sanomalehtiin ja televisioon suhtaudutaan ikään kuin kaikkitietävänä auktoriteettina, perustuu pitkälle siihen, että sanomalehti syntyi 1800-luvun olosuhteissa, kirjepostin aikakaudella, jolloin toimittajien sanomisiin oli mahdotonta puuttua. Olemme jo äidin maidossa oppineet kulttuuriin, jossa pieni joukko ihmisiä sanelee mitä maailmassa tapahtuu eikä heidän sanojaan ole ollut lupa epäillä. Edelleenkään siihen ei ole mahdollisuutta eli vaikka lehdissä on ns. yleisönosasto, joku henkilö lehdessä valitsee kirjoitukset.

Kuitenkin lehden henkilöt ovat samanlaisia henkilöitä kuin kaikki muutkin eikä heillä ole sen kummempaa oikeutta maailmaan, asioihin ja tapahtumiin kuin meillä muillakaan eli jos joku meistä näkee  jonkun asian uutisoinnissa kyseenalaisuuksia, on omituista, jos emme haluaisi tietää.

Mikäli halutaan, että toimittajien uutisiin, kannanottoihin ja käsityksiin voidaan ottaa kantaa, lehtien yleisönosasto on otettava yhteiskunnan ja kansalaisten käyttöön eikä siihen tulevia kirjoituksia saa valita lehti tai toimitus itse, vaan valinnan suorittaa lehdestä ja kaikista yhteiskuntaosapuolista riippumaton taho nimitettiin sitä sitten lukijaraadiksi, yhteiskunnan puheenjohtajistoksi tai joksikin muuksi. Ajatus on, että joku henkilö jossakin ei voi määrätä mitä saamme tietää ja mitä emme.

Tätä voidaan pitää demokratian puuttuvana kulmakivenä, millä estetään mm. äänestystulokseen vaikuttaminen, mihin nykyisenkaltainen sanomalehti antaa mahdollisuuden. Henkilöthän voivat toimittajina suhteellisen vapaasti leimata ja luokitella ihmisiä ja ihmisryhmiä heille mieluisiin ja vähemmän mieluisiin ilman, että tietäisimme heistä muuta kuin toimittajan saneleman version. Voidaankin olettaa että, jos toimittajilta ja lehdiltä viedään yleisönosaston hallinta pois, myös ne näkemykset, joista emme tiedä paljoakaan, pääsevät julkisuuteen ja arvioitavaksi.

Ei voi tietää mihin sanomalehden uudistaminen johtaa, mutta esim. demokratiasta, mikä edustaa ainoaa laillista keinoa käyttää yhteiskunnallista hallintovaltaa, on vieläkin epäselvyyttä. Demokratian sekä sanan- ja uskonnonvapauden puuttuminen ovat keskeisiä pakolaisuuden ja turvapaikkahakemisen aiheuttajia, mutta syystä tai toisesta lehdistö ei esittele hallintoja, jotka käyttävät väkivaltaa ja sen uhkaa pysyäkseen vallassa. Asian ymmärtää, kun tietää, että kansainvälinen lehdistö on vain siellä täällä olevia henkilöitä, jotka voivat menettää työpaikkansa tai heille voi käydä vielä pahemmin. Vika ei ole kuitenkaan henkilöissä, vaan järjestelmässä.

Valta siihen, miten ja millä tavalla uutisia ja tietoja välitetään, on joka tapauksessa meillä kaikilla, sillä mehän päätämme minkälaista sanomalehteä haluamme lukea. Vaihtoehtoja ovat hyväksyä tämä nykyinen lehti, jossa vain toimittajilla eli joillakin henkilöillä on oikeus kertoa, miten asiat ovat tai hyväksyä lehti, jossa toimittajia pidetään tavallisina ja meidän kaikkien kaltaisina ihmisinä, joille voi esittää kysymyksiä ja jossa vastauksia voivat antaa muutkin kuin toimittajat.

Tällaista lehteä on kuitenkin vaikea saada, koska lehdet ja televisio ovat rakentuneet toimimaan pelkästään omilla ehdoillaan. Vaikka lehdissä on ns. yleisönosasto, sitä ei ole tarkoitettu tarkastelemaan vaikkapa maapallon ilmasto-olosuhteiden ja alueellisten erojen merkitystä kaikkeen eli  elinkustannuksiin, väestömäärään, sosiaali- ja eläketurvaan tai niiden puuttumiseen ja lukemattomiin muihin asioihin, joista meille ei synny tietämistä, koska tiedotuskoneisto elää vain itsensä sanelemassa ja rakentamassa maailmassa uutisista, otsikoista  ja mainosrahoista kilpaillen.

Myös se, mistä lehdet ja televisio eivät kerro tai uskalla kertoa,  pitää sisällään olennaista ja tärkeää tietoa maailmasta ja yhteiskunnasta, eikä tuota tietoa saada esiin muuten kuin antamalla tiedonjakamis- ja vaikuttamismahdollisuus myös muille kuin toimittajille. Muutenhan joudumme elämään maailmassa, joka on olemassa vain toimittajien aivoissa muttei todellisuudessa.

Mitä tulee sanomalehteen ja televisioon, kyse niissä on eri tavalla vastaanotettavasta tiedosta, joten ne eivät välttämättä kilpaile keskenään tai korvaa toisiaan. Televisio ja sen pääosin suullinen puhe edustavat nopeaa ja helppoa keinoa tietää ja nähdä mitä maailmassa tapahtuu ainakin suurin piirtein. Sanomalehti voi tarjota taas nopean keinon maailman ja asioiden syvempään ymmärtämiseen ainakin, jos sitä vertaa usein satoja sivuja sisältäviin ja hankalasti löydettäviin kirjoihin, joita kaiken lisäksi on valtava määrä. Kansalaiskeskustelulle sanomalehti tarjoaa myös jotakin sellaista, mihin televisio ja Internet eivät kykene.

Edellä mainitun mahdollistaa lukijaraati, joka seuloo tarjotusta tiedosta kaiken sen, jonka arvioi kuuluvan tiedettäväksemme. Ilman sitä aivomme hukkuvat valtavaan tietomäärään emmekä voi luottaa mihinkään, koska mitään ei ole lupa kritisoida. Tiedämme vain, että joku henkilö jossakin on uutisen kirjoittanut ja laatinut. Voidaankin kysyä, miten kauan ihmiset aikovat sietää tätä uutistehtailua ja elää ilman kunnollista, asiallisesti toteutettua ja pyyteetöntä tiedonseulontaa.

[vastarannan kiiski]

Kai se "vapaa tiedonvälitys" tarkoittaa että kuka tahansa saa perustaa median ja ja valita sinne uutiset.

Eli siitä vaan!

Niin ne muutkin kaupalliset mediat on aloittaneet. Kuten myös poliittiset mediat, puolueiden äänenkannattajat.

Ennakkosensuuria ei Suomessa ole. Lakien noudattaminen kontrolloidaan jälkeenpäin, kun "uutiset" on julkaistu.