News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2016-02-22 Markus Leikola: Myytinpurkua Suomen pakolaispolitiikasta

Started by Roope, 23.02.2016, 03:33:51

Previous topic - Next topic

märtsy

Leikolan kirjoitus on askel oikeaan suuntaan, nimittäin tosiasioiden tunnustamiseen. Mutta hänen argumentointinsa ongelmana on, että kaikki Migrin ja hallituksen jutut on edelleen nielaistu sellaisenaan, eikä ole itse analysoitu sitä, mitä todella tapahtuu.

Meillä ei ole mitään keinoa päästä eroon turvapaikanhakijoista, jotka kielteisen päätöksen saatuaan eivät halua poistua maasta. Viime vuonna tuli noin 32000 (etupäässä) ukkoa, joista itse lähti takaisin ehkä pari tuhatta ja sen lisäksi on toistaiseksi uutisoitu yksi (1) palautuslento, jossa oli noin sata henkeä. Tämä tarkoittaa sitä, että on lähdettävä siitä, että käytännössä kaikki tulijat jäävät.

Turkissa on valtavasti porukkaa odottamassa purjehduskauden käynnistymistä ensi kuussa. Lisäksi Kreikassa ja Unkarin rajalla ym. on kymmeniätuhansia odottelijoita. Saksassa ruletti pyörii jo. Suomessa ralli alkaa viimeistään huhtikuussa.

Jos aiomme selvitä valtiona (talous ja rajat) ja etniteettinä (suomalaiset, suomenruotsalaiset, saamelaiset), meidän on alettava kohdella tulijoita yhtä tylysti kuin omia työttömiämme, sairaitamme ja vanhuksiamme.
Kekripukki, takinkääntäjä per se.

Gunnar Hymén

mitä myyttejä se Leikola purkasi? en nähnyt kuin muutaman valitun faktatiedon ja sen jälkeen mouhottamista ja esityksiä siitä, miten pakolaispolitiikkaa pitäisi hoitaa  :facepalm:
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

Kameleontti

Ongelma pakolaispolitiikassa on multikulturalISMI, jonka ei ole tarkoituskaan keskittyä pakolaisten auttamiseen vaan muualta tulleiden kulttuurilähettiläiden haalimiseen.

Ns oikeita pakolaisia, esim. syyrialaisia, tänne asti on vaikea saada vaeltamaan (joo, tiedän että eivät ole pakolaisia enää vaelluksen vuoksi mutta edes lähimpänä oikeata pakolaista). Haalitaan siis muita, että saadaan tästäkin maasta Stubbin sanoin "vihdoinkin kansainvälinen".

Rami Adham on itse todennut syyrialaisena, että monet syyrialaiset eivät edes halua kauas kotiseudultaan, koska viihtyvät parhaiten siellä. Kunhan vaan elinolot olisi kohtuulliset ja lapset voisi jatkaa koulua jne. Tänne tulee eniten niitä, jotka havittelee väärin luuloin jotain paratiisia ja sit tietysti rikollisia, joilla on tuli perseen alla kotimaassaan.

Mutta median kikkailu kiristyksillä ja vääriä mielikuvia antavilla numeroilla ja tilastoilla on saanut monet vielä uskomaan, että homma ois jotenkin hallussa. Muutama nuivahko kaverikin oli tossa ennen joulua et eihän täs mitään ku ne on nyt alkanu jo palata kotiin. Ihan ku se ratkasis koko kuvion.

Jos toimittajat esittäis asiat just niinku ne on niin suomalaiset painas paniikkinappulaa heti. Ruma totuus on niin ruma, että joillain ehkä menis hetki nieleskellessä mutta jo se, että toteaa suomalaisten jäävän tällasella menolla vähemmistöks omassa maassaan jollain aika välillä (pahimmillaan hyvinkin nopeasti), saa monet tajuamaan, kuinka idioottia tämmönen ihmisten raahaaminen tänne (pysyvästi asumaan) on. Ihmiset on huonoja tajuamaan numeroita ja hahmottamaan, mitä meinaa tämmöset väestöjen massasiirrot pitkällä aikavälillä. Vaikka kaikki saisikin töitä...

Ja vielä: Leikola on tosiaan melkolailla myöhässä tän myytinpurun kanssa.

uffomies

Quote from: junakohtaus on 23.02.2016, 11:07:04
Mähän en vastannut tohon vaan ainoastaan siihen miksi sinänsä fiksutkin ihmiset saattavat olla niin traagisen heikosti informoituja.

Itsekään en ole sitä mieltä että kunhan vain levitetään tietoa, kyllä se siitä, mutta tiedon levittäminen on joka tapauksessa välttämätön ehto millekään muutokselle.
Ei millään pahalla mutta jos esim Jussi Halla-ahon kanssa suostuta keskustelemaan aiheesta niin mitä enempää voisi edes tehdä muuten kuin vesittämällä asiaa sovinnaisemmaksi jolloin koko pointti menee hukkaan ja päädytään perinteiseen konsensusjeesusteluun joka ei muuta mitään?
Satu Punahilkasta heijastaa hyvin tänä päivänä esiintyvää tarinaa pakolaisten joukossa Eurooppaan soluttautuvista terroristeista
Saksan viranomaiset varuillaan maahan soluttautuneista islamisteista
Arhinmäki - "Vastenmielisiä yhdistämisiä leimaamistarkoituksella"

antero

Quote from: falco on 23.02.2016, 09:58:38
Omassa viiteryhmässään he ovat tärkeitä mielipidevaikuttajia, koska ihmiset ovat tottuneet uskomaan, mitä lukeneet ja oppineet leikolat sanovat, asiaan on varmasti perehdytty ja mielipiteet muodostettu tosiasioihin pohjautuen.
Olisin täysin eri mieltä tuosta mielipidevaikuttamisesta. Eli se ei tarvitse ketään henkilöä, vaan kenet tahansa henkilön johon vajakki-suvakki voi projisoida moraalisäteilynsä aiheuttaman tarpeen.
Eli Leikolat eivät toimi omassa viiteryhmässään mielipidevaikuttajina, vaan pelkkinä projektorikankaina.

Jokaisen hommalaisen kannattaisi aivan aluksi sisäistää se seikka, että vajakki-suvakit ovat täysin epärationaalisia ajattelussaan, kärsivät kollektiivisesta mielisairaudesta nimeltä suvaitsevaisuus/monikulttuuriharhoista, joten rationaalisuuden kautta heidän ajatteluaan tai toimintamallejaan on aivan turha yrittää selittää.
Kyllästyttääkö vatnikki-jäsenien jatkuva dada? Mene omaan profiilisi, klikkaa "Kaverit/estolista", klikkaa "Muokkaa estolistaa", Lisää estolistalle haluamasi vatnikit. Ja nauti Hommasta ilman vatnikkejä!

newspeak

Mikä se Leikolan myytti oikein oli? Ei nyt pikaisella lukemisella löytynyt kuin tämä:

"On aika kumota myytti siitä, että Suomi olisi kantanut osansa kaikkein hädänalaisimpien vastaanottamisesta. Ei ole, Suomi on keskittynyt hoitamaan muusta Euroopasta rakenteeltaan poikkeavaa pakolaisvirtaa, jossa on muuhun Eurooppaan verrattuna enemmän käännytettäviä. Hädänalaiset tarvitsevat edelleen turvaa ja suojelua, jota Suomella on tarjota nyt, kun akuutti muiden ihmisten virta on saatu pienemmäksi. Voimme jeesustella siitä, kuinka hetkellä millä hyvänsä Venäjä laskee miljoona uutta kansainvaeltajaa itärajamme yli, mutta voipi olla ettei laskekaan. Uhkakuvilla politikoinnin sijaan on aika alkaa puhua Suomen pakolaispolitiikasta vuoden 2015 tilanteen hoidon jälkeen."

http://blogit.image.fi/fabularasa/myytinpurkua-suomen-pakolaispolitiikasta-on-aika-alkaa-auttaa-syyrialaisia/

En nyt varsinaisesti jaa Leikolan optimismia tuolta osalta. Noihin boldaamiini kohtiin en voi kuin todeta, että vuoden 2015 invaasiosta ei olla vieläkään toivuttu. Vain 23 % turvapaikkahakemuksista on johtanut johonkin lopputulemaan. Tämän vuoden puolella on päivämäärään 21.2. mennessä saapunut 1648 uutta turvapaikanhakijaa, mikä on huomattavasti enemmän kuin kiintiöpakolaisia on otettu koskaan minään vuonna.

http://www.migri.fi/tietoa_virastosta/tilastot/turvapaikka-_ja_pakolaistilastot
http://www.migri.fi/tietoa_virastosta/tilastot/turvapaikka-_ja_pakolaistilastot/kiintiopakolaiset

Syyrian sodan kanssa tällä millään ei ole ollut missään vaiheessa mitään tekemistä.