News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

USA:n presidentinvaalit 2020 ja jälkipelit

Started by toumasho, 10.11.2016, 14:32:56

Previous topic - Next topic

Kova luu

#990
Trump voittaa lähes varmasti

Quote

Yllätysennuste: Donald Trump voittaa lähes varmasti

Professori Helmut Norpothin ennustemalli on osunut oikeaan lähes aina.

Stony Brook -yliopiston professori Helmut Norpothin kehittämä malli on osoittautunut tarkaksi Yhdysvaltain presidentinvaalien voittajan ennustamisessa.

Primary Model -malli arvioi maaliskuun 7. päivänä 2016 republikaanien Donald Trumpin voittavan demokraattien Hillary Clintonin 87 prosentin todennäköisyydellä.

Nyt Donald Trumpin uudelleenvalinnan todennäköisyydeksi arvioidaan 91–95 prosenttia. Arvio poikkeaa lähes kaikista julkisuudessa esillä olevista.

Professorin mukaan malli on kuitenkin erehtynyt vain kaksi kertaa vuoden 1912 jälkeen, jolloin puolueet siirtyivät nykyiseen esivaalijärjestelmään. Mallin mukaan esivaaleissa vahvasti menestynyt ehdokas voittaa pääsääntöisesti heikommin menestyneen ehdokkaan.   

https://www.verkkouutiset.fi/professorin-yllatysennuste-donald-trump-voittaa-lahes-varmasti/#d189400c

nochWunder

Toivottavasti voittaa, koska mitä meille jää jäljelle jos järki ei hallitsisi missään länsimaissa.

Mitä olen viimeaikoina kuunnellut Trumpin ja hänen sihteerinsä McEnanin ulostuloja, olen vakuuttunut, että Trumpin työryhmä tietää tismalleen missä mennään. Heillä lienee oikeasti vähintään yhtä hyvä käsitys tilanteesta kuin tämän foorumin kumulatiivinen käsitys. Ei ihmekään, että vasen laita vetää itkupotkuraivareita ja fantasioi salamurhista. Trump on aito uhka heille, ja koko läntisen maailman sosialisteille.

Mutta he ovat yksin. He ovat aivan liian yksin. Instituutioita ei nujerreta edes kahdessa kaudessa.
Suomessa on todellisuudessa vain yksi puolue aina vallassa, vapaamuurarit. Heitä ohjaa eliitti. Ihmisten pitää herätä tajuamaan tämä. Koko valtiovalta kuuluu vankilaan!

Puuha-Pepe

Quote from: Kova luu on 08.07.2020, 18:47:44
Trump voittaa lähes varmasti

Quote

Yllätysennuste: Donald Trump voittaa lähes varmasti

Professori Helmut Norpothin ennustemalli on osunut oikeaan lähes aina.

Stony Brook -yliopiston professori Helmut Norpothin kehittämä malli on osoittautunut tarkaksi Yhdysvaltain presidentinvaalien voittajan ennustamisessa.

Primary Model -malli arvioi maaliskuun 7. päivänä 2016 republikaanien Donald Trumpin voittavan demokraattien Hillary Clintonin 87 prosentin todennäköisyydellä.

Nyt Donald Trumpin uudelleenvalinnan todennäköisyydeksi arvioidaan 91–95 prosenttia. Arvio poikkeaa lähes kaikista julkisuudessa esillä olevista.

Professorin mukaan malli on kuitenkin erehtynyt vain kaksi kertaa vuoden 1912 jälkeen, jolloin puolueet siirtyivät nykyiseen esivaalijärjestelmään. Mallin mukaan esivaaleissa vahvasti menestynyt ehdokas voittaa pääsääntöisesti heikommin menestyneen ehdokkaan.   

https://www.verkkouutiset.fi/professorin-yllatysennuste-donald-trump-voittaa-lahes-varmasti/#d189400c

Mitenkähän tuo esivaaleihin pohjautuva malli toimii, jos rebut ei käytännössä järjestäneet esivaaleja? Tuossa Verkkouutisten jutussa on muuten käännösvirhe. Mallia on käytetty 1996 alkaen, eli 6 vaaleissa, ei vuodesta 1912. Mallin tausta-aineisto on vuodesta 1912 alkaen.

Puskistahuutelija

Quote from: Puuha-Pepe/quote] Mitenkähän tuo esivaaleihin pohjautuva malli toimii, jos rebut ei käytännössä järjestäneet esivaaleja? Tuossa Verkkouutisten jutussa on muuten käännösvirhe. Mallia on käytetty 1996 alkaen, eli 6 vaaleissa, ei vuodesta 1912. Mallin tausta-aineisto on vuodesta 1912 alkaen.

Ennen kuin korona laittoi kaiken mukkelis mukkelis, Trump sai järjettömän kovia äänimääriä puolueen esivaaleissa vaikka todellista uhkaa ei edes ollut. Hakkasi monissa osavaltioissa Obaman istuvana presidenttinä saamat esivaalien äänimäärät selkeällä marginaalilla.

Supernuiva

Mitä tapahtuisi maailmanpolitiikassa, jos Trump häviäisikin vaalit? Millaista politiikkaa Bidenin tukijoukot tekisivät tämän dementia-ukon nimissä?

Sir

Quote from: Kova luu on 08.07.2020, 18:47:44
Trump voittaa lähes varmasti

Quote

Yllätysennuste: Donald Trump voittaa lähes varmasti

Professori Helmut Norpothin ennustemalli on osunut oikeaan lähes aina.

Stony Brook -yliopiston professori Helmut Norpothin kehittämä malli on osoittautunut tarkaksi Yhdysvaltain presidentinvaalien voittajan ennustamisessa.

Primary Model -malli arvioi maaliskuun 7. päivänä 2016 republikaanien Donald Trumpin voittavan demokraattien Hillary Clintonin 87 prosentin todennäköisyydellä.

Nyt Donald Trumpin uudelleenvalinnan todennäköisyydeksi arvioidaan 91–95 prosenttia. Arvio poikkeaa lähes kaikista julkisuudessa esillä olevista.

Professorin mukaan malli on kuitenkin erehtynyt vain kaksi kertaa vuoden 1912 jälkeen, jolloin puolueet siirtyivät nykyiseen esivaalijärjestelmään. Mallin mukaan esivaaleissa vahvasti menestynyt ehdokas voittaa pääsääntöisesti heikommin menestyneen ehdokkaan.   

https://www.verkkouutiset.fi/professorin-yllatysennuste-donald-trump-voittaa-lahes-varmasti/#d189400c

En tiedä miksi juttu on julkaistu nyt, kun itse ennuste on maaliskuulta. Siinä vaiheessa tosiaan Trumpin uudelleenvalinnan todennäköisyys näyttikin aika hyvältä. Norpoth on itse lisännyt ennusteeseensa seuraavan:
"Caution: The massive disruptions caused by the Coronavirus outbreak may prompt me to revise the forecast, especially if there is a crack in Trump support."

Jos katsot Trumpin "job approval", niin tämä oli lähimpänä 50-50 tilannetta juuri silloin maaliskuussa, kun ennuste tehtiin. Demokraatit olivat juuri munanneet Trumpin viraltapanon keskittymällä vain Ukrainaan (sen sijaan, että olisivat menneet hänen rahojensa perään). Sitten tuli korona, johon vastauksen Trump munasi niin pahasti, että on tällä hetkellä hyvin lähellä rikkoa ennätyksensä siinä miten paljon job approval on pakkasella. Koska marraskuun vaalit ovat ennen kaikkea kansanäänestys Trumpista, tämä on samalla tehnyt hänen valintansa entistä vaikeammaksi. Tässä ei näyttäisi edes haittaavan paljoa se, että demokraatit valitsivat suunnilleen huonoimman mahdollisen kandidaatin häntä vastaan. Biden on hajuton ja mauton kandidaatti, joka ei herätä samalla tavoin intohimoja kuin Clinton viime vaaleissa. Kaikki Trumpia vastustavat äänestävät häntä, koska muutakaan ei ole tarjolla. Ratkaisevaa on siis se, miten Trumpin kausi jatkuu, eikä mikään osoita sitä, että tilanne olisi parantumassa. Nykyvauhdilla (yli 50k uutta koronatapausta per päivä) kouluja ei saada avattua elokuussa.

Quote from: Supernuiva on 08.07.2020, 22:41:37
Mitä tapahtuisi maailmanpolitiikassa, jos Trump häviäisikin vaalit? Millaista politiikkaa Bidenin tukijoukot tekisivät tämän dementia-ukon nimissä?

Jos Biden voittaisi vaalit nykyhetken numeroin, niin tämä tarkoittaisi todennäköisesti sitä, että demokraatit voittaisivat sitten myös senaatin. Tässä tilanteessa (sekä edustajainhuone että senaatti demokraattien kässissä) suurin osa demokraateista toivoo vain sitä, että Biden kiltisti allekirjoittaa kaikki lait, mitä kongressi hänen eteensä lykkää ja nimittää korkeimpaan oikeuteen ainakin Gingsburgille samansuuntaisen seuraajan.

Täältä voit lukea Bidenin omasta visiosta. Aika lailla kaikki jatkuu niin kuin ennenkin.
trumpery = something without use or value; rubbish; trash; worthless stuff. Dictionary.com

Beef Supreme

https://yle.fi/uutiset/3-11212596

Yleisradio sen tiesi: Trumpin kampanja aiheuttaa koronaa. BLM tietenkään ei.
Quote
9.7. klo 6.27 Tulsassa tartuntapiikki Trumpin kampanjoinnin jälkeen
Yhdysvalloissa koronatartunnat ovat lähteneet nousuun Oklahoman Tulsassa vain vähän reilu kaksi viikkoa sen jälkeen, kun presidentti Donald Trump järjesti kaupungissa vaalikampanjatilaisuuden. Asiasta kertoo uutiskanava CNN.

Ilahduttavaa kuinka verorahoitteinen kotimediamme osallistuu tunnollisesti antitrumpkampanjaan.

WinstonSmith

Joe Bidenin vaalikampanjan strategia on piilottaa Biden vaalipäivään asti yleisöltä. Biden ei missään tapauksessa pysty käymään vaaliväittelyä Trumpin kanssa, joten he keksivät kaikenlaisia tekosyitä, kunnes väittelyä ei voida enää pitää. Tucker Carlson piti hyvän puheen Bidenin kampanjasta, mutta suurimmaksi osaksi se oli kuitenkin sananvapaudesta ja todella hyvä puhe siitä mitä on tapahtumassa.

https://www.youtube.com/watch?v=eERIBBCBZcY
President Putin: Our state was built around values of multiethnic harmony. 

❗️ Our adversaries, people with neo-colonial mindsets – halfwits, in fact – are unable to realise that diversity makes us stronger.

Totti

LOL ;D Hannityllä hulvaton revittely:

https://www.youtube.com/watch?v=KdInZo7gPuY

Demokraattinen puolue on täysin sosialistien kaappaama ja Biden on enää pelkkä sätkynukke marxisteille, jotka ovat purkamassa koko valtion: "järjestelmä pitää purkaa", poliisi pitää lakkauttaa, markkinatalous pitää lakkauttaa, kymmenien miljoonien maahanmuutto, rajat lakkautettava, "ilmainen" sosiaaliturva ja terveydenhuolto kaikille - myös kymmenille miljoonille laittomille maahanmuuttajille, kymmeniä biljoonia maksava Green New Deal jne. jne.

Demokraattien vaaliohjelma on sosialistisen hulluuden huipentuma epärealistisuudessaan ja järjettömyydessään. Biden on jo niin sekaisin, ettei muista edes kuka hän on ja nyt Biden ja Sanders ovat kirjoittamassa yhteistä sosialistista kampanjaohjelmaa, jolla kuvitellaan voittavan vaalit. Tätä utopistista konkurssisosialismia ajaa siis se sama demokraattien lössi, joka haukkuu Trumpin epäpäteväksi 24/7 ja haluavat korvaa hänet dementoituneella avohoitopotilaalla.

Meteli demokraattien sosialismin ympärillä on kova kiitos myötämielisen ja kritiikittömän median, mutta maan suuri äänestävä enemmistö ei missään nimessä tule kannattamaan venezuelalaista sosialismia. Gallupit ovat siis kaikesta päätellen vielä enemmän päin helvettiä kun 2016. Silloin demokraateilla oli vielä tarjolla samaa vanhaa sotimista ja korruptiota epämukavalla ehdokkaalla, politiikka, jonka kansa periaatteessa voisi vielä sietää. Nyt demokraatit tarjoavat täysimääräistä bolsheviikien vetämää sosialistista vallankumousta, jonka keulahahmo on kävelevä muumio.
Sosialisti on mätä ydintä myöten.
- kansanviisaus

Julleht

Tätä on kyllä lähes viihdyttävä katsoa, miten osa jenkkivasemmistosta pitää Bideniä lähinnä konservatiivisen status-quon ylläpitäjänä, jotkut lähes puolifasistina, eikä kampanja heidän mielestään aja ollenkaan näiden tavoitteissa, kun taas osa Trump-kannattajista on sitä mieltä, että hän on täysin juuri näiden radikaalimarxistiglobalistien talutusnuorassa oleva sätkynukke, joka toteuttaa pilkulleen ääriääriäärivasemmiston tavoitteita.

Sen minä sanon, että Yhdysvaltain poliittinen keskustelu on rikki. Onneksi se läikkyy ainakin tässä vaiheessa vielä kovin maltillisesti kotimaahan.
The road to wisdom? Well, it's plain
And simple to express:
Err
and err
and err again,
but less
and less
and less.

justustr

Quote from: Julleht on 09.07.2020, 17:05:29
Tätä on kyllä lähes viihdyttävä katsoa, miten osa jenkkivasemmistosta pitää Bideniä lähinnä konservatiivisen status-quon ylläpitäjänä, jotkut lähes puolifasistina, eikä kampanja heidän mielestään aja ollenkaan näiden tavoitteissa, kun taas osa Trump-kannattajista on sitä mieltä, että hän on täysin juuri näiden radikaalimarxistiglobalistien talutusnuorassa oleva sätkynukke, joka toteuttaa pilkulleen ääriääriäärivasemmiston tavoitteita.

Sen minä sanon, että Yhdysvaltain poliittinen keskustelu on rikki. Onneksi se läikkyy ainakin tässä vaiheessa vielä kovin maltillisesti kotimaahan.

Samaa mieltä. En viitsi enää edes katsoa jenkkiuutisointia, sen enempää Foxia kuin CNN:ää. Molemmat ihan puhtaita propagandatuutteja. Kummastakaan ei voi uskoa sanaakaan.

Don Nachos

Quote from: Julleht on 09.07.2020, 17:05:29
Tätä on kyllä lähes viihdyttävä katsoa, miten osa jenkkivasemmistosta pitää Bideniä lähinnä konservatiivisen status-quon ylläpitäjänä, jotkut lähes puolifasistina, eikä kampanja heidän mielestään aja ollenkaan näiden tavoitteissa, kun taas osa Trump-kannattajista on sitä mieltä, että hän on täysin juuri näiden radikaalimarxistiglobalistien talutusnuorassa oleva sätkynukke, joka toteuttaa pilkulleen ääriääriäärivasemmiston tavoitteita.

Trumpin kannattajat ovat pahassa psykoosissa. Uskovat kaikki Fox kanavan älyvapaat valheet. Biden on oikeistolainen ja erittäin kaukana Bernie Sandersista. Osa Republikaaneistakin haluaa Bidenin presidentiksi Status Quon takia. Trump oli niin pahasti eliitin talutusnuorassa että eliitti sai läpi oman verouudistuksensa. Lisäksi Wall Streetin vedättäjät saivat myös hauamansa Trumpilta. Nyt kun nämä on jo tehty, niin Trumpille ei ole juuri käyttöä. Trumpin jatkuva sekoilu vaikeuttaa yritysten toimintaa, kun ei koskaan tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Niinpä aika moni kaipaa stabiilia arkea.

Koronavirus jatkaa leviämistä konservatiivien osavaltioissa ja se myös laskee Trumpin kannatusta. Ihmiset odottavat Presidentiltä johtajuutta asiassa, mutta presidentti horisee vain patsaista ja marsista.

Kun kannatus laskee, niin silloin on tapana aloittaa sota. Tällä kertaa yritetään aloittaa kulttuurisota. Mutta koska korona, niin se ei oikein äänestäjissä resonoi oman lahkon ulkopuolella. Päätös erota WHOsta tuskin tuo yhtään ääntä lisää.

Trumpin kannatus on nyt alimmillaan sitten 2019 tammikuun: 40,4%
https://projects.fivethirtyeight.com/trump-approval-ratings/

QuoteDemocrat Joe Biden holds a 9-point national lead over President Donald Trump among registered voters for the November 2020 election, 49 percent to 40 percent. 

The trial heat numbers from the latest Economist/YouGov Poll have not shifted significantly from last week. Biden continues to lead Trump among registered Black voters (81% vs 6%), Hispanic Americans (72% vs 19%), and Americans with some college education (% vs %). Biden also leads among women (53% vs 37%), adults under 30 years old (52% vs 38%), 

President Trump leads Biden among white Americans (50% vs 40%), adults over 65 years old (54% vs 42%), and those who do not have a college education (48% vs 40%). 
https://today.yougov.com/topics/politics/articles-reports/2020/07/08/biden-leads-trump-9-points-poll

Kansahan on nyt ennätyksellisen jakautunut. Koskaan aiemmin ei ole niin jyrkästi kannatettu ja vastustettu ketään ennen Trumpin vaalikautta. Nyt monissa asioissa ollaan todella jyrkästi eri mieltä. Jonkin sortin saavutus sekin.
"Religion was invented when the first con man met the first fool."
- Mark Twain

Kultti on uskonto jolla on vähän seuraajia. Uskonto on kultti jolla on paljon seuraajia.

kivimies

Quote from: Don Nachos on 09.07.2020, 21:46:40

Biden ei ole oikeistolaista nähnytkään, vaan tarjoaa D-politiikkaa identiteettipolitiikalla höystettynä.

Ja nuo kyselyt tosiaan näyttävät pitkää etumatkaa, mutta vaaleihin on vielä aikaa ja sitä aiemmin Bidenin pitäisi selviytyä kolmesta väittelystä, mikä on hänelle hankalaa, koska hän kärsii dementiasta. Kyselyissä näkyy myös, että Trumpin kannattajat ovat innokkaampia. Vaaleja ei ratkaista kannatuksen, vaan annettujen äänien perusteella.

Ja mitä tulee koronaan, niin tartuntoja tulee, mutta kuolemia ei tule lainkaan vastaavalla tahdilla kuin huhtikuussa.

Sen leviämistä on vaikea estää, kun joidenkin oli pakko mellakoida viimeisen kuukauden aikana.

mannym

Quote from: Don Nachos on 09.07.2020, 21:46:40
Trumpin kannattajat ovat pahassa psykoosissa. Uskovat kaikki Fox kanavan älyvapaat valheet. Biden on oikeistolainen ja erittäin kaukana Bernie Sandersista. Osa Republikaaneistakin haluaa Bidenin presidentiksi Status Quon takia. Trump oli niin pahasti eliitin talutusnuorassa että eliitti sai läpi oman verouudistuksensa. Lisäksi Wall Streetin vedättäjät saivat myös hauamansa Trumpilta. Nyt kun nämä on jo tehty, niin Trumpille ei ole juuri käyttöä. Trumpin jatkuva sekoilu vaikeuttaa yritysten toimintaa, kun ei koskaan tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Niinpä aika moni kaipaa stabiilia arkea.

Ja kun katsoo todellisuuteen niin Biden ja Sanders julkistivat juuri yhteistyössä askarrellut ehdotuksensa tulevasta poliittisesta suunnasta ja voi sanoa että ei kyllä oikeistolaisuudesta ole tietoakaan. https://edition.cnn.com/2020/07/08/politics/joe-biden-bernie-sanders-task-force-recommendations/index.html
QuoteJoint Biden-Sanders task forces unveil progressive platform after months of negotiations
By Eric Bradner, Arlette Saenz, Sarah Mucha, Kate Sullivan and Jeff Simon, CNN

Updated 0142 GMT (0942 HKT) July 9, 2020
This is Joe Biden's best path to win in 2020

QuoteKoronavirus jatkaa leviämistä konservatiivien osavaltioissa ja se myös laskee Trumpin kannatusta. Ihmiset odottavat Presidentiltä johtajuutta asiassa, mutta presidentti horisee vain patsaista ja marsista.

Kun muistat että Presidentillä ei vieläkään ole valtaa osavaltioiden terveydenhuollon yms asioissa niin miten se johtajuuden pitäisi näkyä? Kenties Trumpin pitäisi mennä kellariin ja lähetellä vain videoita ulkomaailmaan. Kuten Biden tekee. Kenties se on juuri sitä suurta johtajuutta..

Niissä osavaltioissa on kyllä pantu samalla merkille että koronakuolemat ovat laskussa vaikka tapaukset ovat nousussa. Selitäppäs se?

QuoteKun kannatus laskee, niin silloin on tapana aloittaa sota. Tällä kertaa yritetään aloittaa kulttuurisota. Mutta koska korona, niin se ei oikein äänestäjissä resonoi oman lahkon ulkopuolella. Päätös erota WHOsta tuskin tuo yhtään ääntä lisää.

Ai nyt Trump yrittää aloittaa kulttuurisodan? Uutisisku se sota on ollut käynnissä jo vuosia ja demokraatit ovat sitä lähinnä lietsoneet. Eli Trump ei aloittanut kulttuurisotaa, vaan Trump vastaa siihen ja sosialistiset lumihiutaleet menettävät rakkojensa toiminnan.

QuoteTrumpin kannatus on nyt alimmillaan sitten 2019 tammikuun: 40,4%

Niin? Muistaakseni Trumpin kannatus on ollut jatkuvasti polleissa alhaalla.

QuoteKansahan on nyt ennätyksellisen jakautunut. Koskaan aiemmin ei ole niin jyrkästi kannatettu ja vastustettu ketään ennen Trumpin vaalikautta. Nyt monissa asioissa ollaan todella jyrkästi eri mieltä. Jonkin sortin saavutus sekin.

Niin ajatella Trumpin yrityksistä yhdistää kansaa huolimatta. Demokraatit ovat median tuella repimässä kansaa kahtia. Sikäli muuten tuota mielipiteiden jyrkkyyksiä helpottaisi myös se että sosialistit pitäisivät maalitolppansa paikoillaan. Eivätkä siirtelisi niitä jatkuvasti.

Bidenin polleihin kun mennään niin minusta on mukavampi seurata esivaaleja joissa ei ole kuukausiin ollut mukana muita ehdokkaita kuin Biden. Hän tietysti voittas mutta samalla näemme etteivät demokraatit seiso yhtenä rintamana hänen takanaan. Hän jää nimittäin äänissä että prosenteissa Trumpia jälkeen. Ja se kertoo enthusiasm gap:ista ja siitä että kaikesta median paasauksesta ja Bidenin suojelusta huolimatta, Biden ei pärjää.

"I would rather have questions that can't be answered than answers that can't be questioned."

Once data has been adjusted, it is no longer data, it is an artifact of analysis...

"Human beings are born with different capacities. If they are free, they are not equal. And if they are equal, they are not free."

Sir

Quote from: Julleht on 09.07.2020, 17:05:29
Tätä on kyllä lähes viihdyttävä katsoa, miten osa jenkkivasemmistosta pitää Bideniä lähinnä konservatiivisen status-quon ylläpitäjänä, jotkut lähes puolifasistina, eikä kampanja heidän mielestään aja ollenkaan näiden tavoitteissa, kun taas osa Trump-kannattajista on sitä mieltä, että hän on täysin juuri näiden radikaalimarxistiglobalistien talutusnuorassa oleva sätkynukke, joka toteuttaa pilkulleen ääriääriäärivasemmiston tavoitteita.

Sen minä sanon, että Yhdysvaltain poliittinen keskustelu on rikki. Onneksi se läikkyy ainakin tässä vaiheessa vielä kovin maltillisesti kotimaahan.

Niin, Biden oli Obaman varapresidentti. Hän on poliittisilta linjauksiltaan varsin lähellä Obamaa, ehkä piirun verran oikealle hänestä. Eli siis demokraattisen puolueen valtavirtaa. Eurooppalaisessa mittakaavassa siis oikealle keskustasta, CDU, Suomen Kokoomus tai Britannian konservatiivit olisivat hänelle luonnollinen koti. Obama ei saanut aikaan USA:han edes julkista terveydenhuoltoa, joka esim. Boris Johnsonin Britanniassa on täysin normaalia päiväelämää, jota ei kenellekään tulisi siellä mieleenkään kyseenalaistaa. Biden ei sitä aja USA:han. Sen toteutumisen ainoana toivona on se, ettei hän panisi valtavasti vastaan, jos kongressi lähtisi sitä tositoimin ajamaan.

Trumpin marxismijuttu on taas puhdasta kansan pelottelua, jolla ei ole mitään tekemistä minkään todellisuuden kanssa. Jos äärivasemmisto oikeasti muodostaisi demokraattipuolueen peruskannattajaryhmän tai johtaisi sitä jonnekin, niin minkä ihmeen takia ne olisivat valinneet Bidenin puolueen ehdokkaaksi? Sanders, joka ei hänkään mikään äärivasemmistolainen ole, vaan perusdemari, olisi todennäköisesti ollut puolueen ehdokas, jos oikeasti vasemmalle kallellaan ihmiset olisivat päässeet päättämään.

Oma veikkaukseni on se, että Trump veikkaa väärää hevosta. Hän luulee, että kansaa oikeasti kiinnostaa tässä vaiheessa kulttuurisota BLM vs konfederaation patsaat. Tuo asia kiinnostaa vain kansan ääriryhmiä. Suurta keskustaa kiinnostaa se, miten koronavirus saadaan kuriin, talous kasvamaan ja työttömyys alas. Heitä ei voisi kiinnostaa vähempää ne rasistien patsaat, joihin Trump tuntuu nyt olevan puheissaan juuttunut.
trumpery = something without use or value; rubbish; trash; worthless stuff. Dictionary.com

kivimies

Quote from: Sir on 10.07.2020, 02:45:38
Niin, Biden oli Obaman varapresidentti. Hän on poliittisilta linjauksiltaan varsin lähellä Obamaa, ehkä piirun verran oikealle hänestä. Eli siis demokraattisen puolueen valtavirtaa. Eurooppalaisessa mittakaavassa siis oikealle keskustasta, CDU, Suomen Kokoomus tai Britannian konservatiivit olisivat hänelle luonnollinen koti. Obama ei saanut aikaan USA:han edes julkista terveydenhuoltoa, joka esim. Boris Johnsonin Britanniassa on täysin normaalia päiväelämää, jota ei kenellekään tulisi siellä mieleenkään kyseenalaistaa. Biden ei sitä aja USA:han. Sen toteutumisen ainoana toivona on se, ettei hän panisi valtavasti vastaan, jos kongressi lähtisi sitä tositoimin ajamaan.

Obama ei saanut julkista terveydenhuoltoa aikaan oman kyvyttömyytensä ja muiden syiden (mm. lobbarit) vuoksi. Kyllä Biden ajaa julkista terveydenhuoltoa, tosin ensisijaisesti laittomasti maassa oleville.

Toisekseen, hän on identiteettipoliitikko, valitsee varapresidenttiehdokkaansakin ulkoisten oiminaisuuksien mukaan.

QuoteTrumpin marxismijuttu on taas puhdasta kansan pelottelua, jolla ei ole mitään tekemistä minkään todellisuuden kanssa. Jos äärivasemmisto oikeasti muodostaisi demokraattipuolueen peruskannattajaryhmän tai johtaisi sitä jonnekin, niin minkä ihmeen takia ne olisivat valinneet Bidenin puolueen ehdokkaaksi? Sanders, joka ei hänkään mikään äärivasemmistolainen ole, vaan perusdemari, olisi todennäköisesti ollut puolueen ehdokas, jos oikeasti vasemmalle kallellaan ihmiset olisivat päässeet päättämään.
Biden valittiin ehdokkaaksi, koska mustat äänestäjät äänestivät innokkaasti häntä jostain syystä.

Quote
Oma veikkaukseni on se, että Trump veikkaa väärää hevosta. Hän luulee, että kansaa oikeasti kiinnostaa tässä vaiheessa kulttuurisota BLM vs konfederaation patsaat. Tuo asia kiinnostaa vain kansan ääriryhmiä. Suurta keskustaa kiinnostaa se, miten koronavirus saadaan kuriin, talous kasvamaan ja työttömyys alas. Heitä ei voisi kiinnostaa vähempää ne rasistien patsaat, joihin Trump tuntuu nyt olevan puheissaan juuttunut.

Kyllä kulttuurisota kiinnostaa kaikkia, eikä se ole mennyt mihinkään. Anarkistit ja kommunistit mellakoivat kaupungeissa, samat kaupungit pienentävät poliisibudjettiaan ja maalaavat BLM-iskulauseita kaikkialle ja poistavat patsaita, ellei em. joukot ole tuhonneet niitä.

Alarik

Quote from: Don Nachos on 09.07.2020, 21:46:40
...
Trumpin kannattajat ovat pahassa psykoosissa. Uskovat kaikki Fox kanavan älyvapaat valheet...
...
Kun kannatus laskee, niin silloin on tapana aloittaa sota. Tällä kertaa yritetään aloittaa kulttuurisota...se ei oikein äänestäjissä resonoi oman lahkon ulkopuolella...
Trumpin kannatus on nyt alimmillaan sitten 2019 tammikuun: 40,4%
...
Kansahan on nyt ennätyksellisen jakautunut. Koskaan aiemmin ei ole niin jyrkästi kannatettu ja vastustettu ketään ennen Trumpin vaalikautta. Nyt monissa asioissa ollaan todella jyrkästi eri mieltä. Jonkin sortin saavutus sekin.

No joopajoo. Ja missähän Clintonin kannattajat oli 4 vuotta sitten ja Trump-vastustajat on nyt?
Pöllyissä vai unelmien koronaisissa pilvilinnoissa?
Keskustellaanpa huvin vuoksi tässä viestissä seuraavaksi Trumpin kannatuksesta pelkästään demokraattien kommenttien kautta:

Trumpin lahkon ulkopuolelta sanoo Georgian edustaja Housessa ettei äänestä Bideniä, vaan Trumppia, koska Bidenin antamat näytöt varapressana on niin paljon huonommat kuin Trumpin nyt pressana:
QuoteGEORGIA DEMOCRATIC LAWMAKER VERNON JONES: "I AIN'T VOTING FOR JOE BIDEN"
Georgia State House Rep. Vernon Jones said he has more reasons not to support Democratic presidential nominee Joe Biden...asked where Joe Biden and Barack Obama were on the issue of race when they were in office for eight years.
"I'll tell you. They were absent in unifying this country," Jones wrote. "The black unemployment rate under Biden and the Obama administration averaged a horrific 12.8%
"By comparison, 350,000 Black Americans were lifted out of poverty during just the first two years of the Trump administration,"...
"Biden is directly responsible for the mass incarceration policies...decimated the Black community."...

Clintonin häviöstä etukäteen varoittanut, ja ennen vaaleja siitä sanojensa mukaan hulluksikin pilkattu Demokraatti-nais-edustaja ei usko nyt 2020 vaaleista tehtyjen/kerrottujen galluppien pitävän paikkaansa. Varoittaa Trumpin kannatuksesta:
QuoteDingell: 'I don't believe these numbers' showing Biden with big lead
"Some people say, 'Oh, look at the numbers,'" Dingell said. "I don't believe these numbers...Four years ago, when polling showed Democratic nominee Hillary Clinton to have leads over Trump, Dingell voiced concerns..."Four years ago, many of you on this phone call thought that I was nuts," Dingell said. "I was in enough communities and heard enough people talking that I was very worried about the outcome of that election."...
Miksi hän ei luota galluppeihin ja varoittaa kannatustilanteesta?
Hän kertoo että siksi, kun kohteliaisuuskysymysten sijaan hän oikeasti liikkuu ihmisten parissa ja kuulee mitä ihmiset todella puhuu.  Ja se mistä ihmiset puhuu, on hänestä demokraattien kannalta huolestuttavaa ja siksi hän uudistaa 4 vuoden takaisen Trump-myrskyvaroituksen.

Northblood

Joe Biden meni lataamaan eräässä haastattelussa, että poliisit ovat vihollisia ja näiden rahoitus tulee lopettaa. Äärivasemmiston vallankumoukselliset ja näitä komppaavat latvalahot taputtavat ja hurraavat, kaikki muut edes muutaman aivosolun omaavat ja omilla aivoillaan ajattelevat amerikkalaiset tuskin kovin innoissaan ovat. Nähtävästi demokraattien taktiikka on piilotella Joe Bideniä vaaleihin asti jotta tämän ei tarvitse käydä väittelyä Trumpin kanssa. Ehkäpä Sleepy-Joe kannattaisi piilottaa myös haastattelijoilta ettei mitä tahansa pääse julkisuudessa laukomaan.

Salty Cracker käsittelee videossaan kyseistä Bidenin töksäytystä, https://www.youtube.com/watch?v=37Iy1_IFEPs

Ilkka

Itelle kun seuraillut Jimmy Carterin ajoista alkaen jenkkien sisäpolitiikkaa tuntuu tää homman lanka välistä joltain ihme virtuaalitodellisuudelta. Osa jengistä yrittää vääntää tän suoraan jonkinlaiseksi Trump - isänmaallinen - oikeistolainen vs Biden -neekerinrakastaja - äärivasemmistolainen. Jos et ole puolellamme olet meitä vastaan ja projisoimme kaikki uhkakuvamme kannattamaasi/puolustamaasi ehdokkaaseen riippumatta siitä miten ne rimmaa todellisuuden kanssa.

Asia on tullut tässä jo aiemminkin esille mutta hyvät neidit/herrat jotka kokevat asian itseänsä koskettavan: Tunkekaa se kulttuurimarssismi persereikäänne, olkaatten hyvät. Jenkkien pressaehdokkaista Bernie sijoittuu Suomen mittapuulla demareihin (ehkä oikeistosiipeen), Biden kokoomuksen oikeaan laitaan ja Trump oikeistopopulisteihin (ei vastinetta Suomen pääpuolueissa).

Historiantajutonta paskanjauhamista lukiessa mistä selkeästi huokuu se että ei olla oltu hereillä oikein missään oppilaitoksessa joissa asioista oltaisi kerrottu voin todeta vain yhden asian: VITTU ASIOISSA ON MUITAKIN PUOLIA KUIN SE ETTÄ TYYPPI JONKA PUOLESTA VÄNKÄÄN ON HYVÄ JA EDUSTAA ARVOJA JOITA ARVOSTAN JA SEN VASTAEHDOKKAASSA KULMINOITUU KAIKKI PAHA MAAILMASSA MITÄ VIHAAN & INHOAN. JOS TODELLISUUS EI VASTAA KÄSITYSTÄNI TAIVUTAN TOSIASIOITA KOSKA MINÄ SE VASTA JANKKAAN.

En erikoisemmin diggaa Bidenistä (hajuton & mauton, mun mieleinen ehdokas vois olla myös enempi vasemmalla mitä Biden ei tod ole) ja vielä vähemmän diggailen Trumpista (narsisti sosiopaatti ei aja asioita mitkä itse koen tärkeäksi, eturivissä Natosuhteet & vaikutus Suomen turvallisuuspolitiikkaan - en halua Suomea myytävän minkään businessdiilin kylkiäisenä lyhytnäköisessä polliittisessa päätöksenteossa- siis Trumpissa pelottaa sen olemattomat ulkopolitiikan taidot jotka voi oikeasti heijastua mutkan kautta Suomeen negatiivisesti) mutta LOPETTAKAA NE KOMMARIHÖPINÄT JENKKIEN PRESSANVAALEIHIN LIITTYEN!!

Lalli IsoTalo

Quote from: Ilkka on 10.07.2020, 21:46:53
... LOPETTAKAA NE KOMMARIHÖPINÄT JENKKIEN PRESSANVAALEIHIN LIITTYEN!!

Tässä ja Trump-ketjussa keskustellaan aivan liikaa keskustelijoista. Mitäs jos keskusteltaisiin vain ehdokkaista tässä ketjussa, ja Trumpista Trump-ketjussa, ja argumentoidaan asiapohjaisesti, menemättä keskustelijoihin ja henkilökohtaisuuksiin.

Jos joku pitää jotakuta toista kommarina tai natsina, hänellä on siihen oikeus, oli hän sitten oikeassa tai väärässä. Sananvapaus tarkoittaa, että jokainen voi luoda itsestään haluamansa kuvan, oli se kuva sitten sivistynyt älykäs keskustelija, trolli, idiootti, tai siltä väliltä.

Tämä kaikki kai lopulta palautuu siihen, millaisen kuvan itse kukin meistä Hommasta antaa. Ja kuten eräs pressamme sanoi, ei kannata provosoitua, jos provosoidaan. Kaikkeen ei ole pakko mennä mukaan. Kaikesta ei ole pakko päästä sanomaan viimeistä sanaa, jos asia on kerran tullut sanottua.

Se on tietenkin paljon helpommin sanottu kuin tehty olla provosoitumatta.

Mutta nämä ovat tärkeitä Homman ketjuja. Yritetään itse kukin pitää ne lukukelpoisina, koska ketjujen ensisijainen tarkoitus on palvella lukijoita, jos en ole ihan väärin asiaa ymmärtänyt. Tällaisenaan tuo palveluaspeksi taitaa olla vähän kadoksissa.

Me kirjoittajat olemme lopulta yleisön palvelijoita, samalla tavalla kuin modet ovat omalta osaltaan meidän ja yleisön palvelijoita,  pitämällä koneiston rasvattuna.

Jos me yritämme saada Homman kautta aikaan muutosta yhteiskunnassa - vaikka kuinkakin pientä - niin se vaatii meiltäkin hieman itsekuria sen suhteen miltä haluamme Homman näyttävän ulospäin.

Hyvää perjantai-illan jatkoa itse kullekin säädyille!  :D
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

ÄmTeeAa

Trump ehdottaa USA:n yliopistojen verovapauden uudelleentarkastelua.

[tweet]1281616586273468416[/tweet]

Jos allekirjoittaneen kommenttejä Suomen yliopistojen toiminnasta katsoo, niin ei liene ole kenellekään yllätys että olen täysin samaa mieltä tästä. Yliopistojen tiedeopetus on karannut hyvin kauas alkuperäisestä, ja tilanne on USA:ssa nähdäkseni paljon pahempi kuin olen aavistanutkaan. Trump alkaa hoitamaan asiaa, nähtävästi saatuaan tarpeeksi yliopistojen pelleilystä. Kun BLM sakki kaataa orjuuden ongelmia esilletuoneiden ihmisten patsaita, jotain täytyy olla perustavanlaatuisesti vialla koulutusjärjestelmässä itsessään. Moisia virheitä ei pitäisi edes anarkomarkojenkaan tehdä.

Taustalta tästä löytyy sellaisia asioita, että yliopistojen proffia ja apulaisproffia on pidätetty Antifan väreihin pukeutuneina pahoinpitelyistä ynnä muista. Samoin koronaviruksen käsittelyn osalta tuli jotain epämääräisiä kytköksiä Wuhanin labraan esille eräänkin tutkijaprofessorin tililtä - rahaa, josta hän ei ollut kertonut Yhdysvaltojen viranomaisille yhtään mitään. Toki tästä kaikesta herää sellainen kysymys, että mitäs sakkia siellä yliopistoissa onkaan, ja kuinka paljon tällaista tapahtuu yleisesti yliopistoissa?

Totti

Quote from: Don Nachos on 09.07.2020, 21:46:40
Trumpin kannattajat ovat pahassa psykoosissa. Uskovat kaikki Fox kanavan älyvapaat valheet.

Fox News tuskin esittää sen enemmän valheita kun vaikkapa CNN.

Foxin suurimmat vetonaulat ovat kuitenkin Tucker Carlsonin ja Sean Hannity, joilla on omat rant-tyyliset iltaohjelmansa, joissa käydään läpi erinäisiä päivänpolttavia poliittisia asiheita. Molempia jonkin verran seuranneena voin vain todeta, että herrojen jutut ovat aika lailla spot on. Tyyliltään ohjelmat ovat tietenkin kritisoivia, mutta harvemmin niissä olisi mitään suoria valheita, virheitä ehkä.

CNN et consortes, raivoaa päivittäin Trumpin jokaisesta sanasta ja tekopöyristyvät täysin mitättömistä asioista. Fox ja erityisesti Carlson ja Hannity, ovat suosittuja sen takia, että jättävät liberaalimedian päivittäiset twitterraivoamiset ja tekopöyristymiset väliin ja kommentoivat poliitikkojen suoria sanomisia ja kannanottoja. Katsojia kiinnostaa enemmän aiheet todellisesta politiikasta kun liberaalimedian saivarteleminen sanamuodoista.

Suurin osa katsojista ei yksinkertaisesti enää jaksa liberaalimedian 24/7 raivokohtauksia vaan heidän hupeneva katsojamäärä muodostuu lähinnä fanaattisista TDS tyypeistä ja henkisesti epästabiileista vasemmistolaisista. Esim. CNN veti huhtikuussa prime-timella alle 1,8 miljoonaa katsojaa, Fox News 3,7 miljoonaa. Katsojatilasto on ollut tämän näköinen jo pitkään. Lisäksi suuri osa CNN:n "katsojista" tulevat lentokenttien lähetyksistä, joista CNN maksaa (CNN:n pyörii myös Euroopan kentillä). Lentokenttämatkustajat lasketaan mukaan CNN:n katsojalukuun vaikka heidät lähinnä pakotetaan katsojiksi. CNN:n vapaaehtoinen katsojamäärä on siis pienehkö.

QuoteBiden on oikeistolainen ja erittäin kaukana Bernie Sandersista.

Minkä takia Biden ja Sanders sitten tekivät yhteisen vaaliohjelman?

https://nypost.com/2020/07/09/sanders-hails-biden-for-largely-moderate-unity-proposals/

Tosiasia lienee se, että Bidenilla ei edes ole mitään poliittista linjaa. Hän on kampanjoinnin aikana muuttanut mielipiteensä lukuisia kertoja. Biden on uransa aikana ehdottanut ja tukenut lukuisia rotupoliittisia aiheita ja on kaveerannut mm. demokraattien KKK-jäsenten kanssa. Vaalien alla kaikki on muuttunut ja Biden esiintyy mustien suurena pelastajana. Vielä vähän aikaa sitten Biden oli markkinatalouden kannattaja, nyt hän haluaa muuttaa koko yhteiskuntajärjestelmän.

Bidenin takki siis kääntyy päivästä toiseen ja Sandinistat näkivät tilaisuutensa ujuttaa oma ohjelmansa Bidenin ohjelmaksi. Biden on nyt uusi Sanders ja kauppaa sosialismia äänestäjille. Voi tietysi olla, että hömppä ei enää edes tajua mikä hänen poliittinen ohjelma on.

QuoteTrump oli niin pahasti eliitin talutusnuorassa

Republikaanien etabloitunut konservatiivisiipi eli ns. Never Trumppilaiset ovat Trumpia vastaan. Republikaanien etabloitunut liberaalisiipi eli ns. RINOt ovat myös häntä vastaan. Demokraattien etabloitunut siipi on Trumpia vastaan, kuten koko muukin puolue. Merkittävä ellei jopa suurin osa virkakoneistosta on Trumpia vastaan. Lähes koko mediakenttä on Trumpia vastaan. Lähes koko akateeminen maailma on Trumpia vastaan jne.

Jos Trump on jonkun eliitin talutusnuorassa hänen pitäisi myös olla jonkun eliitin suosiossa. Mikä on se eliitti joka erityisesti tukee Trumpia?

Realiteetti on, että Trump on aika yksinäinen presidentti. Hänellä on hyvin vähän tukijoita välittömän poliittisen lähipiirinsä ja äänestäjäkenttänsä lisäksi. Käytännössä kaikki muut tahot ovat häntä raivoisasti vastaan. Se tosiasia, että Trump on pitänyt pintansa vuosia jatkuneessa rajussa vastatuulessa, on ihme. Pitää olla rautainen tahdonvoima ettei vaan luovuta kaiken demokraattien organisoiman jatkuvan paskanheiton, valehtelujen ja sabotaasien keskellä.

Trump on ilman muuta tehnyt poliittisia virheitä, kuten kaikki USA:n presidentit. Virkahan on uskomattoman vaikea, laaja ja työläs, joten mokia ja virhearvioita tulee aina. Objektiivisesti katsottuna Trump on kuitenkin tehnyt hyvän työn verrattuna esim. Obamaan, jonka kausia leimasi alati laajenevat sodat, pysyvä taloustaantuma ja eskaloituvat roturiidat. Demokraatit yrittävät vielä ylläpitää tätä Obaman perintöä, mutta Trump on onnistunut torjumaan monia negatiivisia trendejä. Korona tuli toki väliin sotkemaan asioita, mutta tilanne on taas parantumaan päin.
Sosialisti on mätä ydintä myöten.
- kansanviisaus

kriittinen_ajattelija

QuoteTrump on ilman muuta tehnyt poliittisia virheitä, kuten kaikki USA:n presidentit. Virkahan on uskomattoman vaikea, laaja ja työläs, joten mokia ja virhearvioita tulee aina. Objektiivisesti katsottuna Trump on kuitenkin tehnyt hyvän työn verrattuna esim. Obamaan, jonka kausia leimasi alati laajenevat sodat, pysyvä taloustaantuma ja eskaloituvat roturiidat. Demokraatit yrittävät vielä ylläpitää tätä Obaman perintöä, mutta Trump on onnistunut torjumaan monia negatiivisia trendejä. Korona tuli toki väliin sotkemaan asioita, mutta tilanne on taas parantumaan päin.
Jaa-a, muut anglomaat kuten Australia, Uusi-Seelanti ja Kanada on selvinnyt koronasta paljon paremmin tosin. Trump teki oikeaoppisen matkustuskiellon ajoissa ja suositteli oikeita lääkkeitä mutta maskien suositteleminen ja muut riittävät rajoitukset oli liikaa vaadittu kun mietittiin taloutta ensin, jopa maskin laittaminen omaan päähän ja esimerkin näyttäminen tuntuu olevan liikaa vaadittu. Tosin kyse lienee enemmän USA;n individualisesta kulttuurista kuin Trumpista itsestä ja monet osavaltiothan itse pitkälti päättää ohjeistuksista.
Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering." - Master Yoda

justustr

Yhdysvaltojen koronan hoito on ollut katastrofaalista. Tulos on surkein kaikista maailman teollisuusmaista (tietenkin Ruotsi poislukien). Numerot on kiistämättömiä.

Miniluv

#1014
Quote from: Supernuiva on 08.07.2020, 22:41:37
Mitä tapahtuisi maailmanpolitiikassa, jos Trump häviäisikin vaalit? Millaista politiikkaa Bidenin tukijoukot tekisivät tämän dementia-ukon nimissä?

Jos Biden voittaa, hän lähtee "terveyssyistä" melkein heti eläkkeelle.

Jos terveys on hyvä, löytyy uusia "uskottavia" raiskauksesta tai käpälöinnistä syyttäjiä, nauhoja, tms.

Sitten on varapressan tie auki taivasta myöten.
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

justustr

Jos Trump häviää vaalit niin toivottavasti häviää sitten oikein reilusti. Jos tässä tilanteessa yhtään mitään positiivista voi nähdä niin mahdollisuuden sille, että Trumpin vastustus yhdistäisi enemmän kuin jakaisi kansankuntaa. Yhdysvaltojen suurin uhka on kansankunnan jakaantuminen, ei korona eikä talous, ja olisi toivottavaa, että löytyis mikä tahansa rauhanomainen keino kääntää suuntaa. 

Tähän liittyen jo pari vuotta sitten jossain YLE:n haastatteluohjelmassa Amerikan historian dosentti Markku Ruotsila väitti, että tutkimuksen mukaan kolmasosa amerikkalaisista uskoo uuteen sisällissotaan.

Sama väite ja samat asiat muutenkin löytyy myös Kirkko ja Kaupunki lehden haastattelusta:
(paljon mielenkiintoista asiaa Yhdysvaltojen tilanteesta muutenkin)
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/donald-trump-antaa-aanen-sydanmaiden-raivolle-yhdysvaltain-kahtiajaon-syvyytta-ei-maailmalla-ymmarreta#e5860486

QuoteVIIMEKESÄISEN TUTKIMUKSEN MUKAAN 31 PROSENTTIA AMERIKKALAISISTA USKOO UUDEN SISÄLLISSODAN ALKAVAN VIIDEN VUODEN SISÄLLÄ.

– Kaikkein todennäköisintä on kuitenkin kulttuurisotien jatkuminen. Demokraattien voittaessa lisääntyy äärioikeiston väkivalta, republikaanien voittaessa vasemmiston. Viimekesäisen tutkimuksen mukaan 31 prosenttia amerikkalaisista uskoo uuden sisällissodan alkavan viiden vuoden sisällä. Itse en usko, mutta väkivalta voi lisääntyä, pohtii Ruotsila.

Maan kahtiajakautumisesta kertoo se, että 64 prosenttia Trumpia ja 61 prosenttia Clintonia äänestäneistä kieltäytyy edes ystävystymästä kenenkään vastapuolta äänestäneen kanssa. Lastentarhat, koulut, yliopistot, työpaikat, vapaa-aika ja media on mahdollista valita niin, ettei toisinajattelevaa tarvitse kohdata.

Mindy

Quote from: Puuha-Pepe on 08.07.2020, 19:40:04
Quote from: Kova luu on 08.07.2020, 18:47:44
Trump voittaa lähes varmasti

Quote

Yllätysennuste: Donald Trump voittaa lähes varmasti

Professori Helmut Norpothin ennustemalli on osunut oikeaan lähes aina.

Stony Brook -yliopiston professori Helmut Norpothin kehittämä malli on osoittautunut tarkaksi Yhdysvaltain presidentinvaalien voittajan ennustamisessa.

Primary Model -malli arvioi maaliskuun 7. päivänä 2016 republikaanien Donald Trumpin voittavan demokraattien Hillary Clintonin 87 prosentin todennäköisyydellä.

Nyt Donald Trumpin uudelleenvalinnan todennäköisyydeksi arvioidaan 91–95 prosenttia. Arvio poikkeaa lähes kaikista julkisuudessa esillä olevista.

Professorin mukaan malli on kuitenkin erehtynyt vain kaksi kertaa vuoden 1912 jälkeen, jolloin puolueet siirtyivät nykyiseen esivaalijärjestelmään. Mallin mukaan esivaaleissa vahvasti menestynyt ehdokas voittaa pääsääntöisesti heikommin menestyneen ehdokkaan.   

https://www.verkkouutiset.fi/professorin-yllatysennuste-donald-trump-voittaa-lahes-varmasti/#d189400c

Mitenkähän tuo esivaaleihin pohjautuva malli toimii, jos rebut ei käytännössä järjestäneet esivaaleja? Tuossa Verkkouutisten jutussa on muuten käännösvirhe. Mallia on käytetty 1996 alkaen, eli 6 vaaleissa, ei vuodesta 1912. Mallin tausta-aineisto on vuodesta 1912 alkaen.

Republikaanitkin ovat järjestäneet esivaaleja samoissa osavaltioissa ja suunnilleen samaan aikaan kuin demokraatitkin. Vaikka Trump onkin lähes automaattisesti istuvana presidenttinä republikaanien ehdokas, niin esivaalit on järjestetty vahvistamaan ehdokkuus demokraattisen prosessin kautta. Trump on esivaaleissa saanut korkeampia äänimääriä kuin Joe Biden omissaan.
"Though many saw, no one so much as called the police. They all just watched as Kitty Genovese was being stabbed to death in broad daylight. They watched as her assailant walked away. Now, we must all fear evil men. But there is another kind of evil which we must fear most, and that is the indifference of good men."

P

Quote from: Golimar on 11.07.2020, 16:04:45
:facepalm:

[tweet]1281696592987410432[/tweet]

Jopas on herkkiä vanhoja miehiä? Tuollaisetko itkuliisat ovat Suomea olleet luotsaamassa? :o
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Eino P. Keravalta

Salolaisen Pera:

QuoteBidenin voittoa veikkaan siksi etten pysty nukkumaan toisen vaihtoehdon kanssa!

Älä välitä, Pera, amerikkalaiset taas eivät pysty nukkumaan sen toisen vaihtoehdon kanssa.

Presidentti Trump on ollut paras presidentti sitten Reaganin ja Kennedyn, seniili Biden taas on täysin marxilaisten vallankumouksellisten ohjailtavissa niin, että koko maa ja sen talous tuhoutuvat, sivilisaatiosta nyt puhumattakaan.

Outoa, että Salolaisen Perankin kaltainen ihminen, jonka nyt edes jotenkin olettaisi olevan asioista perillä, on aivan valemedian sumuttama houkka.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.