News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2015-09-30 IS: Soini neuvottelee sopimuksesta irakilaisten palauttamiseksi

Started by Tosiasiallinen Nuiva, 30.09.2015, 21:46:14

Previous topic - Next topic

Kemolitor

Quote
On arvioitu että noin kaksi kolmasosaa yli 32 000:sta viime vuonna Suomeen tulleesta turvapaikanhakijasta saanee kielteisen päätöksen.

Paawo Passiivi on tietysti aina luotettava lähde, mutta olisi silti ihan kiva kertoa, kuka tällaisen arvion on tehnyt.

Minä olen ymmärtänyt maahanmuuttoviraston haaveilevan, että vähintään puolet 32 000:sta peruisi hakemuksensa, jolloin lopuille voitaisiin jakaa surutta turvapaikkoja siten, että noin kolmannes tuosta alkuperäisestä määrästä saisi turvapaikan.

Kielteisiä päätöksiä en muista kenenkään lupailleen kahta kolmasosaa.

Micke90

Quote from: Roope on 29.02.2016, 15:23:59
On parhaillaan Australiassa tutustumassa sikäläiseen turvapaikkapolitiikkaan.

Hienoa. Ottakoon opikseen.

Lahti-Saloranta

Palautuksia koskien on juuri käynnissä tiedotustilaisuus:
http://www.iltalehti.fi/iltvlive/201601120112255_v5.shtml
Kohtuullisen nuivaa tuntuu kommentit valtaosin olevan.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Jaska Pankkaaja

Quote from: xor_rox on 29.02.2016, 14:17:53

Hirmuista kiemurtelua ylijohtajalta, kun kysyttiin, miksi juuri itärajan kautta tulleet pyritään palauttamaan nopeasti. Kun kysyttiin järjestyshäiriöistä, niin ylijohtaja lähti paikalta. Poliisitarkastajien ilmeet olivat tässä kohtaa mielenkiintoisia.

Poliisi ei tietenkään päätä matu-politiikasta mutta jos se olisi kansan puolella niin se kertoisi avoimesti ongelmista ja vaatisi lisäresursseja. Poliisijohto on kuitenkin kokoomuksen värisuora joten pimitys ja valehtelu jatkuvat aivan elfgreeninä.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Eisernes Kreuz

Minun on vaikea uskoa, että rivipoliisit, jotka oikeasti joutuvat kentällä nauttimaan kulttuurien rikkaudesta, ovat innokkaita mokuttajia. Poliisijohto taas on pitkälti poliittisin perustein valittu, ja on siksi täynnä poliitikkojen mokutuslinjaa myötäileviä uraohjuksia. Eihän sitä muuten poliisijohtajaksi pääsisikään.

Toivottavasti Jabba saisi ausseilta vaikutteita tp-politiikkaan. En toki odota suuria.
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

nevahood

Quote from: IltalehtiVuosittain noin 60-70 prosenttia palautuspäätöksen saaneista on pystytty poistamaan maasta, kertoi poliisitarkastaja Mia Poutanen poliisihallituksen järjestämässä tiedotustilaisuudessa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016022921195616_uu.shtml?ref=juurinyt_desktop

Jep joo. Vuosittan taitaa olla eri juttu kuin nyt tulleet. "Vuosittain" kun on tullut romanialaista yms. edes teoriassakaan palauttamiskelpoista. Mielellään olisi nähnyt vaikka vastaavan tilaston korjattuna lähtömaalla.

Taitaa (arvelu, en esitä faktana) esim. vieläkin riittää yhden käden sormet Somaliaan palautettujen laskemiseksi. Siis sellaisten, jotka oikeasti on sinne viety. Päätöksen saaneita on sitten vähän enemmän.
Suurkiihottaja Runeberg

Alaric

Ei riitä, vauhtia siihen vatulointiin!

http://yle.fi/uutiset/suomesta_poistunut_elokuusta_lahtien_4000_turvapaikanhakijaa/8714556

QuoteSuomesta poistunut elokuusta lähtien 4000 turvapaikanhakijaa

Suomesta on poliisihallituksen mukaan poistunut elokuusta lähtien noin 4 000 turvapaikanhakijaa, joista 1 500 lähti vapaaehtoisesti.

Viime elokuussa Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden määrä lähti voimakkaaseen nousuun. Suomeen on tullut viime vuodesta lähtien noin 30 000 turvapaikanhakijaa.

Poliisihallituksen mukaan Suomi on poistanut maasta elokuun ja helmikuun välisenä aikana yhteensä 2 500 turvapaikanhakijaa.

Palautuksista reilut 300 on niin sanottuja Dublin-palautuksia, joissa turvapaikanhakija on palautettu EU-maahan, johon hän saapui ensimmäisenä.

Lisäksi Suomesta on omatoimisesti poistunut elokuun alusta helmikuun loppuun mennessä 1 500 turvapaikanhakijaa.

Maahanmuuttovirasto pyrkii käsittelemään syksyyn mennessä kaikki jonossa olevat turvapaikkahakemukset.
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

Lumiukko Jeti

Turkki tarjoaa palautussopparia 14 maalle. Vaakakupissa taitaa olla turkkilaisten oma viisumivapaus Schengen alueelle.

http://www.ekathimerini.com/206547/article/ekathimerini/news/turkey-says-proposing-migrant-return-deals-with-14-countries

Hyvähän tuollainen soppari Suomelle olisi kun irakit ja afgaanit voitaisiin palauttaa Turkkiin.
"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

Alaric

Pitkästä aikaa Soini mainitsee palautussopimusneuvottelut. Eivät ole tainneet tosin edetä juurikaan ja Timppakin haaveilee enemmän vapaaehtoisista palauksista. Ei tämä nyt kovin hyvältä vaikuta, kun jossain välissä tuota jengiä on vaan pakko alkaa kuskaamaan täältä myös väkisin pois.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/191580-timo-soini-palautussopimuksissa-ongelmia-miten-sen-nyt-sanoisi-poliittisesti

QuoteTimo Soini: Palautussopimuksissa ongelmia – "Miten sen nyt sanoisi poliittisesti korrektisti"

Ulkoministeri Timo Soini (ps.) on huolissaan paperittomien ihmisten määrän lisääntymisestä Suomessa ja Euroopassa.

–On aivan selvää, että Euroopassa on hukassa jo kymmeniä tuhansia, jos ei satoja tuhansia ihmisiä, joista ei tiedetä keitä he ovat tai missä he ovat. On suuri vaara, että ne jotka eivät saa turvapaikkaa, jäävät paperittomiksi, Soini sanoi Politiikan toimittajat ry:n aamiaistilaisuudessa.

Suomi neuvottelee palautussopimusta Irakin ja Afganistanin kanssa. Jos palautussopimus saadaan, Suomi voisi tehdä pakkopalautuksia niille irakilaisille ja afganistanilaisille, jotka saavat kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukselleen. Ruotsi teki palautussopimuksen Irakin kanssa vuonna 2008.

–Me neuvotellaan tällä hetkellä sekä Afganistanin että Irakin kanssa näistä palautussopimuksista. Ruotsilla on se, ja he ovat saaneet palautettua pakolla 20. Nyt Suomesta on vapaaehtoisesti palannut Irakiin viisi lentokoneellista, Soini vastasi Uuden Suomen kysymykseen sopimuksen neuvottelutilanteesta.

–Tämä ei ole niin yksinkertainen asia. Tässä jos jossain olisi järkevää, jos EU-mailla olisi palautussopimustilanne samalla tasolla, hän lisäsi.

Soini muistutti palautussopimusten ongelmista ja esimerkiksi Italian ja Pakistanin välisen sopimuksen toimimattomuudesta.

–Tässä on sellaisiakin ongelmia, esimerkiksi Italiasta lähti aikoinaan Pakistaniin lentokoneellinen palautettavia. Nehän kävi siellä Pakistanissa ja pakistanilaiset sanoi, että ei päästetä maahan, vaikka oli sopimus. Se porukka tuli takaisin. Eli tämä on aikamoista – miten sen nyt sanoisi poliittisesti korrektisti – monennäköistä pelitilannetta tämä mahdollistaa.

Soini kertoi kannattavansa vapaaehtoisia palautuksia.

–Niistäkin tulee kustannuksia, mutta kuitenkin se on parempi kuin joku muu, hän sanoi.

Soini kertoi lokakuussa, että ehdotus palautussopimuksesta lähetettiin Irakiin syyskuun puolivälissä.

Mitä teette nyt palautussopimusten hyväksi? Sen neuvottelu on teidän vastuullanne.

–Tottakai jatkuvasti ollaan tekemisissä ja yritetään neuvotella sen puolesta, että saataisiin ne aikaan. Kyllä sekin päivä varmaan tulee, Soini vastasi.

Soinin mukaan palautussopimusneuvottelut ovat Suomelle "neuvotteluvalttina" muissa asioissa kyseisiin maihin nähden.

–Sanomme, että jos haluatte meiltä etua ja apua, niin pitää olla kahden suuntainen liikenne, mutta tällä hetkellä ylivoimaisesti parhaiten sopii vapaaehtoiset palautukset. Ne toimivat tällä hetkellä paljon paremmin, Soini sanoi.


–En sellaista sopimusta kaipaa kuten Italiassa, että jos on sopimus ja lentokoneellinen lähtee, eikä se pääse maahan, niin tullaan takaisin. Kyllä sen pitää myös merkitä, että se sopimus toimii käytännössä eikä vain paperilla.

(...)
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

Hamsteri

"Kyllä sekin päivä varmaan tulee, Soini vastasi."

Ok, thanks?
-Naiset loivat julkisesta sektorista helvetinkoneen, jonka tarkoitus on tappaa sinut monikultturismilla. -Älä luota mihinkään, mikä vuotaa kerran kuussa ja ei kuole. -Kaaos ja Kontrolli.

Riukulehto

QuoteHelsingin poliisi lennätti tänään kymmenennen palautuslennon Irakiin

26.05.2016
Helsinki

Helsingin poliisi lennätti tänään torstaina aamuyöllä jo 10. palautuslennon Bagdadiin. Paluulennolla kotimaahansa lentäneet ovat kaikilla lennoilla olleet vapaaehtoisesti palaavia ja turvapaikkahakemuksensa peruuttaneita irakilaisia. Yhteensä heitä on palannut Helsingin poliisilaitoksen järjestämillä tilauslennoilla kotimaahansa lähes tuhat.

- Paluulentoja on järjestetty viime aikoina kerran kahdessa viikossa. Jokaisella lennolla on ollut keskimäärin lähes sata turvapaikkahakemuksensa peruuttanutta ja vapaaehtoisesti Irakiin palaavaa, kertoo ylikomisario Hannu Pietilä Helsingin poliisilaitokselta.

- Lennot ovat sujuneet rauhallisesti ilman järjestyshäiriöitä tai ongelmia, ja yhteistyö paikallisten viranomaisten kanssa on ollut sujuvaa, Pietilä jatkaa.

Helsingin poliisilaitos jatkaa vapaaehtoisesti palaavien lennättämistä takaisin Irakiin ja järjestää paluulentoja jatkossa tarvittaessa.

- Tavoitteenamme on jatkossakin, että kaikki turvapaikkahakemuksensa peruneet ja kotimaahansa haluavat hakijat pääsevät kotimaahansa mahdollisimman nopeasti ja turvallisesti, Pietilä jatkaa.


Palautukset arvioidaan tapauskohtaisesti

Turvapaikanhakijoiden ja ulkomaalaisten palautukset tapahtuvat aina tapauskohtaisesti. Vaihtoehtoina ovat omaehtoinen palaaminen, viranomaisten valvoma maasta poistuminen, tai viimeisenä vaihtoehtona on viedä maasta poistettavat saattamalla suoraan kohdemaahan. Viimeisimmässä tapauksessa henkilöt saatetaan kohdemaahan joko reittilennoilla tai tilauslennoilla.

Reittilennoilla henkilöitä voidaan palauttaa yhdestä muutamaan henkilöön kerralla. Tilauslennoilla palautusmäärä on yleensä keskimäärin 50 henkilöä - tosin nyt Irakiin lennettävien kohdalla keskimääräinen palautettavien määrä on ollut lähes sata henkilöä lentoa kohden.

Tilauslentoja on kahdenlaisia; Vaihtoehtoina ovat kansalliset lennot, ja EU:n rajaturvallisuusviraston avustamana toteutettavat lennot, joissa on useampia maita mukana. Tilauslentojen osalta kustannukset vaihtelevat 20 000 ja 200 000 euron välillä lentoa kohden.
http://poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/helsingin_poliisi_lennatti_tanaan_kymmenennen_palautuslennon_irakiin_47971
"Sanomattakin on selvää, että Itä-Ukrainassa on vahva venäjänkielinen vähemmistö, kun taas läntisellä puolella on enemmän ukrainalaisia. Yksi osasyy varmasti siihenkin, että tämä kriisi eskaloitui, oli se lainsäädäntö, joka rakennettiin venäjänkielisyyttä vastaan Ukrainassa": Alexander Stubb 11.9.2014

siviilitarkkailija

Tilauslentoja on kahdenlaisia; Vaihtoehtoina ovat kansalliset lennot, ja EU:n rajaturvallisuusviraston avustamana toteutettavat lennot, joissa on useampia maita mukana. ...matkustajalento tai rahtilento.

Rahtilento 2000€  tai  matkustajalento 25 000 euroa, riippuen siitä poistuuko henkilö vai poistetaanko. Rahtilennolla ei tarjota mehua eikä piparia. ...älkää riistäkö unelmaa. :'(
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Tabula Rasa

Ennen rakennettiin iisakinkirkkoa, nykyään rakennetaan soinin sopimuksia. Valmistunevat varttia yli ikuisuuden.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Eisernes Kreuz

Ei taida riittää tämä hallituskausi näiden neuvottelujen saattamiseksi onnistuneesti loppuun...
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

siviilitarkkailija

Quote from: Ulvokki on 26.05.2016, 16:13:54
Quote–En sellaista sopimusta kaipaa kuten Italiassa, että jos on sopimus ja lentokoneellinen lähtee, eikä se pääse maahan, niin tullaan takaisin. Kyllä sen pitää myös merkitä, että se sopimus toimii käytännössä eikä vain paperilla.

Eikä mitä, ukot rahtikoneeseen ja Baghdadissa heivataan kentälle, tarvittaessa sopivia voimatoimia käyttäen.  Kyllä ne siellä kentällä tietää miten toimitaan.

Onko airdrop liian raju palautuskeino vaikkapa isis-daesh ryhmän sotarikolliseen toimintaan osallistuneelle henkilölle. Meinaan että jos pidetään se kustannus siellä 2000€ luokassa, niin rahtikoneella ei kannata laskeutua ja nousta ihan vain henkilöpoistoa silmälläpitäen. Sotarikollinen ja sisäministeriön moniosaaja boksiin ja Jalla Jalla perään.
https://www.youtube.com/watch?v=Igg5yU45xa0
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Faidros.

Quote from: Eisernes Kreuz on 26.05.2016, 16:21:56
Ei taida riittää tämä hallituskausi näiden neuvottelujen saattamiseksi onnistuneesti loppuun...

Onko jossain ilmoitettu neuvottelujen edes alkaneen?
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Eisernes Kreuz

Ilmeisesti tässä nyt neuvotellaan siitä, että voitaisiinko ruveta neuvottelemaan.
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

Uuno Nuivanen

Quote from: Faidros. on 26.05.2016, 16:25:27
Quote from: Eisernes Kreuz on 26.05.2016, 16:21:56
Ei taida riittää tämä hallituskausi näiden neuvottelujen saattamiseksi onnistuneesti loppuun...

Onko jossain ilmoitettu neuvottelujen edes alkaneen?

Sanoihan Jabba lähettäneensä kirjeen. Ei tosin kertonut että kenelle. Ehkä Joulupukille?

orientexpressen

Quote from: Ulvokki on 26.05.2016, 16:13:54
Quote–En sellaista sopimusta kaipaa kuten Italiassa, että jos on sopimus ja lentokoneellinen lähtee, eikä se pääse maahan, niin tullaan takaisin. Kyllä sen pitää myös merkitä, että se sopimus toimii käytännössä eikä vain paperilla.

Eikä mitä, ukot rahtikoneeseen ja Baghdadissa heivataan kentälle, tarvittaessa sopivia voimatoimia käyttäen.  Kyllä ne siellä kentällä tietää miten toimitaan.

Todennäköisesti eivät päästä konetta nousemaan ennen kuin ollaan päästetty ukot takaisin koneeseen. Ja seuraavalla yrittämällä ei päästä edes laskeutumaan.
Kotoutumisprosessi epäonnistui.

eilapsia

Realistisia vaihtoehtoja?:
* Irakin suurlähetystö hoitaa palautukset. Ei näytä realistiselta nykyisen suurlähettilään aikana vai saaneeko hän ohjeensa ylempää.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015101020498046_ul.shtml
"Kindeelin mielestä Suomen pitäisi ottaa vastaan irakilaisia turvapaikanhakijoita nykyistä enemmän.
- Jos Suomi ottaisi vastaan enemmän irakilaisia turvapaikanhakijoita, maa ei silti olisi lähelläkään Ruotsin, Norjan ja Tanskan irakilaisten määrää. Ruotsissa on irakilaisia 150 000, Suomessa nyt runsas 15 000".
...
"Kindeel kertoo, että Irakin suurlähetystö on pyytänyt suomalaisilta viranomaisilta lupaa vierailla vastaanottokeskuksissa ja selvittää irakilaisten turvapaikanhakijoiden taustaa.
- Emme ole saaneet vielä vastausta, kysyimme lupaa ulkoministeriöltä melkein kaksi viikkoa sitten. Haluamme nyt selvittää Suomeen jäävien olosuhteet".
...
- Voisimme kukistaa Daeshin kuukausissa, jos saisimme tarpeeksi apua. Ikäväkseni on sanottava, että emme saa tarpeeksi kansainvälistä apua. Jos Irak jätetään yksin taistelemaan Daeshia vastaan, taistelu voi jatkua vuosia.

* Ostetaan palautuspalvelu Venäjältä. Suomen poliitikot eivät tule tekemään aloitetta, mutta saisiko Putinin tekemään julkisen tarjouksen?
* Ruotsin raja kiinni tai ainakin rautatiesillat Ruotsin puolella poikki.
* Pakollinen henkilökortti kaikille mm. ravintola- ja kahvila-alan työntekijöille, niin maan alle kadonneilla ei ole pimeitä töitä.

Hamsteri

Tämä homma kannattaa hoitaa niin, että ensin otetaan yhteys pan-turanistiseen ystävyyskansaan - Turkkiin.

Sen jälkeen tehdään yhteinen delegaatti ulkoministeriöiden kesken.

Sen jälkeen sovitaan turkkilaisten kesken, ketkä hoitavat lahjukset arabipaskastaneihin. Jos lahjukset eivät toimi, niin sovitaan voimapolitiikasta turkkilaisten kesken ja delegoidaan se niille.

Jos homma menee hyvin, niin katetaan raki-pöytä ja luodaan ystävyyssuhteita ja kauppasuhteita.

Kännissä dissataan arabeja ja kurdeja.
-Naiset loivat julkisesta sektorista helvetinkoneen, jonka tarkoitus on tappaa sinut monikultturismilla. -Älä luota mihinkään, mikä vuotaa kerran kuussa ja ei kuole. -Kaaos ja Kontrolli.

Niobium

Soinin poika voisi tarkistaa sen puhelinnumeron, mihin yrittää soittaa.
Tai sitten siellä päässä ei vaan haluta vastata. Siellä on sydänkirurgeista sekä koneinsinööreistä niin paljon ylitarjontaa, ettei tiedä mihin niitä laittaisi.

Yksi mahdollisuus tietty olisi laittaa joka jampalle laskuvarjo selkään, lentää vastaanottavan maan ylle ja avata peräluukku.

Ei tarvitse laskeutua. Parin minuutin koukkaus riittää, senkin voi laittaa navigointivirheen syyksi, ettei tule sanomista YK:ssa. Huutakoot sitten perään, ettei me näitä haluta tänne takaisin.
"Varmaan jokaisen venäläisen äidin suurin unelma on synnyttää lisää lapsia tulevaisuuden juoksuhautoihin laittamaan käsikranaatti leuan alle ja vetämään sokka irti. Korvaukseksi saa säkillisen perunoita. " (Jäsen Hohtis.)

Hamsteri

Suomalaiset on huonoja paskastanien kanssa. Ei tajuta, että avainhenkilöt yleensä pitää lahjoa ja tehdä kavereiksi.
-Naiset loivat julkisesta sektorista helvetinkoneen, jonka tarkoitus on tappaa sinut monikultturismilla. -Älä luota mihinkään, mikä vuotaa kerran kuussa ja ei kuole. -Kaaos ja Kontrolli.


Kyklooppi

Quote from: Uuno Nuivanen on 26.05.2016, 16:45:20
Quote from: Faidros. on 26.05.2016, 16:25:27
Quote from: Eisernes Kreuz on 26.05.2016, 16:21:56
Ei taida riittää tämä hallituskausi näiden neuvottelujen saattamiseksi onnistuneesti loppuun...

Onko jossain ilmoitettu neuvottelujen edes alkaneen?

Sanoihan Jabba lähettäneensä kirjeen. Ei tosin kertonut että kenelle. Ehkä Joulupukille?

Vai oisko kortilla nakannut?

Moro Siellä.
Täällä menee hyvin paitsi en päässyt rukousaamiaiselle.
Reisua pukkaa kiitettävästi, voin piipahtaa sielläkin jos
kelit sallii.
Liian kuumalla ei jaksa.
Mutta hei zemppiä.

  Timo
Ihmisjäte.

Roope

QuotePoissa maasta, poissa mielestä

TURVAPAIKANHAKIJOIDEN matka Välimeren yli Eurooppaan on hengenvaarallinen, kallis ja täynnä epävarmuutta siitä, minne päätyy. Saman voi sanoa myös paluumatkasta.

Poliisin otteet ja turvapaikkaprosessissa palautettavaksi päätyvien olot varsinkin Itä- ja Etelä-Euroopassa jättävät jäljet eurooppalaiseen ihmisoikeuspolitiikkaan. Se, miten ja minne käännytettävien ja karkotettavien paluu päätyy, ei ole helppo kysymys Suomessakaan.

JOS turvapaikanhakijoiden määrä on ollut ennätyksellinen, sitä on myös maastapoistamispäätösten määrä. Tänä vuonna päätöksiä on tehty huhtikuun loppuun mennessä 5 500. Kaikki eivät poistu vapaaehtoisesti, se on selvä.

[...]

Yksi keskeinen kysymys on, mitä Suomi tekee niille, joita ei pystytä lähtömaan suhtautumisen vuoksi palauttamaan, vaikka heitä kuinka kannustettaisiin lähtemään vapaaehtoisesti.

Lainmuutoksella niiltä, joita ei voida palauttaa, vietiin mahdollisuus tilapäiseen oleskelulupaan ja kaikki vastaanottopalvelut. Joukossa on myös lapsiperheitä. Se, miten Suomi näitä järjestelmän ulkopuolella olevia ihmisiä todella kohtelee, on ihmisoikeuspolitiikan testi.

Anna-Liina Kauhanen
Kirjoittaja on HS:n talouden ja politiikan toimittaja.
Helsingin Sanomat 1.6.2016

Toisin kuin toimittaja Kauhanen antaa muotoilullaan ymmärtää, palauttamisen epäonnistuminen johtuu viime kädessä palauttavasta itsestään, ei "lähtömaan suhtautumisesta". Suomeen vilungilla jäävän hylätyn turvapaikanhakijan kohtelussa ei ole kyse ihmisoikeuspolitiikasta vaan palautettavan omasta valinnasta, turvapaikkajärjestelmän väärinkäytöstä ja suomalaisen oikeusjärjestelmän syvästä halveksunnasta.

Mikäli kielteisen päätöksen saaneille annetaan myönteisen päätöksen saaneiden kohtelu oleskelulupineen ja palveluineen, turvapaikkatutkinta menettää merkityksensä. Sama kuin kutsuisi koko maailman Suomeen.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Blanc73

Hesarin toimituksessa pukkaa jo hätäkakkaa lahkeeseen, kun Suomen muuttuminen muslimien täyttämäksi etno-lääväksi hidastuu tarpeettomasti.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Blanc73

"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Roope

QuoteSuomi myöntää lisää tukea Irakille

Suomi myöntää yhteensä 10 miljoonaa euroa lisätukea Irakille. Useammalle vuodelle jakautuva tuki käytetään ISILiltä vapautettujen alueiden jälleenrakennukseen, humanitaariseen apuun ja miinanraivaukseen.
...
Ulkoministeriön tiedote 20.7.2016
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset