Sisällis100/Vapaus100/Kansalais100! Keskusteluketju v. 1918 tapahtumista.

[Pullervo]

Kun Neuvostoliitto 1939 oli valmis anneksoimaan valkoisen Suomen, niin ihan loogisesti se olisi ollut siihen valmis viimeistään 1922, ellei aikaisemminkin, jos Suomi olisi ollut sosialistinen työväentasavalta^[1] (hallitusmuoto: kommunismi, neuvostotasavalta), joka kattoi punaisten Kansanvaltuuskunnan hallitseman alueen Etelä-Suomea  29.2.1918-5.5.1918. Jos taas haluaa uskoa, että se sosialistinen Suomi olisi jatkanut itsenäistä eloaan kommunistisen jätin vieressä, niin mielipiteenvapaus on siihenkin. Punaisten johtomiehillä oli jo 1918 liittymiseen tähtääviä suunnitelmia, joista Neuvosto-Venäjän hallituksen, kansankomissaarien neuvoston, kanssa keskusteltiin. Neuvosto-Venäjä siis neuvotteli aktiivisesti suomalaisten vallankumouksellisten kapinallisten kanssa. Kapinan loppu tuli kuitenkin niin nopeasti, ettei asia edennyt.

"Kansanvaltuuskunta solmi myös Neuvosto-Venäjän kanssa valtiosopimuksen^[2] 1. maaliskuuta 1918. Suomen liittyminen Venäjän federaatioon tuli esille Pietarin neuvostossa 23. tammikuuta 1918 Grigori Zinovjevin puheessa, Oskari Tokoin tilaisuudessa pitämän puheen johdosta."^[3]

Lopulta punaisten johto varasti kassan ja pakeni Neuvosto-Venäjälle ja jättivät rivimiehet vastaamaan kapinansa seurauksista. Iso osa loikanneista kuoli Stalinin puhdistuksissa.

[1]  https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_sosialistinen_ty%C3%B6v%C3%A4entasavalta
[2] https://histdoc.net/historia/1917-18/kv31.html
[3] https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_sis%C3%A4llissota#Punaisten_tavoitteet

[Vaniljaihminen]

Äsken Yle näytti harvinaisen rehellisesti Vapaussodan muistojuhlan. Käsi ylös, joka katsoi 

Se mikä tuossa sisällissota-sisällissodassa on harvinaisen suhteetonta, on toki se, että hyvin helposti punaisten tölväyksiä peitellään mutta sitten hekumoidaan vankileireillä. Ei valkoisten viisaus kuitenkaan pelkkää jälkiviisautta ollut, ei Suomi vahingossa itsenäistynyt eikä itsenäisyyspäivää pitäisi viettää itseselvyyspäivänä, mitä se kyllä aivan liian monelle on.

[duc]

- -Punavankien kohtelu kapinallisina antaa edes jotain selitystä oikeudenkäynneille ja teloituksille, jotka muuten näyttäytyvät helposti vain sotarikoksina. - -

Sotarikoksiahan ne olivatkin suureksi osaksi. Varsinkin naisten ja alaikäisten kohtelu ei kestä lähempää tarkastelua, ei edes oman aikansa viitekehyksessä, vaikka silloin olikin eri meininki sodissa.

Yritetään tarkastella lähempää, jotta emme projisoisi nykyistä sotarikoskäsitystä sata vuotta sitten toimeenpantuihin tapahtumiin. Suomi liittyi vuonna 1922 Haagin maansodankäynnin sääntöjä määrittelevään sopimukseen, joka oli allekirjoitettu vuonna 1907. Allekirjoitushetkellä Suomi oli osa Venäjää, vuonna 1918 taas siitä irtautunut. Jokatapauksessa ko. sopimuksen teksti on, mitä tässä pitää tarkastella, ei esim. Geneven vuonna 1949 solmitun sopimuksen tekstiä, jota nykyinen sotarikoskäsityksemme seuraa.

Jos otetaan vapaussota ja punakapina ainoiksi hyväksyttäviksi nimityksiksi, niin valkoinen puoli näki olevansa sodassa Venäjää vastaan ja kukistamassa siviilien kapinaa. Se ei kokenut olevansa sodassa siviiliväestöään vastaan vaan ottamassa maanpettureita kiinni tuomioistuinkäsittelyä varten. Eräs keskeinen ongelma sodan sääntöjen soveltamisessa vuoden 1918 Suomen tilanteeseen on, että koko konfliktin luonne oli epämääräinen. Jotkut eivät pitäneet sitä sotana ollenkaan:

Suomessa ei virallisesti ollut käynnissä sota, vaikka valkoinen puoli katsoikin käyvänsä vapaussotaa Venäjää vastaan. Sotaa ei kuitenkaan koskaan ollut julistettu, eikä Suomen laki tuntenut käsitettä sisällissota.

Alla muutamia kohtia Haagin sopimuksen sotajoukkoa ja sotavankeja ja siviiliväestöä koskevasta osiosta:

I OSA.
Sodankävijöistä.
1 LUKU.
Sodankävijän ominaisuudesta

1 artikla.
Sodan lait, oikeudet ja velvollisuudet eivät koske ainoastaan armeijaa, vaan myöskin miliisi- ja vapaaehtoisia joukkoja, mikäli ne täyttävät seuraavat ehdot:

1) että niillä on johtajana alaisistaan vastuussa oleva henkilö;

2) että niillä on määrätty ja matkan päästä eroitettava tuntomerkki;

3) että ne kantavat aseitaan julkisesti; ja

4) että ne sotatoimissaan noudattavat sodan lakeja ja tapoja.

Niissä maissa, joissa miliisi- tai vapaaehtoiset joukot ovat armeijana tai sen osana, tarkoittaa nimitys armeija näitäkin.

2 artikla.
Valtaamattoman alueen väestöä, joka vihollisen lähestyessä omasta tahdostaan ryhtyy aseisiin vastustaakseen päälletunkevia joukkoja ennättämättä järjestäytyä 1 artiklan mukaisesti, pidetään sodankävijänä, jos se kantaa aseita julkisesti sekä noudattaa sodan lakeja ja tapoja

3 artikla.
Sodankävijäin aseellisiin voimiin saattaa kuulua taistelevia ja ei-taistelevia. Joutuessaan vihollisen vangiksi on kumpaisellakin oikeus sotavangeille tulevaan kohteluun.

II luku
Sotavangeista.
4 artikla.
Sotavangit ovat vihollisen hallituksen, mutta eivät niiden yksityisten henkilöiden tai joukko-osastojen vallassa, jotka ovat heidät vanginneet.

Sotavankeja on kohdeltava inhimillisesti.

Kaikki, mikä kuuluu heille mieskohtaisesti, paitsi aseet, hevoset ja sotilaalliset asiapaperit, jää heidän omaisuudekseen.

5 artikla.
Sotavangit saa eristää kaupunkiin, linnoitukseen, leiriin tai mihin paikkaan hyvänsä, siten että heidät velvoitetaan olemaan sieltä poistumatta määrättyjä rajoja ulommaksi, mutta teljetä heidät saa vain, jos sellainen varmuustoimenpide on ehdottomasti välttämätön, ja ainoastaan niin pitkäksi aikaa, kuin ne olosuhteet jatkuvat, jotka tekevät sellaisen toimenpiteen välttämättömäksi.
- -
7 artikla.
Se hallitus, jonka vallassa sotavangit ovat, on velvollinen ylläpitämään heidät.

Milloin sodankävijäin kesken ei ole olemassa erikoista sopimusta, on sotavankeja ravintoon, makuutilaan ja vaatetukseen nähden kohdeltava samoin kuin sen hallituksen sotaväkeä, joka heidät on vanginnut.

8 artikla.
Sotavangit ovat niiden lakien, säännösten ja määräysten alaiset, mitkä ovat voimassa sen valtion armeijassa, jonka vallassa he ovat. Tottelemattomuusrikkomukset oikeuttavat ryhtymään heihin nähden tarpeellisiin ankariin toimenpiteisiin.
- -

III OSA.
Sotilaallisesta valtaoikeudesta vihollisvaltion alueella.
- -
43 artikla.
Kun laillisen vallan valtaoikeus on tosiasiallisesti siirtynyt valtaajan käsiin, on tämän ryhdyttävä kaikkiin käytettävissään oleviin toimenpiteisiin palauttaakseen ja turvatakseen, mikäli mahdollista, yleisen järjestyksen ja julkisen elämän, noudattamalla, ellei siihen ole ehdotonta estettä, siinä maassa voimassa olevia lakeja.

44 artikla.
Sodankävijä ei saa pakottaa vallatun alueen väestöä antamaan tietoja toisen sodankävijän armeijasta tai sen puolustusvälineistä.

45 artikla.
Vallatun alueen väestöä ei saa pakottaa vannomaan uskollisuusvalaa vihollisvaltiolle.

46 artikla.
Perheen kunniaa ja oikeuksia, yksityisten henkilöiden henkeä ja yksityistä omaisuutta, samoinkuin uskonnollisia vakaumuksia ja uskontojen harjoitusta on kunnioitettava.

Yksityistä omaisuutta ei saa takavarikoida.

47 artikla.
Ryöstäminen on nimenomaan kielletty.
- -

lihavointi minun.

Esimerkkitapauksena voi mainita Hennalan naisvankien kohtalon:

Hennalassa metsään ammuttiin toukokuun alussa 152 naista, jotka oli riisuttu alasti. Raiskauksien ja kidutuksen jälkeen heidät surmattiin ja kuopattiin läheiseen suohon.

Hennalan vankileirin oloja ja vankien kuolemia tutkineen Marjo Liukkosen lisensiaattitutkimuksesta jutun kirjoittanut toimittaja Hanna Lumme toteaa:

Vuonna 1918 Hennalan vankileirillä Lahdessa ammuttiin 218 naista ilman oikeudenkäyntiä. - - Hennalassa ilman oikeudenkäyntiä ammutuista naisista nuorimmat olivat vasta 14-vuotiaita. Tutkijan mukaan syytä teloituksista on aiemmin sysätty saksalaissotilaille, mutta uuden tutkimuksen tiedot ovat päinvastaisia.

– Kaikissa arkistoista löytämissäni muistelmissa sekä punavangit että suomalaiset ja saksalaiset sotilaat kertovat, että naisten ampuminen oli suomalaisten projekti, Liukkonen sanoo. Tutkijan mukaan naismurhien taustalla oli muun muassa rotuhygienia: turmeltuneet ja korskeat punaiset naissotilaat koettiin uhaksi porvariston puhtaalle seksuaalisuudelle.

Liukkosen tutkimukseen nojautuen on helppo väittää, että Hennalassa tapahtui rikoksia. Ilman oikeudenkäyntiä telotetut ja sitä ennen raiskatut naiset olivat sotarikoksen uhreja, olivat he sitten sotilaita tai siviilejä. Liukkonen kirjoitti lisurinsa pohjalta kirjan Hennalan naismurhat. Tiina Lintunen ja Marko Tikka toteavat ko. teoksen kirja-arvionsa alussa näin:

LAHDESSA toukokuussa 1918 tapahtunut noin 200 punaisten riveissä toimineen naisen joukkomurha on sisällissodan kuohuttavimpia tekoja, sotarikos, tarkastelimme sitä sitten miltä kantilta tahansa.

Kirja-arviossaan Lintunen ja Tikka kuitenkin kritisoivat Liukkosta lähdekritiikin puutteesta. Hän on käyttänyt

lähteenä myöhemmin syntyneitä muistelmia ja antaa lähinnä uhreihin lukeutuneiden kuvata tapahtumia. - - Haastavaa on sekin, ettei Liukkonen arvioi käyttämiään muistitietolähteitä, vaan ottaa valtaosan kerrotuista tarinoista suorana totuutena. - - Tästä seuraa, että Liukkonen tuntuu käyttävän muistitietoaineistoa monessa kohtaa tarkoitushakuisesti ja lukevan niistä sen, mikä tukee hänen ennakkokäsityksiään. - - Kun työn näkökulma on uhreissa eikä itse tapahtumissa, se menettää paljon terästään, jopa uskottavuudestaan, kun muistetaan, että vastausta etsittiin kysymykseen "miksi naiset surmattiin". - - Tapahtunut, onpa se miten hirvittävää tahansa, tulee esittää väärinkin toimineita kunnioittavasti ja tutkijan tulee reflektoida havaintonsa läpinäkyvästi. Ihmisten kertoman arvoa ei vähennä se, että tutkija osaa suhtautua siihen kriittisesti ja asettaa sen aikakauttaan vasten. KUVATESSA Lahden surmien komentoketjua teos hapuilee syvällä pimeässä. Lahden komendantti Artturi Käpy, jolla oli ratkaiseva rooli Lahden "puhdistamisessa", ei esiinny kirjassa kertaakaan, koska tekijä ei aivan ilmeisesti tunne tällaisia "puhdistuksia" varten luotua valkoisen armeijan järjestelmää lainkaan. Myös muiden keskeisten valkoisten, eli vankileirin vartiojoukkojen päällikkö Hans Kalmin ja tämän adjutantti, "sotatuomari" Helmer Tainion kuva jää ohueksi. Kummastakaan ei saada irti toimintaa selittäviä motiiveja tai taustatietoja.

Lintunen ja Tikka mainitsevat myös, että Liukkosen väite murhista ilman oikeudenkäyntejä on ongelmallinen, koska Lahden kenttäoikeuden pöytäkirjaa ei ole olemassa. Arvelen, että Liukkonen on ilmeisesti päätellyt, että oikeudenkäyntejäkään ei pidetty. Eli murhattiinko naiset ilman oikeudenkäyntiä vai telotettiinko heidät oikeudenkäynnin päätöksen perusteella? Ilmeisesti kysymykseen ei löydy selkeää vastausta. Entä oliko teko sotarikos? Tuskin naisia oli määrätty raiskattavaksi ennen kuolemaansa, eikä sodan säännöt Haagin sopimuksen mukaan sellaista hyväksy, joten sotarikoksesta puhuminen lienee oikeutettua Haagin sopimuksen pohjalta.

Haagin sopimuksen allekirjoitusajankohtana ei arveltu naisten toimivan sotilaina vaan olevan siviiliväestöä. Punaisten naistaistelijat hämmensivät ja vihastuttuvat valkoisten puolella taistelleita, koska heihin ei osattu suhtautua sotilaina. Totaalista sodankäyntiä, jossa ei eroteltu sotilaita ja siviiliväestöä, pidettiin länsimaissa sivistymättömänä sodankäyntitapana. Siihen syyllistyviä tahdottiin rangaista ankarasti. Punaisten terrori oli näyttäytynyt nimenomaan totaalisena sotana: mielivaltaisena ryöstelynä ja murhina. Valkoiset kostivat sitten punavangeille.

Hennalan tapahtumat ovat esimerkki valkoisesta terrorista. Tietenkään punaisten terroria ei saisi käyttää oikeutuksena kostolle, mutta niin valitettavasti tehtiin. Vaikka ylin johto kielsi omankädenoikeuden, valvonta ei toiminut tai jätettiin tahallaan tekemättä, pidettiin punaisia sitten sotilaina tai siviileinä. Vihollisen siviilejä ei saanut Haagin sopimuksen mukaan vahingoittaa sen enempää tai vähempää kuin sotavankeja.

Suurin kuolleisuuden aiheuttaja vankien keskuudessa oli nälkä, vaikka se usein kirjattiin sairaudeksi. Tietysti lapset olivat nälän ja sairauksien uhreiksi kaikkein altiimpia. Vankien näännyttäminen oli tavanomainen rangaistuskeino, mutta kuinka paljon sitä tehtiin tarkoituksella vankien tappamiseksi, lienee mahdotonta arvioida. Liukkosen käsitys kaikenkattavasta tahallisuudesta on kritiikille näemmä hyvin altis. Nälässä tai janossa näännyttämistä, vaikka uhri ei kuole, on pidettävä nykynäkökulmasta sotarikoksena, mutta tuskin sitä sata vuotta sitten suurena rikoksena pidettiin. Alla on mielestäni hyvä kuvaus, miksi leireillä oli valtava määrä vankeja ja olot kurjia:

Senaatin omaksuma linja oli, että kaikki punaiset tuomittaisiin laillisissa oikeusistuimissa lain määräämiin rangaistuksiin. Suuren vankimäärän tutkiminen ja oikeudellinen käsittely oli kuitenkin varsin hidasta ja vankileiriolot olivat kurjat. Vangit elivät ahtaissa oloissa. Muonitus ja terveystilanne leireillä oli heikko. Vaikka monesti kuolinsyyksi kirjattiin jokin sairaus, oli todellinen syy usein nälkä. Pelonaiheena leireillä oli myös terrori ja mielivaltaiset teloitukset. Kevääseen 1919 mennessä kuoli vankileireillä noin 12500 punaista. Tästä määrästä vain noin 500 kuoli kulkutauteihin, joista isorokko oli tuhoisin. Kuolleisuus leireillä oli suurinta heti kesän alkukuukausina. Kesäkuussa kuoli noin 2400 vankia. Heinäkuussa, jolloin kuolleisuus oli suurinta, heitä kuoli noin 4700, mutta elokuussa enää vain noin 1900 punaista vankia. Kuolleisuuden laskuun vaikutti ruokatilanteen kohentuminen sekä tutkinnan aikana hallinnollisella päätöksellä "vähimmin syyllisten" päästäminen kotiin. Heitä oli kesäkuussa noin 6500 ja heinäkuussa noin 15000. Vankileirien yleinen kuolleisuusprosentti oli noin 16 %. Pahimmilla leireillä se oli huomattavasti tätä korkeampi, kuten Tammisaaressa 30,5% ja Lappeenrannassa 22,1%. Vaikka olot kansalaissodan runtelemassa Suomessa olivat kauttaaltaankin huonot, oli vankien kuolleisuus myös pitkälti seurausta sisällissodan aiheuttamasta vihasta ja terrorista. Vankeja ei pidetty samassa asemassa kuin muita kansalaisia mm. ruokahuollossa, ja heille jopa kiellettiin lähettämästä ruokapaketteja.

Edit. linkki viimeiseen lainaukseen

[Vaniljaihminen]

En tiedä onko tässä kyseessä jonkinlainen historian yksinkertaistaminen? Historialliset prosessit ovat monisyisiä ja ne koostuvat pitkistä yksityiskohtaisista tapahtumajaksoista - ei niitä pysty hallitsemaan kuin aihepiirin keskeisimmät asiantuntijat. Sama on vähän USA:n sisällissodan kohdalla, kun se selitetään pelkästään pyrkimykseksi poistaa orjuus Amerikasta. Kun sanoo, ettei sodassa ollut kyse orjuuden poistamisesta, tämä tulkitaan oitis orjuuden kannattamiseksi tai etelävaltioiden ihailuksi.