News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2017-05-21: YLE: Katu, jolta valkoiset muuttivat pois

Started by Mr.Reese, 21.05.2017, 07:24:41

Previous topic - Next topic

Mr.Reese

Kerrankin Ylen juttu, jossa ei huudeta pelkkää hoosiannaa vaan tuodaan rasssistisen kanta-asukin näkemyksiäkin esille. Toki kioskiromantiikkaakin on mahdutettu mukaan.
Quote
BRADFORD Pienen betonisen etupihan sulkee ruostunut rautaportti, jonka kaltereilla keikkuu kaksi vaaleaa pikkulasta.

Cartereiden perhe on asunut täällä vajaan vuoden. Perhe poikkeaa ulkonäöltään naapurustosta, sillä yhtä vanhaa naista lukuun ottamatta kaikki heidän naapurinsa ovat muslimeita.

– Ei heidän luokseen voi piipahtaa tuosta noin teelle juttelemaan. Tosin tuossa vieressä asuva perhe kyllä tarjoaa meille riisiä ja intialaista ruokaa, mutta emme syö sellaista, perheen isä Robert Carter sanoo heiluttaen television kaukosäädintä kädessään.

Perhe asuu Mannheim Road-nimisellä kadulla Bradfordin kaupungissa Pohjois-Englannissa.

Carterin vaimo Sara nyökyttelee vieressä. Hänen mielestään osa alueella asuvasta porukasta on ihan mukavaa, toiset eivät.

– Musliminaiset ovat ihan ystävällisiä. Mutta jotkut miehet saattavat heittää seksuaalissävytteisiä kommentteja, pyytää puhelinnumeroita tai mukaansa autoon. Tosin kaikki eivät ole sellaisia, Sara sanoo.

Mannheim Road on pariskunnan mielestä sentään rauhallinen katu, sillä vain parin korttelin päässä meno on heidän mukaansa jo toisenlaista. Siellä poltetaan huumeita autoissa ja teini-ikäiset lorvivat ulkosalla.

Bradfordissa puuvillatehtaiden piiput ovat viime vuosikymmeninä väistyneet moskeijoiden ja minareettien tieltä. Nykyään kaupungissa on jo yli 70 moskeijaa.

Kaupungin 500 000 asukkaasta peräti neljännes on islaminuskoisia.

Myös Sara ja Robert ovat huomanneet kaupungin muutoksen. Ja suunta on vain huonompaan, he sanovat.

– Naapureiden kanssa olla enää yhtä läheisiä kuin lapsuudessamme, Sara sanoo.

Heidän kotikatunsa Mannheim Road sijaitsee Tollerin kaupunginosassa. Asukkaista enää vain noin kymmenen prosenttia on valkoihoisia.

Perhe lähtisi alueelta pois, jos heillä olisi siihen vain varaa.

– Ilman muuta muuttaisimme pois. Ehkä sellaiselle alueelle, jossa on enemmän valkoisia ja jossa meillä olisi parempi olo. Tänne me emme vain jotenkin sovi, Robert sanoo.

Myös monet muut Bradfordin kaupunginosat ovat eriytyneet voimakkaasti. Kun jollekin alueelle saapuu yhä enemmän maahanmuuttajia, muuttavat alueella asuvat valkoiset englantilaiset muualle.

Asuinalueiden eriytyminen on lisännyt epäluuloa ihmisten välillä niin paljon, että Bradfordia on alettu pitää Britanniassa yhtenä esimerkkinä epäonnistuneesta monikulttuurisuudesta.

Ajoittain valkoisten brittien ja etnisten ryhmien väliset jännitteet ovat puhjenneet jopa mellakoiksi.

Epäluuloa on voimistanut myös työttömyys. Kaupungin työttömyysprosentti on runsaat yhdeksän prosenttia, kun koko Britanniassa työttömyysprosentti on vain 6,5 prosenttia.

http://yle.fi/uutiset/3-9621681
Loput linkin takaa ja boldaukset minun.
"Heille kun sanoo disko disko, niin he ovat silleen, että mennään." - Tiia Nohynek

"Yleensä vauvat ja mummot on parhaita mielenosoittajia, koska luovat kuin itsestään turvallista tilaa." - Marjaana Toiviainen

Tavan

Poikkeuksellista toimittamista, kun kerrotaan vain asiat asioina ilman, että joka toisella rivillä selitetään lukijalle mitä esitetyistä asioista kuuluu ajatella.
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.

Tulevaisuus

Quote from: Tavan on 21.05.2017, 07:30:00
Poikkeuksellista toimittamista, kun kerrotaan vain asiat asioina ilman, että joka toisella rivillä selitetään lukijalle mitä esitetyistä asioista kuuluu ajatella.

Mietin aivan samaa ennen kuin luin kommenttisi. Syynä on varmaan nämä pahat ja parjatut vaihtoehto mediat jotka pakottavat vähentämään juttujen värittämistä ja suoranaista valehtelua koska onhan nämä toisen puolen julkaisut jääneet luvattoman monta kertaa kiinni housut kintuissa.  Aina esim. yle ei malta olla hymm.... "maustamatta" juttua mutta se ei ole enää helppoa ja hyvä niin. Ehkä uutisointi joskus on kokonaan realistista ainakin toivon niin.

Siili

Quote from: Mr.Reese on 21.05.2017, 07:24:41
Kerrankin Ylen juttu, jossa ei huudeta pelkkää hoosiannaa vaan tuodaan rasssistisen kanta-asukin näkemyksiäkin esille. Toki kioskiromantiikkaakin on mahdutettu mukaan.
Quote

Asuinalueiden eriytyminen on lisännyt epäluuloa ihmisten välillä niin paljon, että Bradfordia on alettu pitää Britanniassa yhtenä esimerkkinä epäonnistuneesta monikulttuurisuudesta.


http://yle.fi/uutiset/3-9621681
Loput linkin takaa ja boldaukset minun.

Yleltä voisi kysyä, onko onnistuneesta monikulttuurisuudesta mitään kollektiivista näyttöä?  Briteissä tai meillä?  Itse en ole nähnyt kuin ultrasuodatuksen kautta esiin kaivettuja yksilöllisiä menestystarinoita, joita sitten on vielä kiillotettu monikulttuurin markkinointimielessä.

Tulevaisuus

Quote from: Siili on 21.05.2017, 08:11:41
Quote from: Mr.Reese on 21.05.2017, 07:24:41
Kerrankin Ylen juttu, jossa ei huudeta pelkkää hoosiannaa vaan tuodaan rasssistisen kanta-asukin näkemyksiäkin esille. Toki kioskiromantiikkaakin on mahdutettu mukaan.
Quote

Asuinalueiden eriytyminen on lisännyt epäluuloa ihmisten välillä niin paljon, että Bradfordia on alettu pitää Britanniassa yhtenä esimerkkinä epäonnistuneesta monikulttuurisuudesta.


http://yle.fi/uutiset/3-9621681
Loput linkin takaa ja boldaukset minun.

Yleltä voisi kysyä, onko onnistuneesta monikulttuurisuudesta mitään kollektiivista näyttöä?  Briteissä tai meillä?  Itse en ole nähnyt kuin ultrasuodatuksen kautta esiin kaivettuja yksilöllisiä menestystarinoita, joita sitten on vielä kiillotettu monikulttuurin markkinointimielessä.

Olen itse nähnyt onnistumisen, meidän lähellä on kiinalainen ravintola ja sen pitäjät varmaan kiinalaisia tai vietnamilaisia mutta se ei ole pointti tässä. Nämä henkilöt ovat huomaavaisia ja erittäin ahkeria hyvällä tavalla työmuurahaisia. Toivotan heidät lämpimästi tervetulleiksi. Ja meillä töissä amerikkalainen ja ranskalainen henkilö sama asia, ei ongelmia. Eli kyllä sillä taitaa olla merkitystä kuka tulija on ja millä taustalla kyllä tuossa jutussakin taidettiin mainita se juurisyy ja ongelma eli valloitukseen taipuvainen uskonto ja ideologia. Miksi osa tulijoista on niin ongelmallisia ja toisten kanssa ei mitään kahnausta? Ja tänne taitaa tulla juuri sitä toista... Suuressa mittakaavassa ei taida monikulttuuri onnistua joten otetaan niitä oikeita yksilöitä tänne.

siviilitarkkailija

QuoteBradfordissa puuvillatehtaiden piiput ovat viime vuosikymmeninä väistyneet moskeijoiden ja minareettien tieltä. Nykyään kaupungissa on jo yli 70 moskeijaa.

Brittikonservatiivit ovat syyllisiä. Heidän Thatcherin aikana käynnistämänsä hanke nimenomaan puuvillateollisuuden HALPA-työvoiman maahantuonnista on johtanut tuohon kehitykseen. Kyse ei ole sattumasta vaan TARKOITUKSELLISESTA ihmiskuljetuspolitiikan seurauksesta. 1970-luvuilla ko tehtaat olivat helisemässä työvoimapulan kanssa. Puuvillateollisuus on varsin ikävä työpaikka. Etenkin jos tehtaan omistaja EI HALUA MAKSAA TYÖNTEKIJÖILLE kunnon palkkaa. Tämä on tämä klassinen "meillä on kova työvoimapula-valhe". Kyse on HALPA työvoimapulasta.

Margaret Thatcer teki paljon hyvää mutta tässä jäätelöpääministerin kirves napsahti kivekseen. Avaamalla rajat holtittomalle maahanmuutolle, erityisesti Pakistanin suuntaan, koska siellä oli paljon puuvilla- ja vaateteollisuutta, Britanniassa alkoi maahanmuuttovyöry juuri Pakistanista. Seurauksella että brittiyhteiskunnassa harvempi pakistanilainenkaan pystyi tai halusi elää tekstiili- ja vaateteollisuuden palkoilla. Koska puuvillatehdas on sanalla sanoen, vitun paska työpaikka. Sosiaalituilla ja työttömyyskorvauksilla eläminen on kivempi vaihtoehto kuin puuvillateollisuudessa raataminen. Tämä ymmärtää myös pakistanilainen.

-> tehtaat joiden iloksi pakistanilaiset tuotettiin, kaatuivat jokatapauksessa (kilpailu H&M lapsityötehtaan kanssa hävitään

-> Pakistanilaiset britit jäivät työttömiksi.(koska tekstiili ja vaateteollisuutta ei enää ollut)

-> ainoa lähiöiden tulonhankinta oli sosiaalinen tulonsiirto ja huumausaineiden kauppa.

-> Konservatiivi tekivät tuhotyön ja Labour jäi uikuttamaan brittejä rasisteiksi seurauksella että ex-puuvillateollisuuden työntekijöiden kaupungit tuhoutuivat eikä niille edes ole mitään järkevää suunnittelmaa kohti parempaa.

Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Siili

Quote from: Tulevaisuus on 21.05.2017, 08:28:41
Quote from: Siili on 21.05.2017, 08:11:41
Quote from: Mr.Reese on 21.05.2017, 07:24:41
Kerrankin Ylen juttu, jossa ei huudeta pelkkää hoosiannaa vaan tuodaan rasssistisen kanta-asukin näkemyksiäkin esille. Toki kioskiromantiikkaakin on mahdutettu mukaan.
Quote

Asuinalueiden eriytyminen on lisännyt epäluuloa ihmisten välillä niin paljon, että Bradfordia on alettu pitää Britanniassa yhtenä esimerkkinä epäonnistuneesta monikulttuurisuudesta.


http://yle.fi/uutiset/3-9621681
Loput linkin takaa ja boldaukset minun.

Yleltä voisi kysyä, onko onnistuneesta monikulttuurisuudesta mitään kollektiivista näyttöä?  Briteissä tai meillä?  Itse en ole nähnyt kuin ultrasuodatuksen kautta esiin kaivettuja yksilöllisiä menestystarinoita, joita sitten on vielä kiillotettu monikulttuurin markkinointimielessä.

Olen itse nähnyt onnistumisen, meidän lähellä on kiinalainen ravintola ja sen pitäjät varmaan kiinalaisia tai vietnamilaisia mutta se ei ole pointti tässä.

Tuokin on yksilöllinen itäaasialainen menestystarina.   

Itse ihmettelen, mitä merkittävää lisäarvoa toteutunut monikulttuurisuus on Euroopassa tuonut aikaisempiin monokulttuureihin verrattuna.  Jos puhutaan epäonnistuneesta monikulttuurisuudesta, niin kaipa jossain sen on pitänyt onnistuakin? 

Näyttää hieman siltä, että suvakkilandiassakin monikulttuurisuuden markkinointi edistyksenä vähitellen hiipuu, ja alaa valtaa arja-alhomainen kyynisyys, jossa monikulttuurisuus kaikkine varjopuolineen on tapahtunut tosiasia, jonka kanssa vain on elettävä parhaalla mahdollisella tavalla.

Totti

Aivan hirveä trendi Britanniassa!

Itseäni askarruttaa se, haluavatko suvakit todella Suomesta samanlaisen kun tuo Bradford. Onko tämä Bradford todellakin se ihanneyhteiskunta johon meidän pitäisi massamaahanmuutolla pyrkiä?

Vaikka kuinka yrittää selittää Bradfordin monikulttuurisuutta parhain päin, vähätellä ongelmia ja liioitella pienet valonpilkahdukset, kuten yksittäinen työtä tekevä muslimi, niin eihän tuo jumaliste näytä mitenkään tavoiteltavalta yhteiskuntatilalta, ainakaan minun mielestä.

Jutussa silotellaan massiivisia sosiaalisia ongelmia, mutta riveistäkin luettuna ymmärtää, että Bradford on käytännössä täysin islamisaatiolle menetetty tapaus. Rivien välistä taas ymmärtää, että Bradford on käytännössä jo muuttunut kehitysmaaksi eli Pakistaniaksi ("aasialaistaustaiset muslimit") ja alue on jo Britannian hallinnon ulottumattomissa ja vailla pelastusta.

Ja tämä järjetön yhteiskunnan tila on vain seurausta vihervasemmistolaisesta lapsenomaisen naiivista politiikasta, jonka puitteissa kuviteltiin, että kehitysmaalaisten ja islamofasismin tuominen britteihin jotenkin edistäisi Britannian asiaa.

Miten tyhmä voi olla?!   :facepalm:
Sosialisti on mätä ydintä myöten.
- kansanviisaus

Golimar

QuotePuheen alussa Powell muisteli keskusteluaan yhden kannattajansa, keski-ikäisen työläismiehen, kanssa muutamaa viikkoa aiemmin. Powell kertoi miehen sanoneen: "Jos minulla olisi rahaa lähteä, en pysyisi tässä maassa... Minulla on kolme lasta, jotka kaikki ovat ylioppilaita ja joista kahdella on jo oma perhe. En ole tyytyväinen ennen kuin he kaikki ovat muuttaneet ulkomaille. 15 vuoden tai 20 vuoden päästä tässä maassa mustat hallitsevat valkoisia." Powell jatkoi:

Tavallinen kunnon kansalainen sanoo omassa kotikaupungissani keskellä kirkasta päivää minulle, kansanedustajalleen, että tämä maa ei kelpaa asuinpaikaksi hänen lapsilleen. Minulla yksinkertaisesti ei ole oikeutta kohauttaa hartioitani ja ajatella jotain muuta. Sadattuhannet ihmiset sanovat ja ajattelevat aivan samaa kuin tämä mies - ei ehkä kaikkialla Britanniassa, mutta kylläkin niillä alueilla, joilla on jo meneillään totaalinen muutos, jolle ei ole mitään vertailukohtaa Englannin historian viimeisen tuhannen vuoden aikana.


Powell lainasi tilastoja, joiden mukaan Britanniassa tulisi olemaan 3,5 miljoonaa maahanmuuttajaa ja heidän jälkeläistään viidentoista tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Powell arvioi, että vuoteen 2000 mennessä luku olisi viidestä seitsemään miljoonaa, noin yksi kymmenesosa väestöstä. Powell väitti, että olisi kiireellistä pysäyttää jatkuva sisäänvirtaus ja kannustaa mahdollisimman suurta maastamuuttoa, koska vuoteen 1985 mennessä enemmistö maahanmuuttajayhteisöstä olisi syntynyt Britanniassa. Powell vakuutti, että se oli "osa Konservatiivien virallista politiikkaa". Hän jatkoi:

Meidän täytyy olla hulluja, kirjaimellisesti hulluja valtiona salliessamme vuosittain 50 000 perheenjäsenen muuttaa maahan. Suurin osa näistä ihmisistä muodostaa pohjan maahanmuuttajataustaisen väestön tulevalle kasvulle. Tämä on kuin katselisi kansakunnan kasaavan ahkerasti omaa hautaroviotaan. Olemme niin hulluja, että sallimme naimattomien ihmisten muuttaa maahan, jotta he voisivat perustaa perheen sellaisen kanssa, jota he eivät ole koskaan nähneet järjestettyä avioliittoa.


Powell puolsi vapaaehtoista maastamuuttoa "avokätisen avustuksen" avulla ja väitti, että monet maahanmuuttajat olivat kysyneet häneltä mahdollisuutta tähän. Hän sanoi, että kaikkien kansalaisten tuli olla tasaveroisia lain edessä, ja että:

Tämä ei tarkoita sitä, että maahanmuuttajat ja heidän jälkeläisensä pitäisi kohottaa etuoikeutetuksi luokaksi tai erityisryhmäksi, tai että kansalaiset eivät saisi omissa asioissaan kohdella yksiä maanmiehiään eri tavalla kuin toisia, tai että kansalaisilta kuulusteltaisiin heidän syitään ja motiivejaan siihen, että he ovat laillisesti käyttäytyessään kohdelleet jotakuta henkilöä erilailla kuin jotakuta toista.


Powell väitti että journalistit jotka vaativat hallitusta säätämään syrjinnänvastaisia lakeja olivat "samanluonteisia ja joskus työskentelivät samoissa sanomalehdissä kuin ne jotka vuosi toisensa jälkeen 1930-luvulla yrittivät estää tätä maata näkemästä sitä vastaan nousevaa uhkaa." Hän sanoi, että sellaista lainsäädäntöä käytettäisiin alkuperäisten englantilaisten syrjimiseen ja että se olisi kuin "tulitikun heittäminen ruutiin." Powell kuvaili kantaenglantilaisen väestön asemaa näin:

Ihmiset huomasivat olevansa muukalaisia omassa maassaan syistä, joita he eivät voineet käsittää, koska viranomaiset toteuttivat täydelliseen linjattomuuteen perustuvia maahanmuuttopoliittisia ratkaisuja, joista kansan mielipidettä ei koskaan kysytty. Kansalaiset huomasivat, että odottaville äideille ei ollut tilaa synnytyssairaaloissa, lapsille ei ollut koulutuspaikkoja, ihmisten kotiseudut ja kaupunginosat olivat muuttuneet tunnistamattomiksi, heidän tulevaisuudensuunnitelmansa ja -mahdollisuutensa oli murskattu. Työpaikoilla ihmiset huomasivat, että työnantajat eivät vaatineet ulkomaalaistaustaisilta työläisiltä samantasoista kuria ja osaamista, jota kotimaisilta työntekijöiltä vaadittiin. Kansalaiset saivat kuulla ajan myötä yhä useammin, että he olivat nyt ei-toivottuja omassa maassaan. Kaiken kukkuraksi kansalaiset ovat nyt saaneet kuulla, että parlamentti aikoo säätää lain, joka antaa maahanmuuttajille etuoikeuden syntyperäisiin kansalaisiin verrattuna: aiotaan säätää "syrjinnän vastainen" laki, jonka ei ole tarkoituskaan suojella kansalaisia tai korjata heidän kärsimiään vääryyksiä, vaan joka antaa muukalaisille, katkeroituneille ja provokaattoreille vallan nöyryyttää kansalaisia rangaistuksena heidän yksityisistä teoistaan.


Powell lainasi kirjettä, jonka hän oli saanut northumberlandilaiselta naiselta. Kirje käsitteli vanhaa naista, joka asui wolverhamptonilaisella kadulla, jossa hän oli ainoa valkoihoinen asukas. Nainen oli menettänyt miehensä ja kaksi poikaansa Toisessa maailmansodassa, ja oli laittanut talonsa huoneita vuokralle. Maahanmuuttajien muutettua tielle, naisen valkoihoiset vuokralaiset lähtivät. Eräänä päivänä kaksi mustaihoista miestä olivat koputtaneet hänen ovelleen seitsemältä aamulla saadakseen käyttää puhelinta, mutta kuten kuka tahansa siihen aikaan olisi tehnyt, nainen kieltäytyi. Miehet alkoivat heti tämän jälkeen uhkailla häntä. Hän oli pyytänyt paikalliselta viranomaiselta kiinteistöveron alennusta, mutta virkamies oli kehottanut häntä vuokraamaan talonsa huoneita. Kun nainen sanoi, että ainoat vuokralaiset olisivat mustia, virkamies toisti: "Rotusyrjintä ei kannata tässä maassa." Seuraava osa, jota Powell lainasi, kuului:

Häntä pelottaa mennä ulos. Ikkunoita rikotaan. Hänen kirjeluukustaan tungetaan ulostetta. Kun hän menee kauppaan, häntä seuraavat lapset, hurmaavat, leveästi hymyilevät piccaninnit (englantilainen halventava nimitys mustaihoisista lapsista). He eivät osaa puhua englantia, mutta yhden sanan he tietävät. "Rasisti", he hoilaavat. Kun uusi rotusuhdelaki hyväksytään parlamentissa, tämä nainen on varma siitä että hän joutuu vankilaan. Ja onko hän niin väärässä? Ihmettelen tosiaan.


Powell sanoi, että vaikka "useat tuhannet" maahanmuuttajat haluavat integroitua, hän väitti, ettei enemmistö halunnut, ja että joillain oli ilmiselviä haluja hautoa rodullisia ja uskonnollisia eroja saadakseen siten valtaa, ensin muita maahanmuuttajia kohtaan ja myöhemmin kaikkia. Hän lainasi Sibyllan ennustusta eeppisestä runosta Aeneis, 6, 86: "sodat, hirvittävät sodat, ja Tiber vaahtoamassa verenpaljoudesta" (Bella, horrida bella, Et Thybrim multo spumantem sanguine).

Kun katson tulevaisuuteen, minut täyttää pahaenteisyyden tunne. Kuten roomalaiset, näen "Tiber-joen vaahtoamassa verenpaljoudesta". Se traaginen ja hallitsematon ilmiö Atlantin toisella puolella jota katsomme kauhistuneina, mutta joka siellä juontaa juurensa itse Yhdysvaltain historiasta ja olemassaolosta, on tulossa tänne omasta tahdostamme ja omien laiminlyöntiemme vuoksi. Se on itse asiassa melkein jo tullut tänne. Etnisten vähemmistöjen aiheuttama ongelma alkaa olla Britanniassa määrällisesti samaa tasoa kuin Yhdysvalloissa jo ennen 1900-luvun loppua. Vain määrätietoisuus ja pikaiset toimet voivat estää tämän tapahtuman edes nyt. En tiedä, onko odotettavissa riittävää poliittista tahtoa tällaisen toiminnan vaatimiseen ja aikaansaamiseen. Tiedän vain, että asian näkeminen mutta siitä vaikeneminen olisi suurta petosta.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Rivers_of_Blood_-puhe

https://fi.wikipedia.org/wiki/Enoch_Powell

diipadaapa

Muuttaako Emma Kari, Eva Biaudet ja Paleface kadulle jolta muut valkoiset muuttivat pois?
"Empä tiiä, mutta tämmöstä se on, ja kaiken maailman muslimit täällä hilluu ja kyykkii tuolla ja huutaa...ootahan kohta on minareetti tuossa ukko huutaa siellä tolpassa... öööaaaah! Aamusella viiden aikaa alottaa, sitä on mukava kuunnella."
-Teuvo Hakkarainen-

Eisernes Kreuz

Quote from: Totti on 21.05.2017, 08:53:16
Itseäni askarruttaa se, haluavatko suvakit todella Suomesta samanlaisen kun tuo Bradford. Onko tämä Bradford todellakin se ihanneyhteiskunta johon meidän pitäisi massamaahanmuutolla pyrkiä?

Ikävä kyllä siltä se vaikuttaa. Aika monelle suvakkifanaatikolle pelkästään ulkomaalaisten (ja nimenomaan kehitysmaista peräisin olevien muslimien) määrän voimakas lisääntyminen näyttää olevan tavoittelemisen arvoinen päämäärä jo sellaisenaan. Sillä ei ole merkitystä, hyötyykö yhteiskunta millään tavalla tuollaisesta maahanmuutosta. Tärkeintä on, että musulmaaneja on maassa mahdollisimman paljon.

Järjellä ei ole enää aikoihin ollut mitään tekemistä tämän touhun kanssa.
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

akez

Quote from: Mr.Reese on 21.05.2017, 07:24:41

(...)
Asuinalueiden eriytyminen on lisännyt epäluuloa ihmisten välillä niin paljon, että Bradfordia on alettu pitää Britanniassa yhtenä esimerkkinä epäonnistuneesta monikulttuurisuudesta.

Ajoittain valkoisten brittien ja etnisten ryhmien väliset jännitteet ovat puhjenneet jopa mellakoiksi.


http://yle.fi/uutiset/3-9621681

Alla tarinaa Bradfordista. Lainaan poikkeukselliset koko "pyramidin" eräästä toisesta ketjusta, koska Sipilä.

Quote from: akez on 04.08.2015, 11:56:12
Nyt kun myös pääministerimme Juha Sipilä on ottanut selkeästi kantaa monikulttuuriin, niin on syytä ottaa hänen näkemyksensä samaan yhteyteen muiden aiempien asiaa kuvaavien määrittelyjen yhteyteen, jotta voitaisiin ymmärtää, mitä Sipilä tarkoittaa monikulttuurilla. Ilmeisesti hän ymmärtää alla olevan lausumansa perusteella monikulttuurin olevan samaa kuin ilman esteitä ja pidäkkeitä tapahtuva maahanmuutto kehitysmaista Suomeen.

SIPILÄ: "Osa meistä ajattelee että rajat sulkemalla tai sisäänpäin käpertymällä pystymme korjaamaan meidän ongelmia. Elämme globaalissa ja monikulttuurisessa maailmassa ja hallituksena haluamme sellaista Suomea rakentaa."

ILTALEHTI 3.8.2015

Quote from: akez on 28.07.2015, 09:15:02
Hollantilainen sosiologi Paul Scheffer määrittelee monikulturismin seuraavasti ...

QuoteMultikulturismi on näkemys, jonka mukaan yhteiskunta muodostuu enemmän tai vähemmän itsenäisistä kulttuuriyhteisöistä, joita tulee kohdella useilla elämän osa-alueilla, kuten lainkäyttö, koululaitos ja työmarkkinat, erillisinä ja toisistaan riippumattomina.

Tämä teoreettinen määrittely jää vielä aika irralliseksi, jos sen rinnalla ei esitetä myös konkreettista esimerkkiä. Brittiläisen Patrick Westin kirjassa "The Poverty of Multiculturalism" (2005) kerrotaan eräästä tällaisesta tapauksesta Englannissa. Alla käännös kirjan kappaleen "The Price of Multiculturalism" alkuosasta.

QuoteMonikulturismin hinta

Valtion sanktioima monikulturismi ei ole saanut aikaan parempia kulttuurien ja rotujen välisiä suhteita. Voidaan väittää, että on tapahtunut päinvastoin; Olemme nykyään entistä jakaantuneempia. Eräs tällainen tapaus: Antifasisti- ja toimittajaveteraani Kenan Malik seurasi aikoinaan kasvavan epätoivon vallassa monikulturistisen politiikan seurauksia Bradfordin kaupungissa West Yorkshiressa. Malikin essee "The Trouble With Multiculturalism" on mukaansatempaava ja masentava kertomus siitä, kuinka valtion sponsoroima monikulturismi johti Bradfordissa siihen, että kaupungin eri etniset ryhmät elävät nykyään eristäytynyttä rinnakkaiselämää keskinäisen epäluottamuksen ja vihamielisyyden ilmapiirissä.

Malikin mukaan kaupungissa siirryttiin rotutasa-arvon kampanjoinnista kulttuurisen tasa-arvon kampanjointiin huhtikuussa 1976, jolloin 24 henkilöä pidätettiin aasialaisnuorten ja National Frontin mielenosoittajien välisessä mellakassa kaupungin Manninghamin alueella. Tämä mellakka johti Asian Youth Movementin perustamiseen. Se pyrki suojelemaan aasialaisia valkoisilta rasisteilta. Vuonna 1981 12 aasialaisnuorta sai salaliittosyytteet rasisteja vastaan tarkoitettujen palopommien tekemisen johdosta. He väittivät toimineensa itsepuolustukseksi ja he voittivat lopulta oikeusjutun. Aasialaisyhteisöjen kasvavasta sotaisuudesta huolestunut Bradfordin kaupunginneuvosto laati tämän takia julistuksia yhtäläisistä mahdollisuuksista, perusti rotusuhdeyksiköitä ja aloitti ohjelman aasialaisorganisaatioiden rahoittamiseksi. 12-kohdan ohjelmassa Bradfordin neuvosto julisti kaupungin olevan "monirotuinen kaupunki" ja se vakuutti yhteisön joka ryhmällä olevan "yhtäläiset oikeudet ylläpitää omaa identiteettiään, kulttuuria, kieltään, uskontoa ja tapojaan."

Pyrkiessään sitten rauhoittamaan muita militantteja uskonnollisia johtajia, kaupunginneuvosto oli mukana perustamassa ja rahoittamassa vuonna 1981 Bradfordin Moskeijaneuvostoa (Council of Mosques). Torjuakseen syytökset joidenkin ryhmien suosimisesta kaupunginneuvosto perusti vuonna 1984 Federation of Sikh Organisationsin ja Vishwa Hindu Parishadin. "Tämä aiheutti hajaannusta ja jännitteitä eri aasialaisyhteisöjen välille ja sisälle, kun kukin niistä taisteli saadakseen suuremman osuuden neuvoston rahoituksesta", totesi Malik. Kun Bradford oli ollut II maailmansodasta lähtien pääosin roturajojen mukaan segregoitunut, niin 1980-luvun puolesta välistä lähtien aasialaisyhteisöt alkoivat pirtoutua myös uskontorajojen mukaan. Muslimit, sikhit ja hindut alkoivat työskennellä eri alueilla, käydä eri kouluissa ja työskennellä eri liiketoiminta-aloilla. Kaupunkineuvosto kiihdytti vielä tätä trendiä perustamalla yhteisöihin organisaatioita ja nuorisokeskuksia huolehtimaan eri etnisten ja uskonnollisten ryhmien tarpeista. Nyt aasialaisia itseään auttamaan luotu Asian Youth Movement päätyi etnisten ryhmien välisten jännitteiden takia sekasortoon ja se lopetettiin.

Lähde: Patrick West, The Poverty of Multiculturalism, Civitas 2005

Jutussa viitataan myös Kenan Malikin esseeseen "The Trouble With Multiculturalism" (18.12.2001). Malik summaa havaintonsa seuraavasti ...

QuoteOfficial multicultural policies have been even more divisive than old-fashioned racism.

Valtiojohtoista ja sen rahoittamaa monikulturismia on jo kokeiltu monissa maissa ja se epäonnistui (Merkel, Cameron, Sarkozy). Jossakin sitä ei haluta uskoa silti vieläkään. Liekö kyse tietämättömyydestä?

Lihavoinnit mun.

Hassua, että historioitsijat ovat jo aiemmin väittäneet, että 1900-luvun alussa kolonialismin aikaan maailma oli vielä globaalimmin yhteenpunoutunut kuin mitä nykyään ja varmastikin se oli silloin myös monikulttuurisempi. Nykyään tuon katsotaan kuitenkin olleen silloin huono asia. Niin ne ajat muuttuvat, tuulet kääntyvät ja menneet unohtuvat.

2015-07-25 MTV3: Olli Immonen: Taistelemme monikulttuurista painajaista vastaan
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

Dangr

"Kaupungin 500 000 asukkaasta peräti neljännes on islaminuskoisia.

Myös Sara ja Robert ovat huomanneet kaupungin muutoksen. Ja suunta on vain huonompaan, he sanovat."

Illman, tule tänne, samoin Fobba! Tuossa sanotaan pahasti, vihapuhetta!!1!!
"We now live in a nation where doctors destroy health, lawyers destroy justice, universities destroy knowledge, governments destroy freedom, the press destroys information, religion destroys morals, and our banks destroy the economy." Chris Hedges
"Shouting "Freedom" and other anti-government slogans" NYT

Kyklooppi

Quote from: diipadaapa on 21.05.2017, 09:52:06
Muuttaako Emma Kari, Eva Biaudet ja Paleface kadulle jolta muut valkoiset muuttivat pois?

Ainakin pale koska siellähän on kotipoikia ja cool gangsta meininki, voi heittää räbää
kun jengi diilaa ja chillaa, paratiisi..
Eikös se pale ollut kotoisin synkistä slummien kellareista vain rottia leikkikavereina
oppi ampumaan ennen kuin käveli?
Ihmisjäte.

Kim Evil-666

Näitä katuesimerkkejä löytyy lähempääkin, aivan tuosta länsinaapurista, jossa valkopako on jo tehnyt useista kaupunginosista gettolääviä, joihin viranomaisetkaan eivät tohdi enää mennä.

Tätä se on se Euroopan kehitysmaalaistaminen. Ihmisen täytyy olla jokseenkin hullu, jos kuvittelee, että kehitysmaalaiseen kulttuuritaipumukseen auttaa minkäänlainen "kotouttaminen".

Tavallisten kantaihmisten vuosikymmeniä/satoja rakennetut "paratiisit" ollaan romuttamassa mokulääviksi, joiden ainoa funktio on olla esimerkkinä siitä, mitä on ihmiselämä kurjimmillaan. Eurooppalaisten päättäjien rikos on enemmän kuin raskas.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

kummastelija

...ja tällä viikolla YLE Oulu arkkimokuttajineen (Timot Sipola ja Nykyri), uutisoivat tippa melan nokassa miten Oulun toiseksi suurin katu muuttuu sellaiseksi, missä suomalaisia ei näy.

Asiaa sivuten: kuuntelen joka aamu YLE Oulu:n 6:30 jutustelut, missä nämä herrat aina jaksavat kaikesta negatiivisesta todeta että "suomalaisethan ovat juuri sellaisia ja tällaisia". Idiootit.
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

Faidros.

Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Lahti-Saloranta

#17
Quote from: Dangr on 21.05.2017, 12:22:01
"Kaupungin 500 000 asukkaasta peräti neljännes on islaminuskoisia.

Myös Sara ja Robert ovat huomanneet kaupungin muutoksen. Ja suunta on vain huonompaan, he sanovat."

Illman, tule tänne, samoin Fobba! Tuossa sanotaan pahasti, vihapuhetta!!1!!
Kunhan Fobban iskuryhmän sertifioidut vihapuhekouluttajat pääsevät vauhtiin niin tulevaisuudessa aletaan seurata muuttoilmoituksi. Jos on muuttanut pois rikastetulta alueelta tai siirtänyt lapsensa pois mamuenemmistöisestä opinahjosta niin Fobba sitten kirjoittelee niitä noutomääräyksiä kuulusteluihin. Tokihan se on kiihotusta kansanryhmää vastaan jos muuttaa alueelta pois ihan vaan siksi kun katsoo että se naapurustossa asuva kansanryhmä tekee elämisen kurjaksi. Teko on sitten raskauttava jos tohtii sanoa ääneen miksi nosti kytkintä. Sama juttu lasten koulujen kanssa.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Marius

Ihmisyhteisöt ja yhteiskunnat ovat hyvinkin tarkasti jäsentyneet keskimääräisen älykkyysosamäärän mukaan. Kuten koko luomakunta.

Jos suomalainen teini liittyy maahanmuuttajajengiin, on täysi syy arvioida, että tämän teinin älykkyys on maahanmuuttajien tasolla.

Jos suomalainen vaikuttaja liittyy näkyvästi ja julkisesti maahanmuuttajajengiin ja sympatisoi tätä,  on täysin oikein olettaa, että kyseisen henkilön älykkyys on samalla tasolla yhteisön kanssa johon hän samaistuu.

Älykkyys on oikeastaan ainoa reaalimaailmassa määräävä tekijä, kun arvioidaan miksi jokin eliö toimii kuten se toimii. Miksi naiset toimivat kuten he toimivat, miksi miehet, miksi eri rodut käyttäytyvät tunnistettavasti, miksi eri lajit. Lainalaisuudet juontavat kaukaa lajien kehityksestä miljoonien vuosien tuloksena.

Äly on huomattavasti tärkeämpi tekijä kuin ulospäin näkyvät ominaisuudet.
Valitettavasti älykkyyden voi myös hyvin tarkasti arvioida ensikontaktissa, ulkonäöstä, eleistä ja olemuksesta. Älykkyys ei ole koskaan ihmisestä erillään, jokin "sisäinen" entiteetti, vaan kaikki lajit ja yksilöt ovat kokonaisuuksia joita lennonjohto, aivot, äly, kuljettavat.

Tämä vain on ehdottomasti kielletty keskustelunaihe, tabu, eikä sitä saa mainita saamatta polttoraudan merkkiä otsaansa.

Silti kaikki tietävät tämän.

Mutta sitä en ymmärrä, miksi älykkyys muuttaa pois.


Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Finis Finlandiae

Eikö Google mapsista löydy yhtään lähempää katua, jolta valkoiset muuttavat pois?  :roll:
Pitänee varmaan tehdä virheilmoitus...
PolpoSTASI: "Jos tämä tori olisi tarkoitettu suomalaisille, täällä olisi suomalaisille tarkoitettuja penkkejä. Häivy!"

GER = paskan kemiallinen merkki
Pakkoruotsi = /c:stä!
YLE - powered by 3000+ mokuidioottia.

Tiskirätti

Quote from: Marius on 21.05.2017, 13:26:39
Ihmisyhteisöt ja yhteiskunnat ovat hyvinkin tarkasti jäsentyneet keskimääräisen älykkyysosamäärän mukaan. Kuten koko luomakunta.

Jos suomalainen teini liittyy maahanmuuttajajengiin, on täysi syy arvioida, että tämän teinin älykkyys on maahanmuuttajien tasolla.

Jos suomalainen vaikuttaja liittyy näkyvästi ja julkisesti maahanmuuttajajengiin ja sympatisoi tätä,  on täysin oikein olettaa, että kyseisen henkilön älykkyys on samalla tasolla yhteisön kanssa johon hän samaistuu.

Älykkyys on oikeastaan ainoa reaalimaailmassa määräävä tekijä, kun arvioidaan miksi jokin eliö toimii kuten se toimii. Miksi naiset toimivat kuten he toimivat, miksi miehet, miksi eri rodut käyttäytyvät tunnistettavasti, miksi eri lajit. Lainalaisuudet juontavat kaukaa lajien kehityksestä miljoonien vuosien tuloksena.

Äly on huomattavasti tärkeämpi tekijä kuin ulospäin näkyvät ominaisuudet.
Valitettavasti älykkyyden voi myös hyvin tarkasti arvioida ensikontaktissa, ulkonäöstä eleistä ja olemuksesta. Älykkyys ei ole koskaan ihmisestä erillään, jokin "sisäinen" entiteetti, vaan kaikki lajit ja yksilöt ovat kokonaisuuksia joita lennonjohto, aivot, äly, kuljettavat.

Tämä vain on ehdottomasti kielletty keskustelunaihe, tabu, eikä sitä saa mainita saamatta polttoraudan merkkiä otsaansa.

Silti kaikki tietävät tämän.

Mutta sitä en ymmärrä, miksi älykkyys muuttaa pois.

Näinhän se ihmiskunta selitetään näppärästi halki, poikki ja pinoon täältä maailman keskipisteestä ja älykeskittymästä nimeltä Suomi. Mikäpä siinä, oletetaan niin, mutta tekeekö älykkyys ihmisestä ja yhteiskunnasta arvokkaamman ja toimiiko älykäs ihminen ja yhteiskunta aina oikein ja älykkäästi?

Siili

Quote from: Tiskirätti on 21.05.2017, 14:25:16
Mikäpä siinä, oletetaan niin, mutta tekeekö älykkyys ihmisestä ja yhteiskunnasta arvokkaamman

Kyllä minusta ihmisten yhteiskunta, ainakin täällä päin maailmaa, toimii nyt keskimäärin paremmin kuin sata vuotta sitten.  Erilaisilla oivalluksilla ja niiden sovelluksilla on merkittävä osuus tähän muutokseen.  Muurahais- ja paviaaniyhteisöt sitä vastoin ovat aika samanlaisia kuin ne olivat silloin.

Quote
ja toimiiko älykäs ihminen ja yhteiskunta aina oikein ja älykkäästi?

Ei, valitettavasti.  Esimerkiksi irrationaaliset ideologiat tuppaavat tuottamaan varsin älyttömiä ratkaisuja.

Mutta mikä on kysymyksesi pointti?

Marius

Sanon nyt näin, katsotaan tuleeko bänniä:

Pelkän ihmisen ihonvärin perusteella on oikeus henkilökohtaisesti arvioida ihmisen todennäköinen
älykkyysosamäärä ja suhtautua henkilöön sekä vaistomaisesti että olemassa olevan tutkimustiedon mukaisesti.

Vai ovatko ihmisen älykkyyttä ja rodun siihen kytkeytymistä käsittelevien tutkimusten, sekä ihmisten omien kokemuksien summa 0 ?
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Lahti-Saloranta

Voin kuvitella miltä englantilaisista tuntuu tapahtunut muutos. Englantilaisista on tullut mamulähiöissä vähemmistö ja kaikki vanha on kadonnut.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Marius

Vaihtaisin yhden sanan:

"kaikki hyvä on kadonnut", ja se on kadonnut myös maahanmuuttajilta.
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Mika

Quote from: Marius on 21.05.2017, 15:29:13
Vaihtaisin yhden sanan:

"kaikki hyvä on kadonnut", ja se on kadonnut myös maahanmuuttajilta.

Tuskinpa.  Eiköhän ne sosiaalitoimistot ja taikaseinät sentään edelleen paikallaan ole.
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

-PPT-

Enoch Powell oli kyllä todellinen visionääri. Hän mm vastusti Britannian EEC-jäsenyyttä v1975 kansanäänestyksessä vaikka kaikki muut sanoivatkin että pelkkä talousliitto se on eikä ikinä muutu poliittiseksi unioniksi.

Noottikriisi

Quote from: Siili on 21.05.2017, 08:52:11
Näyttää hieman siltä, että suvakkilandiassakin monikulttuurisuuden markkinointi edistyksenä vähitellen hiipuu, ja alaa valtaa arja-alhomainen kyynisyys, jossa monikulttuurisuus kaikkine varjopuolineen on tapahtunut tosiasia, jonka kanssa vain on elettävä parhaalla mahdollisella tavalla.

Minusta on jo vuosia tuntunut siltä että juuri tämä on ollut se suuri suunnitelma jonka mukaan on edetty. Monikulttuuria edistetään millä tahansa keinoilla selittäen sen olevan milloin luonnollista, milloin hyödyllistä joko genetiikan, kulttuurin, talouden, innovatiivisuuden tai yleisen viihtyvyyden kannalta.
Varmaan suuri osa monikultturisteista on ollut vilpittömiä hyödyllisiä idiootteja mutta jokin osa on takuulla toiminut tahallisen vilpillisesti.
He ovat käyneet tietoista viivytystaistelua tosiasioita vastaan saadakseen tilanteen ajettua niin pitkälle että paluuta ei enää ole. Kun ulkomaalaisia ja heidän jälkeläisiään on saatu maahan niin paljon että monien suvuissa ja useimpien tuttavapiireissä tai työpaikoilla on siteitä niin voidaan lopettaa valehtelu ja myöntää että hanke on koko ajan ollut haitallinen.
Mitään ei ole enää tehtävissä. Monikultturismin takapirut voittivat, kriitikot hävisivät ja suuri enemmistö höynäytettyjä yrittää vain pärjätä uimalla monikultturismin pyörteissä. Koko maailma on kansainvälisen eliitin avutonta markkina-aluetta jossa alamaisten tehtävä on palvella ja vaurastuttaa entisestään heidän impivaaransa tuhonnutta porukkaa.
Onko sinusta jo kauan tuntunut siltä että monikulttuurisuus on rikkaus?

Marius

Mika:

Hyvä, hyvä pointti. Suomi on hyvä, mutta mitä Suomen jälkeen?

Somalialainen taikaseinä ?

Vai maksammeko haittamaahanmuuton kustannuksia vielä muutettuamme Alaskaan ?

Sillä sinnehän, tai johonkin meidän on lähdettävä,
tai sitten näytettävä kaapin paikka.

Pirun kauan se herääminen kestää..
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Kapseli

Pöyristyttävää. Katsoin "Miten mokuttaa" -oppaasta, että ihmisissä ei ole vikaa. Ainoastaan paikassa jossa he asuvat.