Humanistinen koulutus turhaa?

[Jaksuhali]

Oletetaan, että tänä keväänä haen ja pääsen opiskelemaan filosofiaa Helsingin yliopistoon. - -

Periaatteessa hyvä kysymys, mutta käytännössä sun täytyy todennäköisesti vaihtaa tarinaan joku toinen pääaine. Ainakaan teoreettista filosofiaa pääaineena opiskelemaan ei oteta kuin kourallinen opiskelijoita vuosittain, joten siihen ei noin vain haeta ja päästä. Ne jotka siihen kovalla yrityksellä pääsevät, ovat luultavasti aika motivoituneita. En tiedä paljonko nyt, mutta joskus kiintiö oli 10 opiskelijaa vuodessa joten ei se koko ikäluokka siihen mahdu lorvimaan.

Mutta on siellä sitten niitä lorviaineita tuhansille opiskelijoille...

Ymmärrän pointin! Vaihdan pääaineen, ehkäpä ketään loukkaamattomaan Lorviaine X:ään.

[kelloseppä]

...
humanistisen tieteenalan tutkimustuloksista alle 50 % on toistettavia.
...

Jottei menisi uskonvaraiseksi, lähde tälle väitteelle, kiitos.

[ISO]

Humanistinen koulutus on turhaa, jos kouluttaudutaan humanistisesti vain sen koulutuksen itsensä vuoksi.

Jos humanistinen koulutus sen sijaan antaa valmiudet työskennellä jossain sellaisessa ammatissa johon on työpaikkoja tarjolla, koulutus on hyödyllistä.

Tämän ääneen sanominen taitaa sekin olla nyky-Suomessa rasismia ja fasismia.

[siviilitarkkailija]

Kuulin hienon määritelmän filosofian maisterille: ammattilainen vastuunvälttelijä. 

Näin se on. Se muuten on näin. On muuten pahuksen seksikäs vastuunvälttelijä ja kivasti humalassa.

[Lalli IsoTalo]

Useimmat filosofian maisterit eivät ole lukeneet lainkaan filosofiaa. Se on yleisnimitys.

[Pöllämystynyt]

Humanismi ei ole ongelma, vaan ongelma on humanistisille aloille syvään pesiytynyt taantumus. Taantumuksen ovat aiheuttaneet tieteellisen kehityksen ja kriittisen ajattelun vastainen politisoitunut kulttilaisuus ja kehässä kulkevat teoriat, jotka ovat irrottautuneet hyvin kauas ihmistä koskevista vilpittömistä havainnoista, tiedoista ja tosiasioista. Kulttilaisuus on rakentanut ympärilleen tiukat oikeaoppisuuden muurit poikkevia havaintoja ja menetelmiä, ja ylipäätään kriittistä keskustelua ja kyseenalaistavaa asennetta vastaan. Tästä johtuu myös kulttilaisten hillitön ja vainoharhainen taipumus tulkita poikkeavien näkemysten esittäminen häirinnäksi, uhkaamiseksi tai vihapuheeksi.

Tieteellisyys ja siihen pohjautuva kehittyvyys täytyy palauttaa humanismiin. Tämä täytyy tehdä tietoisesti kuten vallankumous, koska muuten sitä ei tapahdu. Kulttilaisuus on niin voimakasta, ettei sitä murreta hitaalla kehityksellä aikakausiin, joten vallankumous on lähes välttämätön. Humanismiin pesiytynyt politisoitunut kulttilaisuus pitää osoittaa ja purkaa tietoisesti. Humanismin on vapauduttava pysähtyneisyydestä ja taantumuksesta, ja siirryttävä humanismin uuteen aaltoon, tieteelliseen aaltoon, jossa ihmistä tutkitaan jälleen nöyrästi havaintojen pohjalta tieteellisin menetelmin, altistaen tulokset kritiikille ja keskustelulle. Aalto- ja vallankumous-ajattelua tarvitaan lähinnä muutokseen innostamiseen ja muutoksen hahmottamiseen. Kysehän olisi oikeastaan palaamisesta siihen, mitä humanismi on, siis vilpitöntä tutkivaa, havaintoja tekevää ja niille uskollista tiedettä.

Humanistisen tieteen lisäksi humanismi ideologiana ja "maailmankatsomuksena" on kriisissä samoista syistä, samojen politisoituneiden kulttien vaikutuksesta. Alkuperäinen humanistinen "maailmankatsomus" oli sitä, että myönnetään ensin ja jatkuvana lähtökohtana, että ei tunneta ihmistä tai ylipäätään maailmaa kovin hyvin uskomusten, näköharhojen ja ideologioiden sokaisevan vaikutuksen vuoksi, ja sitten, että siirretään sokaisevat tekijät sivuun ja tutkitaan millainen olio ihminen on, ja sitten, että parannetaan sen elämää ja yhteiskuntaa tämän tiedon pohjalta. Tämä "maailmankatsomus" täytyy palauttaa. Nykyisin myös humanistiseen "maailmankatsomukseen" on pesiytynyt syvälle poliittinen kulttilaisuus, joka määrittää yhtä sokeasti kuin muinaisetkin uskomukset, millainen ihminen on, ja siten sanelee, millaisia tuloksia tutkimuksilla saa olla.

Tämä kaikki mitä ehdotan, on kuitenkin ihan eri asia, kuin että lakkautettaisiin humanistinen koulutus tai lopetettaisiin humanistinen ajattelu. Mitään sellaista en ehdota tai kannata. Humanistina ja ihmisenä puolustan humanistista tiedettä ja "maailmankatsomusta".

[sivullinen.]

Humanistisille aloille pesitynyt taantumus eli sosialismin loppuajan rappio. Siinä on minunkin lähtökohtani tähän keskusteluun. Väite siitä, että akateeminen olisi nykyään akakoomista, on hauska, mutta ei ole totta, koska en saa mitään huvia näistä nykyajan naistieteilijöistä ja muista rappioihmisistä; jopa housuihinsa kakkiva pieni lapsi on paljon paljon hauskempi kuin epätiedehenkilö. Hauskuuden lisäksi epätiedehenkilöt eivät ole kiehtovia, innoittavia, kyseenalaistavia eivätkä edes tieteellisiä. Heistä ei ole mitään hyötyä kenellekkään -- eivätkä he koe edes itse arvokkaaksi omaa elämäänsä --. Kaikkien organisaatioiden, instituutioiden, sosiaalisten konstruktioiden ja muiden rakenteiden yli on nähtävä kyseessä olevan nimenomaan ihmisissä itsessään syntynyt rappio, joka ilmenee kaikissa heidän kansoittamissaan rakenteissa heidän itsensä vuoksi: Laita sosialisti tekemään mitä tahansa ja hän ei saa mitään hyödyllistä aikaan.

Onko tässä sitten mitään uutta? Ei ole. Jokainen yhteiskuntajärjestelmä lopultaa kulkee rappioon ja hajoaa. Jotkut ovat notkeampia uudistamaan itseään ajan tarpeita vastaaviksi, ja siten selviävät pidempään. Eurostososialismi on osoittautunut täysin kyvyttömäksi mihinkään muutokseen. Se on elänyt nyt kymmenisen vuotta perestroikaansa -- "uudelleenrakentamisen aikaa" --. Mitään se ei ole onnistunut uudistamaan. Kreikan velkojen maksu on lykätty vuoteen 2040. Siinä koko Eurostoliiton kuva. Pitkitetty historian loppu, jonka eurostofiilit kääntävät myönteiseksi kutsumalla "pitkäksi vakauden ajaksi", on onnistunut tuhoamaan myös yliopistot ja tieteen. Ensin se tuhosi humanistiset tieteet, joista nyt puhutaan, mutta yliopistoja katsomalla näkee saman jo tapahtuneen luonnontieteiden ja kaikkien kovien tieteiden kohdalla. Ne on kaikki muokattu palvelemaan eurostososialismin poliittisia tavoitteita. Yksikään niistä ei enää palvele totuutta; ne eivät ole filosofiaa -- "totuuden rakastamista" --. Siksi ne tulee kaikki heittää romukoppaan Eurostoliiton hajottua ja aloittaa samojen aihealuiden tutkiminen uudelleen, uusilta näkökulmilta, uusin perustein ja tällä kertaa totuuteen pohjaten. Näin ei ole mitään mieltä lähteä yrittämään korjaamaan nykyistä yliopistolaitosta; ei kannata elvyttää jo kuollutta.

Eurostoliiton romahdus tulee olemaan iso vedenjakaja monen asian kannalta. Siihen on syytä varautua sellaisena. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ei Maailman Kansojen Yliopistossa suoritetusta marxilais-leninläisestä sosiologian tutkinnosta enää ollut apua työnhaussa. Venäjä oli siirtynyt markkintalouteen, ja ihmisiä arvoitettiin sen mukaan, mitä he osaavat ja pystyvät muille antamaan, eikä enää sen mukaan, miten uskollisesti he virallista oppia julistavat tai mitä papereita heillä kuuliaisuudestaan on. Saman tulevat kokemaan Eurostoliiton hajottua erityisesti nykyiset valtiotieteen, sosiologian, lakitieteiden ja muiden pelkästään tämän yhteiskuntajärjestelmän totuuksia opiskelleet henkilöt. Ilmiö kuitenkin iskee isosti myös vanhaa ja yleisempää matematiikkaa opiskelleisiin. Heidän oppinsa on ikuinen, mutta menetelmänsä ovat ajastaan jälkeenjääneitä: Lyijykynämatemaatikoille ei ole tarvetta tietokoneaikana. Lyijykynän käytön takana oleva logiikka on tietenkin ikuinen tai ainakin yhä lähitulevaisuudessa läsnä. Huomattavaa myös on vanhaan kuolleeseen järjestelmään uutena aikana luonnollisesti syntyvä vastenmielisyys: Kun kiltajärjestelmä aikoinaan loppui, ja vihattu ammattimonopoli -- "universitas", josta yliopistosanan englanninon on peräisin -- murtui, ei edes mestarillinen mestari enää sen jälkeen voinut mestaroida vanhojen syntiensä tähden.

Kysymys humanistisen koulutuksen turhuudesta Eurostoliiton jälkeisenä aikana on minusta kaikkien kiehtovin. Näen siinä uskomattoman suuria mahdollisuuksia. Aikoinaan vanha sieluoppi korvattiin psykologialla. Siinä sisältö lähtökohtaisesti pysyi samana, mutta asioita ei enää perusteltu Jumalan hyvyyden näkökulmasta. Tämä vaati rakentamaan kaikki teoriat uudelleen, ja jo se riitti kouluttamaan uuden sukupolven omiin voimiinsa uskoviksi ja luoviksi vanhoja kaavoja toistelevien kalkkeutuneiden oppineiden sijaan. Samalla pystyttiin ajanmukaistamaan menetelmät, tavoitteet, rahoitus ja kaikki. Jokainen tiede aloittaa filosofiana ja loppuu taiteena, ja filosofiaa me kaipaamme. Antaa "pitkään jatkuneen vakauden" mennä ja ihmisen vapaan tahdon kukoistaa. Siinä humansmi on lähtökohtana yksi kelvollisista: Humanismi laittaa ihmisen kaiken keskipisteeseen. Ihmisellä on vapaa tahto. Vapaa tahto voi luoda maailman. Humanismin tehtävä on luoda sellainen maailma jollaisen haluamme. Siinä on tavoitetta meille. Vietti ohjaa tuhoamaan vanhan ja kuolevan; nerous auttaa luomaan uuden tilalle. Meidän pitäisi siirtyä vietin viemistä nerouden tilaan.

Hommaforumilla on aiemminkin hahmoteltu humanismin tulevaisuutta ja keskusteltu koulutuksen tarkoituksesta. Suomen historiassa taas on useaankin kertaan tehty isoja uudistuksia: Uno Cygnauksen omista kuvitelmistaan luoma kansakoulu ja sotien jälkeen sosialistien Neuvostoliitosta matkima peruskoulu tunnetuimpina. Cygnaus halusi painottaa käsillä tekemistä osana oppia ja sosialistit luoda kaikille yhteisen koulun luokkajaon poistamiseksi. Minusta näistä molemmissa tavoitteissa on paljon hyvää ja toteutuksessa jonkinverran huonoa. Näkisin tulevaisuuden Suomessa tietyssä mielessä näiden yhdistelmänä. Minusta Suomen kansa on liian pieni ollakseen liian hajanainen; tähän maahan mahtuu vain yksi totuus kerrallaan, ja se on totuus. Me olemme myös enemmän tekijöitä kuin runoilijoita. Lopuksi olemme myös erittäin köyhiä ja kylmästä maasta. Tämä tekee Suomesta tieteen kannalta paratiisin: Kun yhdeksän kuukautta kahdestatoista ei voi kuin oleilla pienessä majassa, eikä ole varoja rakentaa suuria, on tehtävä jotain pientä ja mietiskeltävä; se on halpaa ja vähän vaativaa. Eikä tarvitse olla opiskelija oppiakseen eikä tutkija tutkiakseen. Valtion ei tarvitse ohjata eikä antaa suuria rahoja. Riittää kun antaa ihmisille hieman vapautta ja leipää elääkseen. Sivistystä ei mikään korkeakoulu kykene opettamaan. Se lähtee aina ihmisestä itsestään ja hänen suhtautumisesta omaan elämäänsä. Sitä me ennenkaikkea tarvitsemme. Me emme tarvitse toisia kouluttamaan itseämme vaan lujan tahdon itse itsemme kouluttamiseksi sellaiksi kuin haluamme olla.

[ApuaHommmaan]

Humanistit yliopistossa ovaat pääosin pahoja. Eivät usko itsekään horinoihinsa. Ovat huomanneet miten pelaamalla saa itselleen maksimihyödyt. Noilla peleillä saa hyvin usein sitten aikaan massiivista tuhoa muussa yhteiskunnassa.

Ei sillä koko talousjärjestelmämmehän perustuu kusetukseen, eikä kestäisi hetkeäkään sitä että asioista puhuttaisiin niiden oikeilla nimillään. Joskus tuosta huolimatta oli aika, jolloin yliopistoilla olivat pääosaltaan idealistit, joilla oli jotain muutakin arvoja, kuin apurahan juoksuttaminen hinnalla millä hyvänsä.

[JJohannes]

Useimmat filosofian maisterit eivät ole lukeneet lainkaan filosofiaa. Se on yleisnimitys.

Näin. Esimerkiksi matematiikkaa, kemiaa tai tietojenkäsittelytiedettä lukeneet valmistuvat Helsingin yliopistossa filosofian maistereiksi.

Syyt tähän ovat historialliset. Filosofiseen tiedekuntaan kuului kaikki, mikä ei ollut teologiaa. Yleensä opinnot aloitettiin filosofisessa lukien, no, filosofiaa, matematiikkaa, kieliä jne. ja siitä kovimmat jätkät sitten jatkoivat teologian parissa.

[no future]

filosofeja verrattuna siihen kuinka paljon tarvitaan kielenopettajia. Aloituspaikkojen määrän ja koulutusohjelman olemassaolon pitäisi olla jossain suhteessa

78 englannin kielen aloituspaikkaa vs 13 teoreettisessa filosofiassa. Opettajiahan noista molemnista todennäköisimmin tulee.

[Aksiooma]

"Onhan se absurdia, että tohtori hakee yliopistoon lukemaan jotain ihan perusjuttua", työtön tutkija kertoo, miksi kutsumustyö on pakko jättää

Susanne Ådahl, 50, on väitellyt tohtoriksi lääketieteen antropologiasta ja tutkinut väitöstyössään maanviljelijöiden työelämän muutosta.

Heti väitöskirjan jälkeen rahoitusta järjestyi. Ensin Ådahl jatkoi omaa tutkimustaan, sitten toista aihetta. Rahaa hän sai Suomen Akatemialta... Sitten rahoituksen saaminen loppui kuin seinään.

Tutkijan uraan kuuluu usein pitkiäkin työttömyysjaksoja – sen Ådahl tiesi etukäteen. Ådahl oli myös oman rahoituksensa päättyessä väsynyt kovasta työtahdista, ja työttömyys on usein tutkijalle ainoa tapa levätä kunnolla.

Nyt Ådahl on ollut työttömänä jo kaksi vuotta. Se on niin paljon, että hän on ryhtynyt todella toimiin päästäkseen pois akateemiselta tutkijan uralta.

Ådahl haluaisi päästä yrityksiin hyödyntämään antropologin osaamistaan. Yritysmaailma vain on tohtorille täysin vieras paikka.

– En edes ymmärrä sitä logiikkaa, miten yrityksissä tehdään työtä, hän kuvaa.

– Suurin virheeni on se, että en hakenut heti tutkimusrahoituksen ehtyessä opiskelemaan. On se silti vähän absurdia, että tohtori hakee yliopistoon lukemaan jotain perusjuttua.

– Voisin mennä vaikka kauppaan myymään, että pääsisin työelämään, mutta en näe sitä järkevänä. Silloin kaikki osaaminen jäisi käyttämättä.

Loput: https://yle.fi/uutiset/3-10074060

MOT

[Pölhökustaa]

Yleisesti ottaen mielestäni ongelma Suomessa on se, että koulutustaustaa korostetaan liikaa. Yhtäältä sanotaan:

Haluan tehdä koulutustani vastaavaa työtä, ikäänkuin se olisi ihmisoikeuskysymys.

Toisaalta sanotaan:

Tässä tehtävässä pitää olla sellainen-tai-tällainen koulutus, vaikka oikeasti työssä olisi kyse lähinnä terveen järjen käytöstä.

En puhu tässä nyt lentäjistä tai lääkäreistä, joilla mm. soisin mielellään olevan juuri se paras mahdollinen alaan liittyvä koulutus, mutta on niin moninaisia työtehtäviä tässäkin maassa, joissa normaalijärjellä varustettu henkilö pystyy tekemään hyvää työtä ilman juuri siihen aiheeseen liittyvää perustutkintoa.

Tuo yllämainittu lääketieteen antropologian henkilö voi hyvinkin olla varsin pätevöitynyt tekemään monen muunkin kaltaista tutkimusta, mutta hän ei sitä tiedosta itse, eikä työelämä tiedosta sitä. Tutkimuksessa on usein kaksi eri osaamisaluetta: on kyseisen tutkimusaiheen itsensä syvällinen tuntemus (vaikka maanviljelijöiden elämä 100 vuotta sitten) sekä tutkimusmenetelmien tuntemus (tiedonhaku, kvantitatiiviset ja kvalitatiiviset menetelmät, metsän näkeminen puilta tai puiden näkeminen metsältä jne.). Jämähtäminen ajatukseen koulutusta vastaavasta työstä tai vääränlaisesta koulutuksesta johonkin tehtävään ovat iso riippakivi Suomen taloudelle ja ihmisten työllistymiselle.

En tietenkään puhuisi tästä aiheesta ellen omakohtaisesti olisi nähnyt niin läheltä varsin menestyksekkäitä mutta mitä erikoisimpia koulutus+työtehtävä -yhdistelmiä.

[Dick Ursby]

-Tervetuloa Räkkärimarkettiin, tässä on moppi.
-Mutta minähän olen lääketieteen antropologian tohtori!
-No minä näytän ensin.

Jos työllistyminen ei kuulu suunnitelmiin tai on erittäin epätodennäköistä, pitää velvoittaa ottamaan vastaan muun alan työtä. Kaupan kassana tulisi se liike-elämän logiikkakin tutuksi.

[l'uomo normale]

Jos työllistyminen ei kuulu suunnitelmiin tai on erittäin epätodennäköistä, pitää velvoittaa ottamaan vastaan muun alan työtä. Kaupan kassana tulisi se liike-elämän logiikkakin tutuksi.

Ylikoulutettuja eivät todennäköisesti ota ksupan kassalle. Parempi jättää maisterintutkinto mainitsematta, jos noita vähän parempia siistejä sisä-prekaariduuneja haluaa. Sitten vielä pohjemana on muukalaislegioonan kaltaiset alat, joissa ei menneisyydestä kysytä mitään

[Jorma Teräsrautela]

Opetushallituksen nykyinen pääjohtaja Minna Kelhä (vas.) on myös kasvatustieteiden tohtori.

Hänen väitöskirjansa vuodelta 2009 käsitteli varhain ja myöhään synnyttäneitä äitejä ja tarjoaa malliesimerkin niin sanotusta nollatutkimuksesta.

Tässä tutkimuksessa analysoidaan ja tulkitaan sekä hyvin nuorena (alle 20-vuotiaina) että varttuneemmalla iällä (noin 40-vuotiaina) äideiksi ensi kertaa tulleiden naisten äitiyttä elämänkulun, yhteiskuntaluokan ja sukupuolen näkökulmasta. Äitiyttä tarkastellaan sekä kokemuksellisena asiana että yhteiskunnallisesti rakentuvana ilmiönä. Väitöskirja koostuu viidestä artikkelista ja yhteenveto-osasta.

Väitöstutkimuksen teoreettisina lähtökohtina ovat kriittinen suomalainen perhetutkimus, suomalainen feministinen sosiaalipoliittinen tutkimus sekä angloamerikkalainen feministinen äitiystutkimus. Edellisten lisäksi tutkimus kiinnittyy sosiologiseen ikätutkimukseen sekä sosiologiseen yhteiskuntaluokan tutkimukseen. Väitöskirjan aineisto koostuu kahdenkymmenenneljän eri-ikäisen äidin haastatteluista sekä media-aineistosta, joka sisältää Vauva- ja KaksPlus -lehtien äidin ikää ja äitiyden sijoittumista naisen elämänkulkuun käsitteleviä artikkeleita.

Erilaiset äitiyteen liittyvät asiat järjestäytyivät haastatteluaineistossa paitsi naisten iän, myös heidän yhteiskunnallisen taustansa perusteella. Yhteiskuntaluokka tuli näkyväksi ainakin haastateltujen naisten suhteessa ydinperheeseen, asiantuntijatietoon, sekä rahaan ja toimeentuloon. Ikä ja yhteiskuntaluokka sosiaalisina eroina kietoutuivat tutkimuksessa toisiinsa, ja on osin mahdotonta analyyttisesti erottaa sitä, mitkä eri-ikäisten äitien kokemuksista olivat yhteydessä luokkaan ja mitkä ikään.

Tutkimuksessa nuorten naisten äitiys näyttäytyi pääosin sangen myönteisenä. Vaikka lapsen saaminen ei usein ollut suunniteltua, se ei myöskään ollut suuri järkytys. Äitiys tuli esiin nuorten äitien puheessa luonnollisena ja luontevana osana elämänkulkua ja aikuistumista. Hyvän äitiyden ehtoina pidettiin asioita, jotka eivät ole riippuvaisia elintasosta, koulutuksesta tai sosiaalisesta taustasta. Nuori ikä nähtiin hyvän äitiyden resurssina, ei sen esteenä. Lasten hankkimisen lykkääminen yhdistettiin materialismiin ja uran asettamiseen perheen edelle.

Tutkimukseen osallistuneista, noin 40-vuotiaina ensimmäisen lapsensa saaneista naisista harva sanoi tietoisesti lykänneensä perheen perustamista. Osa heistä perusteli äitiyden lykkääntymistä pitkillä opiskeluajoilla ja pätkätöiden aiheuttamalla taloudellisella epävarmuudella, osa taas omalla epävarmuudella lapsen kanssa pärjäämisestä tai sopivan kumppanin puutteella. Jotkut olisivat halunneet lapsen jo paljon aikaisemmin, jos olosuhteet olisivat olleet suotuisammat. Varttuneiden äitien puheessa äitiys kytkeytyi vahvasti opintojen jälkeiseen elämään, vakinaiseen palkkatyösuhteeseen ja ydinperheeseen.

Suppea aineisto (24), josta saadaan irti pelkkiä itsestään selvyyksiä, kuten yhteenveto osoittaa. Ei tällaista tarvita mihinkään, ja se luo sitä paitsi väärää kuvaa siitä, miten tutkimusta kuuluu tehdä. Syvälle olemme jo vajonneet tämän humanismin hetteikköön.

[HDRisto]

Jos työllistyminen ei kuulu suunnitelmiin tai on erittäin epätodennäköistä, pitää velvoittaa ottamaan vastaan muun alan työtä. Kaupan kassana tulisi se liike-elämän logiikkakin tutuksi.

Ylikoulutettuja eivät todennäköisesti ota ksupan kassalle. Parempi jättää maisterintutkinto mainitsematta, jos noita vähän parempia siistejä sisä-prekaariduuneja haluaa. Sitten vielä pohjemana on muukalaislegioonan kaltaiset alat, joissa ei menneisyydestä kysytä mitään

Väärää tietoa, tutkivat hyvinkin tarkaan ehdokkaat siellä Legioonassa. Menijöitä kun on monin verroin enemmän kuin sisään lopulta päässeitä. Esimerkiksi kaupan kassalle saattaa päästä kasvo- ja käsitatuoinneista huolimatta, Legioonaan ei.

[RP]

Tuo yllämainittu lääketieteen antropologian henkilö voi hyvinkin olla varsin pätevöitynyt tekemään monen muunkin kaltaista tutkimusta, mutta hän ei sitä tiedosta itse, eikä työelämä tiedosta sitä.

Tyypillisesti niillä muillakin tutkimusaloilla on osaajansa (jotka hakevat rahoitusta samoista lähteistä), joten hankalapa antropologian osaajan , jolla ei ole näyttöjä tuotla toisetla alalta ja oletettavasti (vaikka sitten korjattavissa oleviakin) puutteita alan perustiedoissa, on kisassa pärjätä.

[Mika]

Koulutuksesta pitäisi tehdä suuremmassa määrin omakustanteinen riski-investointi.  Silloin moni miettisi tarkkaan, kumpi on parempi idea: mennä vuosikausiksi yliopistoon lukemaan hömppätieteitä, vaiko hankkia ammatillinen koulutus joltakin hyvin työllistävältä alalta.

[ApuaHommmaan]

Koulutuksesta pitäisi tehdä suuremmassa määrin omakustanteinen riski-investointi.  Silloin moni miettisi tarkkaan, kumpi on parempi idea: mennä vuosikausiksi yliopistoon lukemaan hömppätieteitä, vaiko hankkia ammatillinen koulutus joltakin hyvin työllistävältä alalta.

Näissä jätetään aina huomiotta se, mitä on markkinatalous. Se on sitä, että hankitaan monopoli ja käytetään sitä maksimaalisesti hyväksi. Monopoli on sen pelin onnen ja autuuden tila.

Osa ihmisistä on luontaisesti duunareita. Heidän ajatuksensa ja elämänsä pyörii luontaisesti tuollaisen tekemisen ympärillä. Hyvä niin, koska ilman heitä ei monetkaan pyörät pyörisi. Samalla noista ihmisistä ei ole edes tunnistamaan sitä, kuinka heidän kontribuutionsa ei ole ollenkaan sellainen, jolla saataisiin aikaan talouskasvua, joka taasen on välttämättömyys sille ettei tule vallankumousta.

Samalla tavalla onhan yhäkin esimerkiksi yliopistoon sopivat ajattelijat. Ovat siellä kopissaan onnellisina edes huomaamatta niitä massiivisia epäkohtia, joita yliopistolaitoksessa nykyään on.

Sitten on me loput. Laarin pohjat, jotka eivät sovi niihin muotteihin, joita eliitti on väkertänyt. Väärin miettijät ja väärin tekijät. Klassinen argumentti on, kuinka tuollaisten pitäisi vaan puhkoa kuplat ja vaikka perustaa yritys, joka kyseenalaistaa kaiken. Joka tietenkin on täyttä fuulaa tuollaista yrittävät saavat vastaansa kaikki ja ovat tuomittuja tappioon jo ennen aloittamistaan.

[Tavan]

Yhdysvalloissa ihmiset joutuvat itse maksamaan opintonsa ja siitä huolimatta maa on ääriään täynnä tyhjänpäiväisen tutkinnon hankkineita nuoria, jotka ovat lisäksi korviaan myöten veloissa. Opintojen maksullisuus ei siis sinänsä estä nuorisoa pilaamasta elämäänsä mädättävällä aivopesulla.

Yliopistot pitää puhdistaa mädästä, niin että mitään mätäopintoja ei ole luvallista tarjota vaikka asiakas niistä miten maksaisi.