News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2015-12-26 Yle: Arkkiatri Risto Pelkonen arvostelee keskustelua tp-hakijoista

Started by Afrikan kirjeenvaihtaja, 26.12.2015, 16:45:28

Previous topic - Next topic

Afrikan kirjeenvaihtaja

QuoteHenkilökuva: Talvisota meni jo, mistä suomalaiset voisivat löytää yhtenäisyyden arkkiatri Risto Pelkonen?

Kaksikymmentä vuotta lääkärikunnan vanhimpana edustanut arkkiatri Risto Pelkonen arvostelee turvapaikanhakijoista käytävää keskustelua rasistisista piirteistä. Sotalapsi Pelkonen muistuttaa, että myös suomalaiset ovat joutuneet pakenemaan ja hakemaan parempaa elämää.

Inhimillisyyden ääni. Siten moni kuvailee suomalaisen lääkärikunnan arvostetuinta hahmoa arkkiatri Risto Pelkosta, 84. Ja sellainen vaikutelma syntyy miehestä, joka istuu rivitalonsa olohuoneessa Kauniaisissa pienillä enkeleillä koristellun kuusen viereen pohtimaan Suomen henkistä tilaa.  Arkkiatri kertoo seuranneensa surullisena turvapaikanhakijoista käytyä kärjekästä keskustelua.

– Riipaisevia ovat ne puheet, joita on viime aikoina kuultu siitä, että ihmisoikeudet eivät kuuluisikaan kaikille ja kaikki eivät olisi yhtä arvokkaita, Pelkonen sanoo.

Kaksikymmentä vuotta lääkärikunnan vanhimpana edustanut arkkiatri Risto Pelkonen arvostelee turvapaikanhakijoista käytävää keskustelua rasistisista piirteistä. Sotalapsi Pelkonen muistuttaa, että myös suomalaiset ovat joutuneet pakenemaan ja hakemaan parempaa elämää.

Inhimillisyyden ääni. Siten moni kuvailee suomalaisen lääkärikunnan arvostetuinta hahmoa arkkiatri Risto Pelkosta, 84. Ja sellainen vaikutelma syntyy miehestä, joka istuu rivitalonsa olohuoneessa Kauniaisissa pienillä enkeleillä koristellun kuusen viereen pohtimaan Suomen henkistä tilaa.  Arkkiatri kertoo seuranneensa surullisena turvapaikanhakijoista käytyä kärjekästä keskustelua.

– Riipaisevia ovat ne puheet, joita on viime aikoina kuultu siitä, että ihmisoikeudet eivät kuuluisikaan kaikille ja kaikki eivät olisi yhtä arvokkaita, Pelkonen sanoo.

Pelkonen muistuttaa, että myös suomalaiset ovat joutuneet pakenemaan sekä etsimään parempaa elämää. Ensin asutettiin yli 400 000 evakkoa sotien aikaan. Sen jälkeen suomalaiset ovat muuttaneet paremman elämän perässä kaupunkeihin ja Ruotsiin. Tämän kaiken on vuonna 1931 syntynyt Pelkonen ehtinyt todistaa elämänsä aikana. Hän joutui itsekin sisarensa kanssa lähtemään Ruotsiin sodan aikana.

– Sen vuoksi suhtaudun hyvin ymmärtäväisesti tähän kansainvaellukseen, joka on käynnissä. Ja todella surullisena katson, kuinka kansalaiset osoittavat tällaista vihapuhetta.

Arkkiatri on Suomessa perinteikäs instituutio – lääkäreiden ammattikunnan vanhin ja arvostetuin hahmo. Arkkiatri on eräänlainen moraalinen selkäranka, jota kuunnellaan myös muissa kuin lääketieteeseen liittyvissä asioissa. Pelkonen on kantanut arvonimeä jo vuodesta 1995 lähtien. Hän on aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija, joka ei pelkää eettisten kysymysten pohtimista.

Ja nyt moni kaipaa eettisyyden ääntä enemmän kuin pitkään aikaan. Talouden näkymät ovat synkät, työttömyys kasvaa ja keskusteluilmapiiri käy yhä kärjekkäämmäksi. Pelkonen ymmärtää, että huoleen turvapaikanhakijoista liittyy osalla kansasta pelkoja esimerkiksi työpaikkojen puolesta. Mutta arkkiatri ei pelkää sanoa, että keskustelussa on ollut myös rasistisia piirteitä. Vaikka hän antaa valtiovallalle tunnustusta pakolaiskriisin hoidosta, täysin puhtaita papereita suomalaispoliitikot eivät saa.

– Eduskunnan vallanpitäjätkään eivät ole tässä ihan puhtaita pulmusia, vaan sieltä kuuluu selkeitä rasistisia äänenpainoja. Se on sietämätöntä, eikä sitä voi hyväksyä.

[---]

Yle
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.

dothefake

"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Lalli IsoTalo

Nyt arkkiatri taisi vähän myöhästyä. Tämä puhe on kuultu jo satoja, ellei tuhansia kertoja.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Ernst

Arkkiatri Volmari KuulapääPelkonen kommentoi rivitalostansa. Kauniainen. Vanhus lienee jo unohtanut, mitä rasismi oikeastaan tarkoittaa. Lääkärikunnan vanhin voisi jo lopettaa pikku hiljaa.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Kim Evil-666

Arkkiatrille muistutukseksi, että harvemmin suomalaiset sotalapset, syyllistyivät raiskauksiin ja muihin rikoksiin heidät vastaanottaneen maan kansalaisia kohtaan.

Arkkiatrin soisi tarkastella matuja ja heidän toimiaan muualtakin käsin, kuin pullahalaavasta mediasta luettujen, sekä katsottujen itkuvirsien näkökulmasta. Suosittelisin Arkkiatrin tutustuvan esim. rikostilastoihin kuluneen syksyn ja talven osalta.

Oikeat sotaa, tai muuta vainoa pakenevat hätää kärsivät tuskin käyttäytyvät tavalla, jota olemme matujen osalta saaneet havaita, vai mitä Arkkiatri!?

Arkkiatrin, jos kenen luulisi pitävän lähdekritiikkiä tärkeänä asiana kokonaiskuvaa muodostettaessa.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

Vaniljaihminen

Jos arkkiatri siis ymmärtää 80%:sti sotakuntoisten miesten muodostaman evakkoon lähdon, niin arkkiatri selittää sitten miksi sotatoimialueelle jää naiset ja lapset. Ihmisvelvollisuudet ovat kaiketi sitten arkkiatrin mielestä kovinkin erilaiset.
"Meillä on niin ihana hallitus mutta miehet vihaa.."

Biberkopf

Tämä 84-vuotias arkkiatri pitää siis parhaana keinona kansan yhdistämiseksi leimata puolet siitä rasisteiksi. Sinänsä ei mikään ihme, sillä kaikkein latvalahoimmat mielipiteet haittamaahanmuutosta on tähänkin asti kuultu kirkonmiesten ohella lääketieteen edustajilta.

Michael in memoriam

Aika häpeällistä käytöstä Yleisradiolta kaivaa yli 80-vuotias vanhus kauhistumaan inhimillisten arvojen rappiosta. Miesparka ei varmasti ole itse kokenut eikä iäkkäänä enää kykene kuvittelemaan miten erilainen uros iRakin ihme, Saddamin armeijan veteraani onkaan suomalaiseen sotalapseen tahi muuhun hädänalaiseen eurooppalaiseen henkilöön nähden onkaan. Tämä vanhusparka on raahattu pramille olemaan juuri sellainen hyväuskoinen pullahalaaja joita tavan ihmisten keskuudesta ei enää löydykään, vain löylynlyömät ja höperöt enää lähtevät rinnastamaan sotalapsia ja Saddamin upseereita.

Hävetkää, Yleisradio :(
"Tullessaan hallituksen jäseneksi suomalainen muuttuu automaattisesti heti 50% tyhmemmäksi." - Juho Kusti Paasikivi

Jaska Pankkaaja

En epäily yhtään etteikö Arkkiatrilla olisi henkilökohtaisesti runsaastikin resursseja joita jakaa juhlapaikan tarvitsijoille!  :flowerhat:

Homma on helppoa kuin heinänteko: noheva matu, vasara, paperi ja kynä -> testamentti jonka etu lankeaa heti!

Kaikki kiittävät!!1
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Pyhä Olavi

"Talvisota meni jo" ja Irakin sota tuli jo. Mielenkiintoinen assosiaatio tuli otsikosta, vahingossa varmaan...

Vaniljaihminen

Jos talvisodan sotalapset muutettaisiin irakin sotalapsiksi, kyseessä olisi pitkälti tämänkaltainen tilanne:
"Meillä on niin ihana hallitus mutta miehet vihaa.."

Limaukkeli

Aika pahuksen väsynyttä. Suomestahan pakeni ruotsiin nimenomaan lapsia ja vähän naisiakin, kun äidit isät jäi taistelemaan niiden lasten ja isänmaan puolesta. Nykytulijoista yli 90% on nimemomaan miehiä, naiset ja lapset on jätetty sotimaan. Toisin kuin suomalaiset sotalapset, nämä kehitysmaaukot ovat osoittaneet avokätisille isännilleen kiitollisuuttaan lähinnä ryöväämällä ja raiskailemalla kantaväestöä sekä sikailemalla estotta valden laskuun. Eikö sitä saa ihminen joulunpyhistäkään nauttia ilman ylen pakollista mokumokua.

Toni R Jyväskylästä

Isoäitini oli sotalapsi ja häntäkin on alkanut vituttamaan, että aina verrataan näihin nuoriin miehiin, jotka matkustaa maailman toiselle puolelle taikaseinän ääreen perseilemään.

siviilitarkkailija

QuoteInhimillisyyden ääni. Siten moni kuvailee suomalaisen lääkärikunnan arvostetuinta hahmoa arkkiatri Risto Pelkosta, 84. Ja sellainen vaikutelma syntyy miehestä, joka istuu rivitalonsa olohuoneessa Kauniaisissa pienillä enkeleillä koristellun kuusen viereen pohtimaan Suomen henkistä tilaa.

Miksi en yllättynyt kun Suomen alhaisimmalla veroprosentilla varustellun miljonäärikaupungin rivitaloasunnossa asuva monimiljonäärieläkeläinen alkaa joulun kunniaksi jauhamaan totaalista paskaa.

Epärehellinen verokikkalääkäri, jonka tehtävänä on jaella moraalisaarnoja että kaverit voivat kusettaa yhteiskuntaa niin paljon kuin akateeminen sielu sietää. Ja itse asuu kauniaisissa. Katsotaampa onko arkkiatrin kukkaro ja valinnat siellä missä miekkosen suu lässyttää vai  onko kyse paskanpuhujasta. 

Ajatellaan asiaa yhteiskunnalle kuuluvien verorahojen kannalta. Kuvitellaan että lääkäri saa liksaa 200 000 euroa vuodessa. Kauniaisista moraalisaarnoja lateleva lekuri maksaa itkemänsä yhteiskunnan epäreiluuden korjaamiseen n 33 000 euroa vuodessa. Naapurikaupungissa asuva lääkäri maksaa 37 000 euroa ja Suomen suurin veroprosentti leikkaisi lääkärin käteenjäävää tuloa peräti 45 000 euroa. Että se siitä epäreiluudesta. Arkkiatri Risto Pelkosen ainoa ero valelääkäriin on vain se että arkkiatrina hänellä on vähän pienemmät tulot. Käytännössä mies on lähinnä vale-arkkiatri. Mies joka on muka kovasti huolestunut yhteiskunnan kahtiajakautumisesta, mutta itse tekee kaikkensa lisätäkseen sitä ja oman omaisuutensa maksimointia.

Quote– Riipaisevia ovat ne puheet, joita on viime aikoina kuultu siitä, että ihmisoikeudet eivät kuuluisikaan kaikille ja kaikki eivät olisi yhtä arvokkaita, Pelkonen sanoo.

Kaikesta päätellen arkkiatrilla ei ole vähäisintäkään käsitystä koko terveydenhoidon tilasta ja suomalaisille potilaille ja hädänalaisille tarjolla olevista hoito- ja sosiaalipalveluista. Kauniaisissa olevasta miljonääririvitalosta kelpaa ladella paskapuhetta. Mitäpä jos arkkiatri ottaisi lusikan kauniiseen kätöseensä ja kertoisi kuinka suomalaisille ladotaan ei-oota, kuinka neuvolat keskittyvät jatkossa vain ongelmaperheisiin, kuinka mielenterveyspotilaat Helsingissä ja Espoossa heitetään suoraan kadulle ja kuinka eläkeläisiä oikeasti hoidetaan vanhusten "palvelu"-taloissa.

Ai niin. Sehän on liikaa vaadittu. Mutta vihervasemmistolaisen roskamedian lässytykselle on aina tilaa ja tilausta. Menisi mokoma pallopää Suvelaan tai johonkin espoolaiseen terveysasemaan tekemään kunnon töitä, tai edes katsomaan ennenkun avaa typerän kauniaislaisen leipäläpensä.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Rändöm

Aika karua ryhtyä vanhoilla päivillään maanpetturiksi. Jälkimaine ei tule olemaan mairitteleva.

Maija Poppanen

Tietyissä piireissä seniilin synonyyminä käytetään arkkiatria.

Eisernes Kreuz

Tuntuu tosiaan siltä, että Suomen ns. älymystöä vaivaa jokin kollektiivinen hulluus. Niin monesta suusta on kuultu näitä pölhöjä juttuja, joissa verrataan arabimaista tulevia "pakolaisia" toisesta maailmansodasta tavalla tai toisella kärsimään joutuneisiin suomalaisiin.

Jos edes vähäsen vaivautuu miettimään, niin keksii hetkessä aika monta erovaisuutta noiden kahden eri ihmisryhmän kesken. Mutta ei. Sivistyneistölle Karjalan evakot ja Ruotsiin lähetetyt sotalapset ovat täysin sama asia kuin Irakista rahan ja elintason perässä ympäri Eurooppaa reissaavat nuoret, hyvin toimeentulevat muslimimiehet.

Aivan käsittämätöntä.
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

Ernst

Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Pyhä Olavi

Sotalapsien vakiokommentti : Suomi olisi halunnut avun Suomeen, mutta ruotsalaisten kansalaisjärjestöjen henkilöt halusivat näyttää olevansa "hyviä ihmisiä" myös naapureilleen ja siksi lapset siirrettiin Ruotsiin. Jotkut lapsista joutuvat kovaan työhön ja jopa seksuaalista hyväksikäyttöä epäillään.

ISO

Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 26.12.2015, 16:45:28
– Riipaisevia ovat ne puheet, joita on viime aikoina kuultu siitä, että ihmisoikeudet eivät kuuluisikaan kaikille ja kaikki eivät olisi yhtä arvokkaita, Pelkonen sanoo.

Nykyään, maahanmuuttohulluudessa, ihmisoikeudet on yhtä kuin sosiaaliturva, jonka maksamisen edellyttämät verot sitten taas ei tunnu enää nekään olevan kansalaisvelvollisuus, vaan pikemminkin harvojen velvollisuus loppujen loisiessa ja haaveksiessa paremmasta yhteiskunnasta, jossa saisivat vain loisia ja elellä toisten elätteinä ilman velvollisuuksia, mutta kaikkea valtaa halliten.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

kummastelija

Tämä maa, kansakunta ja kulttuuri on menetetty. Ihmiset jotka ovat kaiken saaneet valmiina eivät ymmärtä mistä työstä, uhrauksista ja periaatteista tämä kaikki on lähtöisin. Tämän maan hyvinvoinnin rakensivat sodan käyneet sukupolvet. Heidän lapsensa, suuret ikäluokat ovat katsoneet velvollisuudekseen tuhota kaiken mitä rakennettu on. Pelkonen, Jaakonsaari, Piipari, Halonen. Tuomioja, Lipponen, Askola, Vanhanen, ja muut. Oletusarvoisesti heille kaikiöle suomalaisuus on jotain alempiarvoista kuin mitä rajan yli pukkaa. Ja se kaikki mikä alunperin on tarkoitettu suomalaisolle, tuleekin olla koko maailmalle.

On tämä sairasta kun joku 20 vuotta sitten (näistä poliitikoista huolimatta), Nokian avulla suomea vietiin teknologian osalta maailman kärjessä - ja nyt suurin vientiartikkeli on maailmanlaajuinen fattaoikeus, VOK-palveluverkosto ja Joulupukki. Rajavalvonnan osalta suurin huoli on siinä että pystyykö Venäjä tilkitsemään matu-tulvan, aivan kuin VASTUUTA oman rajan valvonnasta Suomalaisilla ei enää olisi.

Tämä on aivan uskomatonta joukkopsykoosia!
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

Kallan

Kyllähän sitä on hyvä huudella Kauniaisista jossa rikastusta ei ole. Sen sijaan ennen vauras Espoo on muuttumassa Kauniaisten ympärillä ghetoksi.

Kyllä homma näin on että sotalapsi Pelkonen lopettaa sen paskan puhumisen ja menee yksin  sanotaan vaikkapa Pitäjänmäen vokkiin ymmärtämään näitä. Katsotaan onko sotalapsi sitten enää samaa mieltä.

MW

Menneet arkkiatriallakin "ihmisoikeudet" ja "oikeus illmaiseen elämään" muiden siivellä sekaisin.

Pyöräilijä

QuotePelkonen muistuttaa, että myös suomalaiset ovat joutuneet pakenemaan sekä etsimään parempaa elämää. Ensin asutettiin yli 400 000 evakkoa sotien aikaan. Sen jälkeen suomalaiset ovat muuttaneet paremman elämän perässä kaupunkeihin ja Ruotsiin. Tämän kaiken on vuonna 1931 syntynyt Pelkonen ehtinyt todistaa elämänsä aikana. Hän joutui itsekin sisarensa kanssa lähtemään Ruotsiin sodan aikana.

– Sen vuoksi suhtaudun hyvin ymmärtäväisesti tähän kansainvaellukseen, joka on käynnissä. Ja todella surullisena katson, kuinka kansalaiset osoittavat tällaista vihapuhetta.

Lääkäri on Suomessa etuoikeutettua eliittiä, joka ei tunne muuta maailmaa.

Arkkiatri Pelkonen on mukava, empaattinen ja viisas mies, mutta ei ole lääkärinä joutunut koskaan kamppailemaan palkkansa, työpaikkansa tai tulevaisuutensa puolesta. Lääkärinä hän on aina voinut olla varma korkeasta elintasosta ja kunnan työpaikasta itse valitsemillaan ehdoilla.

Harva suomalainen voi sanoa samaa - ja maahanmuutto kiristää työoloja entisestään.

Jos arkkiatrin väite olisi oikea, että maahanmuuttajat pakenevat Suomeen vainolaisiaan, hänen tulisi keksiä selitys, miksi Tanskassa maahanmuutto kutistui 40 prosenttia kun hallitus kiristi muuton ehtoja. Ja hänen pitäisi keksiä selitys, miksi Viroon hakeutuu vain alle sata maahanmuuttajaa vuodessa, vaikka se on lähempänä arabimaita ja Afrikkaa kuin Tanska, Ruotsi ja Suomi, joihin on saapunut kymmeniätuhansia muuttajia. Jos hätä on todellinen, apua otetaan vastaan ensimmäiseltä vastaantulijalta.

Ainoa selitys on keinottelumuutto elintason perässä - ei todellinen hätä ja vaino.

Toiseksi on muistutettava arkkiatria tutkimuksista, jotka koskettavat Ruotsiin lähetettyjä suomalaislapsia. Nykyisellä tietämyksellä arkkiatri Pelkosta ja hänen sisartaan ei olisi lähetetty Ruotsiin vaan he olisivat saaneet jäädä äitinsä luokse. Tämä olisi ollut parempi ratkaisu kaikille Ruotsiin lähetetyille lapsille ja heidän omaisilleen sotavuosinakin. Muutto ja ero äidistä aiheutti pysyviä psyykkisiä vammoja tuhansille lapsille aikuisikään saakka.

Suomalaislapsien lähettäminen Ruotsiin oli virhe, jota ei tule koskaan toistaa.

Bienveillant

Näistä tämän tyyppisistä avautumisista päällimmäiseksi tunteeksi jää puhdas myötähäpeä. Antaisivat nyt yli 80-vuotiaan gubben olla rauhassa eikä nolaamassa itseään mediassa, mutta ei, yksikään kivi ei suvaitsevalta toimittelijalta jää kääntämättä kun täytyy todistaa suomalaisten rasismia/fasismia/natsismia.
Sohvaltahuutelija

Uuno Nuivanen

QuoteArkkiatri on Suomessa perinteikäs instituutio – lääkäreiden ammattikunnan vanhin ja arvostetuin hahmo. Arkkiatri on eräänlainen moraalinen selkäranka, jota kuunnellaan myös muissa kuin lääketieteeseen liittyvissä asioissa.

Oli.

Eino P. Keravalta

QuoteArkkiatri on eräänlainen moraalinen selkäranka

Toimittajalla on nyt tainnut mennä ruumiinosat sekaisin. Se ruuminosa, jota hän tarkoittanee, sijaitsee kyllä hieman selkärangan alaosan alapuolella.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

dothefake

"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Eino P. Keravalta

Quote from: dothefake on 26.12.2015, 18:43:47
Eino tarkoittaa varmaankin tyrää?

Kansakunnan moraalinen tyrä kuvaa kieltämättä hyvin noita täysin tolloja puheita.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

saint

Kyllä Yle voisi antaa sotalapsi Pelkosen viettää hyvin ansaittuja eläkepäiviään rauhassa.
"Annapas kun autan; tässä lisää köyttä"  -Leso