News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Lieuttuan vaalit

Started by sivullinen., 25.10.2016, 01:56:14

Previous topic - Next topic

sivullinen.

Liettuassa käytiin vaalit. Liettua on baltian maa eli varsin läheinen maa, vaikka se onkin suomalaisille varsin tuntematon. Suomalaiset tuntevat sen lähinnä Sakari Topeliuksen romaanista Linnaisten kartanon viheriä kamari, ja suurin osa ei edes siitä. Silti maa on joskus ollut suuri ja mahtava. Se on yhdessä Puolan kanssa hallinnut isoja alueita ja yritti se saada myös silloin Ruotsin -- ja siten myös Suomen -- saman valtioliiton osaksi. Se ei siinä onnistunut ja sen jälkeinen aika onkin ollut Liettualle yhtä alamäkeä.

Nyt Liettuassa kuitenkin puhaltaa uudet tuulet. Se pääsi eroon Neuvostoliitosta 1990-luvulla ja nyt se on pääsemässä eroon kepusta. Siellä on nimittäin Suomen tavoin ollut Neuvostoliiton perintönä vallassa Keskustan, Sosiaalidemokraattien ja isänmaalliseksi itseään kutsuvan ryhmittymän eli kokkareiden valta. Näin luin Wikipediasta. Tämänkertaisissa vaaleissa entinen kepu menetti kaikki paikkansa, sosiaalidemokraatit yli puolet paikoistaan ja uusi populistinen maalaispuolue sai yksin kolmanneksen kaikista paikoista.

https://en.wikipedia.org/wiki/Lithuanian_parliamentary_election,_2016

Ainoa, mikä minulle tulee vaalituloksesta mieleen, on, ettei kepun valta Suomessakaan ole ikuista. Jo nyt kepun vanha puheenjohtaja Paavo Väyrynen on yrittämässä rakentaa vaihtoehtoista kepua isänmaallisempien arvojen valtaan. Liettuan esimerkki osoittaa Paavon puolueella olevan mahdollisuuksia. Liberaalit citykepulit, jotka mokuttavat ja innostuvat eurososialismista kuin lehmä kevätlaitumesta, eivät lopulta edusta kovin hyvin keskivertokepulaisen elämää ja maailmankuvaa. Moni peruskepulainen haluaisi kyntää peltojaan itsenäisessä Suomessa Suomen lipun liehuessa salossa. Eurostoliitosta tykätään niissä piireissä yhtä vähän kuin Neuvostoliitosta, josta ei tykätty yhtään, mutta ymmärrettiin, ettei isompien kanssa riitaakaan haastamaan kannata lähteä. Tietääkö Lieuttuan vaalitulos lopunaikoja Juha Sipilälle?
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

JKN93

Liettuakin joutunu pakolaisten integroimiseen kertoo maan ulkoministeriö:
https://twitter.com/LinkeviciusL/status/789466297654542337

-PPT-

Kauhean epävakaa puoluekenttä näissä uusissa demokratioissa, suoraan suurimmaksi puolueeksi.

sivullinen.

Quote from: -PPT- on 27.10.2016, 20:06:50
Kauhean epävakaa puoluekenttä näissä uusissa demokratioissa, suoraan suurimmaksi puolueeksi.

Kreikassa, missä oli demokratia jo 3000 vuotta sitten, nousi myös uusi puolue nimeltä Syriza suoraan suurimmaksi -- ja taitaa nyt jo olla yksin enemmistö --. Osataan sitä vanhoissa demokratioissakin.

Italiassa suurin puolue on myöskin uusi. Beppe Grillon Viiden Tähden Liike on suurin, mutta vaalijärjestelmästä ja vaaliliitoista johtuen sillä on yhtä vähän vaikutusvaltaa kuin UKIPilla britanniassa.

Islannissa on vaalit tulevana viikonloppuna. Siellä voittoa povataan myös uudelle vuonna 2012 perustetulle Piraattipuolueelle.

Epävakaus näkyy eurostoalueella ja sen ympärillä selvästi. Demokraattisissa maissa se tarkoittaa uusien puolueiden nousua valtaan ja ohjaamaan väärille teille ajautunutta valtiolaivaa jälleen selville vesille. Suomessa ja muissa sosialistissa maissa ei ole demokratiaa ja vaalit ovat puhdasta näytelmää. Siksi poliittinen järjestelmä näyttäytyy meillä erittäin vakaana. Mutta jos valtiolaiva on vaarallisella kurssilla, eikä kukaan ole vaihtamassa sen kurssia, niin se saattaa ajaa karille. Silloin näkyy muuttumaan kykenemättömän järjestelmän varjopuoli; se tarkoittaa koko yhteiskuntajärjestelmän täydellistä romahtamista ja kaikkien vanhojen puolueiden häviämistä yhdessä hetkessä, ja myös kaikkien valtion muiden instituutioiden ja rakenteiden häviämistä siinä samalla. Se on meillä edessä. Sosialismin romahdukseen verrattuna vuoden 1918 tapahtumatkin tulevat näyttämään vain pieniltä rypyiltä rakkaudessa ja koko itsenäistymisen aika vakaalta aikakaudelta.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

koli

Quote from: sivullinen. on 27.10.2016, 22:49:50
Islannissa on vaalit tulevana viikonloppuna. Siellä voittoa povataan myös uudelle vuonna 2012 perustetulle Piraattipuolueelle.

USA:n Washington Times "kehuu" tätä Islannin Piraattipuolueen johtajaa "Islannin Bernie Sandersiksi", eli odotettavissa on, että Islanti ajautuu takaisin pankkien orjaksi ja asiat alkaa muutenkin mennä taas päin persettä: https://www.washingtonpost.com/news/worldviews/wp/2016/10/21/the-bernie-sanders-of-iceland-is-a-pirate-a-poet-and-possibly-the-countrys-next-leader/?tid=sm_tw
Mörökölli

Kameleontti

Täälläkin forumilla on jotakuinkin vittuiltu humpuukitarnista mut mites tää Kalergi-tarina nyt etenee:

https://en.wikipedia.org/wiki/Charlemagne_Prize

Coudenhovi-Kalergi -suunnitelma haluaa hävittää eurooppalaiset ja suunnitelman edistäjät on palkittu.

2013 myös tämä liettuan natofanaatikko: https://en.wikipedia.org/wiki/Charlemagne_Prize

Ja Merkel ja Paavi jne rivissä. Onko kaikki ihan salaliittoteoriaa vaiko sittenkin totta, totuutta joka on liian rumaa? Mun sietokyky on jo koetuksella, etenkin ku ns miehiä nyhvertää väittäen et kaikki tämä on vain jotain foliohattuilua.

https://www.youtube.com/watch?v=itGPPx4wNTY

koli

Quote from: Kameleontti on 27.10.2016, 23:59:56

No tää kaveri, mistä juuri oli juttu MV-lehdessä, hehkuttaa, että mustien äänestäjien ansiosta saadaan torjuttua "populismi"🇮🇱🇮🇱🇮🇱:
Mörökölli

koli

Suomessahan ei ole vielä riittävästi kehitysmaalaisia, että niiden äänillä saataisiin ääääärioikeisto torjuttua. Hyvin kuitenkin tuntuu kalergi-suunnitelma etenevän ilman "rodullistettuja" äänestäjiäkin.
Mörökölli

Kameleontti

Mul on tuolla fb:ssä mm somalituttuja, jota on lisännyt mut kaveriks ihan mun omien mielipiteiden vuoks eikä nuolemalla ja niitä yhdistää et ne ei tykkää blacklivematter-liikkeestä jne vaan toivoo et mustat itse ottas agendakseen ite tehdä jotain sen eteen ettei tarvi olla uhri... Näiden kans ihan hieno olla ns rasisti :D Ne on ollut aikanaan pakolaisia ja saanu koulutuksen ja edenennyt New Yorkiin, Lontooseen, Mogadishuun, jonnekin Malesiaan jne. Ja eivät valita rasismista, jos ei suoraan vittuile naamalle. Nuo on karmeimpia kritisoijia muille somaleille. Ei just ole kuvakaappausta mut tuo nykissä asuva ekonomi kirjotti joskus et "somalit, nuo ultimaattinen iilimatojen ruumiillistuma, jotka haluaa vaan loisia toisten rahoilla". Tosiaan jännä homma et noi muualle edenneet ei valita rasismista mut ne jotka täällä valittaa aina ja ikuisesti niin on niitä uhreja...

koli

Quote from: Kameleontti on 28.10.2016, 00:15:54

Somalit on niin surkea kansa, että somalien parhaimmisto vihaa omaa kansaansa. On tullut itsekin huomattua tämä.
Mörökölli

sivullinen.

Yritin googlailla Liettuan vaalit voittaneen puolueen puheenjohtajan mielipiteitä ja kantoja. En tullut kovin viisaaksi, mutta kaksi asiaa onnistuin saamaan selville. Ensinnäkin poliittinen puoli eli hän aikoo muodostaa yksin vähemmistöhallituksen ja seurailla toimissaan Puolan Laki ja Oikeus -puolueen esimerkkiä. Se kuulostaa hyvältä. Se kuulostaa kansallismielisten voitolta myös Liettuassa. Toinen selvinnyt asia on arkisempi, mutta liittyy Suomeen läheisesti. Hän on nimittäin aikeissa monopolisoida alkoholin myynnin, ja aikoo ottaa siinä mallia kotoiselta Alkoltamme.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)