News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2017-12-16 Teuvo Hakkarainen, sahuri Viitasaarelta

Started by Kaapumies, 16.12.2017, 10:09:49

Previous topic - Next topic

Sakari

#570
Muutenkin nykyisin tuntuu ajattelu kaventuneen monessakin asiassa. Esim. nähdään puhelin pylväs, laajasti asioita ajatteleva näkee materiaalit ja niiden nerokkaan yhteensovittamisen, sekä työn ja vaivan suunnittelusta pystytykseen. Nykyajan kaventuneessa katsannossa nähdään tolppa ja siitä ajatellaan sen olleen siinä aina. piste. (Sivu huomio omakohtaisesti: ilkivaltaan syyllistynyt nuori ei kongreettisesti osaa ymmärtää esim. rikotun lasin työnmäärää ja niitä oikeita ihmisiä, jotka vaihtavat laseja. Siksi tehokkain keino vähentää ilkivaltaa on ottaa teosta kiinni jääneet mukaan korjaamaan aiheutuneet vahingot, yhdessä ammattilaisten kanssa. 99,9% loppuu tuon henkilön tekemä ilkivalta.)

Samoin tuntuu olevan näissä edustaja asioissa. Kansanedustajista ajatellaan, kuin ne olisi sinne eduskuntaan taivaasta tippuneita. Vaikka taustalla on paljon esim. äänestäneitä, eli kansalaisia iso joukko, jotka kannattavat jokaista edustajaa. Siksi pitäisin aina sopivana tilanteesta riippuen tiettyä kunnioitusta jokaista edustajaa kohtaan paikallaan. En tarkoita välttää uutisointia kansanedustajista, vaan ylipäätään tapaa miten uutisoidaan. Samoin ajattelin esim. Arhinmäen humalaisesta sammumisesta. Eli median hyvää käytöstä toivon.

Huom. tätä kapeaa katsantoa edustaa ajatukset, siitä että Suomessa oltaisiin jotenkin riistetty muita, kun täällä on hyvä infra ja yhteiskunta. Tai että hyvä yhteiskunta olisi joku vakio-olotila, ja jos jossakin valtiossa menee kurjasti on sen hyvän yhteiskunnan joku vienyt heiltä. Tällöin syyttävä sormi osoittaa automatic niihin joilla menee hyvin. Huoh, miten lapsellisen kapeaa ajattelua.
Ooh lalaa...

Don Nachos

Kovasti paljon löytyy ymmärtäjiä naisten ahdistelijalle. Muistakaa jakaa samaa ymmärrystä myös muille naisia ahdisteleville.
"Religion was invented when the first con man met the first fool."
- Mark Twain

Kultti on uskonto jolla on vähän seuraajia. Uskonto on kultti jolla on paljon seuraajia.

pateulkomaat

Quote from: Don Nachos on 20.12.2017, 13:17:01
Kovasti paljon löytyy ymmärtäjiä naisten ahdistelijalle. Muistakaa jakaa samaa ymmärrystä myös muille naisia ahdisteleville.

Se olisi juurikin tämä.

Johdonmukaisesti tuomitsee maahanmuuttajien, Hakkaraisen ja kaikkien muidenkin ahdistelun. Nyt täällä näitä viestejä lukiessa, yllättävän moni näkee vaivaa selitelläkseen Hakkaraisen törkeilyt parhain päin.

dothefake

#573
Quote from: writer on 20.12.2017, 13:10:22
Quote from: dothefake on 20.12.2017, 12:25:23
Teuvo on sairas. Teuvo on teurastettava. Liityn valtavirtaan, ei armoa.

Äläs nyt.
Kyllä se Teukkakin on ihan ihminen.
Kännissä tekee vaan typeryyksiä niinkuin monet muutkin.

Tosin teukkamaisesti eli typeryydet ovat huomiota herättävämpiä kuin esim. Kokoomuksen, Keskustan ja SDP:n pikkujouluissa tapahtuneet joista IL-toimittajakin mainitsi että yleensä näistä ei raportoida yhteisestä sopimuksesta kun toimittajatkin dokailee siellä pikkujouluissa.

Jos Teukka lopettaa nyt kännäämisen ja sekoilun niin se on todella hyvä juttu.

Positiivisuuden kautta:
Hyvä että Teukan sekoilu tapahtui nyt eikä vasta 2018 pikkujouluissa jolloin 2019 eduskuntavaaleihin olisi ollut enää muutama kuukausi.
Koetin herättää huomaamaan armon ihmisteukkaa kohtaan. Hänen tekonsa tuomitsen yhtä jyrkästi kuin muutkin. Teukka on osoittanut tehokasta katumista, enkä minä ainakaan ole ensimmäinen, joka ei halua uskoa, että hän rehellisesti nyt haluaa muuttua. Toivotan Teukalle voimia pyrkimyksessään parantua ja parantaa tapansa.
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Tuomas3

Quote from: pikkujorma on 20.12.2017, 11:44:34
Mielestäni vain suomalaisella miehellä on oikeus kähmiä suomalaista naista. Ulkomaalaiset saa mennä muualle kähmimään. Helpompi torjua samaa kieltä puhuva kähmijä joka kyllä sisimässään tietää että kähmiminen on väärin. Vaikeampi torjua mies joka ei ymmärrä puhetta ja jolla mielestään on oikeus kähmiä kaikkia naisia joita haluaa.
Ongelmana myös se, että moni kehitysmaalainen luulee heti, että saa raiskata, jos vastapuoli vähänkin flirttailee hiprakassa tai jollekin muhammettilaiselle riittää, ettei ole huntua ja on 2-4 jalkaa ja jollekin hunnullinenkin on raiskattava, jos se liikkuu ilman miesseuraa.

Kolmas pointti miksei tiettyjen ulkomaalaisryhmien lähentelyä siedetä yhtään on sama kuin se, miksi komea mies saa lähennellä siten, miten ruman tehdessä saman se katsotaan olevan häirintää. Esim. mustat miehet ovat lähes järjestäen rumia, eikä kuten vaikka Brad Pitti, jonka lähentely sallitaan, vaikka onkin ulkomaalainen. Muslimitaustaiset tiedetään/mielletään vaarallisiksi, joten niiltä ei sallita vähääkään. Jne.

guest14935

Quote from: dothefake on 20.12.2017, 12:45:48
Quote from: Muuttohaukka on 20.12.2017, 12:30:19
Quote from: dothefake on 20.12.2017, 12:25:23
Teuvo on sairas. Teuvo on teurastettava. Liityn valtavirtaan, ei armoa.

@dothefake- Jos ihminen on sairas, ihminen tarvitsee hoitoa. Hoitopakkoa ei ole mutta hoitohalu tai -tahto pitää itsellä olla.
Nyt puuttuu enää Teuvon ilmoitus hoitoon menosta?
Jos ilman hoitoa (pameja poskeen) sammuilee ja heiluilee, niin miten käynee pamien kanssa?  ;D
Quote from: vastarannan kiiski on 20.12.2017, 12:37:34
Suurelle yleisölle saattaa syntyä erikoinen mielikuva "rehellisten ihmisten puolueesta", joka ajaa "kansan asiaa":

Haluaako äänestäjät tämän porukan hoitamaan Suomen yhteisiä asioita?
Yhteisiä asioita on hyvin paljon muitakin kuin maahanmuutto, joka ei monellekaan suomalaiselle ole edes kovin tärkeä asia, ei puolesta eikä vastaan.

Itselläni on sellainen kokemus yhteisten asioiden hoitamisesta, työpaikalla ja harrastuksista, että niitä hoitavat asiallisesti ja rehellisesti sellaiset ihmiset, jotka hoitavat oman yksityiselämänsäkin samalla tavoin, eli asiallisesti ja rehellisesti.
Sellaisiakin ihmisiä nimittäin on, varsin paljon!
Syy miksei ole "tärkeä" on se ettei siitä puhuta kriittisesti vaan ylistetään taivaisiin. Vaikka mitä mieltä olisivat, eivät äänestä sellaisia jotka sille jotain yrittäisivät tehdä kun eivät edes tiedä sellaisia olevan.
Kuntavaaleissa ei ollut edes tarjolla sellaista. Oulussa olisi ollut Lokka. En pilven polttoakaan arvosta, mutta jos ainoa joka demokratiaa kannattaa sitä polttelee, niin sitten sitä olisi äänestettävä mikäli tarjolla olisi. Toivottavasti eurovaaleihin menee ehdolle.
Quote from: ikuturso on 20.12.2017, 11:04:21
Etsin tietoa, miten nykyisin niin arvopohjallinen ex-puoluediktaattori Timo Soini on käsitellyt Hakkaraista.
Timo on vienyt tuoreen kansanedustaja Hakkaraisen puheet Jämsän lehdessä 2011 ryhmän käsiteltäväksi ja Hakkarainen on saanut huomautuksen.
(Vertaus muihin oli tekstissä lainauksen jälkeen) - Ehkei aatellut Hakkaraista omalle vallalleen tai hänelle määrätylle agendalle uhaksi.

Impivaaran tiikeri

Quote from: Don Nachos on 20.12.2017, 13:17:01
Kovasti paljon löytyy ymmärtäjiä naisten ahdistelijalle. Muistakaa jakaa samaa ymmärrystä myös muille naisia ahdisteleville.

Nykyään pitää olla suvaitsevainen matuille, transuille, monikulttuurille, pride-marsseille, ... kaikelle mille äärivasemmisto haluaa meidän olevan suvaitsevainen. Kaikelle muulle äärivasemmisto on opettanut meidät olemaan hyvin suvaitsemattomia. Hyvin näyttää ajatusmalli purevan, KSML:n nettigallupissa peräti 60% vaati Hakkaraisen eroa kansanedustajan tehtävistä.

Emo

Quote from: pateulkomaat on 20.12.2017, 13:24:09
Quote from: Don Nachos on 20.12.2017, 13:17:01
Kovasti paljon löytyy ymmärtäjiä naisten ahdistelijalle. Muistakaa jakaa samaa ymmärrystä myös muille naisia ahdisteleville.
Se olisi juurikin tämä.

Johdonmukaisesti tuomitsee maahanmuuttajien, Hakkaraisen ja kaikkien muidenkin ahdistelun. Nyt täällä näitä viestejä lukiessa, yllättävän moni näkee vaivaa selitelläkseen Hakkaraisen törkeilyt parhain päin.

Naisena saan päättää, sallinko naisten (myös itseni) ahdistelun ennemmin Teukalle kuin Abdille tai Ähmedille. Sallin, Teukalle ja muillekin kännisille teuvoille, mutta vain kantisteuvoille. Saat/saatte miehenä/ -hinä yllättyä ihan niin paljon kuin putkiaivoilla mies ikinä kykenee.

törö

Quote from: pateulkomaat on 20.12.2017, 13:24:09
Quote from: Don Nachos on 20.12.2017, 13:17:01
Kovasti paljon löytyy ymmärtäjiä naisten ahdistelijalle. Muistakaa jakaa samaa ymmärrystä myös muille naisia ahdisteleville.

Se olisi juurikin tämä.

Johdonmukaisesti tuomitsee maahanmuuttajien, Hakkaraisen ja kaikkien muidenkin ahdistelun. Nyt täällä näitä viestejä lukiessa, yllättävän moni näkee vaivaa selitelläkseen Hakkaraisen törkeilyt parhain päin.

Ahdisteleminen on pakko tuomita siksi, että jos tuollaista tyyppiä läväyttää turpaan tai potkaisee munille, on itse pahempi roisto kuin se.

vastarannan kiiski

Quote from: pikkujorma on 20.12.2017, 11:44:34
Mielestäni vain suomalaisella miehellä on oikeus kähmiä suomalaista naista.

Tässäpä se on sitten suoraan sanottuna!
Onkohan suomalaiset naiset keskimäärin samaa mieltä, että suomalaisilla miehillä on tällainen oikeus?

Vai olisiko niin, että tällainen oikeus oli yleinen 100 vuotta sitten, tai 200 vuotta sitten, mutta nyt ilmapiiri on muuttunut?
ehkä jossain perämetsässä sitä ei ole vielä huomattu, kun naiset ovat sieltä muuttaneet kaupunkeihin? (minkähän takia ovat muuttaneet...)

Emo

Quote from: vastarannan kiiski on 20.12.2017, 13:42:07
Quote from: pikkujorma on 20.12.2017, 11:44:34
Mielestäni vain suomalaisella miehellä on oikeus kähmiä suomalaista naista.
Tässäpä se on sitten suoraan sanottuna!
Onkohan suomalaiset naiset keskimäärin samaa mieltä, että suomalaisilla miehillä on tällainen oikeus?
Vai olisiko niin, että tällainen oikeus oli yleinen 100 vuotta sitten, tai 200 vuotta sitten, mutta nyt ilmapiiri on muuttunut?
ehkä jossain perämetsässä sitä ei ole vielä huomattu, kun naiset ovat sieltä muuttaneet kaupunkeihin? (minkähän takia ovat muuttaneet...)

Meinaat että olen joko perämettäläinen tai rasisti?

Takuuvarmasti suurin osa suomalaisista naisista valitsee joutuvansa kantiksen ahdistelemaksi ennemmin kuin kurkunleikkaajapillunsilpojapuskaraiskaajien. Ihan vain jo siksikin, että taikalapanen sentään kantishäirikköön toisinaan jopa tehoaa.

K.L.O

Juristi-suunnistaja Torvinen olisi hoitanut tämänkin väärinkäsityksen ammattitaitoisesti ja silmiään räpäyttämättä, olisipa vain houkuteltu jäämään Persuihin;

"Syytetty Hakkarainen oli halaillut ystävällisesti pikkujoulutunnelmissaan puoluetoveri Elomaata.
Entinen puoluetoveri Ruoho oli tapauksen kateellisena silminnäkijänä huutanut hysteerisesti ja muodikkaasti meetoota kurkku suorana mutta taekwondo-sielun rauhallisuudella.
Kansanmiehenä tunnettu Hakkarainen oli vasta aloittanut englannin kielen opinnot ja käsitti "metoon" tarkoittavan luonnollisesti "mulle kans".
Lepuutan salkkuani."

Syytetty pahoitellut, katunut ja tuomittu. Lopullisen tuomion antavat äänestäjät 2019.

Korkki kiinni, Teukka ja voimia joulunviettoon! Ne hölskyvät paketit voit lähettää Jungerille.

Roope

Sampo Terho PS:n eduskuntaryhmän silloisena puheenjohtajana, Maria Lohela ja Timo Soini hoitivat Hakkaraisen vuoden takaisen törmäilyn Räsäsen kanssa julkisuudelta piilossa ja PS:n eduskuntaryhmän tietämättä ilman muita seuraamuksia kuin Hakkaraiselta saatu "vahva lupaus hakeutua hoitoon". PS:n nykyinen puheenjohtaja ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja saivat tietää tapahtumista vasta nyt.

Sampo Terho vierittää vastuun PS:n nykyjohdolle syyttäen sitä "vastuunpakoilusta", joka on "ilmeisen tarkoitushakuista".

QuoteSEN SIJAAN Hakkaraisen viimevuotinen hyökkäys Päivi Räsäsen kimppuun ei tuolloin johtanut kurinpitotoimiin.

Lohela kertoi HS:lle keskiviikkona käyneensä vuosi sitten tapauksen läpi Räsäsen kanssa. Asia hoidettiin kulissien takana.

[...]

LEENA MEREN mukaan eduskuntaryhmä ei saanut viime vuonna silloiselta puheenjohtajalta Sampo Terholta tietoa koko asiasta. Meri kertoo kuulleensa Hakkaraisen viimevuotisesta riehumisesta vasta eilen tiistaina Räsäseltä, vaikka hän oli viime vuonna perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja.

Perussuomalaisten johto ihmettelee, miksi Terho ja niinikään perussuomalaisista sinisiin siirtynyt eduskunnan puhemies Lohela eivät aikanaan ryhtyneet asiassa toimiin.

"Miksi asiaa ei tuotu eduskuntaryhmän käsiteltäväksi?" Meri ihmettelee.

"Sampo Terho ja Maria Lohela ovat ilmeisesti olleet sitä mieltä, että tämä ei ole ollut niin tärkeä asia."

SAMPO TERHON mukaan Räsänen ei tuolloin vaatinut asialle julkisuutta tai Hakkaraiselle rangaistuksia, vaan hän toivoi tämän saavan hoitoa ja tukea. Räsänen on kertonut, että tapahtuneen jälkeen Hakkarainen pyysi ja sai anteeksi.

Terho kertoo HS:lle tekstiviestitse keskusteltuaan tapauksesta viime vuonna sekä Hakkaraisen että työterveyslääkärin kanssa. Terhon mukaan Hakkarainen antoi hänelle tuolloin "vahvan lupauksen hakeutua hoitoon".

Terho sanoo, että Räsänen kertoi Hakkaraisen aiheuttamasta välikohtauksesta viime vuonna useille muillekin perussuomalaisten kansanedustajille.

"Tässä mielessä perussuomalaisten vastuunpakoilu on asiassa on ilmeisen tarkoitushakuista", Terho kirjoittaa.
Helsingin Sanomat 20.12.2017
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

vastarannan kiiski

#583
Quote from: Emo on 20.12.2017, 13:46:47
Meinaat että olen joko perämettäläinen tai rasisti?

Takuuvarmasti suurin osa suomalaisista naisista valitsee joutuvansa kantiksen ahdistelemaksi ennemmin kuin kurkunleikkaajapillunsilpojapuskaraiskaajien. Ihan vain jo siksikin, että taikalapanen sentään kantishäirikköön toisinaan jopa tehoaa.

No en, totta kai jokaisella on oikeus määrittää mitä sallii kenenkin tekevän.

Mutta arvelisin kuitenkin että suuri(n) osa suomalaisista naisista on sitä mieltä, että edes kantiksella(kaan) ei ole oikeutta ahdistella.
(olen mies, joten siis vain arvelen)

Kuten vielä 100 tai 200 vuotta sitten käytännössä oli, Suomessakin, että eipä täälläkään kaikista ahdisteluista ja pikku raiskauksista niin välitetty, varsinkin jos yhteiskunnallinen valta-asema oli riittävä. Näin monessa muussa maassa on vieläkin, haluaako meillä moni sellaista tänne takaisin, no ehkä ei.

Jotkut kantismiehet ehkä oikeasti haluaisivat?
ei tarvitsisi välittää naisten mielipiteistä, voitaisiin sopia miesten kesken, kuten 100 tai 200 vuotta sitten "vanhaan hyvään aikaan".
Sehän sitten sopisi monelle maahanmuuttajallekin  8)

Hämeenlinnan Oraakkeli

Toivottavasti Jussi laittaa Hakkaraisen kuriin ja luotsaa sen jälkeen joukkonsa politikoinnin pariin. Hakkarainen on helppo laittaa kuriin. Ilmoittaa vaan että lentää puolueesta pellolle jos vielä törttöilee.
Jos persut oikeasti rupeavat politikoimaan niin seuraavista vaaleista voi tulla voitto. Nyt näyttää pirun pahalta. Vituralleen menee seuraavat vaalit jos tahti ei muutu.

vastarannan kiiski

Quote from: Hämeenlinnan Oraakkeli on 20.12.2017, 14:06:23

Soini oli sitä mieltä, että hän on suunnilleen ainoa joka tuon porukan sai kuriin.
Jää nähtäväksi, oliko kenties jopa oikeassa ...

ämpee

Tähän mennessä Hakkaraisen on todettu toimineen paheksuttavasti, ja Perussuomalaisten eduskuntaryhmä toteaa tuomitsemisen heidän osaltaan jo riittävän.
Aika ja Ruohon rikosilmoitus näyttää onko tässä toimittu paheksunnan lisäksi tuomittavasti.

Tämä on kuitenkin kokonaisuudessaan aivan jotain muuta kuin toveri Nissisen sekoilut selvinpäin ja ilman alkoholismia, ja jota ei lynkkausjoukot vaadi "toveri"tuomioistuimeen.
Kaikkiaan mielenkiintoisia sotkuja meneillään useammallakin tasolla ja taholla.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

törö

Quote from: vastarannan kiiski on 20.12.2017, 14:08:11
Quote from: Hämeenlinnan Oraakkeli on 20.12.2017, 14:06:23
Toivottavasti Jussi laittaa Hakkaraisen kuriin ja luotsaa sen jälkeen joukkonsa politikoinnin pariin. Hakkarainen on helppo laittaa kuriin. Ilmoittaa vaan että lentää puolueesta pellolle jos vielä törttöilee.
Jos persut oikeasti rupeavat politikoimaan niin seuraavista vaaleista voi tulla voitto. Nyt näyttää pirun pahalta. Vituralleen menee seuraavat vaalit jos tahti ei muutu.

Soini oli sitä mieltä, että hän on suunnilleen ainoa joka tuon porukan sai kuriin.
Jää nähtäväksi, oliko kenties jopa oikeassa ...

Ei se ainakaan saanut Teukkaa menemään hoitoon, vaikka puoli vuotta oli aikaa.

dothefake

Perämettäläinen lääpintä on tosiaankin ollut jäyhän kantasuomalaisen kosintamenoihin kuulunut rituaali. Nyt, kun yritetään sopeutua kirkkaiden salien käytöstapoihin, niin ylilyöntejä nykykatsannon mukaan sattuu, etenkin tuliliemen virratessa suonissa.
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Emo

Quote from: dothefake on 20.12.2017, 14:12:53
Perämettäläinen lääpintä on tosiaankin ollut jäyhän kantasuomalaisen kosintamenoihin kuulunut rituaali.

Ja neitosen kuului paeta lääppijää vinha vauhtia koivun ympäri kuten olemme Suomi-Filmeissä nähneet.
Nykyään meillä on homoliitot ja kantisten syntyvyys romahtanut, saat lääppiä yksin itteäs.

multsi

Turha tästä nyt on Terhoa sinällään syyttää. Vuosi sitten ollaan oltu onnellisia siitä, että onnistuttiin välttämään yksi "hakkaraiskohu", ja saatiin asia sovittua kulissien takana piilossa. Sitten toivottiin, että Herra Hakkarainen olisi ottanut opikseen kun selvisi säikähdyksellä sillä kertaa.

Olisihan Teuvon toki voinut jo tuolloin harjata julkisesti ja antaa vakavan varoituksen. Jos näin olisi tehty, mutta Hakkarainen olisi silti tehnyt tämän vuotiset temppunsa, nyt ainoa vaihtoehto lienisi ollut erottaminen.

Tulevaisuus

Miksi kokoajan viitataan siihen että on muillakin tapahtunut, varmaan on sattunut ja paljon mutta ei se ole mikään perustelu sille että tämä yksi henkilö mokaa kerta toisensa jälkeen. Taas annetaan anteeksi ja homma jatkuu ja jatkuu. Mikä ihme siinä on että täällä ihannoidaan ja ymmärretään tuollaisia väkivaltaisia alkoholisteja, suoraselkäinen kaveri ilmoittaisi jäävänsä sivuun ja hakevansa hoitoa (kuten luvattu on.) Näillä alkoholisteilla on sellainen ikävä taipumus että uskovat itsekkin juttuihinsa kun on jäähdyttely vaihe käynnissä ennen seuraavaa rallia. Uskokaa te minä en usko enää.

Alarik

#592
Quote from: vastarannan kiiski on 20.12.2017, 14:08:11
Soini oli sitä mieltä, että hän on suunnilleen ainoa joka tuon porukan sai kuriin.
Jää nähtäväksi, oliko kenties jopa oikeassa ...
Soini luuli myös pitävänsä puolueen kasassa, mutta hajotti itsensä eduskuntaryhmän puolikkaaksi. Halla-aho taas piti puolueen kasassa silloinkin. Tässäkin tapauksessa luultavasti Soinin kyvyttömyys aikoinaan ratkoa ongelmia aiheuttaa edelleen haittaa Hakkaraiselle.

Tätäkään tapausta taas ei olisi jos Soini olisi aikoinaan kyennyt yhtään millään tavalla ratkoa ongelmaa.

Lalli IsoTalo

Yksi askel kerrallaan.

Tämän voisi aloittaa vaikka siten, että Teuvo menee eduskunnan baariin ilmoittamaan, että hänelle ei saa myydä alkoholia enää ikinä.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Punaniska

#594
Ei Hakkaraiseen auta kuin Tyler Durdenin terapiamalli. Muuhun ukko on liian kovapäinen ja tyhmä.

Enkä jaksa sääliä juoppoja. Säälin rampoja, sokeita tai onnettomuuksien uhreja, mutta en jotain juoppoja.
Well the sun don't shine where it used to
And the angels are hidin' their heads
People don't listen to their hearts anymore
Seems the good men all are dead
There ain't no right, wrong, no in between
That ain't the constitution that they wrote for me

Lalli IsoTalo

Quote from: Punaniska on 20.12.2017, 14:32:41
Ei Hakkaraiseen auta kuin Tyler Durdenin terapiamalli.

Mikäs se olikaan? Vetää itse itseään turpaan?
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

guest14935

Quote from: Tulevaisuus on 20.12.2017, 14:22:58
Taas annetaan anteeksi ja homma jatkuu ja jatkuu.
Ei mikään muutu yhtä henkilöä vaihtamalla. Ongelma on korruptoitunut poliittinen järjestelmä.
Korjaamiseen tarvittaisiin demokratia.
Quote from: Lalli IsoTalo on 20.12.2017, 14:25:36
Yksi askel kerrallaan.

Tämän voisi aloittaa vaikka siten, että Teuvo menee eduskunnan baariin ilmoittamaan, että hänelle ei saa myydä alkoholia enää ikinä.
Eduskunnalle alkoholiasiat ovat siinä määrin rakkaita että voisivat julistaa sen alkoholittomaksi. Jos tahtoisivat. Mutta nykysellään omista ongelmistaan herrat syyttävät ja syyllistävät kansaa ja vievät roistot alkoholistien lapsilta ruoatkin suusta, kun viina on kallista ja rahvaan palkat alhaisia.

Impivaaran tiikeri

Ihan pikku välihuomautuksena pari riviä Hakkaraisen eduskuntatyöstä, josta koskaan ei puhuta.

Hakkarainen on pitänyt 435 eduskuntapuhetta ja tehnyt yhteensä 45 aloitetta tai kysymystä. Hakkarainen on ahkera edustaja ja hoitanut työnsä hyvin.

https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/Sivut/1107.aspx

Emo

#598
Quote from: multsi on 20.12.2017, 14:19:47
Turha tästä nyt on Terhoa sinällään syyttää. Vuosi sitten ollaan oltu onnellisia siitä, että onnistuttiin välttämään yksi "hakkaraiskohu", ja saatiin asia sovittua kulissien takana piilossa. Sitten toivottiin, että Herra Hakkarainen olisi ottanut opikseen kun selvisi säikähdyksellä sillä kertaa.

Ja nyt Terhon muorin pöljä poika syyttää muita siitä, mitä itse teki tai jätti tekemättä vuosi sitten. Siitä tässä Terhoa aiheesta syytän.

https://hommaforum.org/index.php/topic,124279.msg2794951.html#msg2794951

e: Lisäsin linkin Roopen kommenttiin edellä

Alarik

Quote from: Lalli IsoTalo on 20.12.2017, 14:25:36
Tämän voisi aloittaa vaikka siten, että Teuvo menee eduskunnan baariin ilmoittamaan, että hänelle ei saa myydä alkoholia enää ikinä.
Ellei koe viinaa ongelmaksi niin pyytäisi edes itselleen kunnon "perinnekahleet" juomisen ajaksi, sellaiset kuin Isontalon Antilla ja Rannanjärvellä on vankikuvassaan.

Ulkomaisia vieraita voisi sitten pelotella humalaisella kahle-Hakkaraisella.