News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2016-12-19 Saksa: Kuorma-autoisku joulumarkkinoille Berliinissä

Started by Afrikan kirjeenvaihtaja, 19.12.2016, 21:37:16

Previous topic - Next topic

Teaparty

Ja nyt sitten pitää varoa vihapuheitaan, ettei poliisi tule ja hae C-korttia pois.

kriittinen_ajattelija

Quote from: Eisernes Kreuz on 20.12.2016, 10:43:15
Aina kun tällaista on tapahtunut, olen esittänyt toiveen, että eurooppalaisessa suvaitsevaisuudessa tapahtuisi muutos realistisempaan suuntaan. Toistaiseksi reaktiot ovat kuitenkin olleet tismalleen samanlaiset kuin kaikkien edeltävienkin terroritekojen kohdalla: tyhjänpäiväisiä viestejä Twitterissä aina valtiojohtoa myöten, yleistä kauhistelua, profiilikuvien vaihtoa, ja tietenkin huolta asenteiden kiristymisestä maahanmuuttajia kohtaan.

Joten käännetäänpä taas toinen poski valmiiksi seuraavaa lyöntiä varten. Ehkä se on jo ehtinyt parantua edellisestä iskusta.
Toisaalta terroristi-isku tapahtui maantieteellisesti varsin lähellä entistä Itä-Saksaa missä on Itä-Eurooppalainen mentaliteetti ja 3 miljoonaa venäjänkielistäkin, kostoiskuja vastaanottokeskuksiin saattaa tapahtua, en ainakaan ihmettelisi jos jotain tapahtuisi juurikin Itä-Saksassa nyt.
Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering." - Master Yoda

Kumkvatti

Quote from: xor_rox on 20.12.2016, 09:46:03
Quote from: HDRisto on 20.12.2016, 09:28:43
Jabba aamuTVssä: "katsotaan nyt onko kyse terroriteosta vai valitettavasta onnettomuudesta".

Mitäs katsomista siinä on, kun ette te siellä jallitus-hallituksessa tee kuitenkaan mitään järkevää, vaikka tapahtumat lopulta osoittautuvat terroriteoksi? Tyypillisen poliittisen broilerin tyypillinen vastaus. Tuollaisia puhuu mies, joka ei ole tehnyt päivääkään oikeita töitä.

Valitukset kuitenkin ovat paikallaan Sipilän-Merkelin hallituksessa istuvilta.

xor_rox

Quote from: maltti on valttia on 20.12.2016, 10:17:50
Ulkominiisteri edustaa maan virallista politiikkaa. Suomessa  VAALEISSA ÄÄNESTÄVIEN ylivoimainen enemmistö haluaa Suomeen suvaitsevaista politiikkaa.
Sen mukaan on elettävä nuivienkin ministerien vielä pitkään Soinin ministerikauden jälkeen. Kyllä nuivienkin on harjoiteltava ministerinhommia vieläbpitkään ennenkuin kelkka kääntyy.

Painahan tämä nyt kalloosi niin että se siellä pysyy, ettei tarvitse samaa asiaa jatkuvasti uudelleen ja uudelleen sinun ja minun kirjoittaa.

Nyt taisi kalloonpainajalla mennä mutka hieman suoraksi. Nimittäin jos suvaitsevaisella politiikalla tarkoitetaan rajat auki -politiikkaa niin kuin arvaan, niin viime vuosina tehdyt kyselytutkimukset kertovat aivan muuta. Se, että ovatko äänestäjät priorisoineet asiaa äänestyspäätöksessään, on eri kysymys.

Beenari

Berliinilänen tuttavani kehui tätäkin teroa tyhmäksi. Berliinissä olisi ollu monta muutakin joulutoria jossa ei olisi ollut minkäänlaisia ajoesteitä tai puita rekan tiellä. Eli paikan valinnalla olisi saanut huomattavasti karmeampaa tuhoa aikaiseksi. Ja samalla tietysti isomman raivon Merkeleen politiikkaa vastaan.
"Hölmöä miettiä, mikä maan tai maapallon tila on sadan vuoden kuluttua. Meistä kumpikaan ei ole silloin enää elossa"
- Antti Rinne (SDP)

Leijona78

Teemu ex-Sinkkonen ei ole tätä kommentoinut, mutta toinen "tutkija" kuitenkin:

QuoteSuomalaistutkija Berliinin iskusta: "Tämä on aika yllättävää"

QuoteTurun yliopiston Eurooppa-opetuksen lehtori Kimmo Elo haluaa vielä odottaa Saksan viranomaisten vahvistusta siitä, mikä taho on Berliinin iskun takana.

Jos osoittautuu, että kyse on terrori-iskusta, Elo on yllättänyt siitä, että kohteeksi valikoitui juuri Saksa.

– Iskut ovat pääosin tapahtuneet muualla kuin Saksassa. Ovathan turvallisuusviranomaiset näistä mahdollisuuksista varoittaneet, mutta silti tämä on aika yllättävää.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000005013783.html

Näin tämä jaksaa aina yllättää näitä tutkijoita, vaikka viitteitä on ollut aivan helvetisti, maahanmuuttajamäärästä lähtien.
"Jokainen ihminen jolla on järkeä päässä on jollain tapaa maahanmuuttokriittinen. Eihän kukaan halua avata niitä rajoja kaikille missään tapauksessa" -Umayya Abu-Hanna

"Liberaalin demokratian olisi uskallettava vetää rajat omalle suvaitsevaisuudelleen" - Markku Jokisipilä

ämpee

Quote from: Teaparty on 20.12.2016, 10:45:15
Ja nyt sitten pitää varoa vihapuheitaan, ettei poliisi tule ja hae C-korttia pois.

Tuossa on kyllä €U-logiikkaa, sillä kun terroristit lahtasivat ihmisiä laittomilla aseilla, niin heti käytiin pää punaisena miettimään miten saadaan kansalaisten lailliset aseet vähennettyä.
Vastaavalla logiikalla tässä käydään laillisen lisenssin haltijoiden kimppuun, sillä matulla tuskin sellaista oli.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Leijona78

Quote from: Spesialisti on 20.12.2016, 09:41:12
Quote from: Koekaniini on 20.12.2016, 09:11:21
Pertti Rönkkö pisti 9n aamu-uutisissa sellaisen info-koosteen pöytään että Ylen pyristelyt joutuivat noloon asemaan.

Rönkkö on YLElle hankala tapaus, koska mies on kaappinuiva, toisaalta hyvä kirjeenvaihtaja.

Nämä ovat kyllä hankalia Ainoalle Totuudelletm. Seuraan itse Rönkön raportointia säännöllisesti; ainoa suomen kielinen lähde sielläpäin johon voi luottaa.

P.S. Mitä Rönkkö muuten sanoi?
"Jokainen ihminen jolla on järkeä päässä on jollain tapaa maahanmuuttokriittinen. Eihän kukaan halua avata niitä rajoja kaikille missään tapauksessa" -Umayya Abu-Hanna

"Liberaalin demokratian olisi uskallettava vetää rajat omalle suvaitsevaisuudelleen" - Markku Jokisipilä

paksu

Quote from: maltti on valttia on 20.12.2016, 10:17:50
Quote from: Kim Evil-666 on 20.12.2016, 09:54:57
Nykypäivän Eu on kovaa vauhtia muodostumassa todelliseksi paskastaniaksi. Voi vain ihmetellä, mikä saa poliitikot hylkäämään hiellä, verellä ja kovalla työllä rakennetun sivistyneen Euroopan, luoden tilalle todellisen pimeyden ytimen.

Soini käytti aikanaan EU:sta ja sen pääkalloluolasta nimitystä "pimeyden ydin". Onko tämä moolokin kita tehnyt sinunkaupat Soinin kanssa, kun nykyään EU saa suustaan lähinnä myötämielistä kommentointia. Turha selitellä ministeripestin tuomalla velvoitteella, sillä monet Soinia "isommat" pojat ovat sanoneet suorat sanat tästä Euroopan alemmuuden tilasta. (Esim. Trump)

Ennen oli; missä EU, siellä ongelma. Nykyään on vain "ihmisoikeuksien" kunnioittaminen ja oman perseen mukava paikka Audin nahkaisella penkillä.

Ei ole väheksyttyä nykyään todeta; missä EU, siellä islamisti. Miettikääpä Soini ja vielä turhemmat poliitikot hetki tätä. Voi olla, että sauna lämpiää hieman etuajassa.

Ulkominiisteri edustaa maan virallista politiikkaa. Suomessa  VAALEISSA ÄÄNESTÄVIEN ylivoimainen enemmistö haluaa Suomeen suvaitsevaista politiikkaa.
Sen mukaan on elettävä nuivienkin ministerien vielä pitkään Soinin ministerikauden jälkeen. Kyllä nuivienkin on harjoiteltava ministerinhommia vieläbpitkään ennenkuin kelkka kääntyy.

Painahan tämä nyt kalloosi niin että se siellä pysyy, ettei tarvitse samaa asiaa jatkuvasti uudelleen ja uudelleen sinun ja minun kirjoittaa.

Hyvin kirjoitettu. Suuri osa hommalaisista tolvanoista ei vaan jumalauta kykene hahmottamaan että eletään enemmistövaltaa eli demokratiaa. Suvakeilla nyt vaan on ylivoimainen enemmistö eduskunnassa ja myös hallituksessa. Ja niin kauan kuin näin on se näkyy ja sen PITÄÄ näkyä myös ulkoministeri Soinin toiminnassa ja puheissa. Mitään islamvastaisuuksia ei voi ulkoministeri laukoa jollei sille ole laajaa poliittista tukea. Mitenköhän näinkin yksinkertaisen asian saisi taottua foorumin tyhmimpien kalloon?
On turhaa rakentaa muuria vihollisen suuntaan, kun "omat" tekevät suurempaa tuhoa.
- Hankala Tapaus

Kni

Quote from: Leijona78 on 20.12.2016, 10:58:35
Näin tämä jaksaa aina yllättää näitä tutkijoita, vaikka viitteitä on ollut aivan helvetisti, maahanmuuttajamäärästä lähtien.

Vaikka enemmistö muslimimaahanmuuttajista ei tee terroritekoja, mitä enemmän maahanmuuttoa islamilaisista maista, sitä enemmän terrorismia ja sekasortoa. Näin se vain menee.

Olen monesti sanonut että islamilainen maahanmuutto on kuin venäläinen ruletti; ainoa varma keino olla kuolematta on olla pelaamatta.
Osa järjestäytynyttä koulutettua koneistoa.

Puskistahuutelija

Quote from: Leijona78 on 20.12.2016, 10:58:35
Näin tämä jaksaa aina yllättää näitä tutkijoita, vaikka viitteitä on ollut aivan helvetisti, maahanmuuttajamäärästä lähtien.

Jos ei suostu näkemään, niin yllättyy aina.

xor_rox

Quote from: paksu on 20.12.2016, 11:02:16
Hyvin kirjoitettu. Suuri osa hommalaisista tolvanoista ei vaan jumalauta kykene hahmottamaan että eletään enemmistövaltaa eli demokratiaa. Suvakeilla nyt vaan on ylivoimainen enemmistö eduskunnassa ja myös hallituksessa. Ja niin kauan kuin näin on se näkyy ja sen PITÄÄ näkyä myös ulkoministeri Soinin toiminnassa ja puheissa. Mitään islamvastaisuuksia ei voi ulkoministeri laukoa jollei sille ole laajaa poliittista tukea. Mitenköhän näinkin yksinkertaisen asian saisi taottua foorumin tyhmimpien kalloon?

No mitäs me yksinkertaiset täällä enempää sitten länkytetään? Rajat auki ja hyvää yötä Suomi. Viimeinen sammuttaa valot.

jahve

Quote from: M on 20.12.2016, 10:36:24
Quote from: Spesialisti on 20.12.2016, 09:41:12
Quote from: Koekaniini on 20.12.2016, 09:11:21
Pertti Rönkkö pisti 9n aamu-uutisissa sellaisen info-koosteen pöytään että Ylen pyristelyt joutuivat noloon asemaan.

Rönkkö on YLElle hankala tapaus, koska mies on kaappinuiva, toisaalta hyvä kirjeenvaihtaja.

Aamutelevision raportti (siis Rönkön) oli loistavaa journalismia, faktat tarkistettu, kriittisesti arvioitu eri havaintoja ja tietoja sekä tämä kaikki yhdistetty pitkäaiakiseen paikallistuntemukseen.

Päätelmät olivat luettavissa, mutta Rönkkö ei  a) julistanut mitään eikä b) peitellyt mitään, vaikka paikallisilla olisi luultavasti intressejä molempiin.

Hyvää työtä!

Seuratkaa myös Rönkön FB sivuja, kirjoittaa sattumuksista Saksassa

xor_rox

Quote from: Kni on 20.12.2016, 11:05:15
Olen monesti sanonut että islamilainen maahanmuutto on kuin venäläinen ruletti; ainoa varma keino olla kuolematta on olla pelaamatta.

Venäläistä rulettia kuuluu pelata siten, että liipasinta vetäessä toistaa

QuoteEi saa antaa pelolle valtaa

Finis Finlandiae

Quote from: Leijona78 on 20.12.2016, 10:58:35
Teemu ex-Sinkkonen ei ole tätä kommentoinut, mutta toinen "tutkija" kuitenkin:

QuoteSuomalaistutkija Berliinin iskusta: "Tämä on aika yllättävää"

QuoteTurun yliopiston Eurooppa-opetuksen lehtori Kimmo Elo haluaa vielä odottaa Saksan viranomaisten vahvistusta siitä, mikä taho on Berliinin iskun takana.

Jos osoittautuu, että kyse on terrori-iskusta, Elo on yllättänyt siitä, että kohteeksi valikoitui juuri Saksa.

– Iskut ovat pääosin tapahtuneet muualla kuin Saksassa.
Ovathan turvallisuusviranomaiset näistä mahdollisuuksista varoittaneet, mutta silti tämä on aika yllättävää.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000005013783.html

Näin tämä jaksaa aina yllättää näitä tutkijoita, vaikka viitteitä on ollut aivan helvetisti, maahanmuuttajamäärästä lähtien.

Täyttä soopaa, muka yllätys ja miksi Saksa.
Saksa on vaan onnistunut torppaamaan lukemattomia isoja iskuja ennen tätä. Kiitos DDR:n perinnön tms.  :roll:
Se on tietysti harmi, koska muutama isompi yksittäistapaus vuosi sitten Saksassa, ja Euvostoliiton matutilanne voisi olla nyt paljon paremmalla tolalla - ja Merkele eläkkeellä.

PolpoSTASI: "Jos tämä tori olisi tarkoitettu suomalaisille, täällä olisi suomalaisille tarkoitettuja penkkejä. Häivy!"

GER = paskan kemiallinen merkki
Pakkoruotsi = /c:stä!
YLE - powered by 3000+ mokuidioottia.

onni4me

Tämä Naved B. ja kaltaisensa tienaavat meille - tai oikeammin sanoen eräille meistä, sillä asianajajat, ihmisoikeusjuristit, psykologit, tulkit, sosiaaliviranomaiset, oikeuslaitoksen henkilökunta, vanginvartijat ja lääkärit saavat paljon töitä. Me tienaamme tällä! (edellämainitut ja muut vastaavissa hommissa olijat)

Minua vituttaa niin, etten tiedä millä se lähtisi. Tätä tullaan näkemään maailman tappiin saakka ja aina vaan on kyse yksittäisistä tekijöistä tai yksittäistapauksista.

Kun olisi edes puolue, joka lupaisi yksiselitteisesti lyödä rajat kiinni. Vaikka Paavo Väyrysen Kansalaispuolue, jos ei mikään muu. En totta totisesti ole koskaan ajatellut Pavea äänestäväni, mutta näyttää että vaihtoehdot ovat vähissä. On tämä uskomatonta!
Perussuomalaiset on ihan ookoo tappaa koska he saattaisivat heiluttaa persettä - ja myydä sitä - ja sen takia valtion ei tule turvata heidän elämäänsä.
Asraa mukaillen tämä on ihan ookoo asia sanoa täällä modejen mielestä.

Pieni Maailma

Quote from: xor_rox on 20.12.2016, 10:50:19
Nyt taisi kalloonpainajalla mennä mutka hieman suoraksi. Nimittäin jos suvaitsevaisella politiikalla tarkoitetaan rajat auki -politiikkaa niin kuin arvaan, niin viime vuosina tehdyt kyselytutkimukset kertovat aivan muuta.
Se, että ovatko äänestäjät priorisoineet asiaa äänestyspäätöksessään, on eri kysymys.

Positiivinen ihmiskuva --> "Tasa-arvo" --> Suvaitsevainen politiikka --> rajat auki ---> muslimivähemmistö maahan --> terroristi-iskuja --> kuolleita kansalaisia

Toimittelijat, poliitikot ja äänestäjät eivät halua että yllä olevan ketjun kahta viimeistä asiaa tapahtuisi. Ei kukaan täysipäinen halua.
Mutta keinot estää kansalaisten kuoleminen joulutorilla rekan alle puuttuvat, koska ketjun alkupäässä on sellaisia asioita, joita kyetä kyseenalaistamaan.
Se edellyttäisi vakavaa itsetutkiskelua ja mitä aikaisemman linkin ketjusta kyseenalaistat, sitä enemmän joudut muuttamaan käsityksiä maailmasta.

Tasa-arvon laitoin hipsukoihin koska suvaitsevaiset eivät tosiasiassa kannata tasa-arvoa, vaan "sorrettujen vähemmistöjen" korottamista hallitsevaan asemaan.
Äänestäjät antavat kusettaa itseään vaaleista toiseen, koska luulevat puhuvansa samasta asiasta kuin poliitikot käyttäessään sanaa tasa-arvo.

Pieni on kaunista

xor_rox

Kaikille nämä tapahtumat eivät tule yllätyksenä. Donald Trumpin hyvänä ystävänä tunnettu Nigel Farage pitää huolen, että USA:n tammikuussa virkaan astuva uusi hallinto tietää, millainen sekopää Euroopassa häärää.

[tweet]811123023621267456[/tweet]

Eisernes Kreuz

Quote from: Leijona78 on 20.12.2016, 10:58:35
Näin tämä jaksaa aina yllättää näitä tutkijoita, vaikka viitteitä on ollut aivan helvetisti, maahanmuuttajamäärästä lähtien.

Ei helvetti. Miten tämä voi enää tulla yllätyksenä kenellekään, ja vieläpä tutkijalle?

Iskuja voi tapahtua Euroopassa ihan milloin ja missä tahansa. Aikaväli näyttäisi olevan aina muutamia kuukausia. Eli varmasti seuraava tapahtuu ennen ensi kesää. Sen toteamiseen ei todellakaan tarvita tutkijan pätevyyttä.

Mitähän pitäisi tapahtua, jotta nuo idiootit heräisivät Euroopassa nyt vallitsevaan todellisuuteen? Isku joukkotuhoaseilla?
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

toumasho

Quote from: onni4me on 20.12.2016, 11:18:50
Tämä Naved B. ja kaltaisensa tienaavat meille - tai oikeammin sanoen eräille meistä, sillä asianajajat, ihmisoikeusjuristit, psykologit, tulkit, sosiaaliviranomaiset, oikeuslaitoksen henkilökunta, vanginvartijat ja lääkärit saavat paljon töitä. Me tienaamme tällä! (edellämainitut ja muut vastaavissa hommissa olijat)

Minua vituttaa niin, etten tiedä millä se lähtisi. Tätä tullaan näkemään maailman tappiin saakka ja aina vaan on kyse yksittäisistä tekijöistä tai yksittäistapauksista.

Kun olisi edes puolue, joka lupaisi yksiselitteisesti lyödä rajat kiinni. Vaikka Paavo Väyrysen Kansalaispuolue, jos ei mikään muu. En totta totisesti ole koskaan ajatellut Pavea äänestäväni, mutta näyttää että vaihtoehdot ovat vähissä. On tämä uskomatonta!

Kun se korjaus ei ole "rajat kiinni", vaan "muslimit ulos". Siihen pisteeseen pääsy vaatii vielä muutaman kymmenentuhatta, ellei satatuhatta, terrorismin  uhria lisää täällä Euroopassa. Meillä on todellinen lose-lose tilanne edessä: Lisää muslimeita, lisää terrorismia TAI vähemmän muslimeita, vähemmän mukava valtiokoneisto kaikille. Rapatessa kun roiskuu.
Rasistinen Logiikka Oy, Toimitusjohtaja

elven archer

Quote from: paksu on 20.12.2016, 11:02:16
Hyvin kirjoitettu. Suuri osa hommalaisista tolvanoista ei vaan jumalauta kykene hahmottamaan että eletään enemmistövaltaa eli demokratiaa. Suvakeilla nyt vaan on ylivoimainen enemmistö eduskunnassa ja myös hallituksessa.
Sotkit kaksi eri asiaa keskenään: demokratian ja sen "edustuksellisuuden". Suurin osa suomalaisista haluaisi Suomen ottavan vähemmän pakolaisia ja turvapaikanhakijoita. Suurin osa on täysin tai jokseenkin samaa mieltä sellaisen väitteen kanssa, että islamilaisista kulttuureista tulevat eivät sopeutuisi suomalaiseen yhteiskuntaan.

Mutta nuo käsitykset eivät näy Suomen hallituksen politiikassa, joten kyse ei ole demokratiasta eli kansanvallasta, koska eihän kansan enemmistöllä ole tässä valtaa, vaan hallituksella, joka ajaa suomalaisten vähemmistön asiaa. Ei tämä ole demokratiaa, vaan tämä on edustuksellista demokratiaa, jolla usein ei ole mitään tekemistä kansanvallan kanssa. Kansa vain valitsee ne ihmiset, jotka menevät eduskuntaan äänestämään puoluekurin määräämällä tavalla muutaman harvan ihmisen mielen mukaisesti. Ei Suomi ole demokratia.

Vai tolvanoita?

MacGyver

"Poliisi lisännyt näkyvää valvontaa Helsingissä
Venäjän suurlähettilään surman ja Berliinin iskun vuoksi Helsingin keskustassa näkyy tänään tavallista enemmän poliiseja."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612202200043380_uu.shtml

Whohoo turvallista. Jutussa ei mainita lisääkö poliisi turvapaikanhakijoiden turvallisuuden puolesta valvontaa myös vokkien lähettyvillä.

Laskentanuiva

Quote from: Leijona78 on 20.12.2016, 10:58:35
Teemu ex-Sinkkonen ei ole tätä kommentoinut, mutta toinen "tutkija" kuitenkin:

QuoteSuomalaistutkija Berliinin iskusta: "Tämä on aika yllättävää"

QuoteTurun yliopiston Eurooppa-opetuksen lehtori Kimmo Elo haluaa vielä odottaa Saksan viranomaisten vahvistusta siitä, mikä taho on Berliinin iskun takana.

Jos osoittautuu, että kyse on terrori-iskusta, Elo on yllättänyt siitä, että kohteeksi valikoitui juuri Saksa.

– Iskut ovat pääosin tapahtuneet muualla kuin Saksassa. Ovathan turvallisuusviranomaiset näistä mahdollisuuksista varoittaneet, mutta silti tämä on aika yllättävää.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000005013783.html



Joo ja jutusta poimittua:
- " Saksa on kuitenkin ollut avoin ja myötämielinen näiden kriisien aikana. Saksa on pyrkinyt aktiiviseen ja rauhanomaiseen ratkaisuun."
- "Elo muistuttaa, että Saksa on käyttäytynyt rakentavasti niin kriisien ratkaisuista kuin pakolaiskysymyksissä."

Suomestahan on kuulemma lähtenyt suhteellisesti eniten näitä taistelijoita lähi-itään (lähde puuttuu kvg.).

Ettei Suomessa rytisisi niin kannattaa ottaa humaani linja ja kuten joku poliitikko? jo jossain vaiheessa rinnasti nämä taisteluihin suomesta lähteneet ja sieltä palanneet henkilöt rauhanturvaajiksi niin eikö kannattaisi mennä vielä pidemmälle?

Kaikille täältä lähteneille lähi-idän taistelijoille myönnetään paluun jälkeen sotaveteraani tunnus ja eritoten kaikille siellä taisteluissa haavoittuneille annetaan sota-invalidin oikeudet ja tunnustukset.

Näin vältytään siltä, että terroristi-isku ei osu suomeen, koska täällä arvostetaan "sotilaita".

Samalla vältytään sekä veteraaniliiton, että sotainvaliidiliiton ja Kauniaisten sotavammasairaalan alasajolta tulevaisuudessa.

(tätä se jo edesmennyt ja suuresti kunnioittamani, kätensä jatkosodassa menettänyt sotainvalidi isovaarinikin varmaan toivoi)

lisäys.


lisäys 2. pitäkää te per...een tutkijat ja suvakit tunkkinne ja työntäkää sinne minne aurinko ei paista.
"Monilla on asioihin vain yksi näkemys, vaikka kuinka sanotaan, että ollaan suvaitsevaisia." - Teemu Selänne
(HS 31.1.2017)

internetsi

Nähtiinkö tätä samaa varpaillaanoloa silloin, kun joku idiootti oli heittänyt Molotovin drinkin vokin oveen? Odoteltiinko silloin tietoa tekijän motiiveista? Spekuloitiinko silloin sellaisella vaihtoehdolla, että pulloon oli vahingossa lorahtanut kiljun sijasta bensaa ja se sitten syttyi samalla kun vatipää sytytti tupakkinsa, jonka jälkeen hätääntyi ja viskaisi pullon jonnekin. Oliko tällainen vaihtoehto lainkaan esillä?

Pitäisi varmaan kelata Nizzan ketju läpi, kun muistelisin, että silloinkin pitkään uutisoitiin islamliiskauksen olleen onnettomuus.

Mutta ei suomalaisilla ole varaa sanoa mitään tästä onnettomuudesta, jossa kuoli 12 ihmistä. Konginkankaan terrori-iskussa sentään kuoli 23.
Lohjan persut

Leijona78

Iltasanomien perinteinen paskapuhe

Painetun lehden lööpissä 20.12.2016:

"Tappava isku joulutorille Berliinissä: Merkel järkyttyi".

Tosiasiassa Merkel ei ole maininnut vielä mitään. On vasta antamassa lausuntoa asiasta tänään.

VMP, suomalainen media.
"Jokainen ihminen jolla on järkeä päässä on jollain tapaa maahanmuuttokriittinen. Eihän kukaan halua avata niitä rajoja kaikille missään tapauksessa" -Umayya Abu-Hanna

"Liberaalin demokratian olisi uskallettava vetää rajat omalle suvaitsevaisuudelleen" - Markku Jokisipilä

elven archer

Quote from: internetsi on 20.12.2016, 11:35:06
Pitäisi varmaan kelata Nizzan ketju läpi, kun muistelisin, että silloinkin pitkään uutisoitiin islamliiskauksen olleen onnettomuus.
En muista tuollaista, mutta muistan valtamedian lopullisen johtopäätöksen siitä, että kyse oli yksittäisen ei uskovaisen mielenterveysongelmaisen teosta. Eiköhän tälläkin kertaa ainakin pyrkimys ole sellaista johtopäätöstä kohti, koska unelman täytyy jatkua.

mikkoR

ENNUSTUS:
Joku vähä-älyinen vihreän tai vasemmiston edustaja alkaa vaatimaan kuorma-autoihin ajonestolaitteita ettei niitä voi kaapata.
Vaihtoehtoisesti rekat ja kuorma-autont on säilytettävä lukitussa kaapissa valvotuissa olosuhteissa kuten mm. poliisilaitosten kaapeissa.

Itse ajattelin joskos olisi mennyt juurikiin Berliiniin ihmettelemään tuo joulutori touhua, heti perään ajattelin myös että onpahan sielläkin monta potentiaalista kohdetta juurikin isolla kalustolla mennä jyräämään ihmisiä.

Paras tapa päästä eroon laittomista aseista on toki luoda riittävä määrä väyliä laillisille aseille.

Veturinainen

Quote from: Eisernes Kreuz on 20.12.2016, 11:23:35
Quote from: Leijona78 on 20.12.2016, 10:58:35
Näin tämä jaksaa aina yllättää näitä tutkijoita, vaikka viitteitä on ollut aivan helvetisti, maahanmuuttajamäärästä lähtien.

Ei helvetti. Miten tämä voi enää tulla yllätyksenä kenellekään, ja vieläpä tutkijalle?

Helposti, jos asuu tynnyrissä.
Puolueiden kannatusilmoitukset ovat julkisia. Lue Hesarin viimekertainen juttu tämän linkin takaa.

Vesa Heimo

Quote from: xor_rox on 20.12.2016, 11:23:01
Kaikille nämä tapahtumat eivät tule yllätyksenä. Donald Trumpin hyvänä ystävänä tunnettu Nigel Farage pitää huolen, että USA:n tammikuussa virkaan astuva uusi hallinto tietää, millainen sekopää Euroopassa häärää.


No ei se Farage nyt ihan täysi sekopää ole.
" Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan."  T: Perussuomalaisten puoluesihteeri.

Lalli IsoTalo

Syyllinen on siis vielä hengissä. Ainutkertainen yksittäistapaus!
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R