The Atlantic - Syyskuu 2015; poliittisesta korrektiudesta

[Pölhökustaa]

Tämä ei koske varsinaisesti maahanmuuttoa, mutta sivuaa hyvin läheisesti tapaa jolla myös maahanmuutosta Suomessakin keskustellaan. The Atlantic on erinomainen lehti jonka artikkelit ovat hyvin tutkittuja ja tarjoavat usein uusia näkökulmia asioihin.

Aiheena tässä kahden artikkelin sarjassa on amerikkalaiseen yliopistomaailmaan levinnyt poliittisen korrektiuden liike, miten se on syntynyt, miten se ilmenee, ja ennenkaikkea miten se vaikuttaa ihmisten ajatteluun, kärjistää mielipide-eroja ja synnyttää juopia ihmisryhmien välille. Jatkoartikkelina tarjotaan hyvä näkökulma stand-up -koomikoiden haasteisiin campuskeikoilla, eli miten heittää tunnin setti yleisölle, joka lähestulkoon kokee velvollisuudekseen loukkaantua jos koomikko edes etäisesti astuu jonkin herkän seksuaali-, rotu-, tai muun aatemaailman varpaille.

Nämä jutut luettuani näin selvän yhteyden niin punavihreään kuplaan kuin hommaankin, päällehuutamiseen ja moneen muuhun tämänpäivän keskusteluilmiöön. Ajankohtaisen maahanmuutto-, pakolais- ja rasismikeskustelu sai ainakin omassa mielessäni mielenkiintoisia uusia näkökulmia.

Ohessa muutama irrallinen lause tekstien joukosta, suosittelen lukemaan jos aihepiiri kiinnostaa.

"A movement is arising....to scrub campuses clean of words, ideas, and subjects that might cause discomfort or give offense."

"A number of popular comedians, including Chris Rock, have stopped performing on college campuses. Jerry Seinfeld and Bill Maher have publicly condemned the oversensitivity of college students, saying too many of them can't take a joke."

"Two terms have risen quickly from obscurity into common campus parlance. Microaggressions are small actions or word choices that seem on their face to have no malicious intent but that are thought of as a kind of violence nonetheless. For example....it is a microaggression to ask an Asian American or Latino American "Where were you born?""

"The ultimate aim, it seems, is to turn campuses into "safe spaces" where young adults are shielded from words and ideas that make some uncomfortable....this movement seeks to punish anyone who interferes with that aim, even accidentally....It is creating a culture in which everyone must think twice before speaking up, lest they face charges of insensitivity, aggression, or worse"

" What exactly are students learning...in a community that polices unintentional slights, places warning labels on works of classic literature, and in many other ways conveys the sense that words can be forms of violence that require strict control by campus authorities, who are expected to act as both protectors and prosecutors?"

http://www.theatlantic.com/magazine/archive/2015/09/the-coddling-of-the-american-mind/399356/

http://www.theatlantic.com/magazine/archive/2015/09/thats-not-funny/399335/

[nollatoleranssi]

Paljon puhuttu ilmiö kuivui silmissäni kasaan, vaikka sen piti mediatietojen mukaan olla voimissaan juuri Kaliforniassa. En havainnut "hyvin sensitiivisten ja helposti loukkaantuvien opiskelijoiden epäitsenäistä uutta moraalia", josta professorit Bradley Campbell ja Jason Manning ovat kirjoittaneet kirjan Microaggression and Moral Cultures.

Löysin sen sijaan toisenlaisen vaikenemisen kulttuurin.
...
JA SITTEN oli vielä käytännöllisempi syy varovaiseen puheeseen.

Työmarkkinoilla, jotka perustuvat verkostoitumiseen, suosituksiin ja nettipalautteeseen, omaan nimeen ei saa liittyä ristiriitaa. Mikään ei ole töitä etsivälle jenkkinuorelle isompi miinus kuin maine hankalana.

HS: Kolumni: Minua varoitettiin yliherkistä jenkkinuorista, mutta löysin jotain muuta – toisenlaisen vaikenemisen kulttuurin

Kirjoituksessa todetaan: "Ei ole mitään poliittista korrektismia", mutta sitten lopussa sanotaankin kuinka sitä oikeastaan on, kun oppilaat varovat sanomasta mitään sellaisia vääriä asioita, joista voisi olla myöhemmin haittaa omalle uralle.

Joskus tuntuu kuin lukijoita pidettäisiin tietoisesti hölmöinä HS:n jutuissa eli ensin otetaan käsittelyyn ne kaikista pahimmat uhkakuvat ja ennakkoluulot, että "Lällällää. Eipä olekkaan semmoisia negatiivisia ääri-ilmiöitä mistä on paljon puhuttu!". Tuohon päädytään hyvin valikoivan ajattelun kautta. Sen jälkeen heti seuraavassa kappaleessa todetaan (tai pikemminkin aivan lopussa pitkien selittelyiden jälkeen), että "Onhan sitä semmoisia "pienempiä ilmiöitä" (jotka liittyvät täysin samaan aiheeseen), mutta "ne ovat ihan normaaleita" syyn x takia.

[Vaniljaihminen]

Prager Universityn max viiden minuutin mittaisissa nettiluennoissa usein käsitellään yliopistojen ilmapiiriä. Eräässä uusimmassa kerrotaan kuinka McDonalds opetti enemmän kuin yliopisto. En tiedä miten selviäisin nyky-yliopistosta, ainakaan amerikkalaisesta sellaisesta. Mun mielestä yliopistojen pitäisi nimenomaan olla paikkoja, joissa nörtit saisivat kehittyä maksimaaliseen pätevyyteensä, mutta nykyään kaikenlaisten oikeuksien tiedostaminen tuntuu olevan tärkeämpiä kuin mikään klassinen yleissivistys.