Kirja-arvio - Pascal Bruckner: Un racisme imaginaire (Kuvitteellinen rasismi)

[akez]

Kirja-arvio ranskalaislehdestä. Kirjoituksessa seikkoja, jotka ovat varsin tuttuja myös täällä. Näkemykset vasemmiston osuudesta näihin ilmiöihin ovat mielenkiintoisia.

"Kuvitteellinen rasismi": Avainteos

Dokumentoitu, perusteltu, älykäs, rohkea - Pascal Brucknerin uusin kirja "Un racisme imaginaire" (Kuvitteellinen rasismi) on perusteos islamofobiasta ja sen välineellistämisestä yhteiskunnassamme. Jännittävä, levottomuutta herättävä ja korvaamaton teos.

Atlantico 13.3.2017 juttu ranskaksi

KIRJA

Pascal Bruckner: Un racisme imaginaire, Islamophobie et culpabilité. (256 sivua, Ed. Grasset)

KIRJOITTAJA

Amerikkalaisissa yliopistoissa ja Sciences Po'ssa Pariisissa opettanut Pascal Bruckner oli mukana 1970-luvun "nouveaux philosophes" -liikkeessä ennen ryhtymistään esseistiksi, kirjailijaksi ja toimittajaksi. 

Hänen yhteistyökumppaneitaan ovat olleet nettijulkaisu Causeur, Nouvel Observateur, Le Monde ja Figaro.

Hänen esseensä ja romaaninsa ovat saaneet useita palkintoja (Médicis, Renaudot...) ja niitä on käännetty 30 maassa.

AIHE

Kirja aloittaa eräästä havainnosta: Vuoden 1979 Iranin vallankumouksesta lähtien kaikki poliittisen islamin, ja sen fundamentalististen ja lahkolaisuutta edustavien suuntausten kritiikki on luokiteltu systemaattisesti rasismiksi.

1900-luvun lopulla syntynyt käsite "islamofobia" on tukahduttanut - jopa demonisoinut - keskustelun vapauksien kunnioittamisen tai jumalanpilkan nimissä.

Pascal Bruckner pyrkii osoittamaan, että tämä rasismi on puhtaasti kuvitteellista (josta kirjan nimi) ja välineellistettyä. Islamofobia esitetään meille kolonialismin sortamien kulttuurien uudelleensyntymisen (renaissance) torjuntana. Bruckner selvittää useista sanomalehdistä ja muista julkaisuista poimittujen esimerkkien avulla kuinka tämä lähestymistapa on luotu luokkataistelun korvaajaksi keskusteluihin, jotka koskevat integraatiota, assimilaatiota, inkluusiota, monikulturismin puolustamista, maahanmuuttajayhteisöjen uhriuttamista ja anti-kolonialistista syyllisyyttä.

Hän selvittää myös "islamofobian" muuttumista absoluuttisen rasismin uudeksi paradigmaksi.

Pascal Bruckner esittää kirjan loppuosassa kolmea lähestymistapaa: Kehotus lukea Koraania rauhallisesti ja kriittisesti, Ranskan maltillisten muslimien tukeminen, mutta myös Ranskan perusarvojen humanismin, sekularismin ja sananvapauden puolustamista.

VAHVUUDET

1. Kirja ei ole kehotus islamin vastaisuuteen, vaan vetoomus vapaan ja demokraattisen keskustelun puolesta kysymyksissä, jotka koskevat uskonnollista fundamentalismia ja erityisesti islamilaista fundamentalismia. Hän todistaa (kenenkään ei ole pakko uskoa), että islam on ainoa uskonto, josta keskusteleminen on kielletty Ranskassa antirasismin nimissä, ja enemmänkin ideologisista, kuin spontaaneista syistä.

2. Kirja on täynnä viittauksia ja lainauksia, jotka välillä tyrmistyttävä, sillä ne esittävät vuosien 2015 ja 2016 iskut tehneet murhaajat "yhteiskunnallisen väkivallan" uhreina, jossa Ranska on syypää. Tässä on todettava, että he ovat ainakin itse vakaasti vaikuttaneet asiaan.

3. Bruckner käsittelee myös erästä tabua - radikaali-islamistien ja äärivasemmiston ideologisia siteitä, kun jälkimmäiset kuvaavat muslimeita uusina tämän maailman uhreina, "tuomittujen internationaalina" ja kapitalistisen teurastuksen hyödyllisinä välineitä. Tämä näkemys voi shokeerata - kuitenkin luettuaan lukuisia esimerkkejä Iranin vallankumouksesta lähtien ("uuden poliittisen hengen synty", olisi sanottu Michel Foucaultin aikaan) alkaa lukija vakavasti pohtia asiaa.

4. Kirjan viimeinen kolmannes esittelee kompromissittoman analyysin yhteiskunnastamme ja hahmottelee yksinkertaisia ja kiinnostavia ajattelutapoja.

5. Hiottu sanasto ja selkeät ilmaisumuoto ovat paikoittain, etenkin viimeisissä kappaleissa, synteettisen ajattelun huippua. Lisäksi päällys on kaunis ja yllättävä. Samalla sekä kunnioittava, että mielekäs.

VARJOPUOLET

1. Synnyttää kirja sitten hyväksyntää tai torjuntaa, niin kirjalla on masentava puolensa! Se osoittaa, että Ranskassa keskustelu islamista kyseenalaistetaan systemaattisesti monikulturismin, vähemmistöjen kunnioittamisen, ajatuksenvapauden ja uskonnon harjoittamisen nimissä. 

2. Hyvin dokumentoitu ammattislangin sivuuttava kirja voidaan torjua ja demonisoida sitä avaamatta, koska se on uskaltanut analyyseissään puuttua islamilaisen fundamentalismin poliittisiin ja uskonnollisiin osatekijöihin.

LYHYT KOOSTE

Kirjan perustarkoitus ei ole selvittää tuleeko islam hyväksyä vai hylätä kokonaisuudessaan, vaan pohtia sitä, missä määrin islamia koskeva keskustelu ei ole vapaata Ranskassa.

On huomattava, että Bruckner kritisoi kirjassaan radikalismia, ei uskontoa. Hän painottaa, että Ranskassa voidaan tuomita antirasismin nimissä kaikki muu, paitsi islamilaisen fundamentalismin ääri-ilmiöt ja sen antisemitismi; 40 vuoteen mikään uskonto ei ole saanut osakseen näin paljon suvaitsevuutta.

Brucknerin ehdottamat toimintamallit ovat tiiviitä ja täsmällisiä: Euroopan tulee lopettaa itseinho - ja kieltäytyä "neuvottelemasta" perusarvoistaan. Kehotus tukea uudistuksia tekeviä muslimeja on tervettä järkeä. Islamia koskevan kriittisen ajattelun uudelleen vapauttaminen on hyväntahtoinen ja demokraattinen kehotus.

Kun kirjan johtopäätöksistä tekee synteesin, niin nämä fundamentalistiset ja radikaalit ilmiöt kertovat ehkä vähemmän "paluusta uskonnon helmaan", kuin elämisen ahdistuksesta ja syvistä muutoksista tämän vuosituhannen alussa. Samoin on tapahtunut jo ennen islamia muiden suurten monoteististen uskontojen piirissä.

OTTEITA KIRJASTA

- "Kuvitellaanpa [...], että aina kun vapaa-ajattelijat olisivat kyseenalaistaneet Raamatun, niin kirkolliset auktoriteetit olisivat reagoineet syyttämällä heitä rikoksesta nimeltä kristianofobia estääkseen näiden näkemysten esittämisen." s. 16 
 
- "Antirasismi rodullistaa jatkuvasti jokaisen etnisen, poliittisen, seksuaalisen tai uskonnollisen konfliktin. Se synnyttää yhä uudelleen sen kirouksen, jota vastaan se väittää taistelevansa." s. 22

- "Nykyajan tabu [poliittinen korrektius, viitaten Barack Obamaan ja François Hollandeen] ei pyri tekemään pyhiä vain uskomuksista ja ajatuksista, vaan kokonaisista todellisuuden sektoreista." s. 28

- "Syytös islamofobiasta ei ole muuta kuin joukkotuhoase intellektuellissa keskustelussa." s. 41

- "Traditioltaan papiston vastaisessa Ranskassa voi pilkata Moosesta, Jeesusta, Dalai-Lamaa, paavia ... mutta islamille ei saa koskaan nauraa, ellei halua päätyä oikeuden eteen tai jihadismin puolustajien tappamaksi ... Mistä tämä erityiskohtelu johtuu?" s. 48

- Puhuttaessa Pierre Bourdieu'n käsitteestä "symbolien enklaavi" (enclos symboliques): "Hunnun merkitys ei ole alkuunkaan hiusten peittäminen, vaan se on ensisijaisesti näkyvyysstrategia: Se erottaa "meidän" naisemme teidän naisistanne, pelastetut tuomituista ..." s. 77

- "Jokainen rikos, teurastus, pommi-isku ... on jossakin määrin meidän omaa syytämme ja tämän pitäisi kannustaa meitä taistelemaan syyllisyytemme voittamiseksi. Anteeksiantamisen ideologiassa teko ei ole muuta kuin oire jostakin." s. 91

- "Rasismin nykyisin dominoiva muoto - islamofobia - kiihdyttää globaalia ilmaston lämpenemistä [...] sen juuret ovat kolonialistisen kapitalistisen pääoman kasaantumisen mallissa." Sitaatti melbournelaisen antropologian opettajan näkemyksistä. s. 133

- "Monikulturismin epämääräisyys vangitsee miehet ja naiset perinteisiin ja tapoihin, joista he usein haluavat vapautua: Se postuloi elämäntapojen kapseloimista siten, että niistä muodostuu eksistentiaalisia vankiloita." s. 161

- "Tämä urakka koskee koko ihmiskuntaa: Islam on banalisoitava. Siitä on tehtävä yksi uskonto muiden joukossa, eikä uskontojen toiseus." s. 207

- "Tämä uskonnollinen herääminen sen takapajuisessa muodossa pakottaa meidän harkitsemaan uudelleen sitä, mitä me pidämme itsestään selvänä: Sekularismia, miesten ja naisten välistä tasa-arvoa, demokraattista hallintoa, sanavapautta, rakastavaa suvaitsevuutta, uskon ja uskottomuuden asemaa. Se pakottaa nykyajan tekemään inventaarion." s. 256   

SUOSITUS: PRIORITEETTI

Lihavoinnit mun.

EDIT typo

[Lalli IsoTalo]

Kiitos taas hyvästä jutusta, vaikka en kaikesta samaa mieltä ollutkaan!

[akez]

^ En välttämättä ole itsekään samaa mieltä kaikista kohdista, mutta jutussa mielenkiintoinen näkökulma joka tapauksessa. Kannattaa myös huomioida, että asiaa tarkastellaan tuossa Ranskan horisontista, jossa kuviot ovat vielä hieman toisenlaisia.

[Heikki Luoto]

Kirja aloittaa eräästä havainnosta: Vuoden 1979 Iranin vallankumouksesta lähtien kaikki poliittisen islamin, ja sen fundamentalististen ja lahkolaisuutta edustavien suuntausten kritiikki on luokiteltu systemaattisesti rasismiksi.

Lähi-Idän tutkija Daniel Pipes Uuden Suomen haastattelussa:

Daniel Pipes: Vasemmiston ja islamismin välinen yhteistyö on lisääntynyt. Sen juuret ovat Michel Foucaultin Teheranin-vierailussa 1978-79. Hän oli varsin innostunut vallankumouksesta. Aluksi vasemmisto vastusti häntä, mutta ajan myötä vastustus on kadonnut. Eräs tärkeä hetki oli helmikuussa 2003, kun islamistit ja vasemmisto järjestäytyivät yhdessä Irakin sotaa vastaan. Yhteys perustuu tähän. He eivät tue samoja asioita, mutta he vastustavat samoja asioita – samoja ideoita, instituutioita, maita ja ihmisiä. Heidän yhteistyönsä ei ole strategista, vaan taktista. Tämä näkyy lännessä koko ajan.

Uuskonservatiivien tavoin ajatteleva Daniel Pipes noteerasi vuonna 2006 Ranskan no-go-alueet, mutta vuonna 2013 perui käsityksensä. Hän erosi USA:n republikaanipuolueesta vuonna 2016, koska Trumpista tuli republikaanien presidenttiehdokas.

[Vaniljaihminen]

islam on ainoa uskonto, josta keskusteleminen on kielletty Ranskassa antirasismin nimissä, ja enemmänkin ideologisista, kuin spontaaneista syistä.

Tämä pitää poimia täältä. Islamista on Suomessakin käynnistettävä keskustelu, ennen kuin sellaisen käynnistäminen kielletään. Onhan se jo nytkin huomattu, että vihreiden kanssa on turha keskustella islamista - nämä kääntävät sen heti rasismikeskusteluksi.