News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

Voidaanko Suomen väestönvaihto vielä estää?

Started by HOA, 09.10.2017, 10:40:25

Previous topic - Next topic

Roope

QuoteToivon päättäjien tekevän kaikkensa, jotta tällainen tulevaisuudenkuva toteutuu, sanoo kokoomuspormestari väestöennusteesta

Helsingin pormestari Juhana Vartiainen totesi A-Talkissa, että Tilastokeskuksen uusin väestöennuste on toteutuessaan hyvä uutinen julkistaloudelle koko kansakunnan tasolla.

Ennusteen mukaan Suomen väkiluku kasvaa 6,6 miljoonaan vuoteen 2075 mennessä. Kasvu perustuu maahanmuuttoon.

– Toivon, että suomalaiset päättäjät tekevät kaikkensa, jotta tällainen tulevaisuudenkuva toteutuisi, Vartiainen sanoo.

Tilastokeskus pohjaa laskelmansa edellisten vuosien maahanmuuttoon. Suomeen ulkomailta muuttaneiden määrä onkin kasvanut merkittävästi viime vuosina esimerkiksi Ukrainan sodan vuoksi.

[...]

Vartiainen muistuttaa, että nykyhallitus on kuitenkin tehnyt jo paljon helpottaakseen työperäistä maahanmuuttoa ja oli siksi positiivinen ennusteen suhteen. Vartiainen edustaa hallituspuolue kokoomusta.

Demarinuorten puheenjohtaja Emilia Kangaskolkka sen sijaan vaati suurempia panostuksia työperäiseen maahanmuuttoon.

Vartiaisen mukaan maahanmuuton tarpeellisuuden ymmärtäminen on kuitenkin aivan eri tasolla kuin ennen.

– 25 vuotta sitten mun oli vaikeaa saada demarit mukaan tähän, vuonna 2015 SDP:stä kokoomukseen siirtynyt Vartiainen sanoo.
Yle 24.10.2024

Vartiaisen höpinät "hyvästä uutisesta julkistaloudelle" eivät perustu muuhun kuin hänen omiin hörhöunelmiinsa, jotka hän omaksui asuessaan Ruotsissa. Sen tueksi ei ole mitään, joka perustuisi toteutuneeseen maahanmuuttoon, johon väestöennuste perustuu.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Kek2

Vartiainen on paha ihminen. Haluaa meille valtavan ulkomaalaisväestön. Ei puhettakaan suomalaisten määrän kasvattamisesta.

Väestönvaihto on vain salaliittoteoria ja muita Aku Ankan parhaita.

FadeAway

Lähes missään ei oteta huomioon syntyvyyttä.
Kantiksilla hedelmällisyysluku on noin 1,2.
Ymmärränkö väärin?  Esim.
2m (1+1m miehiä ja naisia)
Tuottaa 1,2m lapsia, jotka , heidän lapset ehkä noin 0,7m.

Tähän lisäksi syntyvyys/kuolleisuus
Ns. luonnollinen väestönkehitys on -22000/vuosi. (Suuret ikäluokat loppusuoralla)

Mamutus on ehdotus 40000x50
+lapset x2

On paljon vaikeampi purkaa syntynyttä ongelmaa, kuin ennaltaehkäistä se.

Firtu Fakkari

Quote from: Kek2 on 25.10.2024, 08:37:02
Vartiainen on paha ihminen. Haluaa meille valtavan ulkomaalaisväestön. Ei puhettakaan suomalaisten määrän kasvattamisesta.
Olen monta kertaa miettinyt, mahtaako tuo Jenni Vartiainen olla joku asperger-tapaus tai muu vastaava. Kun äijää katsoo, välittyy kuva, että ei kyllä aivan kaikki tarpeellinen ole äijällä korvien välissä tallessa, vaikka toki on huippuunsa koulutettu.
Nyt tai joskus toiste.

Ari-Lee

Poliitikkojen primääritehtävä on parantaa ja ylläpitää kansalaisten mahdollisuuksia ylläpitää ja parantaa elinolosuhteitaan ja hyvinvointiaan. Nyt minusta näyttää siltä, että poliitikot kansanvaihtajat ovat umpihangessa sysimetsässä.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Betonikostaja

Vartiainen ei ymmärrä taloudesta näköjään mitään, vaikka äijää on jonain talousosaajana pidetty.

Kaikenlaiset mutavyöryä sisältävät väestöennusteet ovat julkistaloudelle silkkaa murhaa, koska ei sieltä mitään veronmaksajia tule, ainakaan kovin hyviä. Yhteiskunnan elättejä sieltä kyllä tulee.

Toki hyvinvointivaltio ehtii mennä konkurssiin jo tuota ennen.
Itä-Helsinki, täynnä mutiaiset
Itä-Helsinki, sinä maksat kaiken

--------------

Täytän TT2 on time
Toimeentulotuki on aina on time
Asumistuki on aina on time
Kuka pistää paremmaksi this time?

--------------

Jokainen matu maksaa miljoonan.

Roope

Quote from: Betonikostaja on 25.10.2024, 18:10:13
Vartiainen ei ymmärrä taloudesta näköjään mitään, vaikka äijää on jonain talousosaajana pidetty.

Ei tosiaan ymmärrä (vrt. täydellinen sekä henkilökohtainen että tieteellinen sokeus Ruotsin humanitaarisen massamaahanmuuton seurauksille, vaikka toimi siellä vuosia tutkijana), mutta ei tarvitsekaan ymmärtää. Riittää, että hän on kulloisellakin tittelillään puhuvana päänä ja vähän hassuna setänä hokemassa valtamediassa, että "maahanmuutto hyvä". Sen roolin hän hallitsee ja siitä häntä palkitaan.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Nikolas

#877
Tämä on mahdollisimman oikea ketju tälle asialle. Kysyin tekoälyltä miten väestönvaihto Suomessa estetään.
  • Eräistä kansainvälisistä sopimuksista tulee irtautua.
  • Tarvitaan myös radikaaleja uudistuksia, kuten maahanmuuton kieltämistä ja syntyvyyden edistämiseen tähtääviä toimia.
Siinä se on erittäin tiiviisti muotoiltuna.

Vaihtoehtoisesti tehokas ja laadukas turvapaikkahakemusten käsittely ja hylkäyspäätöksen saaneiden ripeä poistaminen maasta voisivat toimia myös. Nämähän edellyttävät joitain järjestelyjä, mutta kyseessä ei ole aivan mahdoton haaste.

Tarvitsemme eduskunnan ja hallituksia, jotka sitoutuvat tavoitteeseen täysillä.

KamalaJari

Mistä lie johtuu että maassa on ennennäkemätön rikosaalto huumeineen ja henkirikoksineen muusta väkivallasta puhumattakaan ?
Apeat verhot ?

Miksi Jumala teki Suomalaisista lampaita joita keritään ?