News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan

Started by Nuivanlinna, 14.12.2016, 00:35:26

Previous topic - Next topic

Kim Evil-666

Mielestäni Halla-aho puhuu asiaa. Vanhenevan väen kustannukset ovat oletettavasti murto-osa siitä, mitä haalittavan "uussuomalaisten" elinkaarikustannukset tulevat olemaan lieveilmiöineen päivineen.

Roboteistakin meillä on jo esimakua. Meillä on nimittäin eduskunta ja maan asioista päättävät elimet täynnä mokurobotteja. Ne kaipaisivat hieman säätöä, sillä nykyinen ohjelmointi on susi jo syntyessään.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

Mindy

Yllättävän neutraali tai jopa positiivinen artikkeli Ylen tekemäksi. Tässä oli sellainen vanhan ajan "annetaan haastateltavan kertoa näkemyksistään" ote nykyisin valtamedian käyttämän "toimittaja kertoo, miten hyväkäytöksisen lukijan tulee suhtautua haastateltavaan" tyylin sijasta. Sanoisin, että täydet pisteet toimittajalle ammattitaitoisesta työstä.
"Though many saw, no one so much as called the police. They all just watched as Kitty Genovese was being stabbed to death in broad daylight. They watched as her assailant walked away. Now, we must all fear evil men. But there is another kind of evil which we must fear most, and that is the indifference of good men."

foobar

Jos katsoo vaikkapa sen itsensä omilla elämäntavoillaan ja vaativuudellaan heikkotyötehoiseksi tehneen laardipallon ja Susanna Kosken välisen keskustelun jälkikäsittelyä, ei jää yhtään epäselväksi hallitseeko Suomessa julkista debattia monomaaninen vasemmistolainen hegemonia vai ei. Tämä on sekä Halla-ahon vahvuus että heikkous; vahvuus on se, että hän on yksi niistä harvoista joka uskaltaa systemaattisesti kyseenalaistaa tämän groupthinkin ja sen takana lymyilevät tavoitteet (mutta myös harhaluulot), mutta heikkous siinä mielessä, että mediahegemonia voi yksinkertaisesti vain lopettaa hänen ulostulojensa julkaisun, jos ne alkavat olla hegemonialle haitaksi.

Uskon että halla-aholaisella rohkean rehellisellä ajattelulla on Suomessa paljon enemmän kasvupotentiaalia kuin esim. demarien, vasemmistoliittolaisten ja vihreiden fundamentalistisella pätemisellä. Sen vain pitäisi päästä julkisuudessa tasapuolisesti ääneen. Sääli että tuo on hirvittävän hankalaa saada aikaan koska vihervasemmistofundamentalismi on suomalaisen journalismin ydinoppi.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Emo

Quote from: Micke90 on 19.05.2018, 07:13:36
Halla-aho antaisi Suomen harmaantua Japanin malliin: Jos valtion rahat eivät riitä, kiristetään vyötä
...

Huono maahanmuutto pelkästään lisää vyön kiristämisen tarvetta ihan riippumatta siitä, syntyykö suomalaisia paljon vaiko vähän. Huono sosiaaliperäinen maahanmuutto ei kannata koskaan!

Kattomies

Quote from: Tulevaisuus on 19.05.2018, 08:44:09
Quote from: Nuiva kansalainen on 19.05.2018, 08:30:45
Valtamedia on jo vuosia maalaillut mielikuvaa siitä, että väestön väheneminen olisi Suomen/Euroopan/Japanin kannalta jotenkin huono asia ja sitä pitäisi väkisin paikkailla kehitysmaapohjaisella maahanmuutolla. Näin ei tietenkään oikeassa elämässä ole. Kirjoittelin aiheesta jo jonkin aikaa sitten tänne ja olen täysin samoilla linjoilla JHa:n kanssa. Japani on loistava esimerkki siitä, miten asiat hoidetaan oikein.

Japanilla on muutama kiistaton etu puolellaan: tukeva nuivuus, pitkä historia ja kansallisylpeys. Heillä on uskallusta tehdä päätöksiä jotka ovat heille itselleen oikein, suomi taas... noh, ei siitä sen enempää.

Ja edelleen, japanilaisista tuotteista suurin osa tehdään jossain muualla kuin Japanissa, logistisista, poliittisista tai ennen kaikkea kustannussyistä, ja voitot päätyvät kuitenkin Japaniin. Samaa tekee tosin muutkin maat, mutta parantamisen varaa toki on.

guest8096

Jos talousjärjestelmä on suunniteltu jatkuvan väestönkasvun varaan, niin sitten pitää varmaan muuttaa talousjärjestelmää, koska lopulta se on tehtävä kuitenkin.

Onkohan mikään maa hyötynyt kehitysmaalaisten laajamittaisesta maahantuonnista? Huoltosuhdetta se ei paranna eikä työllisyyttä nosta. Orjuus saattoi aikanaan toimia, mutta siinä oli omat ihmisoikeudelliset heikkoutensa, ja hyöty loppui siihen kun orjuus lopetettiin.

yrmio

Quote from: foobar on 19.05.2018, 10:16:59
Jos katsoo vaikkapa sen itsensä omilla elämäntavoillaan ja vaativuudellaan heikkotyötehoiseksi tehneen laardipallon ja Susanna Kosken välisen keskustelun jälkikäsittelyä, ei jää yhtään epäselväksi hallitseeko Suomessa julkista debattia monomaaninen vasemmistolainen hegemonia vai ei. Tämä on sekä Halla-ahon vahvuus että heikkous; vahvuus on se, että hän on yksi niistä harvoista joka uskaltaa systemaattisesti kyseenalaistaa tämän groupthinkin ja sen takana lymyilevät tavoitteet (mutta myös harhaluulot), mutta heikkous siinä mielessä, että mediahegemonia voi yksinkertaisesti vain lopettaa hänen ulostulojensa julkaisun, jos ne alkavat olla hegemonialle haitaksi.

Uskon että halla-aholaisella rohkean rehellisellä ajattelulla on Suomessa paljon enemmän kasvupotentiaalia kuin esim. demarien, vasemmistoliittolaisten ja vihreiden fundamentalistisella pätemisellä. Sen vain pitäisi päästä julkisuudessa tasapuolisesti ääneen. Sääli että tuo on hirvittävän hankalaa saada aikaan koska vihervasemmistofundamentalismi on suomalaisen journalismin ydinoppi.

Näinhän sitä luulisi mutta vitut. Sosialismi on kuin terva tukassa keskiverto Suomalaisessa eikä se siitä mihinkään muutu.

Suomalaisen ajatusmaailma menee kutakuinkin näin: olen palkkatyöläinen joten olen sossu/demari mutta jos voittaisin lotosta muuttuisin varmaankin porvariksi.

Juuri päinvastoin kuin järkevä ja rationaalinen ihminen tekisi. Jos voitait lotosta verottomasti loppuelämäsi rahat niin mitä ihmeen järkeä enää siinä vaiheessa on alkaa porvariksi. Palkkatyöläisenä taas kannatetaan järkyttävää verotusta ja tulonjakoa työtätekeviltä lusmuille.

Keskiverto ihminen on tollo kuin järvisimpukka.




Hakkapeliitta

Quote from: Frida Hotell on 19.05.2018, 10:48:18
Orjuus saattoi aikanaan toimia, mutta siinä oli omat ihmisoikeudelliset heikkoutensa, ja hyöty loppui siihen kun orjuus lopetettiin.

Orjuus ei oikeasti koskaan toiminut. Se hidastaa yhteiskunnan kehitystä. Teollinen vallankumous pääsi käyntiin kun orjuudesta luovuttiin.
Monikulttuurisuus on aivan ihana asia. Se on yksi tärkeimmistä rikkauksista. Jotta se säilyy rikkautena, koulussa täytyy olla enemmän resursseja.

Pekka Kemppainen

Quote from: Hakkapeliitta on 19.05.2018, 11:02:29
Quote from: Frida Hotell on 19.05.2018, 10:48:18
Orjuus saattoi aikanaan toimia, mutta siinä oli omat ihmisoikeudelliset heikkoutensa, ja hyöty loppui siihen kun orjuus lopetettiin.

Orjuus ei oikeasti koskaan toiminut. Se hidastaa yhteiskunnan kehitystä. Teollinen vallankumous pääsi käyntiin kun orjuudesta luovuttiin.

Rooma ei teollistunut koska orjuus oli käytössä. Siispä se tuhoutui.

Micke90

Quote from: Kattomies on 19.05.2018, 10:30:32
Ja edelleen, japanilaisista tuotteista suurin osa tehdään jossain muualla kuin Japanissa, logistisista, poliittisista tai ennen kaikkea kustannussyistä, ja voitot päätyvät kuitenkin Japaniin. Samaa tekee tosin muutkin maat, mutta parantamisen varaa toki on.

Kyllähän Suomenkin "työvoimapulan" voisi ratkaista teettämällä suomalaiset tuotteet kehitysmaissa mieluummin kuin raijaamalla kehitysmaalaisia tänne "kotoutettaviksi".

Tavan

Vaikka vanhat ihmiset tuottavat raihnaisuudellaan lisäkuluja yhteiskunnalle, ovat he toisaalta myös säyseämpiä, eivätkä siten työllistä esim. poliisia tai vankeinhoitoa nuorempien ikäluokkien malliin.

Japanin rauhallisuus ja niukka rikollisuus per capita johtuu osaltaan iäkkäästä väestöstä.
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.

Foundation

Quote– Maahanmuutto ei ole synnyttänyt meidän huoltosuhdeongelmaa, mutta se pahentaa sitä.

Automatisaatiohan on ollut jo pitkään käytössä ja aiheuttanut sen, että turhaan koulutetuille suomalaisille pitää keksiä tekemistä. Tällä kertaa sitä tekemistä keksitään maahanmuuton keinoin.

Kyllähän Jussin tämä pitäisi tietää. Pitäisikö Jussille hankkia taas vaihteeksi uusi ohjelmoija.
"Erityisesti on mainittava kokoomuksen Wille Rydman, jolla on järkeviä näkemyksiä ja joka onnistui toisella yrittämällä." - Jussi Halla-aho 2015

"Koska puheenaihe on jatkuvasti sama, huomaan pitäväni jatkuvasti suunnilleen samaa puheenvuoroa, mutta toistoahan ei koskaan ole liikaa." - Jussi Halla-aho 2015

Foundation

Quote from: Frida Hotell on 19.05.2018, 10:48:18
Jos talousjärjestelmä on suunniteltu jatkuvan väestönkasvun varaan, niin sitten pitää varmaan muuttaa talousjärjestelmää, koska lopulta se on tehtävä kuitenkin.

Jussihan viittasi tehokkuuteen

QuoteHalla-aho paikkaisi Japanin mallin mukaan väestön ikääntymistä teknologisella kehityksellä, robotisaatiolla ja toimintoja tehostamalla.

joka liittyy kapitalismiin ja oikeistolaisuuteen eikä siis mitenkään Jussiin.
"Erityisesti on mainittava kokoomuksen Wille Rydman, jolla on järkeviä näkemyksiä ja joka onnistui toisella yrittämällä." - Jussi Halla-aho 2015

"Koska puheenaihe on jatkuvasti sama, huomaan pitäväni jatkuvasti suunnilleen samaa puheenvuoroa, mutta toistoahan ei koskaan ole liikaa." - Jussi Halla-aho 2015

ämpee

Pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan joten voisimme ottaa mallia Japanista maahanmuuttopolitiikan suhteen ja Sveitsistä demokratian suhteen.
Niitä maita joista ei tarvita yhtään mitään on pilvin pimein.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Micke90

Halla-aho: Miten kukaan voi puhua sosiaaliturvasta vakavalla naamalla ennen maahanmuuttoa?

QuoteVeronmaksajien rahoja ei pidä Halla-ahon mukaan käyttää muodikkaisiin asioihin, kuten maahanmaahanmuuttajien elättämiseen.

– Keskeisissä maahanmuuttajaryhmissä työllisyysaste on ollut jo vuosikymmeniä alle 20 prosenttia. Miten kukaan voi vakavalla naamalla puhua sosiaaliturvasta eikä maahanmuutosta?

Halla-aho kertoi haluavansa avata äänestäjille enemmän asioiden syy-yhteyksiä. Perussuomalaisten kovalta näyttävää politiikkaa hän perusteli säästölinjalla.

– Emme kannata niin sanottua kovaa politiikkaa ilkeyttämme. Kannatamme sitä siksi, että muuten meillä ei ole edellytyksiä tehdä pehmeää politiikkaa siellä, missä sitä tarvitaan.

Painavaa ja kovaa asiaa!  :)

Alaric

Halla-aholta hyvää settiä linjapuheessa. Nyt tuli ainakin ihan kivasti näkyvyyttä valtamediassa :)

https://yle.fi/uutiset/3-10213527 (19.5.2018)

QuoteHalla-aho: Miten kukaan voi puhua sosiaaliturvasta vakavalla naamalla ennen maahanmuuttoa?

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho vertasi SDP:n vaalilupauksia nigerialaiskirjeisiin.

Perussuomalaiset haluaa irrottautua iskulauseista ja lähteä seuraaviin vaaleihin asiapuolueena. Timo Soinin puheenjohtajakaudelta tutuksi tulleita sutkauksia ei enää kuulla entiseen tahtiin.

Puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho otti lauantaina perussuomalaisten puoluevaltuustossa valtion kirstunvartijan roolin. Hän syytti löysästä taloudenpidosta sekä hallitusta että suurinta oppositiopuoluetta SDP:tä.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne lupaili vappupuheessaan enemmän rahaa eläkeläisille. Sata euroa kuukaudessa. Halla-aho pitää Rinteen lausuntoja löysinä vaalipuheina.

– Vertasin Rinteen puheita nigerialaiskirjeisiin. Kaikki tietävät, että sosiaalidemokraatit ei vaalien jälkeen nosta eläkkeitä, Halla-aho sanoo.

Halla-ahon mukaan häntä on usein neuvottu puhumaan enemmän eläkkeistä ja sosiaaliturvasta ja eläkkeistä ja keskittyä vähemmän maahanmuutosta "öyhöttämiseen".

– Voisinhan minä liittyä Rinteen kuoroon ja vaatia lisää rahaa kaikille ja kaikkeen hyvään. Minä en kuitenkaan pidä valehtelusta ja epärehellisyydestä.

"Oma kansa ensin"

Veronmaksajien rahoja ei pidä Halla-ahon mukaan käyttää muodikkaisiin asioihin, kuten maahanmaahanmuuttajien elättämiseen.

– Keskeisissä maahanmuuttajaryhmissä työllisyysaste on ollut jo vuosikymmeniä alle 20 prosenttia. Miten kukaan voi vakavalla naamalla puhua sosiaaliturvasta eikä maahanmuutosta?

Halla-aho kertoi haluavansa avata äänestäjille enemmän asioiden syy-yhteyksiä. Perussuomalaisten kovalta näyttävää politiikkaa hän perusteli säästölinjalla.

- Emme kannata niin sanottua kovaa politiikkaa ilkeyttämme. Kannatamme sitä siksi, että muuten meillä ei ole edellytyksiä tehdä pehmeää politiikkaa siellä, missä sitä tarvitaan.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho antoi kyytiä myös hallitukselle. Hän ei usko, että sote-uudistus säästää rahaa.

– Tarkoituksena ei ole parantaa terveyspalveluja, vaan avata veronmaksajien kukkaro monikansallisille terveysjättiläisille, jotka usein eivät edes maksa verojaan Suomeen.

Keskusta puolestaan sai Halla-aholta moittelta maakuntahallinnon hellimisestä. Vaikka perussuomalaiset kannattaa lähivaikuttamista, maakuntahallinnosta uhkaa Halla-ahon mukaan tulla himmeli, "jonka tehtävänä on generoida suojatyöpaikkoja ja kokouspalkkiota".

Halla-ahon mukaan perussuomalaiset kannattaa taloudessa terveen järjen politiikkaa. Sen toteuttamisessa nykyinen hallitus on Halla-ahon mukaan joutunut hakoteille. Talous on parantunut, mutta se ei johtuu maailmantalouden parantumisesta, ei hallituksen toimista.

– Kaikkien viime vuosien hallituksille miljardit ovat pikkurahoja, kun puhutaan maailmanparantamisesta tai maahanmuutosta. Meille oma kansa tulee ensin.

https://www.aamulehti.fi/uutiset/halla-aho-ryopyttaa-kovin-sanoin-maakuntauudistusta-mutta-uskoo-sen-silti-toteutuvan-perussuomalaisten-tuleva-linja-maakuntavaltuustoissa-eroaa-ainakin-yhdessa-asiassa-muista-200954984/ (19.5.2018)

QuoteHalla-aho ryöpyttää kovin sanoin maakuntauudistusta, mutta uskoo sen silti toteutuvan – Perussuomalaisten tuleva linja maakuntavaltuustoissa eroaa ainakin yhdessä asiassa muista

Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mukaan maakunnista uhkaa keskustan hellimässä maakuntauudistuksessa tulla kallis ja suurelta osin tarpeeton hallintohimmeli.

–Sen tärkein ominaisuus on generoida kokouspalkkioita ja suojatyöpaikkoja puolueiden toimijoille, Halla-aho sanoi lauantaina puolueensa valtuuston kokouksessa Helsingissä.

Halla-ahon mukaan maakuntauudistuksessa paikallinen itsehallinto pikemminkin heikkenee, koska maakunnat ovat valtion talutusnuorassa.

Ankarat säästövaatimukset johtavat Halla-ahon mukaan siihen, että maakuntavaltuustot voivat lähinnä päättää, mistä leikataan ja mitä palveluja suljetaan.

Hän ihmetteli sitä, että kuntien omaa jo valmiiksi turvonnutta hallintoa ei vastaavasti kevennetä, vaikka maakunnille siirtyy rahassa mitattuna suurin osa kuntien tehtävistä ja verotuloista.

(...)

Halla-aho perusteli sote-uudistuksen vastustusta sillä, ettei sitä ole toteutettu siinä järjestyksessä kuin hallitusohjelmassa sovittiin, aloittaen hoitoketjujen sovittamisesta yhteen ja vasta viimeisessä vaiheessa valinnanvapautta lisäten.

Valinnanvapautta hän kutsui kokoomuksen "pyhäksi lehmäksi", jonka tavoitteena ei ole parantaa terveyspalveluja, vaan avata veronmaksajien kukkaro monikansallisille terveysjättiläisille, jotka usein eivät edes maksa verojaan Suomeen.

Mikä erottaa muista?

Halla-aho olettaa, että maakunta- ja sote-uudistus toteutuvat vastustuksesta huolimatta. Silloin maakuntavaalit järjestetään ensi syksynä, vaikka aikataulullisesti ja kustannusten kannalta ne olisi hänestä järkevä yhdistää ensi kevään eduskuntavaaleihin, mikä myös lisäisi äänestysvilkkautta.

Perussuomalaisten linja maakuntavaltuustoissa eroaa kaikista muista Halla-ahon mukaan ainakin yhdessä asiassa.

–Kun julkisten terveyspalvelujen rahoituspohja on muutenkin helisemässä, on törkeää ja vastuutonta, että niiden piiriin otetaan uusia asiakasryhmiä kuten laittomasti maassa olevia.


(...)
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

Perttu Ahonen

Suomen porvaristolta on puuttunut 1980-luvulta alkaen kansallinen kaukonäköisyys ja punavihreällä politiikan laidalla sitä tuskin koskaan on ollutkaan. Ovat siis löytäneet toisensa ja lopputulos on Suomen kannalta ollut karmeaa jälkeä.

Onko BKT:n ikuinen kasvu tie aina parempaan tulevaisuuteen? Tavallinen vallanmedian propagandalla itseään ruokkinut tolvana ajattelee tai pikemminkin toistaa annettua BKT:n kasvun ilosanomaa ajattelematta asiaa tarkemmin, ehkei siihen ole kykyä, jos kohta haluakaan.

Tosiasia kuitenkin on, että jatkuva BKT:n kasvu ei ole, eikä kuvaa sen enempää ihmisten onnellisuutta, kuin muunkaan hyvinvoinnin tasaista jakautumista kaikkien BKT:n nostajien kesken. Itse asiassa me rikkaat länsimaat, Japani mukaan lukien olemme jo saavuttaneet sen tilan, jossa BKT:n tuleekin olla alhainen. BKT:n jatkuva nouseminen on ominaista kehittyville kehitysmaille ja alhainen tai jopa pysähtynyt BKT taas on kehittyneiden maiden ominaisuus ja osoitus asioiden oikeasta tilasta.

Jokainen, joka yleensä uhraa ajatustakaan maailman menolle ymmärtää sen, että jatkuva kasvu on syvässä ristiriidassa maapallon kestävän kehityksen kanssa. Se on yhteen sovittamaton asia.

Lainaan taas Emeritus professori Timo Vihavaisen kirjaa ja sen Japania ja yleensä talouskasvun kaikkivoipaisuutta koskevaa ajatusten kuvaa kirjasta Barbarian paluu. s. 252->

"Arvostetun Foreing Affairs- lehden taannoisena teemana (nro.2.  4/2016) oli: "Maailma on lattea, miten hitaasta kasvusta selvitään."
Japanin oloista lehti antaa varsin lohdullisen kuvan. Eläkepommi ei ole siellä valtakuntaa tuhonnut ja vaikka valtionvelka on tavattoman suuri, niin eletäänpä sitä senkin kanssa. Ei se ole mikään syy ruveta vaihtamaan väestöä ja tuomaan maahan sen perinteille ja hengelle täysin vierasta kulttuuria.

En tiedä mihin Japanin politiikka maahanmuutossa perustuu, mutta ainakin se sopii hyvin yhteen sen tervejärkisen ajattelun kanssa, jonka mukaan maahan ei kannata tuoda aikapommia, joka suurella varmuudella tulee ajan mittaan aiheuttamaan korvaamatonta tuhoa ja onnettomuutta kaikille osapuolille. Kaikkein typerintä olisi tämä tehdä "humanitaarisin" perustein eli pönkittää moraalista tyytyväisyyttä ottamalla säälistä elättejä. Ei valtioita ja kansakuntia niin hallita."

Eli yhtä kaikki. Elintasomme on nyt jo tavattoman korkea, eikä sitä oikeasti tarvitse enää nostaa. Nyt on aika ylläpitää korkeaa elintasoa ja tarvittaessa sitä voi jopa laskea ilman että taivas putoaa niskaamme.
Jos ja kuten järkevää olisi, tulee meidän säilyttää pohjoismainen hyvinvointivaltio ja sen säilyttäminen vaatii luonnollisesti vastavuoroisuutta kansakunnan sisällä. Pitää toimia oikeudenmukaisesti ja erityisesti tämä korostuu juuri oman kansan oikeudenmukaisen politiikan tekemisessä. Tämä tarkoittaa mielestäni myös oikeudenmukaisempaa tulonjakopolitiikka ja kaikkea muutakin kansan hyvinvointia lisäävää politiikkaa. Työtä pitää osata jakaa ja työssä pitää saada olla pidempään ennen eläköitymistä, jos se on työntekijän kannalta hyvä asia. Aivan samoin, myös varhais/osa-aika eläkkeelle pitää päästä sujuvammin, jos siihen on aihetta - sekin on työn jakamista ja vastavuoroisuutta.

Timo Vihavainen jatkaa hyvinvointivaltion olemassaolon oikeutuksesta. s. 256
"Hyvinvointivaltion lopettaminen ei ole välttämättömyys, vaan poliittinen valinta, joka on hyvin vaarallinen."  [..]  Pohjoismainen hyvinvointivaltio on koko maailman mitassa saavutus, jonka arvoa ei mitata rahassa. Ne tolkuttomia tuloja nauttivat henkilöt, jotka rahan ylivaltaa julistavat, sahaavat myös omaa oksaansa."

Nyt tilanne on se, että pohjoismaista hyvinvointivaltiota ovat alas ajamassa sekä punavihreät, joille pohjoismainen hyvinvointivaltio kuuluu kaikille maailman halukkaille, kuin mammonan palvonnan ilosanomaa julistavat ja kansallisen kaukonäköisyyden unohtaneet porvarit.  Punavihreät eivät halua ymmärtää, että hyvinvointivaltio ja rajaton maahanmuutto on toisensa poissulkevia asioita ja mammonaa palvova porvari politiikallaan ajaa itsekästä epätasa-arvoista ja vastavuoroisuuteen perustumatonta epäkansallista kehitystä, jonka lopussa savuaa hyvinvointivaltion rauniot.

Molempien, sekä internationalististen punavihreiden, että internationalististen porvarien harjoittaman politiikan lopputulema on Suomen valtion, Suomen kansan ja Suomen kulttuurin katoaminen aikaan ennen vuotta 0.





Shemeikka

Quote from: Lahti-Saloranta on 19.05.2018, 08:35:17
Halla-aho antaisi Suomen harmaantua Japanin malliin: Jos valtion rahat eivät riitä, kiristetään vyötä
Vaihtoehto hamaantumiselle on että väki muuttuu tummemmaksi ja lopuksi ihan mustaksi maahanmuuton myötä.

Näinpä. Tarkoituksena massahaittamaahanmuutolla on kansanvaihto Euroopassa.

Laatu korvaa määrän.
Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen

Tavan

Miksi ihmeessä yle uutisoi tästä näkyvästi? Oliko mediapimento vain persujen paranoidia foliohattuilua?

Joka tapauksessa hyvää settiä Jussilta!
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.

Pullervo

Hesarin juttu, josta toimittaja on jo korjannut kirjoitusvirheitään, mutta lopun kohta "[y]ksinkertaisten puoluehallituksen..." vaikuttaa jo tarkoituksellisesti jätetyltä.

Quote from: Helsingin SanomatHalla-aho: Perussuomalaisten ehdokkaaksi pääsemisen tärkein kriteeri on kyky saada ääniä, ei "erinomaisuus" (19.5.2018)

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho aikoo suunnata puoluejohdon työtä puolueen poliittisen ohjelman pohtimiseen tärkeissä talous- ja sosiaalipolitiikan kysymyksissä.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho uskoo sote- ja maakuntauudistuksen läpimenoon eduskunnassa, ja puolueen pitää siksi jo valmistautua maakuntavaalien ehdokasasetteluun.

Itse maakuntarakennetta hän pitää tarpeettomana ja kalliina hallintohimmelinä.

Halla-aho ohjeisti lauantaina perussuomalaisten puoluevaltuustossa pitämässään puheessa puolueen ehdokasasettelua muistuttamalla, että ehdokkaan kyky kerätä ääniä on puolueelle tärkeämpää kuin ehdokkaan "erinomaisuus".

"On tietenkin selvää, että kyky kerätä ääniä ei ole ainoa meriitti ehdokkaaksi pääsyyn, mutta yhtä selvää on, että se on keskeisen tärkeä meriitti. Koska demokratiassa eletään, ehdokkaan erinomaisuudestakaan ei ole paljon iloa hänelle itselleen tai puolueelle, jos hän ei saa ääniä vaaleissa"
, Halla-aho sanoi puheessaan.

(...)

Halla-aho käsitteli puheessaan myös puolueen poliittisen ohjelman kipukohtia. Hän totesi, että maahanmuutto-, kieli-, energia- ja kriminaalipolitiikassa puolueen on helppo löytää yksimielisyys yksityiskohdista.

Sen sijaan sosiaalipolitiikasta, verotuksesta, Eurooppa-politiikasta ja työmarkkinapolitiikasta puolueen jäsenten ja kannattajien näkemykset jakautuvat voimakkaasti.

"Me ehdottomasti tarvitsemme konkreettiset talous-, vero- ja sosiaalipoliittiset ohjelmat, mutta me emme voi asemoitua niissä kovin jyrkästi vasemmalle tai oikealle, koska nämä kysymykset eivät yhdistä meidän kannattajakuntaamme. Yhdistävät tekijät löytyvät muista asioista", hän sanoi.

Halla-ahon puheessaan esittämä kokoava teema on "terveen järjen talouspolitiikka". Sen periaatteita ovat esimerkiksi valtion velanoton supistaminen.

"Ensimmäinen periaate siis on, että vain sitä jaetaan, mitä on. Toinen, ja vielä tärkeämpi periaate on, että ensisijaisiin kohteisiin jaetaan ensin", hän sanoi.

Halla-ahon mukaan maahanmuuton ja maailmanparantamisen rahoittaminen pitää lopettaa ja rahat suunnata esimerkiksi vanhusten hoitoon, eläkkeisiin ja homekoulujen korjaamiseen.

Hän myös kritisoi ilmastonmuutoksen torjumisen liiallista korostamista ja puheita työvoiman tarveharkinnan lopettamisesta. Muuta konkretiaa Halla-aho ei terveen järjen talouspolitiikalleen esittänyt. Hän toivoi, että työtä jatketaan puoluehallituksessa.

"Yksinkertaisten puoluehallituksen pitää käyttää vähemmän aikaa jäsenhakemusten käsittelyyn ja muuhun askarteluun ja enemmän aikaa kannanottojen valmisteluun ja linjakeskusteluun", Halla-aho sanoi.



https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005686755.html

Alaric

Halla-ahon puhe puoluevaltuuston kokouksessa löytyy nyt myös videomuodossa Youtubesta.

https://www.youtube.com/watch?v=cKd2Ix8w8Dg (puhe alkaa ajassa 3:39)
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

repo

Quote from: Pullervo on 19.05.2018, 14:25:43
Hesarin juttu, josta toimittaja on jo korjannut kirjoitusvirheitään, mutta lopun kohta "[y]ksinkertaisten puoluehallituksen..." vaikuttaa jo tarkoituksellisesti jätetyltä.

Quote from: Helsingin Sanomat

Sen sijaan sosiaalipolitiikasta, verotuksesta, Eurooppa-politiikasta ja työmarkkinapolitiikasta puolueen jäsenten ja kannattajien näkemykset jakautuvat voimakkaasti.

Mitä häh?!

Voisin vannoa, että eilen katsomassani Halla-ahon kyselytunnin videossa Halla-aho sanoi, Eurooppa-politiikassa PS:ssä valitsee yksimielisyys. Onko tämä EU-fanaattisen Helsingin Sanomien omaa tulkintaa vai muistanko tosiaan näin väärin eilisen videon Halla-ahon sanoista. Jos jaksan, täytyy katsoa kohta videolta uudelleen myöhemmin tänään.
"Kokoomusvihassa ei ole mitään huvittavaa. Kolmannen polven kokoomuslaisena totesin 2000- luvun alussa, ettei Kokoomusta enää voi äänestää, eikä naurattanut minua yhtään silloin eikä edelleenkään." -- Emo

kelloseppä

Quote from: Tavan on 19.05.2018, 14:20:43
Miksi ihmeessä yle uutisoi tästä näkyvästi? Oliko mediapimento vain persujen paranoidia foliohattuilua?
...

Vaikka ansoitukseltahan myönnetty Ylen media-aika motiiveiltaan vaikuttaa, media-aikaa se kuitenkin on.

Ehkä Ylessä luotetaan keskimääräisen äänestäjän lyhyeen ja moninaista kokonaisuutta yksinkertaistavaan muistiin esim. seuraavalla logiikalla:

Halla-aho manasi esiin mörköjä, mutta hallitus sai/saa/tulee saamaan toimillaan ajettua möröt takaisin pimeään koloonsa.

Micke90

QuoteJoillain perussuomalaisten näkyvillä politiikoilla on ollut toistuvia ongelmia lainkuuliaisuudessa. Puolue on suhtautunut rikkeisiin ja rikosepäilyihin yleensä varsin pitkämielisesti.

Joo, kuten kiihottamisessa kansanryhmää vastaan.  :roll:

IDA

#4164
Quote from: repo on 19.05.2018, 14:51:21
Quote
Sen sijaan sosiaalipolitiikasta, verotuksesta, Eurooppa-politiikasta ja työmarkkinapolitiikasta puolueen jäsenten ja kannattajien näkemykset jakautuvat voimakkaasti.

Mitä häh?!

Voisin vannoa, että eilen katsomassani Halla-ahon kyselytunnin videossa Halla-aho sanoi, Eurooppa-politiikassa PS:ssä valitsee yksimielisyys. Onko tämä EU-fanaattisen Helsingin Sanomien omaa tulkintaa vai muistanko tosiaan näin väärin eilisen videon Halla-ahon sanoista. Jos jaksan, täytyy katsoa kohta videolta uudelleen myöhemmin tänään.

Tuo on linjapuheesta. Kyse oli asioista joita lähestyttäessä ei olla yksimielisiä lähinnä talouspolitiikan kannalta. Hesari tiivistää tuossa aika rajusti, mutta ei nyt väärää todistusta anna.
qui non est mecum adversum me est

guest15133

Quote from: foobar on 19.05.2018, 10:16:59
Jos katsoo vaikkapa sen itsensä omilla elämäntavoillaan ja vaativuudellaan heikkotyötehoiseksi tehneen laardipallon ja Susanna Kosken välisen keskustelun jälkikäsittelyä, ei jää yhtään epäselväksi hallitseeko Suomessa julkista debattia monomaaninen vasemmistolainen hegemonia vai ei. Tämä on sekä Halla-ahon vahvuus että heikkous; vahvuus on se, että hän on yksi niistä harvoista joka uskaltaa systemaattisesti kyseenalaistaa tämän groupthinkin ja sen takana lymyilevät tavoitteet (mutta myös harhaluulot), mutta heikkous siinä mielessä, että mediahegemonia voi yksinkertaisesti vain lopettaa hänen ulostulojensa julkaisun, jos ne alkavat olla hegemonialle haitaksi.

Uskon että halla-aholaisella rohkean rehellisellä ajattelulla on Suomessa paljon enemmän kasvupotentiaalia kuin esim. demarien, vasemmistoliittolaisten ja vihreiden fundamentalistisella pätemisellä. Sen vain pitäisi päästä julkisuudessa tasapuolisesti ääneen. Sääli että tuo on hirvittävän hankalaa saada aikaan koska vihervasemmistofundamentalismi on suomalaisen journalismin ydinoppi.

"..itsensä omilla elämäntavoillaan ja vaativuudellaan heikkotyötehoiseksi tehneen laardipallon"

Onko tämä keskimääräisen hallapersuäänestäjän käsitys työkyvyttömästä ihmisestä? Ja naisista - Tikkanen ei ole ok, koska hänen ulkonäkönsä ei miellytä silmää?

Jos on, ei taida tulla PS:sta mitään vaa'ankielipuoluetta. Muutenkin tällä palstalla saa vähän väliä lukea naisia dissaavia kommentteja, joissa ulkonäkö on nostettu keskiöön. Joten kaikki nuivat naiset varmaan ryntäävät ihan kympillä äänestämään hallapersuja luettuaan palstaa...

Tikkanen ei muuten ole julkisuuden henkilö lain tarkoittamassa mielessä, joten syyllistyit kommentissasi kunnianloukkaukseen.

guest15133

Erittäin hyvä, että nyt aletaan avaamaan persujen politiikkaa kaikilla asiarintamilla. Ja Jussin PS:n linja alkaa tulla selväksi äänestäjien ns. kynnyskysymyksissä. Tästä on hyvä jatkaa, ja uskon muiden medioiden pian seuraavan Ylen esimerkkiä, varsinkin kun persut saavat uutta ohjelmaa ulos.

Suosituimmuuden korostaminen ehdokasasettelussa liittynee Huhtasaareen. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, ettei häntä pitäisi missään tapauksessa laittaa Brysseliin, vaan sinne esimerkiksi Purra, jolla on paremmat mahdollisuudet pärjätä käytännön lainsäädäntötyössä, jossa pitää kyetä työskentelemään vierailla kielillä. Huhtasaaren kaltaisia karismaattisia puhujia on kotimaassa aika vähän, joten hänen paikkansa on ennemmin täällä. Maakuntavaaleja ei kannata myöskään väheksyä, sillä maakuntien tulevaisuuden painoarvo on vielä epäselvä ja jos ne tulevat, voi olla, että siellä piankin on merkittävää vaikutusmahdollisuutta tarjolla.

IDA

Quote from: RedBear on 19.05.2018, 18:39:00
Suosituimmuuden korostaminen ehdokasasettelussa liittynee Huhtasaareen. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, ettei häntä pitäisi missään tapauksessa laittaa Brysseliin, vaan sinne esimerkiksi Purra, jolla on paremmat mahdollisuudet pärjätä käytännön lainsäädäntötyössä, jossa pitää kyetä työskentelemään vierailla kielillä.

Ei sinne voi laittaa ketään. Ihmisten pitää ensin äänestää. Tavoitehan on vähintään säilyttää kaksi paikkaa. Se vaatii koko maassa tunnettuja ehdokkaita ainakin muutaman. Ja kyllä siellä pärjää englannilla, jota Laura Huhtasaari osaa erinomaisesti. Itse asiassa siellä pitäisi pärjätä millä tahansa euroopan kielellä, myös suomella.
qui non est mecum adversum me est

Phantasticum

Quote from: repo on 19.05.2018, 14:51:21
Voisin vannoa, että eilen katsomassani Halla-ahon kyselytunnin videossa Halla-aho sanoi, Eurooppa-politiikassa PS:ssä valitsee yksimielisyys.

Kuuntelin puheen. Ja kyllä oli niin, että Eurooppa-politiikassa ei ole yksimielisyyttä. Olin yllättynyt, tai sitten en ollut. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on toinen asia, jossa ei ole yhteistä perussuomalaista kantaa. Tämä taas ei ollut yllätys. Asia tuli esiin vasta viimeisen minuutin aikana ja ainoastaan lyhyenä mainintana.

Eurooppa-politiikka on aika jännä juttu, koska perussuomalaiset on aikaisemmassa inkarnaatiossaan profiloitunut nimenomaan EU-kriittisenä puolueena, Eurooppa on yhtä kuin EU, ja omassa presidentinvaalikampanjassaan Huhtasaari oli valmis jopa eroamaan EU:sta. Euroa Halla-aho ei maininnut. Ne perussuomalaiset toimijat, joiden Nato-kanta on ehdottoman kielteinen, joutunevat vielä nikottelemaan oman perussuomalaisuutensa kanssa.

Tärkeintä on se, että toisin kuin viime kierroksella, äänestäessään perussuomalaisia äänestäjä tietää mitä saa.

risto

Ymmärtääkseni Persuissa ollaan kautta linjan hyvin EU-kriittisiä ja EU:n syvenevää integraatiota eli itsenäisyyden menettämistä vastaan. Eroa tulee sitten siinä, halutaanko totaalista eroa EU:sta ja/tai Eurosta, ja jos halutaan, niin kuinka nopealla aikataululla.

En ainakaan muista yhdeltäkään nykypersulta kuulleeni mitään EU:n ylistyshymniä.
"JH-a:n ei suurmoskeijalle oli niin pitkä ja perusteellinen, että tyhmimmät luulivat sen olevan kyllä." -Faidros.