News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2016-05-08 Karjalainen:Sandhja: Bussikuskin käytös järkytti lapsena

Started by Golimar, 08.05.2016, 08:33:54

Previous topic - Next topic

Golimar

QuoteHelsinkiläinen laulaja Sandhja (Sandhja Kuivalainen), 25, edustaa Suomea tämän vuoden Euroviisuissa ja julkaisi toisen levynsä Freedom Venture vappuviikolla. Hän esiintyy Euroviisujen ensimmäisessä semifinaalissa Tukholmassa 10. toukokuuta.
Sunnuntaisuomalainen tenttasi viisuihin valmistautuvaa Sandhjaa. Haastattelussa hän kertoo muun muassa kokeneensa syrjintää lapsena. Sandhjan äiti on Guyanasta Etelä-Amerikasta ja isä suomalainen.

–  Lapsena koin jonkin verran syrjintää. Muistan, kun kerran bussikuski pysähtyi, katsoi minua ja äitiäni ja laittoi ovet kiinni. Olin siitä hirveän järkyttynyt. Äitini on kokenut syrjintää enemmän kuin minä, Sandhja kertoo.

Ikävistä kokemuksista huolimatta hän sanoo, että erilaisesta etnisestä taustasta on ollut hänelle enemmän hyötyä kuin haittaa.

Sandhja sanoo haluavansa edustaa Euroviisuissa uudenlaista Suomea. Hän arvioi, että show-hengen ja näyttävyyden puute on syy siihen, miksi Suomen menestys Euroviisuissa on ollut perinteisesti vaatimatonta.

–  Usein on lähdetty sillä asenteella, että tässä on meidän juttu, take it or leave it. Itse saan palautetta positiivisuudesta ja elämäniloisuudesta, ja haluan edustaa uudenlaista Suomea. Se tuntuu minusta luonnolliselta.

http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/104709-euroviisuedustaja-sandhja-bussikuskin-kaytos-jarkytti-lapsena

Tabula Rasa

Eli bussikuskin katse on syrjintää. Tämä selvä. Suomalaisia pitää kieltää katsomasta mokumaskotteja.

Oikeasti.  :facepalm:
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

guest8096

Kuski varmaan katsoi, että ovatko he tulossa kyytiin vai eivät. Ja kun mitään ei tapahtunut, laittoi oven kiinni.

Jaska Pankkaaja

Quote from: Tabula Rasa on 08.05.2016, 08:37:13
Eli bussikuskin katse on syrjintää. Tämä selvä. Suomalaisia pitää kieltää katsomasta mokumaskotteja.

Oikeasti.  :facepalm:

Ja kun ei katso niin sekin on rasissmia  :facepalm:
Lisää RAHAA rasisminvastaiseen työhön kaikenmaailman "kansalais"järjestöille, haloslaiseen tapaan!  :facepalm:
Ai niin, meillähän on Perskeko-hallitus ja niinistö-pressa!
Ai niin, eihän niillä ole mitään eroa, ei vittu yhtään mitään eroa!  :facepalm:
Tylsämielinen puperimies "Ministeri " laittaa tähän puperiin nimmarit ja jatkaa vasta sitten nakkimukin kanssa jookoskookos?
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

rähmis

Quote from:  Sandhja  Usein on lähdetty sillä asenteella, että tässä on meidän juttu, take it or leave it.

En näe tuossa asenteessa mitään vikaa, päin vastoin.

Sandhja kuullostaa varsin pätevältä laulajalta. Hänen kipaleensa menettelee, kun sitä on jo joutunut kuulemaan noin tuhat kertaa YLEltä. Samanlaisia tosin julkaistiin tusina viikossa jo joskus 90-luvulla, joten miksi edustaa "uutta suomalaisuutta" retroilulla, mikä on oikeastaan erään sortin impivaaralaisuutta. Toivottavasti putoaa jo ensimmäisellä kierroksella.

Menestymättömyys euroviisuissa on nykyään krediitti, sillä homo/unelmamafia on kaapannut kyseisen kisan jo aikoja sitten omien kyseenalaisten tarkoitusperiensä ajamiseen, mikä sinällään on mielenkiintoista, sillä kilpailevathan tässä kansakunnat keskenään paremmuudesta. Tätä aspektia tosin on hämärretty, sillä nykyäänhän on mahdollista, että Bruce Springsteen voi säveltää kisakappaleen ja joku läpsyttelijätrio tuotetaan aavikolta esittämään sitä Hölmölän euroviisuna.

Ehkä Ruotsia ja Paula Koivuniemi-fanclubilaisia lukuunottamatta kaikki pitävät kilpailua lähinnä huonona vitsinä. Vai luuletteko, että Loordi hyvyyttään voitti ja sekoitti Irma-Pettereiden kuukautiskierron vähintään vuoden ajaksi?

foobar

Mikäli maahanmuuttaja tai "maahanmuuttajataustainen" (virolaisia ja venäläisiä ei pääasiassa lasketa) ei kertoisi kokeneensa syrjintää, suomalainen media joko hyökkäisi häntä vastaan tai tekisi hänestä nobodyn. On kertakaikkisen mahdotonta että median kanssa voisi olla kaveri ratsastamatta jonkin sortin uhristatuksella ellei sitten ole aggressiivisen voimallistunut ja aktiivisesti suomalaisvastainen. Onkohan tämä lopulta kuitenkaan kenenkään etu?
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Nuivake

Mikä helvetti siinä on, että AINA bussit ja tämä koettu karmea rasismi liittyvät näin usein toisiinsa?
Mikä yhdistää jalkapalloa ja busseja? Matujen kokema rasismi. :facepalm:
Lähetetty minun ATK laitteestani Taputapu.

ämpee

Kansalaisia syytetään kärjistämisistä ja kahtiajaoista, vaikka media puuhastelee parhaansa juuri näiden "tavoitteiden" eteen.
Kyseessä on eräänlainen yhteiskuntatrollaaminen, sotketaan paikat ja saavutaan "ihmettelemään" miten täällä on näin paskaista.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Snoopy

Quote from: Nuivake on 08.05.2016, 09:41:39
Mikä helvetti siinä on, että AINA bussit ja tämä koettu karmea rasismi liittyvät näin usein toisiinsa?

Mahtaako sillä olla asian kanssa mitään tekemistä, että iso osa bussikuskeista on matuja?

ISO

sandhjan euroviisuesitys on täysin kelvoton.

Tuli valituksi vain sen vuoksi että on mamu.

Ja kehtaa vielä valittaa, että on rasismin uhri.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Mr.Reese

Tämä spektaakkeli kiinnostaa vain, jos kumivenekoodarit järjestetää räjähtävän väliaikanumeron.
"Heille kun sanoo disko disko, niin he ovat silleen, että mennään." - Tiia Nohynek

"Yleensä vauvat ja mummot on parhaita mielenosoittajia, koska luovat kuin itsestään turvallista tilaa." - Marjaana Toiviainen

Ullatusnillitus

Quote from: ISO on 08.05.2016, 09:58:49
sandhjan euroviisuesitys on täysin kelvoton.

Tuli valituksi vain sen vuoksi että on mamu.

Ja kehtaa vielä valittaa, että on rasismin uhri.

No myöntäähän hän sentään, että etnisestä taustasta on ollut hänelle enemmän hyötyä kuin haittaa.
Eipä olisi tainneet Sandhjalle Guyanassa aueta levytysstudion ovet...

Ernst

Quote from: Ullatusnillitus on 08.05.2016, 10:18:42

No myöntäähän hän sentään, että etnisestä taustasta on ollut hänelle enemmän hyötyä kuin haittaa.
Eipä olisi tainneet Sandhjalle Guyanassa aueta levytysstudion ovet...

Sitä voi lähteä suomalainen Sanna kokeilemaan vapaasti. Neuvoisin, ja neuvonkin, ostamaan meno-paluulipun etukäteen ja huolehtimaan vakuutusturvasta.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Leso

Quote–  Lapsena koin jonkin verran syrjintää. Muistan, kun kerran bussikuski pysähtyi, katsoi minua ja äitiäni ja laittoi ovet kiinni. Olin siitä hirveän järkyttynyt. Äitini on kokenut syrjintää enemmän kuin minä, Sandhja kertoo.

Mulle kasvoi rinnat 12-vuotiaana.
Kerran bussikuski ei meinannut uskoa, että olen alaikäinen, katsoi vaan mun tissejä.
Törkeetä seksismiä.
Olen vieläkin järkyttynyt.

:facepalm:
Elsa Beskow: Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen

Hungary is a bad choice, Ásotthalom is the worst. -- Ásotthalomin hunkki pormestari
https://www.youtube.com/watch?t=17&v=fgJRjy2Xc0c

Nauru pidentää ikää, sanoi australialainen rajavartija.

Uuno Nuivanen

Quote from: Leso on 08.05.2016, 10:30:52
Mulle kasvoi rinnat 12-vuotiaana.
Kerran bussikuski ei meinannut uskoa, että olen alaikäinen, katsoi vaan mun tissejä.

Jpg or didn't happen!1!!   :P

12-vuotiaana koulun ruokajonossa huomasin, että naapurin tytölle oli kasvanut rinnat. Saatoin tuntea ne selässäni. Teki sen tahallaan, oletan. Sen jälkeen osasin mennä oikeaan kohtaan jonossa, siis hänen edelleen. Päätän nuoruus- ja lapsuusmuistelmani täältä tähän. Järkytyksestä olen toipunut oikein hyvin.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Leso

Elsa Beskow: Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen

Hungary is a bad choice, Ásotthalom is the worst. -- Ásotthalomin hunkki pormestari
https://www.youtube.com/watch?t=17&v=fgJRjy2Xc0c

Nauru pidentää ikää, sanoi australialainen rajavartija.

Koekaniini

Quote from: ISO on 08.05.2016, 09:58:49
sandhjan euroviisuesitys on täysin kelvoton.

Tuli valituksi vain sen vuoksi että on mamu.

Ja kehtaa vielä valittaa, että on rasismin uhri.

UMK-äänestys oli kyllä outo Saara Aallon raadin 0-pisteytetyksineen. Ihankuin voittaja, tai paremminkin häviäjä olisi päätetty etukäteen.
#I wont ride with you

"muistakaa orjalaivojen terva ja inkojen kulta, vitun rasssitistit"  :'(

onni4me

Guyanassa olisi ollut tarjolla lähinnä calypsomusiikin soittoa. Väestöltään muuten aika pieni maa, hiukka yli 700000 ihmistä.

Nyt voisi perustaa järkytysketjun. Minä paljastan teille nyt syvän järkytykseni aiheen. Tapahtui bussissa:

Olin noin 14 -vuotias, kun hormonit alkoivat hyrrätä ja jalkateräni saivat kasvuhormonia ensimmäiseksi. Se oli karmeaa, kun jalka oli numeroa 49 ja muu kroppa vielä pienen honkkelin.

Ja sitten kerran bussissa. Olin juuri hankkinut suurella vaivalla talvisaappaat - tuohon aikaan suuret koot olivat kiven alla - ja astuin bussiin kotimatkalle ja kuski sattui katsomaan saappaisiini. Nähtyään kolossaaliset kenkäni, hän katsahti minua suoraan silmiin ja alkoi nauramaan! Siis nauramaan!

En ole vieläkään toipunut koettelemuksesta.  :'(
Perussuomalaiset on ihan ookoo tappaa koska he saattaisivat heiluttaa persettä - ja myydä sitä - ja sen takia valtion ei tule turvata heidän elämäänsä.
Asraa mukaillen tämä on ihan ookoo asia sanoa täällä modejen mielestä.

Isäntä ja loinen

Sandhja esitti Maamme-laulun Robert Heleniuksen edellisessä ottelussa. Toki kyse oli päälleliimatusta mokutuksesta. Hieman sama efekti kuin siinä Felixin kohutussa ketsuppimainoksessa. Se yhteiskunnallinen kannanotto ja poliittinen viesti on vaan niin kiusallisen ilmeinen, kun etno laitetaan esittämään Maamme-laulu tai kun etno palkataan puhumaan suomalaisista ruokailutottumuksista.

Tykkäsin kuitenkin Sandhjan Maamme-tulkinnasta (en ole tutustunut hänen muuhun musiikilliseen tuotantoonsa) ja kyllähän se on myönnettävä, että tällaiset latinotyyppiset naiset vastaavat ulkonäöllisesti allekirjoittaneen mieltymyksiä. Ihan reippaan oloinen mimmi. Toivotaan, ettei tämä suomalainen mokutuskoneisto väännä hänestä seuraavaa toiseusmaskottia. Jos ja kun tällaista yritystä kuitenkin ilmenee, niin toivottavasti Sandhja ei lähde mukaan mihinkään uhriutumisleikkeihin ynnä muihin toteemihömpötyksiin.
- Vapaus vai vastuu?
- Vastuu.
- Oikeus vai velvollisuus?
- Velvollisuus.

Vaniljaihminen

QuoteIkävistä kokemuksista huolimatta hän sanoo, että erilaisesta etnisestä taustasta on ollut hänelle enemmän hyötyä kuin haittaa.

Huomatkaa tämä. Tätähän ei saisi ääneen sanoa. Ja Sandhjassa on tietysti sekin että hänen äitinsä on ulkomaalainen, eli hän ei mene sen tavallisen kaavan mukaan vaan edustaa sukupuolten välistä tasa-arvoa.
"Meillä on niin ihana hallitus mutta miehet vihaa.."

Vaniljaihminen

Quote from: ISO on 08.05.2016, 09:58:49
sandhjan euroviisuesitys on täysin kelvoton.

Tuli valituksi vain sen vuoksi että on mamu.

Ja kehtaa vielä valittaa, että on rasismin uhri.

Sandhja ei ole mamu. Karsinnassa oli nigeriankielinenkin esitys!
"Meillä on niin ihana hallitus mutta miehet vihaa.."

Leso

Quote from: Isäntä ja loinen on 08.05.2016, 11:58:33[...] toivottavasti Sandhja ei lähde mukaan mihinkään uhriutumisleikkeihin ynnä muihin toteemihömpötyksiin.

Niin siis johan se lähti. "Bussijärkytys"...
Elsa Beskow: Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen

Hungary is a bad choice, Ásotthalom is the worst. -- Ásotthalomin hunkki pormestari
https://www.youtube.com/watch?t=17&v=fgJRjy2Xc0c

Nauru pidentää ikää, sanoi australialainen rajavartija.

Golimar

Quote from: Isäntä ja loinen on 08.05.2016, 11:58:33
tällaiset latinotyyppiset naiset vastaavat ulkonäöllisesti allekirjoittaneen mieltymyksiä. Ihan reippaan oloinen mimmi.

Sandhja on on aivan selkeästi osittain intialainen geneettiseltä taustaltaan.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Guyana

Isäntä ja loinen

Quote from: Leso on 08.05.2016, 12:05:16
Quote from: Isäntä ja loinen on 08.05.2016, 11:58:33[...] toivottavasti Sandhja ei lähde mukaan mihinkään uhriutumisleikkeihin ynnä muihin toteemihömpötyksiin.

Niin siis johan se lähti. "Bussijärkytys"...

Totta. Toivottavasti ei ota tavaksi. Toisin kuin moni muu etnojulkkis, Sandhja ei vaikuta uhriutumiseen taipuvaiselta. Ikävä kyllä suomalainen mokumedia on sellainen, että se kaivamalla kaivaa vähemmistöjen "järkyttäviä ja pysäyttäviä" syrjintätarinoita. Toiset etnot lähtevät tähän leikkiin herkemmin mukaan kuin toiset. Toivottavasti Sandhja ei ole kiinnostunut uhrimaskotin roolista. Sillä kyllähän suomalainen media hänelle sellaisen roolin antaa, mikäli vaan kiinnostusta löytyy.
- Vapaus vai vastuu?
- Vastuu.
- Oikeus vai velvollisuus?
- Velvollisuus.

Isäntä ja loinen

Quote from: Golimar on 08.05.2016, 12:12:12
Quote from: Isäntä ja loinen on 08.05.2016, 11:58:33
tällaiset latinotyyppiset naiset vastaavat ulkonäöllisesti allekirjoittaneen mieltymyksiä. Ihan reippaan oloinen mimmi.

Sandhja on on aivan selkeästi osittain intialainen geneettiseltä taustaltaan.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Guyana

Itse asiassa juuri katsoin Youtubesta jonkun haastattelun, missä hän kertoi intialaisista sukujuuristaan. Nyrkkeilyotteluesiintymisen perusteella pidin häntä latinotaustaisena. En nyt ole hänen piirteitään niin tarkasti tutkinut. Anyway, nätti tumma nainen.
- Vapaus vai vastuu?
- Vastuu.
- Oikeus vai velvollisuus?
- Velvollisuus.

PuoletRasvaa

Näkisin että bussit on kiellettävä, melkoisia rasismin kehtoja kun ovat.

Leso

Quote from: PuoletRasvaa on 08.05.2016, 12:23:27Näkisin että bussit on kiellettävä, melkoisia rasismin kehtoja kun ovat.

Mitäs sitten tehhään niillä matuilla, joita ilman bussit ei kulje? Rasisti!
Elsa Beskow: Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen

Hungary is a bad choice, Ásotthalom is the worst. -- Ásotthalomin hunkki pormestari
https://www.youtube.com/watch?t=17&v=fgJRjy2Xc0c

Nauru pidentää ikää, sanoi australialainen rajavartija.

Kim Evil-666

No voi järkytyksien järkytys. Kuinkakohan monta kertaa pottunokat ovat saaneet järkyttyä matujen ja mamujen perseilyistä ja kepposteluista. On se nyt saatana, että näitä "vähäpätöisiä" katsejärkytyksiä kaivamalla kaivetaan ja matujen perseilyille haetaan ikään kuin oikeutus tätä taustaa vasten.

Suomalainen suvaitsevaisuus ja propaganda sen ympärillä on enemmän kuin itsetuhoista. Se on oksettavaa, lisäksi se on kaikkein tehokkain keino lisätä "rasismia", mitä vastaan nämä hölmöläiset paradoksaalisesti käyvät idioottimaista sotaansa. Kansalaisille tuuban syöttäminen ja suoranainen valehtelu on varmin tapa saada kansalaiset takajaloilleen.

Toivon hartaasti, että suomalainen moku-media tulee natisemaan kuolonkouristuksissan. Olen ensimmäisten joukossa iloisesti tanssimassa sen mätänevällä haudalla. Mokutus on nyky-yhteiskunnan pahin syöpä, se vetää mattoa alta niiltä kunnollisiltakin maahanmuuttajilta toiseuksia palvoessaan.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

Alapo

Mua on monesti järkyttänyt osan bussimatkustajien käytös, jos naaman lankkais ja vaihtais nimen, pääsisikö mediaan kertomaan että on järkyttynyt?