Valkoisen kulttuurin puolesta puhuminen

[UgriProPatria]

Suomalaisuus ei ole rotu, vaan etninen ryhmä. Amerikkalaiset ovat määritelleet meidät "kaukaasialaiseen rotuun" kuuluviksi. Kaukaasialaiseen rotuun kuuluu ilm. muitakin kuin suomalaisia.

Suomen ja suomalaisugrilaisten kansojen kohdalla on kysymys samankaltaisten kansojen etnisestä ja kielellisestä ryhmästä, kansojen, joilla on sama kantakieli, samankaltainen kulttuuri ja muinaisusko. Niinkuin laaja, suomalais-ugrilainen perhe, tai suku.

Suomalaisilla on Suomen alueella ollut erilaisia suomalaisheimoja, klaaneja, joilla alueittain omat kielimurteensa. Kirjakielemmehän on luotu ja se jo osaltaan on tuhonnut aitoa suomalaista murteellisuutta.

Oletteko lukeneet esim. Veikko Huovisen kirjaa Havukka-ahon ajattelija? Sen ymmärtäminen vaatii jo aitosuomalaiseltakin oman kielensä sanavaraston hallintaa, assosiointikykyä ja mielikuvitusta. Ihan mahoton kirja.    Suosittelen.

https://kirja.elisa.fi/ekirja/havukka-ahon-ajattelija  :

1

Heinäkuun aamun aurinko tähtäsi ovelan näköisenä kaukaisen Mykrävuoren huipulta, erään kuusen latvasta. Soiden reunat sinersivät autereesta ja lampien pinnat liekehtivät. Kanahaukka söi viimeisen lihanmurusen tappamastaan tavinrääpäleestä Huolainlammen rannalla ja lehahti sitten lentoon. Rauhallisin siiveniskuin se huopaili vihreän metsän päällä puiden latvoja hipoen, nousi laiskannäköisenä Havukan rinnettä ylöspäin, teki pari syöksyä hätääntyneen jäniksen perään, mutta ei viitsinyt kehittää hurjempaa ajoa. Se lehahti Havukka-ahon veräjäntolpalle istumaan. Siinä se liikehti raukeasti höyhenpukuaan oikoessaan ja herpaantui sitten liikkumattomana istumaan ja tuijottamaan. Oli tulossa hellepäivä, ilmassa oli kaukaisen kulon tunkkainen haju. Haukka aukaisi nokkansa ja läähätti muutaman kerran kupeet heilahdellen.

Rauhallista oli ja kaunista. – Konsta Pylkkänen istui kaivonkannella puhdistaen etusormellaan varpaanvälejään mietteliään näköisenä. Haukotellen hän poimi kaivonkammesta flanelliset jalkarätit. Hän puisteli niitä kohti aurinkoa, kohti etäistä Mykrävuorta ja peninkulmaisia saloja. Räteissä näkyivät latuskaisten jalkaterien mustat painanteet, huhhuh...olipa sekin näky. Hän katseli niitä lähes inhoten; likaiset alkoivat olla, jalkarätit. Mutta näin helteillä ilman muuta paremmat kuin villasukat. Sukka hikoaa taidottomaksi töppöseksi, vanuu ja venyy joutavanpäiväiseksi mälliksi.

Harkitulla liikkeellä hän nosti oikean jalkansa kaivon lahonneelle kannelle vaatekappaleen päälle ja raapi irvistellen sierettynyttä nilkkaansa. Hän liikutteli ukkovarvastaan ylös ja alas, katsoi huvittuneena tuota taidonnäytettä, yskähti ja naurahti:

– Tämä ei ole missään nimessä kaunis sorkka; ruma se on. Eikä se koskaan siitä tule kauniimmaksi. Kyllä sillä suon yli mennään, kyllä mennään ja on loistavasti menty. Mikä kumma on noiden kynsien merkitys varpaissa. Oravahan minä en ole, enkä palokärki.

Konsta lähti tavanomaiselle aamukierrokselleen tarkkailemaan sitä, mitä kesäinen aamu tarjoaa maalaistalon lähiympäristössä. Mennessään hän ryki ja ryysti, kunnes sylkäisi tarkasti pihlajanoksaan.

Siellä navetan nurkan takana, kärryjen alla, söi kissa jotain. Kissan salaileva käytös iskeytyi Konstan silmiin tutkimisenarvoisena seikkana.

– Mitä sinä syöt, Mikki. Mitä sinä syöt, mitä se syöpi. Mitä se, kääh, hiirikö se on...ei kun myyrä. Katohan kun myyrän sait, häh-häh. Onko makkeeta, mitä?

Konsta kyntsähti mahalleen kissan eteen ja katsoi neljännesmetrin päästä, miten Mikki söi. Hänestä oli melkein kaikkein mukavinta katsella kissan syömistä. Hänen itsensäkin teki mieli kehrätä, kun kissa naulamaisilla hampaillaan narskutteli myyrän selkärankaa, kähisi, maiskutteli ja nuoli karkealla kielellään veristä lihaa. Hän silitteli Mikkiä ja kissa hyrisi kurahdellen.

– Sulla on mukava olla, eikö niin, Mikki? Syö sinä myyrän kinkkua, vaan jätä se hännänalus syömätä. Ethän sinä siitä hyövy mittään. Miltä se kuule myyrä maistuu aamuvaraisella? Eikö se pitäisi paistaa sinun saaliisi, hä-hääh! Pure, pure, katohan, pure, pure! Eikö ne maistu pahalta ne suolet? Sulla se on kuule mukava olla, ei tarvihe mennä ikinä pöllimehtään. Sinä oot kuule onnellisessa asemassa.

Missä se on Mikin puoliso, missä se on se puoliso. Syö sinä, tyttö, mahasi pullolleen, maaliskuussa tullee puoliso sinua kahtomaan. Kuutamolla se juoksee salon halki, Joonaksen musta kolli. Siinä on, kuule, vähän etevä puoliso, voi hyvänen, miten se sulle taas laulaa ihanasti navetan sillan alla. Sinä oot mukava kissa, hä-hääh, ketkule! Pure, pure.

Konsta nousi ylös ja mennä huhtoi Havukan pirttiin. Siinä oli ensin eteinen, oikealla oleva ovi aukesi kamariin, jossa oli pöytä, piironki, kahdenmaattava laatikkosänky, muutamia verenpisaroita kreppipaperilla verhotuissa säilykepurkeissa ja seinällä huoneentaulu: »Herra, palkitse äidin vaivat.»

Eteisen perällä oli siistissä kunnossa oleva ruokakomero. Vasemmanpuoleinen ovi johti pirttiin. Leimaa antavin tuolle avaralle pirtille oli valtaisa, osittain vuolukivilohkareista muurattu leivinuuni. Uunin takana loukossa oli emännän tiskipöytä, sen vieressä vankassa pölkyssä oli kiinni separaattori. Uunin vastaisella seinällä sijaitsi pöytä penkkeineen. Pöydän yllä raksutti seinäkello. Pirtin orsilla oli kuivumassa reenjalaspuita ja muita kaluaineksia. Seinällä kuivumassa riippuivat myös Konstan pyytämät neljä piisaminnahkaa peijinpuissaan. Penkillä, seinien nurkkauksessa oli yhtenä myttynä vanha resuinen pomppatakki. Se palveli Anselmia päänalusena hänen pitäessään ehtonetta. Vielä oli niitä tavanomaisia, korvaamattomia russakoitakin, jotka kompuroivat DDT:n turvottamin vartaloin ja putoilivat henkihieverissä lattialle.

Konsta istahti penkille vaiteliaana piippu hampaissaan kuristen. Hän katseli talonväen aamuisia töitä. Separaattori surisi ja sen kello kilahteli iloisesti. Molemmat pojat nukkuivat vielä sängyssä, joka oli tuvan ovensuunurkassa. Konsta silmäili kumisaappaansa varsia, jotka kävellessä ovat hankautuneet valkoisiksi toisiaan vasten. Siinä, missä vasemman saappaan varressa on ulospäin muodostunut poimu, siinä oli jo pieni reikä. – Se pitäisi paikata, kun kehtaisi, mutta vasta illalla.

Ikkunaruudusta sattui valo hänen päähänsä. Se hyväili lämpimästi hänen takaraivoaan ja teki mielenkiintoisia paljastuksia.

Sillä hieman kummallinen oli Konstan kallon muoto. Se oli aika pitkä pääkalloksi, noin vaakasuorassa suunnassa. Ei se ollut tietenkään otsasta pitkä, se olisikin ollut liian erinomaista, mutta takaraivon puolelta se oli mittava. Niskan yläpuolelta se ampaisi taaksepäin pitkän vaaksan. Konstan täytyi ostaa aina iso hattu, ja heti kohta se venyi muodottomaksi ja lierit vääntyilivät poimuille, kun tuo pää oli vielä hyvin kapeakin... Siis se oli pitkä ja kapea. Hänen silmäkulmansa olivat isot ja ulkonevat, ne ympäröivät vankkana kehyksenä harittavia silmiä kuin joitakin linssejä. Niinpä hänen päänsä muistutti eräänlaista salamyhkäistä, uudenmallista kiikaria, jolla hän tähtäili maapalloa, sen elämää ja monia ihmeellisyyksiä, ihmisiä, mahtavia kansojen liikkeitä, avaruutta ja sen taivaankappaleita sekä paljoa muutakin. Joskus hän tähtäili kamalan kauas, joskus tuijotti hirmuisen läheltä, kuten äskenkin kissan syömistouhuja. Ei edes lepän lehdellä kävelevä kuoriainen välttänyt hänen huomiotaan, vaan hän pysähtyi tutkimaan sen liikahteluja, arvioimaan sen päämääriä ja luokittelemaan sen pyyteitä suhteessa muihin eläväisiin.

Hänen otsansa ei ollut korkea, muta ei erittäin matalakaan. Yksitoista vaakasuoraa ryppyä siinä oli, ja vasemman kulman päällä puolikuun muotoinen sinipunerva, kiiltävä arpi. Siihen oli pompannut kerran leimakirves kuusen kimmoisesta oksasta.

Jos ottaa vertailukohteeksi mittasuhteiltaan keskinkertaisen otsan, niin hänen nenänsä oli huomattavan iso. Sen ponkottava rusto oli loivan 'ässän' muotoinen seurauksena siitä, että pässi oli puskenut häntä nenään pienenä poikana, kun hän oli yrittänyt puskemalla musertaa pässin pään. Tämä sinänsä mitätön ja huvittava tapaus antoi hänelle sen vakavan opetuksen, ettei ihmisen ole pakko mennä puskemaan uroslammasta...

Mikäli katsoi aivan läheltä hänen nenäänsä, näki siinä risteilevän tiheässä sinisiä verisuonia. Hänen sieraimensa kaartuivat miltei intohimoisina ja ivallisina. Lieneekö epähienoa sanoa, että hänen viiksensä juontivat alkunsa jostain syvältä sieraimien onkaloista. Kun hänellä oli nuhaa, sen huomasi varsin mainiosti. Jos hän erehtyi nauramaan kaikessa synkkyydessään, paljastuivat hohtavan valkoiset hampaat mustan parransängen seasta. Ne olivat tosiaankin ihmeen virheettömät hampaat noinkin vanhalle miehelle. Konsta Pylkkänen olikin juonut elämänsä aikana lukemattomia litroja terveellistä maitoa ja kaivellut ahkerasti hampaitaan teroitetulla tikulla. Maitosuklaata ja marsipaania hän ei ollut koskaan maistanut.

Konsta sylkäisi lattialle. Penkin alta käveli esiin sairas russakka. Konsta Pylkkänen sylki uudestaan koettaen saada sattuman russakkaan. Hän innostui, keskittyi, ja valkoiset hampaat välähtelivät huvista ja kiinnostuksesta.

Mutta Havukan Iita ei ymmärtänyt Konstan urheilua. Hän huusi kiukkuisesti:

– Juuttaan räkäkirnu, ukonröhlä! Elä syle enää kertaakaan minun lattialleni tai lähet justiinsa tästä talosta. Minun se pitäisi joka päivä luututa sinun räkälammikkosi lattioilta. Siinä se on kanssa minulla muuan kotka, töpehtii päivät pitkät permannolle. Ala nyt ottaa heti paperia ja pyyhi ne sylkysi pois. Kuulitko sinä, röhkäle.

– Elä sinä Iita ole milläsikään, suostutteli Konsta. – Se on niin, että tässä maapallossa on vielä enempi kiihtyttäviä asioita kuin tämä, jos kerta alkaa niitä ajankulukseen murehtia. Ja onhan sitä näin salolla syletty iän kaiken...

– Suu kiinni eläkä viisastele yhtään! rähähti Iita. – Hyvä kai sinun on viisastella, kun ei tarvihe luututa. Etkö älyä, pöljä piisami, että sinä tartutat vielä tuperkelin meijän poikiin. On siinä pöhkö, kun ei varo ollenkaan lapsia. Ala ottaa paperia, noh!

– Kuule, kuule, elä ärhentele yhtään, Iita, koetti Pylkkänen parantaa asemaansa jylhällä äänenpainolla. – Sehän on nyt kerta kaikkiaan ihan selvä, että minussa ei ole ikänäni ollut tuperkelia eikä koskaan tulekaan. Minä tunnen rintani siksi hyvin, että se kestää. Minä,...

[sivullinen.]

Steve King: White people have contributed more to civilization than other "sub-groups".

Amerikkalainen alahuoneenjäsen puhuu valkoisen rodun kyvykkyydestä republikaanien puoluekokouksen aikana. Aika tulenarkaa ja huonoa juttua minusta. Mutta kuten jo toisaalla totesin, alkaa amerikassa Black Lives Matterin jatkuvien poliisimurhien ja iskujen Donald Trumpin poliittisiin tilaisuuksiin johdosta olla rotusodan tunnelmaa. Vaikka Trump itse ei ole puhunut mitään pahaa neekereistä tai edes kunnolla käyttäytyvistä mustista amerikkalaisista, ovat hänen islamistien vastaiset lausuntonsa avanneet keskustelua niin paljon, että nyt moni muu yrittää hankkia helppoa julkisuutta ja päästä keskustelun huipulle huomattavasti kovemmilla lausunnoilla ja islamistien sijasta iskien rotukysymykseen.

Rasismin nimissä lakkautettu sananvapaus saattaa purkautua hyvinkin voimallisesti lähiaikoina ja aiheuttaa sanojen sijaan tekoja. Poliisien ammuskelu ei enää ole viatonta mustien oikeuksien puolustamista, josta valkoinen jenkki voisi olla samaa tai eri mieltä, mutta sananvapauden nimissä pitää kelvollisena toimintana. Amerikan jälkeen rasimin nimissä lakkautettu sananvapaus saattaa alkaa purkautua myös niissä maissa, joissa se on lakkautettu vielä huomattavasti suuremmissa määrin ja purkaus saattaa olla vieläkin yliampuvampi.

[Hamsteri]

Steve King: White people have contributed more to civilization than other "sub-groups".


Rasismin nimissä lakkautettu sananvapaus saattaa purkautua hyvinkin voimallisesti lähiaikoina ja aiheuttaa sanojen sijaan tekoja. Poliisien ammuskelu ei enää ole viatonta mustien oikeuksien puolustamista, josta valkoinen jenkki voisi olla samaa tai eri mieltä, mutta sananvapauden nimissä pitää kelvollisena toimintana. Amerikan jälkeen rasimin nimissä lakkautettu sananvapaus saattaa alkaa purkautua myös niissä maissa, joissa se on lakkautettu vielä huomattavasti suuremmissa määrin ja purkaus saattaa olla vieläkin yliampuvampi.

Hmm, tajusin juuri jotain tai sitten en. -Kuitenkin- Ketkä tykkäävät kieltää sananvapauden ja sensuroida? Ketkä tykkäävät kilpailuttaa "omaa" sisäryhmää ulkoryhmää vastaan? Vinkki: Eräs suuri segmentti Obaman äänestäjistä.

Ärsyttävää olla vielä mukana tälläisessä evoluutiokamppailussa.

[Golimar]

Mielestäni tässä on eräs paras valkoisen kulttuurin ja rodun puolustustahdon puolesta pidetty puhe jonka olen koskaan kuullut, se selkiyttää ajatukset, se kertoo missä mennään, oli sitten kyse Amerikasta, Etelä-Afrikasta tai Suomesta ja se kertoo mitä tulee tapahtumaan jollemme ryhdistäydy.

https://twitter.com/BrassKnuckleNL/status/754246477308911616

[Nationalisti]

Itse en ymmärrä ylpeyden ottamista asioista, jotka eivät ole ihmisen omaa saavutusta. Valkoisella elämänkoulun kasvatilla ei ole mitään syytä olla ylpeä siitä, että Stephen Hawking on valkoinen sen enempää, kuin mustalla vastaavalla on siitä, että Neil deGrasse Tyson on musta. Kiitollinen voi toki olla siitä, että on saanut elää yhteiskunnassa, jossa hyvinvointi ja vauraus on mahdollista, mutta ylpeys on väärä sana.

Miksi ei voisi olla ylpeä myös muiden saavutuksista? Lapsiensa, sisaruksiensa, vanhempiensa, joukkuuensa, työporukkansa, sukunsa, kansansa? Miksi joukkoon kuuluminen on niin huono asia?

[newspeak]

Kulttuureita ei ole, mikäli niitä ei aktiivisesti pidetä yllä. Aikaisemmat saavutukset pyyhkiytyvät pois, jos ne hylätään. Ylpeys valkoihoisesta kulttuurista ei siis ole itsensä korottamista muiden tekoihin perustuen, vaan ihminen korottuu pitämällä perinteitä yllä. Toisten työn hedelmistä nauttijat syövät liian monilukuisiksi tullessaan kaikki hedelmät ja sato tuhoutuu.

Tähän liittyy myös kulttuurin tunteminen. Nykyään propagandassa vedotaan länsimaisiin perinteisiin sisällyttäen niihin asioita, joita ainakaan itse en ajatellut säilyttää vaan päinvastoin pyrkiä kitkemään ne pois. Näin esimerkkeinä Eurostoliitto, monikultti ja muut suvaitsevaisuuden harhat ja epäjumalat.

[AJIH]

Ei ole mitään yhtä valkoihoista kulttuuria. Eurooppa on kulttuurien aarrearkku. Yhdysvaltalaiset ovat melkein menettäneet omat jalokivensä. Samaa yritetään täällä.

[Nationalisti]

Ei ole mitään yhtä valkoihoista kulttuuria. Eurooppa on kulttuurien aarrearkku. Yhdysvaltalaiset ovat melkein menettäneet omat jalokivensä. Samaa yritetään täällä.

Sanotaanko, että Euroopan kulttuureissa on useita kerrostumia, ja että meillä eurooppalaisilla on kaikesta huolimatta yhdistäviä tekijöitä, jotka muodostavat yleiseurooppalaisuuden perusteet. Kristinusko on yksi niistä. Olisikin mielenkiintoista nähdä, miten eurooppalaisuus määriteltäisiin jos muinaisen Rooman eteläiset ja itäiset alusmaat olisivat pysyneet kristittyinä.

[Leso]

Sanotaanko, että Euroopan kulttuureissa on useita kerrostumia, ja että meillä eurooppalaisilla on kaikesta huolimatta yhdistäviä tekijöitä, jotka muodostavat yleiseurooppalaisuuden perusteet. Kristinusko on yksi niistä. Olisikin mielenkiintoista nähdä, miten eurooppalaisuus määriteltäisiin jos muinaisen Rooman eteläiset ja itäiset alusmaat olisivat pysyneet kristittyinä.

Näin juuri.
Lukekaas lapsoset oikein ajatuksella, edes tämän kerran.

En toki kiellä, etteikö minulla ja Nationalistilla tässä olisi tulkinnallista eriäväisyyttä.
Mutta se on eurooppalaista.