News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

Monikulttuurisuustoteemit kuluttajina

Started by newspeak, 21.07.2016, 07:14:50

Previous topic - Next topic

newspeak

Iltalehdessä oli 20.7.2016 kaksi artikkelia koskien muslimeita velanottajina ja kuluttajina. Otsikolla "Muslimiasiakkaiden houkuttelu Suomessa vielä lapsenkengissä - muoti-hijabien ja halal-sovellusten markkinat kasvavat maailmalla" kerrottiin seuraavanlaisesta tapauksesta:

QuoteKoraaniin perustuva sharia-laki kieltää koronoton, joten muslimi ei voi esimerkiksi ostaa autoa lainalla niin, että lainassa olisi vaihtuva korko.

Korkokysymystä joutui pohtimaan myös helsinkiläinen Abdulqadir Hussein Mohamed, joka osti auton tänä kesänä.

- Halusin perheelle hyvän uuden auton, sellaisen, ettei siihen tarvitse tehdä mitään korjauksia, Hussein kertoo.

Hän sai kuitenkin hankittua kulkuneuvon ilman korkoa. Autokaupan kanssa sovittiin, että auto maksetaan osamaksulla, jossa korko on jo otettu huomioon.

Husseinin mukaan autokauppa, joka suostui järjestelyyn, oli helppo löytää.

- Kyllä Suomessa autokauppiaat ovat nykyään hyvin perillä asioista. Minulle kerrottiin jo alusta asti, että koska olen islaminuskoinen, niin tämä laki otetaan huomioon.

Asuntoja Suomessa ei voi ostaa ilman korollista lainaa, ainakaan vielä. Hussein arvelee, että uudelle kauppamuodolle olisi runsaasti kysyntää.

http://www.iltalehti.fi/talous/2016072021935022_ta.shtml

Periaatteessa tapauksessa ei itsessään ole mitään ihmeellistä. Jokainen autoa ostava henkilö varmasti pohtii myös maksutapaa ja erilaisia rahoitusvaihtoehtoja. Lisäksi kirjoituksessa muistutetaan Id-juhlasta ja kerrotaan paikalla käyneen 5 000 henkeä enemmän kuin normaalisti. Realisoituivatko kävijämäärät tuotoksi jäänee arvailujen varaan. Taustalla tunnutaan kuitenkin kaupustelevan kahta ajatusta:

1) Muslimeita ei oteta riittävästi huomioon. (Eikö? Miksi pitäisi?)

2) Muslimit ovat jotenkin poikkeuksellinen kuluttajaryhmä, jolle tulee kaupata tuottoisia erityispalveluita. (Ovatko? Kuka maksaa?)

Samanlaista mielikuvaa luo myös toinen artikkeli "Islamin korkokielto voi hankaloittaa muslimien ostoksia": http://www.iltalehti.fi/talous/2016072021935030_ta.shtml

Spesialisti

Korkopuliveivausta enemmän minua kiinnostaa kuka kärryn kustantaa. Pottunokka vai Mohammed itse, rehellisesti tienatuilla rahoilla?

Micke90

Ovathan muslimit asiakkaita ja kuluttajia - sossun ja verorahojen. Lisäksi he kuluttavat myös hermoja.

Alan kohta jo tosissani harkita Viroon muuttamista.  :facepalm:

Faidros.

Ei korkoa... lyödään vaan tuotteeseen lisää hintaa ja myydään "ilman" korkoa, niin harras ja viisas muslimi on tyytyväinen. :roll:
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Sydämistynyt

Jos tuollaisen kyselijät vaan naurettaisiin ulos.  Joka kaupasta, kaikkialla Euroopassa.  Muslimimaissa toisuskoisille ei räätälöidä mitään palveluita, hyvä jos henkensä saa pitää, jos menee ilmaisemaan vakaumuksensa.

Micke90

Quote from: Sydämistynyt on 21.07.2016, 08:21:30
Jos tuollaisen kyselijät vaan naurettaisiin ulos.  Joka kaupasta maasta,kaikkialla Euroopassa.  Muslimimaissa toisuskoisille ei räätälöidä mitään palveluita, hyvä jos henkensä saa pitää, jos menee ilmaisemaan vakaumuksensa.

Näin.

Larva

Jos ei saa ottaa korollista lainaa, niin sitten pitää vaan säästää ne rahat itse sukanvarteen. Ei se sen ihmeellisempää ole.

Jos muslimeille ruvetaan jakamaan pankista korotonta lainaa, niin sitten kyllä korotonta lainaa on jaettava kaikille muillekin.  >:(
Niin pian kuin ihmiset päättävät, että kaikki keinot ovat sallittuja taistelussa pahaa vastaan,
tulee mahdottomaksi erottaa heidän hyvyyttään siitä pahasta, jonka he tahtovat murskata.
- Christopher Dawson -

"You call it surrender,
But we call it calm before the storm."
- Edguy -

Peltipaita

QuoteHän sai kuitenkin hankittua kulkuneuvon ilman korkoa. Autokaupan kanssa sovittiin, että auto maksetaan osamaksulla, jossa korko on jo otettu huomioon.

Repesin, vaikka ei kai saisi. ;D :o
"Kumiluodit ovat hyväksyttävyyden rajoilla"  sanoi Matti Vanhanen, kun Kataloniassa haluttiin saada mielipide selville äänestämällä.

Vesa Heimo

Quote from: Faidros. on 21.07.2016, 07:54:47
Ei korkoa... lyödään vaan tuotteeseen lisää hintaa ja myydään "ilman" korkoa, niin harras ja viisas muslimi on tyytyväinen. :roll:

Tämä on kyllä absurdeimpia tapoja kiertää korkokielto. Maailmalla monilla pankeilla on oma "koroton" halal- laina, joka siis käytännössä on kiinteäkorkoinen laina kiinteällä kuukausierällä. Ei siinä, korkojen ollessa matalalla pankin riski lienee mitätön ja kompensaatiokorkoa ottavat varmasti tuntuvasti jo siltäkin varalta että markkinakorot nousisivat.

Mutta ei siinä mitään, jos perustaisin ruokaravintolaa jonnekin itäkeskuksen tienoille niin tasan tarkkaan pitäisin huolta että Halal- safkaa on saatavilla. Samalla seudulla jonkun rättiliikkeen kannattanee ottaa erilaisia hijab-huiveja hyllyyn.

Jos tietylle erikoisuudelle on asiakaskuntaa tarpeeksi, niin hölmöhän siinä kauppias on ellei markkinarakoon iske.
" Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan."  T: Perussuomalaisten puoluesihteeri.

Chew Bacca

Islam, religion of kiukuttelevat pikkuvauvat.

Delaz

Islam saa usein laattaan spinniä.

Tehdään kielletty asia toisella tavalla, samalla lopputuloksella.


Capitalism and socialism both suck! Build something new, friendly for human beings.

ISO

J****ta että noi uskovaiset on idiootteja.

Korkoa ei voi ottaa, koska islam, mutta sen voi lisätä summaan kikkailemalla, ja Muhammed on taas tyytyväinen.

Eikö ne itse ymmärrä olevansa aivottomia urpoja.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Paawo

Quote from: ISO on 21.07.2016, 09:28:52
Eikö ne itse ymmärrä olevansa aivottomia urpoja.

Onko aivoton urpo se joka haluaa tehdä asiat omalla / oman kulttuurinsa edellyttämällä tavalla?
Minun mielestäni ei. Minun mielestäni aivoton Urpo on se joka tämän pelleilyn suostuu rahoittamaan.
Ylläoleva teksti on kiihtymystilassa kirjoitettua uhoamista. KKO:2017:52

"Ei ole mahdollista houkutella parhaita osaajia, jos samalla pyllistetään kaikille, jotka pökkäävät silmään katukuvassa." - Rosa Meriläinen 2023

"Mun mielestä valta on ihanaa!" - Eva Biaudet 2021

Psalmi 12:6-10

Faidros.

Quote from: ISO on 21.07.2016, 09:28:52
Eikö ne itse ymmärrä olevansa aivottomia urpoja.

Kyllä ne ymmärtääkin, mutta he pitävät sitä hyveenä. Elät kuin aivoton urpo 600-luvulla, se riittää. ;)
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Vredesbyrd

#14
Kyllä elektroniikan, viihdepalveluiden, kodinkoneiden, vaatekauppojen, kenkäkauppojen, yökerhojen, autokauppojen, pyöräkauppojen, gryndereiden ja kaikkia edellisiä remppaavien kannattaa. Kulutusta tulee yhteiskunnalle myös laajalti kaikkina sosiaalihyysäysvaltion palveluina. Sossua, Kelaa, opettajia, tulkkeja, kouluavustajia, erityisavustajia, mielenterveyttä, poliisia, lääkäriä, hoitsua ja sokerina pohjalla kaikenlaisia kolmannen sektorin kalliita "hyväntekijöitä".
Psykoanalyyttisessä näkökulmassa aikuinen on ihminen, jolle ei tarvitse valehdella. Aikuinen kestää, jos hänelle sanotaan, miten asia on.

newspeak

QuoteAsuntoja Suomessa ei voi ostaa ilman korollista lainaa, ainakaan vielä. Hussein arvelee, että uudelle kauppamuodolle olisi runsaasti kysyntää.

Auton osamaksut on varmaankin helpompi piilottaa sosiaalitukien sekaan kuin asunnon. Tai näin voisi kuvitella.

Internetin syövereistä löytyi kuitenkin seuraavaa:

QuoteAsunnon voi ostaa kohta osamaksulla

Asukas muuttaa ensin vuokralle ja maksaa vuokrassa yhtiölainaa, jonka valtio takaa.

...

Uuden kohtuuhintaisen asumismallin kehittivät rakennuttajayhtiö Lakea Oy ja valtion Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (Ara).


http://www.hs.fi/talous/a1372133256408 (26.6.2013)
http://www.iltalehti.fi/asuminen/2013062617193960_an.shtml (26.6.2013)

QuoteTurvapaikanhakijoita voidaan majoittaa tyhjiin ARA-asuntoihin

Jos vuokra-asuntokohteelle on myönnetty korkotukilainan lisäksi  erityisryhmien investointiavustusta, toimittaa avustuksensaaja ARAan hakemuksen käyttötarkoituksen tai käyttäjäryhmän muutoksesta.  ARA suhtautuu näihin hakemuksiin myönteisesti, koska muutosta haetaan hyväksyttävästä erityisestä syystä määräajaksi. Hakemukset käsitellään nopeasti.

Edellä mainituissa tapauksissa ARA ei määrää lainaa, korkotukea ja/tai avustusta maksettavaksi takaisin, jos kyseessä on tilapäinen käyttäjäryhmän muutos tai enintään kolme vuotta kestävä käyttötarkoituksen muutos.

http://www.ara.fi/fi-FI/Ajankohtaista/Uutiset_ja_tiedotteet/Uutiset_ja_tiedotteet_2015/Turvapaikanhakijoita_voidaan_majoittaa_t(35655) (23.9.2015)

Delaz

Mitä se Asran teesi olikaan?

Pitää pyrkiä hyvään, hyvää ei voi korjata pahalla vai miten se menikään.

Tässä autokaupassa hyvää korjataan pahalla, ainakin islamilaisesta perspektiivistä. Miten se niin menikään? Pitäisikö hakea se aasi aavikolta?
Capitalism and socialism both suck! Build something new, friendly for human beings.

orientexpressen

Ehkäpä hälyttävintä tällaisessa uutisoinnissa on se, että muslimiksi itsensä laskevan odotetaan automaattisesti vaativan halalia, noudattavan shariaa ym. Tilaa maallistumiselle tai toisille uskontulkinnoille ei anneta.

Periaatteessa sanoma on ihan sama kuin saudirahoitteisen suurmoskeijan imaamin puheet wahhabilaisuudesta ainoana oikeana tienä tai mamulähiön nuorukaisjengien "epäislamilaisesti käyttäytyviin" kohdistama vaino.

Mutta ilmeisesti se on niin, että monikultturismi edellyttää "monikulttuurisuuden edustajalta" fundamentalistista suhtautumista oman viiteryhmänsä perinteisiin sääntöihin. Muuten hän pettää oman kulttuurinsa ja oikeastaan ajautuu "rasistien" leiriin, kun ei toteuta niitä erioikeuksia mitä hänelle on pyritty luomaan.

Monikultturistit ja islamilaiset fanaatikot pelaavat samaan maaliin.
Kotoutumisprosessi epäonnistui.

newspeak

^ Sillä on yllättävän vähän väliä, millaisia ihmiset todellisuudessa ovat. Tärkeämpää on millaisia heidät halutaan ryhmänä olettaa olevan ja kenen toimesta.

Titus

Quote from: Faidros. on 21.07.2016, 07:54:47
Ei korkoa... lyödään vaan tuotteeseen lisää hintaa ja myydään "ilman" korkoa, niin harras ja viisas muslimi on tyytyväinen. :roll:

kutakuinkin näin + harras muslimi ei omista tuotetta (esim asunto) ennenkuin se korkeampi hinta on kokonaan maksettu pankille/lainaajalle...

kuten edellä, niin missään ei tosiaan pohdita sitä, että jos muslimeista 90% on ilman töitä, niin mistä se kulutusjuhla reivtäänkään ?


näyttää olevan joku muslimien valkopesu kampanja taas menossa: http://www.ampparit.com/haku?q=muslim

that's a bingo!

VeePee

QuoteHän sai kuitenkin hankittua kulkuneuvon ilman korkoa. Autokaupan kanssa sovittiin, että auto maksetaan osamaksulla, jossa korko on jo otettu huomioon.

Jumaluudeksi allah on aika urpo kun ei hiffaa edes tällaista kusetusta. Tai näe "paaston" aikaisia yösyöminkejä. Miten joku voi palvoa moista nynnyä idioottia?

Delaz

Quote from: Titus on 21.07.2016, 11:18:14
Quote from: Faidros. on 21.07.2016, 07:54:47
Ei korkoa... lyödään vaan tuotteeseen lisää hintaa ja myydään "ilman" korkoa, niin harras ja viisas muslimi on tyytyväinen. :roll:

kutakuinkin näin + harras muslimi ei omista tuotetta (esim asunto) ennenkuin se korkeampi hinta on kokonaan maksettu pankille/lainaajalle...

kuten edellä, niin missään ei tosiaan pohdita sitä, että jos muslimeista 90% on ilman töitä, niin mistä se kulutusjuhla reivtäänkään ?


näyttää olevan joku muslimien valkopesu kampanja taas menossa: http://www.ampparit.com/haku?q=muslim
ampparista edelleen tuli vastaan että jokainen muslimi yrittää elää korkokiellon mukaan. Sen saa sanoa, mutta jos sanoo että kaikki muslimit eivät katko kurkkuja vaikka senkin mukaan pitää elää, niin halutaan vankilaan. Olenko ymmärtänyt oikein?
Capitalism and socialism both suck! Build something new, friendly for human beings.

newspeak

Mielenkiintoinen rinnastus:

QuoteKaupankäynnissä tai pankkitoiminnassa ei siis saa periä korkoa. Auton tai asunon ostaminen onkin vakaumukselliselle muslimille mutkikkaampaa kuin tapakristitylle. Yleensä korkokieltoa tulkitaan niin, että muslimi ei voi maksaa ostosta, jossa on vaihtuva korko.

http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Muslimit-ostavat-autonsa-kiinte%C3%A4ll%C3%A4-ei-vaihtuvalla-korolla/803723?pwbi=724d85987248e5c1369a5933327bffd4

Huppupelikaani

Tajukangas kysynyt asiaa suoraan muutamasta autokaupasta. Missään näistä liikkeistä järjestely ei ole mahdollista, ja pari jutun lukenutta piti sitä sepitettynä.

QuoteSoitin summittaisesti muutamien autoliikkeiden myyntipäälliköille ja kysyin, että onnistuuko ostaa esimerkiksi 15 000 euron auto osamaksulla siten, että siihen ei tule korkoa ollenkaan, mutta se laskennallinen korko, joka kertyisi vuosien aikana, lisättäisiin ikäänkuin auton myyntihintaan, esim 15 000 euroa + 1200 euroa korkoa. (Korko summaittainen esimerkki kahden vuoden maksuajalle) Jolloin auton myyntihinta olisikin 16 200 euroa.

Kaikki viisi autoliikkeiden edustajaa pitivät tällaista järjestelyä mahdottomana. Jokainen heistä sanoi suurin piirtein samoin sanoin, että merkkiliikkeet eivät tee mitään "vihkosopimuksia" asiakkaiden kanssa, vaan osamaksusopimus tehdään aina rahoitusyhtiön kanssa ja siellä sopimuksissa on korot ja kulut ja muut maksut hyvin tarkasti kirjattuna paperille. Kaksi heistä oli lukentu Suomenmaan jutun ja piti juttua sepitettynä, jos kyseessä oli vähänkin kalliimpi auto.

Jokainen sanoi, että tietenkin on mahdollista, että itse autokauppias tekee keskinäisen "vihkosopimuksen" asiakkaan kanssa, mutta tällöin kyseessä on ns. häkkikauppias ja auton hinta korkeintaa muutamia satasia. Tarkoittaa sitä, että jos auton hinta on esim 300 euroa, níin asiaksa maksaa satkun nyt, satkun ensi kuussa ja loput syksyllä.

Linkistä loput:
https://paavotajukangas.com/2016/07/21/oliko-suomenmaan-eillinen-juttu-korottomasta-autokaupasta-sepitetty/

Delaz

Monikulttuuria pitää levittää valheella tai voimalla. Muuten ei onnistu.
Capitalism and socialism both suck! Build something new, friendly for human beings.

Bagana

Kauppiaana en ole tullutkaan ajatelleeksi tuota asiaa. Täytyy pistää korvan taakse ja ottaa huomioon tuo, itselle kelpaa raha oli se sitten muslimin tai ei.

Aapo

Quote from: Puhdas sielu on 21.07.2016, 08:04:26Vrt. Andersson: "Vasemmiston väkivalta on parempaa".

Voisiko tämän meemin antaa kuolla pois? Li Andersson ei ole ikinä sanonut tuolla tavalla.
"Never attribute to malice that which is adequately explained by stupidity."

- Robert J. Hanlon

Bagana

Quote from: Aapo on 21.07.2016, 21:51:37
Quote from: Puhdas sielu on 21.07.2016, 08:04:26Vrt. Andersson: "Vasemmiston väkivalta on parempaa".

Voisiko tämän meemin antaa kuolla pois? Li Andersson ei ole ikinä sanonut tuolla tavalla.

Mutta näin nämä asiat koetaan!

Aksiooma

Quote from: Aapo on 21.07.2016, 21:51:37
Quote from: Puhdas sielu on 21.07.2016, 08:04:26Vrt. Andersson: "Vasemmiston väkivalta on parempaa".

Voisiko tämän meemin antaa kuolla pois? Li Andersson ei ole ikinä sanonut tuolla tavalla.

Li Andersson sanoi sen olevan erilaista väkivaltaa, mikä ei kohdistu ihmisryhmiiin, vaan valtion koneistoon.

Mitä Li Andersson oikeasti sanoi (Youtube)

Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

newspeak

Quote from: Huppupelikaani on 21.07.2016, 19:54:25
Tajukangas kysynyt asiaa suoraan muutamasta autokaupasta. Missään näistä liikkeistä järjestely ei ole mahdollista, ja pari jutun lukenutta piti sitä sepitettynä.

QuoteSoitin summittaisesti muutamien autoliikkeiden myyntipäälliköille ja kysyin, että onnistuuko ostaa esimerkiksi 15 000 euron auto osamaksulla siten, että siihen ei tule korkoa ollenkaan, mutta se laskennallinen korko, joka kertyisi vuosien aikana, lisättäisiin ikäänkuin auton myyntihintaan, esim 15 000 euroa + 1200 euroa korkoa. (Korko summaittainen esimerkki kahden vuoden maksuajalle) Jolloin auton myyntihinta olisikin 16 200 euroa.

Kaikki viisi autoliikkeiden edustajaa pitivät tällaista järjestelyä mahdottomana. Jokainen heistä sanoi suurin piirtein samoin sanoin, että merkkiliikkeet eivät tee mitään "vihkosopimuksia" asiakkaiden kanssa, vaan osamaksusopimus tehdään aina rahoitusyhtiön kanssa ja siellä sopimuksissa on korot ja kulut ja muut maksut hyvin tarkasti kirjattuna paperille. Kaksi heistä oli lukentu Suomenmaan jutun ja piti juttua sepitettynä, jos kyseessä oli vähänkin kalliimpi auto.

Jokainen sanoi, että tietenkin on mahdollista, että itse autokauppias tekee keskinäisen "vihkosopimuksen" asiakkaan kanssa, mutta tällöin kyseessä on ns. häkkikauppias ja auton hinta korkeintaa muutamia satasia. Tarkoittaa sitä, että jos auton hinta on esim 300 euroa, níin asiaksa maksaa satkun nyt, satkun ensi kuussa ja loput syksyllä.

Linkistä loput:
https://paavotajukangas.com/2016/07/21/oliko-suomenmaan-eillinen-juttu-korottomasta-autokaupasta-sepitetty/

Savon Sanomissa ehdoton korkokielto muuttui nopeasti kiinteän koron haluamiseen. Kuopiosta kuuluu, ettei mitään erityisjärjestelyjä ole tarvittu:

QuoteKuopion suurimmista autokaupoista kerrotaan, ettei heillä ole ollut asiakkaina muslimeja, joiden kanssa koronmaksuun olisi pitänyt etsiä vaihtoehtoisia keinoja.

Vain Kuopion Autokauppa mainitsee, että heillä on ollut muutamia muslimiasiakkaita, mutta maksaminen on sujunut niin kuin muillakin. Konttoripäällikkö Terttu Karjalainen sanoo, että he tarjoavat kaikille asiakkaillensa vaihtoehtoina kiinteää korkoa ja käteismaksua.

Tämä oli kyllä pienoinen helmi:

QuoteNaser Omariehin mukaan autokauppoja tehdään toisellakin tavalla.

– Iso osa autokaupoista tapahtuu myös niin, että joku ostaa auton käteisellä ja myy sen toiselle hieman kalliimmalla. Näin vältytään koronmaksulta, Omarieh selvittää.

:facepalm:

MW

Quote from: Aksiooma on 21.07.2016, 21:56:32
Quote from: Aapo on 21.07.2016, 21:51:37
Quote from: Puhdas sielu on 21.07.2016, 08:04:26Vrt. Andersson: "Vasemmiston väkivalta on parempaa".

Voisiko tämän meemin antaa kuolla pois? Li Andersson ei ole ikinä sanonut tuolla tavalla.

Li Andersson sanoi sen olevan erilaista väkivaltaa, mikä ei kohdistu ihmisryhmiiin, vaan valtion koneistoon.

Mitä Li Andersson oikeasti sanoi (Youtube)

Joo, koneistoon. Aiotun uhrin dehumanisointi on aina ensimmäinen askel ultraväkivaltaan.

Outo olio

Quote from: Bagana on 21.07.2016, 21:45:34
Kauppiaana en ole tullutkaan ajatelleeksi tuota asiaa. Täytyy pistää korvan taakse ja ottaa huomioon tuo, itselle kelpaa raha oli se sitten muslimin tai ei.

Jos et sinä ota niitä rahoja vastaan niin sitten se on joku neemu, tiedä vaikka maksaisi "kirkollisveroa" ulkomaisille jihadistiorganisaatioille jne. Mitä enemmän suomalaiset myyvät "islamilaisella korolla" niin sitä vähemmän elintilaa jää matu-yrittäjille. Halal-teurastettua lihaa taas ei pitäisi kenenkään myydä, tietty.
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Outo olio

Quote from: newspeak on 21.07.2016, 22:18:26
Tämä oli kyllä pienoinen helmi:

QuoteNaser Omariehin mukaan autokauppoja tehdään toisellakin tavalla.

– Iso osa autokaupoista tapahtuu myös niin, että joku ostaa auton käteisellä ja myy sen toiselle hieman kalliimmalla. Näin vältytään koronmaksulta, Omarieh selvittää.

:facepalm:

Eli siis kun aikaisemmin on saanut hakupalkkaa jos on hakenut kaupasta teineille viinaa tai tupakkaa, niin nyt voi saada hakuja myös jos hakee matulle auton kaupasta? :o :D
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?


no future

Quote from: MW on 21.07.2016, 22:35:00
Quote from: Aksiooma on 21.07.2016, 21:56:32
Quote from: Aapo on 21.07.2016, 21:51:37
Quote from: Puhdas sielu on 21.07.2016, 08:04:26Vrt. Andersson: "Vasemmiston väkivalta on parempaa".

Voisiko tämän meemin antaa kuolla pois? Li Andersson ei ole ikinä sanonut tuolla tavalla.

Li Andersson sanoi sen olevan erilaista väkivaltaa, mikä ei kohdistu ihmisryhmiiin, vaan valtion koneistoon.

Mitä Li Andersson oikeasti sanoi (Youtube)

Joo, koneistoon. Aiotun uhrin dehumanisointi on aina ensimmäinen askel ultraväkivaltaan.
Mitä pitäisi päätellä täälläkin viljellyistä pilkkanimistä, yleistyksistä ja suorista väkivaltafantasioista (jotka ylläpito kylläkin nopeasti poistaa) koskien maahanmuuttajia? Rajat kiinni -ryhmän keskusteluista puhumattakaan?

newspeak

#35
Quote from: Golimar on 22.07.2016, 02:18:52
QuoteMuslimi on mieluummin kuluttaja kuin potentiaalinen terroristi/raiskaaja/jotain muuta ikävää: #EidMubarak1437H

http://yle.fi/uutiset/nakokulma_kauppakeskuksen_id-juhla_osoitti_kuinka_kovasti_suomen_muslimit_kaipaavat_hyvaksyntaa/9009127

Umpio Eero Mäntymaa on aivan toivoton tapaus.

Mäntymaalle kunniamaininta seuraavista sanavalinnoista:

QuoteEi kauppakeskus id-juhlaa pelkästään hyvää hyvyyttään järjestänyt. He houkuttelivat merkittävää asiakasryhmäänsä täsmämarkkinoinnilla. Ihan niin kuin joka joulu tehdään.

Ja siksi muslimit olivatkin niin iloisia. Yhden päivän ajan he olivat kuin suomalaiset kristityt ja tapaluterilaiset: ihmisiä ja kuluttajia, eivätkä osa suurta ja pelottavaa ongelmaa.

Kun Itäkeskuksesta on puhe, tuon voisi tulkita, että muslimit ovat osa ongelmaa vuoden kaikkina muina päivinä, mikä tuskin oli toimittelijan tarkoitus.

Itis kertoo, että Idin takia kauppakeskuksessa kävi 5 000 asiakasta enemmän kuin tavallisena päivänä, joten lukua pitäisi kai yrittää hieman avata. Vuonna 2012 Itiksessä kävi 17,9 miljoonaa kävijää ja myynti 400,6 miljoonaa euroa. Keskimäärin Itiksessä kävi siis 49 041 kävijää vuorokaudessa ja myynti kävijää kohden oli 22,37 euroa. Vuonna 2014 kävijöitä oli 19,2 miljoonaa ja myynti 367,5 miljoonaa euroa. Kävijöitä vuorokaudessa oli keskimäärin 52 603 henkeä ja myynti kävijää kohden 19,14 euroa.

Aiempia lukuja voi katsoa täältä:

http://www.hs.fi/kaupunki/a1343531302909 (30.7.2012)

Joka tapauksessa vuosia 2012 ja 2014 verraten huomaa helposti, että kävimäärän kasvu keskimäärin 3 600 henkilöllä vuorokaudessa ei näy myynnissä. Sekä kokonaismyynti että kävijäkohtainen myynti ovat selvästi laskeneet ensimmäinen 33 miljoonaa euroa ja jälkimmäinen yli 3 euroa euroa/henki (14,4 %). Tämä tieto on yhdenmukainen vuoden takaiseen Suomen Kauppakeskusyhdistyksen tiedotteeseen, että kävijämäärät kasvavat mutta myynti vähenee. Minään asiakasryntäyksenä Idiä ei siis voida pitää, vaikka muslimit olisivatkin käyttäneet tavanomaista enemmän rahaa tuona päivänä. Kulutustottumusten muutoksia se ei tule millään kompensoimaan. Kävijämäärät ovat tämän vuoden alkupuolella olleet juuri pääkaupunkiseudulla kasvussa, mutta tämä ei ole juuri heijastunut myyntiin.

Lisää luettavaa:

http://kauppa.fi/ajankohtaista/uutiset/kauppakeskusten_kavijamaara_kasvoi_hieman_myynti_supistui_24777
http://www.kauppakeskusyhdistys.fi/11680.aspx

Ei ole hyvä tämä.

Rantasalmen Sulttaani

Autokaupat pitäisi ilmeisesti hoitaa auringonlaskun jälkeen, ettei allah näkisi koronmaksua.

Vredesbyrd

Quote from: Golimar on 22.07.2016, 02:18:52
QuoteMuslimi on mieluummin kuluttaja kuin potentiaalinen terroristi/raiskaaja/jotain muuta ikävää: #EidMubarak1437H

http://yle.fi/uutiset/nakokulma_kauppakeskuksen_id-juhla_osoitti_kuinka_kovasti_suomen_muslimit_kaipaavat_hyvaksyntaa/9009127

Umpio Eero Mäntymaa on aivan toivoton tapaus.

Kunnes luopuvat kaikesta materiasta ja tappavat Allahin nimeen. Suvakkien logiikka jos pitäisi, olisi Nizzan liiskaaja alkanut pelata uusimmilla pleikkareilla, kun tilille heilahti 100 000 euroa.
Psykoanalyyttisessä näkökulmassa aikuinen on ihminen, jolle ei tarvitse valehdella. Aikuinen kestää, jos hänelle sanotaan, miten asia on.

P

Quote from: newspeak on 22.07.2016, 06:35:34

Itis kertoo, että Idin takia kauppakeskuksessa kävi 5 000 asiakasta enemmän kuin tavallisena päivänä, joten lukua pitäisi kai yrittää hieman avata. Vuonna 2012 Itiksessä kävi 17,9 miljoonaa kävijää ja myynti 400,6 miljoonaa euroa. Keskimäärin Itiksessä kävi siis 49 041 kävijää vuorokaudessa ja myynti kävijää kohden oli 22,37 euroa. Vuonna 2014 kävijöitä oli 19,2 miljoonaa ja myynti 367,5 miljoonaa euroa. Kävijöitä vuorokaudessa oli keskimäärin 52 603 henkeä ja myynti kävijää kohden 19,14 euroa.

Aiempia lukuja voi katsoa täältä:

http://www.hs.fi/kaupunki/a1343531302909 (30.7.2012)

Joka tapauksessa vuosia 2012 ja 2014 verraten huomaa helposti, että kävimäärän kasvu keskimäärin 3 600 henkilöllä vuorokaudessa ei näy myynnissä. Sekä kokonaismyynti että kävijäkohtainen myynti ovat selvästi laskeneet ensimmäinen 33 miljoonaa euroa ja jälkimmäinen yli 3 euroa euroa/henki (14,4 %). Tämä tieto on yhdenmukainen vuoden takaiseen Suomen Kauppakeskusyhdistyksen tiedotteeseen, että kävijämäärät kasvavat mutta myynti vähenee. Minään asiakasryntäyksenä Idiä ei siis voida pitää, vaikka muslimit olisivatkin käyttäneet tavanomaista enemmän rahaa tuona päivänä. Kulutustottumusten muutoksia se ei tule millään kompensoimaan. Kävijämäärät ovat tämän vuoden alkupuolella olleet juuri pääkaupunkiseudulla kasvussa, mutta tämä ei ole juuri heijastunut myyntiin.

Voisi pohtia, laskeeko muslimien id muiden asiakkaiden intoa käydä silloin Itäkeskuksessa. Luulisi, että sellainen vaikutus on, koska kävijämäärä kasvoi vain 5000 henkeä, vaikka väkeä oli mustanaan?
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

newspeak

^ Niin voisi. Pitäisi vain keksiä, millä indikaattoreilla vähemmän tyytyväisiä asiakkaita halutaan mitata. Media tuntui toistelevan sanasta sanaan Itiksen mainospuheita melkoisen ahkeraan ennen ja jälkeen tapahtuman, mikä saattoi tuoda uteliaita ihmisiä paikalle. Ilmankin median apua markkinointiin oli päätetty panostaa. Ja jos mainostamisen jättää huomioitta, muslimit joka tapauksessa kuluttavan enemmän ramadanin aikana ja sen jälkeen kuin normaalisti. Tähän päälle se, että Itis oli aikaisemmin laajentanut toimintaansa ja että aikaisemmin kävijämäärät olivat romahtaneet ja lähteneet tämän jälkeen hiljalleen nousemaan.

Seuraava Itiksen sivuilta:

Quote‒ Itiksessä vieraili id al-fitr -tapahtumapäivänä kävijälaskureidemme mukaan 55 781 asiakasta, mikä on noin 5 000 asiakasta enemmän kuin vastaavana päivänä edellisvuonna. Heinäkuun keskiviikkojen keskiarvoon verrattuna asiakkaita oli 12 prosenttia enemmän, kertoo Itiksen markkinointipäällikkö Anna Homén.

Kokonaisuudessaan Itiksen kävijämäärä oli kesäkuussa 2 prosenttia plussalla ja heinäkuun ensimmäiset päivät (1.–5.7.) 11,2 prosenttia. Kuukausikohtaisia myyntejä kaikki myymälät eivät vielä ole raportoineet, joten myynnin kehitystä analysoidaan myöhemmin.

Itiksen liikkeille lähetettiin id al-fitr -tapahtuman jälkeen kysely, jossa kysyttiin näkyikö kampanja asiakasmäärissä ja toivovatko liikkeet Itiksen huomioivan muslimien juhlakauden jatkossakin.

‒ Kyselyyn tähän mennessä vastanneista liikkeistä 42 prosenttia ilmoitti asiakasmäärän kasvaneen, 44 prosenttia vastasi asioinnin pysyneen ennallaan ja 7 prosenttia sanoi asiakasmäärän laskeneen. Enemmistö, 73 prosenttia, toivoo kauppakeskuksen toteuttavan vastaavan sesonkikampanjan myös ensi vuonna, Homén kertoo.

...

Ramadanin ja id al-fitr -juhlan mahdollisesta huomioimisesta myös jatkossa keskustellaan yrittäjien ääntä käyttävässä yrittäjäyhdistyksen hallituksessa. Homénin mukaan asiasta tehdään tarkempi analyysi ja päätös myöhemmin.

http://itis.fi/fi/ajankohtaista/itiksen-ramadan-ja-id-al-fitr-liikutti

Tuolta pohjalta voisi ehkä tehdä joitakin arvailuja.

Muuta:

http://itis.fi/fi/ajankohtaista/positiivisia-indikaattoreita-kaupan-alalla
http://itis.fi/fi/ajankohtaista/kampanja-ramadanin-ja-id-juhlan-ymparille

ISO

Monikulttuurisuustoteemit ostelee rahalla joka niille on annettu veronmaksajien tienaamista rahoista.

Ja niitä ylistetään jälleen kerran kuin Miihkalin kakkaa siitä; ihana neekeri on nyt hyvä vaan ja menee ostelemaan uusia puhelimia ja merkkivaatteita, tässä on vähän rahaa, jos se ei riitä, tulet sitten pyytämään lisää, kiltti suvakkitäti antaa kyllä kun olette niin ihania.

Hienoa.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

l'uomo normale

Quote from: newspeak on 22.07.2016, 06:35:34
Ja siksi muslimit olivatkin niin iloisia. Yhden päivän ajan he olivat kuin suomalaiset kristityt ja tapaluterilaiset: ihmisiä ja kuluttajia, eivätkä osa suurta ja pelottavaa ongelmaa.

"Ihmisiä ja kuluttajia". Siinäpä olisi hyvä nimi romaanille.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

newspeak

Otan tämän nyt silmätikukseni:

Quote‒ Itiksessä vieraili id al-fitr -tapahtumapäivänä kävijälaskureidemme mukaan 55 781 asiakasta, mikä on noin 5 000 asiakasta enemmän kuin vastaavana päivänä edellisvuonna. Heinäkuun keskiviikkojen keskiarvoon verrattuna asiakkaita oli 12 prosenttia enemmän, kertoo Itiksen markkinointipäällikkö Anna Homén.

Kokonaisuudessaan Itiksen kävijämäärä oli kesäkuussa 2 prosenttia plussalla ja heinäkuun ensimmäiset päivät (1.–5.7.) 11,2 prosenttia. Kuukausikohtaisia myyntejä kaikki myymälät eivät vielä ole raportoineet, joten myynnin kehitystä analysoidaan myöhemmin.

http://itis.fi/fi/ajankohtaista/itiksen-ramadan-ja-id-al-fitr-liikutti

1. Voiko ramadanin ja id al-fitrin kasvua verrata aikaisempien vuosien kesäkuuhun ja heinäkuuhun?

Ei voi verrata suoraan, sillä ramadan ja id al-fitr ajoitetaan muslimien kuukalenterin mukaan, minkä takia niiden ajankohta omassa kalenterissamme vaihtelee. Viime vuonna ramadan ajoittui välille 18. kesäkuuta - 17. heinäkuuta, tänä vuonna 6. kesäkuuta - 5. heinäkuuta ja ensi vuonna se on 27. toukokuuta - 25. kesäkuuta. Viikonpäivien vertailu johtaa myös jossain määrin harhaan, sillä vuonna 2015 id al-fitr osui lauantaille, tänä vuonna keskiviikolle ja ensi vuonna se on maanantaina (heti juhannusviikonlopun jälkeen). Ehkäpä ensi vuonna tulemme kuulemaan, kuinka id al-fitr oli menestys keskimääräiseen kesämaanantaihin verrattuna eli vaihtelevat päivämäärät tulevat toimimaan mokutuspuppugeneraattorin polttoaineena.

Vaihtoehtoisesti vaihtelevat päivämäärät voivat johtaa seuraavanlaisiin uutisointeihin:

QuoteTavaratalokonserni Stockmannin viime viikolla järjestämä Hullut Päivät -kampanja ei onnistunut yhtä hyvin kuin viime vuonna. Vertailukelpoinen myynti tavarataloissa ja verkkokaupassa supistui 3 prosenttia.

...

Hullut Päivät ajoittuivat tänä vuonna huhtikuun puolelle viime vuoden maaliskuun sijasta. Sen vuoksi tämän vuoden maaliskuun myynti putosi 27 prosenttia vuoden takaisesta, mutta konsernin vertailukelpoinen myynti pysyi ennallaan maaliskuun kolmen ensimmäisen viikon aikana.

http://www.mtv.fi/uutiset/talous/artikkeli/stockmannille-kavi-hullusti-hulluilla-paivilla/5838936

Mikäli huomiota kiinnitetään ainoastaan kesäkuun ja heinäkuun myynteihin huomioiden myös ramadanin sijoittuminen tuolloin enemmän heinäkuulle, on 2 % nousu asiakasmäärissä vähäistä. 11-12 % nousu kävijämäärissä heinäkuun alussa herättää myös kysymyksiä, sillä edellisenä vuonnahan ramadan ja id al-fitr sijoittui juuri heinäkuulle.

2. Tulos aikaisempiin vuosiin nähden ja markkinointi.

Kesäkuun alussa uutisoitiin laajasti, että Itis järjestää ramadanin päätösjuhlan. Myynti nousi kuitenkin kesäkuussa ainoastaan 2 %. Itiksen omilla sivuilla kerrotaan seuraavaa: "Kauppakeskus Itiksen vuoden 2015 kokonaismyynti kasvoi 5,7 prosenttia ja kävijämäärä 3,6 prosenttia edellisvuodesta." 2 % nousu on myös vähemmän kuin vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä. Suomen Kauppakeskus ry kertoo: "Kauppakeskusten kävijämäärät kasvoivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 4,0 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden. Pääkaupunkiseudulla kasvu oli peräti 5,4 prosenttia, kun muualla Suomessa kasvua oli prosentin verran."

Voidaan siis sanoa, että kesäkuun tulos jäi siis Itiksellä odotettua alhaisemmaksi.

Heinäkuun alussa Itis nousi jälleen otsikoihin ramadanin päätösjuhlaa koskien. 1.-6.7. Itis kertookin kävijämäärien nousseen 11-12 %. Itiksen omaan kyselyyn vastanneista liikkeistä 42 % ilmoitti kävijämäärän kasvusta. Jää nähtäväksi miten tämä realisoituu myynniksi. Noin 30 000 kävijän luulisi näkyvän kuitenkin jossain. Kävijämääräkohtaisen myynnin perusteella voitaisiin siis olettaa puolen miljoonan euron nousua myynnissä. Vastaavasti, mikäli myynnin nousu jää alle tuon, kävijämääräkohtainen myynti laskee sen mukana, mikä tarkoittaa "ostoskeskuksissa maleksijoiden" määrän kasvua ja viihtyisyyden huonontumista (mikäli nyt ostosruuhkaa ylipäätään voi kutsua viihtyisäksi). Toisaalta kävijämääriä ja myyntiä tulisi verrata myös muiden kauppakeskusten tuloksiin. Ramadanin päätösjuhla ei myöskään ollut ainoa tuolle ajanjaksolle osunut tapahtuma.