News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

IS: Sinisten puuhamiehet kertovat operaatiosta

Started by Deloch, 18.11.2017, 12:57:20

Previous topic - Next topic

Deloch

Ilta-sanomissa laajahko juttu siitä kuinka uuvattiporukka suunnitteli operaation. Tarkoituksena oli ensin - kuten täälläkin on spekuloitu - laajempi ja vielä törkeämpi vallankaappaus jossa olisi koko PS:n nuivasiipi potkittu pihalle. Tämä ei onneksi toteutunut vaan oli tyytyminen tähän oman ryhmän perustamiseen joka sitten aiheutti mm. sen että Lex Soini iski omaan nilkkaan ja PS:n valmiiksi rakennettu koneisto jäi järkimiesten käsiin.

Jutusta selviää hyvin kuinka tämä porukka oli tunteidensa vallassa vietäviä vässyköitä jotka eivät yksinkertaisesti kyenneet katsomaan asioita rationaalisesti, vaan "surun ja raivon murtamina" päätyivät sitten tähän nimenomaiseen raukkamaiseen ratkaisuun. Muutamia relevantteja otteita:

QuoteKaikille oli selvää, ettei PS voi jatkaa hallituksessa. Puolueen perustajan Timo Soinin elämäntyö oli mennyt parissa tunnissa.

Oli vai? Ei ainakaan nuivasiivelle, varsinkaan Halla-aholle, joka hyväuskoisesti kuvitteli muista ihmisistä parasta ja koitti vilpittömästi neuvotella. Paha vain että muut eivät ole niin rationaalisia ja vilpittömiä toimissaan, vaan toimivat kuten, noh, kuten poliitikot yleensä toimivat.

QuoteSAMULI VIRTANEN: – Minulle oli täydellinen shokki, että Halla-aho voitti. Se tyrmistys oli valtava. Minä muserruin täysin suruuni ja ajattelin, että kaikki on mennyt. Varsinkin siinä vaiheessa, kun Huhtasaari valittiin varapuheenjohtajaksi, minulla oli vain yksi ajatus: tämä oli tässä.

Naurettavaa tunnehöttöä josta aiemmin mainitsin.

QuoteSiinä vaiheessa eli ajatus siitä, että ei ole mitään tulevaisuutta politiikassa, ei mitään mihin mennä. Tiesin, etten kuulu siihen jengiin enää.

Ajatus tästä oli sinisten omassa päässä, ei missään muussa. Jos olisi neuvoteltu ja katseltu asioita vähän toiseltakin kantilta niin ei ehkä olisi tarvinnut olla niin "surun ja murheen murtama".

Quote– Mutta revanssihenki tarttui. Soitin Otolle, että mikä on suunnitelma, mitä siellä on mietitty.

"Revanssihenki" eli koko asiaan suhtauduttiin vain jonain pelinä joka täytyy voittaa. Ei edes harkita keskustelua "vihollisen" kanssa.

Quote– Sinänsä se ei ollut yllätys. Moni edustaja oli sanonut jo keväällä, että jos Halla-aho valitaan, hän ei aio tähän jäädä. Ministereiden kohdalla se oli ihan selvää.

Taas kerran: Miksi? Miksi oli selvää? Koska HS kirjoittelee juttuja joissa sanotaan JHA:n olevan razzenazze? Uskomatonta dogmatismia.

QuotePETTERI LEINO: – Radikaaliryhmän heittämistä ulos eduskuntaryhmästä mietittiin jo kuntavaalien jälkeen, mutta sitä ei uskallettu tehdä. Kyllähän se tiedettiin että puolue ja ryhmä on hajalla.

Suhmurointia, suhmurointia.

En jaksa lainata tämän enempää mutta samantyylistä huttua koko juttu on. Arvokas artikkeli sinänsä, koska antaa hyvän kuvan sinisten idioottien ajatusmaailmaan.

Edit; unohtui linkki:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005454797.html

Kulttuurirealisti

#1
Tuossa artikkelissa eri kertojien, eli Virtanen, Leino jne. pointtina on koko ajan, miten jatkaa hallituksessa siihenastiseen tyyliin. Äänestäjät ja puolueen jäsenet olivat kuitenkin päivänselvästi sitä mieltä, että ministeriryhmä ei aja omia asioita. Sen voi tarkistaa gallupeista, jotka valtiosihteerit näyttävät täysin unohtavan.

Erilailla toimimalla persut olisivat voineet saada painetta muita hallituspuolueita kohtaan, koska RKP + krisut ei ollut mikään suuri enemmistö (102-Väyrynen), ja hekin olisivat laittaneet vaatimuksia Sipille ja Orpolle.

Koko jutusta paistaa valtiosihteerien (ja ministerien) itsekeskeisyys, itsekritiikittömyys ja ahneus. Minun asema, ja tunteet juuri nyt on tärkeää, ei pystytä katsomaan paria vuottakaan eteenpäin. Ei pystytä tai haluta katsoa sitä, että äänestäjät halusivat enemmän painetta muulle osalle hallitusta. Uskovatkohan nämä Virtaset ja Leinot itse nuo juttunsa, sekin olisi mielenkiintoista tietää.

Ja yksi ihan keskeinen pointti tuossa kirjoituksessa on Leinon väite, että Nurmen viikkoa aiempi juttu olisi jotenkin puuta heinää. Aivan varmasti ainakin osalla näistä jäbistä on ollut suunnitelmia jo aiemmin. Ehkä niistä ei kerrottu Virtaselle. Ehkä kerrottiinkin.


"Ovela tapa pitää ihmiset passiivisina ja kuuliaisina on rajoittaa tiukasti hyväksyttävien mielipiteiden kirjoa, mutta sallia hyvin vilkas keskustelu sen kirjon sisällä. ... tämä antaa ihmisille tunteen, että ajattelu on vapaata." - Chomsky

Alarik

Quote from: Kulttuurirealisti on 18.11.2017, 13:27:19
Tuossa artikkelissa eri kertojien, eli Virtanen, Leino jne. pointtina on koko ajan, miten jatkaa hallituksessa siihenastiseen tyyliin...Erilailla toimimalla persut olisivat voineet saada painetta muita hallituspuolueita kohtaan...

Eikös ne ole koko ajan kyllä pystyneet panemaan hyvin paljonkin painetta hallitukselle...silloin agendana niillä vaan on ollut omat hillot. Sipilä/Orpo voisi testata sitä viemällä ministeripaikat ja avustajapestit ja palkkiohillotolpat Soinia myöden - ihan varma asia että se olisi hallituskriisi ja uudet vaalit heti.

Nykymeno on muutenkin surkeaa ja nämä kaivaa itsensä kaikkien alimpienkin rimojen alta. Sellaisia Zimbabwetyylisiä Mugabe-politiikkoja tyhjien tynnyreiden pohjasakasta.

Micke90

QuoteLEINO: – Slungis (puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo) totesi: Niin kuin ilmat olisi lyöty pihalle. Kun käytiin eroilmoitus jättämässä, pari edustajaa tuli saman tien pihalle, useampikin. Olisit kuullut, miten Kike Elomaa kehui meidän uutta ryhmäämme, hieno olla tässä porukassa, hän sanoi Vaakunassa. Tämä on upea porukka, hän toisteli. Sitten oli Arja Juvonen, miksei häntä pyydetty mukaan. Kuulemma sihisin hänelle kuin pahimmalle vihamiehelle, kirjoitti Juvonen Facebookissa. Mika Niikko, Toimi Kankaanniemi, Veera Ruoho olivat pettyneitä.

Nuo kaikki on tiputettava seuraavissa vaaleissa. Myös puoluesihteeri on vaihdettava 2019.

repo

^Ota rauhallisesti. Muista, että Ilta-Sanomat julkaisee hänen majesteettinsa Soinin salaisten agenttien tarinoita "faktatarkistettuna".

Nämä jutut on niin jo kuultu eikä heillä ole tarjottavana yhtään mitään.
"Kokoomusvihassa ei ole mitään huvittavaa. Kolmannen polven kokoomuslaisena totesin 2000- luvun alussa, ettei Kokoomusta enää voi äänestää, eikä naurattanut minua yhtään silloin eikä edelleenkään." -- Emo

törö

^ Loppuu ainakin ulina agenttitarinoista ja siitä, ettei Juhis ole ihan varmana osallistunut mihinkään.

Activeman

Sinänsä hyvin kirjoitettu juttu, mutta ongelmana siinä on hyvin rajatut lähteet, jotka edustavat vain yhtä näkökulmaa. Lisäksi, kun tiedetään, että heillä on motivaatio esittää asiat tietyllä tavalla, se heikentää uskottavuutta.

Mielestäni tästä ei käy ilmi se olennainen asia, joka koski sitä, josko Sipilä oli ollut mukana sopimassa asiaa etukäteen Soinin kanssa. Itse asiassa hieman päinvastoin: Terhon avustaja Otto ilmoittaa lauantai-iltana, että suunnitelma on olemassa ja se laitetaan täytäntöön. Se lähinnä näyttäisi viittaavan siihen, että Vuotila itse ei ehkä tiennyt asiasta etukäteen.

Tässä tulee hyvin se asia, että soinilaisilla tosiaankin oli tarkoitus kaapata puolue (ja puoluetuet). Tätähän myös todettiin eilisessä pressiblubissa Ervastin ja Korhosen toimesta. Ervastihan tölväisi tästä asiasta aika raskaastikin syyttäen Soinia demokraattisten pelisääntöjen halventamisesta tms.

Lähinnä tuosta artikkelista käy ilmi, että hommia on tehty kiireellä ja sähläten. Se ei ole todiste siitä, etteiko asiaa olisi suunniteltu etukäteen.

Mielenkiintoista tässä on se, että nähtävissä on ns. "missiojournalismia". Tietyt talot (IS) ja tietyt tahot (Haapala) ovat jo etukäteen ja ennen faktoja ottaneet kannan, jonka mukaan Sipilä ei tiennyt asiasta mitään. Sen sijaan Iltalehti (Parkkonen ym.) ovat suhtautuneet journalistisesti terveemmin, eli eivät ole heittäneet epäilyä ja lähdekritiikkia nurkkaan vaan pyrkivat objektiivisuuteen. Samoin Lauri Nurmi teki kirjansa kanssa aidon yrityksen hakea asiaan liittyvät faktat syyllistymättä missio- tai mielipidejournalismiiin.

Deloch

Quote from: Activeman on 18.11.2017, 15:05:56
Sinänsä hyvin kirjoitettu juttu, mutta ongelmana siinä on hyvin rajatut lähteet, jotka edustavat vain yhtä näkökulmaa. Lisäksi, kun tiedetään, että heillä on motivaatio esittää asiat tietyllä tavalla, se heikentää uskottavuutta.

Niin, käsittääkseni tarkoitus oli nimenomaan jututtaa sinisten puuhamiehiä kuinka homma heidän näkökulmastaan meni. Tietysti IS voisi tehdä objektiivisuuden vuoksi samanlaisen jutun sitten nuivasiiven näkökulmasta, mutta turha varmaan odottaa sellaista sillä eihän kellään rassistien näkemykset kiinnosta.

QuoteMielenkiintoista tässä on se, että nähtävissä on ns. "missiojournalismia". Tietyt talot (IS) ja tietyt tahot (Haapala) ovat jo etukäteen ja ennen faktoja ottaneet kannan, jonka mukaan Sipilä ei tiennyt asiasta mitään. Sen sijaan Iltalehti (Parkkonen ym.) ovat suhtautuneet journalistisesti terveemmin, eli eivät ole heittäneet epäilyä ja lähdekritiikkia nurkkaan vaan pyrkivat objektiivisuuteen. Samoin Lauri Nurmi teki kirjansa kanssa aidon yrityksen hakea asiaan liittyvät faktat syyllistymättä missio- tai mielipidejournalismiiin.

Haapala on ihme tyyppi. Olen jo pitkän aikaa pistänyt merkille kuinka sinänsä ihan hyvä poliitikan toimittaja, joka kirjoittelee joskus jopa ihan osuvia juttuja, heittää kaiken lähdekritiikin, objektiivisuuden ja ihan terveen järjen romukoppaan kun tulee aikä käsitellä PS:ää. Tämä tuli hienosti ilmi puoluekokouksen aikaan. Mielenkiintoista kuinka sinänsä älykäskin ihminen voi elää niin syvällä orwellimaisessa kaksoisajattelussa.

James Hirvisaari

#8
Quote from: Activeman on 18.11.2017, 15:05:56
Sinänsä hyvin kirjoitettu juttu, mutta ongelmana siinä on hyvin rajatut lähteet, jotka edustavat vain yhtä näkökulmaa. Lisäksi, kun tiedetään, että heillä on motivaatio esittää asiat tietyllä tavalla, se heikentää uskottavuutta.

Samaa mieltä, kannattaa olla kriittinen. Tunnen Samulin, ja hän älykäs vintiö ja äärimmäisen uskollinen (Soinille) kuin jesuiitta, joka helposti uhrautuu isäntäänsä puolustaessaan sepittämällä mitä ihmeellisempiä mutta sinänsä uskottavia tarinoita. Asiat kuitenkin ovat luultavasti menneet suurin piirtein kerrotun mukaisesti, mutta pääjehuja tässä aivan varmasti varjellaan, vaikka Samuli saa operaatiosta nyt lähes kaiken "kunnian". Ikäänkuin koko eduskuntaryhmä tanssisi klopin pillin tahdissa. Juu ei se niin ole mennyt.

Kaj Turusen ja Jussi Niinistön erityisavustajan välille tästä uusimmasta liemestä löytyy kuitenkin ilmiselvä linkki.

Muuten, miksiköhän Samuli Virtanen haki aikoinaan MINUN eduskunta-avustajakseni?  ;D Soini minua vieläpä kiittämästä kiitteli, että olin valinnut hänet.  :P
"Riittää, että kansa on sitä mieltä; muita perusteluja ei tarvita."
http://hirvisaari.fi

Lahti-Saloranta

Tuota vihaa ja kammoa Halla-ahoa kohtaan en kyllä käsitä. Jussi vastustaa holtitonta maahanmuuttopolitiikkaa joka johtaa samaan kuin Ruotsissa. Perussuomalaiset kirjasivat hallitusohjelmaan juuri samat tavoitteet kuin Jussilla on. Ihan kokemus on osoittanut että suurin osa turviksista saa hylsyn vaikka maahanmuuttopolitiikka taitaa olla Euroopan löperöintä. Se jos mikä kertoo että tänne tullaa turvapaikkaturisteina elätettäväksi. Miksi siis vihamaan Jussia kun hän sanoo sen ääneen minkä kaikki näkevät. Koko persujen nousu on perustunut juuri löperön maahanmuuttopolitiikan vastustamiseen
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

törö

Quote from: Activeman on 18.11.2017, 15:05:56
Sinänsä hyvin kirjoitettu juttu, mutta ongelmana siinä on hyvin rajatut lähteet, jotka edustavat vain yhtä näkökulmaa. Lisäksi, kun tiedetään, että heillä on motivaatio esittää asiat tietyllä tavalla, se heikentää uskottavuutta.

Mä en usko, että tässä on kyse sen ihmeemmästä juonittelusta kuin siitä, että Kepun eduskuntaryhmä haluaa Sipilästä eroon, jotta ihan mahdottoman moni ei joutuisi etsimään seuraavien vaalien jälkeen muuta tekemistä.

Virtasen ja Leinon motiivi paljastaa tapahtumia voisi olla ihan vain se, että uuvattien leivissä pysyminen ei ole uran kannalta fiksu siirto, mutta Kepu ei ole katoamassa eduskunnasta mihinkään.

Viljami

En minäkään noiden avustajien löpinöitä usko. Kakkis on lentänyt tuulettimeen ja jotain on keksittävä, kun housut nilkoissa on kiinni jääty, vaikka on takaluukkuun menty piiloon. Nuohan ovat joka tapauksessa täysin uhrattavissa, kuten Elo ja Elovaarakin ja haluavatkin uhrautua isäntiensä vuoksi, eli suojelevat pääjehuja ottaen syyn niskoilleen.
For thirty years, Germans lectured Ukrainians about fascism. When fascism actually arrived, Germans funded it, and Ukrainians died fighting it - Timothy. D. Snyder

törö

#12
^ Edelleen jää selittämättä se, että jo aikaisemmin oli tiedossa, että about 20 kansanedustajaa on loikkaamassa. Arvio on ihan liian tarkka, jotta kyse olisi vain valistuneesta arvauksesta tai Nostradamuksen ennustuksesta.

Tää varmaan liittyy siihen, että koko roska yritetään kipata Sipilän syliin. Sille ei kerrottu suunnitelmasta etukäteen, joten se voi ottaa tällaisen uutisen todesta.

Uuvateille ei varmaan tuota ongelmia pelailla Sipilän kanssa samalla tavalla kuin Halla-ahon kanssa, koska sillä ei ole niistä kokemusta senkään vertaa. Pyöritään ympärillä ja ollaan olevinaan kavereita ja äkkiä tuleekin puukkoa selkään.


Alarik

Quote from: törö on 18.11.2017, 17:59:01
...Virtasen ja Leinon motiivi paljastaa tapahtumia voisi olla...

Heitän vaan tässä ilmaan pallon, että jotkut Kok/Kepu kyseenalaistivat liian herkulliset hillotolpat esim Soinille. Siksi Soini alkoi joku aika sitten uhkailla plokissaan hallituksen kaatamisella ja Soten vesittämisellä.

Osoittaakseen vääntövoimaansa hillotolppansa puolesta Soini järjesti vähän "paljastuksia". Koko takakonttijuttu ylipäänsä järjestettiin siksi, että muuten kokonaisuuteen nähden mitättömästä tapaamisesta jäi jotain "paljastettavaa" kiristystarpeen tullen. Ei kukaan muuten takakonttiin menisi. Ei yhtäkään toimittajaa kiinnostaisi jos avustajia/ministereitä ajaa eestaas pääministeriä tapaamassa. Sanoivat:" joku oli muka nähnyt vilauksen portilla, ehkä ihan toimittaja hiipii siellä, takakonttiin siis porukka."...

Sanotaan nyt näin:
- Miksi kukaan ei ole kysynyt oliko siellä portilla toimittajia? Koska ei ollut.
- Miksi ei kysytä miten toimittaja muka olisi ryhtynyt "salaliittoa epäilemään" kun samaa lähipiiriä ja työkavereita käy muutenkin koko ajan tapaamassa toisiaan? Koska ei kukaan olisikaan epäillyt mitään ilman näitä kiristyksenomaisia paljastuksia.
Kas kun jos Soini ei saa hillotolppaa, se paljastaa kaiken mitä on rötöstellyt ja sen voi varmaan Soinikin vahvistaa?

ämpee

Jäsen Alarik saattaa hyvinkin olla oikeassa, kesäteatteri-Soini järjestää lisänäytöksiä pyytämättä.

Kun puolueen kaappaaminen meni reisille niin Soinilta puuttuu vahva selkänoja, joten kuka hyvänsä saattaa saada leijonan lailla hillotolppaansa puolustavan puukon selkäänsä.
Koko hallitussekoilu on ollut Soinille pelkästään hillotolpan lunastusristiretki, kaikki tekeminen on perustunut pelkästään siihen, eikä millään muulla ole mitään arvoa.

Olisi todella virkistävää nähdä kaiken tämän petturuuden ja puukottamisen jälkeen hillotolpan lojuvan kanveesissa hyödyttömänä.
Siinä paha saisi palkkansa.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Lahti-Saloranta

Tuo Virtasen takakonttimatkailu kyllä ihmetyttää. Jos kyseessä olisi ollut toimittajien pakoilu niin olisihan Virtanen voinut istua takapenkillä lehti silmillä muka sitä lukien. Eihän Virtanen mikään merkkimies ole. Jos ulkoministeriön käytössä oleva auto tulee Kesärannasta niin ei siinä kummoinen ennustaja tarvitse olla jos arvaa että joku sieltä ulkoministeriöstä Sipilän luona kävi.
Juttu on niin naurettava että uskoisin sen olevan autokuskin pila, höynäytti Virtasta ja vuosi sitten tiedon.
Kaikkein hupaisinta tässä on se että poliisi ylipäätään tutki noin mitättömän tapauksen jolle ei ollut silminnäkijää. Uskoin että autokuski tunnusti rikkeen. Virtanenhan ei syyllistynyt mihinkään vaan autokuski koska läksi ajamaan tietäen että takakontissa oli matkustaja.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Perttu Ahonen

Muutama huomio.

1. Soinin joukkio suunnitteli jo kuntavaalien aikaan perussuomalaisen puolueen hajottamista.

2. Soini ei itse osallistunut puheenjohtajavaaliin, koska pelkäsi häviävänsä jos ja kun Halla-aho asettuu vastaehdokkaaksi. Soini & co. asetti Sampo Terhon puheenjohtajaehdokkaaksi. Jonka jälkeen Halla-aho ilmoitti virallisesti osallistuvansa puheenjohtajakilpailuun.

3. Terho omassa pj-kampanjassaan kertoi olevansa lähes kuin Halla-aho ja ajavansa puolueen yhtenäisyyttä ja toveruutta. Todellisuudessa oli tarkoitus hajottaa perussuomalainen puolue heti, kun Terho olisi puheenjohtaja ja varapuheenjohtajistossa Soinin koplan äseniä. Maahanmuuttokriittiset piti savustaa puolueesta ulos. Ongelmaksi koplalle muodostui se, että puolueen jäsenistä suuri enemmistö on maahanmuuttokriittisiä, toisin kuin uuvatit itsekeskeisyydessään Soinin sokaisemina kuvittelivat.

4. Soini & co. epäonnistui perussuomalaisten kaappaushankkeessa ja syytti kaappaushankkeesta puolueen jäsenistöä! ? ! ? (kuinka ne kehtaa ja kyllähän ne kehtaavatkin).

5. Koska Soini & co ei saanut kaapattua puoluetta haltuunsa, päättivät he itse lähteä puolueesta ja perustaa moniosaajien, agentti -ja mielikuvituspolitiikkaan perustuvan uuvattiryhmän.

6. Sipilä ja Orpo olivat kokoajan tietoisia siitä, että Soini hajottaa perussuomalaiset ja siitä, että Soinin kopla jatkaa hallituksessa, joko kaapattuaan perussuomalaiset, tai lähtemällä perussuomalaista omaksi ryhmäkseen.

Yhtä kaikki. Itsenäisen Suomen hävyttömin poliittinen koplaus, jolla SOS ilmeisesti haluaa kunnioittaa 100-vuotiasta itsenäistä Suomea ja sen itsenäistä Brysselistä johdettua politiikkaa.


Ant.v2

#17
Ilta-Sanomat:
Quote– Tässä pöydässä kello 16 sovittiin, että ryhmän valmistava kokous pidetään samana iltana kello 20 Suomalaisuuden liiton toimistolla.

Eli osittain hajoamisoperaatio toteutettiin Suomalaisuuden liiton toimistolla. Terho on Suomalaisuuden liiton PJ. Onko toimitilat tarkoitettu tällaisia operaatioita varten?

Huomenna sunnuntaina on Suomalaisuuden liiton syyskokous. Ei varmaan tarvitse kysyä, hakeeko virka-ahne Terho jatkokautta.

Toivottavasti häntä ei valita jatkokaudelle. Terholle kaikki on kaupan ja valehtelu vaivotonta.

Edit: Kokous olikin jo lauantaina. Miten mahtoi käydä?
"Siniset jatkaa täysillä" (Sampo Terho)

Roope2

Jos peräkonttikeikka on faktaa, niin seuraava lainaus on täyttä valhetta:

"Kun se oli hakemassa oluita, kysyin Timolta (Soini): Mitä nyt seuraavaksi? En tiedä, hän vastasi, en osaa sanoa."
"Koulussa menestyminen on vain siitä kiinni, kuinka paljon ja miten teet töitä. Oma asenne vaikuttaa tosi paljon."

Maryam Imtiaz, Pakistanista 13-vuotiaana Suomeen muuttanut Aalto-yliopiston opiskelija

DuPont

Quote from: Perttu Ahonen on 18.11.2017, 23:28:55
Muutama huomio.

1. Soinin joukkio suunnitteli jo kuntavaalien aikaan perussuomalaisen puolueen hajottamista.

2. Soini ei itse osallistunut puheenjohtajavaaliin, koska pelkäsi häviävänsä jos ja kun Halla-aho asettuu vastaehdokkaaksi. Soini & co. asetti Sampo Terhon puheenjohtajaehdokkaaksi. Jonka jälkeen Halla-aho ilmoitti virallisesti osallistuvansa puheenjohtajakilpailuun.

3. Terho omassa pj-kampanjassaan kertoi olevansa lähes kuin Halla-aho ja ajavansa puolueen yhtenäisyyttä ja toveruutta. Todellisuudessa oli tarkoitus hajottaa perussuomalainen puolue heti, kun Terho olisi puheenjohtaja ja varapuheenjohtajistossa Soinin koplan äseniä. Maahanmuuttokriittiset piti savustaa puolueesta ulos. Ongelmaksi koplalle muodostui se, että puolueen jäsenistä suuri enemmistö on maahanmuuttokriittisiä, toisin kuin uuvatit itsekeskeisyydessään Soinin sokaisemina kuvittelivat.

4. Soini & co. epäonnistui perussuomalaisten kaappaushankkeessa ja syytti kaappaushankkeesta puolueen jäsenistöä! ? ! ? (kuinka ne kehtaa ja kyllähän ne kehtaavatkin).

5. Koska Soini & co ei saanut kaapattua puoluetta haltuunsa, päättivät he itse lähteä puolueesta ja perustaa moniosaajien, agentti -ja mielikuvituspolitiikkaan perustuvan uuvattiryhmän.

6. Sipilä ja Orpo olivat kokoajan tietoisia siitä, että Soini hajottaa perussuomalaiset ja siitä, että Soinin kopla jatkaa hallituksessa, joko kaapattuaan perussuomalaiset, tai lähtemällä perussuomalaista omaksi ryhmäkseen.

Yhtä kaikki. Itsenäisen Suomen hävyttömin poliittinen koplaus, jolla SOS ilmeisesti haluaa kunnioittaa 100-vuotiasta itsenäistä Suomea ja sen itsenäistä Brysselistä johdettua politiikkaa.

Varsin hyvä tiivistelmä tapahtuneesta. En haluaisi olla vahingoniloinen, mutta nautin 2019 vaaleista, kun uuvatit saavat... Eikun eivät saa oikein mitään.

IDA

Quote from: Kulttuurirealisti on 18.11.2017, 13:27:19
Koko jutusta paistaa valtiosihteerien (ja ministerien) itsekeskeisyys, itsekritiikittömyys ja ahneus. Minun asema, ja tunteet juuri nyt on tärkeää, ei pystytä katsomaan paria vuottakaan eteenpäin. Ei pystytä tai haluta katsoa sitä, että äänestäjät halusivat enemmän painetta muulle osalle hallitusta. Uskovatkohan nämä Virtaset ja Leinot itse nuo juttunsa, sekin olisi mielenkiintoista tietää.

Juurikin noin.

Juttua lukiessa tuli mieleen, että tämä ei jää Suomen poliittiseen historiaan ainoastaan yhtenä törkeimmistä ja epäisänmaallisimmista teoista. Se jää sinne myös yhtenä tyhmimmistä poliittisista liikkeistä.
qui non est mecum adversum me est

IDA

Quote from: James Hirvisaari on 18.11.2017, 16:02:00
kuin jesuiitta, joka helposti uhrautuu isäntäänsä puolustaessaan

Eivät jesuiitat oikeasti ole sellaisia kuin Vänrikki Stoolin tarinoissa. Pidetään nyt faktat kunnossa edes täällä ;)
qui non est mecum adversum me est

Lalli IsoTalo

#22
Quote from: IDA on 19.11.2017, 04:39:46
Juttua lukiessa tuli mieleen, että tämä ei jää Suomen poliittiseen historiaan ainoastaan yhtenä törkeimmistä ja epäisänmaallisimmista teoista. Se jää sinne myös yhtenä tyhmimmistä poliittisista liikkeistä.

Jeps.

Tämä hillotolppahan on rahajuttu. Vuonna 2016 puoluetukea jaettiin 30 miljoonaa, joka tekee vuodessa 150 000 per kansanedustaja (12 500€/kk/kansanedustaja). Sinister-uuvatien vuosittainen osuus on 20x 150 000 = 3 miljoonaa euroa.

Mahtaa Soinia Lex Soini vituttaa!

Kun otetaan huomioon, että Persut saavat nuo tuet 1,5 vuoden ajan (4,5 miljoonaa euroa), tai seuraaviin eduskuntavaaleihin asti, mielestäni nuo hillot pitäisi korvamerkitä seuraavien eduskuntavaalien voittamiseen, koska niissä ratkeaa Suomen kohtalo.

Pressanvaaleihin myös osa, vaikkapa 500 000?
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Roope2

Saarakkala penää Nurmelta näyttöjä, mutta ei huomioi, etteikö peräkontista voisi tulla tuplaluikuria tekaistuine todisteineen usean arvokkaan päänahan pelastamiseksi.


http://tp83.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246252-valehteliko-lauri-nurmi
"Koulussa menestyminen on vain siitä kiinni, kuinka paljon ja miten teet töitä. Oma asenne vaikuttaa tosi paljon."

Maryam Imtiaz, Pakistanista 13-vuotiaana Suomeen muuttanut Aalto-yliopiston opiskelija

Activeman

Quote from: Lalli IsoTalo on 19.11.2017, 06:01:24

Kun otetaan huomioon, että Persut saavat nuo tuet 1,5 vuoden ajan (4,5 miljoonaa euroa), tai seuraaviin eduskuntavaaleihin asti, mielestäni nuo hillot pitäisi korvamerkitä seuraavien eduskuntavaalien voittamiseen, koska niissä ratkeaa Suomen kohtalo.

Aivan. Tämä on se hetki, jolloin Persujen pitäisi mennä all-in ja laittaa vähintään 2-3 miljoonaa tasaiseen tahtiin kiihtyvään markkinointikampanjaan, joilla tuotaisiin heidän viestiään ulos. Mitä olen Suomen Uutiset sivua katsonut, niin on heillä ihan järkevää materiaalia ja hyvää argumentaatiota, mutta sen saaminen ylittämään uutiskynnys on ongelma erityisesti, koska media on pääsääntöisesti punavihreää. Millään Putkosen tuumaustunneilla ja laittamalla tavaraa passiivisesti Suomen uutisten sivuille homma ei ratkea.

Homma pitäisi hoitaa Halla-ahon aloittamalla linjalla, eli some kärjellä pitäisi mennä. Siellä kisa ratkaistaan, mutta hyvän somepresenssin rakentaminen ja sitä kautta tehtävän markkinoinnin tekeminen vaatii A) kovan luokan osaajia ja B) rahaa. Nyt heillä on rahaa, mutta ei osaajia. Toivotaan, että ymmärtävät heikkoutensa ja hankkivat asiansa osaavia markkinointihenkilöitä auttamaan homman viemisessä maaliin.

Sillä rahalla, mitä heillä on käytössä, ammattilaiset saisivat ihmeitä aikaan. Katsoisivat kokoomusta - ne osaavat tuon lajin.

guest12632

"Ne", "halla-aholaiset", "hallat", "radikaaliryhmä", "nuivasiipi". Näistä termeistä päätellen Uuvatit eivät alunperinkään tunteneet yhteenkuuluvuutta puoluetovereidensa kanssa. Jako meihin ja heihin oli vahva ja olemassa jo kauan ennen puoluekokousta.

Maahanmuuttokriittisyyden, isänmaallisuuden ja terveen järjen tarttumista pelättiin kuin ebolaa. Ensin sairastuneista yritettiin harjata tauti pois. Se ei toiminut. Sitten sairastuneet yritettiin eristää ja potkia pihalle. Kun sekään ei onnistunut, lähdettiin itse. Kaiken takana oli Arvo Pohja, jota oli suojeltava tartunnalta hinnalla millä hyvänsä.

siviilitarkkailija

Valtiosihteeri Samuli Virtanen on is toimituksen ja oman työnsä jälkeen Samuli "takakontti" Virtanen. Jossain määrin tyhmä mutta kuvaava nimi. 

Hajotusoperaatio oli iso projekti ja siinä on monta hämnentäjää. Ainoa voittaja on monikulttuuriväkivaltaa ja holtitonta maahanmuuttoa tukeva virkahenkilökunta. Mikä saa ainakin itseni epäilemään että näin hieno poliittinen operaatio ei voi olla vain poliitikkojen vaan myös ministeriövirkahenkilöiden tuottamaa.

Jussi Halla-aho on merkitty mies jonka koko poliittinen elämä ja toiminta haastaa niin kovasti vihervasemmistolaisen ja eu alisteisen politiikan toimijat että mikään temppu ei ole liian alhainen ja äänestäjille selvä. Tuhlauksen ja monikulttuuriväkivallan kannattajilla on niin kovat panokset että looginen seuraus on suora väkivalta..Etenkin kun tai jos Halla-ahoa "suojelee" supo.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

törö

Quote from: IDA on 19.11.2017, 04:39:46
Juttua lukiessa tuli mieleen, että tämä ei jää Suomen poliittiseen historiaan ainoastaan yhtenä törkeimmistä ja epäisänmaallisimmista teoista. Se jää sinne myös yhtenä tyhmimmistä poliittisista liikkeistä.

Tässä ei ole enää kyse edes politiikasta vaan poliitikkojen uskottavuudesta. Tehdään jotain hölmöä ja ovelaa ja jäädään kiinni, ja sitten yritetään korjata vahinkoja tällaisella huonolla tarinalla, jossa myönnetään todeksi suunnilleen kaikki paitsi se, minkä kaikki jo tietävät todeksi.

Lisäksi jäädään kiinni yrityksestä rikkoa Persujen rivejä, koska tarina Elomaan innosta liittyä uuvatteihin on selvästi keksitty. Se ei sovi ollenkaan siihen, että se palasi pian takaisin.

Enää yhtään hölmömmin ei voisi juonitella ja kuitenkin suuri osa tiedotusvälineistä tarttuu hätänkin tarinaan niin kuin kaikkiin uuvattien juttuihin tähän mennessä. Jossain on nyt menetetty ote todellisuuteen lopullisesti ja olisi kaikkien eduksi jos asialle tehtäisiin jotain, koska tällainen ei kuulu edustukselliseen demokratiaan.

Ernst

#28
Quote from: Lahti-Saloranta on 18.11.2017, 19:33:51
Tuo Virtasen takakonttimatkailu kyllä ihmetyttää. Jos kyseessä olisi ollut toimittajien pakoilu niin olisihan Virtanen voinut istua takapenkillä lehti silmillä muka sitä lukien. Eihän Virtanen mikään merkkimies ole. Jos ulkoministeriön käytössä oleva auto tulee Kesärannasta niin ei siinä kummoinen ennustaja tarvitse olla jos arvaa että joku sieltä ulkoministeriöstä Sipilän luona kävi.
Juttu on niin naurettava että uskoisin sen olevan autokuskin pila, höynäytti Virtasta ja vuosi sitten tiedon.
Kaikkein hupaisinta tässä on se että poliisi ylipäätään tutki noin mitättömän tapauksen jolle ei ollut silminnäkijää. Uskoin että autokuski tunnusti rikkeen. Virtanenhan ei syyllistynyt mihinkään vaan autokuski koska läksi ajamaan tietäen että takakontissa oli matkustaja.

Ei poliisi oikein voinut olla tutkimattakaan. Uskon, että huomautuksen saanut oli itsestään pellen tehneen Virtasen ohella kuljettaja.

Virtanenhan oli avausviestiä lainatakseni "musertunut täysin" puolukokousvalinnoista; traumaansa hän käsitteli kaappiin eli tavaratilaan sulkeutumalla. Ei valtiomiesteko, ei valtiomiesainesta.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Kim Evil-666

Quote from: Lahti-Saloranta on 18.11.2017, 16:05:59
Tuota vihaa ja kammoa Halla-ahoa kohtaan en kyllä käsitä...

Poliittisella rehellisyydellä ja suorapuheisuudella on tapana saada oman viiteryhmänsä, eli poliittikkojen osalta kuraa niskaan. Poliittinen rehellisyys kun muuttaa useat hillotolpat kusitolpiksi.

Ne loput poliittiset vihaajat ja kammoajat ovat altistuneet pelkälle tunnehötölle, eivätkä ansaitsisi olla edes edustamassa kansaa rationalisuuden loistokkaan poissaolon vuoksi.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."