News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Oppositiossa olisi nyt tuhannen taalan paikka

Started by Kulttuurimono, 26.09.2015, 23:33:05

Previous topic - Next topic

Kulttuurimono

Perussuomalaisten hallitukseen meno taisi olla suuri virhe. Maahanmuuttokriisi, Kreikka-kriisi ja talouskriisi tapahtuvat kaikki Perussuomalaisten vahtivuorolla eikä PS ole kyennyt vaikuttamaan asioihin kuin joillain sanamuotojen lievennyksillä tms.

Ajatelkaa jos PS olisi ollut oppositiossa. Veikkaan että kannatuslukemat olisivat nyt luokkaa 30, jopa 35-40%. Kaiken lisäksi oppositiosta hallitusta painostamalla lopputulos varsinkin maahanmuuttokriisissä olisi parempi. Hallitus olisi myös saattanut hajota ennen aikojaan ja mahdollisissa ennenaikaisissa vaaleissa olisi tullut todellinen jättijytky. Sen jälkeen PS olisi voinut todella muuttaa Suomen suunnan, sen sijaan että on ollut nyt Kokoomuksen kuohittuna apupuolueena.
Persialaisen kalenterin mukaan 15-vuotias.

Tosiasiallinen Nuiva

Quote from: Kulttuurimono on 26.09.2015, 23:33:05

Todennäköisemmin hallitus pysyisi kasassa ja haalisi tänne mamuja vielä enemmän ja vaatisi saada luovuttaa taakanjaon päätösvallan ikuisesti Brysselille, niin kuin vihreät ja RKP ovat sanoneet.

Kun vaalit sitten tulisivat 2019, meillä olisi 1,2 miljoonaa uutta muslimia maassa.
Non poteris veritatem

Nuivanlinna

Quote from: Tosiasiallinen Nuiva on 26.09.2015, 23:52:25

Hmmm.... Perskeko-hallituksen jäljiltä 2019 meillä on maassa 800000 muslimia (nykyvauhti), mutta ei yhtään uskottavaa maahanmuuttokriittistä puoluetta.
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

Tosiasiallinen Nuiva

Quote from: Nuivanlinna on 27.09.2015, 00:00:57
Quote from: Tosiasiallinen Nuiva on 26.09.2015, 23:52:25

Todennäköisemmin hallitus pysyisi kasassa ja haalisi tänne mamuja vielä enemmän ja vaatisi saada luovuttaa taakanjaon päätösvallan ikuisesti Brysselille, niin kuin vihreät ja RKP ovat sanoneet.

Kun vaalit sitten tulisivat 2019, meillä olisi 1,2 miljoonaa uutta muslimia maassa.

Hmmm.... Perskeko-hallituksen jäljiltä 2019 meillä on maassa 800000 muslimia (nykyvauhti), mutta ei yhtään uskottavaa maahanmuuttokriittistä puoluetta.

Tuskin on 800 000, sillä (liian) pikkuhiljaa saatavat palautus sopimukset ja perheen yhdistämismahdollisuuuksien kiristäminen varmaankin vie melkoisen vetovoima tekijän pois. Toki ainoa järkevä liike nyt olisi ottaa Dublin säännöt käyttöön täysimääräisesti.

Kuitenkin kysymys on siitä erosta, mitä voidaaan tehdä ja mistä unelmoidaan. Realismi on ainoa järkevä linja ja näilläkin huonoilla korteilla on pelattava paras mahdollinen peli.

Liitytään sitten vaikka porukalla persuihin ja äänestetään Soini ulos.
Non poteris veritatem

pekkaper

Quote from: Tosiasiallinen Nuiva on 26.09.2015, 23:52:25
Quote from: Kulttuurimono on 26.09.2015, 23:33:05
Perussuomalaisten hallitukseen meno taisi olla suuri virhe. Maahanmuuttokriisi, Kreikka-kriisi ja talouskriisi tapahtuvat kaikki Perussuomalaisten vahtivuorolla eikä PS ole kyennyt vaikuttamaan asioihin kuin joillain sanamuotojen lievennyksillä tms.

Ajatelkaa jos PS olisi ollut oppositiossa. Veikkaan että kannatuslukemat olisivat nyt luokkaa 30, jopa 35-40%. Kaiken lisäksi oppositiosta hallitusta painostamalla lopputulos varsinkin maahanmuuttokriisissä olisi parempi. Hallitus olisi myös saattanut hajota ennen aikojaan ja mahdollisissa ennenaikaisissa vaaleissa olisi tullut todellinen jättijytky. Sen jälkeen PS olisi voinut todella muuttaa Suomen suunnan, sen sijaan että on ollut nyt Kokoomuksen kuohittuna apupuolueena.

Todennäköisemmin hallitus pysyisi kasassa ja haalisi tänne mamuja vielä enemmän ja vaatisi saada luovuttaa taakanjaon päätösvallan ikuisesti Brysselille, niin kuin vihreät ja RKP ovat sanoneet.

Kun vaalit sitten tulisivat 2019, meillä olisi 1,2 miljoonaa uutta muslimia maassa.

No niin meillä tulee olemaan nytkin tällä PS-menolla, joten mitä eroa?
Soini ulos, sitten tulos!

free123

Oppositiossa istuvat kyydissäolijat ja ikuisesti kannatustaan nostattavat. Ei olisi myöskään tehokasta olla oppositiossa samaan aikaan vasemmistopuolueiden kanssa. Erimielisyys kaikista asioista suunnilleen nollaisi koko opposition vaikutuksen.
Perussuomalaisilla on vielä mahdollisuuksia painostaa hallituskumppaneitaan ja vaikuttaa asioihin. Itse asiassa tämän parempaa tilaisuutta ei tule.
Seuraava uusi "puolue" tulee todennäköisesti olemaan, pieni, ei niin salonkikelpoinen ja paljon äärioikeistolaisempi, jos PS epäonnistuu tällä kierroksella.
Parin kuukauden perusteella ei vielä anneta tuomiota hallituskaudesta. Tilanne vaatii välittömiä toimenpiteitä. Aikaa ei ole hukattavaksi. Koskaan aiemmin yksi viikko ilman ratkaisuja ei ole tuonut maallemme näin suurta rasitusta.
Yhteiskunta mätänee sisältä ulos vailla vastavoimia

Kokoliha

Quote from: Tosiasiallinen Nuiva on 27.09.2015, 00:07:17
Tuskin on 800 000, sillä (liian) pikkuhiljaa saatavat palautus sopimukset ja perheen yhdistämismahdollisuuuksien kiristäminen varmaankin vie melkoisen vetovoima tekijän pois.

OT: Tuon palauttamisten varaan en laskisi enää mitään. Milläs v..ulla ne täältä nykymeiningin vallitessa palautat, jos ne ei vaan halua lähteä? Se yksikin somali hoiti homman s.e. kävi koneen jo noustua lentokoneen vessassa paskalla ja hieroi sitten sitä kaksin käsin koneessa häntä saattamassa olleiden poliisien naamaan. Tuleepa muuten paitsi sotkuiseksi, myös hillittömän kalliiksi se palauttaminenkin, jos ei sitten uudelleenlanseerata Operaatio Magic Carpet. Ja vertaus tuohon post-WWII operaatioon ontuu pahasti, koska tuolloin kaikki laivattavat halusivat lähteä takaisin kotiin.

Saturoitunut

Oppositiossa persut olisivat olleet vapaita hiillostamaan hallitusta ja agitoimaan porukkaa. He olisivat olleet närkästyneiden NIMBYjen (joita lähes kaikki invaasion myötä maahanmuutosta huolestuneet ovat) suorasukainen ääni eduskunnassa. Nyt kansan närkästysenergia pihisee tyhjiin. Muilla puolueilla ei ole oikeastaan mitään pelättävää. Persujen jytkystä lähtien muodostama uhka on neutraloitu. Se on neutraloitu hetkellisesti, koska persut ovat oma-aloitteisesti sitoneet omat kätensä hallitusvastuun takia. Se voi olla neutraloitu myös pysyvästi, jos äänestäjät kyllästyvät persujen kuvioihin lopullisesti.

Nyt voi olla jo liian myöhäistä lähteä hallituksesta. Persut joutuisivat lähdettyäänkin vielä selittelemään, miksi lähdössä kesti niin pitkään. Muuta hallitusta on peesattu jo liikaa.

acc

Jos maassa on miljoona muslimia 2019, niin peli on menetty. Suomalainen suomi ja hyvinvointiyhteiskunta on menetetty. Libanonin tie on silloin Suomen tie.

Mokuttajat ovat aloittaneet ennalta valmistellun suurhyökkäyksen. Olli Immosen faceboo- viestistä ehti kulua muutama päivä ja kansalaistorilla oli 15.000 mielenosoitus muusikoineen. Varmasti oli mokuttajilla suunnitelmat ja rahoitus valmiina

Hypoteesi. Päättäjämme ovat itse luoneet turvapaikanhakijatulvan varautumalla sen vastaanottoon torjunnan sijasta. Tätä kaikkea on suunniteltu ja keskeisessä osassa on ollut propaganda.

Hesarissa on lähes joka päivä propagandatekstejä ja -kuvia, joilla pyritään muokkaamaan vallitsevaä yleistämielipidettä. Sekä niin poliitikot kuin mediakin suorastaan pyrkivät loukkamaan suomalaisten oikeustajua. Mitä röyhkeämmin, sitä tehokkaampaa se on. Ihmiset lannistuvat.

Mitä seuraavaksi. Kuinka saadaan suomalaiset oikein masentuneiksi ja kuinka heidät saadaan syrjäytymään. Ehkäpä HS julkaisee joulun allan uutisen, jossa kerrotaan 20.000 mersun arpomisesta turvapaikanhakijoiden kesken. Kenties tulee laki, jonka mukaan 25 prosentilla turvapaikanhakijaperheillä tulee olla sama elintaso, kuin suomalaisilla lääkäri-insinööri-perheillä ja siksi valtio pakkolunastaa pilkkahintaan hulppeita asuntoja ja omakotitaloja sekä maksaa kaikki kulut tästä eteenpäin hamaan tulevaisuuteen. Ja seuraavalla sivulla Sipilän hallitus ilmoittaa veronkorotuksista suomalaisille ja viiden vuoden verovapaudesta turvapaikanhakijoille.

Siis kiteytettynä. Mokuttajien taktiikkana on toimia mahdollisimman loukkaavasti suomalaisia kohtaan. Sitä sanotaan alistamiseksi.
Islam tuli kylään.

2017 Personality 13: Existentialism via Solzhenitsyn and the Gulag
(Huomaa: käsittämätön feministin raivokohtaus, kohta 42:00 eteenpäin)
https://www.youtube.com/watch?v=w84uRYq0Uc8

vapaussoturi

Tässä on muuten perää, PS:n kannatus saattaisi olla korkealla jos pääsisi tässä tilanteessa oppositiosta haastamaan hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa. Toisaalta oppositioon jäämisestä olisi seurannut entistä enemmän niitä "miksi kieltäydyitte taas vastuusta" -huutoja.

Ruotsisdemokraateilla menee lujaa, toivottavasti vauhti vain kiihtyy seuraaviin vaaleihin asti.
"On merkkejä siitä että Allah suo Islamille voiton Euroopassa - ilman miekkoja, ilman aseita, ilman taistelua - ja kääntää sen muslimimantereeksi muutamassa vuosikymmenessä." -Muammar Gaddafi 10.4.2006

Raksa_Mies

Oho! Katainen ja Stubb ojensivat viime vaalikaudella niin moneen otteeseen ladatun rynnäkkökivärin persuille ja mitä tapahtui? Persujen kannatus tippui! Vai 35-49%  ;D Tyhjää paskanjauhantaa ja haihattelua.

Raksa_Mies

800 000 uutta 4 vuoden aikana on mahdottomuus ihan käytännön seikkojen takia.