News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Uuvatit ovat nyt "Siniset rp" eikun Suomen Korjausliike eikun ei mitään

Started by törö, 19.06.2017, 12:17:04

Previous topic - Next topic

internetsi

Quote from: Lahti-Saloranta on 05.03.2019, 12:11:50
Jospa heittäydyn hetkeksi hyväuskoiseksi uuvatiksi ja uskon kritiikittömästi Soinin puheita.
Uuvatithan on ahdingossa ja tarvitsisivat välttämättä edes yhden kansanedustajan. Soini kertoo ettei hänen huima kannatuksensa ole mihinkään kadonnut ja menisi varmasti läpi jos ehdolle asettuisi. Nyt ei sitten asetu pelastamaan puoluetta joka perustettiin hänen ministeripestin turvaamiseksi. Minusta tuntuu että siinä meni hyväuskoisen uuvatin poliittinen koti.
Tämä on se Matias Turkkilan luoma käsite "Soinin miina". Muutamat ovat sen jättäneet taakseen siirtymällä muualle, osa ei välitä ja osalle tämä sitten laukeaa syliin vaali-iltana. Yhdenkin uuvatin läpimeno Uudeltamaalta olisi ollut Soinin mukanaolon jälkeenkin epävarmaa, niin nyt se tyssäsi tähän.

QuoteLähtee (veikkaus) Kokoomuksen listoilta eu- ehdokkaaksi ehkäpä sitoutumattomana eli tekee "Jaloset".
No vaikka kokkareet monilla raiteilla ja rattailla ajaakin, niin älkää nyt sentään mahdottomia.
Lohjan persut

Roope

Quote from: P on 05.03.2019, 12:03:03
Quote from: Roope on 05.03.2019, 11:34:11
PS-kansanedustaja Mika Niikon kirjan perusteella uuvatteja vedätettiin pelottelemalla, että puoluekokouksen päätösten ja Halla-ahon puheenjohtajuuden takana oli Venäjä. Todisteet tosin jäivät ikuisiksi ajoiksi toisen takin taskuun.

Pitää olla riemuidiootti, jos tuollaisen "perusteen" joku nieli? On hyvä vaan, että sellaiset tulevat siivotuiksi pois politiikasta..

En puolustele, mutta toisaalta ymmärrän. Kansanedustajia pommitetaan nykyään joka taholta oikeilla ja kuvitelluilla Venäjä-uhilla. Elo lienee esiintynyt kuin todisteet Venäjä-vaikuttamisesta julkistettaisiin aivan lähitulevaisuudessa. Aikaa loikkauspäätökseen on annettu muutama tunti ilman mahdollisuutta tarkistaa Elon puheita mistään.

Entä jos Elo olisikin puhunut edes osittain totta, ja olisit löytänyt itsesi siitä porukasta, joka on julkisuudessa leimattu vieraan vallan valtaan nostamaksi vaikkapa jonkin itseesi liittymättömän vaalirahaskandaalin kautta?
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Roope

QuoteTimo Soinista tuli ensin maahanmuuton vastustajien kantoraketti ja sitten surullisen hahmon ritari, jota harva jää kaipaamaan

Soini rakensi perussuomalaiset kuuntelemalla niitä, joita muut eivät kuunnelleet. 2010-luvulla Euroopan populismi kuitenkin muuttui. Turhautuneet lähtivät uuden islam-vastaisen laitaoikeiston matkaan. Soini jäi puhisemaan 1900-lukulaisia sananlaskuja poliittiseen tyhjyyteen, kirjoittaa HS:n politiikan toimituksen esimies Jussi Pullinen.

ESPOOLAISEN Timo Soinin ura eduskunnassa on ohi, eikä loppu varmasti ole sellainen, joksi Soini sen kuvitteli.

Soini ilmoitti tiistaina, ettei asetu ehdolle huhtikuun vaaleihin.

[...]

VOITOLLA OLI KUITENKIN kääntöpuolensa, joka jättää Soiniin ikuisen tahran.

Turhautuneita mukaan noukkiessaan Soini avasi ovet ammolleen myös niille, jotka etsivät ulkoista vihollista EU:n sijasta kaikesta vieraasta, kuten maahanmuuttajista. Vuoden 2003 vaaleissa Soinin listoilta eduskuntaan nousi avoimen muukalaisvastainen ja homofobinen nyrkkeilijä Tony Halme.

Halmeen nousu oli käännekohta, jota Soini ei koskaan pääse pakoon: Perussuomalaisista löytyi poliittinen koti niille, jotka meuhkasivat ulkomaalaisia vastaan. Ovet heille avasi Timo Soini, eikä kukaan muu.

Puolueeseen alkoi kerääntyä hommafoorumilaisia, sisulaisia ja politiikan marginaaleissa riutuneita rasisteja.

Monen­kirjava joukko alkoi pian kutsua itseään "maahan­muutto­kriitikoiksi" tai "kansallis­mielisiksi". Soinille näytti riittävän, että kannattaja oli turhautunut, vastusti "eliittiä" ja oli valmis tukemaan Soinia. Mukaan kelpasi "maahanmuuttokriitikoiden" johtohahmo, blogissaan koukeroisia ja synkkiä maahanmuuttoteorioita kehitellyt Jussi Halla-aho.

Soini on aina kiistänyt itse olevansa rasisti. Muukalaisvastaisten äänet ja tuki hänelle kuitenkin kelpasivat. Rasistisia möläytelleet puolueen jäsenet saivat kurinpalautusta, mutta niin hellästi (Soini itse puhui "harjaamisesta"), että Soini sai ikuisen leiman rasismin ymmärtäjänä. Vaikea häntä muuna on nähdäkään. Hän oli mies, joka sanoi torjuvansa rasismin, mutta ei koskaan todella torjunut sitä.

Soini saattoi ajatella, että kykenee oman kansansuosionsa avulla hallitsemaan näitä voimia, mutta siinä hän erehtyi. Soini avasi ovet voimille, jotka tuhosivat Timo Soinin poliittisesti ja määrittivät hänen maineensa poliittisessa historiassa. Soini haluaisi tulla muistetuksi pienen ihmisen sankarina. Oikeasti hänet saatetaan muistaa lähinnä rajojen sulkijoiden kantorakettina.

SOINI EI ILMEISESTI vieläkään ole tajunnut, miten perinpohjaisesti aika ajoi jytkyn jälkeen hänen ohitseen.

Soini pauhasi yhä EU:sta ja lasketteli toreilla ja televisiossa 1900-lukulaisia sananlaskuja, kun ympärillä Euroopan populismi muuttui. Turhautuneet lähtivät internetissä meemejä heittelevän uuden islam-vastaisen laitaoikeiston matkaan, ja Soinin takana tähän suuntaan muuttuivat myös perussuomalaiset. Halla-aho puhui 2000-luvun kieltä, ja ymmärsi muutoksen. Soini ei tätä suostunut huomaamaan.

Tulos oli täydellinen nöyryytys.

PERUSSUOMALAISTEN puoluekokouksessa vuonna 2017 Soini yritti istuttaa puolueensa johtoon populistikonservatiivi Sampo Terhon ymmärtämättä, että kannatusta Soinin linjalle ei enää ollut. Puolueen johtoon nousi Halla-aho. Sekavassa kokouksessa halla-aholaiset siirsivät puolueen luoneen Soinin tylysti syrjään. Kiitoksia ei sadellut.

Soinin loppu tästä eteenpäin on ollut jonkinlaista hälläväliä-hurlumheitä. Soini, Terho ja iso joukko kansanedustajia irtaantui perussuomalaisista ja perusti uuden puolueen, siniset. Joukon pelasti keskustan hätääntynyt pääministeri Juha Sipilä, joka tarvitsi edes siniset sote-uudistuksensa ja työllisyyspolitiikkansa tueksi.

[...]

Poliittisia surijoita poistuvalle Soinille on jäljellä kovin vähän.

Soinin vanhassa puolueessa perussuomalaisissa häntä pidetään petturina, joka hajotti luomansa liikkeen, kun ei saanut tahtoaan läpi.

Sinisissä moni lähti "Soinin kelkkaan" vain saadakseen huomata, että Soini itse hyppää nyt kelkasta pois. Soini jätti ensin perussuomalaiset, ja nyt hän jättää pulaan sinisetkin.

VALTAVIRRAN politiikan silmin Suomen laeista tai politiikkavalinnoista on vaikea löytää Soinin kädenjälkiä. Monelle hänen perintönsä on lähinnä puoluekoneiston ja kannatuspohjan luonti maahanmuuton vastustajille.

[...]

Ulkopuolelta näyttää kuin kohtalon ivalta, jos pakopaikka tästä olisi Euroopan parlamentti – instituutio, jonka sättimisestä Soini on tehnyt elämäntyönsä.

Missä EU, siellä ongelma – ja kenties surullisen hahmon ritari Timo Soini.
Helsingin Sanomat 5.3.2019
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Uuno Nuivanen

QuotePerussuomalaisten Jussi Halla-aho Soinin päätöksestä: "Hän ymmärsi, että hänen henkilökohtainen vaalituloksensa olisi katastrofi"
...
– Emme pidä sinisiä poliittisena vastustajana, koska se ei ole oikea puolue vaan muutaman ihmisen henkilökohtaisia tarpeita palveleva projekti, Halla-aho kertoo.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006024048.html

KTM

Quote from: Roope on 05.03.2019, 12:41:15
Quote
Ulkopuolelta näyttää kuin kohtalon ivalta, jos pakopaikka tästä olisi Euroopan parlamentti – instituutio, jonka sättimisestä Soini on tehnyt elämäntyönsä.

Missä EU, siellä ongelma – ja kenties surullisen hahmon ritari Timo Soini.
Helsingin Sanomat 5.3.2019

Vaikea nähdä että Soini mitenkään pääsisi EU-parlamenttiin. Viime vaaleissa äänikynnys oli 106 000 ääntä, Soini toki sai vuoden 2009 vaaleissa 130 000 ääntä, mutta sellaista määrää ei Sinisten riveissä voi enää mitenkään kerätä.

Voi toki olla että Soini odottaa että näkee miten monta ääntä Siniset Eduskuntavaaleissa kerää yhteensä koko maassa ja vasta sen jälkeen päättää lähteekö Eurovaaleihin.

törö

QuoteUlkoministeri Timo Soini (sin.) kertoi aamulla, ettei asetu enää ehdolle kevään eduskuntavaaleissa.

Soini kertoo mietteistään medialle eduskunnassa valtiosalissa. Yle näyttää tämän suorana.

Lähetys alkaa kello 13.55. Sitä voi seurata yllä olevaa kuvaa klikkaamalla tai Yle Areenassa. Soini saapuu paikalle pian kello 14 jälkeen.

https://yle.fi/uutiset/3-10673612?origin=rss

Thalion

Quote from: Uuno Nuivanen on 05.03.2019, 12:42:15
QuotePerussuomalaisten Jussi Halla-aho Soinin päätöksestä: "Hän ymmärsi, että hänen henkilökohtainen vaalituloksensa olisi katastrofi"
...
– Emme pidä sinisiä poliittisena vastustajana, koska se ei ole oikea puolue vaan muutaman ihmisen henkilökohtaisia tarpeita palveleva projekti, Halla-aho kertoo.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006024048.html

Tämä kohta nauratti jutussa eniten:

Quote
Vaikka Halla-aho pitää sinisten syntyä moraalisena korruptiona, hänellä on silti myös myönteistä kerrottavaa pitkän poliittisen uran tehneestä Timo Soinista.

 Olen oppinut häneltä paljon poliittisen elämän viisauksia. Yksi niistä on Timo Soinin noin kymmenen vuotta sitten kertoma sanonta "Politiikassa pitää olla oma suunnitelma, sillä muuten muuttuu osaksi toisten suunnitelmaa."

En ole oikein koskaan lämmennyt Mestari -läpän käytölle, mutta sarkastisessa ja sivistyneessä piilovittuilussa Halla-aho on kiistatta mestari. Tuo Halliksen kommentti on samalla varmasti sekä totta, että myös jäätävä shakkimatti -kuitti Soinille, joka varsinkin omasta mielestään on poliittisen pelin taituri.

Lalli IsoTalo

Quote from: Roope on 05.03.2019, 12:41:15
Quote from: HS:n politiikan toimituksen esimies Jussi PullinenMukaan kelpasi "maahanmuuttokriitikoiden" johtohahmo, blogissaan koukeroisia ja synkkiä maahanmuuttoteorioita kehitellyt Jussi Halla-aho.

Koukeroisia? JH-a on Suomen selväsanaisin poliitikko. Eikä teorioita tarvinnut kehitellä, riitti kun vähänkin viitsi tsiigata ympärilleen.

QuoteHän oli mies, joka sanoi torjuvansa rasismin, mutta ei koskaan todella torjunut sitä.

Soini oli takuumies sille, että kaulankatkojien ja pedofiilirinkien turvaportit avattiin, joten sikäli Soini lisäsi toimillaan kaulankatkojien ja pedofiilirinkien kammoa - siis rasismia - Suomessa. Ennen kuin kukko kolmesti lauloi, Juudas myi oman puolueensa PS:n maahanmuuttorealistisen ohjelman 30 hopearahasta, päästäkseen itse ulkoministeriksi. Josta seurasi holtiton rajojen avaus. Jälkikäteen voidaan spekuloida, että ilman Soinin petturuutta  rajavalvontaa olisi ollut mahdoton lopettaa, ilman että hallitus olisi hajonnut.

QuoteOikeasti hänet saatetaan muistaa lähinnä rajojen sulkijoiden kantorakettina.

Oikeasti Soini muistetaan rajojen avaajien kantorakettina, ja Suomen saataisimman poliittisen mädän käärmeenpesänä.

QuoteJoukon pelasti keskustan hätääntynyt pääministeri Juha Sipilä, joka tarvitsi edes siniset sote-uudistuksensa ja työllisyyspolitiikkansa tueksi.

No tämä kyllä pitää paikkansa.

QuoteVALTAVIRRAN politiikan silmin Suomen laeista tai politiikkavalinnoista on vaikea löytää Soinin kädenjälkiä.

Haloo! Lex Soini.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

dothefake

"Oon muumin valepukuun verhoutunut taistelukukko." (Soini itsestään)
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

P

Quote from: Thalion on 05.03.2019, 13:13:17
Quote from: Uuno Nuivanen on 05.03.2019, 12:42:15
QuotePerussuomalaisten Jussi Halla-aho Soinin päätöksestä: "Hän ymmärsi, että hänen henkilökohtainen vaalituloksensa olisi katastrofi"
...
– Emme pidä sinisiä poliittisena vastustajana, koska se ei ole oikea puolue vaan muutaman ihmisen henkilökohtaisia tarpeita palveleva projekti, Halla-aho kertoo.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006024048.html

Tämä kohta nauratti jutussa eniten:

Quote
Vaikka Halla-aho pitää sinisten syntyä moraalisena korruptiona, hänellä on silti myös myönteistä kerrottavaa pitkän poliittisen uran tehneestä Timo Soinista.

 Olen oppinut häneltä paljon poliittisen elämän viisauksia. Yksi niistä on Timo Soinin noin kymmenen vuotta sitten kertoma sanonta "Politiikassa pitää olla oma suunnitelma, sillä muuten muuttuu osaksi toisten suunnitelmaa."

En ole oikein koskaan lämmennyt Mestari -läpän käytölle, mutta sarkastisessa ja sivistyneessä piilovittuilussa Halla-aho on kiistatta mestari. Tuo Halliksen kommentti on samalla varmasti sekä totta, että myös jäätävä shakkimatti -kuitti Soinille, joka varsinkin omasta mielestään on poliittisen pelin taituri.

Jep. Vinoilun aatelia. Vähän liian paksuksi olisi mennyt, jos olisi kiitollisena muistanut Soinin työtä perussuomalaisen puolueen rakentamisesta yhden, kahden edustajan ryhmästä oikeaksi puolueeksi.

Mutta kyllä noillakin Soini kyllä sihisee Meriekipaashin kasarmissa.
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Nikolas

Quote from: koojii on 05.03.2019, 11:10:36

Eurovaalien ehdokashakemusten jättämiseen on kuusi viikkoa aikaa. Lähteekö isä Soini eurovaaleissa ehdolle?


Veikkaan että ei lähde. Syyt ovat pitkälti samat kuin eduskuntavaaleissakin: Kannatus on haihtunut. Ei huvita mennä ottamaan turpiin.

Arvelen että eurovaalien hälinän vaimennuttua ja jäähdyttyä seuraa pikku-uutinen, että Timo Soini saa kuin saakin eläkevirkansa.

Hamsteri

Quote from: Mika on 05.03.2019, 11:46:52
Quote from: Lalli IsoTalo on 05.03.2019, 11:37:12
Juuri tämä broileriefekti on se mikä on pielessä Suomen politiikassa. Platonin ajatus siitä, että ensin pitää tehdä oikeita töitä, ja jalostua päättäjäksi, alkaa kuulostaa hyvältä.

Suomessa hämmästyttää etenkin se, että monet eläkeläisetkin äänestävät mielläään näitä broilereita.  Nuoret ovat tietenkin kauniimpia, söpömpiä  tai komeampia kuin vanhemmat, mutta  luulisi, että terve järki sanoisi, ettei ketään kannata suoraan koulun penkiltä nostaa päättämään maan asioista.

Broilerit eivät saa niin paljon pahaa aikaan kuin koulutetut insinöörit kuten Sipilä, joka tuhosi maan lopullisesti 30 000 hiekkaneekerillään. Soinillakin on maisterin paperit ja se lähetti ihmisten rahat Kreikkaan + hiekkaneekerit.

Koulutetut saavat enemmän tuhoa, koska ovat koulutettu siihen.
-Naiset loivat julkisesta sektorista helvetinkoneen, jonka tarkoitus on tappaa sinut monikultturismilla. -Älä luota mihinkään, mikä vuotaa kerran kuussa ja ei kuole. -Kaaos ja Kontrolli.

Kni

Quote from: Lalli IsoTalo on 05.03.2019, 13:14:54
QuoteVALTAVIRRAN politiikan silmin Suomen laeista tai politiikkavalinnoista on vaikea löytää Soinin kädenjälkiä.

Haloo! Lex Soini.

Uran suurin saavutus!  ;D
Osa järjestäytynyttä koulutettua koneistoa.


Lahti-Saloranta

Lukaisin tällaisen Tiina Elovaaran kommentin Ylen sivuilta
"– Meillä on Uudellamaalla silti todella kattava lista, jossa on puolustusministeri Jussi Niinistö ja puolueen puheenjohtaja Sampo Terho ehdokkaana, ja uskon, että jo nämä kaksi henkilöä tuovat meille aikalailla ääniä."

Yksi on joukosta pois, hänen varaansa Tiinuska ei paljoa laske.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Jepulis

En usko, että Soini lähtee eurovaaleihinkaan. Soini on vaalikamppailussa viimevuosien aikana tottunut "tasoon". Eli esimerkiksi tuodaan paikalle, jossa on kaikki valmiina, myös se yleisö on ollut kampanjoituna ja ilmoituksin kutsuttuna paikalle. EK vaalien jälkeen ei ole rahaa yhteen postimerkkiin.

Edeltävään puolueeseensa oli lisäksi vuosien varrella syntynyt laaja vapaaehtoistyön perinne erottuvaan aatteeseen tukeutuen. Sellaisen aatteen palon päälle voisi ehkä rakentaa köyhäkin liike. Mutta sinisillä ei ole minkäänlaisia vastaavia joukkoja, koska henkinen palo ei synny tarpeesta saada johtajalle hilloa. Päinvastoin on vastassa entisten äänestäjien halveksunta. Kyllä asian karmaisevuus on varmasti jo nyt hitaimpienkin uuvattien tiedossa. Ja pahinta heille, vaalien jälkeen tilanne vain pahenee.

Siniset jättää häpeällisen tahran Suomen poliittiseen historiaan. Soini tuskin haluaa tulla kirjatuksi ulkoministerin uraansa pidemmälle siihen.
Vihapuhe on parempi kuin lässytetty valhe.

repo

Quote from: Lalli IsoTalo on 05.03.2019, 13:14:54
Quote from: HS:n politiikan toimituksen esimies Jussi Pullinen
Joukon pelasti keskustan hätääntynyt pääministeri Juha Sipilä, joka tarvitsi edes siniset sote-uudistuksensa ja työllisyyspolitiikkansa tueksi.

;D Huumorimiehiä siellä HS:n toimituksessa!1! Ei meinaa tulla naurusta loppua täällä näytön ja näppäimistön takana. Pakko lähteä jäähylle kauniiseen laskiaistiistain säähän.
"Kokoomusvihassa ei ole mitään huvittavaa. Kolmannen polven kokoomuslaisena totesin 2000- luvun alussa, ettei Kokoomusta enää voi äänestää, eikä naurattanut minua yhtään silloin eikä edelleenkään." -- Emo

Roope2

Jos kiihkottomasti miettii menneitä, niin syyllinen tähän kaikkeen on ... Halla-aho.

Jos puheenjohtajavoittojen jälkeen Halla-aho olisi julistanut, että arvostettu puolueen perustaja on ilman muuta oikeutettu jatkamaan kunnioitettuna ulkomisterinä niin pitkään kuin haluaa, niin mitään ei olisi tapahtunut. Muita ministereitä olisi voitu pyörittää ja tervata kuinka paljon tahansa, kunhan Soini olisi jätetty rauhaan ja vielä hieman päälle kehuskeltu.

Mutta kun ei, niin ollan nyt tässä.   
"Koulussa menestyminen on vain siitä kiinni, kuinka paljon ja miten teet töitä. Oma asenne vaikuttaa tosi paljon."

Maryam Imtiaz, Pakistanista 13-vuotiaana Suomeen muuttanut Aalto-yliopiston opiskelija

Uuno Nuivanen

^ Silloin olisi pitänyt jatkaa perseenmyyntiä mokuhallituksen juoksupoikana, eikä kannatus olisi ollut palautettavissa.

anatall

Kohta tulee suorana selitystä:

QuoteMitä Soini selittää - katso suora lähetys kello 13.55

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f605c589-88e0-4055-9f5d-93ff5bd830fc


"Minä perustin, minä tein, minä johdin, minä minä minä..."
"Punk in Finland on nykyään yhtä punk kuin varhaiseläkkeellä oleva Marja-Liisa." -Jäsen Katmandu-

Kni

Quote from: Uuno Nuivanen on 05.03.2019, 13:47:06
QuoteTimo Soini ISTV:n suorassa lähetyksessä klo 14:n jälkeen – avaa päätöstään olla asettumatta eduskuntavaali­ehdokkaaksi

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006024026.html

Yksikään kysymys ei kuulu, pelkät vastaukset.  :(
Osa järjestäytynyttä koulutettua koneistoa.

Lalli IsoTalo

Tiedotustilaisuus


"Ei mitään sanottavaa, plokissa oli kaikki tarpeellinen. Kysykää kysymyksiä!"

Onpa paskat järjestelyt, kysymyksistä ei tosiaankaan kuulu juuri mitään.

Taattua sinttilaatua, tämä tiedotustilaisuus.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

anatall

Soinin ennustus: Jussi Niinistö koko maan ääniharava.

e: Ja Siniset saa Uudeltamaalta 4 edustajaa.  :roll:
"Punk in Finland on nykyään yhtä punk kuin varhaiseläkkeellä oleva Marja-Liisa." -Jäsen Katmandu-

Kni

En kuullut kysymystä, mutta "alamäki alkoi siitä kun jätin perussuomalaisten puheenjohtajuuden".

Olis kiva tietää kenen alamäkeä hän tarkoittaa.  ;D

Muuta:

Jussi Niinistö tulee olemaan koko valtakunnan ääniharava.

Gallupit on galluppeja. Vähättelee nykyistä 11 % ja vertaa 17 % ja 19 % aikoihin. Miksei vertaa kesäkuu 2017 kannatukseen? On se katkera persuja kohtaan, voi vee!

Uudelta maalta neljä kansanaedustajaa!
Osa järjestäytynyttä koulutettua koneistoa.

Lahti-Saloranta

Quote from: anatall on 05.03.2019, 14:12:31
Soinin ennustus: Jussi Niinistö koko maan ääniharava.

e: Ja Siniset saa Uudeltamaalta 4 edustajaa.  :roll:

Tuo oli kyllä Soinilta varsinainen lohkaisu. Eivät saa ainuttakaan läpi.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Totti

Quote from: anatall on 05.03.2019, 14:07:12
"Minä perustin, minä tein, minä johdin, minä minä minä..."

Soini olisi voinut päättä uransa politiikan eminenssinä. Kusi nousi kuitenkin sen verran hattuun heti jytkyn jälkeen, että harkintakyky alkoi hiljalleen pettää.

Tuli erinäisiä harjaamisia, ojennuksia ja irtisanoutumisia, jotka siirsi persut yhä lähemmäksi eliitin konformismia. Soini alkoi tottumaan valtaan ja halusi päästä sisäpiiriin samalla unohtaen kaikki lupauksensa ja puheensa. Vitut uraa nostaneista äänestäjistä, nyt lapioidaan kultaa omaan fikkaan.

Halla-ahon nousu puoluejohtoon osoitti lopulta, että ylpeys käy lankeemuksen edellä. Soini ei voinut sietää haastajaa ja päätti hajottaa koko puolueen sirpaleiksi; parempi rikkoa hiekkalinna kun antaa muiden leikkiä.

Hallituskauden loputtua Soinin ura on nyt päättymässä ikävään muistoon pettävästä poliitikosta. Itsekeskeisenä ja pompöösinä pullistelevana sammakkona Soini ei vieläkään suostu myöntämään lukuisat virheensä vaan nostaa itsensä jalustalle jonkinlaisena kansanisänä.

Kansalaisten silmissä hän on vähintään surkea resupekka, joka petti vuosien ajan kaikki lupauksensa, pahimmillaan maanpetturi, joka myi kaikki periaatteet hetkelliselle uranousulle hallituksessa.
Sosialisti on mätä ydintä myöten.
- kansanviisaus

Syämmistynyt

Quote from: anatall on 05.03.2019, 14:12:31
Soinin ennustus: Jussi Niinistö koko maan ääniharava.

e: Ja Siniset saa Uudeltamaalta 4 edustajaa.  :roll:

Mahtaa Terho, Elo ja kumppanit kiehua, kun noin vaan ohittaa heidät, vaikka he uhrasivat koko uransa.

Kehuu Jussi Niinistön, koska tietää, että tämä voisi kelvata muihinkin puolueisiin.

l'uomo normale

Quote from: Syämmistynyt on 05.03.2019, 14:19:16
Quote from: anatall on 05.03.2019, 14:12:31
Soinin ennustus: Jussi Niinistö koko maan ääniharava.

e: Ja Siniset saa Uudeltamaalta 4 edustajaa.  :roll:

Mahtaa Terho, Elo ja kumppanit kiehua, kun noin vaan ohittaa heidät, vaikka he uhrasivat koko uransa.

Hommalaisten kottaraisenpönttööntuijottajien joukosta ängennyt kiusallinen tunkeutuja on omien ulkopuolinen tyrkky loppuun asti. Niinistö on omia, Lindström on, Halme oli...
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Lahti-Saloranta

Quote from: Kni on 05.03.2019, 14:14:12
En kuullut kysymystä, mutta "alamäki alkoi siitä kun jätin perussuomalaisten puheenjohtajuuden".

Olis kiva tietää kenen alamäkeä hän tarkoittaa.  ;D

Muuta:

Jussi Niinistö tulee olemaan koko valtakunnan ääniharava.

Gallupit on galluppeja. Vähättelee nykyistä 11 % ja vertaa 17 % ja 19 % aikoihin. Miksei vertaa kesäkuu 2017 kannatukseen? On se katkera persuja kohtaan, voi vee!

Uudelta maalta neljä kansanaedustajaa!

Miksi Soini ei vertaa uuvattien nykyistä kannatusta ja persujen jytkyn aikaisia. Nehän ovat vertailukelpoisia koska Soini molemmissa mukana.
Persuillahan on ollyt ylämäkeä sen jälkeen kun Soini puheenjohtajuuden jätti ja miksi se Soinin lafka ei vienyt perussuomalaisten kannatusta.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Lalli IsoTalo

Lisää kuvia.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R