News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2017-12-27 Sverigestanian rakettisota 17-18

Started by internetsi, 27.12.2017, 16:08:11

Previous topic - Next topic

internetsi

Quote from: Don Nachos on 30.12.2017, 10:34:20Suomessa kielto koskee keskustaa eli sitä paikkaa missä on eniten ihmisiä. Kielto on ehdoton joten kiinnijääminen on varmaa. Keskustan sisällä on vielä alue mihin ei saa tuoda ilotulitteita edes repussa.
Epäselväksi vain jäi se, miten tällainen kielto sitten vaikuttaisi ihan parissa vuodessa mm. siihen, että viranomaisia tulitetaan joulukuun loppu ja tammikuun alku raketeilla.

QuoteTänään on aika vaikea mennä (suomessa) ampumaan rakettia ihmisjoukkoon sillä ei ole mitään ihmisjoukkoa.
Älä puhu paskaa. Tässäkin ketjussa on jo niin monta esimerkkiä siitä, että sitä on harrastettu naapurissa mm. juna-asemilla jossa on suuria ihmisjoukkoja.

QuoteRaketin ampuminen kohti on tietenkin ollut aina kiellettyä mutta sitä ei ole voitu valvoa mitenkään. Ainoa tapa oli totaalikielto siellä missä on eniten ihmisiä. Kyllä huomennakin ammuttaan vaikka mitä ihmisiä päin, mutta ei suurimmissa tungoksissa.
No katso nyt millaista oli meininki viimeksi Malmöh'ssä. Näihinkö se ampumiskielto sitten muka vaikuttaisi, kun jo nyt eivät noudata sääntöjä ja virkavalta ei voi yhtään mitään. Ja kielto ei edelleenkään koskisi mm. lähiöitä, missä sitten saisi pitää hallussa ilotulitteita ja vastuullisesti tulittaa, joten siellä edelleen räiskittäisiin sitten kaikkea koirista virkavaltaan ja lastenvaunuista busseihin. Tämä on jatkunut jo usean viikon ajan lähiöissä.

QuoteHelpompaa olisi kieltää raketit kokonaan.
Tässä tullaan taas tähän matu-moku-filosofistiseen kysymykseen. Sivistysmaissa kun on sallittu ilotulitteet, tehty säännöt, ajat ja muut rajoitukset sekä välillä pieniä viilauksia, niin homma pysyy kuitenkin hallinnassa ja yleisesti on kivaa. Sitten kun maahan päästetään näitä jotka ei piittaa mistään tuon taivaallista, niin käy kuten Sverigestaniassa on jo käynyt. Silloin sitten on tietenkin ainoa vaihtoehto se, että tulee totaalikielto, kaikille kollektiivisesti sen vuoksi, kun kehitysmaalaiset eivät voi olla perseilemättä.

Tässä on se syy, miksi minä vastusta haittamaahanmuuttoa. Minä haluan säilyttää vapauteni ja oikeuteni vaikka ilotulittaa uutenavuotena (vaikken paukkuja ostakaan), mutta en halua minun vapauttani kavennettavan vain siksi, että kehitysmaalaiset ei osaa elää ihmisiksi.
Lohjan persut

Khalifatta

Quote from: Hämeenlinnan Oraakkeli on 30.12.2017, 10:27:43
Kyllähän toi rakettisota lakkaa kun tuotteet poistuu myynnistä. Tiedä sitten että rupevatko hakemaan suomesta ja Tanskasta. Pitäisi poistaa myös roomalaiset kynttilät ja ehkä jopa padat että perseily loppuisi kokonaan. Tai kaikki ilotulitteet.

Suoraviivaisempi ja lopullisempi ratkaisu olisi poistaa tuotteiden väärinkäyttäjät maasta. Evidenssiä väärinkäyttäjäkunnasta taitaakin olla tarpeeksi, etten sanoisi liikaakin.
"Toisista kulttuureista tulevat tutustuvat prinsessoihimme. Tähän myös heillä on oikeus." - Rikoskomisario J. Kiiskinen

Bellerofon

Kielletään kaikki, että kehitysmaalaiset osaavat olla ihmisiksi. Tässä on aivan järkyttävä ristiriita ns. suvaitsevaiston ajatusakrobatiassa. Kaikki pitäisi kieltää, mutta täydellinen vapaus pitäisi olla. Vastuusta ei ole koskaan kuultukaan. Itse kannatan suurelta osin vapautta tehdä lähes mitä tahansa, mutta vastuu teoista pitää myös kantaa. Jos vapautta käyttää väärin, niin silloin vapaus on vietävä kyseiseltä henkilöltä, koska ei sitä vastuullisesti osaa käyttää.
Puukot, autot, lannoitteet... kaikki voidaan kieltää, mutta ei pahuus kieltämällä lopu.

siviilitarkkailija

Ilotulitteet voidaan myydä ainoastaan ammatti/panostajakäyttöön, jossa ryhmä A maksaa ilotulituksen järjestäjälle B summan C rahaa, että B hoitaa luvat, virittää kentän ja siivoaa roskat kun ilotulitus on ohi. Tämä sinänsä hyvä malli karahtaa kiville kun A huomaa että heidän pitäisi maksaa raha C B:lle. Mieluummin säästetään ja ammutaan/ostetaan/säilötään itse. Lisäksi mokulähiössä ilotulituksen jälkien siivoaminen ei yleensä ole kiinnostanut ketään.

Ilotulitteiden kielto on tyypillistä monikulttuurifasismia jossa perseilykuttuuri pyrkii kainin keinoin tekemään ihmisten elämästä ikävää ja kieltojen täyttämää. Ihan vain voidakseen hieroa toisten naamaan omaa erinomaisuuttaan rikkomalla kaikkia sääntöjä sekä kieltoja seurauksista vapaana. Samalla monikulttuurifasisti keksii aina uusia rajoitteita sekä lakeja kuin Neuvostoliiton parlamentti joita mitenkään ei pystytä valvomaan mutta jotka ääneen lausuttuna kuulostavat kuin kaatuvalle yhteiskunnalle muka tehtäisiin jotain.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Titus

Quote from: Don Nachos on 30.12.2017, 10:16:11


:facepalm:

entä jos hetken miettisit kehen näitä kieltojasi oltaisiin kohdistamassa:

-känniörveltämisestä huolimatta fiksuihin ihmisiin (yhteiskunnallisesti kokonaisuutena)

-vajakkikehareihin väärässä yhteiskunnassa ilman mitään auktoriteettia (paitsi mukana tuomansa uskonto jota voi soveltaa kun huvittaa)

toki jengipotkimiset ja raketin ampumiset pellemiljoonan konsertissa tai manskulla -80-luvulla on ihan sama asia kuin kehareiden ghettomeininki ?


melkoista hartoilua nää sun jutut

that's a bingo!

internetsi

Quote from: Hämeenlinnan Oraakkeli on 30.12.2017, 10:40:16Rakettien täyskielto toimisi sillä Norjassa on vastaava ja raketteja on vaikeat salakuljettaa jos rajalla edes joku valvoo.
Rakettien myynnistä saatavat voitot ovat sen verta pieniä että tuskin isoa bisnestä tulisi.
Tosin jos ostaisi raketteja varastoon ja salakuljettaisi vasta kesällä niin voisi onnistuakin.
Rakettien ampuminen loppuisi todennäköisesti liki kokonaan jos ne kiellettäisiin.
No ainakin vähentyisi ja sen jälkeen raketteja olisi vain erikoisen luvan saaneilla ja rikollisilla. Aivan kuten aseita.

En lähde tässä nyt keskustelemaan siitä, miten kielto toimisi, jos Sverigestaniassa tehtäisiin kuten Norjassa. Ja minua ei hetkauta juuri lainkaan se, jos Suomessa olisi tehty samoin kuin Norjassa eli kielletty ilotulitteet (muistaakseni vuonna 2008). Kyseessähän on kirjaimellisesti rahan ampuminen taivaalle.

Minua risoo Sverigestanian tulevat syyt kieltää ilotulitteet. Jossakin vaiheessa tulee se kielto, koska keharit perseilee niiden kanssa. Hieman verrannollinen asia olisi kieltää alkoholi kokonaan, niin että minä en saisi juoda saunakaljoja siksi kun jollakin alkkis-Antilla lähtee ryyppäminen lapasesta.

Toinen syy tämän ketjun aukaisemiselle on se, että paukut ovat vain väline.@Bellerofon tuossa yllä kirjoitti hyvin. Aina löytyy joku promille vastuutonta porukkaa ja joitakin tahattomia onnettomuuksia sattuu, mutta yleisesti homma pysyy hallinnassa ja paukkuja käytetään oikein. Ne ovat kuten nimensä, ilotulitus, ilon välikappaleita.

Osalle kehareista ne ei ole ilotulitteita, vaan vihatulitteita. Kehitysmaalaisten viha elättäjiään kohtaan ei poistu kieltämällä vihatulitteet, vaan silloin heiltä viedään työkalupakista vaan yksi vihan välikappale pois ja jatkavat sitten vihaamistaan toisilla välikappaleilla, kuten kivittämällä. Mutta samalla lähtee normaaleilta ihmisiltä ilon välikappaleet. En tykkää lainkaan siitä, että minulta viedään (teoreettinenkin) oikeus käyttää jotain asiaa omaksi ilokseni vain siksi, että jotkut käyttää sitä omaan vihaansa.

Kolmanneksi minua risoo kaikki kaaos ja anarkia. Sverigestaniassa on nyt rakettianarkia. Kyllä mielelläni katselen kaunista ilotulitusta, mutta järjetöntä ympäriinsä ammuttavaa anarkiaräiskimistä en siedä. En pidä kaaoksesta. En siedä sitä, että keharien vuoksi kaunis asia muuttuu rumaksi anarkiaksi.




Lanseeraankin tässä nyt käyttöön sanan vihatulite. På svenska, hatfyrverkeri.
Lohjan persut

Hämeenlinnan Oraakkeli

#66
Toki sekin on mahdollista että jos ilotulitteet kielletään niin keharit rupeavat polttamaan autoja urakalla tai viskomaan polttopulloja.
Tai keppostelemaan muuten. Varsinkin välipäivät ovat yleensä todella tylsiä.
Kynnys ampua raketteja on varmasti pinempi kuin muu perseily. Taas jos perseily vaihtaa muotoaan niin tuho voi olla totaalisempaa.

ämpee

Quote from: Bellerofon on 30.12.2017, 11:16:52
Puukot, autot, lannoitteet... kaikki voidaan kieltää, mutta ei pahuus kieltämällä lopu.

Pelkkä kieltäminen ei muuta ihmisten tapoja käyttäytyä mitenkään, huono käyttäytyminen vain joutuu etsimään uusia tapoja toteuttaa itseään.
Paras tapa muuttaa huonoa käytöstä on pitää huolta siitä, että epämieluisaa palautetta varmasti saadaan, eikä kyse ole dialogista tai pohjattomassa ymmärtämisessä.
Yhteiskunta kun asettaa rajoja sen on myös pidettävä huolta siitä, että ne rajat ovat kaikille samat ja niiden rajojen rikkomisesta seuraamukset ovat myös kaikille samat, ja seuraamuksia pitää olla valmis koventamaan mikäli yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta tarpeellinen viesti jää ymmärtämättä.

Ongelmana on, että jo vastuulliseksi koulittuun yhteiskuntaan tuotetaan massoittain vastuuttomuuteen taipuvaisia yksilöitä, jolloin kovempien otteitten markkinoiminen saattaa tuntua suuren enemmistön kannalta kohtuuttomilta, varsinkin jos vielä kaikkialla kovaan ääneen väitetään kovempien otteitten olevan kohtuuttomia, vaikka kyse on välttämättömyydestä.

Ehkä internet tarjoaa välineet yhteiskuntaa puolustavalle kapinaliikkeelle jota heikot yhteiskunnat tarvitsevat tullakseen taas vahvemmiksi.
Ehkä liian vähän ja liian myöhään.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

internetsi

Quote from: Hämeenlinnan Oraakkeli on 30.12.2017, 12:00:39
Toki sekin on mahdollista että jos ilotulitteet kielletään niin keharit rupeavat polttamaan autoja urakalla tai viskomaan polttopulloja.
Tai keppostelemaan muuten. Varsinkin välipäivät ovat yleensä todella tylsiä.
Kynnys ampua raketteja on varmasti pinempi kuin muu perseily. Taas jos perseily vaihtaa muotoaan niin tuho voi olla totaalisempaa.
Keharit perseilee monesta syystä, mutta tässä nyt on kyseessä joko yleinen kaaoksen aiheuttaminen tai suoranainen viha, tai jotain näiden väliltä. On ihan selvää, että nämä vihatulitteet on vain helpompi väline, eräänlainen "kausilelu", milloin niitä on enemmän saatavilla. Niiden käyttökynnys on matalampi ja viehettävämpää siksi, ettei niitä ole niin paljoa muulloin käytettävissä.

Sverigestaniassa on sana "kaosblatte". Suomentakaa itse. Jos se kehari-wannabe-gansta hakee rispektiä muulloin vetämällä röökiä bussin sisällä, niin nyt kausituotteen ollessa ajallisesti "in" voi sitten lisäksi paukutella vihatulitteilla bussin sisällä. Tai muuten, nyt on vaan niin mageeta räiskiä ja aiheuttaa yleistä kaaosta. Ja saada rispektiä, kun svennehora loikkii lastenvaunujen kanssa karkuun tulituksessa.

Toinen käsite on sitten "polisfishing". Soitetaan feikkihälytys, mennään asemiin, odotetaan kun dialogiauto tulee ja aletaan kivittää. Nyt on nähtävillä sama ilmiö, kivien sijaan vaan on vihatulitteet. Ja jos ensin räiskii ympäriinsä, niin ei tarvi edes soittaa, kun dialogiauto saattaa kurvata soittamattakin ja sitten tulitus vaan sitä kohti.

Tämä menee kokoajan pahempaan suuntaan, niin jos helpot kausilelut viedään, tietenkin saattaa syntyä illuusio siitä, että meno rauhoittuu. Muttei se mene niin, koska kehitystrendi menee rankempaan suuntaan jatkuvasti. Kyse on siitä, että kynnys räiskiä vihatulitteilla on matala, niin jos se viedään pois, madaltuu seuraavan lelun käyttöönoton kynnys. Se vie vaan aikaa eikä kaikki siirry siihen heti, mutta trendi osoittaa sitä kohti. Tosin tässä on sekin ero, että vihatulitteet on "kausituote", joten niiden poisottamisella ei ole siinäkään suhteessa niin suurta merkitystä.

Tämän ketjun yksi idea on myös se, että tehdään havaintoja siitä, miten matala kynnys vihatulitteet ovat.
Lohjan persut

Don Nachos

Quote from: siviilitarkkailija on 30.12.2017, 10:47:39
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Celebratory_gunfire

Kun maahan otetaan runsaasti ilmaan-ampumis-kulttuurien väkeä, saadaan monikulttuurista juhlaa. Jostain oudosta (tai tunnetusta) syystä Don Nazos kuvittelee että omat kulttuuriset arvot (mm se että tehdään kuten poliisi ja lainsäätäjä määrää) koskisivat monikulttuurisessa yhteisössä eläviä kulttuuriklaaneja. Ei koske.

Jos tai kun lailliset ilotulitteet loppuvat, seuraavaksi otetaan aseet esiin ja ammutaan ilmaan. Tämä on kertaluokkaa vaarallisempi harrastus kaupungeissa eikä sitä ole pystytty kitkemään vaikka poliisin poliittinen tiedottaja näin väittäisi. Ruotsissa on jo niin paljon laittomia aseita ja ilmaan ampujia että poliisi ei kykene menemään näiden kortteleihin yksinkertaisilla partioilla.

Paljon onnea rakettikiellosta ja onnea putoilevien luotien väistelyyn.
Olet aika harhainen hahmo kun kuvittelet jokaisella ei-ruotsalaisella olevan ampuma-aseita ja halua räiskiä niillä ilmaan. Lyö todisteita pöytään tai ole hiljaa.
"Religion was invented when the first con man met the first fool."
- Mark Twain

Kultti on uskonto jolla on vähän seuraajia. Uskonto on kultti jolla on paljon seuraajia.

Pölhökustaa

#70
Quote from: Don Nachos on 30.12.2017, 14:56:19
Olet aika harhainen hahmo kun kuvittelet jokaisella ei-ruotsalaisella olevan ampuma-aseita ja halua räiskiä niillä ilmaan. Lyö todisteita pöytään tai ole hiljaa.

Minulta ei kysytty, mutta kommentoin silti, vieläpä vailla ensikäden omakohtaista kokemusta. Uskon  että Ruotsissa lähes jokainen jolla on ampuma-ase ja joka haluaisi räiskiä sillä ilmaan ihmisjoukoissa -  tai esim. ilotulitteilla päin ihmismaaleja - on ns. ei-ruotsalaista alkuperää.

Nimimerkkisi takana on ymmärtääkseni suvaitsevainen ihminen, joten saatat ajatella yleistävän uskomukseni olevan vain yksinkertaisen rasistista riekkumista. Niin tekee myös suurin osa ruotsalaisista, ainakin vielä nyt. Ymmärtääkseni tuuli on silti kääntymässä sielläkin.

Tabula Rasa

Ainakin rauhankäsikranaatteja siellä paukkuu urakalla.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

internetsi

Quote from: Don Nachos on 30.12.2017, 14:56:19
Quote from: siviilitarkkailija on 30.12.2017, 10:47:39
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Celebratory_gunfire

Kun maahan otetaan runsaasti ilmaan-ampumis-kulttuurien väkeä, saadaan monikulttuurista juhlaa. Jostain oudosta (tai tunnetusta) syystä Don Nazos kuvittelee että omat kulttuuriset arvot (mm se että tehdään kuten poliisi ja lainsäätäjä määrää) koskisivat monikulttuurisessa yhteisössä eläviä kulttuuriklaaneja. Ei koske.

Jos tai kun lailliset ilotulitteet loppuvat, seuraavaksi otetaan aseet esiin ja ammutaan ilmaan. Tämä on kertaluokkaa vaarallisempi harrastus kaupungeissa eikä sitä ole pystytty kitkemään vaikka poliisin poliittinen tiedottaja näin väittäisi. Ruotsissa on jo niin paljon laittomia aseita ja ilmaan ampujia että poliisi ei kykene menemään näiden kortteleihin yksinkertaisilla partioilla.

Paljon onnea rakettikiellosta ja onnea putoilevien luotien väistelyyn.
Olet aika harhainen hahmo kun kuvittelet jokaisella ei-ruotsalaisella olevan ampuma-aseita ja halua räiskiä niillä ilmaan. Lyö todisteita pöytään tai ole hiljaa.
Vaikka en mode olekaan, niin voin sanoa, että jos ruokitte liikaa niin masu rähähtää, vaikka sitten vihatulitteista. @Alaric 'n poika varmaan hoitaa tämän.

Tästähän nimenomaan on kyse. Miksei poliisia ammuskella/kivitetä järjestelmällisesti vaikka Malmöh'n vastarannalla, yhtä suuressa Szczecin'ssä? Tuskin se Itämeren veden lämpötilasta johtuu.  Vajakit usein selittää tämän vähäosaisuudella, mutta ainakin kun viimeksi katsoin, niin Sverigestania johti Puolaa (ja puolalaisessa mittapuussa rikasta Szczecin'ä) hyvinkin suuresti. Mistäköhän ero johtuisi?

Kyse ei ole siitä, että rakettien kiellon jälkeen raketti vaihtuisi 1=1 ampuma-aseeseen. Kyse on siitä, että jos on mieleltään valmis käyttämään jotain keinoja (raketteja) viranomaisia vastaan, niin silloin astetta rankempiin keinoihin (ampuma-ase) on lähempänä kuin niillä jotka eivät hyökkäile.

Voidaan ottaa vaikka tilastot Uudenvuoden jälkeen, että pommittiinko virkavaltaa enemmän Sverigestaniassa vai samankokoisessa Suomi&Viro&Latvia&Liettua-maissa. Tai ei voidakaan, koska Tukholmabadin dialogipoliisi sekosi laskuissa 50 tuntia ennen H-hetkeä.
Lohjan persut

Hämeenlinnan Oraakkeli

Mä veikkaan että teidän dignoosi viharaketeista on väärä. Täytyy muistaa että kehareiden älykkyysosamäärä on paljon matalampi, mitä skandinaaveilla. He tekevät tuota koska se on hauskaa. Jos ilotulitteet kielletään niin varmaan jotain keppostelua tulee välipäiville mutta tuskin mitään sotaa.
Itsekin keppostelin pommeilla joskus alle 15 vuotiaana.

internetsi

Ehkä nämäkin keppostelut olisi jääneet tänään tekemättä, jos huomenna olisi kielletty kaupunkien keskustoissa vihatulitus. Vai mitä don buenos noches?
Quote

2017-12-28 20:28, Narkotikabrott, Järfälla - Aktuellt

Ungdomar som smäller smällare och skjuter raketer i Jakobsberg.

Patrullerna kontrollerar flera personer efter anmälan om att de skjutit raketer och smällt smällare.

Vid kontrollerna visar det sig att tre av de kontrollerade misstänks vara drogpåverkade. De är medtagna för kroppsbesiktning och misstänkta för narkotikabrott/eget bruk.

Information som lämnas om pågående händelser är preliminär och kan komma att ändras.




2017-12-28 19:46, Ofredande/Förargelse, Sundbyberg - Aktuellt

Ungdomar som smäller smällare i Hallonbergens Centrum.

Anmälaren berättar att ungdomarna smäller smällare och skjuter raketer inne i centrum. Nu är det rökigt och brandlarmet har utlösts.

Information som lämnas om pågående händelser är preliminär och kan komma att ändras.





2017-12-28 17:14, Ofredande/Förargelse, Salem - Aktuellt

Ungdomar som kastatr smällare utanför och inne i Salem Centrum.

Enligt inringaren står flera unga personer utanför ingången till centrum och kastar smällare mot förbipasserande.

Information som lämnas om pågående händelser är preliminär och kan komma att ändras.




2017-12-29 03:46, Stöld/Inbrott, Täby - Aktuellt

Inbrott i container och misstänkt stöld av fyrverkerier i Arninge.

Ett antal gärningsmän har rammat en grind i anslutning till ett byggvaruhus. Därefter misstänkts de ha brutit sig in i en container för att tillskanska sig fyrverkerier.

Ingen misstänkt är gripen.

Information som lämnas om pågående händelser är preliminär och kan komma att ändras.




2017-12-29 03:55, Trafikbrott, Haninge - Aktuellt

Bil skjuter raketer mot bilister på Haningeleden.

Väktare följer efter den misstänkta bilen och kan guida polisen. Polispatrull stannar bilen med fem personer.

Samtliga blir misstänkta för framkallande av fara för annan. En anmälan skrivs även om vårdslöshet i trafik.

Information som lämnas om pågående händelser är preliminär och kan komma att ändras.




2017-12-29 17:13, Larm Överfall, Södertälje - Aktuellt

Larmet kommer från en buss i linjetrafik i Saltskog.

Föraren har uppgett för sin ledningscentral att ungdomar har smällt smällare både inne i och utanför bussen. Bussen står nu stilla på en hållplats och ungdomarna har lämnat.

Ingen har skadats vid händelsen och bussen har åkt vidare.

Information som lämnas om pågående händelser är preliminär och kan komma att ändras.





2017-12-29 19:02, Ofredande/Förargelse, Järfälla - Aktuellt

Ungdomar som skjuter fyrverkeripjäser vid pendeltågsstationen i Jakobsberg.

Flera anmälare berättar att ungdomarna skjuter raketerna längs marken så att de smäller runt fötterna på förbipasserande. Ingen verkar vara skadad men det upplevs som mycket obehagligt.

Flera patruller har beordrats och finns i området.

Information som lämnas om pågående händelser är preliminär och kan komma att ändras.




2017-12-29 21:01, Ofredande/Förargelse, Värmdö - Aktuellt

Någon kastat in smällare i en sporthall i Gustavsbergs Centrum.

Anmälaren berättar att ett gäng unga personer i 12-15 årsåldern kastar smällare och skjuter raketer i centrum.

Nu har de kastat in en smällare i ventilationssystemet till tennishallen vilket har orsakat rökutveckling i hallen där det pågår aktivitet.

Information som lämnas om pågående händelser är preliminär och kan komma att ändras.
Lohjan persut

siviilitarkkailija

#75
Quote

2017-12-28 20:28, Narkotikabrott, Järfälla - Aktuellt


Huumeissa oleva nuorisjoukko ammuskelee raketteja ja heittelee papatteja. Dialågipåliisi lässyttää

Quote

2017-12-28 19:46, Ofredande/Förargelse, Sundbyberg - Aktuellt

Nuorisojoukko ampui raketteja ja paukkupommeja ostoskeskuksen sisällä aiheuttaen palohälyytyksen. Påliisi varaa oikeuden värittää tai vähätellä kun tapauksen yksityiskohdat selviää.

Quote2017-12-28 17:14, Ofredande/Förargelse, Salem - Aktuellt

Ungdomar som kastatr smällare utanför och inne i Salem Centrum.

Vihervasemmistolaisen perkeleen paskasakki kävi pommittamassa helluntaiseurakunnan tiloja. Ei riittänyt ulkopuolella tehty paukuttelu vaan niitä heitettiin sisään. Keskukseen yrittäneitä pommitettiin kuten ohikulkijoita. Dialågipåliisi varaa edelleen oikeuden valehdella ja vähätellä uskonnollista keskusta vastaan tehtyä häirintää ja uhkailua.

Quote
2017-12-29 03:46, Stöld/Inbrott, Täby - Aktuellt

Inbrott i container och misstänkt stöld av fyrverkerier i Arninge.

Ilotulitteita sisältävään konttiin murtauduttu ja ryöstetty. #kuinka yllättävää, länsi-paskastanin rikastajat eivät viitsineet maksaa#. Ketään ei tietenkään ole saatu kiinni eikä ilmeisesti edes oteta ..

Quote2017-12-29 03:55, Trafikbrott, Haninge - Aktuellt

Bil skjuter raketer mot bilister på Haningeleden.

Autosta ammutu raketteja toisia autoja vastaan. Sillälailla. Ilmeisesti halutaan oikein onnettomuuksia ja ruumiita. Vartija seurannut tekijöitä ja ohjannut dialågipåliisin paikalle, 5 henkilöä kiinni. Ainoastaan yksi sai sakon liikenteen vaarantamisesta. Hienoa....
Quote2017-12-29 17:13, Larm Överfall, Södertälje - Aktuellt

Larmet kommer från en buss i linjetrafik i Saltskog.

Föraren har uppgett för sin ledningscentral att ungdomar har smällt smällare både inne i och utanför bussen.

Nuorisojoukko paukutellut paukkupommeja bussissa ja sen ulkopuolella. Joukko pakeni kun bussi pysähtyi. Ilmeisesti länsi-paskastanin apinat eivät saaneet bussia yrityksistään huolimatta tuleen.

Quote
2017-12-29 19:02, Ofredande/Förargelse, Järfälla - Aktuellt

Ungdomar som skjuter fyrverkeripjäser vid pendeltågsstationen i Jakobsberg.

Ilotulitteita ammutaan juna-aseman laiturilla maatapitkin. Tarkoituksena taitaa olla maksimaalisen räjähdyksen aikaansaaminen maan pinnalla. Useita partioita paikalla, aivan saatananmoinen dialågi käynnissä. Mitään muuta ei tapahdu.

Quote2017-12-29 21:01, Ofredande/Förargelse, Värmdö - Aktuellt

Någon kastat in smällare i en sporthall i Gustavsbergs Centrum...

jo kertaalleen käsitelty tennishallin ilmanvaihtokanavaan heitetty paukkupommi.

tuossa vähän raporttia länsi-paskastanin monikulttuurisesta juhlinnasta.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

internetsi

Kiitoksia @siviilitarkkailija 'lle. Itselle kävi tuossa moka, kun sivut ei päivittynyt kunnolla ja tähän tuli vanhoja ja jo mainittuja juttuja.

Mutta uutta tulee, vaikka H-hetki on vasta huomenna:
QuoteRökfylld trappa, Bennets väg.

Räddningstjänst och polis skickas till Bennets väg, med anlending av rökfyllt trapphus. På plats konstateras att rökutvecklingen kan ha orsakats av en kraftigare smällare, med materiella skador som följ
Yllättäen siis Malmöh'ssä tämä.
Lohjan persut

foobar

Rikollisjärjestöjen ihailija Helsingin Sanomat on löytänyt tuoreen kulman ilotulitukset laservalonäytöksiksi -kehitykseen:

Ilotulitteet heikentävät ilmanlaatua ja kasvattavat hiukkaspitoisuuksia rajusti – Pitäisikö Suomessakin ottaa vaihtoehdoksi laservalonäytökset?

Jutun keskellä mainitaan ohimennen se, että laservalonäytösten varsinaisena syynä olisi se, että "ilotulitteita on ammuttu vaakasuoraan väkijoukossa." Tämän myötä tämä pikku yksityiskohta onkin käsitelty. No, kukapa liikaa pysähtyisi syitä kasvavalle aseellisten murhien ja tappojen, käsikranaatti-iskujen, pommi-iskujen, joukolla tehtyjen ryöstöjen, autopalojen ja jatkuvien joukkoraiskausten takana miettimään kun on mahdollisuus saada ilmanlaadullisesti hyvät ja muutenkin upeat laservaloesitykset palkkiona monikulttuurisesta yhteiskunnasta!
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

siviilitarkkailija

Jos sanoman toimittelijat sattuisivat kokoontumaan toimitalonsa ulkopuolelle päivittelemään ilotulitteiden vaakasuoraan ampumisen vaaraa, ja vaatimaan laserin käyttöä vaihtoehtona, ja jos en tietäisi miten vitun vaarallinen laite teholaser on, mielellään tulisin huitomaan vihervasemmistolaisen valhemedian edustajia heidän itsensä vaatimalla "vaarattomammalla vaihtoehdolla". Ihan vain iloksi, mutta laser ei ole mikään lelu- humalassa juhlivan joukon käsissä ne olisivat aivan järkyttävät sokaisuvälineet.

Ilotulite muodostaa silmille vaaran, laser sensijaan sammuttaa näköelimen pysyvästi jos sattuu osumaan hetkeksikään silmään. Teholaserin pyyhkäisy silmään on silmälle äärimmäisen vaarallista että jos pitäisi valita tulenko ilotulitteen paukuttamaksi vai laserin sokaisemaksi, niin valinta ei ole vaikea.

T 72 vaunun laser-etäisyydenmittari poltti pieniä mäntyjä poroiksi, mutta sepä olikin aika saatanmoinen peli jollaisen kantaminen oli melkoinen urakka. Valitettavasti pienimmät teholaserit ovat hitonmoisia pelejä nekin, ja näyttävät eräät aivan harmittomilta taskulampuilta, mutta säde on tarkasti syytä pitää pois silmistä. Jotenkin huvittavaa joskin järkyttävää että paine- ja palovamman sijaan ehdotetaan pysyvästi sokaisevaa välineistöä. Ai niin..vihervasemmistolainen persereikämedia varmaan kuvittelee että känninen lauma jaksaa ja haluaa osallistua jonkun toisen järjestämään näytökseen kun vaihtoehtona on kanssaihmisten sokaisu kannetavilla riemulasereilla.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

duc

Kurittomat parikymppiset, jotka vihaavat kantaruotsalaisia tai huvittelevat heidän kustannuksellaan ja käyttävät yleisen kaaoksen ja pelon aiheuttamiseen raketteja ja pommeja, ovat merkki, miten tuo "nuoriso" on tyystin jäänyt kasvatusta vaille tai tarkoituksella kasvatettu perseilemään. Tämä ketju toi mieleeni kolmen vuoden takaisen somalinuorison tuherruskeppostelu, johon somali, nykyään forumin jättänyt, nimimerkki "me" totesi mm. näin:
Quote from: me on 14.03.2015, 18:16:42
Quote from: Punaniska on 14.03.2015, 16:28:34
- -
Koska tiedät perusperttiä paremmin somalit, kysymys: Mikä mättää, että juuri somalit ovat nousseet otsikoihin tämänkaltaisessa touhussa? Meneekö jokin kasvatuksessa vinoon vai mikä?

Kavatus ja kai se on myös se kulttuuri. Somaliperheiden arkea voi kuvata yhdellä sanalla ja se on kaaos. Ei kuria, ei vanhemmuutta, ei mitään. Ainoa kasvatus keino mitä vanhemmat osaavat on äärimmäinen väkivalta ja kuri, mutta sellaista ei Suomessa voi harrastaa sossunpelossa, joten he ovat ottaneet toisen vaihtoehdon eli antavat lapsensa sitten tehdä mitä huvittaa.
- -

Dialogipoliisi on auttamatta myöhässä ns. pellossa kasvaneen parikymppisen miesjoukon kanssa varsinkin, jos tuolle joukolle on (kotona tai moskejoissa) opetettu, että vääräuskoiset ovat halveksittavia ihmisiä, joiden pelottelu raketein ja pommein on sopivaa ajanvietettä tai vaikka suuran 9,29,
QuoteTaistelkaa niitä vastaan, jotka, vaikka ovat saaneet Kirjoituksen, eivät usko Jumalaan eivätkä viimeiseen päivään, eivät pyhitä sitä, minkä Jumala ja Hänen lähettiläänsä ovat selittäneet pyhäksi, eivätkä tunnusta totista uskontoa, taistelkaa, kunnes he auliisti maksavat veronsa ja tunnustavat alistuvansa.
käännös Islamopas, korrektia tulkintaa ja soveltamista.

Vaikka kyse ei olisi uskonnonharjoituksesta vaan (pelkästään) kurittomasta huvittelusta, raketti ja pommi -perinne on karannut jo aikoja sitten Ruotsin poliisin hallinnasta (Näin voitaneen todeta myös keharien raiskausperinteestä). Sekös vielä kiihdyttää perseilijöitä, kun he huomaavat, etteivät viranomaiset voi heille mitään. Jää nähtäväksi onnistuuko Ruotsissa Norjassa omaksuttu ilotulitteiden täyskielto. Epäilen, ettei. Kehareita on liian paljon ja he ovat oppineet, ettei poliisi voi heille mitään.
ὕβρις, νέμεσις, και κριτική 'häpäisy, kosto ja tuomio'

Memento mori 'Muista kuolevaisuutesi'

Tabula Rasa

Ja nykyään tuollainen sytyttäväkään laser ei ole enää mitenkään urakalla kannettava: https://www.youtube.com/watch?v=IzUoe-9bKa0
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

guest11919

Saako tähän ketjuun laittaa myös mahdollisia Suomi-havaintoja? Niitä olisi hyvä kerätä johonkin, jotta nähtäisiin, onko kyse sattumasta vai alkaako ilmiö levitä tänne päin.

Eilen moottoritiellä valoisaan aikaan joku ampui raketin tien päälle melko matalalle. Yritin vilkuilla tien sivuun, näkyisikö tekijöitä, mutten nähnyt vilaustakaan heistä. Vain sankahko rakettisavu tuprusi aivan tien vieressä.

Onhan mahdollista, että lapset olivat saaneet raketteja käsiinsä ja ajatelleet moottoritien viereisen vallin hyväksi ammuntapaikaksi, olihan se tarpeeksi kaukana asutuksesta Mutta kuka ampuu valoisaan aikaan raketteja, ellei tarkoituksena ole nähdä hyvin aiheuttamansa vahinko?

Edit: poistin yksityiskohtia.

chacha2

Poliisillle soitettu paikalle jopa  20 kertaa Helsingborgissa eilisyön aikana,
muuallakin Skånessa rakettinuorukaiset työllisti poliisia tiheään tahtiin:
QuoteVåldsamt raketskjutande i natt – Helsingborg värst utsatt

Polisen i Skåne har varit nedringd med anmälningar om vildsint skjutande med fyrverkerier. Värst har läget i Helsingborg varit, med 20 inrapporterade incidenter under kvällen och natten.
...

– Nej, Helsingborg verkar vara ett ställe där man inte vill vara ute och gå med sina barn eller husdjur just nu, säger Åsa Emanuelsson, kommunikatör vid polisens ledningscentral.

... ...
Inga personskador har noterats vid något av fallen från lördagsnatten, men väl människor som känt sig attackerade och rädda.
– Raketer mot bilar, raketer på torget, raketer som skjuts rakt in i bostadsområde, läser Åsa Emanuelsson från listan över Helsingborgshändelser.
I Svedala kom anmälningar vid midnatt om ett gäng som körde runt i en bil som man slängde smällare ifrån. Senare sköts det i samma centrum raketer in i en biltvätt.
Brottsrubriceringarna vid de enskilda fallen ser olika ut, det kan röra sig om allt från brott mot ordningslagen till allmänfarlig ödeläggelse. Men ingen av nattens raketskjutare har kunnat identifieras.
– Det som brukar ske när vi kommer är att de här gängen försvinner åt olika håll, säger Åsa Emanuelsson.

https://www.sydsvenskan.se/2017-12-31/valdsamt-raketskjutande-i-natt-helsingborg-varst-utsatt

Eikä ketään rakettiampujaa saatu kiinni.
Jengiti juoksevat poliisia karkuun.

Ja poliisi toteaa että Helsingborg ei vaikuta olevan semmoinen paikka missä haluaa olla ulkona kävelyllä eläinten tai lastensa kanssa tällä hetkellä.

Että sillälailla...
¨It is dangerous to be right in matters about which the established authorities are wrong.¨
Voltaire

"Condemnation without investigation is the height of ignorance"
Albert Einstein

guest11919

^^Jatkan vielä: on mahdollista, ettei rakettia ollut tarkoitus ampua niin matalalle. Luulisi, että jos olisi ollut tarkoitus osua autoon, olisi myös osuttu ainakin autojen korkeudelle, ei kai se tähtääminen niin vaikeaa ole. Nyt poksahdus tapahtui autojen yläpuolella.

Mitä arvelette, tahallista vai ei? Onko havaintoja muualta?

Vänkääjä

Quote from: Bona on 31.12.2017, 12:04:17
^^Jatkan vielä: on mahdollista, ettei rakettia ollut tarkoitus ampua niin matalalle. Luulisi, että jos olisi ollut tarkoitus osua autoon, olisi myös osuttu ainakin autojen korkeudelle, ei kai se tähtääminen niin vaikeaa ole. Nyt poksahdus tapahtui autojen yläpuolella.


Ei tähtääminen vaikeaa ole - osuminen on. Tuollainen uudenvuoden ilotulitusraketti kun on pahviputki josta ruutikaasut ohjataan ulos toisesta päästä. Siihen kun lisätään laukaisua varten kylkeen teipattu puukeppi, joka entisestään epätasapainottaa tuota projektiilia, on tähdättyyn kohteeseen osuminen ihan tuurista kiinni.

Don Nachos

Quote from: siviilitarkkailija on 30.12.2017, 21:58:08
Jos sanoman toimittelijat sattuisivat kokoontumaan toimitalonsa ulkopuolelle päivittelemään ilotulitteiden vaakasuoraan ampumisen vaaraa, ja vaatimaan laserin käyttöä vaihtoehtona, ja jos en tietäisi miten vitun vaarallinen laite teholaser on, mielellään tulisin huitomaan vihervasemmistolaisen valhemedian edustajia heidän itsensä vaatimalla "vaarattomammalla vaihtoehdolla". Ihan vain iloksi, mutta laser ei ole mikään lelu- humalassa juhlivan joukon käsissä ne olisivat aivan järkyttävät sokaisuvälineet.

Ilotulite muodostaa silmille vaaran, laser sensijaan sammuttaa näköelimen pysyvästi jos sattuu osumaan hetkeksikään silmään. Teholaserin pyyhkäisy silmään on silmälle äärimmäisen vaarallista että jos pitäisi valita tulenko ilotulitteen paukuttamaksi vai laserin sokaisemaksi, niin valinta ei ole vaikea.
:facepalm:
Kieltäydyt siis ymmärtämästä että laser showlla oltaisiin vain korvaamassa kaupungin virallinen ilotulitus. Mistä sait päähäsi että kansalaisille alettaisiin jakelemaan teholasereita? Ajattelitko ihan oikeasti että olet ainoa ihminen joka tietää teholaserin vaarallisuuden?

Suomessa ei saa käyttää teholasereita ilman lupaa missään. Jokainen konsertti jossa käytetään lasereita joutuu anomaan luvan. Hakemukssa pitää ilmetä mikä on se turvallinen paikka mihin laserit kohdistetaan. Ulkotapahtumiin on vaikea saada lupaa teholasereille.
"Religion was invented when the first con man met the first fool."
- Mark Twain

Kultti on uskonto jolla on vähän seuraajia. Uskonto on kultti jolla on paljon seuraajia.

Aksiooma

#86
Parin tunnin sisällä kolmetoista poliisitehtävää liittyen rakettinuoriin:

På mindre än två timmar gjordes i natt 13 anmälningar. Här är listan:

* 00.06 - Svedala

* 00.10 - Rosengård, Malmö

* 00.50 - Helsingborg

* 01.12 - Helsingborg

* 01.17 - Knislinge

* 01.22 - Trelleborg

* 01.25 - Helsingborg

* 01.49 - Staffanstorp

* 01.53 - Knislinge

* 01.53 - Helsingborg

* 02.01 - Helsingborg

* 02.01 - Helsingborg

* 02.01 - Bårslöv

http://www.lokaltidningen.se/2017-12-31/-Anmälningar-om-farligt-raketsmällande-strömmar-in-456219.html

Ihan reipasta menoa. Tässä uutisessa toinen lista ja dialogipoliisin haastattelu, joka ei tiedä mistään mitään: https://www.expressen.se/kvallsposten/enorma-problem-med-raketskjutningar-i-natt/

Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

guest11919

Quote from: Vänkääjä on 31.12.2017, 12:26:54
Quote from: Bona on 31.12.2017, 12:04:17
^^Jatkan vielä: on mahdollista, ettei rakettia ollut tarkoitus ampua niin matalalle. Luulisi, että jos olisi ollut tarkoitus osua autoon, olisi myös osuttu ainakin autojen korkeudelle, ei kai se tähtääminen niin vaikeaa ole. Nyt poksahdus tapahtui autojen yläpuolella.


Ei tähtääminen vaikeaa ole - osuminen on. Tuollainen uudenvuoden ilotulitusraketti kun on pahviputki josta ruutikaasut ohjataan ulos toisesta päästä. Siihen kun lisätään laukaisua varten kylkeen teipattu puukeppi, joka entisestään epätasapainottaa tuota projektiilia, on tähdättyyn kohteeseen osuminen ihan tuurista kiinni.

Totta. Mitä enemmän pohdin asiaa, sitä varmemmaksi tulen siitä, että se oli tahallista. Ilmeisesti mitään ei ole sattunut kuitenkaan, kun en löydä mediasta mitään mainintaa.

siviilitarkkailija

Quote from: Don Nachos on 31.12.2017, 12:51:11
Quote from: siviilitarkkailija on 30.12.2017, 21:58:08
Jos sanoman toimittelijat sattuisivat kokoontumaan toimitalonsa ulkopuolelle päivittelemään ilotulitteiden vaakasuoraan ampumisen vaaraa, ja vaatimaan laserin käyttöä vaihtoehtona, ja jos en tietäisi miten vitun vaarallinen laite teholaser on, mielellään tulisin huitomaan vihervasemmistolaisen valhemedian edustajia heidän itsensä vaatimalla "vaarattomammalla vaihtoehdolla". Ihan vain iloks...

:facepalm:
Kieltäydyt siis ymmärtämästä että laser showlla oltaisiin vain korvaamassa kaupungin virallinen ilotulitus.

Voi kuule. Opettelisit lukemaan ja ymmärtämään luetun. Toiset ilottelee kaupungin kanssa, toiset ilottelee kaupungilla. Minusta hesarin toimituksen (joka muuten on lasitalossa ja täysin suojaton laserilla tehtyä hyökkäystä vastaan) ei olisi kannattanut avata laser-mato-purkkia, koska heidät voi kärventää ja sokaista mutta vartioidensa juoksu tekijöiden kiinnisaamiseksi on todennäköisesti toivotonta sijainnin takia, niin olisin itse mieluummin ollut ihan hiljaa koko vaihtoehdosta. Meillä on jo ihan tarpeeksi niitä jotka laserilla sokaisevat (tai ovat yrittäneet sokaista) laskeutuvia lentokoneita. Jos tai kun väki äkkää että kaupungissa pako ja tuho ovat huomattavasti helpompaa, koko laser-vaihtoehto on suorastaan ääliömäistä.

QuoteMistä sait päähäsi että kansalaisille alettaisiin jakelemaan teholasereita?

Rahaa vastaan netistä saa, edellyttäen ettei tulli ole hereillä. Itseasiassa en ajatellut että jaettaisiin mitään mutta kun kansalaiset (ties mistä maasta) ajavat autolla rakettikontin viereen ja murtautuvat sisään varastaen kaiken, jää jotenkin tunne että oli sääntö mikä hyvänsä, tuon paskasakin kanssa mistään noudattamisesta ei tule mitään.

QuoteAjattelitko ihan oikeasti että olet ainoa ihminen joka tietää teholaserin vaarallisuuden?

En. Mutta Vihervasemmistolaisen valhemedian toimituksessa oleva väki edustaa niitä jotka eivät tiedä eivätkä ymmärrä millaista verta kaivavat nenästään vai sanonko "silmästä".
Quote
Suomessa ei saa käyttää teholasereita ilman lupaa missään. Jokainen konsertti jossa käytetään lasereita joutuu anomaan luvan. Hakemukssa pitää ilmetä mikä on se turvallinen paikka mihin laserit kohdistetaan. Ulkotapahtumiin on vaikea saada lupaa teholasereille.

Voi vittu. Koko tämä rakettisota edustaa ilmiötä jossa laki täysin yksiselitteisesti tuomitsee ja rankaisee ilotulitteiden väärän käytön mutta kun perkele maa on täynnä niin saatanan tyhmää porukkaa joka luulee että pelkkä laki muka riittää tai se että kun on riittävästi perseilijöitä , niin se mikä on laitonta muuttuukin sallituksi tai ei rangaistavaksi.

Uudet teholaserit on hiton pieniä laitteita. Niitä ei erota heikkotehoisista kuin tunnuskilven tekstin perusteella ja sillä että toinen voi oikeasti sytyttää ja polttaa siinä missä toinen vain valaisee. Jos sattuisin työskentelemään lasitalossa en todellakaan menisi julkisuuteen huutelemaan laserin perään vaikka likainen tuplaulkoikkuna söisi kuinka kivasti laserin tehoa.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Maailmanmies

#89
Quote from: PannuHattu on 27.12.2017, 19:16:31http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/ruotsin-ilotuliteliiton-kriisikokous-perinteiset-raketit-kiellett%C3%A4v%C3%A4-uuden-vuoden-v%C3%A4%C3%A4rink%C3%A4yt%C3%B6sten-vuoksi-1.174504 (5.1.2017)

QuoteRuotsin ilotuliteliitto ehdottaa perinteisten rakettien kieltoa, kertoo Ruotsin televisio SVT verkkosivuillaan.

Liitto ehdotti asiaa tämänpäiväisessä kriisikokouksessaan, joka pidettiin uutenavuotena tapahtuneen rakettikaaoksen vuoksi. Eri puolilla Ruotsia ihmisiä, autoja ja taloja päin ammuttiin ilotulitteilla.

Liitto haluaa kieltää klassiset raketin näköiset ilotulitteet, jotka ovat tikun päässä ja jotka ammutaan taivaalle. Tämäntyyppiset ilotulitteet on jo kielletty Norjassa, SVT kertoo.

Poliisin mukaan rakettien ampumisesta ihmisiä, taloja ja autoja päin on muodostunut Malmössä viime vuosina jo perinne, kertoo SVT.

Pelkästään Göteborgin alueella poliisi sai uutenavuotena puhelimitse noin 90 ilmoitusta siitä, että raketteja oli ammuttu vaarallisella ja piittaamattomalla tavalla.

Länsi-Ruotsin poliisin mukaan ilmiö ei ole uusi, mutta rakettien suuntaaminen poliisia ja pelastuslaitosta kohti on yleistymään päin.

Taas yksi esimerkki siitä kuinka arabien ja muiden lähi-itäläisten perseily ja piittaamattomuus iskee kantaruotsalaisiin ja muuttaa yhteiskuntaa yhä enemmän näiden ehdoilla toimiviksi. Ilotulitekiellot, naiskarsinat, jne. MeToo-kampanja jossa ahdistelijoiden implikoidaan olevan kantaruotsalaisia eikä arabeja.


Lainaus kuntoon. Kyseessä on sitten vuoden vanha uutinen.