News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2016-07-28 IL: Poliisi vaatii MV-sivuston sulkemista / MV katosi netistä

Started by Leona, 28.07.2016, 00:43:57

Previous topic - Next topic

Skeptikko

Quote from: Mok on 18.10.2018, 12:19:25
MV-lehden perustaja Ilja Janitskin on tuomittu Helsingin käräjäoikeudessa yhden vuoden ja kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeuteen.

Vaikka osaa näistä rikostuomioista voi pitää perusteltuina, valitettavasti osassa niistä näkyy poliittinen luonne. Vähintäänkin oikeuslaitos noudattaa kaksoisstandardia siinä, että mitä kenellekin ja minkäkin mielipiteen edustajille sallitaan ja mitä ei. Toivottavasti tästä valitetaan ylempään oikeusasteeseen ja kumotaan kiistanalaisimpia rikostuomioita.

Olisi esimerkiksi mielenkiintoista kuulla, että millä perusteella esimerkiksi Janitskin rikosmenneisyydestä on saanut uutisoida, mutta vastaavasti valtavirran median toimittajan kohdalla menneisyyttä ei olisikaan saanut tuoda esiin. Tässä tuntuu olevan yhdet säännöt valtamedialle ja toiset valtamedian ulkopuoliselle medialle. Lisäksi tästä tuomitut vahingonkorvaukset ovat älyttömän suuria, vaikka tämä toimittaja itse on somessa sanonut, ettei tämä kritiikki häntä kohtaan ole juuri häntä hetkauttanut, mutta nyt oikeudessa onkin toisenlainen tarina asiasta.
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Linkster

Olisikohan äkillisessä "valtavassa tuskassa ja kärsimyksessä" toimittelijan kohdalla kyse nk. eläkesuunnitelmasta;kuten turun terrorismitapauksen super-auttajalla?
Pieni oljenkorsi jos Ilja tuomittaisiinkin ja korvaukset valuisivat valtiokonttorin kannnettavaksi.
Muutenhan "oikeuslaitos" toimi taas kuten odottaa nykyisin sopiikin.
MVon faktat pöytään lyömällä todistanut orwellilaisuuden ja kaksoistandardien vallitsevan aseman tällä hetkellä.
Vaikka rikokset eivät olisikaan vertailukelpoisia keskenään on tässä paloittelumurhiin ja raiskauksiin sun muihin oikeasti pahoihin tekoihin verrattuna järkyttävä epäsuhta.
Perkele mikä sirkus - toivon unessani että Ilja saa Hölmölältä n. ziljardin korvauksia ajojahdistaan.

Matias Turkkila

Oli selvää, että penaltya tuolta tulee ja kunnolla, mutta on eri asia arvella kuin nähdä tuomioistuimen päätös ruudulla. Aika kova tuomio tuo tietenkin on.

Hommallahan on aiemmin arveltu, ettei törkeästä kiihottamisesta tule tuomiota. Näin kävikin. Toisaalta tuon syytekohdan perusteella viranomaiset saivat Iljan kuskattua Suomeen.

HS:n 300 jutun luvattomasta käyttämisestä tuli lopulta 75 000 e rapsut. Arvioin joskus, että saattaa yltää jopa 300 000:een, nyt jäi siitä.

Muistelen, että keskeytysvaateessa oli mukana myös Ylen juttuja, mutta nyt tulleessa tuomiossa ei ollut mukana korvauksia Ylen suuntaan. Tämä on sinänsä järkeenkäypää - Ylen tekstien copy-pasteaminen kokonaisuudessaan ei tietenkään ole järkevää, mutta siitä ei tullut rapsuja. Sen sijaan kaupallisen mediayhtiön tuotosten kopiointi toiselle kaupalliselle platformille johtaa vähemmän yllättäen korvausvaatimuksiin.

Korvaussumma näyttäisi menevän suunnilleen puoliksi - puolet J. Arolle, puolet HS:lle.

+++

Mitä tästä pitäisi ajatella? Vaikeaa sanoa. MV:llä on kiistattomat ansionsa turvapaikkatulvan aikana, mutta en koskaan ymmärtänyt, mitä järkeä oli lähteä jahtaamaan Aroa tuollaisella massiivisella vyörytyksellä. Vaikka olisi minkälaiset antipatiat Yleä kohtaan, ei yksittäistä ihmistä voi eikä kannata tuolla tavalla kohdella. Lisäksi on typerää kopioida muiden töitä sellaisenaan. Sitaattioikeuden nojalla jutuista olisi voinut lainata pienen pätkän, ja kirjoittaa itse loput. Aivan turha sakko.

Toisaalta: systeemi löi nyt Iljaa päähän niin rajulla moukarilla kuin pystyi. Syitä lienee useampia. Bäckman-kytkös tietysti merkityksellinen.

Sivusto on hiljentynyt, 128 miljoonan session jälkeen. Hillitön luku. Pitää pureskella asiaa.

Kari Kinnunen

Että sitten silleen. En ole öyhötys enkä MW fani. Ihmetyttää vain asua maassa missä äijä pystytään pistämään linnaan sanankäytöstä, siis sanomisista!

Kun ns. uhreina näissä kamalissa rikoksissa on ollut omaan pöyristymiseensä kovin ihastuneet tättähäärät ja pikkupissikset.

Tässä alkaa pikkasen tuoksahtaa tätihajuvedellä peitelty feminatsismi.


Titus

Quote from: Matias Turkkila on 18.10.2018, 13:29:23

Mitä tästä pitäisi ajatella?


MV ensin, Homma^^ seuraavaksi.

Jos samalla tavalla ruvetaan ruotimaan jokaista kirjoitusta erikseen ja asiayhteydestä irroitettuna, niin varmahkosti löytyy samoilla perusteilla tuomion arvoista juttua.

Vaikkap ummagumma tai jtoivola ketjut.

that's a bingo!

Uuno Nuivanen

Quote from: satasenlaina on 18.10.2018, 12:23:50
Quote from: Mok on 18.10.2018, 12:19:25
Helsingin Sanomat

MV-lehden perustaja Ilja Janitskin on tuomittu Helsingin käräjäoikeudessa yhden vuoden ja kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeuteen.

Helsingin käräjäoikeus katsoi Janitskinin syyllistyneen kuuteentoista eri rikokseen.

Janitskinin lisäksi syytteessä oli venäläisissä viestimissä Suomi-asiantuntijana esiintynyt Johan Bäckman. Hän sai vuoden ehdollisen vankeustuomion.

Janitskin, Bäckman ja kolmas tuomittu on tuomittu yhteensä maksamaan vahingonkorvauksia ja hyvityksiä noin 136 000 euroa.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005868375.html?utm_campaign=tf-HS&utm_term=0&utm_source=tf-other&share=3308d0006424464411488e386b0cbbd3

Erinomainen uutinen! Ja Bäckman vielä päälle. Oikein hyvä päätös oikeudelta.

Niin, jos tykkää entisen oikeusvaltion luisumisesta kommunistiseen mielivaltaan. Pyrrhoksen voitto siis teikäläisille.

Pekka Kemppainen

Quote from: satasenlaina on 18.10.2018, 12:23:50

Erinomainen uutinen! Ja Bäckman vielä päälle. Oikein hyvä päätös oikeudelta.

Yhden syytetyn kohdalta syytteet raukesivat, ja Janitskinin koldalta kolme syytekohtaa.

QuoteHelsingin käräjäoikeus on tuominnut Ilja Janitskinin yhden vuoden
kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen yhteensä 16 eri
teosta liittyen MV-lehden toimintaan. Kolmen syytekohdan osalta syyte on
hylätty
. Käräjäoikeus on lisäksi tuominnut Johan Bäckmanin yhden
vuoden sekä nn:n kolmen kuukauden ehdollisiin
vankeusrangaistuksiin. Yhden vastaajan osalta syyte on hylätty.
Vastaajat on tuomittu korvaamaan asianomistajille aiheuttamansa
vahingot. Yhteensä vahingonkorvauksia ja hyvityksiä on tuomittu
maksettavaksi noin 136 000 euroa.

Kysymys on Janitskinin osalta ollut MV-lehden ja Uber Uutisten
toiminnassa tehdyistä teoista. Käräjäoikeus on katsonut hänen
vuodesta 2014 ainakin tammikuuhun 2018 olleen kyseisten
verkkojulkaisujen omistaja, päätoimittaja, vastaava toimittaja sekä
niiden sisällöstä vastannut henkilö. Janitskin on viime kädessä
päättänyt kaikesta verkkojulkaisuissa julkaistusta ja levitetystä
aineistosta riippumatta siitä, kuka materiaalin on lehden lukuun alun
perin kirjoittanut. Janitskin on ollut vastuussa näiden julkaisujen
toiminnassa tehdyistä rikoksista.

http://www.extrauutiset.com/?p=3416

Oikeus ei katsonut, että kyse on #sananvapaudesta:

QuoteKirjoitukset ovat sisältäneet valheellisia
tietoja ja halventavia vihjauksia sekä henkilöiden yksityiselämään
liittyviä arkaluonteisia asioita. Näiden kirjoitusten julkaisemisella
ei ole ollut sananvapauden näkökulmasta mitään julkista intressiä
tai muutakaan hyväksyttävää syytä.
Kirjoitukset ovat leimanneet ja
halventaneet asianomistajia äärimmäisen loukkaavalla tavalla. Kysymys
on ollut niin olennaisista kunnian loukkaamisista, että sananvapauteen
puuttuminen on ollut niihin nähden perusteltua.
Toiminnan motiivina on
ollut henkilöiden maineen tuhoaminen ja ammattitaidon
kyseenalaistaminen julkisuudessa.

Oikeus siis rajaa henkilöön kohdistuvan kampanjoinnin sanavapauden ulkopuolelle.

Quote from: Titus on 18.10.2018, 13:37:22
Quote from: Matias Turkkila on 18.10.2018, 13:29:23

Mitä tästä pitäisi ajatella?


MV ensin, Homma^^ seuraavaksi.

Jos samalla tavalla ruvetaan ruotimaan jokaista kirjoitusta erikseen ja asiayhteydestä irroitettuna, niin varmahkosti löytyy samoilla perusteilla tuomion arvoista juttua.

Vaikkap ummagumma tai jtoivola ketjut.



Ei ole mitään syytä kirjoittaa niin että häkki heilahtaa.

Hämeenlinnan Oraakkeli

Iljalle jäi tästä sekoilusta käteen vuosi linnaa ja laskua sata donaa. Jos olisi hommannut itsensä kansanedustajaksi niin olisi massia pankkitilillä tuo sata donaa.

Titus

Tätä casea on mielenkiintoista verrata Louhimiehen ajojahtiin.

8)
that's a bingo!

Pekka Kemppainen

Quote from: Saturnalia on 18.10.2018, 12:23:58
Ilja taitaa päästä suoraan vapaaksi, kiikun kaakun. Tätä valtamedia ei tietenkään uutisoi, vaan haluaa antaa mielikuvan että nyt Ilja istuu pitkään.
Ensikertalainen teknisesti, ja kauankos hän tutkaa jo istui?

Vuoden verran joko jalkapannassa Andorrassa tai kopissa siellä sun täällä. Teoreettisesti jäljellä ne 10kk, mutta ensikertalais-alennus vie senkin?

Saturnalia

Quote from: Pekka Kemppainen on 18.10.2018, 13:43:30
Quote from: Saturnalia on 18.10.2018, 12:23:58
Ilja taitaa päästä suoraan vapaaksi, kiikun kaakun. Tätä valtamedia ei tietenkään uutisoi, vaan haluaa antaa mielikuvan että nyt Ilja istuu pitkään.
Ensikertalainen teknisesti, ja kauankos hän tutkaa jo istui?

Vuoden verran joko jalkapannassa Andorrassa tai kopissa siellä sun täällä. Teoreettisesti jäljellä ne 10kk, mutta ensikertalais-alennus vie senkin?

Se on ihan siinä ja siinä, joutuuko istumaan. Tuomio on alennuksen kanssa kai 11kk.
En nyt muista, kauanko oli jo kiinni yhteensä. Ne miinustetaan siitä sitten. Hoviinhan tämä menee, ja varmasti jonkin verran muuttuu.

rooster

En nyt jaksa tota oikeuden pumaskaa lukea sen enempää läpi mutta pisti silmään, että Arolle napsahti korvauksia 35k, olikos siinä muuta kuin tuo huumetuomion julkaisu ja pirih***ksi kirjoittelu mistä nasahti tuomio? Jos vain nuo, niin ei nyt mun oikeustajuun mahdu.

starsailor

Yksikään rikosuhri ei ole aikaisemmin saanut yhtä pätevää puolustusta ja puoleellista tuomaria kuin Aro. Henkinen haitta on koettu huomattavasti suuremmaksi kuin vakavat ruumiin vammat, pahoinpitelyt ja raiskaukset. Tuomiolauselma on täynnä järjenvastaisia päätelmia eteenkin Bäckmanin toiminnan osalta. Jessi (nimi jota siellä pidetään loukkavana!) olisi voinut lopettaa yhteydenvaihdon lyhyeen, mutta jostain syystä on tietoisesti jatkanut tätä ja aiheuttanut itselleen mt-ongelmia. Eli, kannattaa jatkossa varoa keskustelemasta tiiviisti mt-ongelmaisten kanssa.
"Suomalaisen ihmisen geeneissä on orja-, setä Tuomo- ja pelkurigeeni. Ja se on tyhmä kuin aasi. Aasin järki ja cuckold-sielu." Jorma M.

Mikko pa

Quote from: Saturnalia on 18.10.2018, 13:47:35
Quote from: Pekka Kemppainen on 18.10.2018, 13:43:30
Quote from: Saturnalia on 18.10.2018, 12:23:58
Ilja taitaa päästä suoraan vapaaksi, kiikun kaakun. Tätä valtamedia ei tietenkään uutisoi, vaan haluaa antaa mielikuvan että nyt Ilja istuu pitkään.
Ensikertalainen teknisesti, ja kauankos hän tutkaa jo istui?

Vuoden verran joko jalkapannassa Andorrassa tai kopissa siellä sun täällä. Teoreettisesti jäljellä ne 10kk, mutta ensikertalais-alennus vie senkin?

Se on ihan siinä ja siinä, joutuuko istumaan. Tuomio on alennuksen kanssa kai 11kk.
En nyt muista, kauanko oli jo kiinni yhteensä. Ne miinustetaan siitä sitten. Hoviinhan tämä menee, ja varmasti jonkin verran muuttuu.

Tuossa on ne mitä tuomiosta vähennetään
Suomen sotilaallinen puolustaminen
Sotilaalliseen puolustukseen kuuluvat:
maa-alueen, vesialueen ja ilmatilan valvominen sekä alueellisen koskemattomuuden turvaaminen
kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen

jufox

Korvauksia tuomittiin mm. Jessika Arolle maksettavaksi 35 000 euroa, Jussi Korhoselle 1 900 euroa ja Hanna Huumoselle 10 200 euroa sekä asianomistajien oikeudenkäyntikulut

Matias Turkkila

Quote from: Titus on 18.10.2018, 13:37:22
MV ensin, Homma^^ seuraavaksi.

Homma on eri otus kuin MV. Jos valtio haluaisi teurastaa tämän saitin, siihen löytyisi kyllä keinot. Kymmenen vuotta Homma on silti sinnitellyt, ilman ainoatakaan oikeustapausta. Forumin syvärakenteessa on monta asiaa, jotka suojaavat sitä. Mutta virheitä ei kannata liiemmälti tehdä.

Eikä tulevaa voi tietenkään kukaan ennustaa. Seuraavalla hallituskaudella on todennäköistä, että vihapuhelait kiristyvät entisestään.

Lisäksi muistuttaisin edelleen kaikkia Homman sääntöjen kolmoskohdasta: "Tekijänoikeuden alaisen materiaalin laiton levittäminen on kiellettyä. Lainausten osalta noudatettakoon hyvää lainaustapaa kohtuullisessa laajuudessa ja merkittäköön lainauksen lähde selvästi."

Sama suomeksi: kokonaisia uutisia ei kannata tänne kopioida. Varsinkaan kaupallisilta toimijoilta.

Saturnalia

Lehdessä Iljan asianajaja kertoi, että päämies on jo istunut koko tuomionsa, eli vapaa.
Tämä on siinä mielessä asianajajallekin mukava case valittaa hoviin, että nyt ollaan jo about maksimissa.
Voi vain voittaa.

Jorma M.

181018 -numerosarja tulee symboloimaan uuden ajan alkua. Sananvapauden käytöstä voi saada saman rangaistuksen kuin sarjaraiskaaja, sarjapedofiili tai murhamies.

Ellei joku tätä tajunnut, niin Suomi ei ole enää länsimainen demokratia (jos sellaisia nyt ylipäätään on missään muuallakaan):
"On käynyt ilmi, että demokratia ja lehdistön vapaus ovat suurimpia niistä tyhjistä korulauseista, jotka milloinkaan ovat ihmismieltä sumentaneet".

Titus

^MT, tuo on aivan totta, toivotaan, että maltti pitää kummallakin puolen (Hommajutuissa/vastapuolella).

HS:n uutisoinnissa oli äsken yli 70 kommenttia, nyt n50. Sananvapaus elää ja voi hyvin  ;D

Eli kaikki Louhimies kommentit katosivat.

that's a bingo!

andrus

Mitenkäs sitten ne tuhannet MV:n lukijat jotka ovat "herjausuutisia" jakaneet ympäri nettiä, pääsevät kuin koira veräjästä? Kyllä vähintään avunanto rikokseen ylittyy.
"SDP aina tehny sillai, et se pistää käden jätkän taskuun ja syö sen laskuun" - Teuvo H.

Faidros.

Quote from: Golimar on 18.10.2018, 13:34:08
Marco de Witin kirjoitus tuomari Mitja Korjakoffista.

QuoteTuomari Mitja Korjakoff puolueellinen afrofani?........................
https://marcodewit.fi/sensuuri/tuomari-mitja-korjakoff/

Noiden kuvien perusteella, onko kyseessä mies- vai naisoletettu, tai joku muu niistä kymmenistä sukupuolista?

Juu, en fanita Iljaa, Bäckmania, Marcoa... tekevät vain haittaa nuiville. Pitäisikö sanoa: Haittanuivia?
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Lalli IsoTalo

ot
Quote from: Matias Turkkila on 18.10.2018, 14:02:19
.... kokonaisia uutisia ei kannata tänne kopioida. Varsinkaan kaupallisilta toimijoilta.

Usein ne suomennoksia englanninkielisistä artikkeleista. Silloin kannattaa lainata sitä alkuperäislähdettä.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

törö

Quote from: jufox on 18.10.2018, 14:02:05
Korvauksia tuomittiin mm. Jessika Arolle maksettavaksi 35 000 euroa, Jussi Korhoselle 1 900 euroa ja Hanna Huumoselle 10 200 euroa sekä asianomistajien oikeudenkäyntikulut

Tuli ainakin todistettua, että nuo ovat laajempaa suojaa nauttivia nobodyjä, koska oikeiden vaikuttajien pitää vain kestää paskanheittoa. Huumoselle tuo vahingonkorvaus on lähinnä nolo, koska se on olevinaan poliitikko, mutta ei kuitenkaan kestäisi oikeisiin poliitikkoihin kohdistuvaa räkytystä.

Yksikään ministeri ei vaatinut vahingonkorvauksia, koska sillä tasolla MV-lehti ei ollut mitään poikkeuksellista.

Linkster

Quote from: andrus on 18.10.2018, 14:13:11
Mitenkäs sitten ne tuhannet MV:n lukijat jotka ovat "herjausuutisia" jakaneet ympäri nettiä, pääsevät kuin koira veräjästä? Kyllä vähintään avunanto rikokseen ylittyy.
Auts, syyllinen vaikken ykkösfani olekaan. ;D

Faidros.

Quote from: andrus on 18.10.2018, 14:13:11
Mitenkäs sitten ne tuhannet MV:n lukijat jotka ovat "herjausuutisia" jakaneet ympäri nettiä, pääsevät kuin koira veräjästä? Kyllä vähintään avunanto rikokseen ylittyy.

Pidätetään koko Suomen kansa ja rakennetaan aita ympärille. Muut rikolliset tuomitaan jo maissa, mistä pyrkivät sisään. ;)
www.youtube.com/watch?v=Wmcd5mBVGpc
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

akez

Quote from: Titus on 18.10.2018, 13:37:22
Quote from: Matias Turkkila on 18.10.2018, 13:29:23

Mitä tästä pitäisi ajatella?


MV ensin, Homma^^ seuraavaksi.

Jos samalla tavalla ruvetaan ruotimaan jokaista kirjoitusta erikseen ja asiayhteydestä irroitettuna, niin varmahkosti löytyy samoilla perusteilla tuomion arvoista juttua.

Kiihottaminen kansanryhmää laista löytyvät sanat "uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää".

Tuossa kohdassa on ensinnäkin sotkettu yhteen täysin eri tason asioita. Uhkailu lienee jokaisen mielestä selvä rangaistava teko, mutta se, että panettelee jotakin ryhmää ... Käytännössähän panetteluksi voidaan lukea mikä tahansa mistä tahansa suosikkiryhmästä (vaan ei suomalaisista) julkaistu negatiivinen tieto, esim. ulkomainen uutinen, tutkimus, kirja, historiateos, lastenkirja, käytännössä mikä tahansa. Näin on avattu portti repressiokoneiston harjoittamalle mielivallalle ja ennalta tiedettyjen "syyllisten" rankaisemiselle tuomioistuimissa.

Nyt saattaisi täälläkin olla paikallaan oikeuslaitoksen reformi Puolan malliin. Siellä vapautetaan parhaillaan järjestelmään pesiytyneitä kommunisteja muihin tehtäviin. EU tietenkin ulisee ja uhkailee, mutta kaikki tietävät jo miksi.
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

Don Nachos

Aika pienet tekijänoikeuskorvaukset. Voisi kuvitella ainakin yhden nollan perään. Leffojen ja levyjen jakamisesta tulee huomattavasti isommat korvaukset vaikka ei ole mitään taloudellista motiivia.

Tuliko tuomiota kommenttipalstalle kirjoitetuista jutuista? Siellä oli aika roisi meininki ja aika usein mentiin reippaasti laittoman puolelle. Täällä jos olisi sama meininki, niin sivusto olisi suljettu jo aikaa sitten.
"Religion was invented when the first con man met the first fool."
- Mark Twain

Kultti on uskonto jolla on vähän seuraajia. Uskonto on kultti jolla on paljon seuraajia.

mikkoellila

Quote from: akez on 18.10.2018, 14:54:53
Kiihottaminen kansanryhmää laista löytyvät sanat "uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää".

Tuossa kohdassa on ensinnäkin sotkettu yhteen täysin eri tason asioita. Uhkailu lienee jokaisen mielestä selvä rangaistava teko, mutta se, että panettelee jotakin ryhmää ... Käytännössähän panetteluksi voidaan lukea mikä tahansa mistä tahansa suosikkiryhmästä (vaan ei suomalaisista) julkaistu negatiivinen tieto, esim. ulkomainen uutinen, tutkimus, kirja, historiateos, lastenkirja, käytännössä mikä tahansa.

Esim. sen asian mainitseminen, että afrikkalaisilla on matalampi mediaani-ÄO kuin eurooppalaisilla, tai että afrikkalaiset ja lähi-itämaalaiset tekevät enemmän rikoksia per capita kuin eurooppalaiset.
En halua Euroopan yhteiskuntien muuttuvan sellaisiksi kuin Afrikan ja Lähi-idän yhteiskunnat. En usko afrikkalaisten ja lähi-itämaalaisten käyttäytyvän Euroopassa eri tavalla kuin Afrikassa ja Lähi-idässä. Tästä syystä vastustan Afrikan ja Lähi-idän väestöjen siirtymistä Eurooppaan.

Titus

Quote from: akez on 18.10.2018, 14:54:53
Nyt saattaisi täälläkin olla paikallaan oikeuslaitoksen reformi Puolan malliin.

Siellä vapautetaan parhaillaan järjestelmään pesiytyneitä kommunisteja muihin tehtäviin.

EU tietenkin ulisee ja uhkailee, mutta kaikki tietävät jo miksi.

uhkaus

solvaus

panettelu

;D
that's a bingo!