News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

UPI:n Tiilikainen: EU kestää, koska sille ei ole vaihtoehtoa

Started by JKN93, 21.04.2016, 03:15:44

Previous topic - Next topic

JKN93

http://m.iltalehti.fi/ulkomaat/201711132200530222_ul.shtml

Quote
Suomi sitoutui EU:n puolustusyhteistyön tiivistämiseen - Mukana 23 maata

23 EU-maata on allekirjoittanut osallistumisilmoituksen, joka syventää unionin puolustusyhteistyötä. Asiasta kertoo muun muassa uutistoimisto Reuters.

Suomesta osallistumisilmoituksen allekirjoitti ulkoministeri Timo Soini.

Suomi on yksi ilmoituksen allekirjoittaneista maista. EU-maista ainoastaan unionin jättävä Britannia sekä Tanska, Irlanti, Portugali ja Malta jättivät ilmoituksen allekirjoittamatta.

Allekirjoittajamaat sitoutuvat yhteisiin puolustushankkeisiin. EU-johtajat allekirjoittavat lopullisen asetuksen joulukuussa.

Pysyvään rakenteelliseen yhteistyöhön osallistumisilmoituksen allekirjoitus tapahtui EU:n ulkoasiainneuvoston kokouksen yhteydessä Brysselissä maanantaina. Ilmoituksen allekirjoitustilaisuuteen osallistui ulko- ja puolustusministereitä eri maista.

Maanantaina allekirjoitettava pysyvä rakenteellinen yhteistyö tähtää Euroopan yhteisen puolustuskyvyn parantamiseen. Samalla EU-maille on tarkoitus luoda puitteet osallistua nykyistä vaativimpiin sotilaallisiin operaatioihin, koska asejärjestelmät ovat korkean teknologian myötä yhä kalliimpia, ja nyky-Eurooppaa pidetään suorituskyvyltään liian tehottomana panostuksiin nähden.

Uudistuksen puolestapuhujien mukaan se tarjoaa unionille selkeämmän roolin kansainvälisten kriisien ratkaisemiseen ja vähentää unionin riippuvuutta Yhdysvalloista. Uudistuksella on myös Naton tuki.

Puolustusyhteistyön tiivistämistä on kaavailtu aivan unionin alkuajoista lähtien 1950-luvulta. Puolustusyhteistyön tiivistämistä pitkään vastustaneen Britannian brexit-päätös ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kohdistamat moitteet EU-maiden liian alhaisista puolustusmenoista ovat osaltaan nopeuttaneet päätöksentekoa.

Ranska ja Saksa elvyttivät hankkeen Espanjan ja Italian tuella sen jälkeen, kun britit olivat äänestäneet brexitin puolesta kesällä 2016.

Monien valtioiden mukaan käännekohtana EU-maiden puolustusyhteistyön tiivistämiselle toimi Venäjän hyökkääminen Ukrainan Krimille vuonna 2014. Reutersin mukaan vuosien aikana tapahtuneiden puolustusmenoista leikkausten pelättiin jättäneen unionin haavoittuvaiseksi.

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/historiallinen-paatos-hitsaa-eu-maiden-puolustusta-unionin-huomio-nyt-turvallisuudessa/6656458#gs.l9VKYH8


Roope2

EU:n perustavoitteena lienee edesauttaa jäsenvaltioidensa ja niiden kansalaisten hyvinvointia. Joskus on ehkä järkevää taloudellisesti jelpa jotain ulkopuolistakin.

Mutta miksiköhän EU on satsannut rahaa Brysselistä 15000 km:n päässä Tyynellä valtamerellä sijaitsevan atollivaltio Tuvalun (11 000 asukasta) jätehuoltoon ?

Asia tulee esille flightforum.fi:llä olevasta upeasta matkakertomuksesta

https://www.flightforum.fi/topic/31026-bula-lis%C3%A4%C3%A4-maita-listaan-maat-numero-105-ja-106-matkakertomus-fidzille-ja-tuvalulle/
"Koulussa menestyminen on vain siitä kiinni, kuinka paljon ja miten teet töitä. Oma asenne vaikuttaa tosi paljon."

Maryam Imtiaz, Pakistanista 13-vuotiaana Suomeen muuttanut Aalto-yliopiston opiskelija

Skeptikko

'EU loves spending other people's money' Brussels under fire for game CELEBRATING tax hike
https://www.express.co.uk/news/politics/882555/european-union-computer-game-tax-video-taxlandia-brussels

QuoteEU chiefs were accused of squandering taxpayers' cash on propaganda tonight after producing a computer game for children celebrating tax increases.
...
Called Taxlandia, the online challenges encourages children to play the role of prime minister of an imaginary country who is seeking to "collect more taxes".

It was launched by TaxEdu, an EU project which aims to "educate young European citizens about tax and how it affects their lives".
...
"Last year the authorities admitted that it was time to increase taxes. Soon, an unofficial 'tax rebellion' started.

"And now YOU have been appointed the new Prime Minister of Taxlandia! You have to start collecting more taxes, build the new infrastructure, and ensure further development of the country. Good luck!"

Tory MP Peter Bone said: "This tells you all you need to know about the EU - it loves spending other people's money.
...
"Perhaps we need a computer game that teaches us how to get some of the £200billion-plus we have handed to Brussels over the years back."

EU chiefs have repeatedly come under fire for alleged propaganda initiatives aimed at youngsters.

THE EU is "flooding" British schools with "propaganda" sent to "brainwash"
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Skeptikko

We were lied to! Secret document FCO 30/1048 kept truth about EU from British for 30 years
https://www.express.co.uk/news/politics/882881/Brexit-EU-secret-document-truth-British-public

QuoteA SECRET document, which remained locked away for 30 years, advised the British Government to COVER-UP the realities of EU membership so that by the time the public realised what was happening it would be too late.
...
But damningly for Tory Prime Minister Edward Heath, and all those who kept quiet about the findings in the early 70s, the document, known as FCO30/1048, was locked away under Official Secrets Act rules for almost five decades.

The classified paper, dated April 1971, suggested the Government should keep the British public in the dark about what EEC membership means predicting that it would take 30 years for voters to realise what was happening by which time it would be too late to leave.

That last detail was the only thing the disgraceful paper – prepared for the Foreign and Commonwealth Office (FCO) – got wrong.
...
He went on to say "Community law" would take precedence over our own courts and that ever more power would pass away from Parliament to the bureaucratic system centred in Brussels.

The author even accurately asserts that the increased role of Brussels in the lives of the British people would lead to a "popular feeling of alienation from Government".

But shockingly politicians were advised "not to exacerbate public concern by attributing unpopular measures... to the remote and unmanageable workings of the Community".
...
They were told to preserve the impression that the British Government was still calling the shots rather than an unelected body of foreign politicians – and that the ruse would last "for this century at least" – by which time Britain would be so completely chained to Brussels it would be impossible to leave.

Document FCO30/1048, which has now been declassified under the 30-year rule, still shocks and angers Brexiteers.

Annabelle Sanderson, a Brexit expert and former advisor to Nigel Farage said: "Despite all the claims from politicians of many parties that the EU was not about becoming a central state this 1971 document shows that is exactly what the plan was.
...
"One way to create an illusion that this system was still democratic, this anonymous mandarin suggested, would be to give people the chance to vote for new representatives at European, regional and local levels.

"A few years later, we saw the creation of an elected European Parliament – as we see today a craze for introducing elected mayors, as meaningless local figureheads."
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Roope2

Kas tämähän se vielä puuttui...

...eli katastrofikommissaari Christos Stylianides ehdottaa,että EU:hun pitäisi perustaa yhteinen palokunta. Kun on niitä kaikenlaisia metsäpaloja, tulvia ja maanjäristyksiä Euroopassa ja muualla päin maailmaa.


https://www.sydsvenskan.se/2017-11-23/eu-vill-ha-egen-raddningstjanst

"Koulussa menestyminen on vain siitä kiinni, kuinka paljon ja miten teet töitä. Oma asenne vaikuttaa tosi paljon."

Maryam Imtiaz, Pakistanista 13-vuotiaana Suomeen muuttanut Aalto-yliopiston opiskelija

repo

Kestääkö EU, jos tämän päivän 13-14 vuotiaille nuorille paljastuu 10 vuoden kuluttua ettei heidän äänestyspäätöksillä ole mitään vaikutusta yhä useampaan Suomessa vaikuttavaan asiaan ja ennenkaikkea heille tärkeään asiakysymykseen?

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/585317-mita-nuoret-ajattelevat-itsenaisyydesta-suomi-on-vapaa-maa-jossa-kukaan-ei-ole

Quote3.12.2017 - 07.15 Nuoret
Mitä nuoret ajattelevat itsenäisyydestä? – "Suomi on vapaa maa, jossa kukaan ei ole määräämässä"

...
Teksti: Tatu, 13 ja Elias, 14.

Minusta hyvää ja tervettä tekstiä Tatulta ja Eliakselta. Jutun otsikko on vain pielessä, mutta se ei enää yllätä politiikkaa ja valtamediaa seuraavaa sekä EU-kriittiseksi kääntynyttä. EU määrää, jatkuvasti yhä enemmän ja voimakas reaalipoliittinen tahtotila on ettei EU:n käskyvaltaa Suomen asioihin kyseenalaistetta (ministeri Orpo: "hallitus on proEU") vaan edistetään toistamalla mantraa, että EU:ssa ilmenneitä ongelmia voidaan ratkaista vain ja ainoastaan lisäämällä EU:n suoraa käskyvaltaa kansallisvaltioihin nähden. Itsenäisyys on vaikea asia ymmärtää käytännössä, vaikka sitä hoetaan ja juhlistetaan joka vuosi.
"Kokoomusvihassa ei ole mitään huvittavaa. Kolmannen polven kokoomuslaisena totesin 2000- luvun alussa, ettei Kokoomusta enää voi äänestää, eikä naurattanut minua yhtään silloin eikä edelleenkään." -- Emo

Eisernes Kreuz

Suomi ei valitettavasti ole vapaa maa, jossa kukaan ei ole meitä määräämässä. Ihmiset kyllä yleisesti uskovat tuohon harhakuvitelmaan, sillä he eivät tavallisesti ole perehtyneet todelliseen tilanteeseen, eikä valtiovaltakaan pidä asiasta suurempaa meteliä.

Käytännössä nyky-Suomelta puuttuu kaksi tärkeää suvereenille valtiolle ominaista tunnusmerkkiä, eli lainsäädäntövalta ja oma rahapolitiikka. Meidän eduskuntamme voi kyllä säätää lakeja, mutta sillä ehdolla, että nuo lait eivät ole ristiriidassa Euroopan unionin oikeusnormien kanssa. Lisäksi rahapolitiikasta päättää Euroopan keskuspankki, koska Suomi on osa EU:n yhteisvaluuttajärjestelmää.

EU asettaa myös paljon muita rajoituksia suvereniteetillemme, mutta nuo kaksi seikkaa ovat vaikutuksiltaan kaikkein merkittävimmät.
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

Skeptikko

Eurozone CRISIS: Italy hatches shocking plan to 'LEAVE euro' – and ECB 'APPROVES
https://www.express.co.uk/news/world/890341/Italy-hatches-plan-leave-eurozone

QuoteIn a move that will spark fears across the EU of an "Italexit", three of the country's political parties are backing the introduction of "Fiscal Credit Certificates" as an alternative to the euro.

The complex plan has the approval of the European Central Bank.

Among the parties backing it is Silvio Berlosconi's Forza Italia, which has enjoyed an astonishing comeback in the polls
...
The certificates, known as CCFs, give workers and businesses tax breaks to boost income and productivity.

Although not legal tender, everybody can use them to pay taxes, buy government services or exchange them for goods or euros.

According to a report by global analyst GEFIRA, "It is highly likely that commercial operators, such as shops, will accept CCFs as an alternative to the euro.

"They can be used as a parallel currency."

Independent MEP Diane James said: "If Italy does manage to leave the single currency, it is only a matter of time until it formally leaves the EU and the whole house of cards comes crashing down."
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Skeptikko

U faces being DESTROYED by forcing Eastern states to take in refugees, Czech leader warns
https://www.express.co.uk/news/politics/890319/european-union-latest-news-member-states-asylum-seeker-refugee-migrant-Andrej-Babis

QuoteAndrej Babis cautioned the bloc that pushing Czechs over the refusal to shelter asylum seekers could fuel a rise in extremist parties in the country.
...
Speaking in an interview to the Pravo daily paper, Mr Babis said: "The European Commission can withdraw the charge at any moment. We have to negotiate on this and to offer different models, like guarding the borders or help to other countries. But we don't want any refugees."
...
He said: "The EU has to understand, that if it won't listen to our proposals, then the influence of extremist parties like (Germany's) AfD or (Czech) SPD will grow, whose strategy actually is to destroy the EU."
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Aksiooma

Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

JKN93


Skeptikko

Commission: EU Too White, Mass Third World Migration Must Be 'New Norm'
http://www.breitbart.com/london/2017/12/18/eu-white-mass-migration-norm/

QuoteBrussels has said that Europeans must accept mass migration from the third world as the "new norm", warning that neither walls nor policies will allow any part of the EU to remain "homogenous and migration-free".

"It's time to face the truth. We cannot and will never be able to stop migration," writes EU Commissioner for Migration Dimitris Avramopoulos, in a piece for POLITICO, published Monday entitled, "Europe's Migrants Are Here to Stay".
...
"They have found safety in Europe, but we also need to make sure they find a home," he writes of refugees, going on to insist that programming Europeans to welcome mass migration is "not only a moral imperative", but "also an economic and social imperative for our aging continent — and one of the biggest challenges for the near future".

To this end, the Commission is working to "enhance legal channels for economic migration with a more ambitious Blue Card for highly skilled workers and kick-start targeted labour migration pilot projects in key third countries", he notes.

Whilst Brussels claims that the Blue Card will bring "highly-skilled workers" to Europe, Breitbart London reported last year that revisions to the scheme clearly contradict this, stating that it would be necessary to provide newcomers with education, employment, and vocational training.
...
In the piece, the Greek politician also praised a series of POLITICO articles which accuse the EU of being "too white", in which the bloc was urged to bring in measures which would encourage replacing native Europeans with "people of colour" in Brussels jobs.

But this, the migration commissioner said, is "not nearly enough to prompt the changes that our societies need to be ready for the realities of the 21st century".
...
"At the end of the day, we all need to be ready to accept migration, mobility and diversity as the new norm and tailor our policies accordingly.

Europe's migrants are here to stay – POLITICO
https://www.politico.eu/article/europe-migration-migrants-are-here-to-stay-refugee-crisis/#comment-1114685

QuoteIt's time to face the truth. We cannot and will never be able to stop migration.
...
Human mobility will increasingly define the 21st century. If we want to be ready for it, we need to start preparing now.

Migration is an emotional, sensitive and political issue. It has helped determine elections across Europe and the world. But we can no longer talk only about crisis management: Migration is our new reality. The time has come to start thinking, talking and acting about migration in a more comprehensive and long-term way, putting in place policies aimed at promoting integration and inclusion.

Over the last two years, Europe has been primarily engaged in addressing the immediate urgencies of the global migration and refugee crisis — and quite successfully so. Irregular flows have dropped by 63 percent. More than 32,000 refugees have been relocated within Europe. More than 25,000 people in need of protection have been resettled to the Continent, with another 50,000 expected to arrive in the next two years.
...
Migration is deeply intertwined with our policies on economics, trade, education and employment — to name just a few.

Unfortunately, the recent discourse on migration — influenced by rising nationalism, populism and xenophobia — has limited our opportunities to put in place smart, forward-looking migration policies, at both the national and European levels.
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Roope

Quote from: Roope on 11.08.2017, 12:47:35
EU-tuista riippuvaiset Puola ja Unkari on tarkoitus pakottaa taloudellisesti polvilleen, mutta sen toteuttamiseksi pitää murtaa EU:n päätöksentekotapa, joka vaatii muiden jäsenmaiden yksimielisyyden.

Kysymys on jälleen kerran maahanmuutosta, josta EU haluaa päättää jäsenmaiden puolesta:

Quote from: Demokraatti 11.8.2017Oikeuslaitosuudistuksen lisäksi Puola on komission hampaissa siirtolaispolitiikan vuoksi yhdessä Unkarin ja Tsekin kanssa. Maat eivät ottaneet lainkaan vastaan turvapaikanhakijoita Kreikasta tai Ita­liasta, vaikka niillä olisi siihen EU:n pakolaisten uudelleensijoitusohjelman mukainen velvollisuus. Puolan sisäministeri Mariusz Blaszczakin mukaan Puola ottaa mieluummin vastaan EU:n sanktiot kuin pakolaiset.

Jos painostuksen motiivit eivät ole olleet ennestään tarpeeksi läpinäkyviä, niin nyt Katainenkin uikuttaa "perusarvoista", "arvopohjasta" ja "oikeusvaltion periaatteista".

QuoteOikeusvaltiota horjuttavilta EU-mailta saatetaan evätä tukirahat – Katainen: Ei ole liikaa vaadittu noudattaa perusarvoja

EUROOPAN komissio saattaa keskiviikkona käynnistää Puolaa vastaan kurinpitomenettelyn, joka voisi pahimmillaan viedä maalta äänioikeuden EU-päätöksenteossa.

Komissio on pitkään yrittänyt taivuttaa Puolaa lopettamaan oikeuslaitoksen riippumattomuutta horjuttavien lakien säätämisen. Puola ei ole taipunut, joten komissio valmistautuu nyt ottamaan seuraavan askeleen.

Äänioikeuden viemiseen saakka tuskin kuitenkaan edetään, koska osa jäsenmaista vastustaa kurinpitotoimia ja lupaa estää Puolan-vastaiset kovat otteet, jotka edellyttävät jäsenmaiden yksimielisyyttä.

"On hyvin epätodennäköistä, että sanktioihin asti päästään. Unkari on jo ilmoittanut, että mitä ikinä Puola tekeekin, niin he aina tukevat sitä", sanoi EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen HS:n haastattelussa viime viikolla.

ÄÄNIOIKEUDEN viemisen jäsenmaalta mahdollistaa Lissabonin perussopimuksen artikla 7. Toimenpide on järeä, ja sitä onkin luonnehdittu EU:n ydinasevaihtoehdoksi.

Tämän lisäksi EU:lla on käytössään rikkomusmenettely, jolla se ohjaa yhteisen lainsäädännön toteuttamisesta laistavia jäsenmaita oikealle polulle.

Monivaiheisessa rikkomusmenettelyssä jäsenmaata uhkaavat joutuminen EU-tuomioistuimeen ja mahdolliset sakot, jos maa ei ala noudattaa EU:n yhteisiä sääntöjä.

EU:ssa on pitkään puhuttu siitä, että äänioikeuden menettämisen ja hitaan rikkomusmenettelyn väliin pitäisi saada uusi keppi, jolla EU:n perusarvoja rikkovia jäsenmaita voisi paimentaa oikeaan suuntaan.

SÄÄNNÖLLISESTI esiin nousee ajatus koheesiovarojen jäädyttämisestä kurittomilta jäsenmailta. Ne ovat varoja, joita EU jakaa köyhempien alueiden ja maiden kehittämiseen. Puolalle esimerkiksi on jyvitetty koheesiotukea 77,6 miljardia euroa vuosina 2014–2020.

"Ei voi olla oikein, että EU on omien sääntöjensä vuoksi pakotettu tukemaan jäsenmaita, jotka pitävät pilkkanaan unionin arvoja. Ja niin tehdessään ne vahingoittavat omia talousnäkymiään. Oikeusvaltioperiaate on paras pitkän aikavälin tae sille, että EU-maiden taloudet lähentyvät toisiaan", toteaa ajatushautomo Center for European Reform (CER) tuoreessa katsauksessaan.

EU onkin joutunut hullunkuriseen tilanteeseen. Se asettaa tiukkoja taloudellisia ja oikeusvaltioperiaatteeseen liittyviä ehtoja jäseneksi pyrkiville maille. Unioni on kuitenkin käytännössä hampaaton takaamaan, että kerran jäsenmaiksi päässeet maat olisivat jatkossakin jäsenyyteen kelpaavassa kunnossa.

KATAINEN uskoo, että varojen jäädyttäminen olisi tehokkaampi keino kuin äänioikeuden menettämisellä uhkailu. Hänen mielestään kaikkien EU-varojen – eikä ainoastaan koheesiovarojen – maksamisen voisi kytkeä siihen, että jäsenmaa noudattaa unionin perusarvoja.

"Demokratian, oikeusvaltioperiaatteen ja ihmisoikeuksien pitää olla maassa kunnossa, jos aikoo saada toisten eurooppalaisten kansalaisten verorahoja oman maansa kehittämiseen. Olisi järkevää, että EU-rahoitusta olisi mahdollista saada ainoastaan, jos valtio toimii EU:n perusarvojen mukaisesti. Minusta se ei ole ihan liikaa vaadittu."

Kataisen mielestä asiaa olisi syytä miettiä, kun EU alkaa sorvata seuraavaa monivuotista rahoituskehystään vuoden 2020 jälkeiselle ajalle. Komissio tekee asiasta ehdotuksensa ensi toukokuussa. Edessä on joka tapauksessa vaikeaa vääntöä, sillä suuri nettomaksaja Britannia irtautuu EU-jäsenyydestään keväällä 2019.

[...]

Käytännön ongelmia pohti myös ajatushautomo CER, jonka mukaan varojen epäämisessä olisi pidettävä huoli, etteivät siitä kärsisi kohtuuttomasti kaikkein köyhimmät alueet ja haavoittuvimmat ihmisryhmät, kun sanktioilla pyritään patistamaan uhmakkaita hallituksia.

"Rahoitusta voitaisiin [myös] ohjata pois hallituksilta, ja se voitaisiin ohjata suoraan yrityksille tai antaa kansalaisjärjestöjen jaettavaksi", CER-katsauksessa pohdiskeltiin ratkaisuksi.

JYRKI KATAISEN mukaan Euroopan täytyy pitää arvopohjansa kirkkaana. Se on edellytys EU:n globaalille merkitykselle, mutta sillä on merkitystä myös unionin omille kansalaisille.

Puolan ja Unkarin luisumista liberaalin demokratian ja oikeusvaltion periaatteista Katainen on seurannut huolestuneena. Hänen mielestään se on paljon suurempi uhka Euroopan tulevaisuudelle kuin brexit eli Britannian EU-ero.

"Brexitissä todennäköisesti saadaan kompromissi aikaan, toivotaan niin. Mutta oikeusvaltioasioissa me emme voi tehdä kompromisseja. Minua kyllä henkilökohtaisesti vähän ihmetyttää, että meillä on edelleen epäkypsyyttä tässä suhteessa."
Helsingin Sanomat 20.12.2017

Oikeasti kyse on siitä, että muutamat EU-maat vastustavat maahanmuuttokomissaari Dimitris Avramopoulosin EU-johdon puolesta artikuloimaa vaatimusta, että Euroopan on välttämättä antauduttava ulkopuolelta tulevalle massamaahanmuutolle.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

foobar

Mitenköhän homma menee sen jälkeen kun jäsenvaltioiden enemmistö, ja lopulta koko unionin kansalaisten enemmistö alkaa vastustaa keskusjohdon maahanmuutto-, pakolais- ja ulkomaalaispolitiikkaa? Määrääkö eliitti tankkien voimalla kansalaiset arvopohjan ruotuun?
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

ISO


QuoteOikeusvaltiota horjuttavilta EU-mailta saatetaan evätä tukirahat – Katainen: Ei ole liikaa vaadittu noudattaa perusarvoja

Kyllä se itse asiassa on, silloin kun oman kansallisen identiteetin, omien jälkeläisten ja kaiken itselle arvokkaan tuhoutumisen edistäminen on määritelty perusarvoksi.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Lalli IsoTalo

EU:n arvopohja = väestönvaihto

Quote from: Roope on 20.12.2017, 08:39:40
... nyt Katainenkin uikuttaa "perusarvoista", "arvopohjasta" ja "oikeusvaltion periaatteista".
...
Oikeasti kyse on siitä, että ... Euroopan on välttämättä antauduttava ulkopuolelta tulevalle massamaahanmuutolle.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

foobar

Quote from: ISO on 20.12.2017, 08:53:48

QuoteOikeusvaltiota horjuttavilta EU-mailta saatetaan evätä tukirahat – Katainen: Ei ole liikaa vaadittu noudattaa perusarvoja

Kyllä se itse asiassa on, silloin kun oman kansallisen identiteetin, omien jälkeläisten ja kaiken itselle arvokkaan tuhoutumisen edistäminen on määritelty perusarvoksi.

Autoritäärisille keskusjohtoisille järjestelmille jotka pyrkivät pitämään useammasta kansallisuudesta koostuvat alamaiset ruodussa ja vallan vain itsellään tämä ajattelu ei ole mitenkään uutta.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

duc

EU kestää aikansa. Ikuinen se ei ole sen enempää kuin mitkään muutkaan imperiumit. Kun hankitaan EU:n sisälle valtava köyhä yhteiskuntaan sopeutumaton väki, on sisäisiä levottomuuksia odotettavissa. Väki on hankittu halpatyövoimaksi tehtaisiin, mutta vain osa suostuu sellaiseen. Moni näkee rikollisuuden paremmaksi vaihtoehdoksi. Samalla kantaväestön työoloja ajetaan samaan halpatyön muottiin. Tämä lienee Jyrki Kataisen arvopohja, jonka hän kätkee demokratian ja ihmisoikeuksien alle. Keskiluokka hajotetaan ja palataan aikaan ennen teollista vallankumousta, jossa vähälukuinen upporikas rälssi hallitsi valtavan köyhää kansaa.

Vaihtoehto olisi nationalismi, kansallisvaltiot, mutta se ei käy kataisille, koska nationalismin idea on sulauttaminen tai poissulkeminen. Vallitseva länsimainen ihmisoikeuskäsitys ei hyväksy sen enempää kulttuurista pois pakottamista kuin sopeutumattomien heittämistä valtion rajojen yli. EU on valtio-opillisesti epäterve, liian monimutkainen, jota massamaahanmuutto syö syövän lailla tuhoten kantaväestön yhteenkuuluvuuden tunteen. Eurooppalaisuus on käytännössä vain eliitin, uusrälssin, identiteetti. Tavallinen kansa samastaa itsensä kielen ja kulttuurin mukaan pienempiin osiin.
ὕβρις, νέμεσις, και κριτική 'häpäisy, kosto ja tuomio'

Memento mori 'Muista kuolevaisuutesi'

Eisernes Kreuz

Jos Bryssel alkaa tosissaan painostaa Itä-Euroopan maita, seurauksena on mitä suurimmalla todennäköisyydellä uusia unionista eroamisia.

Puolan ja Unkarin kaltaiset maat ovat joutuneet sietämään vuosikymmeniä Neuvostoliiton sortoa. En usko, että ne taipuvat Brysselin edessä. EU-politrukit kaivavat tässä omaa hautaansa, ja holtiton massamaahanmuutto Afrikasta ja Lähi-idästä vain nopeuttaa prosessia.
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

jmk

Quote from: Eisernes Kreuz on 20.12.2017, 12:51:52
Puolan ja Unkarin kaltaiset maat ovat joutuneet sietämään vuosikymmeniä Neuvostoliiton sortoa. En usko, että ne taipuvat Brysselin edessä.

Varsinkin, kun ne kuuluvat Natoon, eli niillä ei ole Suomen kaltaista itseaiheutettua EU-eron estettä.

(Ei uskalleta erota EU:sta, kun sitten ei olisi EU:n antamaa "turvaa" Venäjää vastaan. Ei uskalleta liittyä Natoon, koska Venäjä suuttuu.)

Roope2

Jäsenmaat saattavat pienetää maksujaan Brysseliin

Muun muassa kyvyttömyys valvoa jäsenmaittensa ylivelkaantumista, suorastaan vahingolliset toimenpiteet ylivelkaantuneen maan auttamiseksi sekä totaalinen pihallaolo Schengen-ongelmien ratkaisuista ovat avanneet jäsenmaitten silmät huomaamaan Brysselin kyvyttömyyden hoitaa sille kuuluvia tehtäviä. Bryssel ei ole pystynyt tarjoamaan sen tasoista palvelua jäsenmaille, mistä on sovittu ja maksettu. Tästä syystä jäsenmaat harkitsevat yhteisesti jäsenmaksujaan alentamista sille tasolle, mikä vastaa Brysselin palvelutasoa. On arvioitu, että palveluista tullaan tulevaisuudessa maksamaan n. 30-40 %:a verrattuna nykyiseen tasoon.
"Koulussa menestyminen on vain siitä kiinni, kuinka paljon ja miten teet töitä. Oma asenne vaikuttaa tosi paljon."

Maryam Imtiaz, Pakistanista 13-vuotiaana Suomeen muuttanut Aalto-yliopiston opiskelija

kivimies

QuoteIn the piece, the Greek politician also praised a series of POLITICO articles which accuse the EU of being "too white", in which the bloc was urged to bring in measures which would encourage replacing native Europeans with "people of colour" in Brussels jobs.
Vai että EU:n virkamiehet menettäisivät työpaikkansa. Sen kun saisi nähdä. ;D


Skeptikko

Less than half of Europeans have a positive image of the EU, poll says
https://www.express.co.uk/news/world/896303/eu-poll-immigration-positive-image

QuoteLESS than half of Europeans have a positive image of the European Union and trust in it has declined, according to its own poll.
...
The European Commission survey, carried out in November, showed that one in five people (21 per cent) had a negative image of the EU, 37 per cent were neutral and 40 per cent were positive.

Some 50 per cent disagreed that their "voice counts in the EU", six per cent above those that did.

Concerns about immigration grew for the first time since autumn 2015, with 39 per cent, ranking it as the most important issue in the bloc.

Terrorism rated 38 per cent.

The two issues were mentioned more than twice as often as any other, including the economic situation and crime.
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Skeptikko

EU Christmas message BACKFIRES as Eurosceptics heap scorn on the bloc's legacy
https://www.express.co.uk/news/world/896561/EU-Christmas-European-Commission-Brexit-Catalonia-Greece-eurosceptic

In a festively themed post alongside a picture of the EU flag flanked by blue and gold baubles and tinsel, the European Commission wrote on Twitter: "Merry Christmas and warm holiday wishes!"

QuoteHowever users quickly turned on the 27 nation superstate's well-wishing – chastising them for their failures on the continent.

Many hit out at the bloc for not reigning in Spain when they imprisoned figures behind the illegal independence referendum in Catalonia.

One wrote: "My heart and thoughts go to the political prisoners in Spain, without their families thanks to you. Merry Christmas."
...
"How will Christmas in Greece be where the children ask Santa Claus for food? Shame on you!"

Meanwhile some Britons responded with the date they would be truly happy – when the nation leaves the yoke of Brussels on Brexit day.

Tässä itse twiitti:

[tweet]945194962412503042[/tweet]

Eipä paljoa positiivisia kommentteja näy. Sen sijaan mm. tällaisia näkyy:

QuoteThanks! Those politicians who are in prison for the crime of letting people vote wish you a very Merry Christmas too. Bunch of hipocrites 🤗🤗😘😘
...
Warm? Whom do you have in mind?
Why don't you ask some statistical data on #EU citizens who can't afford paying for their heating (not to count the homeless), since they are  paying to save #EU #banksters -- don't you have statistical data for anything?
...
Yesterday we remembered elected Catalan politicians in prison while non elected Spanish monarchy was on television.  If I tell more I may face prison ( not exaggerating)
...
I'm guessing 2018 is the death of the tyrannical EU! 🐰
...
6) EU still has 20 million Un-Employed Workers+Families that have paid Taxes for many Generations ,why not retrain them 1st ?
...
The Europe that has been flooded with EU enforced mass immigration from Africa with Islamic terrorism and women and girls raped by your invaders
...
5)Intell reports:At least 3 million No-ID,No-Visa migrants waiting for warm weather to enter EU as victims+collect for mosque
...
4) Word is out in Africa/M.East : Set foot in EU,claim victim or abused,get lawyer, collect without working 1 day,open mosque
...
You Are a DISGRACE to mankind

Christians only by name

Not even men by gender anymore

Mark of Cain is upon you politicans

Europe will fall

For your COWARDNESS to DEFEND YOUR OWN PEOPLE

Lisää EU:n haukkumista tämän postauksen alla:

[tweet]944252456917233665[/tweet]

Kuten:

[tweet]944690112037904387[/tweet]
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Roope

Quote from: Roope on 20.12.2017, 08:39:40
Jos painostuksen motiivit eivät ole olleet ennestään tarpeeksi läpinäkyviä, niin nyt Katainenkin uikuttaa "perusarvoista", "arvopohjasta" ja "oikeusvaltion periaatteista".

QuoteOikeusvaltiota horjuttavilta EU-mailta saatetaan evätä tukirahat – Katainen: Ei ole liikaa vaadittu noudattaa perusarvoja
...
"Ei voi olla oikein, että EU on omien sääntöjensä vuoksi pakotettu tukemaan jäsenmaita, jotka pitävät pilkkanaan unionin arvoja. Ja niin tehdessään ne vahingoittavat omia talousnäkymiään. Oikeusvaltioperiaate on paras pitkän aikavälin tae sille, että EU-maiden taloudet lähentyvät toisiaan", toteaa ajatushautomo Center for European Reform (CER) tuoreessa katsauksessaan.
...
KATAINEN uskoo, että varojen jäädyttäminen olisi tehokkaampi keino kuin äänioikeuden menettämisellä uhkailu. Hänen mielestään kaikkien EU-varojen – eikä ainoastaan koheesiovarojen – maksamisen voisi kytkeä siihen, että jäsenmaa noudattaa unionin perusarvoja.

"Demokratian, oikeusvaltioperiaatteen ja ihmisoikeuksien pitää olla maassa kunnossa, jos aikoo saada toisten eurooppalaisten kansalaisten verorahoja oman maansa kehittämiseen. Olisi järkevää, että EU-rahoitusta olisi mahdollista saada ainoastaan, jos valtio toimii EU:n perusarvojen mukaisesti. Minusta se ei ole ihan liikaa vaadittu."

[...]

Käytännön ongelmia pohti myös ajatushautomo CER, jonka mukaan varojen epäämisessä olisi pidettävä huoli, etteivät siitä kärsisi kohtuuttomasti kaikkein köyhimmät alueet ja haavoittuvimmat ihmisryhmät, kun sanktioilla pyritään patistamaan uhmakkaita hallituksia.

"Rahoitusta voitaisiin [myös] ohjata pois hallituksilta, ja se voitaisiin ohjata suoraan yrityksille tai antaa kansalaisjärjestöjen jaettavaksi", CER-katsauksessa pohdiskeltiin ratkaisuksi.
Helsingin Sanomat 20.12.2017

Pekka Mykkäsen ja Virve Kähkösen jutussa mainitun Center for European Reform -ajatushautomon toimenpide-ehdotus: CER: Can EU funds promote the rule of law in Europe?

Katsauksessa ollaan huolissaan siitä, että EU-maiden (etenkin Puola ja Unkari) tekemisiin ei voida välttämättä puuttua, jos ne eivät varsinaisesti riko lakia vaan "lain henkeä" ja "EU:n arvoja" vastaan.

Esimerkkeinä ongelmallisista EU-arvojen rikkomisista mainitaan muun muassa FPÖ:n nostaminen Itävallan hallitukseen vuonna 2000 ja lähes tuhannen romanialaisen ja bulgarialaisen (maassa laittomasti oleskelevan) romanin palautus Ranskasta kotimaahansa vuonna 2010. Näihin ja muihin ongelmatapauksiin voitaisiin puuttua jäädyttämällä EU-arvoja rikkovien maiden EU-tuet. Tämä kuitenkin edellyttää yksimielisyyden periaatteesta luopumista.

EU-tukien jäädyttämistä puolustetaan silläkin, että EU-arvojen vähättelystä johtuva lainsäädännön mureneminen johtaa löysään varojen käytön valvontaan ja sitä kautta heikkoon talouskasvuun. Jäädyttämistä perustellaan myös korruption vastaisuudella, vaikka korruptiota ja EU-varojen rikollistakin väärinkäyttöä löytyy Euroopasta etenkin etelästä, eikä siihen ole halua puuttua. Italia, Espanja ja Kreikka tulevat hakematta mieleen.

Quote from: CER policy briefThe idea of withholding funds in cases where EU values were breached was first floated in 2013 by the foreign ministers of Denmark, Finland, Germany and the Netherlands.

Ja arvatkaapa, kuka tuttu nimi pompsahtaa jälleen kerran näiden Helsingin Sanomiin levitettyjen ajatushautomon ajatusten taustalta:

Quote from: CER policy briefThis policy brief was written with generous support from the Open Society Foundations.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Skeptikko

Quote from: Roope on 31.12.2017, 14:52:39
Katsauksessa ollaan huolissaan siitä, että EU-maiden (etenkin Puola ja Unkari) tekemisiin ei voida välttämättä puuttua, jos ne eivät varsinaisesti riko lakia vaan "lain henkeä" ja "EU:n arvoja" vastaan.

Missä nämä EU:n arvot oikein on määritelty, onko ne päätetty jotenkin demokraattisesi ja miten arvojen määrittelyä voidaan jatkossa muuttaa demokraattisesti? En muista asiasta kysytyn mitään kansalaisilta.
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

akez

Quote from: Skeptikko on 31.12.2017, 15:02:37
Quote from: Roope on 31.12.2017, 14:52:39
Katsauksessa ollaan huolissaan siitä, että EU-maiden (etenkin Puola ja Unkari) tekemisiin ei voida välttämättä puuttua, jos ne eivät varsinaisesti riko lakia vaan "lain henkeä" ja "EU:n arvoja" vastaan.

Missä nämä EU:n arvot oikein on määritelty, onko ne päätetty jotenkin demokraattisesi ja miten arvojen määrittelyä voidaan jatkossa muuttaa demokraattisesti? En muista asiasta kysytyn mitään kansalaisilta.

Siinäpä se, sillä näitä arvoja ei ole määritelty missään. Käytännössä kaikki keksivät omansa. Meidän poliitikoilla se on "arvopohja". Ovat varmaan kuulleet tämän sanan jossakin EU:ssa.

EU arvojen yhteydessä viitataan usein Amsterdamin sopimuksen Article 7 TEU -pykälään. Artiklasta juttua alla.

Quote from: akez on 09.03.2015, 12:14:09
Article 7 TEU: a mechanism to protect EU values

Posted by andreiaghimis ⋅ October 7, 2013   

Incorporated into EU law by the Treaty of Amsterdam, Article 7 TEU is considered to have been both a gesture prompted by the future wave of EU enlargement and an attempt to tackle the discrepancy between the democratic model promoted by the EU in its external relations and its modest capacity to intervene whenever democratic values are at risk of being violated within one of its Member States. Following the notorious "Haider affair", the provisions of Article 7 TEU have been extended to situations when there is a clear risk of a serious breach by a Member State of EU values. This new paragraph added with the Treaty of Nice therefore enables – besides the reactive approach of which Article 7 initially consisted exclusively – a prevention mechanism aiming at facilitating EU intervention before the breaches actually occur.

The intention to use the Article 7 TEU mechanism has come about on several occasions. The French Roma expulsions, the Romanian political struggle between President Băsescu and Prime Minister Ponta and its consequences are amongst the most relevant examples. Furthermore, the European Parliament has recently highlighted its willingness to activate this democracy protection mechanism if the Hungarian government does not take action to restore the rule of law in Hungary. Nevertheless, the political unwillingness to use Article 7 leaves several questions unanswered: what are the precise EU values protected by this mechanism? What is the threshold for a measure or a non-measure to classify as serious breach?, etc.
(...)

http://epthinktank.eu/2013/10/07/article-7-teu-a-mechanism-to-protect-eu-values/

2015-03-08 EU-komission pj. Juncker - EU perustamassa omaa armeijaa
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

JKN93

Liisa Jaakonsaari:Make Europa great again
https://blogit.iltalehti.fi/liisa-jaakonsaari/2018/01/08/make-europa-great-again/

QuoteMake Europa great again

Euroopan parlamentti on aloittanut työstä joulutauon jälkeen.Viime vuoden pessimismi on vaihtunut optimismiksi. Erityinen ilonaihe on, että Saksan hallitusneuvottelut näyttävät etenevän ja uusi sosialidemokraattien ja konservatiivien koalitio on syntymässä. VAikka demarit vannoivat vaalitappion jälkeen, että suuren koalition tarina on loppu,  sosialidemokraattien DNA:ssa oleva vastuuntunto ja vastuunkanto ovat nyt viemässä voiton.

Eurooppa tarvitsee juuri nyt vakaata Saksaa ja vahvaa Eurooppaa, kun Atlantin toisella puolella hallitsee itseään neroksi kutsuva Donald Trump. Nyt on aika tehdä Euroopasta jälleen  poliittisesti merkittävä, globaali johtaja. Make Europa  great again, Merkel  and Schulz!

Euroopan tulevaa musiikkia on Merkel-Schulz- Macron. EUrooppa nousee uudelleen politiikan painopistealueeksi  keskeisissä Euroopan maissa ja vetää myös katseella seuraajia mukaansa. Suomenkin on nyt aika korjata vetäytyvää linjaansa.

(...)

Lainaus lisätty.

Aksiooma

Erittäin vahva suositus. Kannattaa katsoa ja kuunnella.

How The European Union Can WIN: https://youtu.be/fgCF1OfUGPc

Otin jo tekijään yhteyttä, josko kyseisen videon puhe löytyisi valmiiksi englanniksi kirjoitettuna, niin täytyy miettiä, jos tekisi suomenkielisen videon samoilla argumenteilla.
Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

Alaric

@JKN93, sulla on vissiin aika lyhyt muisti?

Lainaukset niistä linkeistä, kiitos.
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.