News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Odotatko innolla eläkkeelle pääsyä

Started by Olipakerranelämä, 31.12.2017, 17:55:46

Previous topic - Next topic

Olipakerranelämä

Omat odotukseni eivät olleet eläkeiän lähestyessä kovinkaan innokkaita, vaikka työvuosia
kertyikin n. 40, koska työskentelin koko ikäni ns. matalapalkka- aloilla.
Tuhannet,kymmenet tuhannet, sadat tuhannet ? ovat myös kokeneet saman,
mutta kuukahtaneet ennen eläkeikää ja eläkeyhtiöille on jäänyt miljoonia, kenties miljardeja 
käytettäväksi johtohenkilöidensä mm. luxusasumiseen ja osakesijoituksiin.

Työkyvyttömyyseläkkeelle jouduin kuuskymppisenä siksi, ettei työterveyshuolto,  julkinen terveydenhuolto + kela + työeläkevakuutuslaitos katsoneet tarpeelliseksi
kustantaa paria työnteon rasittavuudesta aiheutunutta vaivaa/ korjaustoimenpidettä, jotta olisin voinut jatkaa velvollisuuksiani veronmaksajana.

Jos noin olisi toimittu, olisin vieläkin työelämässä ja ihan mielelläni olisinkin. Hakeuduttuani ties monenteenko työllistämiskoulutukseen, sain vuodeksi työpaikan ennen 60- ikää, koska yrittäjä sai työllistämistukiaisia palkkakuluihini n. 46%.

Kun tuo pesti loppui ja työtiimi järjesti pienimuotoiset täytekakkuläksiäiset
viimeisenä työpäivänäni, tuli yrityksen toimitusjohtajakin kakkukahveille.

Kun tilaisuus päättyi, hän pyysi minut sivummalle ja kysyi; olethan kai tarvittaessa
vielä käytettävissä. ( johtaja tiesi tarkkaan työlainsäädännön ym.työstä kieltäytymissäännöt )Vastasin silmiin suoraan katsoen:Tietysti jos kunto sen sallii, mutta näin suositulla alalla riittää nuoria innokkaita tekijöitä ja varmaan firma pärjää jatkossa kuten tähän astikin, 
käyttämällä työllisyyskoulutettavia, oppisopimuslaisia, työssäoppijia jne.työvoimanaan. Kätteli kuitenkin ja jatkoi matkaansa tehdaskierrolleen, jota
kaikki työntekijät odottivat aina pelon sekaisin tuntein. Noinhan toimitaan yhäkin...

Nyt olen siis jo vanhuuseläkeläinen ja tulen joten kuten toimeen, koska eläkkeeni pienuuden vuoksi olen oikeutettu asumistukeen.
Vaikka/kun säästäväisesti eläen eläkkeestä jää muutama euro muuhunkin, kuin peruselämiseen, ei niillä euroilla ole mitään merkitystä mm. siihen, että nuo eurot
pääsisivät kiertoon ja auttaisivat Suomen Talouskasvua.

Eilen juuri uutisoitiin, kuinka eläkeläiset käyttävät enemmän rahojaan kulutukseen.
Oli mullakin haaveita mm. matkusteluun, paremmissa/uusissa vaatteissa kulkemiseen ja kaikkeen siihen vapaa-ajan viettoon, mihin työelämässä ei ollut aikaa.

Nyt on kuitenkin käynyt niin, kiitos päättäjiksi valituille miljonääripolitiikoille, ettei suuri osa eläkeläisistä uskalla liikkua kotoaan juuri muualle, kuin päivisin ruokakauppaan. Syynä katsoisin olevan nykyisen mamumyönteisen ahneuspolitiikan, jolla kansanedustuslaitoksen multimiljonäärit haluavat palauttaa Suomen sadan vuoden takaiseen, tsaarin aikaiseen orjatyöyhteiskuntaan ?

Yhteiskunnan varoja käytetään enenevässä määrin siihen, että vanhenevaa väestöä hoidetaan kotipalvelujen (kansainväliset sijoitusyhtiöt) turvin, koska ihan liikuntakykyiset eläkeläiset muuttuvat pikku hiljaa liikuntakyvyttömiksi siksi, etteivät uskalla liikkua kotinsa ulkopuolelle.

Veronkiertosäätiöitä, veronkiertoavustusjärjestöjä jne. on perustettu ja perustetaan nykyisten ja tulevien lakimuutosten turvin kuin broilerijalostomoissa liukuhihnalla, koska miljonäärikansanedustajien etu on ensisijainen etu nykyeduskunnassa.

Näissä mietteissä, mukavaa vuoden vaihtumista meille ja teille kaikille...  :D
Jos olen väärässä kaikkien mietteideni vuoksi, palautetta saa antaa.. olen kuitenkin onnellinen eläkeläinen, lapset ja heidän jälkeläisensä vielä käyvät, kunnes vaivun unholaan...oli ihana tuo Akselin ja Elinan häävalssi..( toivottavasti byrokraatit eivät lue tätä ja vie mua saunan taa ) 

no future

Tarkoitus ja meininki on hoitaa eläkeasiat niin, ettei pelkän rahan takia tartte 70-vuotiaana duunia painaa. Eipä kyllä onneksi ole pelkän työn kautta itseäni määritellä tähänkään asti, vaikka taloudellisesti ihan hyvin toimeen tuleekin.

ArtturiE

Työelämässä pitäisi jaksaa mukana vielä ainakin kymmenkunta vuotta. En vielä osaa asennoitua eläkeläisen rooliin, vaikka työssä haasteet alkavat olla paremmin soveltuvia nuoremmille ja fiksummille.
Tätä eläköitymisaihetta sivuten tuli mieleen se, miltä sotaveteraaneista (lotat mukaanlukien) mahtoi tuntua sodan jälkeen kaikki se halveksunta ja vähättely, joka heihin kohdistui. Niin harva sai kokea uuden arvostuksen nousun.
Hieman samalta tuntuu itsestänikin, kun nuoremmat saavuttavat heti saman palkkatason minkä saavuttaminen vei itseltä vuosikymmeniä. Kehitys kehittyy. Hyvä nuorten kannalta.
Eläkkeellä todennäköisesti alan toimia entistä aktiivisemmin kaikkea keskusjohtoisuutta vastaan eikä 'kylähullun' maine lähiympäristössä haittaa enää 'vapaaherrana'.

Hyvää Uutta Vuotta 2018 kaikille hommalaisille ja muille kansallismielisille suomalaisille.
Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

"keskiaasialainen"


Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

Skeptikko

Quote from: Olipakerranelämä on 31.12.2017, 17:55:46
Nyt on kuitenkin käynyt niin, kiitos päättäjiksi valituille miljonääripolitiikoille, ettei suuri osa eläkeläisistä uskalla liikkua kotoaan juuri muualle, kuin päivisin ruokakauppaan. Syynä katsoisin olevan nykyisen mamumyönteisen ahneuspolitiikan, jolla kansanedustuslaitoksen multimiljonäärit haluavat palauttaa Suomen sadan vuoden takaiseen, tsaarin aikaiseen orjatyöyhteiskuntaan ?

Kehityksen suunta vaikuttaa kieltämättä monin tavoin huolestuttavalta, mutta minusta on vielä vähän liioittelua sanoa, ettei uskaltaisi juuri muualle kuin päivisin ruokakauppaan. Toki joillain asuinalueilla voi olla levottomampaa kuin toisilla.

Quote
Yhteiskunnan varoja käytetään enenevässä määrin siihen, että vanhenevaa väestöä hoidetaan kotipalvelujen (kansainväliset sijoitusyhtiöt) turvin, koska ihan liikuntakykyiset eläkeläiset muuttuvat pikku hiljaa liikuntakyvyttömiksi siksi, etteivät uskalla liikkua kotinsa ulkopuolelle.

Itse kunkin kannattaa yrittää pyrkiä pitämään kunnostaan huolta kohtuullisen liikunnan lisäksi myös mm. katsomalla mitän ja kuinka paljon syö, olemalla tupakoimatta, alkoholia vain kohtuudella, liian stressin välttäminen, riittävä nukkuminen, aivojen pitäminen virkeänä jne. Vaikka osalla toki ilman omaa syytä tulee ennenaikainen kuolema tai raihnainen vanhuus ilman omaa syytä, niin tilastollisella tasolla kuitenkin omilla toimilla voi vaikuttaa aika paljon ennusteeseensa. Jos vain jää makaamaan ja odottamaan kuolemaansa, niin ei se kenellekään hyväksi ole.

Toisaalta odoton eläkeikää, koska sellainen tuo tiettyä riippumattomuutta niin aikataulujen kuin talouden suhteen. Kuten eräs huomattavan iäkäs sukulaiseni iloitsi, eläkeläisenä voi sanoa vaikka mielipidekirjoituksissa suorat sanat, ilman että juuri joutuu pelkämään vaikkapa työpaikkansa menetystä tai vastaavia kostotoimia. Toisaalta kuitenkin arvostan myös sitä, että ihmiset jaksavat ja pystyvät pysymään palkitsevissa töissä hyvinkin vanhoiksi.

Ja on syytä muistaa, että etukäteenhän sitä ei tiedä edes, että pääseekö koskaan eläkeikään asti vai ei. Onnettomuus tai sairastuminen voi sattua jokaiselle meistä eteen. Omassa sukutaustassani on esimerkkejä niin hyvin pitkäikäisyydestä hyvässä kunnossa kuin myös varsin aikaisista kuolemista.
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Micke90


Punaniska

En, koska elämä menee hukkaan, jos 65 vuotta pitää "lusia" odottaakseen eläkeikää - jolloin ei kuitenkaan ole enää parhaassa terässään.
Well the sun don't shine where it used to
And the angels are hidin' their heads
People don't listen to their hearts anymore
Seems the good men all are dead
There ain't no right, wrong, no in between
That ain't the constitution that they wrote for me

guest8096

Mielestäni ei erityisemmin kannata ainakaan keskittyä siihen, että sitten kun olen eläkkeellä, olen iloinen, voin tehdä jonkin tietyn asian tai muuta sellaista, koska elämä on tässä ja nyt.

KTM

Ilman muuta, joka päivä. Olisin valmis jäämään eläkkeelle vaikka heti.

Pyhä Olavi

2024 rivistä irti, ehkä jatkan, jos töistä löydän mielenkiintoa ja jotain työnantajalle annettavaa. Voisin lopettaa jo nyt, koska 58 v. täynnä. Työ on kiinnostavaa, mutta työnantaja ei hyödynnä osaamistani omasta mielestä riittävästi. Näin voi käydä.

Olipakerranelämä

Tuo "meininki" ei kai ole tiedossa kenelläkään pakollisten eläkemaksujen maksajilla?
Kataisen ja Urpilaisen aikana Suomi takasi mm. Kreikan EU- lainoja, mutta julkisuuteen ei vielä tänäkään päivänä ole tuotu, ovatko nuo takaukset panttina kaikilta Suomalaisilta perittyistä eläkevakuutusmaksuista.

Katainen/Urpilainen ja monet muut europarlamentaarikot imuroivat n. 200 0000 vuosituloja ilman huolen häivää Suomen tulevaisuudesta, koska veronmaksajaorjat kustantavat kaiken... eikä eläkepäivistäkään ole huolta. 

Mika

#10
Odotan todella eläkkeelle pääsyä, ja vaikka viralliseen eläkeikään on vielä 8 vuotta, en missään nimessä tule tekemään töitä sinne asti.  Todennäköisimmin jään pois töistä jo muutaman vuoden kuluttua, ennen kuin 60 on mittarissa.     
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

Haukion Kala OY

En odota, koska olen silloin vanha. Tosin kun ainoa toinen vaihtoehto vanhuudelle on kuolema niin olen mieluummin vanha. Jos nyt ei tapahdu mitään romahdusta niin saan aika hyvää eläkettä ja minulla on jo valmiina talo kaukana poissa ja tarpeeksi riisipeltoa elättämään yksi ihminen.

hulaq

Odottelen kyllä innokkaasti nykyisen hallituksen eläkepäiviä ja helvetin pian soisinkin sen tapahtuvan. Omalta osaltani ei niin kiire, mukavahan se tosin olisi lonnia ja pelailla ja kirjoitella vihapuheita hommaforumilla ja larpata natsimodea 24/7.
Iudex illius ero


newspeak

Aika kuluu nopeasti kiirehtimättäkin. Maailma tuskin tulee muuttumaan ainakaan parempaan suuntaan, joten yritän pitää joka hetkestä kiinni.

dothefake

Se onnihan tässä tilanteessa on, ettei hulaqin ikäiset tule enää saamaan edes eläkettä. Siinä on sitten kiva muistella niitä aikoja, kun oli vielä toimeentulotuki.

Ja kysyisin vielä nykyajasta, mitäpä jäsen hulaq arvelisi tapahtavan, kun muutama sata tuhatta ihmistä jätettäisiin kokonaan ilman minkäänlaista toimeentuloa. Lähellä ollaan jo, hyvin lähellä.
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Griffinvaari

olen yllättynyt siitä realistisesta pikku pessimismistä joka palstalla vallitsee, itse olen työkyvyttömyys eläkkeen kautta nyt vanhuuseläkkeellä.
Kun jäin eläkkeelle eläkkeeni oli kohtuu hyvä, yli keskieläkkeen, jokavuosi kuitenkin muutun köyhemmäksi, kiitos paavo lipposen taitetun indeksin ja hänen luomansa henkisen eläkeläisiä väheksyvän ilmapiirin, joka on lyönyt läpi koko poliittisen kentän.

Joten vaikka saisitte eläkkeen jolla tulee hyvin toimeen ja jotain jääkin, se on yllättävän nopeaa, kun tilanne muuttuu tukalaksi.
Olen jopa harkinnut muuttaa äänestys käyttäytymistäni, vain eläkeläis puolueiden suuntaan.

Suhtautukaa tähän poliittisesti suunniteltuun köyhtymiseen vakavasti.

Systeemi on uskomattoman ovela, näkymätön ja tehokas, yhdistettynä muuhun yhteiskunnan laillistettuun ryöväykseen, ei duunarilta jää mitään jälkeen.
Ja tämä liberalistinen ilmapiiri jyllää jo kansankin keskuudessa(työ ikäisten), niin että tätä tosiasiallista omaisuuden ryöväämistä pidetään oikeutettuna, kun kuvitellaan että yhteiskunta on ryöväri, niin kuin onkin, omaisuus vain nykyisin valuu kansainvälisten yhtiöiden taskuun.

Eläkeläiset ovat totaalisen puolustus kyvyttömiä, joten toimikaa kun vielä olette mukana tuotanto koneistossa, pää vihollisenne on virkamies kunta.

KJ

Quote from: Golimar on 31.12.2017, 19:03:59
Työsopimukseni päättymispäiväksi on sähköisessä tilinauhassa merkitty 30.6.2030 mutta näillä näkymin otan lopputilin parin vuoden kuluttua.

Tein samanlaisen ratkaisun jo vuonna 2008, kun sisäistin, että kyllähän tienatut rahat on tuhlattava tässä elämässä, kun se nyt kuitenkin on se ainoa elämä.

Viimeistään irakilaisten vyöry vei loputkin veronmaksuhalukkuudestani: jotenkin se vaan tuntui väärältä, että leikkaukset kohdistuivat aina kantasuomalaisiin, ja toisaalta piikki oli auki taivasta myöten, jos kyse oli Suomeen lompsivista kolmekymppisistä 17-vuotiaista.

What would Gösta Sundqvist do?

jka

Quote from: Griffinvaari on 31.12.2017, 19:20:11
Kun jäin eläkkeelle eläkkeeni oli kohtuu hyvä, yli keskieläkkeen, jokavuosi kuitenkin muutun köyhemmäksi, kiitos paavo lipposen taitetun indeksin ja hänen luomansa henkisen eläkeläisiä väheksyvän ilmapiirin, joka on lyönyt läpi koko poliittisen kentän.

Ei sentään joka vuosi. Tälläkin hetkellä reaalipalkkojen kehitys on negatiivista. Kun eläkkeet on sidottu 80% inflaatioon eikä palkkoihin niin sinä kylläkin rikastut joka vuosi kun reaalipalkat laskee.

Jos ennustaa pitää, niin tulevaisuudessa tilanne tulee vain pahenemaan. Etenkin keskituloiset tulee katoamaan kokonaan ja se katoaminen tapahtuu yksinkertaisesti niin että keskituloisten reaalipalkat laskee. Tämä on itsestään selvä asia.

Tällaisessa tilanteessa eläkkeitä ei todellakaan kannata sitoa palkkoihin vaan nimenomaan inflaatioon. Eläkeläinen tällöin voittaa varmasti suhteessa niihin joiden reaalipalkat laskee. Jos itse saisin valita mihin eläkkeeni tulevaisuudessa sidon niin vaatisin nykyistä taitettua indeksiä vieläkin taitetummaksi. Nykyisen 80% sijaan 100% inflaatioon ja palkkakehitys kokonaan pois. Tämä on ainoa tapa varmistaa että eläkkeellä on edes inflaatiosuoja. Palkoilla sitä ei tulevaisuudessa meinaan ole.

Olipakerranelämä

Quote from: Haukion Kala OY on 31.12.2017, 18:56:31
En odota, koska olen silloin vanha. Tosin kun ainoa toinen vaihtoehto vanhuudelle on kuolema niin olen mieluummin vanha. Jos nyt ei tapahdu mitään romahdusta niin saan aika hyvää eläkettä ja minulla on jo valmiina talo kaukana poissa ja tarpeeksi riisipeltoa elättämään yksi ihminen.

:D
Kun ihmiset syntyvät,kasvavat,ikääntyvät,ihmiselämään kuuluu myös yhtä arvokas  vanhuus,kuin muissakin ikäryhmissä ?
Suomessa eläkemaksupakollisuuden pitäisi taata jokaiselle maksajalle ihmisarvoinen elämä myös ikääntyneenä ?
Kun me kaikki vanhenemme, mielestäni meillä kaikilla on oikeus elää elämäämme ihmisarvoisesti niin kauan kuin elämme, kaikkina ikäkausina ?

Ihmiselämä jo sinänsäkin on mielenkiintoinen sen alusta loppuun asti, siksi sitä
pitäisi kunnioittaa mielestäni sen kaikissa ikäryhmissä ja kaikissa sosiaaliryhmissä.

Optiomiljonäärit,l. veronmaksajien kustantamana rikastuneet, ovat tosin toista mieltä, heidän mielestään arvokas vanhuus ja ikääntyminen sallitaan vain heille, koska he ovat olleet muita älykkäämpiä haaliessaan todellisten veronmaksajien varoja, rikastuakseen.

Noin näyttää kehitys menevän taantumuksella takisinapäin, vaikkakin koulutus edistyy.
Tuota nykyhallitus toimenpiteillään edistää soinin porvarimahan avulla, huoh...

Lalli IsoTalo

Minulla on

a) joitain duuneja, joita teen vain rahan takia.

b) Joitain duuneja, jotka ovat samalla hyviä harrastuksia, niihin pääsen ilmaiseksi ja niistä vielä maksetaan, enkä muuten niihin ehkä pääsisi.

c) Joitain siltä väliltä.

Mielummin olisin eläkkeellä, kuin tekisin a):ta.

Kuitenkin koen, että vielä tässä ehtisi tehdä kaikenlaista. Mutta työmarkkinavetovoimani on jo pidempään ollut muuttumassa työntövoimaksi.

Vastaukseni otsikon kysymykseen on kyllä. Ja eläkkeelläkin ollessa voi tehdä mielekkäitä töitä.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Arvoton

Olen 5-kyt täyttänyt. Lallin tokaisu työntövoimasta työmarkkinoilla kohdallani pitää myös paikkansa. Useimmat poliitikot kera viranoimaisten tauotta toistavat, että olen ihan haluttu jätkä. Olen mielestään vain saamaton. Eläkevaihtoehto on kuluvana vuonna tullut mieleeni, mut muutama vuosi pitäisi sitkeillä.

Vielä enemmän aikaa olen haaveillut ulkomaista. Espanja ei ole ensimmäinen vaihtoehto. Kävisi Eestikin, jos pysyisi suht' samanlaisena kuin nyt. Yks tuttu sanoi, että jonkun verran suomalaisia on muuttanut Slovakiaan - osaksi tai kokonaan. Eikä mun tarvitse ulkomailla asua missään huvilassa. No, sitten on tietysti eri maiden terveydenhuollon taso otettava huomioon. Kela ny kait korvaa jotain esim. Eestissä.

Java

Olen yrittänyt päästä eroon sitku elämästä ja koitan tehdä nyt mitä haluan, toki realiteetit huomioon ottaen!
Älä usko mitään mitä kirjoitan!

Supernuiva

Yksi ajatus tähän ketjuun liittyen on se, että kuinka kauan eläkejärjestelmä pystyy ulosmaksuihin?

Mitä jos:

-maailmalla puhkeaa kaikkien finanssikriisien finanssikriisi ja varallisuusarvoista katoaisi vaikkapa puolet (kuten jotkut ovat spekuloineet)
-monikulttuuriset osaajat aiheuttavat julkiselle sektorille sen, minkä kaikki nuivat tietävät ja heitä tulee maahan lisää vaikkapa noin puolesta miljoonasta miljoonaan henkeä
-Euroopan vakaus vaihtuu terroriseen sekasortoon
-jne...

Suuret ikäluokat ovat jo saaneet eläkepäätöksensä, mutta mitä tapahtuu noin 20 vuoden kuluttua, kun väestön keskimääräinen elinikä on kasvanut lääketieteen kehityksen vuoksi entisestään. Myönnetäänkö tuolloinkin eläkkeitä siten, että ulosmaksua tapahtuu kauemmin kuin sisäänmaksua?

dothefake

Noinhan hulaqille tulee tapahtumaan, siinä sitten muistelee, kuinka pottuili ilman omaa syytään olleille työttömille.
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Griffinvaari

Quote from: dothefake on 31.12.2017, 23:12:10
Noinhan hulaqille tulee tapahtumaan, siinä sitten muistelee, kuinka pottuili ilman omaa syytään olleille työttömille.

ei tule, sääntöjä ja keräystä muutetaan tarpeen mukaan, eläke vakuutus laitosten matemaatikot eivät ole pässinpäitä, johto ja ay pohjainen hallinto voivat olla, niillekin löytyy suitset suuhun jos pahasti pieleen menee.
Eläkevakuutus järjestelmä on tehty lähes idiootti varmaksi, joiksi sen arvostelijat ovat poikkeuksetta itsensä osoittaneet.

Se mikä  synnyttää todellisen eläke pommin, ovat yrittäjät, etenkin ne jotka olivat siihen touhuun lähes pakotettuja(sosiaali turva) ja lähes poikkeuksetta, ainakin alkuun, maksoivat ehdottoman minimin eläkteturvastaan, suuremmatkaan eläke maksut eivät asiaa paljon muuta, elleivät tajunneet maksaa hetken tolkuttomasti ennen kuin jäivät sairas eläkkkeelle.
Onneksi heidän lukumääränsä on niin vähäinen että heistäkin kyetään huolehtimaan, ellei tämä uusliberaali ilmapiiri sitä estä.

dothefake

"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Tabula Rasa

Quote from: Supernuiva on 31.12.2017, 23:09:17
Yksi ajatus tähän ketjuun liittyen on se, että kuinka kauan eläkejärjestelmä pystyy ulosmaksuihin?


Yksi mitä voi tulla on romahdus jos takuutukset tulevat maksuun ja nuo ovat sinne sidottuina.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Kyklooppi

#28
Eläkkeelle ei kannata jäädä, paitsi jos on yhteiskunnassa oksalla ylemmillä.
Tavan paskiaisella aukee perse, jos asioista suoraan puhutaan.
Ihmisjäte.

Eino P. Keravalta

Kun täälläkin on aiheesta epäilty, että rahat eivät piakkoin enää riitä eläkkeisiin, haluaisin antaa yksinkertaisen neuvon, joka takaa sen, että rahaa riittää kaikille ja yltäkylläisesti.

Konsti on se, että kaikki suomalaiset nimetään muodollisesti turvapaikanhakijoiksi.

Näin rahat eivät lopu, piikki on aina auki ja olemmehan me rikas maa. Myös ihmisoikeudet astuvat tällä kohtaa mukaan tuomaan lisähyvää meille.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.