News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Turvapaikanhakijat peruskouluissa- huoli henkilökunnan terveydestä

Started by Nuivatar, 31.03.2016, 09:36:45

Previous topic - Next topic

Nuivatar

Ystäväni mies työskentelee koulunkäyntiavustajana Helsingissä. Kouluun, jossa hän on töissä, on tullut nyt joulun jälkeen kourallinen turvapaikanhakijoita, joista kolme on sijoitettu hänen luokalleen. Jutusta huolestuttavan tekee se, että näitä lapsia ei ole tutkittu kunnolla missään vaiheessa eikä henkilökunta ole saanut luvattuja rokotuksia tähän päivään mennessä.

Ystäväni on raivon vallassa soitellut viikottain milloin mihinkin ja tehnyt aiheesta jo valituksen. Mikään ei kuitenkaan ole muuttunut; joka päivä saavat jännätä, tuoko mies tänään mukanaan töistä kivan pikku yllärin vaikkapa harvinaisen taudin muodossa. Ristiriitaista kyllä, koulu on kieltänyt turvapaikanhakijoita ruokailemasta samassa tilassa muiden lasten kanssa (eli syövät luokassa), eli tunnustavat jonkinlaisen riskin kuitenkin?

Näin meillä sivistysvaltiossa huolehditaan suomalaisten hyvinvoinnista työpaikallaan.

Larva

Sehän nyt olisi varsin rasistista olettaa että tulijoilla mitään tarttuvia tauteja olisi. Siksi ei edes tutkita.
Niin pian kuin ihmiset päättävät, että kaikki keinot ovat sallittuja taistelussa pahaa vastaan,
tulee mahdottomaksi erottaa heidän hyvyyttään siitä pahasta, jonka he tahtovat murskata.
- Christopher Dawson -

"You call it surrender,
But we call it calm before the storm."
- Edguy -

Alaric

Ja kun kaikkien tulijoiden taustat tiedetään, niin kyllähän tauditkin on varmasti yhtä vakuuttavasti tutkittu. Ei siis mitään syytä huoleen.
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

Skeptikko

Quote from: Tuulenhenki on 31.03.2016, 09:37:40
Sehän nyt olisi varsin rasistista olettaa että tulijoilla mitään tarttuvia tauteja olisi. Siksi ei edes tutkita.

Eikös jo uutisoitu, että eräiltä ongelma-alueista, kuten Afganistanista tulevilla, on hyvin suurella osalla tuberkuloosi. Näin jo kertaalleen lähes totaalisesti hävitetyt taudit alkavat levitä ja osa niistä vielä lääkeresistentteinä muotoina.

Tässä on kuitenkin rohkaisevia uutisia esimerkiksi koululaisille:

Turvapaikanhakijalla tarttuva tuberkuloosi
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/turvapaikanhakijalla-tarttuva-tuberkuloosi/5575164

Quote
Kuopion yliopistollisen sairaalan mukaan tavallisin tuberkuloosin muoto on keuhkotuberkuloosi ja se voi olla tarttuva. Samassa tilassa pitkään tai toistuvasti oleskelevat henkilöt ovat altistuneita. Altistuneista kuitenkin vain noin kolmasosa saa tartunnan.
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Kallan

Sen siitä saa kun lapsellista maailmanparantamista kannattaa.

Ennen tästä maasta hävitetyt taudit tulevat takaisin ja sitten ollaan ihmeissään että mites tässä näin kävi. Vika tietysti on aina muussa kuin järjestelmässä itsessään.

Jääpää

Kyllähän nyt utareterveyden tohtori tämmöset on huomioinut; jos lapsukaiset pystyvät pelaamaan jalkapalloa, niin terveitähän niitten täytyy olla!

..melkein itku tulee raivosta! Se on ihan turha suvakisti lässyttää, ettei pidä demonisoida vieraitamme arvon maahanmuuttajia uuninluukut klonkklonk, kun me taidetaan hienosta terveysjärjestelmästä huolimatta olla kuin inkkarit tuhkarokon edessä..no ei ihan, mutta sikaflunssat jää hopeelle ja ties mitkä hepatiitit kuolleiden päälle.

Maailma on tullut kylään, valitse omasi:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/ktl.mat?p_artikkeli=mat00044
Perustuslaki 29§
"Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset."

Gunnar Hymén

jos he on Irakilaisia niin ei syytä huoleen, Irakilaisten tarttuvien tautien lista on kuitenkin kohtuullisen lyhyt


QuoteMajor infectious diseases: degree of risk: intermediate
http://www.indexmundi.com/iraq/major_infectious_diseases.html
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

Marius

Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Nuïva

On turha väittää ettei asioita ole tutkittu.

Jokaiselle turvapaikanhakijalle esitetään samat kysymykset, joihin voi antaa vain tyhjentävän vastauksen.

Kuka olet? Vastaukseksi vaaditaan vähintään yksi nimi.

Mistä olet kotoisin? Jokin paikka on nimettävä.

Oletteko terve vai sairas, rasti ruutuun.

Jos olette sairas, mihin sattuu?

Onko sairauteenne määrätty lääkkeitä vai ei, rasti ruutuun.

Jos lääkettä ei olla määrätty, mitä lääkettä haluatte?

Päiväys ja allekirjoitus

Mato

Näin se on aina... niin kauan suvaitaan ja vaaditaan toisilta suvaitsevaisuutta, kunnes pitää miettiä omalta kannalta asioita. Nyt tässä on esimerkkinä koululaiset, ja varsinkin oman perheen jäsen koulunkäyntiavustajan kautta. Silloin vasta aivoissa alkaa raksuttamaan, että mitä jos....

En nyt väitä, että tämä perhe olisi ollut aikaisemmin suvaitsevainen, mutta näitä kirjoituksia aina silloin tällöin tulee eteen.

Osa ei välitä, josko itselleen sattuisi jotain, mutta useimmat alkavat välittämään, jos omat lapset altistuu esim. kyseessä olevalle vaaralle. Ja näin pitääkin olla, mikäli ei välitä omista lapsistaan, niin huostaanottoa pitäisi harkita.

Suomessa, ja monessa muussakin Euroopan maassa, on demonisoitu huolestuminen, jos sen alkusyy on vierasperäiset sairaudet tai kulttuuritekijät, kun ne ovat peräisin tietyiltä alueilta. Ole siinä sitten...

- Mato

Chew Bacca

Kerroinkin jo aikaisemmin tietäväni helsinkiläisen koulun jonne tuotiin kymmenisen aikuista karva-afgaania lasten joukkoon. Ahdistelu ja monenlaiset typeryydet alkoivat pienellä viiveellä. Istun koulun nimen päällä vielä toistaiseksi koska vihaisten äitien lähetystöstä huolimatta tyttöjen ja karvisten välinen tilanne ei ole vielä räjähtänyt someen. Uskon että pian räjähtää.

Samassa koulussa luokkiin jaettiin kumihanskat ensiapua varten. Syy: tarttuva tauti. Oppilaan nimeä, ikää, kansallisuutta, luokkaa tai sukupuolta ei saanut kertoa koska luottamuksellisuus ja ihmisoikeudet. Taudin laatu salattiin myös, mutta verikontaktin riski viitannee hepatiittiin tai hiviin.

Eli kun jossain alkaa ruiskuta valtimoverta tai joku valahtaa tajuttomaksi, kannattaa juosta äkkiä toiseen suuntaan ja tukahduttaa elvytys- ja pelastushalut. Kuka haluaa viedä lapsilleen taudin jonka joku vuoristolaisvilli on tuonut ja kukkahatut salaavat.

Koska kaikki on salaista, myös suomalaiset ja laillisten mamujen lapset jäävät ilman mahdollisesti pelastavaa ensiapua. Monikulttuuria.

Marius

Quote from: Nuïva on 03.04.2016, 20:47:35
On turha väittää ettei asioita ole tutkittu.

Jokaiselle turvapaikanhakijalle esitetään samat kysymykset, joihin voi antaa vain tyhjentävän vastauksen.

Kuka olet? Vastaukseksi vaaditaan vähintään yksi nimi.

Mistä olet kotoisin? Jokin paikka on nimettävä.

Oletteko terve vai sairas, rasti ruutuun.

Jos olette sairas, mihin sattuu?

Onko sairauteenne määrätty lääkkeitä vai ei, rasti ruutuun.

Jos lääkettä ei olla määrätty, mitä lääkettä haluatte?

Päiväys ja allekirjoitus

Nuo kysymykset voi esittää ihmiselle.
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Lasse

Quote from: Hän on 03.04.2016, 22:34:18
Kerroinkin jo aikaisemmin tietäväni helsinkiläisen koulun jonne tuotiin kymmenisen aikuista karva-afgaania lasten joukkoon. Ahdistelu ja monenlaiset typeryydet alkoivat pienellä viiveellä. Istun koulun nimen päällä vielä toistaiseksi koska vihaisten äitien lähetystöstä huolimatta tyttöjen ja karvisten välinen tilanne ei ole vielä räjähtänyt someen.

Kerro lisää ja anna koulun nimen tulla. Strange days indeed.
NOVUS ORDO HOMMARUM

Marius

Miten "turvapaikanhakija" voi olla peruskoulussa.

Miten laiton maahantunkeutuja voi lampsia vapaana raitilla?

Siten, että ilmoittaa viranomaisille olevansa rikollinen,

niin siten on kaikki luvallista.
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Kyklooppi

Quote from: Nuïva on 03.04.2016, 20:47:35
On turha väittää ettei asioita ole tutkittu.

Jokaiselle turvapaikanhakijalle esitetään samat kysymykset, joihin voi antaa vain tyhjentävän vastauksen.

Kuka olet? Vastaukseksi vaaditaan vähintään yksi nimi.

Mistä olet kotoisin? Jokin paikka on nimettävä.

Oletteko terve vai sairas, rasti ruutuun.

Jos olette sairas, mihin sattuu?

Onko sairauteenne määrätty lääkkeitä vai ei, rasti ruutuun.

Jos lääkettä ei olla määrätty, mitä lääkettä haluatte?

Päiväys ja allekirjoitus


Me tiedetään ihan tasan tarkkaan ketä mistä ja koska sekä millaisin sairaskertomuksin.
Ollaan sillai niinku erityisasemassa muihin nähden, sano nerkki.
Ihmisjäte.

Jalopeura

Pitääkin selvittää rokotusten voimassaoloaika. Vaikkei tuberkuloosirokotus enää kuulu suomalaiseen rokoteohjelmaan, niin ainakin itse sain sen yksityiseltä muutama vuosi sitten.

Ikävää tässä aloittajan kuvaamassa tapauksessa on sekin, että matut eivät välttämättä ole hygieniassa lähelläkään suomalaisten tasoa, joka sekään ei läheskään kaikilla ole järin hyvä. Yleisissä vessoissa törmää jatkuvasti äijiin, joille käsienpesu on sitä että laittaa hanan päälle, ja heilauttaa pari kertaa sormia valuvan veden alta. Toisinaan olen meinannut kysyä että miksi vaivaudut kastamaan sormesi yhdeltä kantilta, kun se on aivan sama kuin et pesisi lainkaan... Matuilla se voi kuitenkin olla vielä kertaluokkaa huonompaa.

Toinen, ja ehkä vielä oleellisempi asia on että matut eivät välttämättä myöskään jaa länsimaisia käytöstapoja siinä, että ihmisiä ei yskitä päin jne. Lisäksi kun monissa kulttuureissa tullaan huomattavasti lähemmäs puhuttaessa, kuin suomalaisessa kulttuurissa. Mukava sitten olla siinä kun lauma matuja tulee aivan lähikontaktiin selittämää suu vaahdossa ja kädet heiluen, samalla kun yskivät päin pläsiä ja eritteet roiskuvat...

Ikävää varsinkin kun ei voi itse oikein mitenkään vaikuttaa asiaan, jos on tuollaisessa ammatissa. Paitsi että rokotuksia voi toki hankkia itsekin, ja kannattaakin ennemmin maksaa vaikka itse, jos koulu ei asiaa hoida järkevässä ajassa.

Nykyisestä monikulttuurisuushuumasta ei löydy hakemallakaan mitään muuta kuin uhkia ja kaikkea negatiivista. Jokunen niistä aidosti pakolaisstatukseen oikeutetuista ihmisistä joita turvisten joukossa on saa turvaa, mutta laiha lohtu kun muuten kaikki menee täysin penkin alle. Ja sekin pakolainen saa kohta taas lähteä pakoon jonnekin muualle, kun olo käy kohta täälläkin tukalaksi.

Paljon on virrannut vettä Aurajoessa sen jälkeen kun puheet unelmasta ja rikkaudesta alkoi, mutta edelleenkään kumpaakaan ei näy missään.
"The board is set, the pieces are moving. We come to it at last, the great battle of our time"

guest8096

Entä suomalaisten oppilaiden terveys? Onko siitä kukaan huolissaan?

Malla

Quote from: Frida Hotell on 04.04.2016, 04:40:05
Entä suomalaisten oppilaiden terveys? Onko siitä kukaan huolissaan?

Mitäpä heistä. Lapset ovat tunnetusti tarkkoja hygieniasta, eikä kouluissa ole koskaan tautiepidemioita.

nollatoleranssi

Näissä on se ongelma, että uskalletaanko rasismi-pelon takia ottaa asioihin kantaa ja puhua niistä oikeilla nimillä?
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

Larva

Voisiko joku persuedustaja tehdä tästä aiheesta ihan kirjallisen kysymyksen eduskunnassa?
Niin pian kuin ihmiset päättävät, että kaikki keinot ovat sallittuja taistelussa pahaa vastaan,
tulee mahdottomaksi erottaa heidän hyvyyttään siitä pahasta, jonka he tahtovat murskata.
- Christopher Dawson -

"You call it surrender,
But we call it calm before the storm."
- Edguy -

Kukkahatuton täti

 :flowerhat:No mutta mitä turhaa. Utareführer Päivi Nerg tietää kaikkien tulijoiden taustat ja myös sen ettei tulijoilla ole utaretulehdusta. Muita tauteja ei voi olla koska Päivi tietää niin. Kaikki muu on turhaa ja rassissmia, islamofobiaa, muukalaisvihan lietsontaa jne. :flowerhat:

UgriProPatria

Nerg on itse ilmoittanut tietäneensä kaikkien tulijoiden taustat.
Oikeastaan olennainen on tässä: hän on jo ennalta tietänyt nämä rikolliset.

Nuivatar

Päivitystä asiaan sen verran, että ystävän mies on nyt rokotettu omalla rahalla ja on siis turvassa ainakin yleisimmiltä tartuntataudeilta.

En tiedä oppilaiden kotimaata vieläkään, mutta kuulemma ainakin yksi heistä on aggressiivinen eli todellinen vaara vaikkapa veriteitse siirtyvään tartuntaan on olemassa.

writer

Joku maahanmuuttovirastossa on vastuussa siitä ettei tauteja ole tutkittu.

Joku maahanmuuttovirastossa on vastuussa siitä että sairaita turvapaikanhakija-lapsia työnnetään sairastuttamaan suomalaiset lapset.

Näille henkilöille pitää saada potkut tai julkinen häpeä niin että rupeavat tekemään työnsä.


Jokaiselle turvapaikanhakijalapselle pitäisi tehdä kaikki tarttuvien tautien testit ja ikätestit ennenkuin pääsee kouluopetukseen.

Tarttuvia tauteja omaavien opetus pitäisi järjestää vastaanottokeskuksissa ja aikuiset pitäisi tietenkin pitää pois suomalaisten lasten seasta.

Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.