News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2015-11-25 Vokit pohtivat turvallisuustason nostoa Kempeleen raiskauksen vuoksi

Started by Ink Visitor, 25.11.2015, 11:41:42

Previous topic - Next topic

Ink Visitor

Quote
Vastaanottokeskuksissa tieto turvapaikanhakijaan kohdistuvasta raiskausepäilystä on otettu vastaan ristiriitaisin tuntein. Turvapaikanhakijat ovat vihaisia, mutta pelkäävät myös itsensä puolesta

Vastaanottokeskuksissa ja hätämajoitusyksiköissä pohditaan, pitäisikö turvallisuustasoa nostaa Kempeleen raiskaustapauksen vuoksi.

Poliisi epäilee, että turvapaikanhakija olisi raiskannut 14-vuotiaan tytön.

Esimerkiksi Kaakkois-Suomessa tilannetta on käyty läpi yksiköiden henkilökunnan kanssa.

– Jos levottomuuksia tulee joko ulko- tai sisäpuolelta, voimme ryhtyä nopeasti toimenpiteisiin. Olemme myös neuvoneet seuraamaan sekä asukkaiden reaktioita että ympäristössä tapahtuvia muutoksia, kertoo SPR:n Kaakkois-Suomen piirin toiminnanjohtaja Arja Vainio.

Vainion mukaan sekä vastaanottokeskusten ja hätämajoituskeskusten henkilökunta että turvapaikanhakijat ovat ottaneet tiedon Kempeleen tapahtumista vastaan surullisina ja huolestuneina.

– Tottakai käy mielessä, millaisia reaktioita se aiheuttaa meidän yksiköitä kohtaan. Myös turvapaikanhakijat pitävät raiskausta tosi ikävänä, surullisena tapahtumana. He ovat vihaisia siitä, miten joku voi tehdä tällaista, Vainio toteaa.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi tiistaina, että turvapaikanhakijoiden häiriökäytös on lisääntynyt yleisellä tasolla. Kaakkois-Suomen yksiköissä on esiintynyt pientä hermostumista.

– Kun ei ole yksityisyyttä ja omaa rauhaa, tunnelma hetkittäin kiristyy. Sisäistä kähinää on, jos ei päivittäin niin aika usein kuitenkin.

http://yle.fi/uutiset/vastaanottokeskukset_pohtivat_turvallisuustason_nostoa_kempeleen_raiskauksen_vuoksi/8480042
If I am ever killed in a terrorist attack, I want my candlelight vigil to be done with torches and guns. Rename it posse and go have fun in the night...

Jane Doe

Turvallisuustason nosto = vokit suljetuiksi laitoksiksi, ulos ei pääse kuin karkotusmatkalle ja silloinkin poliisisaattueessa. Suits me.

...eiku hetkinen... :facepalm:
Wippajei!

Eurytmistinä alkaa mielikuvitus elää..

ISO

Kumpaa tässä halutaan kunnioittaa, suomalaisten pikkutyttöjen ja naisten vapautta liikkua vapaasti, vai ulkomaisen roskaväen oikeutta liikkua vapaasti.

Valintakysymys.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

ervatsalo

Quote from: ISO on 25.11.2015, 11:52:13

Kumpaa tässä halutaan kunnioittaa, suomalaisten pikkutyttöjen ja naisten vapautta liikkua vapaasti, vai ulkomaisen roskaväen oikeutta liikkua vapaasti.

Valintakysymys.
Juhalle ja Timolle tuo on ihan no-brainer. Ensin mainitulla ryhmällä ei heidän silmissään ole arvoa kengänpohjaan jääneen koiranpaskan vertaa ja jälkimmäinen on se, millä he tuovat itselleen kaviaarin ja konjakin pöytään.

Saturnalia

Eli kantikset koetaan yhä suurempana uhkana. Niinhän tuossa sanotaankin. Alkaa tulla jo luonnostaan tämä uuskielen lukeminen.
Jos uutisoidaan että vankila nostaa turvallisuustasoa, niin se tarkoittaa että vankilan ulkopuolisia kansalaisia valvotaan tiukemmin, etc.
Nehän ampuvat meidät jos matut alkavat rötöstellä vielä rankemmin. Uhkataso nousee niin korkealle.

ervatsalo

Quote from: Saturnalia on 25.11.2015, 12:28:46

Jep, ihan normaali sosialistihallinnon toimintakaava samanlaisena kuin se on toistunut jokaisessa maailman sosialistimaassa kautta aikain. Tosin se virhe sinulla tuossa on, että useimmat viedään ennen ampumista leiriin raatamaan ja ammutaan vasta, kun on päästy siihen pisteeseen, että lapion ylösnostamisesta on tullut fyysisesti mahdotonta eikä päivittäisen leipäannoksen tuhlaaminen ko. yhteiskunnan viholliseen ole enää perusteltavissa.

Hornsmith

Jep, sähköaitaa, piikkilankaa, lasinsirpaleita ja vartioitu portti, jossa kulkuoikeus vain huollolle ja henkilökunnalle. Kaksisuuntainen vaikutus, joka ei kuitenkaan estä aidan sisäpuolella tapahtuvaa jalkapalloilua. Tietenkin rauhoittaa eloa ulkopuolellakin, mutta eihän sen nyt väliä.
S.N.A.F.U
-------------------
And hey, lets be careful out there!

Kim Evil-666

Arja Vainiolle voisi todeta sen verran, että teidän kykyynne reagoida ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin ei usko yhtään kukaan, siis ei yhtään kukaan. Te olette toiminnallanne osoittaneet kaiken olevan yhtä sössimistä, joka kaikessa rahantavoittelussaan ei tee muuta, kuin heikentää sisäistä turvallisuutta ja luo pelkoa tavallisten kansalaisten keskuuteen.

Te SPR olette kuin lastentarha, joka kaikessa hyväuskoisuudessaan ottaa todesta kaikki tuhannen ja yhden yön tarinat, mitä maahan tunkeutuneet rikolliset teille sepittävät.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

niemi2

Quote
Vastaanottokeskuksissa tieto turvapaikanhakijaan kohdistuvasta raiskausepäilystä on otettu vastaan ristiriitaisin tuntein. Turvapaikanhakijat ovat vihaisia, mutta pelkäävät myös itsensä puolesta

Vastaanottokeskuksissa ja hätämajoitusyksiköissä pohditaan, pitäisikö turvallisuustasoa nostaa Kempeleen raiskaustapauksen vuoksi.

Aina kun jotain sattuu ja tapahtuu, niin näistä tehdään uhreja, jotka pelkäävät "kostotoimenpiteitä", joita ei koskaan tule eikä ole tullutkaan.

Pariisin tai minkä tahansa muun terrori-iskunkin jälkeen media rakentaa olkiukkoa, että nämä pelkäävät "kostoa". Itse tapahtumaa yritetään piilottaa, mitätöidä ja hakea hiljaista hyväksyntää kun Yle ja valtamedia pelkää jälleen kantaväestön reaktiota. Sama kaava toistuu myös tulevissa rikoksissa ja iskuissa, seuratkaa.

MAKE FINLAND NORMAL AGAIN

Aukusti Jylhä

QuotePää, olkapäät, peppu, polvet, varpaat, polvet, varpaat...

Toistetaan  satakolmekymmentäneljä (134) kertaa, ja huolemme ovat kaikonneet.

Sormilaulua ehkä seuraavaksi, toki ilman "tässä on keskisormi".

Siinä on taso jolla hoidetaan kansallista turvallisuutta; laululeikit.
Ef 6:10-11
Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.

Hornsmith

Quote from: käpykaarti on 25.11.2015, 13:33:10
QuotePää, olkapäät, peppu, polvet, varpaat, polvet, varpaat...

Toistetaan  satakolmekymmentäneljä (134) kertaa, ja huolemme ovat kaikonneet.

Sormilaulua ehkä seuraavaksi, toki ilman "tässä on keskisormi".

Siinä on taso jolla hoidetaan kansallista turvallisuutta; laululeikit.

Matu se lähti jahtiin tinttantanttan tallallei ja matuhan se lähti jahtiin ja matuhan se lähti jahtiin... mitähän se matu tahtoo tinttantanttantallalei ja mitähän se matu tahtoo...
S.N.A.F.U
-------------------
And hey, lets be careful out there!

Uuno Nuivanen

Quote from: käpykaarti on 25.11.2015, 13:33:10
QuotePää, olkapäät, peppu, polvet, varpaat, polvet, varpaat...

Toistetaan  satakolmekymmentäneljä (134) kertaa, ja huolemme ovat kaikonneet.

Sormilaulua ehkä seuraavaksi, toki ilman "tässä on keskisormi".

Siinä on taso jolla hoidetaan kansallista turvallisuutta; laululeikit.

Missäs se oli se linkki tuohon, kun pitää eräälle näyttää?  :P

Jouko

Vokkien turvallisuustasoa nostetaan, mutta suomalaisten EI! Siinä jaetaan ihmiset eri kastiin kuten tehtiin apartheid-Etelä-Afrikassa!
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

Maija Poppanen

Taas ollaan niin uhria että...

Eipä se tosin tyhmä ole, joka uhriutuu vaan se, joka antaa sen tapahtua.

Nämä tarvitsisivat armeijaolosuhteet ja -kurin, eikä suinkaan omasta hyvyydestään kyyneliin asti liikuttuvia SPR-lorttoja ja itsensä ja karvansa hiplattavaksi antavia idiootti-tipusia.

Tiukassa struktuurissa toimiminen viestisi mamulle selkeästi asemansa, ja säästyttäisiin turhanpäiväiseltä valistukselta, mikä ei kuitenkaan osu tuollaiseen maaperään.

Ei mitään pelleilyä ruoka-ajoista tai mausteista. Koko päiväksi fyysisesti raskaita puhdetöitä esim. risusavotassa, ehkäisemään liian energian, - testosteronin ja paskan kulttuurin aiheuttamia lieveilmiöitä. Tietenkin ilman mitään kiittelyjä siitä, että tekivät niinkuin piti. Tuntuvat rangaistukset pienistäkin perseilyistä.

Armeijan varastoista löytynee vielä sopivia käytöstä poistettuja vaatteitakin, mitkä toimivat hyvin talviolosuhteissa, ja samalla tasa-arvoistavat mukavasti käyttäjänsä.

Eisernes Kreuz

Niin, vokithan tässä ovat suurimmassa vaarassa. Niissä onkin jo tapahtunut monia kuolemaan ja ruumiinvammaan johtaneita kantisten iskuja. Suomalaisethan ovat tunnetusti niin jumalattoman väkivaltaisia pakolaisia kohtaan. Ruoallakin kiduttavat miesparkoja!

Ei kuulkaa ole helppoa ole matu Suomessa!

There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

hattiwatti

Jonkun arabiankielisen tulee laittaa välittömästi tieto kiertämään sosiaaliseen mediaan. Moni Irakilainenhan on sanonut ettei jaksa maataan missä on erillisiä turvavyöhykkeitä joiden ulkopuolelle ei voi mennä. Niiden kuuluu saada tietää että täällä on sama meininki. Jos ei nyt, niin parin lapsiraiskauksen jälkeen ainakín.

writer

Vastaanottokeskukset suljetuiksi laitoksiksi joista ei poistuta ennen turvapaikkahakemuksen käsittelyä kuin takaisin kotimaahan.

Tämän voisi toteuttaa milloin vain mutta poliitikot ovat kädettömiä ja virkamiehinä on myös kädettömiä tai suvaitsevaisuuskiihkoilevia maailmanhalaajia sädekehäänsä kiillottamassa.

Lievempi vaihtoehto olisi että Vastaanottokeskuksesta voi lähteä esim. Kauppaan kello 9 aamulla kun lapset ovat jo koulussa ja takaisin vastaanottokeskuksessa pitää olla viimeistään kello 18.

Lisäksi rahanjako pitää loepttaa kokonaan tai vähentää sitä ja laittaa se kortille jolla voi ostaa vain suomessa kaupasta ruokaa eli ei voi ostaa bisseä ja tupakkaa niinkuin nykyään turvapaikanhakijat tekevät.

Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

hattiwatti

Nerokasta. Ghettot toimivat samalla tavoin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ghetto
QuoteGhetto tuli alkujaan italian valimoa tarkoittavasta sanasta: vuonna 1516 Venetsian juutalaiset pakotettiin asumaan valimon alueelle. Yöksi alueen portit suljettiin ja gheton asukkaat määrättiin valvomaan niitä. Suurimmillaan 1600-luvun lopussa pienellä suljetulla alueella asui 4 000–5 000 ihmistä.

Jokainen gheton asukas tapettiin, jos oli harhailemassa ulkopuolella 'valomerkin jälkeen'. Tämä on testattu tapa miten monikulttuurin on mahdollista toimia.

Lisäksi VOKkien herkät asukkaat ovat parhaiten turvassa täkäläisiltä huppupäiltä. Näinhän asia voidaan markkinoida. Näin saamme positiivista Suomi-brändiä esimerkillisestä hyysäämisestä.

B52

Quote from: Uuno Nuivanen on 25.11.2015, 13:39:49
Quote from: käpykaarti on 25.11.2015, 13:33:10
QuotePää, olkapäät, peppu, polvet, varpaat, polvet, varpaat...

Toistetaan  satakolmekymmentäneljä (134) kertaa, ja huolemme ovat kaikonneet.

Sormilaulua ehkä seuraavaksi, toki ilman "tässä on keskisormi".

Siinä on taso jolla hoidetaan kansallista turvallisuutta; laululeikit.

Missäs se oli se linkki tuohon, kun pitää eräälle näyttää?  :P

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/turvapaikanhakijat-opettelevat-saarijarvella-suomea-laulellen/2177536?pwbi=bd2d2cb211f9050e2d918cd91ee18372
On kumma miten vähän saa aikaan, jos vain lakkaa yrittämästä. Paula 8v.

internetsi

Quote from: writer on 25.11.2015, 17:39:41
Vastaanottokeskukset suljetuiksi laitoksiksi joista ei poistuta ennen turvapaikkahakemuksen käsittelyä kuin takaisin kotimaahan.

Tämän voisi toteuttaa milloin vain mutta poliitikot ovat kädettömiä ja virkamiehinä on myös kädettömiä tai suvaitsevaisuuskiihkoilevia maailmanhalaajia sädekehäänsä kiillottamassa.

Lievempi vaihtoehto olisi että Vastaanottokeskuksesta voi lähteä esim. Kauppaan kello 9 aamulla kun lapset ovat jo koulussa ja takaisin vastaanottokeskuksessa pitää olla viimeistään kello 18.

Lisäksi rahanjako pitää loepttaa kokonaan tai vähentää sitä ja laittaa se kortille jolla voi ostaa vain suomessa kaupasta ruokaa eli ei voi ostaa bisseä ja tupakkaa niinkuin nykyään turvapaikanhakijat tekevät.
Jokainen ymmärtää, ettei tällainen ole lainsäädännöllisesti realistista, mutta saahan sitä unelmoida.

Asia voitaisiin järjestää siten, että kiristettäisiin maahantunkeutumista ja suljettaisiin liiat vokit ihmisten ilmoilta. Turvikset sijoitettaisiin keskelle metsää, missä ei ole mitään liikenneyhteyksiä. Vokin auto veisi sitten porukkaa Migriin ruinaamaan asyyliä ja takaisin. Tämä kuitenkin vaatisi sen, että valtio hoitaisi vokkitoiminnan eikä ulkoistaisi sitä ja päättäjien pitäisi olla asenteeltaan kuin virolaiset kollegansa.

Tämä ei nykyisessä päänsilittely ja halinallevastaanottamisilmapiirissä ole realistisesti mahdollista. Nykymalli nähtiin pari päivää sitten Kempeleessä.
Lohjan persut

Foundation

Aina sama lääke kaikkiin vaivoihin: lisää valvontaa, kontrollia, muureja, portteja, kattoja, seiniä, velkaa, lisäbudjetteja ja keskushallintoa. Totta kai myös pohdintoja ja selvitysryhmien organisointia.

"Erityisesti on mainittava kokoomuksen Wille Rydman, jolla on järkeviä näkemyksiä ja joka onnistui toisella yrittämällä." - Jussi Halla-aho 2015

"Koska puheenaihe on jatkuvasti sama, huomaan pitäväni jatkuvasti suunnilleen samaa puheenvuoroa, mutta toistoahan ei koskaan ole liikaa." - Jussi Halla-aho 2015

Paju

Quote from: Saturnalia on 25.11.2015, 12:28:46
Eli kantikset koetaan yhä suurempana uhkana. Niinhän tuossa sanotaankin. Alkaa tulla jo luonnostaan tämä uuskielen lukeminen.

Näinpä. Keskinäisen luottamuksen rapautuminen ja kansan jakautuminen etenevät pelottavaa vauhtia.

writer

Quote from: internetsi on 25.11.2015, 17:57:50
Quote from: writer on 25.11.2015, 17:39:41
Vastaanottokeskukset suljetuiksi laitoksiksi joista ei poistuta ennen turvapaikkahakemuksen käsittelyä kuin takaisin kotimaahan.

Tämän voisi toteuttaa milloin vain mutta poliitikot ovat kädettömiä ja virkamiehinä on myös kädettömiä tai suvaitsevaisuuskiihkoilevia maailmanhalaajia sädekehäänsä kiillottamassa.

Lievempi vaihtoehto olisi että Vastaanottokeskuksesta voi lähteä esim. Kauppaan kello 9 aamulla kun lapset ovat jo koulussa ja takaisin vastaanottokeskuksessa pitää olla viimeistään kello 18.

Lisäksi rahanjako pitää loepttaa kokonaan tai vähentää sitä ja laittaa se kortille jolla voi ostaa vain suomessa kaupasta ruokaa eli ei voi ostaa bisseä ja tupakkaa niinkuin nykyään turvapaikanhakijat tekevät.
Jokainen ymmärtää, ettei tällainen ole lainsäädännöllisesti realistista, mutta saahan sitä unelmoida.

Asia voitaisiin järjestää siten, että kiristettäisiin maahantunkeutumista ja suljettaisiin liiat vokit ihmisten ilmoilta. Turvikset sijoitettaisiin keskelle metsää, missä ei ole mitään liikenneyhteyksiä. Vokin auto veisi sitten porukkaa Migriin ruinaamaan asyyliä ja takaisin. Tämä kuitenkin vaatisi sen, että valtio hoitaisi vokkitoiminnan eikä ulkoistaisi sitä ja päättäjien pitäisi olla asenteeltaan kuin virolaiset kollegansa.

Tämä ei nykyisessä päänsilittely ja halinallevastaanottamisilmapiirissä ole realistisesti mahdollista. Nykymalli nähtiin pari päivää sitten Kempeleessä.

Kempeleen tapauksessa olisi ainakin ollut mahdollista.

Suomessa pidetään suomalaisia lapsia koulukodeissa 18-vuotiaaksi asti joissa määrätään mitkä on ajat kun saa olla muualla ja milloin pitää olla takaisin koulukodissa.

Joissain EU-maissa vastaanottokeskukset ovat suljettuja laitoksia eli niistä ei poistuta eikä EU ole kyseisiä maita pis EU:sta potkinut eli Suomi ihan itse päättää haluaako olla sekopää joka antaa turvapaikanhakijoiden diskoilla vaikka aamuyöhön tai kyttäillä naisia kaduilla.

Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

Khalifatta

Sipilän vatulointi vokkihommissa on kyllä mennyt vituloinniksi...
"Toisista kulttuureista tulevat tutustuvat prinsessoihimme. Tähän myös heillä on oikeus." - Rikoskomisario J. Kiiskinen

Foundation

Quote from: writer on 25.11.2015, 18:11:42
Suomessa pidetään suomalaisia lapsia koulukodeissa 18-vuotiaaksi asti joissa määrätään mitkä on ajat kun saa olla muualla ja milloin pitää olla takaisin koulukodissa.

Joissain EU-maissa vastaanottokeskukset ovat suljettuja laitoksia eli niistä ei poistuta eikä EU ole kyseisiä maita pis EU:sta potkinut eli Suomi ihan itse päättää haluaako olla sekopää joka antaa turvapaikanhakijoiden diskoilla vaikka aamuyöhön tai kyttäillä naisia kaduilla.

QuoteJo ensimmäisten vuosien aikana Pohjolan poikakotiin oli sijoitettuna noin 50 nuorukaista, myöhemmin oppilasmäärä kasvoi jopa yli kahteen sataan. Ajan hengen mukaisesti kuri oli ankaraa ja oppilaat osallistuivat raskaisiin maataloustöihin. Ruokaa ja vaatteita ei kuitenkaan puuttunut, ei edes pula-aikana tai sotavuosina, sillä talo oli hyvin omavarainen.

http://www.nuortenystavat.fi/index.php?3829&news_id=905
"Erityisesti on mainittava kokoomuksen Wille Rydman, jolla on järkeviä näkemyksiä ja joka onnistui toisella yrittämällä." - Jussi Halla-aho 2015

"Koska puheenaihe on jatkuvasti sama, huomaan pitäväni jatkuvasti suunnilleen samaa puheenvuoroa, mutta toistoahan ei koskaan ole liikaa." - Jussi Halla-aho 2015

theOwl

Quote from: B52 on 25.11.2015, 17:46:17
Quote from: Uuno Nuivanen on 25.11.2015, 13:39:49
Quote from: käpykaarti on 25.11.2015, 13:33:10
QuotePää, olkapäät, peppu, polvet, varpaat, polvet, varpaat...

Toistetaan  satakolmekymmentäneljä (134) kertaa, ja huolemme ovat kaikonneet.

Sormilaulua ehkä seuraavaksi, toki ilman "tässä on keskisormi".

Siinä on taso jolla hoidetaan kansallista turvallisuutta; laululeikit.

Missäs se oli se linkki tuohon, kun pitää eräälle näyttää?  :P

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/turvapaikanhakijat-opettelevat-saarijarvella-suomea-laulellen/2177536?pwbi=bd2d2cb211f9050e2d918cd91ee18372

Tähän voisi yhdistää vielä vähän verorahoilla kustannettuja pellehyppyjä Punkalaitumen tapaan.
Everybody rise!

Brandis

QuoteMyös turvapaikanhakijat pitävät raiskausta tosi ikävänä, surullisena tapahtumana. He ovat vihaisia siitä, miten joku voi tehdä tällaista

En tiedä pitäisikö tässä itkeä vai nauraa.

Kyllä ihan varmasti siellä on suurella joukolla surtu tapahtumien hirveyttä, vaikka osa porukasta on varsin kykeneväisiä raiskauksiin ja pahoinpitelyihin itsekin. Kantisten sinisilmäisyydellä ja naiiviuudella ei ole ilmeisesti mitään rajaa. Meille saa valehdella täysillä, kaikki uskotaan ja aivan kaikki menee läpi. Valtamedia uutisoi uhriutumisista ja muistaa toistaa joka lehtiartikkelissa toiveen siitä, ettei tämä lisäisi rasismia.

Mikä näiden uutisten uutisarvo oikein on? Sekö, että joku osaa näytellä niin hyvin, että suomalainen rivisuvis uskoo näkemäänsä (mikä ei kyllä kummoisia taitoja vaadi)?

internetsi

Quote from: writer on 25.11.2015, 18:11:42Kempeleen tapauksessa olisi ainakin ollut mahdollista.[...]Suomessa pidetään suomalaisia lapsia koulukodeissa 18-vuotiaaksi asti joissa määrätään mitkä on ajat kun saa olla muualla ja milloin pitää olla takaisin koulukodissa.
Kyllä, alaikäisten kanssa mahdollista. Heitä taitaa vaan olla 6% hakijoista, joten siihen jää se 94% jäljelle.

Quote from: writer on 25.11.2015, 18:11:42Joissain EU-maissa vastaanottokeskukset ovat suljettuja laitoksia eli niistä ei poistuta eikä EU ole kyseisiä maita pis EU:sta potkinut eli Suomi ihan itse päättää haluaako olla sekopää joka antaa turvapaikanhakijoiden diskoilla vaikka aamuyöhön tai kyttäillä naisia kaduilla.
Näissä maissa on koko kansalla ja päättäjillä samat mielipiteet kuin hommalaisilla. Suomessa ei valitettavasti näin ole, mutta koitetaan jos joskus olisi.
Lohjan persut

ämpee

Quote from: Brandis on 25.11.2015, 18:18:03
QuoteMyös turvapaikanhakijat pitävät raiskausta tosi ikävänä, surullisena tapahtumana. He ovat vihaisia siitä, miten joku voi tehdä tällaista

En tiedä pitäisikö tässä itkeä vai nauraa.

Siellä on todennäköisesti pidelty vokkitätien kauniisti pahville rustaamia kylttejä, joissa suomeksi aivan hirveesti surua ja vihastuttaa, sekä punaisia sydämenkuvia että sinisiä kyyneleitä.
Kuvaajan takana vokkitäti seteliä heiluttelemalla kalastaa sopivat ilmeet.

Kyse edelleenkin on valehtelevista turhapaikan hakijoista, eikä mistään pakolaisista, mutta tämän tosiseikan eivät vokkitädit anna itseään häiritä, sillä nyt heillä on halilemmikkejä sylin täydeltä.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."