News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2016-01-30: Tutkija raiskausepäilyistä: Kaikki eivät käsitä rikoksen vakavuutta

Started by Toni R Jyväskylästä, 30.01.2016, 12:48:27

Previous topic - Next topic

JT

Suomalaisilla on tapana naureskella monikulttuurisessa Amerikassa kylteille, joissa ilmoitetaan erikseen mitä esimerkiksi puistoissa ei saa tehdä. En kuitenkaan ole nähnyt tai kuullut edes USA:ssa opastuksesta, jossa erikseen kerrottaisiin, että vapaana tai yksin kulkeviin naisiin ei saa kajota.

Meille on nyt tullut (entisten lisäksi) 32 000 tyyppiä, joiden rinnalla komediahahmo Borat on huomaavainen kosmopoliitti.

Luulevatko sisäministeriö ja Migri ihan oikeasti, että Suomeen onnea onkimaan saapuneet iPhone-miehet eivät tietäisi ennestään näitä asioita? Kyllä he tietävät.

Nämä poliisin ohjeet on oikeasti tehty Suomen medialle, jotta se kertoisi kansalle, että kaikenlaista fiksua ja viisasta on puuhailtu tulijoiden kotouttamisen edistämiseksi. Että homma on hanskassa.
Yhä harvempi uskoo sitä, tosin.
Kun hollitupalaiset päästää salin puolelle, ne eivät siitä hienostu, vaan muuttavat salin hollituvaksi.
-Kari Suomalainen

Ei ehkä ole liioiteltua sanoa, että turvapaikanhakijat ovat parasta, mitä Suomelle on tapahtunut sataan vuoteen.
- Mirja Niemitalo ("Hyvyyden aalto pyyhkäisi yli Suomen", Kaleva, 2.10.2015)

Sibis

Quote from: Eino P. Keravalta on 30.01.2016, 14:49:01
Kaikki eivät käsitä sen rikoksen vakavuutta, että tuollaisia ihmisiä päästetään Suomeen.

Soon yksinkertaisesti siinä. Piste!
Sanoma Oy:n mainos, jossa yhtiö kertoi: Kutsumuksemme on luoda uusi parempi maailma.

Sibis

Ns tutkijalle: "Lisäksi turvapaikanhakijoille on räätälöity tasa-arvoa, seksuaaliterveyttä ja seksuaalioikeuksia käsittelevä mobiilisovellus."

Onko myös räätälöity puukkojen/teräaseiden käyttö ihmisiin?
Olemme lukeneet mediaa joissa käsitelty Suomen lain vastaista teräaseiden käyttöä.
Sanoma Oy:n mainos, jossa yhtiö kertoi: Kutsumuksemme on luoda uusi parempi maailma.

Juhani Harju

Quote from: Kuli on 30.01.2016, 13:04:40
Eiköhän kysymys ole alkuun jo siitä, että ne eivät edes tajua tekevänsä rikosta.

Otan paljon tästä paskasta omaan piikkiini. Jos olisin aktivoitunut toimimaan kummina sotalapsille ja kertomaan heille miten ihmisten
kuuluu elää keskenään, tämäkin olisi estetty. Olisi pitänyt vaan kuunnella Petteriä.

Finka

QuoteDahlgrenin mukaan myös valtaväestöä tulisi valistaa siitä, että muissa maissa on erilaisia käsityksiä sukupuolten välisistä suhteista, ja siitä millainen käytös naisia kohtaan on sopivaa.

– Ei pidä olla naiivi ja ajatella, että kaikki ihmiset ovat samanlaisia. En tarkoita sitä, että meidän yhteiskuntaamme pitäisi alkaa muuttaa, vaan olisi hyvä olla tietoinen siitä, että kaikenlaisia ajatustapoja löytyy.

Miten se, että valtaväestö tiedostaa erilaiset seksuaalikäsitykset, ehkäisee raiskauksia ja pahoinpitelyjä?

No joo, ehkä se että tietää pusikkoon kiskovan mieshenkilön voivan raiskaamisen lisäksi myös tappaa ilman suurempaa syytä, pistää joko tappelemaan kunnolla vastaan tai leikkimään kuollutta.
"On helppoa olla silmiinpistävän 'myötätuntoinen', jos muut pakotetaan maksamaan kustannukset."-Murray Rothbard

Mohammed Al-gazzaz: "Iraqis and Finns have never met in thoughts, culture and religions. There is huge gap between them and it will never go away. I'm talking in general ofcourse there is exception" -FB:RHC

Saturoitunut

Quote from: Mursu on 30.01.2016, 14:33:46
Vasemmistolaiset aina selittävät kaikki konfliktit ja pahuudet väärinkäsityksillä. Heillä on ajatus, että jos vain tietoa ja koulutusta lisätään, niin ongelmat ratkeavat. Tuo facebook kaveriksi kysyjän toimittaa voi paremmin selittää tyhmyydellä. Rikolliset eivät ole kaikkein fiksuimpia.

Minun silmiini pisti vähättelevä toteamus: "Afganistanissa on sellainen hirvittävä käytäntö, että jos tyttö tulee raiskatuksi, se voidaan sovittaa sillä, että raiskaaja menee naimisiin tytön kanssa. "

Nainen tulee raiskatuksi? Siis ihan noin vain tulee, ei niin, että mies raiskaisi naisen.

Seuraava askel olisi sanoa, että nainen raiskautuu. Ihan niinkus itsestään!

Mikko pa

Eikö suomessa pidä tuomita syyntakeettomana jos ei ymmärrä tekemäänsä rikosta ja sen vakavuutta?
Suomen sotilaallinen puolustaminen
Sotilaalliseen puolustukseen kuuluvat:
maa-alueen, vesialueen ja ilmatilan valvominen sekä alueellisen koskemattomuuden turvaaminen
kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen

Jaska Pankkaaja

Virkaloiset ja poliitikot ovat täysin valmiita muodostamaan tänne sharia.tuomioistuimia jossa Oikeauskoinen voittaa aina, oikeuslaitos onkin jo muutettu oikeudenpilkkalaitokseksi jossa jaetaan sekä poliittisia tuomioita että harjoitetaan ylipäätään uhrien pilkkaa normaaleisssa rikoskeisseissä. Teeveeperunaakin jo hiukan nyökytyttää, tää nykyaika.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

HDRisto

Eivät käsitä rikoksen vakavuutta?. Täyspäinen pääministeri soittaisi pari puhelua ministereilleen ja kohtapuoleen turvikset alkaisivat käsittämään. Nauravat saatanat vain tuollaisille PowerPoint esityksille että "hyi sinnuu jos lääpit naista iliman luppaa".

Kallan

Rikoksen vakavuus valkenisi tyhmemmällekin geelimiehelle jos kikkeli leikataan machetella pois rangaistuksena raiskaamisesta. Jos haluaisimme olla todella tylyjä niin pakotettu sukupuolenvaihtoleikkaus voisi olla mielenkiintoisempi ratkaisu.

Kim Evil-666

Tutkija puhuu paskaa. Kyllähän ne käsittävät, nöyyryys ja kunnioitus ovat vain käsitteitä, jotka näiltä sotaa ja vainoa pakenevilta kivikausilulttuurin edustajilta tyystin puuttuu.

He pitävät itseään ylempiarvoisina ja kuvittelevat voivansa tehdä muille, mitä huvittaa. Se on barbariaa, sekä sodan julistus tulomaille.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

Arkipiispa

QuoteHeidän tulee tietää, että meillä uhrin ympäristö ja sukulaiset ovat tukena, eikä täällä missään olosuhteissa raiskattu mene naimisiin raiskaajansa kanssa.

Tämä lause antaisi sen kuvan, että suku (tai oikeuslaitos) vain toimii eri tavalla Suomessa kuin noiden lähtömaassa; eli jotakin oleellista on jäänyt puuttumaan. Tässä tulee nyt vastaan se perusluonteinen fakta, että nuo eivät mitenkään ymmärrä että nainen ei ole jokin "alempi rotu" tms. joka voidan omistaa tai jota voidaan määräillä.

On täysin turhaa selitellä noille mitä joku muu tekee, jos he eivät oikeasti ymmärrä että nainen ei ole miestä alempi.  :facepalm:

Mutta mietipä asiaa matujen kannalta: kun nämä tulevat VOK:eihin joissa on runsasti SPR-liivisiä pullahalaaja-vapaaehtois-naisia töissä, eikö se anna noille sen kuvan että naiset ovat oikein odottaneet noita vihdoin saapuvaksi Suomeen rikastamaan meidän kulttuuriamme; ja "naisten oikeus" -sanahelinä on vain kateellisten miesten puheita ?

Pullahalaajanaiset tekevät turhaksi kaikki naisten oikeuksia terottavat yritelmät - nuo oppivat esimerkeistä; ja mitä esimerkkejä he saavatkaan SPR:n vapaaehtoisista ?  :facepalm:
"Kelle täällä pitää maksaa ettei kaikki olis niin paskaa" - Ellinoora/Carrie
Polpo:lle tiedoksi: kirjoitukseni arvionnissa on sovellettava Poen lakia.

Joutilas

Quote from: Toni R Jyväskylästä on 30.01.2016, 12:48:27
Uskon, että selkeä valistus tuottaa tulosta. On hirvittävää, että kaikki näistä raiskaajista eivät edes käsitä, miten vakavan teon he ovat tehneet. Hyvä esimerkki on tämä Hesperian puiston raiskaaja, joka pyysi Facebook-ystäväkseen juuri raiskaamaansa naista ja jäi sen vuoksi kiinni, Dahlgren sanoo.

Tutkijan ei kuulu uskoa asioihin, vaan todistaa ne tieteellisesti/tilastollisesti/teoreettisesti/tms oikeaksi.

Minä taas uskon, että kun lumet sulaa ja hame lyhenee näemme ennenkokemattoman raiskausaallon.

En ole tieteilijä, mutta voin silti perustella oman väittämäni paremmin kuin artikkelissa ollut "tutkija":

Tuossa kolme ilmeisintä tekijää, joiden perusteella uskon, että keväällä ja kesällä heinikossa suhisee useasti. Se ei ole kiva se, joten nostan hattua kaikille katupartioitsijoille.

M13

Quote from: Anne MikkolaProsentti Irakin kansalaisista sai 5 vuodessa tuomion seksuaalirikoksista

Laskin yhteen Irakin ja Suomen ja vertailun vuoksi myös Somalian kansalaisten saamat rangaistukset seksuaalirikoksista vuosilta 2010-2014. Suomalaiset ovat saaneet 2200 rangaistusta, Irakin kansalaiset 59 rangaistusta ja somalit 36 rangaistusta..

Vuonna 2012 Irakin kansalaisia oli Suomessa 5919 henkilöä.  Luvut ovat näköjään sellaiset, että ei tarvita edes laskukonetta sen toteamiseen, että kokonainen prosentti Irakin kansalaisista oli saanut pelkästään viidessä vuodessa tuomion seksuaalirikoksista. Toki sama henkilö on voinut saada useita tuomioita. Tilasto ei erottele näitä tapauksia. Tarkemmin sanottuna kyse on rangaistusten lukumäärästä suhteessa kansalaisten lukumäärään.

Suomen kansalaisia vuonna 2012 oli noin 5 miljoonaa. Näin ollen suomalaisista noin 0,044 prosenttia oli saanut tuomion seksuaalirikoksista.  Kun luvun 0,044 kertoo 22:lla saa tulokseksi suurin piirtein irakilaisten yhden prosentin rikostodennäköisyyden. Eli irakilainen tulee Suomessa tuomituksi seksuaalirikoksista 22 kertaa todennäköisemmin kuin suomalainen.

Tämä on puhdasta raakadata. Ero on kuitenkin niin iso, että ei siinä ole paljon selittelemistä. Tilastot eivät kerro rikoksentekijöiden sukupuolta, enkä löytänyt tietoa Irakin kansalaisten sukupuolijakaumasta. Vaikka kaikki Suomessa asuneet Irakin kansalaiset olisivat olleet miehiä, silti puhutaan yli kymmenkertaisista luvuista verrattuna suomalaisiin.

Kovasti toivoisin, että Suomessa joku puolustaisi myös suomalaisen naisen liikkumisvapautta ja turvallisuutta. Naisjärjestöt sitä eivät tee, ikävä kyllä. Feminismi on osoittautunut hyvin petolliseksi aatteeksi, jos minulta kysytään.

Monet elävät täällä yksin, ilman turvaa miehestä tai perheestä. Minä ainakin pelkään – jo ennakoivasti. Eikä pelko ole aiheeton. Pelolla on tarkoitus ihmiselle. Suren myös paljon sitä, että se isänmaa, jossa uskalsin liikkua öiseenkin aikaan, on ilmeisesti menetetty lopullisesti. Lopulta tämä voi olla peloista pienin, sillä emme edes tiedä, ketä joukoissamme kulkee. Vanhat tilastot ovat vanhoja tilastoja.
http://annemikkola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/205237-prosentti-irakin-kansalaisista-sai-5-vuodessa-tuomion-seksuaalirikoksista

(http://kuvat.uusisuomi.fi/sites/default/files/imagecache/artikkelikuva_std/kuvat/raiskaukset-taulukko.jpg)(http://www.vaestoliitto.fi/@Bin/3034711/m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4tlaatikoissa.gif)
Näin lasketaan yksittäistapauksia

"Politics is the art of looking for trouble, finding it everywhere, diagnosing it incorrectly, and applying the wrong remedies."
Ernest Benn

J.M

Quote from: Alaric on 30.01.2016, 12:57:06
Jos turvapaikanhakija ei käsitä tekevänsä mitään pahaa silloin, kun hän väkivaltaa käyttäen raiskaa vastustelevan ja itkevän ihmisen, niin hänen kohdallaan voidaan sanoa pelin olevan menetetty ja millään valistuksilla asiaa ei pystytä enää muuttamaan.

Tuollaisiin sairaisiin paskoihin ei tehoa enää muu kuin lyijy.

Piti kirjautua sisään ihan siksi, että pystyin likettämään.
"Rajavalvonnan tilapäinen palauttaminen EU:n sisärajoille ei ole mahdollista kansanterveyden vaarantumisen perusteella". Maria Ohisalo

Ano Nyymi

Tasan varmaan ne tajuavat tekonsa. Tai sitten ovat aivottomia imbesillejä joita ei todellakaan pidä maahan edes päästää.

Mutta kun suvisääliö ei vaan voi tunnustaa olevansa väärässä...

matriarkka

Juuri näin. Ottaisin tähän myös seuraavan kulman: Kun nyt kerran myönnetään, että eivät tajua raiskautta vääräksi, voidaanko nyt avoimesti myöntää kulttuurien erilaisuus ilman rasistileimaa? Olisi asiassa eteenpäin, jos edes myönnettäisiin, että niitä eroja löytyy. Muutenkin kuin, että heillä on parempaa ruokaa kuin meillä ja ovat avoimempia.

Sitten, kun avoimesti puhutaan, että heillä on täysin barbaarisia tapoja, päästään keskusteluun, onko ok tuoda niitä meidän maahan ja missä määrin. Arvelen, että tavallinen tallaaja lähtee tässä vaiheessa täysin pois kelkasta. Tuo "ovat kuin me" on ollut hyvä harhautus vuosia. Tokihan osa oikeasti uskoo tämänkin jälkeen siihen, että "eivät vain tiedä oikeasta ja väärästä, pitää kertoa", mutta iso vähemmistö.

Minulla pyörii tämä pätkä aina mielessä, kun tätä asiaa mietin. Tässä on kuvattu täydellinen suvakki. Tullessaan syödyksi, ei ymmärrä edes toisen 'pahoja aikeita' :D

En löydä koko pätkää muuten, mutta kannattaa katsoa kohdasta 49:14 Kuvastaa täydellisesti suvaitsevaisten logiikkaa.
https://www.youtube.com/watch?v=9V9_tLvReMo


Quote from: Ano Nyymi on 30.01.2016, 20:20:04
Tasan varmaan ne tajuavat tekonsa. Tai sitten ovat aivottomia imbesillejä joita ei todellakaan pidä maahan edes päästää.

Mutta kun suvisääliö ei vaan voi tunnustaa olevansa väärässä...
"...He wasn't sure he liked everything that was happening, but a lot of it was 'cultural', apparently, and you couldn't object to that, so he didn't. 'Cultural' sort of solved problems by explaining that they weren't really there."
- Terry Prachett, Thief of Time

Tapza

QuoteDahlgrenin mukaan myös valtaväestöä tulisi valistaa siitä, että muissa maissa on erilaisia käsityksiä sukupuolten välisistä suhteista, ja siitä millainen käytös naisia kohtaan on sopivaa.

– Ei pidä olla naiivi ja ajatella, että kaikki ihmiset ovat samanlaisia. En tarkoita sitä, että meidän yhteiskuntaamme pitäisi alkaa muuttaa, vaan olisi hyvä olla tietoinen siitä, että kaikenlaisia ajatustapoja löytyy.

Miksi Suomen valtaväestöä tulisi valistaa Paskastanioiden kivikautisista sukupuolikäsityksistä? Vihjaako tutkija että meidän pitää alkaa sopeutua niihin?

Mitä se auttaa tietää etä kaikenlaisia ajatustapoja löytyy jos ei poikkeavien ja selkeästi vaaraa aiheuttavien ajatustapojen takia aiota tehdä mitään muutoksia?

Toisaalta Paskastanioiden sukupuolikäsityksistä valistaminen todennäköisesti herättää ennakkoluuloja ja jopa vihaa Paskastanialaisia kohtaan. Kehoitetaankohan tässä kansanryhmää vastaan kiihoittamiseen eli tutkija syyllistyy rikokseen kehoittamiseen. Aijai.
∆v = ve⋅ln(m0/mf)