2009-08-25 HS Vieraskynä: Kehitysmaat tarvitsevat apuamme

[skrabb]

VIERASKYNÄ

Kehitysmaat tarvitsevat apuamme
Tuki köyhimmille maille on osa maailmanlaajuista vastuutamme, kirjoittaa Marjatta Rasi.

Maailmanlaajuinen talouskriisi on koskettanut Suomeakin monin tavoin, mutta valtion kehysbudjettiin sisällytettyjen kehitysyhteistyömäärärahojen leikkausta on vaikea ymmärtää edes taantuman aikana.

Kuten YK, Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto ja EU ovat yksimielisesti todenneet, myrskyn silmässä ovat ennen kaikkea köyhimmät kehitysmaat.

Monet kehitysmaat ovat riippuvaisia vientituloista, ulkomaisista investoinneista, turismituloista ja siirtotyöläisten rahalähetyksistä. Ne ovat myös hyvin haavoittuvia raaka-aineiden hintavaihteluille. Kehitysmaissa kriisi näkyy työttömyyden ja muuttoliikkeen kasvuna, köyhyyden syvenemisenä sekä yhteiskunnallisen epävakauden lisääntymisenä.

Talouskriisin seurauksena kehitysmaissa leimahtaneet levottomuudet ja konfliktit voivat laajeta tänne pohjoiseenkin. Väkivaltaisia konflikteja on pyrittävä ehkäisemään ennalta. Kehitysyhteistyön tehtävänä on vahvistaa turvallisuutta sanan laajassa merkityksessä.

Kuten YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan on todennut, "ei ole turvallisuutta ilman kehitystä, kehitystä ilman turvallisuutta eikä kumpaakaan ilman ihmisoikeuksien kunnioittamista".

Maailmanpankki on arvioinut, että taantuman vuoksi 46 miljoonaa ihmistä vajoaa äärimmäiseen köyhyyteen; alle kahdella dollarilla päivässä toimeentulevien joukko kasvaa 53 miljoonalla.

Kansainvälinen työjärjestö ILO ennustaa, että työttömien määrä kasvaa tänä vuonna 30 miljoonalla – pääasiassa kehitysmaissa. Kipeimmin taantuman vaikutukset koskettavat kaikkein köyhimpiä kehitysmaita, erityisesti Saharan eteläpuolista Afrikkaa.

Eniten kärsivät lapset ja naiset. Unicef on varoittanut, että talouskriisi lisää aliravitsemusta ja lapsikuolleisuutta. Erityisesti tyttöjen koulunkäyntimahdollisuudet heikkenevät.

Haavoittuvimmat väestöryhmät maksavat suurimman laskun kriisistä, jonka aiheuttamiseen ne ovat vähiten syyllistyneet. YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttaminen vuoteen 2015 mennessä näyttää entistä epätodennäköisemmältä. Useat maat menettävät jo saavuttamansa tulokset.

Kehitysmaita ovat viime vuosina koetelleet myös ruokakriisi, energiakriisi ja ilmastonmuutos. Talouskriisi ja ilmastonmuutos ovat pahentaneet ruokakriisin vaikutuksia.

Ilmastonmuutoksesta kärsii erityisesti Afrikka. Mosambikilaiset maanviljelijät kertoivat viime syksynä, etteivät he osaa enää tulkita luonnon tapahtumia, koska luonnon kiertokulku on pois raiteiltaan. Kriisit ovat luoneet ongelmavyyhden, josta kehitysmaat eivät pysty irrottautumaan ilman ulkopuolista tukea.

Monenkeskiset yhteistyöorganisaatiot, kuten kehitysrahoituslaitokset, YK eri toimijoineen ja EU, ovat tarttuneet toimeen kriisien taltuttamiseksi ja kehitysmaiden tukemiseksi. Niiden kautta Suomikin voi toimia myös niissä maissa, joiden kanssa meillä ei ole kahdenvälistä yhteistyötä. Kansainvälisten yhteistyöorganisaatioiden kautta voimme myös osallistua poliittisella tasolla kansainvälisten kriisien ratkaisemiseen.

Yhteinen perusta kansainvälisen yhteisön toiminnalle luotiin G20-maiden huippukokouksessa huhtikuussa ja YK:n finanssikriisikokouksessa kesäkuussa. Niissä annettiin myös merkittäviä rahoituslupauksia kehitysmaiden tukemiseksi. Kansainväliset kehitysrahoituslaitokset ovat sitoutuneet myöntämään kehitysmaille huomattavasti lisärahoitusta niiden talouden elvyttämiseksi. Myös Kansainvälisen valuuttarahaston resursseja on lisätty tuntuvasti.

Suomi on tiiviisti mukana kansainvälisessä yhteistyössä. Tuki köyhimmille maille on osa maailmanlaajuista vastuutamme. EU-maana Suomi on sitoutunut kasvattamaan julkisen kehitysyhteistyörahoituksen 0,7 prosenttiin bruttokansantulostaan vuoteen 2015 mennessä.

Globaalit kriisit vaativat globaalia yhteisvastuuta. Uskon, että taantumasta huolimatta Suomi vastaa kansainvälisistä velvoitteistaan ja lisää kehitysyhteistyövaroja niin määrällisesti kuin prosentuaalisestikin.

Myös kehitysyhteistyön tuloksiin on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota. Kaiken kehityksen edellytys on, että kehitysmaat itse sitoutuvat demokratian pelisääntöihin, ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ja hyvän hallinnon kehittämiseen.

MARJATTA RASI

Kirjoittaja toimii alivaltiosihteerinä ulkoasiainministeriössä.

http://www.hs.fi/digilehti/paakirjoitus/artikkeli/Kehitysmaat+tarvitsevat+apuamme/1135248780316

[Horn Hill]

Myös kehitysyhteistyön tuloksiin on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota. Kaiken kehityksen edellytys on, että kehitysmaat itse sitoutuvat demokratian pelisääntöihin, ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ja hyvän hallinnon kehittämiseen.

Kovasti on ensin moraalisäteilyä ja lopussa yksi kappale jopa asiaa.

Tärkein jäi kuitenkin taas sanomatta. Väestönkasvun hillitseminen on kehitysmaiden suurin haaste. Vasta kun tämä on hallinnassa, voidaan alkaa tehokkaasti puuttua muihin ongelmiin.

[Eino P. Keravalta]

Kehitysmaat tarvitsevat apuamme? Roskaa. Mitä ne todella tarvitsevat? Vastaus: kehitysmaat tarvitsevat OMAA apuaan.

Tärkeintä olisi, että kehitysmaat ryhtyisivät itse auttamaan itseään, se on ainoa kestävä tie. Toisten nilkassa roikkuminen ja sukupolvesta toiseen rahan kerjääminen ei johda muuhun kuin avuttomuuteen ja ongelmien jatkumiseen.

Kehitysmaat ja niiden kansalaiset voisivat auttaa itseään esimerkiksi lopettamalla järjettömän ja suunnattoman väestönkasvun, lopettamalla väkivaltaisuudet, ryhtymällä töihin ja kantamalla vastuuta.

Kaikki nämä asiat alkavat sisältä päin.

Ja kukapa nyt ei tarvitsisi "meidän" apuamme? Maapallolla on noin 6 MILJARDIA köyhää. Suomessakin sadat tuhannet ihmiset kaipaavat apua ja kautta Euroopan kymmenet miljoonat. Kyllä näitä rahareikiä aina löytyy. Varmaan afrikkalaisillekin kelpaa mieluummin ilmainen raha kuin vastuunkanto.

[Tommi Korhonen]

Aivan: kehitysmaat tarvitsevat kykyä hoitaa omat asiansa. Sinne sitä ei saa rahalla vietyä, heidän pitää se itse tajuta.

Tämän jälkeen on länsimailla (tai yleensä kehittyneillä mailla, ei kaukoitää voi enää mitenkään tässä keskustelussa ohittaa) ehkä jotain velvollisuuksia auttaa heitä siinä.

Onhan se nyt nähty ettei demokratiaa ja ihmisoikeuksia, koulutusta ja halua yhteiskuntajärjestykseen voi viedä asein sinne.

[mietiskelijä]

Keskustelin ulkoministeriössä kehitysyhteistyöasioiden parissa työskentelevän tyypin kanssa taannoin. Totuus on se, että suurimmassa osassa maita, missä on paljon kurjuutta ja köyhyyttä, maan johtoa ei kiinnosta p*'kaakaan niiden kurjien ja köyhien kohtalo. Suurin ongelma kuulemma kehitysyhteistyössä on, että miten saada ko maiden päättäjät ymmärtämään, että niitä kurjia ja köyhiä pitäisi auttaa.
Tuntuu hullulta, että mitä Suomi pystyy asialle tekemään, jos paikalliset päättäjät ja mahtimiehet ei välitä? Tästähän on nähty miljoona esimerkkiäkin, että mihin ne rahat menee? Yritetään auttaa ja sitten joku huomaa, että ai, se Suomen kehitysapurahoilla rakennettu koulu tms...onkin porttola jne.

Ja, toisekseen, kuinkahan paljon tyyppejä loppujen lopuksi työskentelee ja jopa suhaa (ainakin edellä mainittu kaveri 200 matkapäivää vuodessa edistämässä ja ajamassa kehitysyhteistyöasioita) ympäri maapalloa valtion piikkiin edistämässä "kaikkea hyvää" sinne ja tänne. Ajatus lie hyvä, mutta itse olisin sitä mieltä, että jos sekin energia, raha ja aika käytettäisiin Suomalaisten hyväksi, niin parempi niin. Suomessa lakeja pitäisi muuttaa niin, ettei "pankolla makaaminen" hyödyttäisi ketään, Suomalaista tai ulkomaista, ja että normaalin, rehellisen ihmisen elämä helpottuisi ja epärehellisen ja vilunkipelejä harrastavan vaikeutuisi äärettömiin. Ja että kun ne normaalit, rehelliset ihmiset apua tarvis työttömyyden tai sairauden tähden, ne sitä myös sais. Tuntuu, että normisuomalaisesta ei välitetä.