News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen

Started by Aksiooma, 18.12.2015, 21:38:44

Previous topic - Next topic

Sydämistynyt

Olipa loistava juttu, että ne tekivät tuon dokumentin ihan itse ja lykkäsivät vielä ilmaiseksi ylellä eetteriin.  Tuo on nimittäin niitä asioita, joita parin-kolmenkymmenen vuoden päästä hävetään niin kuin esim. Erkki Tuomiojaa nolottaa shaahimellakoihin osallistuminen 1970-luvulla.

Olihan tuo viiltävä läpileikkaus mokutuksen ytimestä: Noora-niminen huivitettu tyttönen oli naitettu jollekin itseään vanhemmalle rumalle sukulaisukolle, joku täysin suloton suomalaisnainen oli löytänyt sisältöä elämäänsä geelipäisistä joutomiehistä, muutama ex-julkkis tai poliitikko, joiden sukulaiset voisivat hakea omansa pois ennen kuin häpäisevät itsensä kokonaan jne.

Rautatientorilla kaikunut ulina jääkööt samanlaiseksi välähdykseksi kauhuskenaariosta kuin Hakaniementorille jäänyt Neuvostoliiton lahjoittama patsasrumilus.  Sellaista shaissea ovat nämä oman pesän likaajat kiskomassa meidänkin maahamme, mutta toivottavasti ajat ehtivät muuttua ennen kuin mitään peruuttamatonta tapahtuu.

Mr.Reese

Omassa dokkarissa aiheesta leikkaus sisältäisi enemmänpelkästään Marjaanaa ja vähemmän0 minuuttia geelien itkuja. Metsälän reissusta jäänyt pois paljon hyviä pätkiä, lisäksi Meet with Marco ja siunaustilaisuus Lahdessa sairaalan sisäänkäynnin edessä olisi pitänyt saada "dokumenttiin".
"Heille kun sanoo disko disko, niin he ovat silleen, että mennään." - Tiia Nohynek

"Yleensä vauvat ja mummot on parhaita mielenosoittajia, koska luovat kuin itsestään turvallista tilaa." - Marjaana Toiviainen

Aukusti Jylhä

Katsoin tuon 'trailerin', suurkiitos siitä, se riittää.

Olenhan seurannut tätä Suurta Näytelmää jo jonkin aikaa, milloin Homman RHC-ketjusta, milloin turvisten ja turvisfiilien livestriimeistä. Tuttua sekoilua, eikä oikein mikään enää jaksa yllättää, kuten ei yllättänyt tämä Turussa tapahtunut islamilainen terrori-iskukaan.

Se on niin, että kun useamman vuoden seurailee tapahtumien kulkua ja kehitystä, niin sitä osaa asennoitua etukäteen, vaikka jos mihin. Suosittelen ehdottomasti SUPOn Homma-vastaavalle lukemaan vanhojakin ketjuja, avoimin mielin; siellä piileee suuri viisaus.


Toivottavasti mahdollisimman moni tavan kansalainen tämän katsoisi. Laitetaan levittäen. Toivottavasti persut ottavat tästä kopin.

Ef 6:10-11
Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.

Shemeikka

Quote from: Aksiooma on 25.08.2017, 21:54:58
RHC Trailer #StopDeportations

[tweet]901155442377850880[/tweet]

Oli pakko tehdä traileri ohjelmasta. Sen verran nuiva dokumentti, että kannattaa mainostaa  ;D

Punapappi Marjaana Toiviainen ja Sekopäitten seurakunta.

Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen

ISO

^Järkyttävää sekoilua, ja noitten vuoksi tämä maa on ajautumassa kaaokseen.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Skeptikko

#10715
Quote from: ISO on 25.08.2017, 23:34:44
^Järkyttävää sekoilua, ja noitten vuoksi tämä maa on ajautumassa kaaokseen.

Ja YLE kameroineen ja toimittajineen kuvaamassa. Onkohan YLEn väki ohjaamassa ja lietsomassa näitä RHC-mekastajia touhuissaan, että saadaan sopivia kuvakulmia ja sopivassa kohdassa itkun tirskahdus, jalkojen tasajalkapoljenta, missä vaiheessa yritetään heittäytyä poliisiauton eteen ja huudetaan, että kuvatkaa kun ne ajavat yli jne? Vähän samaan tapaan kuin ISISin huolella suunnitelluissa teloitusvideoissa.
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

internetsi

Quote from: internetsi on 25.08.2017, 19:42:09
Quote from: Aksiooma on 25.08.2017, 19:23:53
Quote from: Skeptikko on 25.08.2017, 19:20:42
Nyt tulee muuten juuri YLE-teemalta hupaisaa katseltavaa RHC-väen hysteerisestä sekoilusta. Mukana mm. Marjaana, turkkilaiskansanedustaja ja se kirjastotäti:

Kiitos vinkistä. Kun avasin YLE Areenan, niin Marjaanahan siellä makasi poliisiauton päällä valtakirja kädessä  ;D
Kiitos vinkistä. Palaan asiaan kolmen tunnin ja kolmen promillen kuluttua. Ei noita pysty katsomaan selvinpäin.

... makaa miliisiauton päällä valtakirja kädessä...

Näihin pitäisi saada joku urheiluselostus.
Nå niin. Nyt alkaa olla kohta se kolme promillea...

Ollakkos joku niin ystävällinen, että laittaa parhaimmat palat linkkinä minullekin?

Hassisen Koneen biisi "Reippaina käymme rekkain alle" ei varmaan ole tähän ihan sopiva, eli en linkitä sitä. Sen sijaan ihmettelen, että millaisia tulee olemaan Eesti100 seuraavana vuonna? Ei varmaan ole paljoa koodaribussia eikä mokumakua...
Lohjan persut

ISO

^tajusin just, että minua vituttaa vähintään yhtä paljon noitten elättäminen kuin palleroitten.

Ellei jopa enemmän.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Aksiooma

Quote from: käpykaarti on 25.08.2017, 23:02:07
Katsoin tuon 'trailerin', suurkiitos siitä, se riittää.

Kröhöm. Onhan se jännää, että pappi esittelee itsensä lakimiehenä. Ihan vaan sivuhuomautuksena, niin Suomessa on ammattikunta, joita lakimiehiksi tituleerataan, ja ne kaverit ovat joutuneet aidosti taistelemaan sisäänpääsystä Oikeustieteelliseen ja opiskelemaan 3+2 vuotta.

Aika härskiä, sanoisin, papilta, käyttää toisen ammattikunnan titteliä täysin häikäilemättömästi - valtakirjan perusteella. Törkeää.
Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

Supernuiva

Quote from: Aksiooma on 26.08.2017, 00:19:15
Kröhöm. Onhan se jännää, että pappi esittelee itsensä lakimiehenä. Ihan vaan sivuhuomautuksena, niin Suomessa on ammattikunta, joita lakimiehiksi tituleerataan, ja ne kaverit ovat joutuneet aidosti taistelemaan sisäänpääsystä Oikeustieteelliseen ja opiskelemaan 3+2 vuotta.

Aika härskiä, sanoisin, papilta, käyttää toisen ammattikunnan titteliä täysin häikäilemättömästi - valtakirjan perusteella. Törkeää.

Lakimiehen titteliä ei ole ainakaan vielä suojattu. Kuka tahansa voi siis esiintyä lakimiehenä, syyllistymättä mihinkään rikokseen.

QuoteHuomaa kuitenkin, että lakimies ja juristi eivät lähtökohtaisesti ole suojattuja nimikkeitä, joten lakimiehen titteliä voi käyttää myös henkilö, jolla ei ole minkäänlaista oikeustieteellistä koulutusta.

http://www.jussikari.fi/juristien-pokemon-tyypit/

Aksiooma

^ Ihan totta, mutta harvemmin kukaan selväjärkinen suomalainen itseään lakimieheksi tituleeraa, varsinkaan papit. Tai niin sitä luulisi.
Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

internetsi

Niin siis oliko tämä joku vanha vai uusi "reippaina käymme maijojen alle"?
Lohjan persut

kummastelija

#10722
Quote from: Aksiooma on 25.08.2017, 10:19:54
POLIISI: Rajanylityksistä voi tulla jälkiseuraamuksia, sillä rajarikkomus on sakotettava teko
...

Rajanylityksistä voi Vänskän mukaan tulla jälkiseuraamuksia, sillä rajarikkomus on sakotettava teko
.




Saako jo kiroilla? Verenpaine nousi tappiin välittömästi.

Mulla pääsi röhönauru. Kuvitelkaa nyt: euroopanomistajamusukaravaani matkaa paskaa nakellen Tornion tullista Haaparantaan. Ämmälauma itkee menetettyä lempeä rakastajapalleroiden vieressä. Koppalakkipoliisi pui nyrkkiä huutaen: "Jos menette rajan yli, minä kirjoitan teille SAKON". Taustalla suomalaisaijä katsoo tätä sirkusta monttu auki. Ottaa taskusta Leijona-pullon. Murahtaa. Laittaa pullon huulilleen. Ja ryystää pitkän siivun päätään pyörittäen.
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

Elemosina

Hauskintahan olisi, että nämä menevät Ruotsin puolelle mutta eivät pääse kun ei papereita ole.
Sitten eivät pääse Suomeenkaan kun papereita ei ole vaan jäisivät sellaiseen rajalimboon.
Näinhän ei todellakaan tule tapahtumaan, kunhan höpäjän.
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

K.L.O

Quote from: Aksiooma on 26.08.2017, 00:28:41
^ Ihan totta, mutta harvemmin kukaan selväjärkinen suomalainen itseään lakimieheksi tituleeraa, varsinkaan papit. Tai niin sitä luulisi.

Asianajajatoimisto Ferendan sivuilla on noita puhekielessä hämmennystä aiheuttavia nimityksiä ja oikeuksia väännetty rautalangasta.

Tässä pari oleellista asiaa:

QuoteLakimies ja juristi ovat yleisnimikkeitä kaikille alla luetelluille titteleille. Esimerkiksi asianajajaa kutsutaan usein myös juristiksi. Juristi on sukupuolineutraali nimike lakimiehestä ja vastaa nykyaikaa etenkin, kun naisten määrä kasvaa alalla jatkuvasti.

Kaikki juridisen korkeakoulututkinnon suorittaneet henkilöt voivat käyttää lakimiehen ja juristin titteliä. Juristi ja lakimies ovat kuitenkin samalla yleiskielen sanoja ja niitä voi käyttää kuka tahansa koulutuksestaan riippumatta. Näiden titteleiden käyttö ei siis välttämättä takaa vielä mitään niiden käyttäjän juridisesta osaamisesta. Huomattakoon, että myös lakitoimiston / lakiasiaintoimiston voi perustaa kuka tahansa henkilö koulutuksestaan riippumatta.

QuoteVuonna 2013 voimaan tulleen lainmuutoksen myötä oikeudenkäyntiasiamiehenä, eli asianosaisen avustajana oikeudenkäynnissä, saa toimia ainoastaan luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja (auktorisoitu oikeudenkäyntiavustaja) sekä asianajaja. Lisäksi oikeudenkäyntiavustajana voi toimia julkinen oikeusavustaja eli valtion oikeusaputoimistossa työskentelevä lakimies. Näistä pääsäännöistä on olemassa muutama poikkeus.

http://www.ferenda.fi/lakimies-lupalakimies-juristi-otm-varatuomari-sittenkin-asianajaja/

Khevonen

Iloitkaa! Zaki on matkalla takaisin Suomeen. Zaki pakkopalautettiin Afganistaniin kesällä ja hän ei kuollutkaan välittömästi! Nyt hän on takaisin matkalla Suomeen ja hakee työlupaa. Suvaitsevaiset iloitsevat.

Tosin suvakit eivät lahoissa päissään tajua sitä, että Zakilla ei ollut mitään vainoa taustalla. Hän on maleskellut tähän asti Kabulissa joutumatta vainon kohteeksi. Nyt hän on tulossa työluvalla Suomeen ja yllätys saattaa olla melkoinen, kun Kela Gold ei irtoakaan vanhaan malliin. Joutuu joku sugarmama nyt oikeasti kustantamaan palleroisensa notkumisen maassa.
"Thank god leftards are more self-destructive than any other group."

kummastelija

Quote from: Elemosina on 26.08.2017, 07:59:51
Hauskintahan olisi, että nämä menevät Ruotsin puolelle mutta eivät pääse kun ei papereita ole.
Sitten eivät pääse Suomeenkaan kun papereita ei ole vaan jäisivät sellaiseen rajalimboon.
Näinhän ei todellakaan tule tapahtumaan, kunhan höpäjän.

Mikäs niitä estää? Eihän siinä (pitänyt) olla rajatarkastusta kenenkään kanssa. Schengenin sisäraja. Vai perustetaanko siihen rasistinen rajatarkastus, missä ulkomaalaisen näköisiltä tarkistetaan paperit.
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

Aksiooma

Quote from: kummastelija on 26.08.2017, 07:52:43
Mulla pääsi röhönauru. Kuvitelkaa nyt: euroopanomistajamusukaravaani matkaa paskaa nakellen Tornion tullista Haaparantaan. Ämmälauma itkee menetettyä lempeä rakastajapalleroiden vieressä. Koppalakkipoliisi pui nyrkkiä huutaen: "Jos menette rajan yli, minä kirjoitan teille SAKON". Taustalla suomalaisaijä katsoo tätä sirkusta monttu auki. Ottaa taskusta Leijona-pullon. Murahtaa. Laittaa pullon huulilleen. Ja ryystää pitkän siivun päätään pyörittäen.

Olen aika varma, jos Kari Suomalainen eläisi vielä, tuo aivan sama ajatus kulkisi hänen päässään ja saisimme taas nauttia tuon ajatuksen kuvina. Tosin veikkaan, että Karilla ei olisi sijaa valtamediassa. Saisi julkistaa kuviaan omilla Facebook sivuillaan ja joutuisi joka viikko poliisikuulusteluihin. Niin se maailma kehittyy.
Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

Pullervo

Siirtolaissosiaalipornoa pariminuuttisen videon muodossa RHC:ssa (engl. tekstitys). Yhdentoista maan läpi Suomeen ja jo kaksi kielteistä päätöstä tullut ja nyt odotellaan sitten käännytystä. Spesiaalisyy saada oleskelulupa olisi tässä tapauksessa alaraajaproteesit, mutta Migri ja oikeudet käsittelevät suojeluntarpeen lakien ja niiden kansainvälisten sopimusten mukaan. Nyt se ei sitten ilmeisesti olekaan hyvä juttu.

RHC: https://www.facebook.com/groups/rhc.helsinki/permalink/10155159750553533/

Acres

Selviskös näiden jostain aikaisemmasta rahankeräystouhusta pistikö se pappi rahoja omiin elinkustannuksiinsa niinkuin väitti? Ja näitä ei sitten selvitetty myöhemmin?
Eurooppa kadehtii Ruotsia.  Me valaisemme roviona pimeydessä. Rosengårdin kaltaisissa esikaupungeissa nousee esiin uusi yrittäjäsukupolvi, jolla on suorastaan moniarvoinen halu polttaa.

- B.H keskustelija ja lähimmäinen

Roope2

Vaikuttaa, että aikanaan kun Espoon kirjastotoimi rekrytoi porukkaa, niin senaikaiset soveltuvuustestit eivät ihan mitanneet kaikkia ominaisuuksia.
"Koulussa menestyminen on vain siitä kiinni, kuinka paljon ja miten teet töitä. Oma asenne vaikuttaa tosi paljon."

Maryam Imtiaz, Pakistanista 13-vuotiaana Suomeen muuttanut Aalto-yliopiston opiskelija

Kari Kinnunen

Quote from: Acres on 27.08.2017, 12:11:56
Selviskös näiden jostain aikaisemmasta rahankeräystouhusta pistikö se pappi rahoja omiin elinkustannuksiinsa niinkuin väitti? Ja näitä ei sitten selvitetty myöhemmin?

Ei ole tainnut selvitä. Eikä selviä.

Kuvaa juurikin julkisella "työskentelevän" ihmisen ajatuksen juoksua. Rahaa vain tulee jostain. Tättähäärä jakkupukukalkkunoiden on yleensäkin hyvin vaikea hahmottaa mistä ja miksi niitä numeroita sinne pankkitilille ilmestyy. Heille muodostuu sellainen käsitys, että rahaa vain ilmestyy jostain. Juurikin siksi he eivät oikein osaa käsittää miksi meitä, joille maksetaan työntekemisestä eikä työpaikalla olemisesta pikkasen muumittaa rahan jakaminen tättähäärien kulttuurikoordinointiin ja ananastukkien aktivointiin.

og1967

Quote from: Acres on 27.08.2017, 12:11:56
Selviskös näiden jostain aikaisemmasta rahankeräystouhusta pistikö se pappi rahoja omiin elinkustannuksiinsa niinkuin väitti? Ja näitä ei sitten selvitetty myöhemmin?

Kysyin tuota ryhmässä ja hän väitti, että on saanut 5000 euroa lahjoituksena ja ohjeella että tee sillä mitä haluat.

Aeon

Quote from: og1967 on 27.08.2017, 12:47:31
Quote from: Acres on 27.08.2017, 12:11:56
Selviskös näiden jostain aikaisemmasta rahankeräystouhusta pistikö se pappi rahoja omiin elinkustannuksiinsa niinkuin väitti? Ja näitä ei sitten selvitetty myöhemmin?

Kysyin tuota ryhmässä ja hän väitti, että on saanut 5000 euroa lahjoituksena ja ohjeella että tee sillä mitä haluat.
Tuosta oli kuulemma kolme tonnia mennyt omaan elämiseen ja loput paridonaa oli tämän keskustelun aikana vielä pankkitilillä.

Siellä yritettiin selvittää myös mamuleiriä pyörittäneen yhdistyksen rahankäyttöä, koska ryhmäläisten omien puheitten mukaan lahjoituksia on annettu rutkasti, mutta silti piti vapaaehtoisten kantaa joka päivä leiriin ruokaa ja muita tarvikkeita. Yllättäen mitään selvityksiä ei annettu, vaikka osa kirjoittajista tuntui olevan jopa närkästynyt.
Hommalla junttaamista vuodesta 2009 lähtien

Aksiooma

Quote from: Pullervo on 27.08.2017, 06:53:40
Siirtolaissosiaalipornoa pariminuuttisen videon muodossa RHC:ssa (engl. tekstitys). Yhdentoista maan läpi Suomeen ja jo kaksi kielteistä päätöstä tullut ja nyt odotellaan sitten käännytystä. Spesiaalisyy saada oleskelulupa olisi tässä tapauksessa alaraajaproteesit, mutta Migri ja oikeudet käsittelevät suojeluntarpeen lakien ja niiden kansainvälisten sopimusten mukaan. Nyt se ei sitten ilmeisesti olekaan hyvä juttu.

Näin itsekin tuon aamulla RHC:n sivuilla ja oli parempi, että en itse tehnyt postausta tästä roskasta. Olisin lähtenyt taas banaanisaarille.

Nigel Farage varoitti tästä jo huhtikuussa 2015 Euroopan Parlamentissa pitämässä puheessaan: https://youtu.be/NTwOap7ohc4 EU:n yhteinen turvapaikkapolitiikka oli laadittu niin löyhäksi, että käytännössä kuka tahansa voi tulla ja hakea turvapaikkaa EU-alueelta. Periaatteessa syyksi kelpaa köyhyys.

RHC sivulla on myös toinen, samanlainen ala-arvoinen Buzz Feed propagandavideo, missä hehkutetaan 10-vuotiasta pakolaispoikaa uudeksi Picassoksi.

Kauas on ajauduttu Geneven 28 päivänä heinäkuuta 1951 päivätystä pakolaisten oikeusasemaa koskevasta yleissopimuksesta, jonka mukaan "pakolaisella" tarkoitetaan henkilöä, jolla on aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta.

Käytännössä EU:n uusi yhteinen pakolaispolitiikka ja Äiti-Merkelin kutsuhuudot Afrikkaan ja Lähi-Itään ovat luoneet aivan uuden tilanteen, missä nämä "pakolaiset" hakevat mitä ihmeellisimmillä perusteilla turvapaikkaa. Jatkossa varmaan turvapaikka ja ilmainen elämä, asuminen ja terveydenhuolto tarjotaa esimerkiksi seuraavilla syillä:

- Köyhyys
- Proteeseja x kpl
- Huonot hampaat
- Pitkäaikaistyöttömyys
- Kääntynyt kristinuskoon
- Ihan varma kuolemaTM, jos palaa
- On muuten vaan ihan reppana, mutta niin lutunen
- Kaikki sukulaiset kaatuneet maahan jossain vaiheessa
- Osaa piirtää ja/tai maalata, tanssia, soittaa instrumenttia tms. hyvin
- On kaunis, pukeutuu hyvin, hiukset ja parta huoliteltu, hymyilee kauniisti, avulias
- Jne.

Surullisinta on se, että monet suomalaiset ja varsinkin RHC ämmät ovat sitä mieltä, että kyllähän tuolle nyt pitäisi turvapaikka myöntää, koska sillä on jalkaproteesit. O tempore O mores.
Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

Pullervo

#10735
En ole itse hetkeen ollut metrolla liikkeellä, joten ihan ensin ajattelin, että kyseessä on kuvankäsittelyn tulos[1], mutta - yllätys, yllätys, tai ei nyt oikeastaan, ei ollenkaan - kotikaupungissani on ihan oikeasti menossa tällainen "metrotaideprojekti"[2]. Ja mukana askartelemassa ärhooceemammojen mukana tulevat uuspaperittomat uushelsinkiläiset eli kaiketi entiset turvapaikanhakijat käännytyspäätös takataskussaan...

Kuvissa tiukat maahanmuuttovirkailijataret, joista toinen vielä lienee skinhead-maahanmuuttokriitikkotar, tenttaavat hädänalaisia ilman empatian hiventäkään ja yrittävät käännyttää nämä sitten varmaan kuolemaan.

Quote from: Ole hyvä HelsinkiUutiset / Helsinkiläisten taidetta metroasemille syyskuussa[3]

Kaupunkilaisten taideprojekti Ole hyvä Helsinki valtaa metroasemien entiset mainospinnat 2.9. alkaen. Yli 200 nykyistä ja tulevaa helsinkiläistä on tutkinut työpajoissa taiteilijoiden ohjauksessa empatian teemaa. Erilaisin tekniikoin tehdyt taideteokset tulevat esille kymmenelle metroasemalle.

Metroasemien raiteiden takana olevat 400 suurta mainoskäytössä ollutta taulua saadaan taiteen käyttöön. Teoksia tulee Ruoholahden, Kampin, Rautatientorin, Helsingin yliopiston, Hakaniemen, Sörnäisten, Herttoniemen, Itäkeskuksen, Kontulan ja Mellunmäen asemille.

Mainostaulut täyttyvät teoksista, joissa käsitellään empatiaa erilaisista näkökulmista. Taiteellisina tekniikoina on käytetty muun muassa valokuvausta, sarjakuvaa, grafiikkaa, sekatekniikoita, videota ja ääntä.

Teokset ovat esillä 2.9. alkaen. Avajaiset järjestetään Rautatientorin metroaseman Kompassitasolla 2. syyskuuta kello 13–14. Ohjelmassa on elävää musiikkia. Vapaa pääsy avajaisiin, mutta metrolaitureilla oleviin teoksiin tutustumiseen tarvitaan voimassa oleva matkalippu.

Näyttely päättyy keväällä 2018.

#olehyvähelsinki

[1] Kuvat 1-3 RHC:sta https://www.facebook.com/groups/rhc.helsinki/permalink/10155160580968533/
[2] Kaupungin tiedote: http://www.uuttahelsinkia.fi/fi/uutiset/2017-08-18/helsinkilaisten-taidetta-metroasemille-syyskuussa
[3] Kaupungin tiedote: https://www.hel.fi/uutiset/fi/hkl/helsinkilaisten-taidetta-metroasemille-syyskuussa
Taideprojektin Fb-sivu:"10 metroasemaa, 200 taiteilijaa, 450 taideteosta. Helsinkiläisten tekemää taidetta empatiasta kaikille helsinkiläisille. Avajaiset metroasemilla 2.9." https://www.facebook.com/olehyvahelsinki/
Taideprojektin IG-sivu: https://www.instagram.com/olehyvahelsinki/

e: stilisointia ja lisäyksiä

Aksiooma

^ Jaha. Taitaa olla aika laittaa kone tältä päivältä kiinni.
Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

Randy

#10737
Pakko se on myöntää, että hieman nostan kyllä hattua näille tärähtäneille akoille, sillä vaikka nuo eivät kovin fiksua porukkaa oikein millään mittarilla edes lopulta ole ja heitä on oikeasti ihan pirun vähän, niin ovat kyllä onnistuneet soluttautumaan (tai päätyneet sattumalta) aika laajalle sektorille duuniin ja omaavat kyllä hyvät verkostot vähän joka puolella. Ja se taas antaa hyvän mahdollisuuden saada omaa aatteellista propagandaa ulos vähän joka tuutista ja siitä taas tulee helposti normaalille kansalaiselle sellainen vaikutelma, että noiden kannattama umpihulluus olisi jokin laajempaakin kannatusta saava kansanliike.

Oikeasti rhc, rasmus ja muut vastavat ovat aika pieniä hörhökerhoja, joita voisi verrata johonkin hyvin pieneen uskonlahkoon. Mutta niin sieltä vaan löytyy omat luottotoimittajat, yliopistojen luottotutkijat, pastorit ja migrin työntekijät, joita nämä voivat sitten nostaa aina esiin toimittelijakavereidensa kautta.     

Kni

QuoteHelsinkiläisten taidetta metroasemille

Turussa ei ole metroa mutta kynttilämeren vieressä on pyörivä mainostolppa. Siihen tuo Pullervon esiin nostama propaganda sopisi kuin veitsi turkulaisnaisten kurkkuun.

Kuva: US ja Pullervon viesti.
Osa järjestäytynyttä koulutettua koneistoa.

Pullervo

^^ Randy on oikeassa. Naureskelun ohella näiden ihmisten muodostama verkosto pitää ottaa vakavasti, koska se suuri tolkun väki kuuli viimeksi eilen Ylen pääuutisissa väitöskirjatutkijan kertovan, että Turun teräasetapaturmaa suurempi ongelma ovat murhaavat uusfasistiäärirasistit, kun Ylen toimittaja päästi ääneen ärhooceelaisen aktivistin Erna Bodströmin maahanmuuttoasiantuntijana. Toimittajat käyttävät aina asiantuntijoita, joiden lausunto on etukäteen tiedossa. Siksi juuri se asiantuntija on lähetykseen kutsuttukin. Tuolla laidalla on toimittelijoiden lisäksi kaikenlaista sekalaisia ja sekavia taiteilijoita, jotka kyllä löytävät näinkin pienen raon propagandan tuuttaamiseen massojen silmille, kuin tämä metrotaideprojekti. Nuo "taideteokset" nakee miljoonat silmät ensi kevääseen mennessä, osa silmäpareista on toki samoja moneen kertaan. Kansallismielisen empatiatutkielman saaminen tuonne olisi ollut mahdotonta, vaikka johonkin työpajaan olisi eksynytkin oikeaan aikaan. Yritin etsiä, mikä noiden mainospaikkojen markkinahinta olisi, mutta nuo railboard-paikat eivät ole enää käytettävissä, eivätkä siten hinnoilteltuja.[1]

Ihmisiä on puukotettu hengiltä ja samalla UnelmaTM on puukotettu henkihieveriin, joten sitä pitää tekohengittää, laastaroida ja hoivata joka käänteessä ja tunkea propagandaa ihmisten kurkusta vaikka väkisin. Mitäköhän noistakin metromainosten poster boy -hädänalaismannekiineista vielä paljastuu ajan kanssa? Kai joku on sentään selvittänyt taustat...

Helsingin kaupunki: Ole hyvä Helsinki!
Kaupunkilainen: No kiitti ihan v*sti tästäkin. Turku 18.8.2017 ei unohdu!


[1] Mainokset katosivat metrokiskojen taustaseinämiltä: https://yle.fi/uutiset/3-8396675 (21.10.2015)




^ @Kni Joku - siis anyone? - voisi tosiaan tulostaa asiallisen infojulisteen ja laittaa säädyllisen ajan kuluttua uhrien hautajaisten jälkeen sen esille torille Turkuun muistuttamaan siitä, että vaikka terrori-isku oli ensimmäinen, ei se ole viimeinen Suomessa tällä turvapaikka- ja turvallisuuspolitiikalla. Nämä 18 23-vuotiaat uuspaperittomat palestiinalaismarokkolaiset jihadistit on syytä kavereineen siivota maasta ulos ja ennen poistoa lukkojen taakse pois ihmisten joukosta kaduilta ja kouluista. Surureunallista Turku 18.8.2017 -muistotarraa voisi levittää ihan koko maahan kiihottamaan terroristeja vastaan. Tästähän voisi pitää vaikka suunnittelukilpailun.