News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Paavo Väyrynen, elämä ja teot.

Started by Artisti, 04.02.2016, 14:29:27

Previous topic - Next topic

Akseli Erkkilä

Itse alan olla sitä mieltä, että Paavo Väyrynen on parasta, mihin tässä tilanteessa voi laskea. Valtiomiestason kaveri irtisanoutuu suuresta puolueesta (tai sen toiminnasta) ja alkaa touhuta omaa puoluettaan. Ei tämän suurempaa epäluottamuslausetta puoluepolitiikalle voi antaa.

Olen Väyryselle toimittanut kaiketi kolmattakymmentä kannattajakorttia, muutamia on lisää ja aion kerätä niitä vielä.

Alaric

Ihan näin sivustahuutelijana sanoisin, että hieman mietityttää tuossa Faidrosin linkissä oleva maininta siitä, että Väyrysen puolue keskittyy vain valtakunnallisiin vaaleihin ja niistä tärkeimmät ovat presidentinvaalit vuonna 2018.

Ettei tämä puolueviritys nyt sitten kuitenkin olisi vain Paavon viimeinen yritys presidentiksi, kun kepun kautta tilaisuutta tuskin enää tulee ja erillinen valitsijayhdistyskin olisi vaatinut sen 20 000 nimeä. Just sayin'...
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

l'uomo normale

Quote from: Alaric on 10.09.2016, 18:24:02

Joutaisihan tuon presidentinviran jo lakkauttaa tai yhdistää Eduskunnan puhemiehen virkaan, tai antaa EU:n komissiolle valta nimittää Suomen presidentti. :) Äänestän Paavoa tasavallan presidentiksi, jos mahdollista; jos kannattajakortin kerääjän näen, täytän ja allekirjoitan sellaisen. Ainakaan Paavo ei ole ex-hoitojaan käräjille haastanut.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Uuno Nuivanen

Äänestän kepua vasta kun Antti Kaikkonen on ehdolla presidentiksi. Tulkoon harmageddon!   :-\

Micke90

#845
Quote from: Uuno Nuivanen on 10.09.2016, 19:00:32
Äänestän kepua vasta kun Antti Kaikkonen on ehdolla presidentiksi. Tulkoon harmageddon!   :-\

Antti Kaikkonen? Mitä hyvää hänessä on?  :facepalm:

Halla-aho olisi hyvä seuraaja Niinistölle.

Akseli Erkkilä

Quote from: Alaric on 10.09.2016, 18:24:02
Ihan näin sivustahuutelijana sanoisin, että hieman mietityttää tuossa Faidrosin linkissä oleva maininta siitä, että Väyrysen puolue keskittyy vain valtakunnallisiin vaaleihin ja niistä tärkeimmät ovat presidentinvaalit vuonna 2018.

Ettei tämä puolueviritys nyt sitten kuitenkin olisi vain Paavon viimeinen yritys presidentiksi, kun kepun kautta tilaisuutta tuskin enää tulee ja erillinen valitsijayhdistyskin olisi vaatinut sen 20 000 nimeä. Just sayin'...

Presidentinvaaleihin voi ehdokkaita asettaa vain edellisissä eduskuntavaaleissa kansanedustajia läpi saanut puolue, tai  20 000 nimeä kasaan haalinut kannatusyhdistys.

Eiköhän tämä ole Väyrysen "viimeinen taisto" kaikkea sitä vastaan mitä hän on vastustanut, eli atlantismia, brysselismiä, kaupungistamista ym. Olen ihan mielelläni mukana pienellä panoksellani tässä maalaisten siilipuolustuksessa.

Alaric

Quote from: Akseli Erkkilä on 10.09.2016, 19:31:45
Quote from: Alaric on 10.09.2016, 18:24:02
Ihan näin sivustahuutelijana sanoisin, että hieman mietityttää tuossa Faidrosin linkissä oleva maininta siitä, että Väyrysen puolue keskittyy vain valtakunnallisiin vaaleihin ja niistä tärkeimmät ovat presidentinvaalit vuonna 2018.

Ettei tämä puolueviritys nyt sitten kuitenkin olisi vain Paavon viimeinen yritys presidentiksi, kun kepun kautta tilaisuutta tuskin enää tulee ja erillinen valitsijayhdistyskin olisi vaatinut sen 20 000 nimeä. Just sayin'...

Presidentinvaaleihin voi ehdokkaita asettaa vain edellisissä eduskuntavaaleissa kansanedustajia läpi saanut puolue
, tai  20 000 nimeä kasaan haalinut kannatusyhdistys.

Eiköhän tämä ole Väyrysen "viimeinen taisto" kaikkea sitä vastaan mitä hän on vastustanut, eli atlantismia, brysselismiä, kaupungistamista ym. Olen ihan mielelläni mukana pienellä panoksellani tässä maalaisten siilipuolustuksessa.

Hyvä korjaus, olin väärässä. Muistin nimittäin, että pelkkä puolueen olemassaolo riittää tai toisena vaihtoehtona sitten tuo valitsijayhdistys.
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

Rubiikinkuutio

Quote from: Alaric on 10.09.2016, 18:24:02

Ettei tämä puolueviritys nyt sitten kuitenkin olisi vain Paavon viimeinen yritys presidentiksi, kun kepun kautta tilaisuutta tuskin enää tulee ja erillinen valitsijayhdistyskin olisi vaatinut sen 20 000 nimeä. Just sayin'...

Vaikka Väyrynen onkin kuuloisa "mielipiteidensä muuttamisesta", niin olettaisin että hän on tässä tosissaan:
Väyrynen ei lähde presidenttikisaan: "Kannatan Sauli Niinistön jatkoa"
http://www.hs.fi/kotimaa/a1458272466089

Huomion arvoista toki on, että ei kannata Matti Vanhasta presidentiksi.
"Sananvapaus ei ole lupa loukata tai olla eri mieltä."

Micke90

#849
Olen alusta saakka pitänyt Paten puoluetta pelkkänä vitsinä. Minulle riittää, että Persujen uusi puheenjohtaja tekee EU:sta vaaliteeman.

Akseli Erkkilä

Quote from: Micke90 on 10.09.2016, 19:58:07
Olen alusta saakka pitänyt Paten puoluetta pelkkänä vitsinä. Minulla riittää, että Persujen uusi puheenjohtaja tekee EU:sta vaaliteeman.

Persujen uusi puheenjohtaja ei voi olla mitään muuta kuin Soinin vasalli, koska Soini kavereineen istuu puolueiden rahojen päällä säätiön hallituksessa, ja puolue taas on vuokralla säätiön tiloissa.

Sitä paitsi, Paavo seitsemänkymppisenä ukkona kiertää ympäri maata puhumassa EU:ta vastaan, toisin kuin me täällä. Kunnioitan.

Vredesbyrd

Väyrysen henkilökulttipuolueen ongelmat:
1. Se kannattaa ainoastaan euroeroa, kun pitää kannattaa tässä tilanteessa EU-eroa eurosta lähtemisen lisäksi,
2. Risto A:n analyysin mukaan tämä on puolue poliitikoille, Paremmille Kansalaisille(EU on suuri lihapata ko. ihmiskunnalle),
3. Ei analyysia monikulttuurihulluudesta.

Soros Leaks paljasti Väyrysen hyväksi yhteistyökumppaniksi. Riittämätön silppuratkaisua huonossa paketissa tarjoava "kansalaispuolue" on juuri tällainen, jolla saa sekavasti mediahuomion oppositioajatuksille, jotka sitten imeytyvät yhden tunnetun kelmin kautta viemäriin. Väyrynen kannattaa euroeroa samanlaisena tiedonantona kuin oli euroon liittyminen aikoinaan, mutta ei Väyrysestä yksinään ole hallitusta muodostamaan. Onko tässä puolueyritelmässä aitoa paloa vai onko tämä vain kosto cityliberaalien kepun valtaamisesta Paavon kultaisen 80-luvun jälkeen? Onko tässä muita jäseniä kuin Paavo ja Profeetta Piho?
Psykoanalyyttisessä näkökulmassa aikuinen on ihminen, jolle ei tarvitse valehdella. Aikuinen kestää, jos hänelle sanotaan, miten asia on.

Emo

#852
Quote from: Vredesbyrd on 17.09.2016, 14:39:34
Soros Leaks paljasti Väyrysen hyväksi yhteistyökumppaniksi.

Itseasiassa ei paljastanut mitään, vaan näin juttu meni:

http://hommaforum.org/index.php/topic,110716.msg2375401.html#msg2375401

QuoteGeorge Soroksen Open Society on luokitellut uskolliset europarlamentaarikot ja Paavo Väyrystä pidetään todistettuna tai todennäköisenä liittolaisena, jota on syytä lähestyä Venäjään liittyvissä asioissa, joissa tehtävissä häntä pidetään uskottavana.

Näiden suomalaisten nimien esiintyminen George Soroksen yhteisön dokumentissa ei tarkoita, että George Soros olisi suoranaisesti ostanut heidät kaikki tarpeisiinsa, mutta heidät koetaan – "todistetusti tai todennäköisesti" – Soroksen oman yhteisön arvion mukaan uskottaviksi henkilöiksi tukemaan George Soroksen politiikkaa nimetyillä alueilla.

Soroksen yhteisö määrittelee Heidi Hautalan intressien kohteeksi Etelä-Kaukasian. Sirpa Pietikäinen on LGBT-seksiasioilla Brysselissä. Olli Rehn on liittovaltion asialla ja amerikkalaisen TTIP:n asialla.

Tuosta on siis pitkä matka mihinkään "paljastuksiin", jos Väyrystä  pidetään Venäjän asioiden tuntijana.

Vredesbyrd

Väyrynen on luja asiantuntija venäjänkaupan suhteen, siitä ei ole epäilystäkään. Joka tapauksessa tämän Kansalaispuolue on kelvoton sen liian matalien tavoitteiden, tavoitellun jäsenmateriaalipohjan ja monikulttuurisuuden kannalta mitäänsanomattomuuden vuoksi. Kuka tahtoo lähteä Paavon pompoteltavaksi? Siinä on politiikan Örkki numero yksi.
Psykoanalyyttisessä näkökulmassa aikuinen on ihminen, jolle ei tarvitse valehdella. Aikuinen kestää, jos hänelle sanotaan, miten asia on.

Tabula Rasa

Quote from: Akseli Erkkilä on 11.09.2016, 21:18:53
Quote from: Micke90 on 10.09.2016, 19:58:07
Olen alusta saakka pitänyt Paten puoluetta pelkkänä vitsinä. Minulla riittää, että Persujen uusi puheenjohtaja tekee EU:sta vaaliteeman.

Persujen uusi puheenjohtaja ei voi olla mitään muuta kuin Soinin vasalli, koska Soini kavereineen istuu puolueiden rahojen päällä säätiön hallituksessa, ja puolue taas on vuokralla säätiön tiloissa.

Sitä paitsi, Paavo seitsemänkymppisenä ukkona kiertää ympäri maata puhumassa EU:ta vastaan, toisin kuin me täällä. Kunnioitan.

Hittoako sitä millään tiloilla? Pitäkööt toimistonsa. Voidaan hommata uudet jos nähdään tarpeelliseksi. Eikä liene keinoja joilla laillisesti voisi siirtää puolueen rahat jabban taskuun sen jälkeen kun se potkitaan pihalle. Rahaahan tulee sen jälkeenkin.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

xor_rox

Maahanmuuttopolitiikassa on tehty pahoja virheitä sekä EU:n tasolla että kotimaassa.

QuoteMaahanmuuttopolitiikassa on tehty pahoja virheitä sekä EU:n tasolla että kotimaassa.

Kun maahanmuutto lisääntyi viime vuoden keväällä Välimeren yli ja Balkanin niemimaan kautta, EU:ssa ei tehty aluksi mitään sen hillitsemiseksi.

Omalta osaltani yritin parhaani mukaan vaikuttaa järkevän maahanmuuttopolitiikan toteuttamiseksi sekä EU:n puitteissa että Suomessa. Olen kertonut tästä seikkaperäisesti kirjassani "Eihän tässä näin pitänyt käydä".

Ehdotin viime vuoden keväällä, että Eurooppaan pyrkivät maahanmuuttajat sijoitettaisiin pakolaisleireille, joita perustettaisiin EU:n ulkopuolelle yhteistyössä naapurimaiden ja YK:n pakolaisjärjestön kanssa. Leireillä selvitettäisiin kenellä on oikeus turvapaikkaan. Myönteisen päätöksen saaneita otettaisiin EU-maihin kiintiöpakolaisina.

Ehdotin tätä Euroopan parlamentissa. Esitin pääministeri Juha Sipilälle ja ulkoministeri Timo Soinille, että Suomi ryhtyisi ajamaan tätä linjaa neuvostossa.

Näihin ajatuksiin ei tartuttu. Leirejä ryhdyttiin perustamaan vasta sen jälkeen kun EU-maihin oli tullut yli miljoona maahanmuuttajaa.

Vuosi sitten käynnistyi maahanmuuttajien virta Ruotsin kautta Suomeen. Tähän vaikutti se, että Lähi-itään, Afrikkaan ja Balkanille oli levinnyt tietoa, että Suomi suhtautuu erityisen myönteisesti turvapaikanhakijoihin. Uutisoinnin kärkenä oli pääministerin ilmoitus, että hän antaa oman asuntonsa pakolaisten käyttöön. Lisäksi turvapaikanhakijoille myönnettävät taloudelliset ja muut edut olivat Suomessa huippuluokkaa.

Kun muuttoliike käynnistyi, Suomessa ei tehty mitään sen hillitsemiseksi. Tornioon perustettiin järjestelykeskus, jonka kautta maahanmuuttajia ryhdyttiin ohjaamaan eri puolille maata.

Syyskuun 20. päivänä kirjoitin blogin "Järjestys on palautettava", jossa ehdotin, että Suomen olisi pysäytettävä muuttoliike rajalle. Lähetin blogin tiedoksi pääministeri Sipilälle.

Syyskuun 28. päivänä kirjoitin blogin "Suomen on palautettava rajavalvonta Tornionjoelle". Esitin, että Suomi palauttaisi osittain rajatarkastukset, kuten Saksa ja Itävalta olivat jo tehneet.

Lokakuun 5. kirjoitin Sipilälle viestin:

"Miksi rajatarkastuksia ei palauteta? Miksi muita maita parempia etuja ei heti leikata? Maan kansainvälinen maine ei näistä toimenpiteistä kärsisi. Sen sijaan maineemme kärsii siitä, että ihmiset kokevat tilanteen olevan täysin hallitsematon ja protestoivat."

Sipilä vastasi, että hän selittää työvaliokunnassa. Tähän oli hänen mielestään hyvä syy. Vastausta en saanut, kun en päässyt kokoukseen.

Muuttoliike jatkui voimakkaana siihen saakka, kun Tanskan mitta täyttyi ja se palautti tarkastukset. Ruotsi seurasi perässä.

Jos Suomi olisi palauttanut tarkastukset syyskuun lopulla, Ruotsi ja Tanska olisivat tehneet samoin. Paljolta pahalta olisi vältytty.

Nyt kamppaillaan maahanmuuton aiheuttamien mittavien budjettimenojen kanssa, jotka lisäävät velkaantumista. Suuri huoli on siitä, kuinka maasta saadaan poistetuksi ne, joiden turvapaikkahakemus hylätään.

Virheistä maksetaan kovaa hintaa. Uusia ei pidä tehdä.

Suomen tulee vaikuttaa siihen, että EU:n maahanmuuttopolitiikassa on järkevä linja. Esitykset oman päätösvaltamme siirtämiseksi EU:lle tulee tiukasti torjua.

Finis Finlandiae

Tuollainen kulisseissa tapahtuva peli ja vaikuttaminen on aivan turhaa, koska Paavo on Suomen EU-eliitille näkymätön, passé. Luulisi, että ymmärtäisi itsekin.
PolpoSTASI: "Jos tämä tori olisi tarkoitettu suomalaisille, täällä olisi suomalaisille tarkoitettuja penkkejä. Häivy!"

GER = paskan kemiallinen merkki
Pakkoruotsi = /c:stä!
YLE - powered by 3000+ mokuidioottia.

xor_rox

Quote from: Finis Finlandiae on 18.09.2016, 14:27:52
Tuollainen kulisseissa tapahtuva peli ja vaikuttaminen on aivan turhaa, koska Paavo on Suomen EU-eliitille näkymätön, passé...

Voi olla, mutta ei hän pääministeripuolue keskustan sisällä ole näkymätön ja se tässä tärkeintä on. Toivottavasti PersSoinilaisissa ja kokoomuksessakin nousisi vastaava kapina.

Ajattelija2008

Paavo Väyrysen bloggauksesta saa sen kuvan, että Juha Sipilä toivoi Suomeen laittomien siirtolaisten tulvaa. Sipilä ei tietenkään voinut sanoa Väyryselle, mikä Sipilän todellinen tavoite on.

xor_rox

Quote from: Ajattelija2008 on 18.09.2016, 14:33:48
Paavo Väyrysen bloggauksesta saa sen kuvan, että Juha Sipilä toivoi Suomeen laittomien siirtolaisten tulvaa. Sipilä ei tietenkään voinut sanoa Väyryselle, mikä Sipilän todellinen tavoite on.

Väyrysen viimeisestä kirjasta aukeaa muutenkin sellainen kuva, että keskustan voitettua vaalit Sipilän avustajaryhmä ja lähipiiri valikoitui täysin keskustan liberaalisiivestä ja Sipilästä itsestään tuli näiden sätkynukke ja täysi federalisti. Ennen vaaleja Sipilän kannat olivat monin paikoin yhteneviä Väyrysen kanssa varsinkin, mitä liittovaltiokehitykseen tulee. Ulospäin näyttää siltä, että Olli Rehnillä on paljon suurempi vaikutusvalta asioihin, kuin mitä hänen asemastaan voisi päätellä.

Vredesbyrd

Sipilästä tuskin tuli sätkynukkea vaan hänet otettiin fasadiksi alunperin. Hän naamana on vaan sellainen kasvojenkohotus muille vanhoille ketkuille ja entistä lujemmille EK-kytköksille. Tietysti täydellä eurofederalismilla toisena lankana.
Psykoanalyyttisessä näkökulmassa aikuinen on ihminen, jolle ei tarvitse valehdella. Aikuinen kestää, jos hänelle sanotaan, miten asia on.

Jorma M.

Quote from: Finis Finlandiae on 18.09.2016, 14:27:52
Tuollainen kulisseissa tapahtuva peli ja vaikuttaminen on aivan turhaa, koska Paavo on Suomen EU-eliitille näkymätön, passé. Luulisi, että ymmärtäisi itsekin.

Jos tällainen peli on "aivan turhaa", niin aiotko äänestää kuntavaaleissa persuja? Suomidemokraatteja?
"On käynyt ilmi, että demokratia ja lehdistön vapaus ovat suurimpia niistä tyhjistä korulauseista, jotka milloinkaan ovat ihmismieltä sumentaneet".

Faidros.

Pohjolan Sanomien mukaan Paavo on valinnut puolueensa asiantuntijajäseneksi Akseli Erkkilän, joka on Suomen Sisun jäsen ja Rajat Kiinni-puhuja.
www.akselierkkila.fi
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

pneuma

#863
Quote from: Faidros. on 19.09.2016, 16:44:06
Pohjolan Sanomien mukaan Paavo on valinnut puolueensa asiantuntijajäseneksi Akseli Erkkilän, joka on Suomen Sisun jäsen ja Rajat Kiinni-puhuja.
www.akselierkkila.fi

Yritin selvittää, millainen tämä uusien asiantuntijajäsenten joukko on, joten kokosin listan, jossa mainitaan nuo jäsenet, se missä päin Suomea he vaikuttavat sekä heidän aiempi poliittinen toimintansa (perässä oleva puoluemerkintä voi tarkoittaa sitäkin, että on ollut tuon puolueen listoilla ehdolla eikä tarkoita välttämättä jäsenyyttä), jos onnistuin löytämään siitä jotain tietoa. Kertokaa toki, jos huomaatte virheitä tai osaatte täydentää listaa jollakin tavalla.

Akseli Erkkilä – Lappi (Itsenäisyyspuolue)
Seppo Hauta-aho – Janakkala, Häme (Perussuomalaiset)
Martti Issakainen – Uusimaa (KD)
Urho Kittilä – Pälkäne, Pirkanmaa (Vaihtoehto EU:lle)
Tuula Komsi – Kangasala/Helsinki (Muutos 2011)
Tuulia Laitalainen – Kerava (Keskusta)
Jarmo Nevalainen – Turku (Itsenäisyyspuolue)
Mauri Nygård – Kokkola (Itsenäisyyspuolue)
Aarne Raevaara, kaupunginvaltuutettu – Tampere (Perussuomalaiset)
Jari Roivas, kaupunginvaltuutettu – Mikkeli (Perussuomalaiset)
Tapio Varis, Tampereen yliopiston emeritusprofessori

Yleisvaikutelma ainakin on, että EU-kielteisyys on aika vahvasti edustettuna.
Lista punaisen kortin saaneista nimimerkeistä: mannym

nimierkki

Quote from: nimierkki on 04.02.2016, 17:05:01
En ihmettelisi jos Saarakkala lähtee tähän kelkkaan. Samoin Akseli Erkkilä Siniristeineen sopisi varmaan hyvin tähän mukaan.

Erkkilä sitten lähti tämän junan kyytiin: http://www.aamulehti.fi/kotimaa/paavo-vayrynen-otti-uuden-puolueensa-asiantuntijaksi-suomen-sisun-aktiivin-ja-rajat-kiinni-puhujan/

EDIT: äh, tämä olikin jo täällä.

Akseli Erkkilä

Quote from: nimierkki on 22.09.2016, 17:37:08
Quote from: nimierkki on 04.02.2016, 17:05:01
En ihmettelisi jos Saarakkala lähtee tähän kelkkaan. Samoin Akseli Erkkilä Siniristeineen sopisi varmaan hyvin tähän mukaan.

Erkkilä sitten lähti tämän junan kyytiin: http://www.aamulehti.fi/kotimaa/paavo-vayrynen-otti-uuden-puolueensa-asiantuntijaksi-suomen-sisun-aktiivin-ja-rajat-kiinni-puhujan/

EDIT: äh, tämä olikin jo täällä.

Lappilainen vietti vetää aina Keminmaahan päin.

Riukulehto

Quote from: Akseli Erkkilä on 24.09.2016, 23:53:25
Lappilainen vietti vetää aina Keminmaahan päin.
Vieläkö olet IPUn jäsen?

Edit: Näyttää olevan.
"Sanomattakin on selvää, että Itä-Ukrainassa on vahva venäjänkielinen vähemmistö, kun taas läntisellä puolella on enemmän ukrainalaisia. Yksi osasyy varmasti siihenkin, että tämä kriisi eskaloitui, oli se lainsäädäntö, joka rakennettiin venäjänkielisyyttä vastaan Ukrainassa": Alexander Stubb 11.9.2014

pneuma

Väyrynen esittää melko nuivia lukemia siitä, kuinka paljon Suomen tulisi vastaanottaa pakolaisia:

http://www.paavovayrynen.fi/2016/10/16/suomen-tulisi-alentaa-pakolaiskiintiotaan/

Quote from: Paavo VäyrynenSuomen tulisi alentaa pakolaiskiintiötään

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen sanoi äskettäin, että Suomen tulisi nostaa maahamme otettavien kiintiöpakolaisten määrää. Tämä liittyi siihen ajatukseen, että laiton maahantulo saataisiin  hallintaan ja että pakolaisia otettaisiin suoraan leireiltä.

Mykkänen on oikeassa kun hän esittää maahanmuuton  saamista hallintaan. Itse olen esittänyt tätä keväästä 2015 alkaen.

Ehdotin jo tuolloin, että Pohjois-Afrikkaan ja Balkanin niemimaalle tulisi perustaa yhteistyössä YK:n pakolaisjärjestön ja alueen valtioiden kanssa pakolaisleirejä, joilla Eurooppaan pyrkivien oikeus turvapaikkaan selvitettäisiin. Turvapaikan saaneita otettaisiin EU-maihin kiintiöpakolaisina.

Nyt tällä ajatuksella alkaa olla laajaa kannatusta.Valmistelen parhaillaan sen toteuttamiseen tähtääviä muutosehdotuksia Euroopan parlamentin ulkoasiainvaliokunnassa ja kehitysvaliokunnassa valmisteltavaan mietintöön, joka koskee ulkoasiainhallinnon roolia pakolaisuuden ja muuttoliikkeen hoitamisessa.

Suomen pakolaiskiintiötä ei ole kuitenkaan syytä kasvattaa. Suomen peruskiintiö on ollut 750, mikä on suhteellisesti laskien yksi EU-maiden ja koko maailman suurimmista. Useimmat EU-maat eivät ole vastaanottaneet kiintiöpakolaisia ollenkaan. Suomen suurta kiintiötä perusteltiin aikanaan sillä, että meille tuli suhteellisen vähän turvapaikan hakijoita.

Syyrian tilanteen vuoksi Suomen kiintiö nostettiin tilapäisesti 1050:een. Vaikka Syyrian tilanne on vaikeutunut, kiintiö on palautettu ennalleen. Tämä johtunee siitä, että turvapaikan hakijoita on tullut nyt Suomeenkin hyvin runsaasti. Samasta syystä Tanska on lopettanut kiintiöpakolaisten vastaanottamisen kokonaan.

Suomen ei ole syytä kasvattaa pakolaiskiintiötään. Meillä on hyvät perusteet päinvastoin alentaa kiintiötä, joka on edelleen yksi korkeimmista. Suomi voisi alentaa kiintiönsä esimerkiksi 500:aan. Jos kaikki EU-maat ottaisivat vastaan suhteellisesti laskien yhtä suuren määrän kiintiöpakolaisia, kokonaismäärä nousi noin 50 000:een, mikä riittäisi maahanmuuton saamiseksi hallintaan.

Eli Väyrysen kaavailema "turvapaikanhakijat pakolaisleireille & kiintiöpakolaisia Eurooppaan"-järjestelmä ei tarkoita sitä, että EU:lle tai UNHCR:lle annettaisiin jokin avoin valtakirja täyttää Eurooppa maahanmuuttajilla, joille on löysin kriteerein myönnetty turvapaikka. Sen sijaan maahanmuutto tapahtuisi varsin tiukoissa, jäsenvaltioiden asettamissa rajoissa, jollaiseksi Väyrynen Suomen osalta kaavailee viittäsataa vuodessa. Minun mielestäni tuo on ihan riittävän vähän.

Tämä epäilemättä ketuttaa niitä, jotka haluaisivat puolueen, joka vaatii loppua ihan kaikelle humanitaariselle maahanmuutolle, mutta niin ajatteleville rohkenisin sanoa, että "ota se, ei tuu parempaa diiliä" (https://www.youtube.com/v/IZeTlfDqp-M&start=608&end=647&autoplay=1). (Mites esim. niille Suomidemokraateille kävi?)
Lista punaisen kortin saaneista nimimerkeistä: mannym

Roope

Quote from: pneuma on 17.10.2016, 20:21:16

Ei kukaan ole tarjoamassa Suomelle vain 500:n vuosittain siirrettävän diiliä, eikä ole Väyrysen vallassa sellaista tarjota. EU:n komissio on tehnyt selväksi, että tulijoiden määrälle ei aseteta mitään kattoa, eivätkä jäsenmaat saa itse päättää, kuinka monta kiintiöpakolaista/turvapaikanhakijaa ne ottaisivat vastaan. Komissio esittää Dublin-sopimuksen uudistuksen kautta siirtoihin itse määrittelemiään pakollisia prosenttikiintiöitä ilman minkäänlaista ylärajaa.

Väyrysen mallissa EU hoitaisi keskitetysti jäsenmaiden puolesta turvapaikkahakemusten tutkinnan, joten järjestelmä edellyttäisi jäsenmaiden luopuvan omasta turvapaikkapolitiikasta. Se ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

ikuturso

Quote from: pneuma on 17.10.2016, 20:21:16
Väyrynen esittää melko nuivia lukemia siitä, kuinka paljon Suomen tulisi vastaanottaa pakolaisia:

Hetken mietin, että Väyrynen on suosiostaan huolimatta niin vihattu poliitikko, että maahanmuuttopolitiikalle tekisi hyvää, jos Paavo olisi 110%:nen mokuttaja. Paavon naamalla televisiossa vakuuttelu, kuinka turvikset ovat kultamunia ja odottavat kuoriutumistaan, tai että turvapaikanhakija maksaa veroina kulunsa monisatakertaisesti lähivuosina, tai että suomalainen geeniperimä tarvitsee uusia vaikutteita.... Ja kas. Suomessa ei olisi yhtään turviksia, kun kukaan ei uskoisi Paavoa ja tekisi kaiken päinvastoin kuin mitä hän ehdottaa...

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-