Isä vei kolme poikaansa lomalle keskitysleiriin

[Golimar]

Fasismia tulee nyt joka tuutista, joten kolme väkivaltaviihteen veteraania vietiin katsomaan, mihin ihan oikea fasismi johtaa.

Arbeit... macht... frei. Kymmenvuotias pitkän saksan lukija ei tunne sanoista ainuttakaan, mutta portti on tuttu. Vielä 2010-luvulla se on yhteistä eurooppalaista muistia.

Lapset tietävät keskitysleirit ja natsit. Siitä pitävät huolen elokuvat ja tietokonepelit, ja koulussakin niistä puhutaan historiantunnilla. Eurooppa ei ole unohtanut.

Halusin viedä 10-, 13- ja 15-vuotiaat pojat keskitysleirille. Perheloma Auschwitzissa, kovikset kaasukammioon, vitsailimme vaimon kanssa. Hänkin lähtisi mukaan.

Luotimme siihen, että pojat eivät järkyttyisi liikaa, sillä he ovat eläneet pelien ja videoiden keskellä väkivaltaviihteen maailmassa, jossa ihmishenki on höllässä. Nyt he näkisivät, mihin äärimmäinen väkivalta johtaa. Eikä se ole peliä vaan totta.

Samalla voisimme puhua fasismista.

Nykyisin fasismi käy hyvin kaupaksi. Mutta siihen palaamme.

Sikäli kuin sen ikäiset pojat keskustelisivat isänsä kanssa ylipäänsä mistään. Yleisimmät vastaukset ovat ynähdyksiä:

"En tiiä." "Iha sama." "Mitä välii?" Tai ironisesti: "Ebin." Se on nuorisoslangia ja tulee sanoista epic win.

Älypuhelin kädessä, kuulokkeet korvissa, huppu päässä.

Valmistauduimme kotona katsomalla Steven Spielbergin Schindlerin listan. Elokuvassa tapetaan massoittain ja yksitellen, harkitusti ja huvikseen. Lapset parkuvat, perheet hajotetaan. Lyödään ja potkitaan. Monta kertaa toistuu kohtaus, jossa juutalainen posautetaan ohimennen päiviltä. Yksi ainutkertainen elämä lopetetaan, koko siihenastinen historia, yksi maailma: se särkyy peruuttamattomasti kuin kristalli.

Kun keskitysleirin komendantti Amon Göth ojenteli parvekkeellaan ilman paitaa, henkselit roikkuen ja ammuskeli aamuhuvikseen kiikarikiväärillä vankeja, poikia alkoi naurattaa – sehän oli tuttu jakso Family Guysta, animaatiosarjasta. Siinä perheen isä Peter tekee samat eleet ja samat voimisteluliikkeet kiikarikiväärin kanssa.

Hetkessä 15-vuotiaalla oli näyttää kännykästään sama kohtaus. Näin, päällekkäisesti, he lukevat elokuvaa, sen kerroksia ja meemejä.

Komensin kännykät käsistä, ja jatkoimme taas riipaisevaa mutta kovin hollywoodilaista ja vieläpä englanninkielistä draamaa, kyyneleisine loppuineen.

"Ihan hyvä", kommentoivat pojat.

Väkivalta ei hätkähdyttänyt edes kymmenvuotiasta, vaikka olin pari kertaa hänestä hieman huolissani.

Minustakin elokuva oli aika jees, mutta on hölmöä kirjoittaa keskitysleiritarinoihin voittajia ja onnellisia loppuja. Holokausti oli tappio.

Auschwitzin lehdistöosastolta tulee sähköpostia. Lukasz Lipinski toivottaa tervetulleeksi, mutta huomauttaa, ettei keskitysleiriä suositella alle 14-vuotiaille. Ei nykyisin, ajattelen.

Lupaan ottaa vastuun lapsistani. Jokaiselle heistä on luettu Grimmin satuja alkuperäisinä, julmina versioina.

Miksi juuri Auschwitz? Kai siksi, että se on holokaustin tiivistymä. Siellä surmattiin 1,1–1,5 miljoonaa juutalaista, romania, homoa, poliittista vastustajaa ja sotavankia. Se ei ollut keskitys- vaan tuhoamisleiri, johon saapuneista vain vahvimmat otettiin töihin niin, että he ehtivät raataa itsensä hengiltä. Auschwitz perustettiin logistisesti hyvään paikkaan, ratojen risteykseen, ja siellä tappamisesta tuli teollisuutta, ei vihan ruoskimaa väkivaltaa.

Ennen matkaa ryhdyin lukemaan holokaustikirjallisuutta. Opin, että juutalaisia yritettiin tuhota yksinkertaisesti ampumalla, mutta se osoittautui aivan liian hitaaksi menetelmäksi. Oli koottava vangit, järjestettävä riveihin, ammuttava, kasattava ruumiit ja haudattava tai poltettava ne. Oli kaikenlaista hässäkkää, joka vei aikaa. Ei sillä lailla tuhota miljoonia.
Se oli myös teloittajille liian rankkaa, vaikka heidät koulutettiin ampumaan läheltä niskalaukaus. Kalloa piti varoa, ettei tulisi roiskeita, sillä ne kävivät ampujien hermoille. Ei auttanut, vaikka ampujille jaettiin runsaasti ryyppyjä. Ei kukaan pysty ampumaan käsivarren päästä satoja ihmisiä päivässä.

Ei auttanut, vaikka uhrit nousivat nöyrästi ruumiskasojen päälle ja asettuivat polvilleen tai vatsalleen odottamaan laukausta. Kaikkea oli ajateltava, niin kuin sitäkin, että reunat piti pitää tarpeeksi loivina, että kasalle pääsi.

Ei, piti olla tehokkaampi. Tappaminen oli liian hidasta. Siitä syntyi Auschwitz – tappotehdas. Tavoite oli tehdä tappamisesta siistiä.

"Siistiä." Sitä sanaa pojatkin vielä jokin aika sitten viljelivät. Nyt se on jo pois muodista.

Yritin saada heidät lukemaan jotain etukäteen. Koska kirjat eivät heitä kiinnosta, ehdotin kullekin vuorollaan Art Spiegelmanin Maus-sarjakuvakirjaa, joka kertoo kirjailijan vanhempien tarinan. He ovat keskitysleirin eloonjääneitä. Maus-sarjakuvassa natsit ovat kissoja, juutalaiset hiiriä ja puolalaiset possuja.

Ketään ei kiinnostanut. 13-vuotias luki kohteliaisuudesta kolme sivua. Kirja on outo käyttöliittymä.

'Hei iskä, miten kirjoitetaan Auschwitz? A...u..." Kymmenvuotias kirjoittaa WhatsAppiin viestiä. Ollaan jo Varsovan lentokentällä.

Ilahdun. Kertovat edes kavereilleen. Mitään suuria innostuksen merkkejä ei ole näkynyt. Mutta ei tässä mennäkään New Yorkiin.

Varsovassa vierailemme upeassa Puolan juutalaisten historiallisessa museossa, jonka on suunnitellut suomalainen Rainer Mahlamäki. Kymmenvuotias jaksaa olla utelias, viisitoistavuotias keskittyy cooliuden säilyttämiseen, ja kolmetoistavuotias on väsynyt ja vihainen. Mutta ei se juutalaisten vika ollut. Museo mikä museo.

"Jos Auschwitzissa ei oo wifiä, niin..." 13-vuotias murjottaa.

Pojilla on kännykät kourassa ja huput päässä kuin jonkin munkkiveljeskunnan jäsenillä. Ruutua tuijottavat päät ovat painuksissa kuin he rukoilisivat. Juomatölkit sihahtelevat.

Seuraavana aamuna aamiaisella innostun kertomaan heille ensimmäisestä käynnistäni Puolassa, vuonna 1972, elämäni ensimmäisellä ulkomaanmatkalla. Olin yksin interraililla.

DDR ja Puola olivat tuolloin hankalia maita matkustaa. Oli vouchereita, viisumeita, kommunistisankarien kuvin varustettuja arvottomia seteleitä ja peltisiä kolikoita. Mustaa pörssiä, tarkastuksia ja kyttäystä. Monin paikoin Varsovassa oli vielä tyhjiä tontteja sodan jäljiltä, leveitä, ihmistä halveksuvia katuja, joilla kolisi ratikoita. Harvat kaksitahtiset autot putputtivat ja kivihiili tuoksui.

Nyt Varsova on tuotemerkkejä, laattaa ja lasia. Stalinin Kulttuuripalatsikin jää pilvenpiirtäjien varjoon.

Pojat kuuntelevat kohteliaasti. He ovat tottuneet Metusalem-tarinoihin. "Vuonna nakki ja muusi", niin kuin he joskus sanoivat.

Sitten kerron heille, kuinka samalla reissulla vietin yön krakovalaisessa sairaalassa – olin tutustunut kaveriin, joka sairastui ja jonka saatoin päivystykseen. Sinä yönä tapasin lääkärin, jolla oli käsivarressaan tatuoitu numerosarja. Hän oli ollut Auschwitzissa. Olihan vasta vuosi 1972.

Niin, ne olivat sodanjälkeisiä aikoja. Sota oli päättynyt vain 27 vuotta aiemmin. Silloin se tuntui kaukaiselta historialta.

Ilmoitan, että menemme täällä Varsovassa vielä toiseen, Geton kansannousun museoon. Se on dramaattinen sotamuseo, jossa kerrotaan viemäreissä käydyistä taisteluista natsien ja vastarintaliikkeen välillä. Anglosaksit pudottivat geton kapinallisille ruoka- ja asetorpedoja. Se oli toivoton yritys.

Odotin sen tehoavan paremmin, mutta ei, ei nykyisin sotakaan kiinnosta niin kuin meitä pikkupoikina. Mutta gettoasiat tulivat varmasti selviksi, ja olimmehan yhdessä nähneet Roman Polanskin Pianistin.

Krakovassa pikkubussi tulee hakemaan hotellilta ja vie 50 kilometrin päähän Auschwitziin. Kaikki on hienosti organisoitu. Turistimäärät ovat suuria näin joulukuussakin. Kesäistä tungosta voi vain kuvitella. Mutta toisaalta, kuinkas muutenkaan – juuri täällähän on totuttu käsittelemään suuria ihmismääriä.

Matkalla bussissa opas panee pyörimään dokumenttifilmin. Se kertoo venäläisestä valokuvaajasta, joka dokumentoi vasta vapautettua keskitysleiriä. Rakeisissa kuvissa näkyy ruumisläjiä ja resuisia luurankoja. Käydään sairaalassa, jossa on tehty karmeita ihmis-kokeita, vanginpukuihin puetut lapset näyttävät aidan takaa käsivarsiaan, joihin on tatuoitu numerosarja.

Lasken mielessäni, että se tapaamani krakovalaislääkäri on kuulunut näihin lapsiin.

Vilkaisen välillä kymmenvuotiasta, mutta hän näyttää samalta kuin katsoessaan Myytinmurtajia. Tosin kännykät eivät ole enää esillä. Eikä takaa kuulu kolmetoistavuotiaan hihitystä kännykänruudulle.

Kymmenvuotias ei edes huomaa, että ajamme ohi suuren huvipuiston.

Olisi pitänyt arvata, mitä 15-vuotias sanoo Auschwitzin portilla.

"Ihan ebin."

Myös kolmetoistavuotias lukee pitkää saksaa. Kysyn, mitä teksti tarkoittaa.

"Työ...tekee...?"

"Free!" kymmenvuotias sanoo.

"Ilmainen!" kolmetoistavuotias jatkaa.

Työ tekee vapaaksi, selitän. Lukekaa saksanläksynne. Miksi siinä lukee niin, kysyn.

"Että ne luulisi, että ne pääsee vapaaksi."

Kylmä tuuli saa hytisemään. Muistutan siitä, miten valtavan kylmä vangeilla oli ohuissa vaatteissaan. Puolan talvi on ankara. Lumessa tarvottiin surkeissa jalkineissa, kohta näkisimme, millaisissa. Näkisimme niitä läjäkaupalla, onnettomia kenkärisoja. Ja pihalla seistiin tuntitolkulla, kun vankeja laskettiin yhä uudelleen, kunnes luvut täsmäsivät.

"Sairaan kuumat sukat", viisitoistavuotias valittaa.

JUSSI KAAKINEN

Tulemme leirin komendantin Rudolf Hössin hirttopaikalle, kaasukammion viereen. Tänne hänet tuotiin sodan jälkeen saamaan ansionsa mukaan.

Kymmenvuotias ei voi käsittää Hössiä.

"Mä en ymmärrä, miten se ajatteli, että se voi jatkaa elämää tän jälkeen."

Sanon hänelle, että Höss ei varmaan ajatellut tappavansa ihmisiä. Hänelle juutalaiset olivat ali-ihmisiä, Untermenschen.

Selitän, että siltä vankien on täytynyt näyttää vartijoiden silmissä: he olivat kurjia ja haisevia. Toisin kuin elokuvissa, niissä oloissa uhrit eivät olleet myöskään järin yleviä. He olivat riitaisia, epäluotettavia, moraalittomia, varastelivat toisiltaan.

Samanlaisilta näyttävät nykyisin vaikkapa palestiinalaiset, tai mikä hyvänsä alakynnessä oleva kansanryhmä. Likaisia ja riitaisia on helpompi sortaa.

Auschwitz ykkönen on erikoinen keskitysleiri, sillä se perustettiin vanhoihin punatiilisiin kasarmirakennuksiin. Näemme huoneen, jossa on valtava läjä vangeilta leikattuja hiuksia. Toinen on täynnä heiltä jääneitä matkalaukkuja. Näemme myös valtavan kenkäläjän, ahdistavat seisotuskomerot ja näännytyssellit.

Kerron pojille, että olin edellisellä viikolla haastatellut irakilaista mamua, joka oli viettänyt 45 päivää samankaltaisessa täyteen ahdetussa komerossa odottamassa kuolemantuomiota. Roikotuspuiden luona kerron, että tätä irakilaistakin oli riiputettu selän taakse sidotuista käsistä.

Pojat vaikuttavat vähän hämmästyneiltä, vaikka varmaan olen asiasta joskus kotona maininnut. Heillä ei ole tapana kuunnella muuta kuin sitä, mitä tulee kuulokkeista.

Kierros loppuu. Ajamme seuraavaksi Auschwitz kakkoseen eli Birkenauhun. Se tarkoittaa Koivuniittyä – mikä kuulostaa espoolaiselta lähiöltä. Birkenau on yli kymmenen kertaa suurempi kuin Auschwitz ykkönen, valtava kylmän tuulen pyyhkimä kenttä.

Lähes kaikki noin kaksisataa puista parakkia on poltettu. Ne olivat hataria lämmittämättömiä talleja täynnä kolmikerroksisia lavitsoja. Kylmyyden voi kuvitella. Yhteen parakkiin saatettiin tunkea 700 vankia. Pyrittiin ylälaverille, koska lähes jokaisella oli ripuli.

Toisaalta ei siellä paljon loikoiltu, lepoaikaa oli olemattoman vähän. Nukkumaan pääsi ehkä keskiyöllä, ja aamulla huudettiin puoli viideltä seisomaan päidenlaskuun.

Italialaisen keskitysleiriltä selvinneen kirjailijan Primo Levin muistelmien mukaan kapot, vartijavangit, huusivat muut vangit usein vielä keskellä yötä ulos riveihin seisomaan.

Ja kun töihin kuljettiin AG Farbenin tehtaalle, oli matkaa seitsemän kilometriä. Vangit nousivat jo kolmelta. Tätä tarinaa kerroin aamulla hotellilla, kun yritin saada myöhään valvoneet teinit ylös sängyistä.

Tehokkainta Auschwitz kakkosessa oli kuuluisa rautatielaituri. Siihen saapuivat junat Itä-Euroopan getoista. Vaunuihin oli sullottu aikuisia, lapsia, vanhuksia.

Pisimmät matkat tehtiin Kreikasta, ja niihin oli mennyt kaksikin viikkoa. Ämpäri vettä juotavaksi ja toinen käymäläksi. Kun juna tuli perille, osa oli kuollut.

Tässä heidät eroteltiin kahteen jonoon. Työkuntoiset nuoret miehet ja naiset pääsivät päättämään päivänsä raatamalla. Vain 20 prosenttia saapuneista otettiin töihin, loput vietiin kaasukammioon. Perheet revittiin hajalleen.

Kävelemme satojen metrien mittaista laituria. Tämä on ollut satojentuhansien viimeinen matka. Kysyn pojilta, ketkä meistä olisi valittu toiseen, "onnekkaampaan" jonoon.

Varmaan 15-vuotias, koska häntä voisi käyttää vielä työhön, mutta ketkä muut? Olisiko 15-vuotias jatkanut tästä yksin? Tässä meidät olisi erotettu. Se olisi mennyt ihan tilaston mukaan, 20 prosenttia, yksi viidestä.Olen lukenut sen verran keskitysleirikirjallisuutta, että saatan unissakin kompuroida yli muljahtelevan ruumiskasan. Mutta mikä on pahin tarina, jonka olen kuullut?

Ehkä hirvittävin on Tadeusz Borowskin kirjassa Kotimme Auschwitz. Se kertoo siitä, miten epäinhimillisiksi me kaikki muutumme, kun meitä kohdellaan epäinhimillisesti. Moraali ja ihmisyys katoavat parissa päivässä.

Borowski kertoo tällä samalla laiturilla näkemästään nuoresta naisesta, jonka perässä juoksee itkien parivuotias kerubinkasvoinen tyttö. Lapsi ei pysy vauhdissa mukana ja huutaa itkien: "Äiti, äiti! Älä jätä!"

Naista huudetaan ottamaan lapsi syliin. Hän kiiruhtaa eteenpäin ja huutaa hysteerisesti, ettei lapsi ole hänen. Hän haluaa vielä elää. Hän haluaa niiden mukaan, jotka valitaan työhön.

Tähän junat toivat ihmiskuljetuksen, tässä se purettiin, tästä ihmiset vietiin metsänreunaan odottamaan vuoroaan kaasukammioon.

Jotkut jaksoivat vielä uskoa rauhoitteluihin suihkuun ja täisaunaan pääsemisestä. Pitkästyneet lapset leikkivät. Odoteltiin kärsimättömästi omaa vuoroa, kunnes ovet avattiin seuraavalle erälle, ja se tungettiin täyteen.

Jos kaasukammio ei ollut tarpeeksi syrjäinen, tappamisen aikana käynnistettiin autojen moottorit ja soitettiin torvia, jotta kuolevien huudot peittyisivät. Oli tärkeää, ettei hysteriaa pääsisi syntymään. Se hidasti.

Kun kaasukammio tyhjennettiin, vahvimmat olivat kasan päällimmäisinä, heikoimmat alla. Ruumiit vietiin krematorioon, ja savut nousivat pilareina krematorion piipuista, kääntyivät korkealla vaakasuoraan ja levisivät Euroopan taivaalle.

Totta kai Auschwitzin puolalaiskylässä arvattiin, mitä leirillä tapahtui. Imelä haju oli selvä. Mutta sellaisessa tilanteessa ollaan välinpitämättömiä, ei haluta edes tietää. Samoin rautatieläiset tiesivät, mitä he kuljettavat, minne ja miksi. Kukaan ei anonut siirtoa, kertoo Sybille Steinbacher historiassaan.

Rautatieläiset uskoivat suorittavansa tärkeää tehtävää, ja heidän ammattiinsa kuuluu olla täsmällinen ja tottelevainen. Junien pitää kulkea ajallaan.

Kävelemme takaisin kohti kuvista tuttua rautatierakennusta. Kymmenvuotias pohtii haamuja: jos kaikkien kuolleitten henget liikkuisivat täällä.

Sanon, että täällä niitä olisi yli miljoona, enemmän kuin millään muulla keskitysleirillä.

"Eiköhän anneta sille pienet..." yrittää 13-vuotias vitsiä, mutta ymmärtää sitten jättää.

Kierroksen lopuksi oppaamme Lukasz puhuu meille lyhyesti – sama mies, jonka kanssa olin ennen matkaa viestinvaihdossa. Lukasz kertoo, että hänen isoisänsä isä oli Auschwitzin ensimmäisiä vankeja. Hänet siirrettiin Mauthausenin keskitysleirille, ja siksi hän selvisi. Siksi Lukasz on olemassa.

Lopuksi hän siteeraa natsien metsästäjää Simon Wiesenthalia: Oppikaa meidän tragediastamme, muuten se tapahtuu teille.

Se on uskottavaa ja painokasta. Minäkin hieman liikutun.

Pizzaa, pastaa, vitelloa, pannacottaa – ja isälle wyborowa-snapsi. Ollaan italialaisravintolassa. Mikä oli rankinta?

"Teloitusseinä", vastaa 10-vuotias heti.

Se oli pelkkä muuri, mutta hän oli aistinut paikan hengen. Sillä sisäpihalla oli ammuttu satoja ihmisiä.

"Birkenaun erottelupaikka", sanoo 15-vuotias.

"Ja hiushuone", sanoo 13-vuotias.

Perheen äiti sanoo, että tuttien renkaat. Lasivitriinissä oli uhreilta jääneitä tavaroita, kuten vauvojen vaatteita. Aika oli kuluttanut tutit niin, että jäljellä olivat vain renkaat.

Palataan siihen, mitä 10-vuotias oli pohtinut: mitä Auschwitzin komendantti Rudolf Höss oikein ajatteli?

Kymmenvuotias sanoo heti, että Höss piti juutalaisia erilaisina, epäkelpoina.

Viisitoistavuotias komppaa: "Ne oli erilaisia."

Vähemmistöt joutuivat siis uhreiksi, koska ne poikkesivat enemmistöstä. Ne eivät olleet oikeita saksalaisia.

Kymmenvuotias tuo esiin tärkeän seikan: " Hitler ensin peitteli sitä mitä halusi, ja sitä äänestettiin. Sitten se aloitti, ja tuli natsit ja nää. Sitten se oli diktaattori ja sai määrätä."

Hän siis korostaa Hitlerin valtaannousun demokraattista lähtökohtaa. Natsipuolue NSDAP sai vuonna 1932 viimeisissä vapaissa vaaleissa kolmanneksen saksalaisten äänistä ja oli kiistatta suurin puolue. Seuraaviin vaaleihin mennessä vasemmisto oli vaimennettu. Saksalaiset äänestivät Hitleriä, suuren talouslaman ja poliittisen sekasorron keskellä.

Johtuiko Auschwitz siitä, että natsit olivat saksalaisia?

"Ei!" sanovat kaikki tiukasti. Tämä sukupolvi ei ole saksalaisvastaista, sille saksalaiset eivät ole natseja. Se linkki on jo katkennut. Emme ajattele natseja, kun tapaamme hampurilaisia kesänaapureitamme tai kun kannatamme Bayern Leverkusenia.

Ikävä kyllä Saksan kannatus ei ulotu saksan kieleen. Jos Hitleriä ei olisi ollut, saksa saattaisi olla se, mikä se oli: eurooppalaisten pääkieli. Helppo oikeinkirjoitus, selkeä kielioppi. Runouden ja romantiikan, tekniikan ja tieteen kieli. Kieli, jolla suuret filosofit ajattelivat.

No, minkä vuoksi saksalaiset sitten tekivät näitä hirmutöitä? Niin kuin vaikka Adolf Eichmann, joka järjesteli keskitysleirien kuljetuksia, niitä junia ja niiden lastauksia.

"Käsky", 15-vuotias sanoo.

"Se ei voinut kieltäytyä", sanoo 10-vuotias. "Se tiesi, että oli tehnyt väärin, mutta ei voinut enää asialle mitään."

Joka puolella käsiään levitteleviä eichmanneja, kirjoitti aikoinaan runoilija Pentti Saarikoski.

Nyt tullaan tärkeään kysymykseen, tapaus Eichmanniin. Kerron siitä lyhyesti pojille. Muistan hämärästi itsekin vuodelta 1961 uutiskuvia, joissa häntä kuulusteltiin lasiseinäisessä kopissa Jerusalemissa. Oliko hän vain totellut käskyjä? Ja saako siitä tuomita kuolemaan?

Ruoka tuodaan pöytään juuri kun ryhdyn siteeraamaan filosofi Hannah Arendtia. Niin kuuluu nykyisin tehdä, kun puhutaan fasismista. Arendt kirjoitti pitkän reportaasin ja sittemmin kirjan Eichmannin oikeudenkäynnistä.

Arendt kertoo, että puoli tusinaa psykiatria tutki Eichmannia eikä kukaan pitänyt häntä psyykkisesti sairaana. Hän oli normaali ihminen. Ironisesti Arendt kertoo yhden heistä pitäneen Eichmannia terveempänä kuin itseään. Toisen mielestä Eichmannin läheissuhteet olivat esikuvalliset. Pappikin kehui, että miehellä on positiivisia ideoita. Eikä Arendtinkaan mielestä Eichmann ollut mielisairas. Jos olisi ollut, häntä ei olisi voitu tuomita.

Arendt puhui "banaalista pahasta". Hänen mukaansa natseilta puuttui moraalista mielikuvitusta. He eivät osanneet kyseenalaistaa määräyksiä, kuvitella, mitä olivat tekemässä. Hänen mukaansa me kaikki olemme potentiaalisesti pahoja, ja arkipäiväisimmät tekemisemme voivat aiheuttaa pahaa.

Vahinkoa tulee silloin, jos moraalinen ajattelu laiminlyödään. Eichmann ei ollut ihmishirviö. Vastuussa ovat tavalliset ihmiset, jotka eivät välitä, mitä heidän lähellään tapahtuu.

Sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa on sanonut, että paha ei edellytä paholaismaisia poikkeusyksilöitä eikä romahtanutta yhteiskuntaa. Moitteettomat ihmiset voivat aiheuttaa äärimmäistä pahaa, jos yhteistä ihmisyyttä ei ole ja jos "se ei kuulu minulle". Välinpitämättömyydestä vahingoittamiseen ei ole pitkä matka.

Eichmannin pahuudesta on kiistelty. On muun muassa olemassa Eichmannin haastattelunauha, joka on tehty ennen pidätystä Argentiinassa. Siinä hän kertoo, kuinka hän asettaa "oman verensä" etusijalle, kun "rodut taistelevat resursseista". Myös Arendtin mielestä Eichmann oli paha ja ansaitsi kuolemantuomion. Hän oli rasisti ja natsi.

Pojat eivät ole jaksaneet seurata luentoani.

"Huh, tässä on tabascoo", 10-vuotias sanoo.

Eichmann ei siis kyennyt asettumaan toisen ihmisen asemaan. Hänelle juutalaiset eivät olleet edes ihmisiä. Onko olemassa ali-ihmisiä?

"Ei!" 10-vuotias sanoo.

"Mietin... Ei mun mielestä", sanoo 13-vuotias.

Viisitoistavuotias naureskelee. Hän sanoo aikoneensa ensin lohkaista jotain turkulaisista, mutta sanoo sitten, että ei hänestäkään.

Tästähän tullaan kiusalliseen kysymykseen, että eivätkö tuhoamisleirit järjestelmineen muistuta teollista lihantuotantoa. Kauhistelemmeko tulevaisuudessa sitä, miten kohtelimme tuotantoeläimiä? Missä menee ihmisen ja eläimen raja?

"Niin", sanoo 10-vuotias.

"Niin", sanoo 13-vuotias.

"Sen takia just jäin äsken miettimään", 13-vuotias jatkaa. "Kun eläimiä pitää tappaa ja prosessia pitää nopeuttaa."

Kymmenvuotias huomauttaa, ettei eläimiä tapeta siksi, että ne pitäisi poistaa.

En kerro pojille, että ensi töikseen natsit säätivät maailman tiukimmat eläinsuojelulait ja määrittelivät eläinten oikeudet. Näin on kertonut väestöhistorian tutkija Aslak Aikio. Eläinkokeet kiellettiin, sillä eläimillä ja arjalaisilla oli pitkä yhteinen historia. Rikkomisesta joutui keskitysleirille.

Natsi-Saksassa käytiin heti perustamaan suuria luonnonsuojelualueita. Susi rauhoitettiin ensimmäisenä maailmassa, ja jopa kalojen lempeästä kohtelusta oli tiukat määräykset. Jos eläimiä olisi kuljetettu kuten juutalaisia, olisi tullut ammutuksi.

Hitler ja Himmler olivat tunnetusti kasvissyöjiä. Lemmikkejä rakastettiin, metsästystä vihattiin. Hitler suunnitteli jopa lihansyönnin kieltämistä arjalaisessa Euroopassa, joten ainakaan he eivät olleet lihaa syöviä heteromiehiä.

En tahdo sekoittaa poikia muutenkin rankkana päivänä. Kaikilla on lihaa lautasillaan.

Sen sijaan jäämme pohtimaan, olisimmeko kannattaneet Eichmannin kuolemantuomiota. Eihän Breivikiäkään teloitettu. Entä Hitler?

Kymmenvuotias kannattaa elinkautista.

"Mua häiritsisi, että se olisi elossa, vaikka olisihan se jo aika rusina", 13-vuotias sanoo.

"Jos se joutuisi vankilaan, se alkaisi miettiä, mitä tuli tehtyä", 10-vuotias pohtii.

Rudolf Höss hirtettiin siihen kaasukammion eteen. Eikö se tuota vähän tyydytystä?

"Ei", 10-vuotias sanoo tiukasti.

JUSSI KAAKINEN

Kerron Christopher Browningin kirjasta Aivan tavallisia rivimiehiä. Se kuvaa sodan aikaista reserviläispoliisipataljoonaa, johon kuului keski-ikäisiä, tavallisia saksalaisia työläisiä, joita ei lähetetty rintamalle. Ei mitään natseja.

Reserviläiset saivat yllättäen käskyn tuhota puolalaisen Józefówin kylän juutalaiset, viedä pois työikäiset miehet ja ampua naiset, lapset ja vanhukset. Majuri kertoi pataljoonalleen epämiellyttävästä tehtävästä ahdistuneena, kyyneleet silmissä. Jos joku ei halunnut osallistua, hän saisi poistua rivistä. Kaikki olivat järkyttyneitä ja vastentahtoisia, mutta noin 500 miehestä vain noin tusina verran kieltäytyi, eikä heille tullut siitä seurauksia.

Tehtävää seurasi toinen samanlainen. Lopulta pataljoona ampui, yksitellen, kaikkiaan noin 38 000 juutalaista. Kajaanin verran. Metsiin paenneita juutalaisia metsästettiin kuin eläimiä. Se alkoi muistuttaa urheilua. Ja nämä olivat tavallisia, keski-ikäisiä perheenisiä, kristinuskon ja eurooppalaisen sivistyksen kasvattamia, mutta toteuttivat kansanmurhan.

Browning siteeraa sosiologi Zygmunt Baumania, jonka mukaan tavalliset ihmiset solahtavat yhteiskunnan antamiin rooleihin. Ei ole kysymys mistään persoonallisuuden vioista, jostain "autoritaarisista persoonallisuuksista".

Useimmin vedotaan käskyihin ja sanktioihin, mutta Browningin mukaan sotilailla oli aluksi mahdollisuus kieltäytyä, eikä hänen mukaansa kieltäytyneille tiedetä koituneen seurauksia. Auktoriteettiin kannattaa vedota, koska se vapauttaa vastuusta, mutta vielä suurempi voima on joukon yhdenmukaisuuden paineella. Mutta se usein kiistetään.

Kaverit saattoivat hylätä kieltäytyjän, koska hän yritti olla "liian hyvä" ja syyllisti näin muita. Toiset joutuivat tekemään likaisen työn.

Oikeastaan he olivat kaikki vapaaehtoisia tappajia. Pieni vähemmistö oli silti innokkaampia kuin toiset. Suurin osa pyrki aluksi välttelemään, mutta tottui myöhemmin. He vetosivat siihen, että oli sota ja juutalaiset olivat vihollisia. Saksan kaupunkeja pommitettiin.

Samoin saksalaisten enemmistö paheksui natsien väkivallantekoja, esimerkiksi Kristalliyönä 1938, jolloin natsit iskivät juutalaisten pitämien kauppojen kimppuun. Enemmistö muuttui passiiviseksi sivustaseuraajaksi, suorastaan apaattiseksi, muistuttaa Saul Friedländer. Keskiluokkaa väkivalta pelotti ja inhotti. Siksi siitä oli hyvä, että väkivalta muuttui järjestetyksi ja "lailliseksi". Ordnung muß sein. Se välinpitämättömyyden tie vei Auschwitziin.

Taisin innostua taas luennoimaan. Pojat eivät sano mitään. Miksi Hitler onnistui?

Kymmenvuotias on taas valmiina: "Se oli hyvä siinä mitä se teki, se oli viisas. Ensin äänestettiin, se vähän niin kuin huijas itsensä diktaattoriksi."

"Nationalismi, se johtui siitä. Isänmaallisuudesta", arvelee 13-vuotias.

Nationalismi, kansallismielisyys onkin nyt Euroopassa kuumaa kamaa. Muistutan, että juuri eilen tulivat Ranskan aluevaalien ensimmäisen kierroksen tulokset. Marine Le Penin Kansallinen rintama sai suurin piirtein samankokoisen osuuden kuin natsit 1932. Samaan aikaan pöytään saapuu jälkiruoka.

"Onks tää minttua?" kysyy 10-vuotias.

"Tää on niin hyvää", sanoo 15-vuotias, joka on ollut muuten hiljaa.

Entä se Le Pen, muistutan.

"En tiedä, en ota kantaa", 10-vuotias sanoo.

"Onko sun mielestä äärioikeistolaiset fasisteja? Persut siis?" kysyy 15-vuotias minulta.

Sanon, että mielestäni persut eivät kuulu äärioikeistoon, vaikka jotkut heistä ovatkin sitä. Eivätkä he ainakaan ole natseja.

Entä ne Tornioon menneet, jotka halusivat sulkea rajan? Mitä porukkaa ne oli?

"Rasisteja. Mutta on erilaisia rasisteja", tarkentaa 13-vuotias, jolla on ikäisekseen varsin laaja katukokemus. "On rankkaa rasismia ja sitten rusinarasismia."

Hän tarkoittaa vanhempia ihmisiä, rusinoita, joilla on ennakkoluuloja erivärisiä ihmisiä kohtaan. Ulkomaalaistaustaiset kuuluvat luonnostaan nuoren helsinkiläisen maailmaan. Hän sanookin täällä Puolassa ihmetelleensä, että missään ei ole tummaihoisia ihmisiä.

Sanon, että ymmärsin hyvin niitä pienten paikkakuntien ihmisiä, jotka olivat viime syksynä säikähtäneitä, kun heidän naapurustoonsa ilmestyi kymmenittäin, jopa sadoittain vieraita, tummia miehiä. Mediassa paikkakuntalaisia pilkattiin. Maailmaa nähneet toimittajat naureskelivat, kun ihmiset ilmaisivat kansankielisesti ajatuksiaan ja pelkojaan, että tulee tappeluita ja epäjärjestystä, eivätkä naiset eivät enää uskalla kulkea.

Jälkikäteen ajateltuna heidän pelkonsa eivät olleet ihan aiheettomia.

"Mutta mikä oikeuttaa siihen, että menee kivittämään turvapaikanhakijoita?" kymmenvuotias ihmettelee.

Vaikka joka puolella puhutaan suomalaisen rasismin lisääntymisestä, kertovat tutkimustulokset, että yhä useammat suomalaiset myös tuomitsevat rasismin. Kansan arvot 2015 -tutkimuksessa 63 prosenttia ilmoitti puuttuvansa asiaan, jos näkevät rasistista käytöstä. Edellisenä vuonna luku oli 51 prosenttia. Nousu on tuntuva.

Näette siis yhteyden rasistien ja natsien välillä?

"Kyllä", vastaa 10-vuotias. Hän alkaa selvästi käydä vanhempien veljiensä hermoille.

"Toi syö jättiläismäistä jäätelöä ja puhuu politiikkaa", sanoo 13-vuotias ärsyyntyneenä.

Koko tämän Auschwitz-päivän ajan sosiaalisessa mediassa on vaahdottu eilisiltaisista Töölön tapahtumista. Oli itsenäisyyspäivän ilta, ja kansallismielinen 612.fi-yhdistys oli järjestänyt soihtukulkueen Hietaniemen sankarihaudoille. Osallistujista jotkut olivat pitäneet uhmakkaita, fasistissävyisiä puheita, ja jotkut olivat tehneet Hitler-tervehdyksiä. Antifasistinen ryhmä taas yritti estää soihtukulkueen etenemisen. He heittelivät kiviä ja pulloja.

Koska kulkue oli tehnyt asianmukaisen ilmoituksen eikä aiheuttanut häiriötä, mellakkavarusteinen poliisi asettui suojaamaan sitä. Kamppailu syntyi poliisin ja antifasistien välille, ja siinä heiteltiin esineitä ja ammuttiin kumiluoteja. Poliisi otti kiinni 130 ihmistä.

Joidenkin mielestä ei saisi puhua "ääripäistä". Sana on tänä syksynä politisoitunut. Jos heidän mielestään vastustaa rasismia tai fasismia, ei ole mikään ääripää, vaan tavallinen oikeudentuntoinen ihminen. Mutta Töölön kadulla tuntuvat kyllä ääripäät kohdanneen.

On myös ryhmä, joka haluaa rajat täysin auki, ja ryhmä, joka haluaa sulkea ne kokonaan. Toiset eivät halua enää yhtään turvapaikanhakijaa, ja toinen antaisi turvapaikan jokaiselle. Valtaosa suomalaisista on epäilemättä näiden kahden ryhmän, ääripään, välissä.

Vastakkain tuntuu olevan kaksi vastakkaista mielikuvaa turvapaikanhakijoista: toisen mielessä on "karvaranteinen raiskaaja" ja toisen mielessä "surusilmäinen syyrialainen", mielellään lapsi. Kumpiakin on tulijoiden joukossa olemattoman vähän.

Kysyn pojilta, onko heidän mielestään Suomessa fasismia.

"Ei", sanoo 13-vuotias.

"En tiedä", sanoo 15-vuotias.

Kaikki uppoavat jälkiruokiin.

Pojat varmaan ajattelivat sellaista ruskeapaitaista Hitler-fasismia. Mutta jotkuthan nimittävät fasisteiksi myös oikeistolaisia, poliiseja, opettajia, lipuntarkastajia ja vaikka tarhan tätejä, kaikkia, jotka ovat eri mieltä. Suomessa pyörähtänyt professori Tiina Rosenberg näki fasisteja joka puolella, eduskunnassakin, ja varsinkin poliittisessa keskustassa.

Fasismia on yritetty määritellä vaikka kuinka, ja kaikki tuntuvat tarkoittavan sillä eri asioita. Umberto Econ mukaan fasismi on ikuista. Hän määrittelee sen suurin piirtein näin: fasismi palvoo perinteitä, kaipaa tervettä menneisyyttä, uskoo vereen ja maahan, vaatii suoraa toimintaa ajattelun sijaan, vastustaa erimielisyyttä, kammoaa erilaisuutta; sen kohderyhmä on toiveissaan pettyneet ja asemansa menettäneet, se palvoo uhrikuolemaa, suhtautuu epäluuloisesti kulttuuriin eikä usko demokratiaan vaan Kansaan.

Econ mielestä fasismi ei katoa mihinkään. Se voi tulla takaisin koska hyvänsä.

Kun jokin ryhmä nimetään fasistiseksi, se voidaan syrjäyttää, sulkea ulos, vaikka se olisi vaaleilla valittu. Sen kanssa ei kommunikoida, sitä ei tervehditä, ei kätellä – kuten EU-ministerit sopivat Itävallan FPÖ-ministerin kohdalla.

Jotkut vaativat, ettei näitä fasisteja saisi haastatella mediassa, tai ainakin silloin pitäisi muistuttaa lukijoita, että mielipiteet ovat vääriä. Ruotsissa ei olla Ruotsidemokraattien kanssa tekemisissä, eikä heitä saa ottaa hallitukseen. Ja niinpä kannatus kasvaa.

Sodan jälkeen Suomessa kommunistit kutsuivat fasisteiksi lähes kaikkia poliittisia vastustajiaan, demareita myöten. Sellainen vaikutti aivan – fasismilta.

Presidentti Urho Kekkonen siteerasi uudenvuodenpuheessaan 1972 Paavo Haavikkoa. Elettiin hienoa aikaa, jolloin poliitikot seurasivat lyriikkaa ja siteerasivat sitä puheissaan.

Kekkonen luki otteen Haavikon runosta:

Fascismi menee hyvin kaupaksi maailmassa. Sitä myydään nyt hyvin.

Vuonna 1972 oli kyllä mahdotonta nähdä mitään oireita fasismin noususta. Mutta Kekkonen tarkoittikin sitaattinsa tukemaan omaa uudelleenvalintaansa poikkeuslailla. Elettiin muka niin vaarallisia aikoja, ettei vaaleja voinut järjestää.

Kekkonen tuntuu lukeneen runon yksioikoisesti. Kovin hienoa ajatusta siihen ei noin ymmärrettynä sisälly. Mutta Haavikon runoudelle oli ominaista se, että hän usein puhui paradoksein, tarkoitti päinvastaista kuin sanoi. Hän oli kuvien kääntäjä.

Siksi voisi sanoa myös päinvastoin: Fasismin uhka käy hyvin kaupaksi. Sitä myydään nyt hyvin.

Ei, en puhu pojille Haavikosta mitään.

Kysyn, uskovatko he, että fasismi voi vielä nousta, että Auschwitz voi toistua?

"Nää... ei voi", viisitoistavuotias sanoo. "Ei mikään maa voi sulkeutua enää kuten Saksa."

"Voi, mutta en usko", sanoo 13-vuotias. "Ei ainakaan kymmenen vuoden sisällä."

Hänen maailmassaan kymmenen vuotta on ikuisuus.

Poikani selvisivät Auschwitzista ilman näkyviä traumoja. Kotona Suomessa 15-vuotias jatkoi virtuaalista kaupunkisotaa, vaani arabikorttelin kujilla pyssy tanassa terroristeja ja jakoi mikrofoniin käskyjä nettikavereille. Kolmetoistavuotias varasti virtuaalisesti autoja Los Angelesin kaduilla ja kuunteli kuulokkeillaan gangstarappia, jossa poliisit saavat kyytiä.

Mutta kymmenvuotias laati luokalleen Auschwitz-esitelmää. Esityksessään hän aikoi näyttää kännykällä ottamiaan kuvia.

"Me opettajan kanssa varoitetaan sitten, jos on jotain herkempiä."

http://www.hs.fi/kuukausiliite/a1454556866701

[rölli2]

taattua hesaria. fasismi on jo ihan nurkan takana. otetaan neljä miljoonaa irakilaista ja afrikkalaista tänne niin estetään fasismin nousu, häh

[Skeptikko]

Fasismia tulee nyt joka tuutista, joten kolme väkivaltaviihteen veteraania vietiin katsomaan, mihin ihan oikea fasismi johtaa.

Saisi vähän pohtia myös sitä, että mihin tämä nykyinen rajat auki -hurmohenkisyys ja reaalitodellisuudesta varoittavien realistien vaientaminen johtaa. Natsi-Saksassa hyvin suuri osa väestä vain seurasi ylhäältä tulevia käskyjä ja ylipäätään vain pieni osa väestöstä ylipäätään oli hävittämässä aktiivisesti juutalaisia, romaneita, homoja tms, mutta silti tuho oli valtaisaa. Nyt samanlaiset ideologiaa ja ylhäältä tulevia kyseenalaistamattomia käskyjä seuraavat hörhöt ovat johtamassa yhteiskuntaan, jossa ihmisoikeuksille ja esimerkiksi homojen ja oikeuksille ja turvallisuudelle saadaan tällä linjalla pidemmän päälle heittää hyvästi ja vastassa voi olla myös sotia. Samoin juutalaisten asema alkaa vähitellen muuttua tukalammaksi. Kiitos aivan hirveästi tulevaisuutemme tuhoamisesta.

[Lahti-Saloranta]

Seuraava opintomatka kannattaisi tehdä New Yorkiin katsomaan WTC muistomerkkiä. Näkisi lapset mitä muutama maahanmuuttaja saa aikaan uskonsa johdattamana. Muistuttaisi iskä vielä lapsiaan että viime vuonna meille tuli reilu 30.000 oikeauskoista maahanmuuttajaa.

[Tabula Rasa]

Jeps. Vedetään yhtäläisyysviivat fasismin, natsismin ja nationalismin väliin. Sitä kuuluisaa hesarin rehellisyyttä. Kansallisen edun ajaminen ei edelleenkään tarkoita keskitysleirejä. Kuitenkin sitä valhetta tuputetaan kymmenvuotiaille lapsille. Sairasta touhua. Lisäksi natsisaksakaan ei ollut suljettu laillisin paperein matkustavilta ennen sotaa ja sota-aikanahan jokainen maa ampui ensin, kysyi sitten rajaa luvattomasti ylittäviltä.

Natsit nousivat valtaan nimenomaan 30 % työttömyyden takia. Sama homma neukuilla. Työllisyyspolitiikka on tehokkain keino torjua ääriryhmien kannatuksen kasvua. Jos ihmiset voivat elättää itsensä ja läheisensä ei heillä ole mitään mielenkiintoa osallistua äärityhmien kokoontumisajoihin. Silloin nämä asioiden huonosta hoidosta tyytymättömien protestiliikkeet kaatuvat alkuunsa.

[Shemeikka]

Itärajan takana olisi ollut turistikohteeksi NLVD/KGBn vankiloita ja joukkohautoja joihin suomalaisiakin on ammuttu, mutta eipä kelvannut; piti viedä lapset Keski-Euroopan keskitysleiriä katsomaan. Muistini mukaan Stalin teloitutti 30-luvulla parituhatta suomalaista ja natsien leireillä kuoli seitsemän suomalaista.

[Alapo]

Olis varmaan isän kannattanu olla rehellinen ja kertoa ketkä tällä vuosituhannella juutalaisia kiusaavat. Tosin, se saattaisi tuhota monikulttuurisen unelman.

[JohanNyt]

Ilkka Malmbergin jutut olivat kauttaaltaan yhtä hölmöjä. Pilasivat täysin viimeisimmän kk-liitteen eikä niissä ollut edes mitään pointtia. Ihmettelen.

Miksi muuten natsien ts. saksalaisten ihan perustellun moittimisen yhteydessä ei koskaan huomioida keski- ja etelä-eurooppalaisten yli tuhatvuotista, uskontoon nojaavaa antisemitismin perinnettä?

[Toni R Jyväskylästä]

No veiväthän jotkut suvakit vauvojaan vokkeihin tutustumaan yli-ihmisiin, ennnen kuin toiminta kiellettiin tautejen takia. Suvakit ovat tehneet jälkeenjääneisyydestä hyveen.

[Tabula Rasa]

Nykyajan ubermench opastaa meitä ali-ihmisiä.

[JulmaJuha]

Tästä aasinsiltaa siihen, että miten tuo suvaitsevainen Teivo Teivainen hiljattain selitti kansalle miksi jokaisen on oltava "suvakki". Häs siis vastasi tässä kysymykseen, että miksi "suvakit" eivät suostu edes keskustelemaan maahanmuuton rajoittamisesta tjms asioista maahanmuuttokriittisten kanssa.

Selitys oli tämä:
"Natsit halusivat tappaa kaikki juutalaiset ja hyvät ihmiset halusivat, että  kaikki saavat elää. Minkälainen olisi ollut kompromissi? Puolet tapetaan?"

[Vaniljaihminen]

Jos mä nyt omalta osaltani kiinnittäisinkin huomioni sotapeleihin ja väkivaltaviihteeseen. On niitä tullut itsekin harrastettuna, varsinkin lapsena ja teininä, ja nyt vanhana suorastaan hävettää että tuli oltua "sotahullu". Kerran eräs sotaveteraani tuli meille sanomaan "älkää pojat leikkikö sotaa" ja vasta nyt ymmärrän mitä se veteraani tarkoitti. Silloin veteraanin huomautusta lähinnä ihmetteli, että eikö tämä pidäkään hyvänä asiana sitä että ollaan näin "isänmaallisia".

Mä en osta kersoilleni leikkipyssyjä, jalkapallon ostan mieluummin ja sodan sijaan opetan urheilua. Sodasta saa olla kiinnostunut, saa tehdä pienoismalleja enkä suoraan kiellä sota-aiheisia leikkejäkään, mutta haluaisin sotaan liittyvän asian tulevan tietokirjallisuuden enkä viihteen muodossa. Semmoinen lahtaaminen, ramboilu ja väkivallan ihannointi, sitä en suvaitse. Ehkä sanon jotenkin vaikka että sodassa on pyydettävä anteeksi niiltä ketä on joutunut vahingoittamaan, tai että sota on hyväksyttävä vain silloin kun sillä estetään vieläkin suurempi vahinko.

[Micke90]

taattua hesaria. fasismi on jo ihan nurkan takana. otetaan neljä miljoonaa irakilaista ja afrikkalaista tänne niin estetään fasismin nousu, häh

Tai ehkä sittenkin mahdollistetaan fasismin nousu.

[Tabula Rasa]

Antaa lasten leikkiä. Ei ne sotaleikit ole käsittääkseni olleet ongelma sivu koko ihmiskunnan historian. Kepeillä on miekkailtu ties mistä asti. Lapsille sota on leikkiä siinä missä mikä muu hyvänsä. Lapsi joka leikkii on terve. Lasten leikkiin hysteerisesti puuttuminen taas kertoo enemmän puuttujasta. Tai enemmänkin puuttuvasta. Aikuinen ymmärtää että sota on mitä raadollisinta toimintaa ja erittäin harva näkee siinä mitään ihailtavaa. Lapsi kasvaa omaan tahtiinsa. Ja onhan meillä näitä ikuisia lapsia kuin suvakkien kanssa jutellessa on erittäin hyvin tullut selväksi. Se sitten kuuluisivatko nuo lapsia oman poliittisen onanointinsa tueksi raahaavat holhouksen alaisiksi onkin sitten jo ihan toinen keskustelu.

[Pöllämystynyt]

Kekitysleiri on todella outo paikka opettaa fasismin historiaa, sillä keskitysleiriä eivät pyörittäneet fasistit vaan natsit. Lapsiraukoille syötettiin tahallisen harhaanjohtavaa termipuuroa. Fasistithan eivät edes olleet erityisen juutalaisvastaisia aatteellisista syistä, vaikka Mussolini omaksuikin jonkin verran juutalaisvastaisia käytäntöjä miellyttääkseen Hitleriä ja natseja. Missään vaiheessa natsit eivät kuitenkaan ryhtyneet fasisteiksi eivätkä fasistit natseiksi. Saksan ja Italian valtionaatteet eivät läheisesti muistuttaneet toisiaan, vaikka maat olivatkin liittolaisia. Fasismi muistutti enemmän Japanin imperialistista monarkiaa ja sen puolesta kiihkoilua, kuin natsismia. Natsismi taas sosialistisena diktatuurina muistutti enemmän kommunismia kuin fasismia.

Lisäksi, kuten ketjussa on jo huomattu, nykyajan suosituista aatteista natsismia muistuttaa eniten monikultturismi. Euroopan laajuisen suurvallan valtionaatteena monikultturismi, kuten edeltäjänsä natsismikaan, ei ole tyytyväinen siihen, millaisia ihmiset ja kansat luonnostaan ovat, ja pyrkii näitä jalostamaan paremmilla vaikutteilla ja massiivisilla väestönsiirroilla - vaikka väkisin ja demokraattisen päätöksenteon sivuuttaen. Niin natsismissa kuin monikultturismissakin maahantunkeutujien tulilinjalle joutuvat ensin homot ja juutalaiset, ja sitten Itä-Euroopan alkuperäiskansat kokonaisuudessaan.

[-PPT-]

Liian pitkä juttu ollakseen sisällöltään ennalta-arvattavissa. Puoleenväliin asti jaksoin lukea.

[l'uomo normale]

Liian pitkä juttu ollakseen sisällöltään ennalta-arvattavissa. Puoleenväliin asti jaksoin lukea.

Mikään uusi ja omaperäinen keksintö nuorison vieminen keskitysleiriin ja siltojen rakentaminen niiden kauhuista omaan agendaan ei ole.

[JoS]

Kierroksen lopuksi oppaamme Lukasz puhuu meille lyhyesti – sama mies, jonka kanssa olin ennen matkaa viestinvaihdossa. Lukasz kertoo, että hänen isoisänsä isä oli Auschwitzin ensimmäisiä vankeja. Hänet siirrettiin Mauthausenin keskitysleirille, ja siksi hän selvisi. Siksi Lukasz on olemassa.

Lopuksi hän siteeraa natsien metsästäjää Simon Wiesenthalia: Oppikaa meidän tragediastamme, muuten se tapahtuu teille.

Tämä selvä, olen oppaan kanssa ihan samaa mieltä, heidän tragediastaan pitää oppia, ei pidä olla lampaita.

Kotona Suomessa 15-vuotias jatkoi virtuaalista kaupunkisotaa, vaani arabikorttelin kujilla pyssy tanassa terroristeja ja jakoi mikrofoniin käskyjä nettikavereille. Kolmetoistavuotias varasti virtuaalisesti autoja Los Angelesin kaduilla ja kuunteli kuulokkeillaan gangstarappia, jossa poliisit saavat kyytiä.

En ole niin paljon gameri että tunnistaisin 15v pelaaman pelin mutta tuo 13v peli lienee jokin GTA sarjan peleistä, jotka kaikki ovat k-18. Lastensuojeluilmoituksen paikka?

[Peltipaita]

Tuo äärimmäinen pahuus joksi natsiaatetta kokoajan rummutetaan on se mitä en ymmärrä. Natsit tappoivat paljon joo, kun oli iso koneisto sitä tekemässä. Yksittäinen pahantekijä on kuitenkin ihan yhtä paha kuin isompikin. Oliko Pol Pot puolta vähemmän paha kuin Hitler jos tappoi puolet vähemmän? Yhden ihmisen tappanut, sehän ei ole suvakkien pahuusmittarilla oikein mitään. Oikeastaan kiltti.

[Roope]

Ilkka Malmbergin jutut olivat kauttaaltaan yhtä hölmöjä. Pilasivat täysin viimeisimmän kk-liitteen eikä niissä ollut edes mitään pointtia. Ihmettelen.

Siinä oli ihan hyviä oivalluksia. Minusta kirjoittaja osoitti huumorintajua esittäessään itsensä tarinassa naurettavassa valossa, poikiinsa nähden vanhana ja tylsänä pappana, joka horisee joistain sadan vuoden takaisista vanhusten jutuista.

Kuten perheen juttelusta kävi ilmi, lähinnä tietsikkapeleistä kiinnostuneet lapsetkin ovat omaksuneet jostain, luultavasti opettajiltaan, tietyt stereotypiat natseista, fasismista ja perussuomalaisista.

[Tavan]

Natsi-Saksahan ei sulkeutunut, vaan päinvastoin pyrki uudeksi Eurooppalaisen sivistyksen hermokeskukseksi. Perustivat kansainvälisiä järjestöjä esimerkiksi taide- ja kirjallisuus elämän tiimoille. Suomikin oli siinä toiminnassa messissä.

Hitler ei myöskään etukäteen piiloitellut tavoitteitaan, vaan mm. kirjoitti niistä kirjan ja istui vankilassa väkivaltaisen vallankumouksen yrityksestä. Kyllä väki kokolailla tiesi mitä miestä äänesti. Antisemitistisiä tavoitteita ei sitä paitsi ollut tarpeen erityisemmin kätkeä, koska juutalaisvastaisuus ei ollut joku hänen tai natsien erityinen uniikki perversio. Juutalaisia inhottiin laajalti niin Saksassa kuin ylipäätään Lännessä.

[ISO]

Miksei isä vienyt poikiaan venäjälle seuraamaan isä-aurinkoisen edesottamuksia, tai kiinaan maon toilailuja, tai vaikkapa ranskaan, josta juutalaiset pakenee henkensä edestä kun musulmaanikot ahdistelee ja uhkailee.

Tai kölniin, jossa vietettiin monikulttuurisuus-juhlaa uutena vuotena.

[Tabula Rasa]

Tuo äärimmäinen pahuus joksi natsiaatetta kokoajan rummutetaan on se mitä en ymmärrä. Natsit tappoivat paljon joo, kun oli iso koneisto sitä tekemässä. Yksittäinen pahantekijä on kuitenkin ihan yhtä paha kuin isompikin. Oliko Pol Pot puolta vähemmän paha kuin Hitler jos tappoi puolet vähemmän? Yhden ihmisen tappanut, sehän ei ole suvakkien pahuusmittarilla oikein mitään. Oikeastaan kiltti.

Perus voittajavaltojen syyllisen demonisointia. Hävinnyttä oli helppo syyttää poliittisesti suunnilleen kaikesta pahasta. Etenkin kun sitä oikeaa syytäkin on. Oikeastaan natsisaksa on rinta rinnan samassa rivissä neukkuvenäjän ja muiden kansansiirtoja harrastaneiden diktatuurien kanssa. Kaikki ovat tasaisesti samaa paskaa väristä riippumatta.

[-PPT-]

Jos Stalin ei olisi ollut sodan voittajien puolella niin kansallis-sosialistista puoluetta tuskin kukaan kutsuisi äärioikeistolaiseksi.

[Bonus pater familias]

Pääasiassa huomioni kiinnittyi huonokäytöksisiin ja flegmaattisiin poikiin. Lepsun kasvatuksen tulosta.

En nyt ihan ymmärtänyt tarinan opetusta. Miten natsien tuhoamisleirit liittyy Suomeen kohdistuvaan matuvyöryyn? Saksalaiset olivat Puolassa valloittajia ja perustivat sinne tuhoamisleirejä - pitääkö meidän nyt siis pelätä, että maahantunkeutujat alkavat rakentaa Suomeen tuhoamisleirejä ja työntävät meidät uuniin? Sitä suuremmalla syyllä kannattaa siis vastustaa invaasiota.

Mutta hyvin oli poikiin propagandan mukainen virallinen totuus imeytynyt.

[Parsifal]

"Vahinkoa tulee silloin, jos moraalinen ajattelu laiminlyödään. Eichmann ei ollut ihmishirviö. Vastuussa ovat tavalliset ihmiset, jotka eivät välitä, mitä heidän lähellään tapahtuu."

Niinpä niin, niinpä niin... seuraamuksilla ei ole väliä, kunhan vain monikulttuurinen unelma toteutuu, vai kuinka?

[Jaska Pankkaaja]

Poikien törkeäkäytöksisyys ja apaattisuus käyvät hyvin ilmi jutusta. Toisaalta mitä muutakaan voi odottaa kun iskä sepustaa elannokseen punapaskaa "pravdaan" ja antaa poikien pelata, arvattavasti vuorokaudet läpeensä, K-18 pelejä? Lastensuojeluilmoitus olisi kyllä hauska ylläri vaikkei oikeamielisen kohdalla mihinkään johdakaan.

[Kallan]

Ensi keväänähän isä vie Hyvänä Ihmisenä kolme poikaansa Tornion rajalle ensi keväänä ja sitten käyvät vastaanottokeskuksissa ja puhuu Auschwitzista edelleen.

Se olisi näkemisen arvoista kärsisivätkö pojat enää sen jälkeen tästä white guilt -indoktrinaatiosta...

Ja ei, nyt en kannata mitään uuninluukkujen kolisteluja niin pullanpaistamisen suhteen pakolaisille enkä myöskään kansanmurhaa. Ettäs kehtaattekin. Paras tapa välttää uuden natsi-Saksan nousu on lopettaa monikulttuuri alkuunsa ja heivata nämä maahantunkeutujat ja muut tällaiset turvapaikkakeinottelijat ulos maasta ennen kuin mahdollinen uusi Aatu 2.0 tekee sen itse ja paljon rumemmilla keinoilla. Nyt tämä uusi rodunjalostus-ideologia nimeltä monikulttuuri voidaan Suomen osalta lopettaa vielä jokseenkin onnellisesti...

[far angst]

Miksei isä vienyt poikiaan venäjälle seuraamaan isä-aurinkoisen edesottamuksia, tai kiinaan maon toilailuja, tai vaikkapa ranskaan, josta juutalaiset pakenee henkensä edestä kun musulmaanikot ahdistelee ja uhkailee.

Tai kölniin, jossa vietettiin monikulttuurisuus-juhlaa uutena vuotena.

Luultavasti siksi, että on Agendan mukaista esittää asiasta vain Agendaa tukevat puolet.  Ja siksi, että tuollainen pyhiinvaellus on suvakkien Iso Hajj ja siitä saa Suvakkipisteitä, kehuja kavereilta ja saattaa päästä työtä ja yt-neuvotteluja pakoon Isoon Pahaan.  Varsinkin, kun raahaa kersat mukaan aivopesumatkalle ja muistaa saarnata koko reissun ajan ja aivan erikseen alleviivaa matkaraportissa jatkuvaa Oikeaan Asiaan johdattavaa propagandaa kakruille.

Tuollainen juttu vanhurskaine suvakkikliseineen on vaalisaarna pääsemiseksi YLEn makeaan leipään kiinni, jota ei ole syömän otsasi hiessä.

Tuolla tavalla aivopestyt kakarat ovat oleva Uuden Uljaan Umman tahdottomia, alistuneita dhimmejä.  Onnea vain kasvattajalle.

[Rubiikinkuutio]

Saksan ja Italian valtionaatteet eivät läheisesti muistuttaneet toisiaan, vaikka maat olivatkin liittolaisia.

Lähinnä Mussolini kopioi hienoja natsien paraateja ja armeijallinen ulkokuva yhdisti. Ulkokuorihan tunnetusti riittää useimmille todisteeksi samanlaisuudesta.