Paul Gottfried: USA:n uuskonservatiivit vihaavat eurooppalaisia?

[Heikki Luoto]

Alustukseni Gottfriedin kirjoitukselle

Yhdysvaltalainen paleokonservatiivinen ajattelija Paul Gottfried nostaa kirjoituksessaan esiin USA:n uuskonservatiivien vihan euorooppalaisia kohtaan. Gottfried on ensimmäinen, joka otti käyttöön termit "paleokonservatiivi" ja "vaihtoehto-oikeisto" (Alternative Right).

Gottfriedin mukaan uuskonservatiivit pitävät "hyvinä eurooppalaisina" vain Yhdysvaltain ulkoministeriöltä ja amerikkalaiselta medialta käskyjä vastaanottavat. Arvostelemiseen sortuneet eurooppalaiset sanomalehdet ja poliitikot tuomitaan välittömästi uuskonservatiiviseen "valtionkiroukseen". Suomessa tämän on saanut kokea muun muassa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana toiminut Pertti Salolainen (kok), joka vuonna 2012 arvioi Yhdysvaltain vastustaneen Palestiinan aseman vahvistamista YK-äänestyksessä, koska USA:n juutalaisväestöllä on "sekä rahat että media käsissään aika paljon". Seurauksena kohu läntisessä mediassa. USA:ssa päämajaansa pitävä Simon Wiesenthal -keskus vaati muun muassa Salolaisen erottamista kaikista luottamustoimista. Suomen juutalaisten puheenjohtaja ehdotti, että Salolainen lukisi jotain muuta kuin Siionin viisaiden pöytäkirjat ja Mein Kampfia. Johan Bäckman teki Salolaisesta tutkintapyynnön.
Väistämättä tulee mieleen Voltairen toteamus: "Oppiaksesi kuka hallitsee sinua, selvitä ketä et saa arvostella."

Gottfriedin mukaan suurvallan valtakeskuksessa Yhdysvaltain itärannikolla uuskonservatiivit nostattavat vihaa eurooppalaisia kohtaan syyttämällä heitä Euroopassa kasvavasta antisemitismistä. Erityisesti Gottfried paheksuu sitä, että uuskonservatiivit jättävät kertomatta antisemitismistä vastuussa olevan europpalaisten sijasta lähinnä muslimit ja äärivasemmisto. Juutalaistaustainen Gottfried tuo esiin juutalaisten järjestöjen ja aktivistien suhteettoman suuren osuuden muslimien Eurooppaan muuttamisen edistämisessä.

Trumpin voitto eduksi Euroopallekin?

Uskon Trumpin voiton Yhdysvaltain presidentinvaaleissa olevan eduksi Euroopalle. Trumpin menestys ajaisi uuskonservatiiveja republikaanipuolueesta takaisin demokraattipuolueeseen, josta he 70-luvulla siirtyivät republikaaneihin. Sen jälkeen Yhdysvaltalaiset äänestäjät ovat saaneet sotia ja holtitonta maahanmuuttoa äänestivätpä he sitten uuskonservatiivien ohjaamia republikaaneja tai demokraatteja, jonka taustalla toimii muslimien massamuuttoa Eurooppaan tukeva keinottelijamiljardööri George Soros.

Katson tällä hetkellä Eurooppaa uhkaavan enemmän Yhdysvaltain nykyinen hallinto kuin Venäjä. Turvassa Yhdysvalloissa kaukana Lähi-idän ja Ukrainan sodista saattaa olla asebisnekselle ja kyyniselle valtapolitiikalle edullista ylläpitää kaukaisia sotia.

Maailmansotien välisenä aikana Suomessa syystä pelättiin itärajan takana odottavaa puna-armeijaa, jonka Lev Trotski oli perustanut. Nykyisin trotskilaisuus uhkaa lännestä. Uuskonservatiivien ajama globalisaatio on ikään kuin versio trotskilaisesta maailmanvallankumoksesta. Massamaahanmuutto tuhoaa Suomen etnisen yhtenäisyyden, jonka avulla Suomi pärjäsi sodissa puna-armeijaa vastaan. Uuskonservatiivisuuden perustajat olivat nimenomaan trotskilaisia.

Heikki Luoto

Suomennokseni Gottfriedin kirjoituksesta:

Monet uuskonservatiivit ainoastaan vihaavat kaikkia eurooppalaisia?
Paul Gottfried • 30. tammikuuta 2015

Muutama kuukausi sitten tapasin eräässä konferenssissa huomattavan straussilaisen tutkijan, joka opettaa itärannikon yliopiston eräässä laitoksessa. Melkein välittömästi hän aloitti ryöpytyksensä "eurooppalaisia" vastaan, jotka hänen mukaansa "viimeistelevät Hitlerin työtä." Ainoa positiivinen poikkeus keskustelukumppanini pitkässä toteamuksessa oli englantilaiset, "jotka eivät koskaan olleet antisemiittejä ja valitsivat Churchillin." Kiihkoisa englantilaisnainen, joka kuuli nämä huomiot kajautti: "Siksi, koska keskiajalla karkoitimme kaikki juutalaiset. Joten ei ollut ketään jota kiduttaisimme."
Tutkija ei kuitenkaan näyttänyt huomanneen purskautuksensa pinnallisuutta, jatkaen katkeraa arvosteluaan. Vaikka hän vihasi erityisesti saksalaisia natsien rikoksista, hän toi esille selkeän käsityksensä, että lähes kaikki manner-Euroopan maat olisivat tehneet saman juutalaisille kuin natsi-Saksakin.

Vielä muutama päivä sitten oletin näin myrkyllisiä purkauksia kuulevan vain kaikkein äärimmäisiltä uuskonservatiiveilta. Vaikka tuon ryhmän kaikki jäsenet näyttävät vihaavan saksalaisia erittäin paljon, en olisi uskonut vihan kohdistuvan myös muihin eurooppalaisiin. Loppujen lopuksi uuskonservatiivit ja straussilaiset käyttävät termiä "länsi" ja oletettavasti tämä käsite tai kulttuuriyhteisö pitäisi sisältää eurooppalaiset. Jos on näin, niin olen kuitenkin nyt huomannut termiä käytettävän hyvin suppealla tavalla. Hyvinä eurooppalaisina pidetään niitä, jotka ottavat vastaan käskyjä Yhdysvaltain ulkoministeriöltä ja amerikkalaiselta medialta, tai ainakin uuskonservatiivisesti suuntautuneilta. Heidän odotetaan myös julkisesti pahoittelevan holokaustia, vaikka pahoitelleilla ei ole vastuuta natsien rikoksista. Sanomattakin on selvää, että näiden "hyvien eurooppalaisten" odotetaan tukevan Israelia, mikä tarkoittaa Israelin oikeiston politiikan tukemista. Eurooppalaiset sanomalehdet tai poliitikot tuomitaan välittömästi uuskonservatiiviseen "valtionkiroukseen", jos ne esimerkiksi arvostelevat Israelin hallitusta siirtokuntien lisäämisestä Länsirannalle.

Naiivi välinpitämättömyyteni kuulemaani vihapuheeseen jatkui kuukausia kunnes 27.1.2015 kuuntelin Fox-kanavan uuskonservatiivisten tähtipanelistien pahimpia ulostuloja, joita esitettiin yksityisesti, toisten juutalaisten seurassa tai nöyrien alamaistensa seurassa. Sitten kuuntelin Charles Krauthammeria, joka juontaja Bret Baierin ilmeisestä kehotuksesta raivosi viisi minuuttia Auschwitzin vapauttamisen 70-vuotispäivästä ja "eurooppalaisen antisemitismin paluusta." Krauthammer mukaan antisemitismi on eurooppalaisen sivistyksen ominaispiirre (uskokaa minua, että en liioittele tunteenpurkauksen voimakkuutta!). Vaikka eurooppalaiset "pakotettiin käyttäytymään hyvin viimeiset 70 vuotta", niin nyt heihin on palannut juutalaisten vihaaminen ja vainoaminen, piirteet joista he eivät koskaan luopuneet. Pian "kaikki juutalaiset tulisivat jättämään Euroopan", mikä Krauthammerin mielestä oli hieno ajatus, koska katsoi ranskalaisten, saksalaisten ja italialaisten aikovan nujertaa intohimoisesti vihaamansa ryhmän.

Krauthammer oli tarmokkaasti houkuteltu mukaan hysteeriseen liioitteluun, jonka lisäksi katsoin erityisen järkyttäväksi hänen esiintymisessään sen, että hän kieltäytyi kertomasta meille koko totuutta Euroopassa nyt näkyvästä juutalaisvastaisuudesta, mikä ei varmasti ole lähtöisin nationalisteista tai traditionalisteista. Ei vaikka "konservatiiviset" kommentaattorit kuten Glenn Beck toistuvasti pyrkivät yhdistämään Marine Le Penin ja Ranskan Front Nationalin maailmasotien välisen ajan antisemitismiin. Näemme Euroopassa kulttuurinvasemmiston voiton hedelmät, joista vihapuheesta syytteen saanut ranskalainen kirjailija Renaud Camus erästä kutsuu nimellä "Le grand remplacement." Ranskan kantaväestö korvataan Pohjois-Afrikasta tulleilla muslimeilla, joita tukevat rasismin vastustajat (joista viime aikoihin asti suhteettoman moni on ollut juutalainen). Juutalaisjärjestöt ja juutalaiset aktivistit Ranskassa, Saksassa, Ruotsissa ja Italiassa olivat kauan väestönvaihdon edistämisen eturintamassa, jonka seurauksena on syntynyt "no-go"-alueita Euroopan kaupunkeihin.

Sanomattakin on selvää, että monikulttuurisen yhteiskunnan luomista Ranskaan tukeneet juutalaiset vasemmistopoliitikot, kuten Jean-Claude Gayssot, Laurent Fabius, Jack Lang, Jacques Attali ja Dominique Strauss-Kahn, eivät ole joutuneet kärsimään vastuuttomasta politiikastaan. Tässä vaiheessa erikoisesti pukeutuvat ääriortodoksijuutalaiset ja köyhät sefardijuutalaiset ovat erityisessä vaarassa islamisoituneilla alueilla. Yhä useampi heistä äänestää Front Nationalia. Tällä on hyvin vähän samankaltaisuutta maailmansotien välisen tilanteen kanssa. Antisemitistit eivät ole kristittyjä, vaan ylivoimaisesti enemmän muslimeja tai maallistuneita antikansallisia vasemmistolaisia ja Euroopan perinteinen oikeisto on alusta alkaen vastustanut muslimien määrän valtavaa kasvua.

Ongelmallista uuskonservatiivissa tarkkailijoissa ja heidän liittolaisillaan liberaalissa mediassa on se, että he yrittävät kovasti olla huomaamatta totuutta. He haluavat mielummin syrjäyttää kansallisten yhteisöjensä säilyttämistä yrittävät europpalaiset, sen sijaan että syyttäisivät Euroopan vasemmistoa tai voimatonta Euroopan keskustaa, joita USA:n poliittiset toimijat haluavat pitää vallassa. Amerikan eliitti haluaa Yhdysvaltain eduille alistetun Euroopan, joka ei palaa takaisin minkäänlaiseen oikeistolaisuuten tai "poliittiseen epäkorrektiuteen".

Amerikkalaismedialla on myös outo käsitys demokraattisen hallinnon edellytyksistä. Ranskalainen kirjailija Michel Houellebecq suomii tilannetta besteseller-romaanissaan "Alistuminen". Romaanin päähenkilön mukaan hyväksyttävä parlamentaarinen politiikka on supistettu "samankaltaisten keskusta-oikestolaisten ja keskusta-vasemmistolaisten puolueiden tekemiin muutoksiin." Houellebecqin kirjassa molemmat puolueet ennustettavalla yhteistyöllään luovuttavat Ranskan Muslimiveljeskunnan asettamalle presidenttiehdokkaalle siltä varalta, että vaalit voittaisi oikeistolainen National Front.

Voidaan helposti kuvitella valekonservatiiviemme syyllistyvän tällaiseen typeryyteen Yhdysvalloissa. He näyttävät olevan aina kauhuissaan kaikesta todellisesta oikeistolaisuudesta. Ja tässä lienee Krauthammerin itsepetoksen ydin, jota voisi kuvata "harhaanjohtavaan ajattelumalliin takertumiseksi". Hän kavereineen ei voi luopua ajatuksesta, jossa "vihollinen" olisi antisemitistinen oikeisto, joka on heille sopiva vihollinen. Heillä on eksistentiaalinen tarve uskoa, että perinteiset eurooppalaiset ilmaisevat muutamia tuhansia vuosia sitten omaksumiaan antisemitistisiä tottumuksiaan. Nämä kadonneen menneisyyden orjat eivät halua ottaa huomioon, että nykyisin väkivaltaan syyllistyy pääasiassa ei-eurooppalaiset sekä ne eurooppalaiset, jotka inhoavat eurooppalaista perintöään. Nykyinen kriisi ei toista mitään historiallisia tapahtumia. Ainoa toisto on se toistuva esimerkki siitä, kuinka Krauthammerilla ja muilla uuskonservatiiveilla on ongelmia antaa periksi.

Paul Gottfried