News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2016-07-06 Itäkeskus: mielenilmaus juuri nyt meneillään

Started by jahve, 06.07.2016, 18:26:22

Previous topic - Next topic

UgriProPatria

Mielestäni ent. ulkominsteri Erkki Tuomioja olisi henkilö, jolla olisi arvovaltaa estää äärivasemmiston ja islamistien yhdessä harjoittama väkivalta ja uhka maltillista suomalaista isänmaallisuuttamme vastaan. Me emme ole natseja. Viranomaisemme eivät ole natseja.

Näin vasemmisto, yhdessä islamistien kanssa kuitenkin pyrkii meidät mustamaalaamaan. Koska kyse on aivan ilmiselvästä valheesta, he odottavat, että me vuorostamme tekisimme väkivaltaisen siirron heitä vastaan.

Meillä on oikeus puolustaa rajojamme, selkeästi vihamielisiä, meitä ainoastaan hyväksikäyttäviä, varakkaita, myös terroristisia muslimeita vastaan. He eivät ole tervetulleita maahamme! Edellistenkin olisi jo pitänyt poistua!

Luuletteko, ettemme muista, että somalipakolaiset olivat Somalian yläluokkaa, joille tuli Somaliassa kuumat paikat, siellä heihin lopen kyllästyneen köyhän kansan taholta? Köyhä kansa kivitti heidät "pakolaisiksi" ja koska eivät olleet työntekoon tottuneita ja halukkaita, heittäytyivät nyt meidän kansamme loiseläteiksi!

Te olette riistäjän asialla, suomalaiset vassarikansanpetturit!

Vasemmistojihadistit ovat jo vuoden ajan tehneet väkivaltaisia iskuja, jopa yksityishenkilöitämme vastaan, suomalaisten medioiden salaten kaiken tämän, jopa esittäen tapahtumat päinvastoin, kuin olivat tosiasiat. Näin tapahtui nyt myös Tallinnanaukiolla, jossa mm. somalialainen musliminainen meni lyömään suomalaista naista.

Tuomioja! Missä olet?

Vain sinulla olisi arvovaltaa estää uusi sisällissota! Muutoin historiaan jää tosiasia, että te, vasemmisto, yhdessä ulkomaalaisten muslimien kanssa aloititte väkivallan suomalaista kansaamme vastaan! Tämä tosiasia ei koskaan muutu, vaikka kuinka, stalinistisilla valheillanne yrittäisitte muuttaa sitä!

Me suomalaiset emme enää kovin kauaa siedä harjoittamaanne väkivaltaa! Omaa kansaanne ja kansaamme vastaan!

MacGyver

Quote from: no future on 09.08.2016, 13:15:12
Miten tuolla nyt on estetty "suomalaisten laillinen mielenilmaisu suomalaisella maaperällä."?
Se pyritään estämään, mutta nazi-kytät tulee väliin. Keinot jää sitten vain kauempaa häiriköintiin.

Quote from: Muuttohaukka on 09.08.2016, 14:09:38
Quote from: no future on 09.08.2016, 13:15:12
Miten tuolla nyt on estetty "suomalaisten laillinen mielenilmaisu suomalaisella maaperällä."?

Ei mitenkään.
...
Ja aktiviteettina äänentoistosta piuhan irroittelua kahdessa perättäisessä mielenosoituksessa.

UgriProPatria

Myönnän, että käytän paljolti vasemmistolaistyylistä retoriikkaa, tarkoituksena, että siellä vastapuolella edes jotkut heräisivät näkemään tosiasiat. Vassareille pitää puhua vassareiden omaa kieltä.

Muuttohaukka

Quote from: UgriProPatria on 09.08.2016, 14:33:10
Myönnän, että käytän paljolti vasemmistolaistyylistä retoriikkaa, tarkoituksena, että siellä vastapuolella edes jotkut heräisivät näkemään tosiasiat. Vassareille pitää puhua vassareiden omaa kieltä.

Kyllä käytät kommunistista kieltä. Kuvitteletko vasemmistolaisten kääntyvän täällä maahanmuuttokriittisiksi? Tuolla ulosannilla saat vain vastenmielisyyden nousemaan ainakin omalla kohdallani.

En arvosta näitä mölyäviä, enkä mölyten kirjoittavia. Tietenkin ohitan osan mutta luen uutistopiceja ja siellä tämä tulee esiin.
Tuomioja valtuus minkään estämiseen on nolla. Tuomioja on vanha vasemmistolainen ukkeli, jota ei nykyihminen kuuntele kuin hymähtäen.

Sisällisotaa ei ole näillä näkymin tulossa kuin unelmissa tällä tai muilla nettiforumeilla. Mukava se on niitä julistaa ja niitten kautta elellä ja oleilla nostaen omaa huumaa ja muistaa ikivanhaa mantraa.
Thors on mennyttä, Haglund saanut hyvän pestin, RKPjatkaa samoilla lukemilla, Ruotsi on tuossa ja Venäjä valitettavasti toisella puolella. Turha noita on enää haukkua ja syytellä.

Suomen kansa on niin moneen lohkoon jakautunut ja hommalaisittain toimivia on aivan pirun pieni määrä. Kannatuslukemat ovat samat aina ja uudelleen. Kepu ja demarit vaihtavat kokoomuslaisten kanssa paikkaa. Se siitä sisällissodasta. Persut ovat jääneet kauas taakse.
Täällä on turhaa huudella me-henkeä. Sellaista ei ole, eikä tule. Pellepuuhastelua.

Foundation

Quote from: Lahti-Saloranta on 08.08.2016, 19:32:28
Kun katsoo tuota Juneksen videota niin huolestuttavalta näyttää. Pyylevä somaliämmä kirkuu ämyriin järjettömän kiihkon vallassa herjaten virantoimituksessa olevaa poliisia.

Junes Lokka on tehnyt tilanteesta yhteenvedon @ Facebook:

QuotePentti: ?
"Erityisesti on mainittava kokoomuksen Wille Rydman, jolla on järkeviä näkemyksiä ja joka onnistui toisella yrittämällä." - Jussi Halla-aho 2015

"Koska puheenaihe on jatkuvasti sama, huomaan pitäväni jatkuvasti suunnilleen samaa puheenvuoroa, mutta toistoahan ei koskaan ole liikaa." - Jussi Halla-aho 2015

Kyklooppi

Quote from: UgriProPatria on 09.08.2016, 14:33:10
Myönnän, että käytän paljolti vasemmistolaistyylistä retoriikkaa, tarkoituksena, että siellä vastapuolella edes jotkut heräisivät näkemään tosiasiat. Vassareille pitää puhua vassareiden omaa kieltä.

Se on tämä vasemmistolaisuus muuttanut muotoaan aika tavalla siitä mihin me aikalaiset totuimme -60 - 70 luvuilla.
Neuvostohenkisyys oli kaikessa korniudessaan jotenkin liikuttavaa ja huvittavaa mutta siinä oli kuitenkin sellaista
tekemisen meininkiä.

Halusivat osoittaa sosialismin ylivertaisuuden yhteiskunnan joka sektorilla, näin naapurissa lehteä luettiin ja fuula
paistoi läpi niin että pissit housussa naurettiin.

Mutta tuloksiakin saivat, sitä ei käy kiistäminen, kovasti sosialimia rakennettiin.

Mutta tämä nyky vasemmisto, matalamielistä puuhastelua, pyrkimistä ei mihinkään, ei ainakaan mihinkään
rakentavaan saati parempaan. 

En ole yhtään saanut kiinni siitä mitä siellä oikeasti ajetaan takaa.
Työväen etu ja asia on ainakin kaukaista historiaa, trenditietoinen vasemmisto hylkäsi nämä jo ajat sitten.
Ihmisjäte.

newspeak

Olisihan se ihan kiva jos sieltä takavasemmalta joskus tulisi kommenttia vaikkapa ulkomaisesta halpatyövoimasta tai yhteiskunnan varojen kusettamisesta. Joskun liittojen mainoksista voisi kuvitella puuhamiehinä häärivän tasa-arvo- ja muita pervovaltuutettuja, mutta luulisi noiden jäsenmaksujen tarkoitus olla ammattiryhmän eduista huolehtimisessa.

UgriProPatria

#547
Quote from: Kyklooppi on 10.08.2016, 00:22:27
Quote from: UgriProPatria on 09.08.2016, 14:33:10
Myönnän, että käytän paljolti vasemmistolaistyylistä retoriikkaa, tarkoituksena, että siellä vastapuolella edes jotkut heräisivät näkemään tosiasiat. Vassareille pitää puhua vassareiden omaa kieltä.

Se on tämä vasemmistolaisuus muuttanut muotoaan aika tavalla siitä mihin me aikalaiset totuimme -60 - 70 luvuilla.
Neuvostohenkisyys oli kaikessa korniudessaan jotenkin liikuttavaa ja huvittavaa mutta siinä oli kuitenkin sellaista
tekemisen meininkiä.

Halusivat osoittaa sosialismin ylivertaisuuden yhteiskunnan joka sektorilla, näin naapurissa lehteä luettiin ja fuula
paistoi läpi niin että pissit housussa naurettiin.

Mutta tuloksiakin saivat, sitä ei käy kiistäminen, kovasti sosialimia rakennettiin.

Mutta tämä nyky vasemmisto, matalamielistä puuhastelua, pyrkimistä ei mihinkään, ei ainakaan mihinkään
rakentavaan saati parempaan. 

En ole yhtään saanut kiinni siitä mitä siellä oikeasti ajetaan takaa.
Työväen etu ja asia on ainakin kaukaista historiaa, trenditietoinen vasemmisto hylkäsi nämä jo ajat sitten.

Olen moneen kertaan kertonutkin, että oma taustani ei ole niinkään suomalainen vasemmistolaisuus (vaikka niitäkin juuria löytyy), kuin nuoruusiällä saatu eurooppalaisen ja neuvostoliittolaisen sosialismin vaikutus. Siksi retoriikkanikin on suomalaisesta vasemmistolaisuudesta poikkeavaa.

Suomalaisia lässyttäjä-, ruikuttaja- ja paskanpuhujavassareita en todellakaan ole koskaan suuremmin arvostanut. Annan kyllä tietyn kunnian vuoden 1918 punikeille, lähinnä, tuolloin rauhanomaisemmille demareille.

Aitoon sosialismiin kuuluu työnteko, rehellisyys, rohkeus ja uskollisuus omaa maata ja kansaa kohtaan, samalla lojaalisuus myös muiden maiden rehellistä työväkeä kohtaan. Mikäli meistä riippuu, rauhaan pyrkiminen.

Ajatellaanpa vaikkapa Varsovan gheton taistelijoita. Israelin valtion synnyn juuret ovat jo 1800-luvun lopun, mm. Venäjän sosialistien aloittamassa työssä tuolloisessa Brittien Palestiinan mandaatissa, sittemmin myös neuvostoliittolaisten sosialistien työssä. Punapartisaanit taistelivat Varsovan ghetossa, vapauttivat sen.

Euroopan puna-armeija oli muutakin kuin "vain" neuvostoarmeija. Se porukka oli myös muuta kuin Tallinnanaukiolla, todellista, epädemokraattista, julman fasistista islamia tukevat suomalaiset paskanhuutelija-taistolaiskakarat, joille useille työnteko on täysin vierasta. Kutsuvat isiensä ja äitiensä raskasta työtä paskaduuneiksi, joka ei tuolle, todelliselle loiseläjäjoukolle edes kelpaa.

"Alas riistoluokka loisten, alas mustat pyövelit!"

Onkko

Quote from: UgriProPatria on 10.08.2016, 13:04:46Punapartisaanit taistelivat Varsovan ghetossa, vapauttivat sen.

Varsovan ghetto tuhottiin viimeiseen mieheen, sitä ei vapautettu.

Muuttohaukka

Quote from: Onkko on 10.08.2016, 13:14:54
Quote from: UgriProPatria on 10.08.2016, 13:04:46Punapartisaanit taistelivat Varsovan ghetossa, vapauttivat sen.

Varsovan ghetto tuhottiin viimeiseen mieheen, sitä ei vapautettu.
Olen vieraillut Puolassa niin pitkiä ja monia matkoja. Varsovan ghetosta on historiallista kirjoitusta niin paljon kuin vaun lukea jaksaa. Täälläon oma lupa puhua, mitä sylki näppiksille tuo.

Sosialisami on aate. Torilla riehuvat ja netissä pauhaavat eivät taida olla taistolaiskakaroita. Taistolaiskakakarat ovat kuusikymppisiä! ;D

Nämä UgriProPatrian jutut ovat niin vasemmistolaisuuden vastaista soopaa. Mutta kirjoitustyyli on vanhan ajan lehdistökirjoitusten mukaista. Mitään eurooppalaisuutta en noissa näe. Eurooppalainen aatemaailma on niin hyvin ylöskirjoitettu ja tyyli on ihan muuta kuin tuo määkyminen.
Mutta ollen UgriProPatrian estolistalla, joten snomani ei mene hänelle perille.

UgriProPatria

Quote from: Onkko on 10.08.2016, 13:14:54
Quote from: UgriProPatria on 10.08.2016, 13:04:46Punapartisaanit taistelivat Varsovan ghetossa, vapauttivat sen.

Varsovan ghetto tuhottiin viimeiseen mieheen, sitä ei vapautettu.

Tarkistin asian. Taidatpa olla oikeassa. Itselläni näköjään väärä käsitys asiasta.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Varsovan_ghetto

Muistin kyllä oikein partisaanien osallisuuden taisteluissa, kansannousussa, mutta huonosti kävi siellä juutalaisille.

Muuttohaukka

Quote from: UgriProPatria on 10.08.2016, 13:25:57
Quote from: Onkko on 10.08.2016, 13:14:54
Quote from: UgriProPatria on 10.08.2016, 13:04:46Punapartisaanit taistelivat Varsovan ghetossa, vapauttivat sen.

Varsovan ghetto tuhottiin viimeiseen mieheen, sitä ei vapautettu.

Tarkistin asian. Taidatpa olla oikeassa. Itselläni näköjään väärä käsitys asiasta.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Varsovan_ghetto

Muistin kyllä oikein partisaanien osallisuuden taisteluissa, kansannousussa, mutta huonosti kävi siellä juutalaisille.

Kannattaa tarkistaa ennen kirjoittamista. Vääriä käsityksiä on pilvin pimein.  Muistat aina osan ja sitten laittelet Wikipediaa tueksi. Kuka lukee??? Missä laulut?
Varsovan ghetto on yksi suurimpia sodan tapahtumia ja siitä muistat osan ja se osa on punapartisaanit. ;D Huonosti kävi juutalaisille. Kommentti se ton tuokin.

internetsi

Varsovan ghetossa tapahtunut kansannousu menee useimmilla sekaisin itse Varsovan kansannousun kanssa. Gheton kansannousussa ei punikkiarmeijalla ollut osaa eikä arpaa, mutta Varsovan kansannousussa sillä olisi ollut mahdollisuus yhdessä puolalaisten kanssa ajaa sosialistit pois Varsovasta. Punikkiarmeija veteli kuitenkin lonkkaa Veikselin toisella puolella ja kansalliset sosialistit laittoivat Varsovan tuhannen pillun päreiksi. Isä Aurinkoinen oli koko kansannousua vastaan ja piti sitä tietenkin neuvostovastaisena asiana.

Ei historiasta sen enempää, mutta asetelma on realistien kannalta vielä pahempi tänä päivänä vaikka sitten Tallinnanaukion miekkareissa. Kaikki ei tietenkään kuulu johonkin tiettyyn porukkaan, mutta lähtätilanne on se, että realistit nousee miehittäjää eli islamisteja vastaan, aivan kuten varsovalaiset nousi heitä miehittäneitä sosialisteja vastaan. Nykyinen tilanne eroaa asiasta siinä mielessä, että Veikselin takana lymyilevää punikkiarmeijaa eli nauhan takana banaaneja viskovia apinoita ei edes oleteta ryhtyvän apuun. Samanlainen tilanne olisi syntynyt Varsovassa, jos punikkiarmeija olisi taas liittoutunut natsien kanssa, kuten nyt unelmaporukka on liitossa islamistien kanssa.
Lohjan persut

von Manstein

Junes Lokka tulee puhumaan Itikseen 911 :)

Myös huomenna kertynee videomatskua, kun SE kokoontuu klo 18 Roihuvuoren ostarille vastustamaan moskeijoiden vihapuhetta:

https://www.facebook.com/events/936900573086647/
"Äänestäjillä ei saa olla sellaista illuusioita, että he saavat ilmaista ulkomaalaisvihamielisyytensä vaaleissa"
-Matti Vanhanen 14.1.2009
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/46740-vanhanen-hyokkaa-rasisteja-vastaan

Micke90

Quote from: Golimar on 07.08.2016, 18:28:38
Tämä kuva on ilmeisesti otettu Itiksen mielenosoituksessa.

Eikös tuo ollut se Ylellä töissä ollut somalivarusmies?   :facepalm:

Alaric

Quote from: von Manstein on 12.08.2016, 20:27:31
Junes Lokka tulee puhumaan Itikseen 911 :)

Myös huomenna kertynee videomatskua, kun SE kokoontuu klo 18 Roihuvuoren ostarille vastustamaan moskeijoiden vihapuhetta:

https://www.facebook.com/events/936900573086647/

Mitähän hyvin todennäköisesti paikalle löytävät vastamielenosoittajat sitten huutelevat tuolla? Jos Suomi Ensin vastustaa naisten oikeuksien polkemista, homojen tappamista ja sharialakia, niin megafoniin rääkyvät somaliämmät ja tyhjäpäiset suvakit varmaankin kannattavat näitä.
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

Vredesbyrd

Ne huutelevat Juneksen marokkolaisuudesta ja sosiaalipummiudesta, eräitä takkutukkien suosimia kriittisiä äänenpainoja.
Psykoanalyyttisessä näkökulmassa aikuinen on ihminen, jolle ei tarvitse valehdella. Aikuinen kestää, jos hänelle sanotaan, miten asia on.

no future

Quote from: Vredesbyrd on 12.08.2016, 21:25:21
Ne huutelevat Juneksen marokkolaisuudesta ja sosiaalipummiudesta, eräitä takkutukkien suosimia kriittisiä äänenpainoja.
Hiekkaneekeri loisii verorahoilla, varmaan ählämikin kun näyttää siltä ja samasta kulttuurista kuitenkin niin mitä väliä. Eli samat argumentit kuin Juneksella itellään.

Alaric

Kerropa no future, että aiheuttaako sulle minkäänlaisia epämukavuuden tunteita esimerkiksi noiden Roihuvuoren moskeijassa käyneiden saarnaajien nais- ja homovastaisuus vai onko tuollaisten kusipäiden vierailujen vastustaminen silkkaa rasismia ja fasismia?
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

no future

Vittumaista kyllä niilläkin on mielipiteenvapaus, ja etenkin omissa porukoissaan saavat öyhöttää ihan mitä haluavat. Jotenkin kuvittelisin että kaikelle tuolla mahdollisesti versovalle ääriajattelulle on vaan hyödyksi selkeä vastakkainasettelu ja "vihollisen" tuleminen näkyväksi oikein omalle tontille asti.

Alaric

Quote from: no future on 12.08.2016, 22:37:59

En jotenkaan jaksa uskoa, että olisit yhtä ymmärtäväinen, jos jotkut hihhulikristityt kutsuisivat Suomeen saarnaajia, jotka kannattavat naisten alistamista ja homojen tappamista sun muuta kuvottavaa paskaa, kuten muslimit.

Olisiko se tässä tapauksessa muka edelleen ihan sama mitä ne omissa porukoissaan öyhöttävät? Ei mitään vaikutusta muuhun yhteiskuntaan? Olisiko mielenosoitus tapahtumapaikan ulkopuolella pelkkää vastakkainasettelun lisäämistä?
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

elven archer

Quote from: no future on 12.08.2016, 22:37:59
Vittumaista kyllä niilläkin on mielipiteenvapaus, ja etenkin omissa porukoissaan saavat öyhöttää ihan mitä haluavat.
Kuten on myös mielipiteen vapautta, jos joku arvostelee sitä sanoen, että semmoista ei tässä maassa kaivata. Sitten sivustaseuraajat valitsevat puolensa, että kumpien näkemystä kannattavat vai pysyvätkö kenties neutraaleina. Minä olen valinnut. Sinäkin olet selvästi valinnut.

MW

Maahanmuuttokriitikot eivät saa omissa piireissään öyhöttää mitä haluavat.

Se on vihapuhetta, vaikka kaikki faktat ovat kohdallaan. Faktatkin voivat olla vihapuhetta, jos ne uhkaavat hyviä bisneksiä.

no future

Quote from: MW on 13.08.2016, 03:05:53
Maahanmuuttokriitikot eivät saa omissa piireissään öyhöttää mitä haluavat.

Se on vihapuhetta, vaikka kaikki faktat ovat kohdallaan. Faktatkin voivat olla vihapuhetta, jos ne uhkaavat hyviä bisneksiä.
Niin, täälläkään ei saa öyhöttää menemään puhumattakaan näistä nyt jo buukatuista mielenosoituksista.

Mitä kristittyihin hihhuleihin tulee, eipä heidänkään sekoiluitaan kukaan ole kieltämässä. Ja aivan vapaasti joku aito avioliitto on saanut foliopipoilla pitkin kyliä ja nettiä.

MW

Mitähän rakennusliikkeet tekisivät, jos nyt olisi varma tieto, että Helsinkiin ei tule enää yhtään elätettävää geelipoikaa kaukaa sorrosta veronmaksajien taakaksi?

Money talks
Money talk to me

Mistä Helsingin väestönkasvu tulee? Missä on isoja rakennushankkeita?

Takkutukilla kölihilataan koko Suomi-laivaa, vihervassareiden kannustaessa systeemistä käsin. Muka anarkisteja.

Mamu-kriittiset konservatiivit näyttävät anarkisteilta, tässä contextissa, kun rosvot juoksevat villinä.

MW

Quote from: no future on 13.08.2016, 03:11:08
Quote from: MW on 13.08.2016, 03:05:53
Maahanmuuttokriitikot eivät saa omissa piireissään öyhöttää mitä haluavat.

Se on vihapuhetta, vaikka kaikki faktat ovat kohdallaan. Faktatkin voivat olla vihapuhetta, jos ne uhkaavat hyviä bisneksiä.
Niin, täälläkään ei saa öyhöttää menemään puhumattakaan näistä nyt jo buukatuista mielenosoituksista.

Mitä kristittyihin hihhuleihin tulee, eipä heidänkään sekoiluitaan kukaan ole kieltämässä. Ja aivan vapaasti joku aito avioliitto on saanut foliopipoilla pitkin kyliä ja nettiä.

Minä en puhunut kristityistä enkä pipoista. Follow the money, ei se ole niin vaikeaa.

Ellet sitten ole sen rahavirran saavassa päässä.

TheVanishedTerrorist

Quote from: no future on 12.08.2016, 22:37:59
Vittumaista kyllä niilläkin on mielipiteenvapaus, ja etenkin omissa porukoissaan saavat öyhöttää ihan mitä haluavat. Jotenkin kuvittelisin että kaikelle tuolla mahdollisesti versovalle ääriajattelulle on vaan hyödyksi selkeä vastakkainasettelu ja "vihollisen" tuleminen näkyväksi oikein omalle tontille asti.
Sinä et ymmärrä ilmeisesti laillisen ja laittoman mielenosoituksen eroa? Et myöskään ymmärrä että voi osoittaa mieltään rauhanomaisesti kuten rajat kiinni porukat ovat tehneet vaan olet sillä kannalla että tuollainen vasemmistolainen väkivaltaan yllyttävä käytös on ok.

Sinulla taitaa soida päässä poliisin sijaan "kytät, siat, natsien kätyrit"?

Muslimeilla ja vassareilla on samanlainen tyyli keskustella: väkivalta.

KJ

Katselin muutaman videon asian tiimoilta, ja pakko on kunnioittaa SE-porukan kylmän viileätä esiintymistä. Ei varmaan ole maailman helpoin homma pysytellä rauhallisena tuollaisen älämölön keskellä.

Vastapuoli, eli kommunistianarkistimuslimit, sen sijaan tuntuvat kusevan omiin muroihin ihan jatkuvalla syötöllä. Kun pulleahko somalimusliminainen huutaa ämyrin kautta poliisin korvaan, notta: "kytät, siat, natsien kätyrit", niin ollaan jo sellaisella tasolla, että parodiahorisontin keksijäkin olisi ihmeissään.
What would Gösta Sundqvist do?

Alapo

Quote from: KJ on 14.08.2016, 12:04:23
Katselin muutaman videon asian tiimoilta, ja pakko on kunnioittaa SE-porukan kylmän viileätä esiintymistä. Ei varmaan ole maailman helpoin homma pysytellä rauhallisena tuollaisen älämölön keskellä.

Vastapuoli, eli kommunistianarkistimuslimit, sen sijaan tuntuvat kusevan omiin muroihin ihan jatkuvalla syötöllä. Kun pulleahko somalimusliminainen huutaa ämyrin kautta poliisin korvaan, notta: "kytät, siat, natsien kätyrit", niin ollaan jo sellaisella tasolla, että parodiahorisontin keksijäkin olisi ihmeissään.

Juu, viileetä porukkaa. Kun noitten anarkojen ja musujen käytös on aika sikamaista ja varmaan ajattelevat että käytöksellään saavat mielenilmaisut loppumaan. Tosin omiin muroihinsa kusevat anarkot, ne jotka on edes jollain tavalla kompanneet heitä ja ajatelleet että SE porukka on rasistista ja paskasakkia, nopeasti kääntää kelkkansa kun kattoo miten anarkot&musut käyttäytyivät.

Khalifatta

Taas on selittelemällä selitelty asiat asian vierestä:

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1471058814706

QuoteKOLUMNI
Tuomas Niskakangas HELSINGIN SANOMAT
Kirjoittaja on talouden ja politiikan toimituksen uutistuottaja.

Kauppakeskusten kisa kiristyy – jääkö Itis jumboksi?
Alan ammattilaiset pitävät keskusten tärkeimpinä piirteinä saavutettavuutta ja saumatonta yhdistymistä ympäristöön.

KÄVELEN päivittäin Kalasataman kauppakeskuksen jättimäisen työmaan ohi. Kerta toisensa  jälkeen mieleeni nousee kysymys: mistä tuonne riittää kauppiaita ja asiakkaita?

Kauppakeskusten kilpailutilannetta on pohdittu kaupan alalla tiiviisti. Kisa pääkaupunkiseudun keskusten välillä on käymässä veriseksi viimeistään sitten, kun Kalasataman Redi ja Pasilan Tripla aukeavat lähivuosina.

Näiden suurhankkeiden lisäksi pääkaupunkiseudulla on käynnissä lukuisia uusia hankkeita ja vanhojen keskusten laajennuksia. Nykyisillekään keskuksille ei ole tahtonut riittää myyntiä viime vuosien vaikeassa taloustilanteessa.

Kauppakeskushankkeet nojaavat pääkaupunkiseudun väkiluvun kasvuun. Sitä odoteltaessa osa keskuksista voi kärsiä.

KALASATAMAN Redin tulevaisuus näyttää nyt valoisalta.

Kauppakeskusten ammattilaiset pitävät nykyään keskusten tärkeimpinä ominaisuuksina saavutettavuutta ja sitä, että ne yhdistyvät saumattomasti ympäröivään asutukseen, työpaikkoihin, ruokakauppoihin ja muihin palveluihin. Nämä avainasiat tuntuvat olevan Kalasataman keskuksessa kunnossa, samoin myöhemmin valmistuvassa Pasilan Triplassa.

Vanhoista toimijoista hyvässä iskussa ovat Leppävaaran Sello ja Helsingin keskustan Forum, joiden myyntiluvut ovat kasvaneet.

Helsingin keskustan kauppakeskuksista Kamppi pärjäilee, mutta uusittua Citycenteriä asiakkaat eivät ole löytäneet. Espoossa Iso Omena hakee potkua länsimetrosta ja Matinkylän alueen kasvusta. Tapiolan keskusta uusiutuu mutta jää pahasti Ison Omenan ja Sellon puristuksiin.

Vantaalla Myyrmanni on hiipunut hitaasti, ja Kivistöön suunnitteilla olevan hankkeen menestystä monet epäilevät.

Yksityisautoilijoihin tukeutuva Jumbo ei ole uusimpien trendien mukainen kauppakeskus. Jumbon myynti taantui viime vuonna, mutta se pysyi niukasti ykkösenä Sellon ja Itiksen edellä.

KILPAILUN kiristyessä tiukoille voi joutua oma kestosuosikkini Itis. Sen myyntiluvut ovat jääneet uudistuksesta huolimatta kauas huippuvuosista. Keskuksen vuokralaiset ovat nurisseet tyytymättömyyttään. Itiksen kävijävirtoja syö se, että päivittäistavarakaupan jätit Prisma ja K-Citymarket sijaitsevat liikenneväylien toisella puolella. Kalasatama ja Herttoniemi vetävät idän euroja puoleensa.

Takavuosien kuningas voi kisan kovetessa olla vaikeuksissa
.

Jumbon myynnin taantuminen johtuu... - taisi toimittelija nielaista lopun joten autetaan: kolmen läheisen vokin notkujista ja turvisten asiakkaisiin kohdistuneista kähminnöistä/ahdisteluista, alkaen viime syksystä.
Yksi näistä vokeistahan on tämä kuuluisa "Meille-Heti-Ilmastointi"-vok...

Tuo Kalasatama, joka on vasta monttuvaiheessa (http://www.redi.fi/kauppakeskus/) ja jonka toivotaan aukeavan reilun kahden vuoden päästä (syksy-2018) sekä Hertsikan naurettava Megahertsikö (http://www.megahertsi.fi/ ->en saa edes sivuja auki) vetäisi idän eurot puoleensa?  :facepalm:

"Päivittäistavarakaupan jätit" ovat pääasiassa ruokakauppoja, joista Citymarketia vasta rakennetaan!
(Kauppakeskuksen ensimmäinen vaihe valmistuu vuoden 2017 lopussa: http://www.k-citymarket.fi/ajankohtaista/kesko-investoi-helsingin-itakeskukseen-100-miljoonaa/)

Jutun toimittelija elää selvästi rinnakkaistodellisuudessa, jota mitkään, ei edes omin silmin näkyvät faktat eivät lannista!
Tuomas voisi ottaa Niskakankaastaan kiinni ja ruveta vaikkapa -toimittajaksi!

Niin ja lopuksi vastaus toimittelijan ihmettelyihin:
Kyllä, Itis jää viimeiseksi - ei Jumboksi!

"Toisista kulttuureista tulevat tutustuvat prinsessoihimme. Tähän myös heillä on oikeus." - Rikoskomisario J. Kiiskinen