News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2016-02-17 ”Täällä on vähän tiukka tilanne: somalit rukoilevat”

Started by B52, 17.02.2016, 19:36:54

Previous topic - Next topic

dothefake

Tosi mahtavat refleksit, meinasi pudota, mutta nostin hänet ylös.
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

UgriProPatria

Vanhaan hyvään aikaan mustalaiset tulivat suurina ryhminä sairaan luo ja pikkulapset lähtivät kiertämään sairaalapöytiä, avaten laatikoita, anastaen lompakoita ja mitä nyt oli anastettavaa. Istuutuivat pussihousuineen toisen sängyn peiton päälle. Noihin aikoihin keksittiin käsite sairaalabakteeri.

Sairaalassa ei toisen potilaan omaisuuden, esim. sairaalapöydän lähelle saa tulla eikä koskea mihinkään toisen potilaan tavaroihin. Sängyn ympärystä, etenkin se yöpöydän puoleinen vapaa tila on mainitun potilaan yksityisaluetta.

Keza

QuoteKun käyn sairaalassa, Muhamed tervehtii minua aina ystävällisesti, mutta hänen olemuksestaan paistaa kysymys: Miksi en vietä enempää aikaa sairaalassa. "Meidän kulttuurissamme vanhempia kunnioitetaan", hän sanoo.

HS:n toimittelija voi päästä yllättävän nopeasti eroon syyllisyydentunteestaan, nimittäin jos Hki seuraa Tampereen esimerkkiä.
Vanhussairaalasta vastaanottokeskus - http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016021721135041_uu.shtml

Kun isukki putkahtaa kotihoitoon mamujen tieltä, niin siinä voi toimittelija parahtaa, muutenkin IL:n jutussa hyviä huomioita HS:n toimittelijan hutun vastapainoksi.

UgriProPatria

Sairaalassa ja potilashuoneessa jokainen hoitaa omat asiansa, eivätkä puutu toisen potilaan hoitoon. Toinen potilas tulee jättää rauhaan, hoitajat ovat häntä varten, eikä hänen asiansa kuulu muille. Eikä toinen potilas saa sekaantua hänen asioihinsa, menemällä jopa koskemaan tähän toiseen potilaaseen, viedä omia bakteerejaan esim. mainitulle heikkokuntoiselle vanhukselle.

Jokainen pysyy oman sänkynsä luona, eikä esim. lavuaarille, tai vessaan mennessään edes koske toisen sänkyyn.

Jos toinen potilas tarvitsee apua, potilas ei ryhdy hänen hoitajakseen, vaan kutsuu asiantuntevan hoitohenkilökunnan paikalle.

Koska ihmiset eivät ole sairaaloissa käyttäytyneet sairaalan sääntöjen mukaisesti, on sairaalabakteerit pesiytyneet sairaaloihin ja niihin kuolee vuosittain lukematon määrä heikkokuntoisia potilaita, kuten juuri vanhuksia, joita joku somali ja jolle on talon ulkopuolelta käynyt 15 vierasta päivässä tuomassa bakteereja osastolle, tämä on mennyt omin käsin "auttamaan" vierasta potilasta.

HS:n toimittaja on täysin sivistymätön ja edesvastuuton hyysäri, kehuessaan tällaista toimintaa, joka on sairaalassa ehdottomasti kiellettyä. Auttavaiset somalit hoitakoot omat asiansa ja jos todella tahtoisivat auttaa, menisivät pitämään huoneen todella sairaita potilaita häiritsevää älämölöään ja "rukouksiaan" kauemmas näistä potilaista.

Sairaalasta varmaankin löytyy jokin pieni, moskeijahuoneeksi tarkoitettu huone, jossa kontata lattialla ja kumarrella kohti Mekkaa. Potilashuoneen lattia bakteereineen ei ole tätä varten.

Melbac

Tuota,eihän tonne pääse edes kuin vierailuaikoina nykyään?.Noi somput taitaa olla siellä omin luvin ja suomalaisten omaiset on taas töissä ja/tai käyvät silloin kun se vierailuaika on.. :D :D

kummastelija

En tiedä mitä sairaalan henkilökunta puuhaa, mutta parikymmenpäiset porukat eivät ole sellaisia mitä osastoille toivotaan. Tiedän että sairaaloissa on suositukset suurimpien ryhmäkokojen suhteen, esim. teholle saa tulla max. 3-henkisiä porukoita.

Eipä tässä tarvitse olla einstein jotta hoksaa miksi henkilökunta ei voi eikä pysty tätä rajoitusta ottamaan käyttöön somaliporukoiden osalta...
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

Malla

Painajaismaista. Eikö ihminen saa sairastaa/toipua sairaudesta rauhassa?

Viimeksi kun kävin sairaalassa katsomassa melko pienestä leikkauksesta toipuvaa ystävääni, vierailuajat olivat tiukat (mm. siksi, että potilaat tarvitsevat lepoa) ja kaikkialla oli kehotuksia käsihygieniasta, jota myös noudatettiin. Vierailijat puhuivat hiljaisella äänellä, jotta eivät olisi häirinneet potilashuoneen muita asukkaita.

onni4me

Harvinaistahan se nykyisin on, mutta ajatellaanpas jos sattuisi niin, että...

...syvästi kristitty vanhempi ihminen sairastuu ja joutuu sairaalaan vierustoverinaan Mohamed jostain syvältä.

Hän lukee päivittäin viisi kertaa raamattua ääneen polvillaan ja tekee ristinmerkkejä sielunsa pelastukseksi.

Hänen tietyn kristillisen lahkonsa jäsenet ovat usein paikalla jopa 20 päisenä uskovaisten laumana lohduttamassa sairasta, mahdollisesti maanpäältä erkanevaa, uskonveljeään.

He samalla rukoilevat yhdessä ja veisaavat virsiä. Mohamed kunnioittaa heidän vakaumustaan ja odottaa kauniisti kunnes he ovat lopettaneet ennen kuin ryhtyy syömään viilennyttä päivällistään.

:facepalm:
Perussuomalaiset on ihan ookoo tappaa koska he saattaisivat heiluttaa persettä - ja myydä sitä - ja sen takia valtion ei tule turvata heidän elämäänsä.
Asraa mukaillen tämä on ihan ookoo asia sanoa täällä modejen mielestä.

UgriProPatria

Quote from: onni4me on 18.02.2016, 08:18:30
Harvinaistahan se nykyisin on, mutta ajatellaanpas jos sattuisi niin, että...

...syvästi kristitty vanhempi ihminen sairastuu ja joutuu sairaalaan vierustoverinaan Mohamed jostain syvältä.

Hän lukee päivittäin viisi kertaa raamattua ääneen polvillaan ja tekee ristinmerkkejä sielunsa pelastukseksi.

Hänen tietyn kristillisen lahkonsa jäsenet ovat usein paikalla jopa 20 päisenä uskovaisten laumana lohduttamassa sairasta, mahdollisesti maanpäältä erkanevaa, uskonveljeään.

He samalla rukoilevat yhdessä ja veisaavat virsiä. Mohamed kunnioittaa heidän vakaumustaan ja odottaa kauniisti kunnes he ovat lopettaneet ennen kuin ryhtyy syömään viilennyttä päivällistään.

:facepalm:

No ei taatusti. Tällainen loukkaisi Muhamedin omaa uskoa ja hänen herraansa, hän kokisi huonovointisuutta, tärinöitä, alkaisi kiroilla ja sylkeä, kaatuisi lattialle kouristelemaan, vaahdon tullessa ulos suusta!

Kristityn luokse tulisi hoitohenkilökunta supisemaan, ettei tämä käyttäytyisi rasistisesti ja loukkaisi matua ja hänen jumalaansa.

Pyöräilijä

Quote
Ja meidän kulttuurissa on tapana käydä välillä töissä, koko suku ei pysty viettämään täysiä päiviä sairaalassa kun yksi sairastuu.

Tämä asia on ketuttanut minua ankarasti 1990-luvun alusta alkaen.

Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun omaiseni ja sukulaiseni ovat tarvinneet minun henkilökohtaista apuani tai pelkkää läsnäoloani elämän ankarina hetkinä. Olen hävennyt sitä, että olen joutunut töideni ja velvollisuuksieni vuoksi niitä lykkäämään tai niistä jopa kieltäytymään.

Mitä enemmän vuosia kuluu sitä enemmän tämä asia minua ketuttaa.

Äitini joutuessa jokin aika sitten sairaalan olisin mielelläni viipynyt hänen seuranaan muulloinkin kuin  hätäisesti töiden jälkeen. Samassa huoneessa oli neljä potilasta, joista kahden luona ei käynyt koskaan ainuttakaan vierasta. Yhden pitkälle muistisairaan potilaan luona vieraaili hänen eläköitynyt sisarensa joka ainoa päivä ja varsin pitkän matkan takaa, vaikka puheista kuulin, että potilas ei enää muistanut, että tämä outo nainen oli hänen sisarensa.

Elämän raadollisuus on sairaalassa käsin koskelteva.

En minä näitä muslimipotilaan sukulaisia paheksu, mutta kiroan alimpaan saatanalliseen helvettiin ne poliitikot, jotka pakottavat minut painamaan pitkää päivää, jotta muslimipotilaan sukulaiset voivat viettää päivät pitkät toistensa seurassa. Tai sallivat mustalaisten pelleilevän pussihousuissaan ilmaiseksi koko elämän.

Joka eurosta, jonka tienaan pitää maksaa puolet muhammedille ja pussihousuille, vaikka vaihtaisin tämän puolikkaan koska tahansa tehottomaan ja hyödyttömään vapaa-aikaan omaisteni kanssa.

Ja_tre

On varmaan hoitajille mukavaa kun Mahmud käy 5 kertaa päiväs hakemassa bakteereita lattialta, ehkä vie paljain varpain. Yksityishuoneeseen päästäminen olisi liian hyvää palvelua mutta, bakteerit ei sekottuis muihin potilaisiin.

UgriProPatria

Quote from: Ja_tre on 18.02.2016, 22:17:55
On varmaan hoitajille mukavaa kun Mahmud käy 5 kertaa päiväs hakemassa bakteereita lattialta, ehkä vie paljain varpain. Yksityishuoneeseen päästäminen olisi liian hyvää palvelua mutta, bakteerit ei sekottuis muihin potilaisiin.

Sellaisen sairaala-moskeijahuoneen voi varmasti järjestää jonnekin. Allahin on nyt vaan totuttava uuteen järjestykseen. Suomessa ei tanssita hänen pillinsä ja huilunsa mukaan, vaikka kovasti on tanssitettukin.

Ja mitä tulee aloituksen lauseeseen: "Täällä on vähän tiukka tilanne, somalit ruikoilevat", niin sairaalassa ei pidä sallia potilaiden järjestävän tiukkoja tilanteita muille potilaille.

Sairaalalla pitää olla auktoriteetti ja sen määräyksiä totellaan. Muutoin on turvatonta. Ja on jo.

Ernst

Jos minä makaisin sairaalassa sanokaamme vaikkapa infernaalisen veriripulin tautivuoteelle lyömänä, en suuremmin kaipaisi suvun kokoaikaista läsnäoloa. On asioita, jotka mies hoitaa yksin. Toki läheiset saavat käydä, mutta joku roti sentään...
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

dothefake

Infernaalinen veriripuli on nimenomaan yksi niistä toimituksista, jonka mies hoitaa mieluummin issekseen.
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Humppapappa

Quote from: dothefake on 19.02.2016, 01:19:16
Infernaalinen veriripuli on nimenomaan yksi niistä toimituksista, jonka mies hoitaa mieluummin issekseen.

Olkoonkin, että tässä itsekseni mietin, että mikäli naapuripunkan mekkaankumartelijalla olisi ollut tuo rempseä tauti, olisi siitä kohtuuvarmasti ollut vähemmän häiriötä sairaalan toiminnalle hänen kymmenistä heimolaisistaan.

Parsifal

Quote from: Titus on 17.02.2016, 20:33:42
Luulen, että vastaavassa tilanteessa saattaisin olla hyvinkin kiinnostunut raamatusta.
Saatan mumista tai jopa lukea ääneen oikein keskittyessäni.

Sen luettuani voisin olla kiinnostunut juutalaisten uskonnollisista kirjoituksista.

Ja sitten herääkin jo ylitsevuotava rakkaus klezmer-musiikkiin.  ;D

https://www.youtube.com/watch?v=DkmFgQ9fM94
Jos fiksut antavat aina periksi, ainoastaan idiootit saavat tahtonsa läpi.

"With the first link the chain is forged. The first speech censored, the first thought forbidden, the first freedom denied, chains us all irrevocably."

Kameleontti

Voi jumalauta et piti vielä tääkin lukea, jotain masokismia ilmassa. Oma syy...

Onhan nuo perhekeskeisiä ja tykkää rukoilla.

Ja Suomi on ihanteellinen maa ku tääl voi keskittyä rukoilemiseen eikä tekemiseen.

Allahin rahaa kaikki.

Mut tän koko paskan sallii suomalaiset  :flowerhat: itse! Hermot menee tähän naiviuteen, jossa paapotaan kaikkia. Jos vituttaa suomalaiset sossupummit niin ei ne yllä ees tuolle tasolle mitä nää jotkut tulijat tekee. Mut nössykät sallii sen.

Jos mm. somalit keskittys enempi tekemään jotain ihan itse sen sijaan et keskittyy rukoilemaan niin ehkä sielläkin jotain edistystä tapahtuis. Mut ei. Ja olen ihan saatanan vihanen näille "hyvää tekeville" suomalaisille imbesilleille naiiveille, jotka tän perseilyn sallii. Kiitosta vaan, teidän ansiosta tänne tulee koko ajan enempi ja enempi elätettäviä.

Sotia kohti mennään ja sit katotaan, et ketkä pärjää. Rukoilijat ei pärjää eikä nää naiivit suomalaiset, jotka kuvittelee, et pelkästään rukoilemalla hommat hoituu. Sota tms pistäs ehkä taas tervettä järkee naiiveille paapojille.

Usko tulevaan on hieno juttu, mutta olen niin monesti aiemminkin kuullut et nimenomaan muslimeilla rukoilu on elämäntapa. Mut tekeminen onkin sivuseikka. On se kumma, jos ei ala tajuta, että tekemällä asiat hoituu eikä vain rukoilemalla. Mut suomalaiset naiivit antaa tän uskomuksen jatkua. Rukoile päivästä toiseen ja sossu maksaa. Miksi sitä ite eväänsä liikauttais? Kiitos suomalaiset hölmöt, jotka pistätte meidät muut maksaan tän touhun.

Jostain syystä se näkyy, että maissa, joissa rukoilu on ensisijainen juttu, niin asiat on päin persettä kaunistelematta. Vaikka kuinka vuosisadoista eteenpäin rukoilee ja mikään ei muutu niin eikö kannattas jo kääriä hihat ja alkaa tehä jotain ite eikä oottaa, et Allah maksaa ja tekee. (Tai me muut, joiden varoilla nää on tullut loisimaan).

Jos suomalaisetkin ois täällä leveyspiireillä aikanaan keskittyny pyllisteleen 5 krt päivässä ja rukoileen niin meitä ei ees olis vaan oltas kuoltu pois idiootteina. mut nyt täällä emmakarit, lissut, sannamarinit, villeniinistöt ja muut haluaa palvoa näitä meidän tekijöiden rahoilla.

Tule sota, tule pian, että tästä naiiviudesta päästään.





Lippis

Quote from: onni4me on 18.02.2016, 08:18:30
Harvinaistahan se nykyisin on, mutta ajatellaanpas jos sattuisi niin, että...

...syvästi kristitty vanhempi ihminen sairastuu ja joutuu sairaalaan vierustoverinaan Mohamed jostain syvältä.

Hän lukee päivittäin viisi kertaa raamattua ääneen polvillaan ja tekee ristinmerkkejä sielunsa pelastukseksi.

Hänen tietyn kristillisen lahkonsa jäsenet ovat usein paikalla jopa 20 päisenä uskovaisten laumana lohduttamassa sairasta, mahdollisesti maanpäältä erkanevaa, uskonveljeään.

He samalla rukoilevat yhdessä ja veisaavat virsiä. Mohamed kunnioittaa heidän vakaumustaan ja odottaa kauniisti kunnes he ovat lopettaneet ennen kuin ryhtyy syömään viilennyttä päivällistään.

:facepalm:

Olisi hieno nähdä hyysärin artikkeli tuosta. Ei olisi varmasti noin ihannoiva kuin somaleista.

writer

Quote from: Nuivake on 17.02.2016, 19:55:49
Suomalaiset ovat edelleenkin aivan totaalisen perseestä.
  -Helsingin Sanomat

Suomalaisia haukkuen jo vuodesta 1990
-Helsingin Sanomat

Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

Blanc73

QuoteKun käyn sairaalassa, Muhamed tervehtii minua aina ystävällisesti, mutta hänen olemuksestaan paistaa kysymys: Miksi en vietä enempää aikaa sairaalassa. "Meidän kulttuurissamme vanhempia kunnioitetaan", hän sanoo.
Quote"Ei huolta. Minä hälytän hoitajan. Kerran isäsi meinasi pudota sängystä, mutta minä nostin hänet takaisin", Muhamed kertoo

Ei helkatti mitä komediaa taas kerran. Mikäs sen somalin hännän nostaisi ellei Hesari. Kuvottavaa ksenofiliaa suoraan mokuttajien megafonista.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

caprifolium

Quote"Täällä on vähän tiukka tilanne: Somalit rukoilevat ja isän pitäisi päästä iltapalalle", äiti kuiskii puhelimeen, kun soitan hänelle sairaalaan.

Tuossa on hyvin kiteytettynä tämä Suomen tämän hetken tilanne kultturien kohtaamisesta: suomalaiset alistuvat Suomessa suomalaisessa sairaalassa, somalit rukoilevat ja muut eivät ruokaile.

Edit. Lisäys: Kirjoitin tuon yllä olevan kommenttini myös HS:n keskusteluun, saas nähdä julkaisevatko. Tuskin
Mikä on tiedotusvälineiden perimmäinen tehtävä? Onko se informaation välittäminen, kansan sivistäminen, maailman muokkaaminen paremmaksi? Mutta paremmaksi kenen näkökulmasta?
- Suomen Kuvalehti 22/2012

-PPT-

Hyysärin toimittajan pään sisään olisi mielenkiintoista päästä kun aina kiinnostanut että kirjoittavatko he vilpittömästi tällaisia siirappisia somalien ylistyksiä vai noudattavatko lehden toimituksen käskyä. Tietenkin on mahdollista että sekä että.

Eisernes Kreuz

Quote from: -PPT- on 19.02.2016, 11:26:06
Hyysärin toimittajan pään sisään olisi mielenkiintoista päästä kun aina kiinnostanut että kirjoittavatko he vilpittömästi tällaisia siirappisia somalien ylistyksiä vai noudattavatko lehden toimituksen käskyä. Tietenkin on mahdollista että sekä että.

Tätä minäkin olen monesti miettinyt.

Mitä sellainen ihminen oikein ajattelee, joka saa ilmeisesti nautintoa kaiken suomalaisen halveksimisesta ja pilkkaamisesta? Uskooko tällainen ihminen, että paras keino voittaa suomalaisten suuret joukot puolelleen on kaikin keinoin mustamaalata suomalaista kulttuuria ja verrata sitä negatiivisessa mielessä toisiin kulttuureihin, jotka ovat olevinaan kaikessa aina niin paljon parempia? Näille ihmisille mikä tahansa asia on hienoa ja ihmeellistä, jos sen tekijänä on vieraan kulttuurin edustaja. Suomalaisen tekemänä sama asia on parhaassa tapauksessa tuskin edes maininnan arvoinen, pahimmassa suorastaan ongelmallinen.

Esimerkiksi tämä somalien ravaaminen sairaalahuoneessa kuin hollituvassa konsanaan ei varmasti saisi osakseen kiitosta ja ylistystä, jos kantaväestön edustajat tekisivät samaa.

Minusta tämä on osoitus jonkinlaisesta psyykkisestä ongelmasta. Ei normaali "tolkun ihminen" harrasta jatkuvasti sellaista oman pesän likaamista, mikä tuntuu olevan Hyysärin erikoisalaa.
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

caprifolium

Tuossa kolumnissa ei ollut yhtä ainutta negatiivista sanaa tuosta somaleiden sairaalainfernosta.Kolumnisti siis ilmeisesti hyväksyy täysin sen, että hänen isänsä ei voi syödä iltapalaa ajallaan kun toiset rukoilevat. En millään jaksa uskoa, että kolumnisti tai hänen äitinsä ja isänsä ovat olleet koko ajan riemumielellä tuosta touhusta.

Niin, ja sen verran muistisairaitten hoidosta ja muistisairaista  tiedän, että heille on tärkeää voida säilyttää jokapäiväiset rutiininsa ja ympäristö olisi hyvä olla rauhallinen.
Mikä on tiedotusvälineiden perimmäinen tehtävä? Onko se informaation välittäminen, kansan sivistäminen, maailman muokkaaminen paremmaksi? Mutta paremmaksi kenen näkökulmasta?
- Suomen Kuvalehti 22/2012

-PPT-

Kyllähän muslimit rukousaikansa tietävät tarkkaan mutta silti he käyttäytyvät kuin rukousaika olisi kuin ripulipaskahätä joka iskee aivan yllättäen eikä katso aikaa eikä paikkaa. Kyynisempi ihminen voisi arvella että tässäkin on vain kyse tilan haltuunotosta ja voimannäytteestä.

UgriProPatria

Jos joku kristitty samalla tavoin terrorisoisi potilashuonetta, pitäisi sitä kuin yksityistilanaan, käyttäytyisi omavaltaisesti muita potilaita kohtaan, mikä mekastus tulisi ateistien puolelta. Missä ovat ateistit nyt? No, ehkä näissä Homman keskusteluissa... tiedä häntä.

Toisen potilaan yksityistilaa ei lähestytä. Usein nämä "auttajat" osottautuvatkin näpistelijöiksi. He saavat alibin tulla toisen potilaan yöpöydän luo ja jos on sekava, tai muutoin heikko potilas, tämä ei huomaa, että laatikko avataan ja tutkitaan. Mm. mustalaiset, sekä muut kiertelevät sairaalavarkaat ovat laittaneet myös pikkulapsiaan tekemään tätä. Lastahan ei saisi torua, kun se koskee toisten tavaroihin, pitää vain hymyillä.

Tämä on totuus noista "auttajista". Siksi toisen potilaan sängyn ja yöpöydän luo meneminen on ehdottomasti kielletty muilta kuin omaisilta ja henkilökunnalta. Näin ei synny "väärinkäsityksiä". Samaten, potilaalla on oikeus puhtaaseen ympäristöön, potilailla on erilaisia sairauksia ja voivat olla kovinkin herkkiä lialle ja tartunnoille. Mutta muslimithan eivät noudata suomalaisten lakeja, kun Allah kehoittaa höpläyttämään vääräuskoisia. Ja kiimainen, lirputtava suvakkitoimittaja ajattelee vain omaa kiihotustaan, ei omaisensa parasta.

Sen pitäisi saaada kunnolla neekerin munaa, sitä se on vailla.

On ihan kukkua, että tuo somali silkkaa hyvyyttään lähestyy sekavan vanhuksen sänkyä. Omaisten käynnin jälkeen hän käy tsekkaamassa miehen yöpöydänlaatikon, esim. avaten sen ja kysyen "tarvitsetko tätä tai tätä?". Kyseessä on sairaalan sääntöjen rikkomus, vanha sairaalavarkaiden kikka ja itseasiassa tällaisesta tietoisen omaisenkin tulisi heti ilmoittaa asiasta hoitajille ja heidän taas sairaalan vartijoille.

Nuïva

Luovuin Helsingin Somalien lukemisesta jo vuosia sitten, sen jutuilta ei kuitenkaan voi täysin välttyä, sillä niihin törmää täälläkin.

Sinänsä on hienoa, että valtalehti jaksaa välittää myös vähemmistöistä. Jostain syystä kirjoituksissa on yleensä valtaväestöä ja sen kulttuuria vähättelevä, ellei jopa syylllistävä sävy.

Aloittajan lainaamassa kirjoituksessa ei tyydytty kertomaan vain sairaalassa olleesta lähiomaisesta ja hänen kokemuksistaan somalihuonetoverin seurassa. Jostain syystä sairaalareissusta piti tehdä lähiomaiselle ihana kokemus, mitä se on tietysti voinut ollakin.

On ymmärrettävää, että koska toimittajan on työkseen kirjoitettava jotain, eivät aiheet voi aina olla hyviä. Tässä tapauksessa kenties muuta ei tullut mieleen kuin sairaalassa makaava ukko ja tämän kokemukset.

Toimittaja tiesi varsin hyvin, ettei Helsingin Somalit julkaise mitään realistista kertomusta toiseuden kohtaamisesta, joten ukon kokemuksesta piti tehdä samalla kertaa sekä valtaväestöä syyllistävä että vähemmistökulttuuria ihaileva.

Mikäli toimittaja olisi kertonut ukon kokemuksista ilman ihastuksen sädekehää, suurin osa lukijoista haluaisi mieluummin kuolla kotonaan kuin kokea sitä ihanuutta sairaalavuoteen omana.

Kukapa haluaisi sairastaa ja yrittää toipua kun kymmeniä kaapuniekkoja mennä hulmuaa sängyn ympärillä päivittäin. Ottaen huomioon metelin, minkä jo muutama eksoottinen uussuomalainen saa aikaiseksi, voi vain kauhulla ajatella vuodepotilaiden jokapäiväistä kärsimystä. Heillä oli sentään vielä sairauskin vaivana.

Tyypilliseen tapaan Helsingin Somalien kirjoitus ei tyytynyt maalaamaan arkipäivän toiseudesta pelkästään ruusuista kuvaa.Siinä täytyi myös syyllistää valtaväestöä, leimaten heidät omaistensa heitteillejättäjiksi. Sairaalakulttuuriakin pidettiin siinä käytäntöineen jäykkänä ja potilaille kurjuutta lisäävänä tekijänä.

Kaiken kaikkiaan annettiin ymmärtää, että sairaalassa olisi ollut tylsää ja ettei ukko olisi sieltä välttämättä selvinnyt hengissä ilman ihanaa somalihuonetoveria.

Tästä ei rikkaus enää vaurastu.

Alapo

Kun on tuskaa kuunnella somalien&muiden etnisyyksien molottavan puhelimeen vartinkin ruuhkabussissa, saati että joutuisi niitä päivät pääksytysten sairaalassa kuuntelemaan. Alkaisi aika nopeasti suunnitella muuttoa vaikka lohjalle, ettei tarttee samassa sairaalassa toistamiseen olla.

Maastamuuttaja

Sattuneesta syystä olen viime vuosien aikana havainnut, että ns. kiinteitä ja ehdottomia vierailuaikoja sairaaloissa ei enää ole. En tiedä mistä se johtuu, ennen oltiin joka tapauksessa tarkempia.

Epäluuloisena rasistina epäilen, että tässä on annettu periksi matupainotteiselle kulttuurille, jonka mukaan sairasvuoteella viruvan uskonnonharjoittajan ajoittainen tapaaminen on koko lähi -ja etäissuvun velvollisuus, joka osaltaan vahvistaa osallistujien taivasosuutta. Sairasvuoteelle mennään kun siltä tuntuu.

Jos käy niin onnettomasti, että potilas lähtee tapaamaan taivaalla kujeilevia neitsyitä etuajassa, vika on sairaalan henkilökunnassa ja viime kädessä kristikansan, mitä tarkoittaneekaan.