News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2016-09-19 Pääministeri Sipilä: Ei väkivallalle, ei vihapuheelle, ei rasismille

Started by qwerty, 19.09.2016, 16:56:21

Previous topic - Next topic

qwerty

Juha Sipilä: Ei väkivallalle, ei vihapuheelle, ei rasismille
Maanantai 19.9.2016 klo 16:44
QuoteViime viikkoina on tapahtunut väkivallantekoja, jotka huolestuttavat laajalti ihmisiä ja heikentävät turvallisuudentunnettamme. Poliisi tutkii sekä Helsingin Asema-aukion että Kajaanin Otanmäen tapausta. Omasta ja koko hallituksen puolesta haluan esittää osanoton omaisten ja läheisten suruun.

Tuomitsen väkivallan, rasismin ja vihapuheen kaikissa muodoissaan. Niille ei pidä antaa minkäänlaista tukea tai myötäilyä.  Samalla kokoontumis-, järjestäytymis- tai mielipiteenvapaudesta on pidettävä kiinni.

Väkivaltaan kannustavien järjestöjen laillisuutta selvitettiin jo vuonna 2013, mutta lainsäädäntöä ei silloin muutettu. Pidän erittäin hyvänä, että sisäministeri Paula Risikko on päättänyt uudelleen kartoittaa väkivaltaisten järjestöjen laillisuuden. On tärkeää, että tämä asia perataan nyt läpikotoisin ja huolellisesti, sillä maailma on muuttunut nopeasti. Tarvittaessa lakia muutetaan.

Osana sisäisen turvallisuuden selonteon toimeenpanoa on myös syytä selvittää, onko lainsäädäntömme ajan tasalla vihapuheisiin ja -tekoihin puuttumiseksi. Erityisesti internetissä ja sosiaalisessa mediassa keskustelu helposti karkaa käsistä. Puhekin on teko.

Myös keskustelu maahanmuutosta ja turvapaikanhakijoista jatkuu - ja viime päivinä siihen on tullut vakava lisäsävy. Vastakkainasettelu on omiaan ruokkimaan kärjistynyttä ilmapiiriä.  Meneillään on kotouttamisen vaihe heidän osaltaan, joille on turvapaikka myönnetty. Osa odottaa päätöstään vastaanottokeskuksessa.

Nyt on pidettävä pää kylmänä ja sydän lämpimänä. Meistä jokainen voi pohtia, mitä itse voi tehdä sen hyväksi, että vainoa ja sotaa pakenevien ihmisten kotoutuminen Suomeen helpottuu: Kielenoppiminen, töiden saaminen ja arjen rakentaminen. Erityinen vastuu on tietysti meillä päättäjillä. Vastaanottokeskusten läheisyyden turvallisuus on myös taattava kaikille.

Suomi ei menesty vastakkainasettelulla, sitä lisäämällä murennamme yhteiskuntaamme. Vihapuheet ja -teot on tuomittava. Jokaisen on koettava olonsa turvalliseksi ja arvostetuksi, se ei ole pois keneltäkään toiselta. Ihmisarvo on jakamaton.
"The oldest fraud is the belief that the political left is the party of the poor and the downtrodden": Thomas Sowell

Chew Bacca

Ei rajarikollisuudelle, ei vokkibisnekselle, ei turvapaikkahuijaukselle.

Golimar

Jästipää Sipilä ei tajua että Suomessa on tuhansia tai kymmeniä tuhansia muslimeja jotka ovat valmiimpia väkivaltaan kuin vasemmistoliiton muutaman sadan henkilön iskujoukot tai tarranazien muutaman kymmenen henkilön joukkio.

Marjapussi

Quote from: qwerty on 19.09.2016, 16:56:21
Quote
Myös keskustelu maahanmuutosta ja turvapaikanhakijoista jatkuu - ja viime päivinä siihen on tullut vakava lisäsävy. Vastakkainasettelu on omiaan ruokkimaan kärjistynyttä ilmapiiriä.

Sipilä on täysin väärä henkilö tätä ratkaisemaan. Hiljaa kuin hiiri, kun turhis tappaa suomalaisen, mutta vinkuu heti kun natsin potku johtaa kuolemantouttamukseen.
Marokon kauhu oli sanansa mittainen eikä velipoikakaan jäänyt Aarnea pahemmaksi epätoivotun maahanmuuton estämisessä. Mutta kuka tulee torjumaan aiheettoman turvapaikkaturismin?

Peltipaita

Tämä väkivalta on Juha Sipilä sinun aikaansaamaa. Luulisi että olisit ylpeä siitä.
"Kumiluodit ovat hyväksyttävyyden rajoilla"  sanoi Matti Vanhanen, kun Kataloniassa haluttiin saada mielipide selville äänestämällä.

Toni R Jyväskylästä

Quote from: Marjapussi on 19.09.2016, 17:03:57
Sipilä on täysin väärä henkilö tätä ratkaisemaan. Hiljaa kuin hiiri, kun turhis tappaa suomalaisen, mutta vinkuu heti kun natsin potku johtaa kuolemantouttamukseen.

Eikä pidä unohtaa kenen idioottimaisesta talonsa tyrkyttämisestä koko matuvyöry sai alkunsa.

Kim Evil-666

Otsakkeeseen voisi hyvin lisätä: ei umpi tollolle keskustalaiselle pääministerille, joka suuressa tyhmyydessään toivottaa maailman ei-toivotuimmat rikolliset tervetulleiksi maahamme.

Missä oli Sipilän voimalliset ulostulot Arto Mikkosen kuoleman jälkeen.

Pääministerin valikoiva moraali on enemmän kuin oksettavaa.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

Skeptikko

Quote from: Toni R Jyväskylästä on 19.09.2016, 17:08:38
Quote from: Marjapussi on 19.09.2016, 17:03:57
Sipilä on täysin väärä henkilö tätä ratkaisemaan. Hiljaa kuin hiiri, kun turhis tappaa suomalaisen, mutta vinkuu heti kun natsin potku johtaa kuolemantouttamukseen.

Eikä pidä unohtaa kenen idioottimaisesta talonsa tyrkyttämisestä koko matuvyöry sai alkunsa.

Historian surkein pääministeri. Tahallinen tai tuottamuksellinen kansanpetturikin
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Peltipaita

Tämä väkivalta on Juha Sipilä sinun aikaansaamaa. Luulisi että olisit ylpeä siitä. Tai vaihtoehtoisesti; et ole pyrkinyt tähän väkivaltatilanteeseen, vaan siihen on jouduttu sinun taitamattomuutesi takia.
"Kumiluodit ovat hyväksyttävyyden rajoilla"  sanoi Matti Vanhanen, kun Kataloniassa haluttiin saada mielipide selville äänestämällä.

Roope

Quote from: Juha Sipilä
Väkivaltaan kannustavien järjestöjen laillisuutta selvitettiin jo vuonna 2013, mutta lainsäädäntöä ei silloin muutettu. Pidän erittäin hyvänä, että sisäministeri Paula Risikko on päättänyt uudelleen kartoittaa väkivaltaisten järjestöjen laillisuuden. On tärkeää, että tämä asia perataan nyt läpikotoisin ja huolellisesti, sillä maailma on muuttunut nopeasti. Tarvittaessa lakia muutetaan.

Mikä maailmassa on tarkalleen ottaen muuttunut, ja miten järjestöjen laillisuutta määrittelevän lain muuttaminen korjaa tilanteen? Kuulostaa pahasti siltä, että lakia halutaan muuttaa joko paniikissa tai opportunistisesti tilaisuutta hyväksi käyttäen tämän tuoreen keskeneräisen tapauksen perusteella yhden kiusallisen järjestön kieltämiseksi.

On jo etukäteen tiedossa, että pelkkä kieltäminen ei auta SVL:n tapauksessa mitään, joten joko aloite on populistista käsienpesua tai sitten suunnitellulla lain/laintulkinnan muutoksella on aivan muut tavoitteet.

Quote from: Juha Sipilä
Osana sisäisen turvallisuuden selonteon toimeenpanoa on myös syytä selvittää, onko lainsäädäntömme ajan tasalla vihapuheisiin ja -tekoihin puuttumiseksi. Erityisesti internetissä ja sosiaalisessa mediassa keskustelu helposti karkaa käsistä. Puhekin on teko.

Yleensä puhe on vain puhetta, mutta joskus se tosiaan on teko. Sinun puheesi houkutteli Suomeen tuhansia irakilaisia. Voimme vain arvailla, mitä kaikkea pahaa olisi vältetty ja tultaisiin tulevina vuosina välttämään, jos et olisi tarjonnut taloasi julkisesti turvapaikanhakijoille. Et ole katunut tekoasi tai edes myöntänyt vastuutasi.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

MacGyver

Quote from: Kim Evil-666 on 19.09.2016, 17:10:40
... Missä oli Sipilän voimalliset ulostulot Arto Mikkosen kuoleman jälkeen.
Sipilällä oli kiire, valmisteli tuohon aikaan tätä budjettia 10 000 irakilaisen rahtaamisesta Suomeen vuosittain;
"Budjetissa varaudutaan 10 000 turvapaikanhakijaan ensi vuonna"
http://yle.fi/uutiset/budjetissa_varaudutaan_10_000_turvapaikanhakijaan_ensi_vuonna/9166284

Gunnar Hymén

QuotePidän erittäin hyvänä, että sisäministeri Paula Risikko on päättänyt uudelleen kartoittaa väkivaltaisten järjestöjen laillisuuden.

parodiaa huipussaan, pakolaisina tulee jos jonkinlaista ukkelia jos jonkinlaisesta väkivaltaisesta järjestöstä ja näille sipilä antaa kotinsa.

09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

Kapseli

Jos vihapuhe ja rasismi kriminalisoidaan niin odotan innolla saadaanko lakiin muotoiltua selkeät rajat vai jätetäänkö ympäripyöreä ja tulkinnanvarainen oksennus, jonka varjolla voi sitten painaa somessa fobbanappulaa aina kun jonkun pärstä ja puheet ei miellytä.

Rasismi=Rasismia on ajatus, kirjoitus tai teko, joka on omiaan pahoittamaan vähemmistökulttuurin edustajan mielen. Rasismiksi voidaan myös luokitella ajatus, kirjoitus tai teko, jonka enemmistökulttuurin edustaja voi luokitella mahdollisesti vähemmistöedustajan mieltä pahoittavaksi.

Aksiooma

Quote from: qwerty on 19.09.2016, 16:56:21
Nyt on pidettävä pää kylmänä ja sydän lämpimänä. Meistä jokainen voi pohtia, mitä itse voi tehdä sen hyväksi, että vainoa ja sotaa pakenevien ihmisten kotoutuminen Suomeen helpottuu: Kielenoppiminen, töiden saaminen ja arjen rakentaminen.

Erityinen vastuu on tietysti meillä päättäjillä.

Vastaanottokeskusten läheisyyden turvallisuus on myös taattava kaikille.

Suomi ei menesty vastakkainasettelulla, sitä lisäämällä murennamme yhteiskuntaamme. Vihapuheet ja -teot on tuomittava. Jokaisen on koettava olonsa turvalliseksi ja arvostetuksi, se ei ole pois keneltäkään toiselta. Ihmisarvo on jakamaton.

Kliseitä toisen perään. Siinä Sipilä on aivan oikeassa, että tämä vastakkainasettelu on täysin päättäjien vastuulla. Kukaan meistä ei ole pyytänyt kymmeniä tuhansia elintasopakolaisia tänne pienen kansan keskuuteen halpatyövoimaksi ja sosiaalijärjestemämme sekä hyvinvointiyhteiskuntamme rasitteeksi, puhumattakaan sosiaalisesta kehityksestä, mikä on menossa todella huonoon suuntaan.

Teillä oli mahdollisuus kantaa vastuuta siitä isänmaasta ja yhteiskunnasta, minkä teidän vanhemmat teille luovuttivat. Teillä ei ollut mitään oikeutta rikkoa sitä perintöä ja tuhota lastemme ja heidän lastensa tulevaisuus. Kukaan ei ole antanut teille siihen lupaa. Hävetkää ja lopettakaa tuo poliittinen korrektius ja taistelkaa maamme ja lastemme puolesta, kuten teitä edeltäneet sukupolvet tekivät.
Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

Eisernes Kreuz

Quote from: Kim Evil-666 on 19.09.2016, 17:10:40
Missä oli Sipilän voimalliset ulostulot Arto Mikkosen kuoleman jälkeen.

Varmaan samassa paikassa kuin presidentti Niinistön.

Kaiken lisäksi Sipilä on itse omien harkitsemattomien puheidensa kautta osasyyllinen siihen, että viime syksynä Suomeen vyöryi valtava määrä laittomia siirtolaisia Irakista.

Tässä käy vielä lopulta niin, että muutaman hassun uusnatsin merkityksettömän järjestön takia Suomesta tuhotaan viimeisetkin sananvapauden rippeet. Jo nyt olemme tilanteessa, jossa esim. virassa olevat henkilöt eivät uskalla puhua suoraan monikulttuurisuusideologian ongelmista, koska pelkäävät joutuvansa julkisesti lynkatuiksi fanaattisten suvaitsevaisten toimesta. Seuraava luonnollinen askel onkin sitten toisinajattelun kieltäminen ihan virallisen juridisesti.
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

Kim Evil-666

QuotePidän erittäin hyvänä, että sisäministeri Paula Risikko on päättänyt uudelleen kartoittaa väkivaltaisten järjestöjen laillisuuden.

Tarkoittaako tämä sitä, että SPR, Migri, Sisäministeriö, Voksterit ja muut puuhastelijat joutuvat laillisuuden tarkastelun valokeilaan. Syytä ainakin olisi.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

Faidros.

Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Brandis

QuoteErityinen vastuu on tietysti meillä päättäjillä. Vastaanottokeskusten läheisyyden turvallisuus on myös taattava kaikille.

Suomi ei menesty vastakkainasettelulla, sitä lisäämällä murennamme yhteiskuntaamme.

Ei hyvää päivää tätä Sipilää. Verenpaine ei ole ollut erityisesti huolenaiheena täällä aiemmin, mutta nyt jos mittaisi, huitelisi se lähellä 160/95 - aivan varmasti.

Tahdon nostaa tästä avautumisesta erityisesti esiin nämä kaksi lausetta ja näistä varsinkin boldaamani kohdat. Ensinnäkin vastuu kansalaisten turvallisuudesta nimenomaan on päättäjillä ja teidän päättäjien huonojen päätösten vuoksi olemme nyt kansakuntana (ja laajemminkin eurooppalaiset) jonkin asteisessa vaaratilanteessa. Alueellisia eroja toki tässä valtavasti löytyy. Vastaanottokeskusten lähellä ei ole ollut suomalaisille turvallista. Miksi ei näistä ole katsottu tarpeelliseksi kirjoittaa vastaavaa puhetta? Koska ko. puheessakin moneen kertaan mainittu 'ei vihapuheelle' jne. jargon. Ilmiö on keskuudessamme, siitä tulee voida puhua. Säätäkää vain uusia, tiukempia ja tarkempia lakeja, keksikää tehokkaampia keinoja hiljentää kansalaiskeskustelua näistä tärkeistä aiheista, tukahduttamalla ja painamalla villaisella onkin perinteisesti saatu historiassa aikaan hienoja tuloksia (not).

Toinen boldaamani kohta 'sitä lisäämällä murennamme yhteiskuntamme' onkin siitä mielenkiintoinen, että sen etuliitteeksi sopisi aivan tutkimustenkin mukaan sana 'maahanmuutto'; se nimittäin heikentää sosiaalista koettua pääomaa, keskinäistä luottamusta ja kansalaisten turvallisuudentunnetta. Vastakkainasettelu on keskuudessamme ja se on tosiasia, sitä ei vähennetä mitenkään kieltämällä ihmisiä tuntemasta perusturvattomuuden tunteita tai paheksumalla ihmisten luontaista käyttäytymistä saati sitten pakottamalla ihmisiä johonkin muottiin, joka ei ole osa ihmisyyttä.

Hädänalaisten auttaminen olisi asia erikseen, nythän tässä ei ole ollut siitä kyse viime aikoina.

Olli_Johannes

Eiköhän Sipilä ja muut suvakit ole itse aiheuttaneet vastakkainasettelun. Jos aiheuttaa maahan suurtyöttömyyden, tuo toimimattomille työmarkkinoille vuosittain yli 10 000 rikollisiin taipuvaista matua ja vielä yrittää kieltää kyseiseen politiikkaan kohdistuvan kritiikin, ei kannata ihmetellä jos kaikki eivät hurraa. Jossain vaiheessa syksyä olisi tarpeen järjestää mielenosoitus demokratian ja sananvapauden puolesta, itseään vihreiksi nuoriksi kutsuvien bolsevikkien lakialoitetta ja muita vastaavia hankkeita vastaan.

ämpee

Quote from: Pääministeri SipiläViime viikkoina on tapahtunut väkivallantekoja, jotka huolestuttavat laajalti ihmisiä ja heikentävät turvallisuudentunnettamme. Poliisi tutkii sekä Helsingin Asema-aukion että Kajaanin Otanmäen tapausta. Omasta ja koko hallituksen puolesta haluan esittää osanoton omaisten ja läheisten suruun.

Tuomitsen väkivallan, rasismin ja vihapuheen kaikissa muodoissaan.

Kuulostaisi hyvältä ellei tietäisi Sipilän puhuvan jotain jota nähtävästi itsekään ei ole tajunnut.
Väkivallan tuomitseminen on hyvä asia, mutta miten rassissmia ja vihapuhetta saatiin tähän mukaan ??
Noissa kummassakin mainituissa väkivaltatapauksessa ovat kärsijöinä paikalliset perunanenät, joten jos jotain rassissmiin viittaavaa haluaa löytää niin niistä tekijöistä sitten.
Ainoastaan toisessa tapauksessa tekijänä oli joku muu kuin perunanenä, joten jos tämä on sitten sitä rassissmin tuomitsemisen innoketta, niin hyvä niinkin, sillä jokainen kuolemantapaus on liikaa.

Vihapuhetta Helsingissä todennäköisesti viljeltiin molemmin puolin, mutta mikä oli tilanne siellä Kajaanin suunnalla ??
Ehkä Sipilä tietään jotain kun kerran on niin voimakkaasti tuomitsemassa.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

ämpee

Quote from: Kapseli on 19.09.2016, 17:20:40
Jos vihapuhe ja rasismi kriminalisoidaan niin odotan innolla saadaanko lakiin muotoiltua selkeät rajat vai jätetäänkö ympäripyöreä ja tulkinnanvarainen oksennus, jonka varjolla voi sitten painaa somessa fobbanappulaa aina kun jonkun pärstä ja puheet ei miellytä.

Mikäli nuo onnettomat saavat tästäkin asiasta veistettyä ristin kansalaisten harteille, niin tulevista raittiuskilpakirjoituksista tulee sekä mielenkiintoisia että haastavia.
Rassissmia ja vihaa kun jotkut näyttävät näkevän jo ihan tautiluokituksen arvoisesti kaikkialla muualla kuin itsessään.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Lahti-Saloranta

Quote from: qwerty on 19.09.2016, 16:56:21
Juha Sipilä: Ei väkivallalle, ei vihapuheelle, ei rasismille
Maanantai 19.9.2016 klo 16:44
Sipilältä on näköjään "unohtunut" listalta raiskaukset ja ryöstöt sosiaalituvan väärinkäytöstä puhumattakaan.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Olli_Johannes

Näköjään Petteri Orpokin on jo avautunut:

Quote
Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo, että poliisin on syytä käydä tarkasti läpi tapahtumat uusnatsien mielenosoituksessa Helsingissä ja saada vastuulliset vastuuseen.

Poliisi on ottanut kiinni miehen, jota epäillään pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta mielenilmauksessa runsas viikko sitten.

Orpon mukaan väkivallan käyttäminen poliittisten tavoitteiden saavuttamiseen on ilmiö, joka suomalaisten on yhdessä saatava kitkettyä pois määrätietoisilla toimilla.

Orpon mielestä väkivaltaiset äärijärjestöt pitäisi kieltää. Hän odottaa, että sisäministeriö saa selvitettyä asian perinpohjaisesti.

– Jos löytyy keinot kieltää väkivaltaa käyttävien poliittisten järjestöjen toiminta, niin kannatan sitä, Orpo sanoo.

Orpo sanoo, että asiasta on keskusteltu jo alkuvuonna hallituksessa, mutta oikeusoppineet ovat olleet erimielisiä miten väkivaltaiset järjestöt olisi mahdollista kieltää.

"Yksikin tällainen tapahtuma uhka Suomelle"

Kokoomusta johtava Orpo pitää äärioikeistolaisia järjestöjä turvallisuusuhkana Suomessa. Hän kiistää olevansa kuitenkaan eri linjalla kuin suojelupoliiisi. Supon ylitarkastaja Tuomas Portaankorva sanoi maanantaina Ylelle, että äärijärjestöt eivät sinällään uhkaa valtion turvallisuutta.

– Jos katsotaan suurta kokonaisuutta, kyse on aika pienen, käsittämättömän joukon toiminnasta. Koen, että yksikin tällainen tapahtuma on uhka Suomelle, johon olemme tottuneet, Orpo sanoo.

Orpon mukaan Helsingin Asema-aukion pahoinpitelyn taustalla on ääriajattelu lisääntyminen Suomessa. Orpo sanoo olevansa syvästi huolissaan Suomesta.

– Nyt jos joskus Suomessa tarvitaan malttia ja suvaitsevaisuutta. Suuren enemmistön, joka ei tällaista hyväksy, pitää toimia yhdessä ja määrätietoisesti.


http://yle.fi/uutiset/orpo_kieltaisi_vakivaltaiset_aarijarjestot__olen_syvasti_huolissani_suomesta/9177554

maltti on valttia

" Noissa kummassakin mainituissa väkivaltatapauksessa ovat kärsijöinä paikalliset perunanenät, joten jos jotain rassissmiin viittaavaa haluaa löytää niin niistä tekijöistä sitten. "

... Se menee Sipilän järjenjuoksu nähtävästi siten että jos ryhtyy huutelemaan / nimittelemään kadulla kulkevaa toista ihmistä rasistiksi, ja sen jälkeen huutelija saa turpaansa huutelun kohteelta, teko tulkitaan rasistiseksi.    ....

foobar

"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Uuno Nuivanen

Quote from: Gunnar Hymén on 19.09.2016, 17:20:03
QuotePidän erittäin hyvänä, että sisäministeri Paula Risikko on päättänyt uudelleen kartoittaa väkivaltaisten järjestöjen laillisuuden.

parodiaa huipussaan, pakolaisina tulee jos jonkinlaista ukkelia jos jonkinlaisesta väkivaltaisesta järjestöstä ja näille sipilä antaa kotinsa.

Paitsi ettei sitten antanut kuitenkaan, kun viimein oivalsi minkälaisesta väestä on kysymys.

Kulttuurirealisti

Quote from: Uuno Nuivanen on 19.09.2016, 17:58:46
Paitsi ettei sitten antanut kuitenkaan, kun viimein oivalsi minkälaisesta väestä on kysymys.

Mutta se sanansa syöminen ja mielenmuutos piti sitten peitellä myynnillä, jos oikein muistan.
"Ovela tapa pitää ihmiset passiivisina ja kuuliaisina on rajoittaa tiukasti hyväksyttävien mielipiteiden kirjoa, mutta sallia hyvin vilkas keskustelu sen kirjon sisällä. ... tämä antaa ihmisille tunteen, että ajattelu on vapaata." - Chomsky

Arvoton

Tullaanko nyt insinöörin logiikan reunalle (sortsi, Homman inssit)? Äijän pitäisi puhua selkeästi kansan yhtenäisyyden puolesta, eikä olla tätimäisesti voivottelemassa eikä toivottelemassa eitä joka suuntaan. Niin kauan kuin annetaan toimijoiden, kuten YLE, mediavasemmistovasemmistomedia ja media plus YLIOPISTOT, pyhittää & lelliä toisia ja inhota (engl. hate) toisia, maan suunta sen "kilpailukyvynkin kanssa" on suoraan rotkoon.

Kulttuurirealisti

Väkivalta ja tiettyjen väkivaltaisten tekojen valmistelu on jo kielletty. Rasistisista teoista saa kovennettua. Mikä käytännön hyöty tällaisesta laista olisi nykyiseen verrattuna? Pelkkä poliittinen lyömäase sopivan avoimella määritelmällä, sitähän tässä ajetaan.
"Ovela tapa pitää ihmiset passiivisina ja kuuliaisina on rajoittaa tiukasti hyväksyttävien mielipiteiden kirjoa, mutta sallia hyvin vilkas keskustelu sen kirjon sisällä. ... tämä antaa ihmisille tunteen, että ajattelu on vapaata." - Chomsky

Velmu

Sipilältä on unohtunut tärkein asia. Kun hän lupasi kotinsa maahanmuuttajille, levisi tämä uutinen kulovalkean tavoin Irakiin, mutta myös muihin maihin joista Eurooppaan pyritään. "Pohjois-Euroopassa on siis valtio ( eli Suomi ), johon meidät toivotetaan tervetulleiksi!"

Salakuljettajat saivat Sipiln ansiosta pyörittämäänsä miljardibisnekseen kasapäin lisää asiakkaita. Merikelpoisia paatteja ei tietenkään ollut riittävästi, mutta koska kaikkien rahat kelpasivat, lastattiin "onnelaan eli Suomeen" pyrkijät entistä merikelvottomimpiin veneisiin ja ihmisä hukkui.

Katso Juha Sipilä tarkasti sitä viisivuotiaan pojan rantaan ajautunutta ruumista ja mieti, kuinka paljon vastaavia ruumiita sait aikaan möläytykselläsi. Äläkä höpötä yhtään mitään tästä hyvin epäselvästä asema-aukion kuolemantapauksesta.