Suomettumisen aika

[Kaptah]

Suhteellisen nuorena kansalaisena en oikein todellista suomettumisen aikaa päässyt ikinä kokemaan. Olen siis koulun historiantuntien ja kuulopuheiden varassa lähinnä käsitykseni luonut.

Vaikka nykyisin suomettumisesta puhutaan tuomitsevaan ja häpeilevään sävyyn, olen silti vähän siinä uskossa, että kyseisessä tilanteessa oli pakko nöyristellä ja kyykistellä. Muuten olisi voinut tulla rumaakin jälkeä, eikä se nytkään kai kaukana ollut.

Kertokaa asiaa tuntevammat, vanhemmat ja viisaammat mistä oli kyse, miksi näin toimittiin ja olisiko jotain pitänyt tehdä toisin?

[Lemmy]

Siinä oli alunperin pelko perseessä miehityksestä, mutta sitten varsinkin loppuaikoina taloudelliset intressit alkoi lyömään läpi. Poliitikoilla oli intresseissä pitää "hyvät idänsuhteet" ja politiikka ja bisnes oli hyvin sängyssä. Kekkonen hiihti ja Kekkonen kalasti ja kauppaneuvokset joi votkaa ja vienti veti. Kekkoslovakian politiikka oli tietyssä mielessä hyvinkin onnistunutta kun vertaa esim. Varsovanliiton maihin. Ranska ja Italia olivat myös melko hyvää pataa NL:n kanssa "länsimaista", mutta jostain kumman syystä Suomea sitten pidetään jotenkin ainutlaatuisena.

Mutta sitten se perseennuolenta ja mokutus. Paitsi ei sitä mokutukseksi kutsuttu vaan se oli kansainvälistä solidaarisuutta. Kuten nytten on Vähemmistövaltuutetun toimisto niin silloin oli SNS-seura joka jakeli lausuntoja "Neuvostovastaisuudesta". Sama paska eri paketissa. Ennen oli Neuvostoliiton ja DDR:n teollisuusmessut joissa ylistettiin Wartburgin teknistä edistyksellisyyttä niin sama porukka on nytten jollain etnofestivaalilla. Puuttuisi vielä, että Valittujen Palojen kilpailijana painettua Maailma ja Me kirjaa alettaisiin uudelleen julkaista Moku ja Mamu -nimisenä.

Jos ihmettelee tuota nykyisten 30-40:sten USA-vastaisuutta tai sitten hirveää kommunistivihaa niin ne on tuolta 70-luvun lastentarhasta imettyjä vaikutteita. Silloin opettajatkin olivat "poliittisesti valveutuneita". Eli "pakkomokutus" toimii noin puoleen - toisesta puolesta tulee sellaisia jotka vastustaa polaarisesti tätä pakkosyöttöä.

Ainoa "ongelma" ehkä lienee siinä, että Koiviston aikana tai myöhemminkään ei tehty tarpeeksi pesäeroa vanhaan. Perseennuolenta ja "munattomuus" ulkopolitiikassa jatkui ikäänkuin vanhasta muistista esim. Baltian maiden itsenäistymisen aikaan. Jos Suomi olisi mennyt konkkaan 90-luvun lamassa ja meillä olisi tapahtunut vallankeikaus, saattaisi olla että silloin olisi julkisesti haluttu poliitikkoja pyöritellä tervassa ja höyhenissä. Ainoa vika että terva ja höyhenet olisivat loppuneet heti alkuunsa.

[Hagbard]

Suomettumisen aika oli hyvin ymmärrettävä juttu. Suomen talous ja turvallisuus olivat niin paljon riippuvaisia Neuvostoliitosta, ettei suurta naapuria haluttu ärsyttää. Näin pyrittiin varmistamaan tuottoisan idänkaupan jatkuvuus ja sotilaallinenkin turvallisuus.

Sen sijaan tämä nykyinen somalittuminen, eli se, kuinka "maahanmuuttajavastainen" on yhtä paha leimasana kuin "neuvostovastainen" oli aikoinaan, sitä en ymmärrä. Mikä on se suuri kansallinen etu, jota tällä nykyajan suomettumisella yritetään suojella?

[urogallus]

Suomettumisen aika oli hyvin ymmärrettävä juttu. Suomen talous ja turvallisuus olivat niin paljon riippuvaisia Neuvostoliitosta, ettei suurta naapuria haluttu ärsyttää. Näin pyrittiin varmistamaan tuottoisan idänkaupan jatkuvuus ja sotilaallinenkin turvallisuus.

Näinkin, mutta suomettumisenkin kanssa kävi niin, että välttämättömyydestä tuli hyve, eli varovainen suhtautuminen NL:n muuttui joidenkin kohdalla palvonnaksi. Erityisesti näin kävi nuoren polven kohdalla, joka ei ollut kokenut mitään muuta kuin suomettumisen aikaa.

Itselleen valehtelu on vaarallista: ennen pitkää sitä alkaa uskoa omiin valheisiinsa.

[Ernst]

Suomettumisen aika oli hyvin ymmärrettävä juttu. Suomen talous ja turvallisuus olivat niin paljon riippuvaisia Neuvostoliitosta, ettei suurta naapuria haluttu ärsyttää. Näin pyrittiin varmistamaan tuottoisan idänkaupan jatkuvuus ja sotilaallinenkin turvallisuus.

Sen sijaan tämä nykyinen somalittuminen, eli se, kuinka "maahanmuuttajavastainen" on yhtä paha leimasana kuin "neuvostovastainen" oli aikoinaan, sitä en ymmärrä. Mikä on se suuri kansallinen etu, jota tällä nykyajan suomettumisella yritetään suojella?

Tuon viimeisen kysymyksen esitän itsekin!

Voisimmeko me elää täällä hyvää elämää ilman vaikkapa somaleja ja irakilaisia? Vastaukseni on "kyllä". Tuskin menettäisime mainettamme kansainvälisesti. Luultavasti ryhdikäs esiintyminen herättäisi kunnioitusta maaailmalla. Tuskin Suomea kukaan miehittää, jos valvomme ulkomaalaisiamme ja karkotamme pahantekijät.

Mielestäni meillä ei ole ongelmallisessa määrin liikaa rahaa, joka pitäisi hävittää monikulttuurikokeiluihin ja niiden seurauksien maksamiseen. Kansallinen etu ei ole siis talouskaan.

Aattelepa ite!

[Lemmy]

Mikä on se suuri kansallinen etu, jota tällä nykyajan suomettumisella yritetään suojella?

Maahanmuuton ja kansainvälistymisen tuoma suuri rikkaus?

Kumma kyllä ennemuinoin kommunistit vastustivat muuttoliikkeitä koska heille "länsimainen kulttuuri" edusti rappiota ja nuoret saivat vääriä vaikutteita ja cocacolaa.

[IDA]

Lemmmyn analyysi ajasta on aika tyhjentävä. Noin se kävi ja käy edelleen.

Mikäli jostain saa Timo Vihavaisen kirjan Kansakunta rähmällään, niin se kannattaa lukea. Ilkka Kylävaaran Taistolaisuuden Musta kirja käsittelee aikaa suppeammin ja viihteellisemmällä otteella. Luulen, että mitään tyhjentävää selvitystä ajasta ei uskalleta kirjoittaa ennen kuin asianosaiset ovat kuolleet. Kukapa sitä vanhana viitsisi lukea kuinka tyhmä oikeasti on ja suurin osa taitaa nykyään olla asemissa, joissa päätetään tutkimusrahoista ja julkaisupolitiikasta.

[Ernst]

Suomettumisen aika oli hyvin ymmärrettävä juttu. Suomen talous ja turvallisuus olivat niin paljon riippuvaisia Neuvostoliitosta, ettei suurta naapuria haluttu ärsyttää. Näin pyrittiin varmistamaan tuottoisan idänkaupan jatkuvuus ja sotilaallinenkin turvallisuus.

Näinkin, mutta suomettumisenkin kanssa kävi niin, että välttämättömyydestä tuli hyve, eli varovainen suhtautuminen NL:n muuttui joidenkin kohdalla palvonnaksi. Erityisesti näin kävi nuoren polven kohdalla, joka ei ollut kokenut mitään muuta kuin suomettumisen aikaa.

Itselleen valehtelu on vaarallista: ennen pitkää sitä alkaa uskoa omiin valheisiinsa.

Minulle tuli mieleen tuosta itselleen valehtelusta ministeri Ahti Karjalainen. Jotenkin hänen olemuksestaan saattoi aistia (viinanhajun ohella) sellaisen katkeran ja pitkäaikaisen vitttuuntumisen...siis muumittumisen ominaishajun. Pohjimmiltaan rehti mies joutui haastamaan sellaista tuubaa työkseen ettei paremmasta väliä. Ahti ei sitä kestänyt.

Minua ihmetyttää nämä uudemmat monikulttuutin ahdit ja einouusitalot, joita tuuban haastaminen ei näytä lainkaan häiritsevän. He taitavat olla uskossaan autuaita ja tosissaan.

[pelle12]

Mikä on se suuri kansallinen etu, jota tällä nykyajan suomettumisella yritetään suojella?

Maahanmuuton ja kansainvälistymisen tuoma suuri rikkaus?

Kumma kyllä ennemuinoin kommunistit vastustivat muuttoliikkeitä koska heille "länsimainen kulttuuri" edusti rappiota ja nuoret saivat vääriä vaikutteita ja cocacolaa.

Joidenkin äärikommarien tarkoituksena on ajaa yhteiskunta kaaoksen tilaan, minkä jälkeen koittaisi vallankumouksellinen tilanne, ja mikäpä olisi parempi tapa saada aikaan kaaos kuin edistää rajoittamatonta maahanmuuttoa ja monikulturismia?

[Lemmy]

Oikeastaan nyt puhutaan "jälkisuomettumisesta"

Vihavaisen kirjaa en ole uskaltanut avata pitkään aikaan ettei multa katkea suoni päästä.

[JanneJanne]

Siinä oli alunperin pelko perseessä miehityksestä, mutta sitten varsinkin loppuaikoina taloudelliset intressit alkoi lyömään läpi. Poliitikoilla oli intresseissä pitää "hyvät idänsuhteet" ja politiikka ja bisnes oli hyvin sängyssä. Kekkonen hiihti ja Kekkonen kalasti ja kauppaneuvokset joi votkaa ja vienti veti. Kekkoslovakian politiikka oli tietyssä mielessä hyvinkin onnistunutta kun vertaa esim. Varsovanliiton maihin. Ranska ja Italia olivat myös melko hyvää pataa NL:n kanssa "länsimaista", mutta jostain kumman syystä Suomea sitten pidetään jotenkin ainutlaatuisena.

Mutta sitten se perseennuolenta ja mokutus. Paitsi ei sitä mokutukseksi kutsuttu vaan se oli kansainvälistä solidaarisuutta. Kuten nytten on Vähemmistövaltuutetun toimisto niin silloin oli SNS-seura joka jakeli lausuntoja "Neuvostovastaisuudesta". Sama paska eri paketissa. Ennen oli Neuvostoliiton ja DDR:n teollisuusmessut joissa ylistettiin Wartburgin teknistä edistyksellisyyttä niin sama porukka on nytten jollain etnofestivaalilla. Puuttuisi vielä, että Valittujen Palojen kilpailijana painettua Maailma ja Me kirjaa alettaisiin uudelleen julkaista Moku ja Mamu -nimisenä.

Jos ihmettelee tuota nykyisten 30-40:sten USA-vastaisuutta tai sitten hirveää kommunistivihaa niin ne on tuolta 70-luvun lastentarhasta imettyjä vaikutteita. Silloin opettajatkin olivat "poliittisesti valveutuneita". Eli "pakkomokutus" toimii noin puoleen - toisesta puolesta tulee sellaisia jotka vastustaa polaarisesti tätä pakkosyöttöä.

Ainoa "ongelma" ehkä lienee siinä, että Koiviston aikana tai myöhemminkään ei tehty tarpeeksi pesäeroa vanhaan. Perseennuolenta ja "munattomuus" ulkopolitiikassa jatkui ikäänkuin vanhasta muistista esim. Baltian maiden itsenäistymisen aikaan. Jos Suomi olisi mennyt konkkaan 90-luvun lamassa ja meillä olisi tapahtunut vallankeikaus, saattaisi olla että silloin olisi julkisesti haluttu poliitikkoja pyöritellä tervassa ja höyhenissä. Ainoa vika että terva ja höyhenet olisivat loppuneet heti alkuunsa.

Nyt on pakko kehua Lemmyn kirjoitusta. Voisiko tuota lähihistoriaa ytimekkäämmin kuvata.

Ehkä voisi jotain yksityiskohtia lisätä:
- Neuvostoliitto ei halunnut antaa Suomen liukua liiaksi länteen. Siksi Neuvostoliitto aika-ajoin ehdotti isompia Suomelle suhtedullisia kauppasopimuspläjäyksiä. Yritti torpata Suomen liiallista taloudellista sitoutumista länteen. Pienet ihmiset Suomessa eivät Neuvostoliiton pyrkimyksiä tietenkään samalla tapaa oivaltaneet. Ei mikään ihme, että halonenkin oli EEC-soppareita (EU:n edeltäjä) eturivissä torppaamaamassa, Neuvostoliiton etujen mukaisesti Suomen etuja vastaan.
- Suomessa oli ihmisiä, jotka aidosti ihannoivat Neuvostoliiton järjestelmää. Näitä ihmisiä voisi verrata syvässä uskossa oleviin. Siinä ei järki eikä logiikka paljon painanut. Nämä ihmiset olivat oikeasti tekemässä Suomessa vallankumousta. Entisen komukkajohtajan Taisto Sinisalon mukaan Taistolaisiksi näitä nimitettiin. Olivat vähemmistökommunisteja. Sitten Suomessa oli enemmistökommunistejä, Aarne Saarinen kai tunnetuimpana esikuvana, jotka olisivat halunneet Suomesta enemmänkin itä-Saksan tai Unkarin tapaisen hieman (mutta vain hieman) ihmisarvoisemman komukkavaltion. Vähemmistö ja enemmistökomukoinen erona oli myös keinot yhteiskunnan muuttamiseen: Taistolaiset jopa aidosti onnistuivat saamaan yhteiskunnallista levottomuutta Suomeen vielä 1970-luvulla (lakkoja ilman järkeviä päämääriä, joukkomielenosoituksia etc) painostaakseen hallituksen eroon ja (vähemmistö)kommunistien vetämän hallituksen muodostamiseen. Siitä se olisi lähtenyt. Enemmistökommunistit taas uskoivat hieman demokraattisempiin keinoihin, normaalien vaalien kautta vallan ottamiseen.
- Vallankumouksessa yksi avaintekijä on ottaa media haltuun. Siksi vielä nykyäänkin erityisesti vanhemman polven toimittajista löytyy näitä ex-komukoita, mutta jotka vieläkin muistelevat haikeana vanhoja hyviä aikoja. Tähän aikakauteen myös liittyy se, että nämä vallankumoukselliset uskovaiset ottivat Tampereen Yliopiston tiedotusopin laitoksen haltuunsasa...eli yhden niistä muutamista paikoista Suomessa, jossa toimittajia koulutettiin. Jäljet näkyvät vieläkin. Ei mikään ihme, että vaikkapa Apu lehden komukka Rossi teki viime pressanvaalien yhteydessä ko lehteen monen aukeaman mittaisen mairittelevan glamour jutun Halosesta ilman pienintäkään kriittisyyden häivää; Arvaa vain, että saiko yksikään toinen ehdokas itsestään ko lehteen mitään juttua. Ja silti tuo lehti haluaa profiloitua neutraaliksi tai puolueettomaksi.
- Suomessa oli suomettuneella aikakaudella toisinajattelijoita. Esimerkiksi Georg Ehrnrooth. Media ja rähmäpoliitikot vain tuppasivat nämä toisinajattelijat leimaamaan tyhmiksi ja jopa mielenvikaisiksi. Epäuskottaviksi tyypeiksi, jotka eivät suomen asioita osaa kuitenkaan hoitaa.
- Ahtisaaren presidenttiyskautena oli jo vähän aikaa valoa Suomen henkisessä ilmapiirissä. Nyt suuren kekkosfanin Vanhasen ja Halosen kautena olemme taas kerran satasella valumassa suomettuneeseen aikakauteen. Aikakauteen, jossa vaiheista asioista ei julkisuudessa paree puhua.

Itse tässä ei, kuin edes pieni vaatimattomin teoin ja askelin yrittää uussuomettumista jarruttaa:
http://www.adressit.com/nordstream

Kaikkien naapurien kanssa pitää aina yrittää pitää hyvä välit. Mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Eikä Suomen etujen vastaisesti, omaa uraa edistääkseen.

[Uljanov]

Olisiko jotain suomettumisen perua nähtävissä nykyisessä Kiina-suhteessa? Ei liikaa kiusata kiusallisilla kysymyksillä kun rahaa ropisee laariin miljardikaupalla. Eipä niillä kysymyksillä kyllä mitään vaikutusta olisikaan, niin mitä sitä turhaan lahjahevosta suuhun katsomaan.

[Maltillinen]

Joidenkin äärikommarien tarkoituksena on ajaa yhteiskunta kaaoksen tilaan, minkä jälkeen koittaisi vallankumouksellinen tilanne, ja mikäpä olisi parempi tapa saada aikaan kaaos kuin edistää rajoittamatonta maahanmuuttoa ja monikulturismia?

Tätä Lenin tosiaan opetti ja välillä tuntuu, että siihen edelleen tähdätään. Haetaan kaaosta, josta Proletariaatin diktatuuri voi nousta, matkalla sosialistiseen idealismiin.
Ajat ja konstit vaihtuvat, mutta päämäärä on sama.

Diktatuureissa tahtoo ongelmana olla vain tuo vallasta luopumisen haaste, joka Neuvostoliitossakin nähtiin. Ideaalivaltio, jota Lenin halusi, ei koskaan voinut toteutua, koska diktaattori Stalin (vaikka proletaari olikin), ei suostunut luopumaan vallasta ... eivätkä oikein hänen seuraajatkaan.

Ongelma vanhoilla ja/tai entisillä stalinisteilla, on se että he eivät ole koskaan keskustelleet asioista avoimesti ja faktapohjaisesti, joten historiasta oppiminenkaan ei oikein tule kysymykseen ... tai edelleen ollaan sitä mieltä, että vaikka joku ei muualla toimi, se toimii Suomessa.

[Lemmy]

-EEC-soppareita (EU:n edeltäjä) eturivissä torppaamaamassa, Neuvostoliiton etujen mukaisesti Suomen etuja vastaan.

Sanotaanko, että vaikka nyky-EU:ta vastuttettaisiin, oli EU:hun liittymisen puolesta äänestäminen ikäänkuin keino hieroa koiran nenää jätökseensä. EEA-jäsenyyskin olisi riittänyt (vrt. Norja), mikäli talous ei olisi romahtanut juuri ennen liittymisäänestystä.   

- Suomessa oli ihmisiä, jotka aidosti ihannoivat Neuvostoliiton järjestelmää. Näitä ihmisiä voisi verrata syvässä uskossa oleviin. Siinä ei järki eikä logiikka paljon painanut. Nämä ihmiset olivat oikeasti tekemässä Suomessa vallankumousta. Entisen komukkajohtajan Taisto Sinisalon mukaan Taistolaisiksi näitä nimitettiin. Olivat vähemmistökommunisteja.

Näitä ännntisiä stalinisteja.

Sitten Suomessa oli enemmistökommunistejä, Aarne Saarinen kai tunnetuimpana esikuvana, jotka olisivat halunneet Suomesta enemmänkin itä-Saksan tai Unkarin tapaisen hieman (mutta vain hieman) ihmisarvoisemman komukkavaltion.

Olisiko kuitenkin Tito:n Jugoslavia ehkä ollut enemmänkin mallina, Suomessa kuitenkin oli jo hyvin aikaisin liitytty Pohjoismaihin mm. passivapauden ym. suhteen vaikka Ruotsi "kansankotina" oli seuraamassa tietä "demokratiaksi".

Taistolaiset jopa aidosti onnistuivat saamaan yhteiskunnallista levottomuutta Suomeen vielä 1970-luvulla

Onhan meillä preka-eetuja vielä nyttenkin. Ihan samaa perinnettä. 70-luvulla rahoitus tosin tuli Tehtaankadulta.

- Vallankumouksessa yksi avaintekijä on ottaa media haltuun.

Sodan jälkeenhän YLE:n pääjohtajana toimi maanpetoksesta tuomittu Hella Wuolijoki.

Siksi vielä nykyäänkin erityisesti vanhemman polven toimittajista löytyy näitä ex-komukoita, mutta jotka vieläkin muistelevat haikeana vanhoja hyviä aikoja. Tähän aikakauteen myös liittyy se, että nämä vallankumoukselliset uskovaiset ottivat Tampereen Yliopiston tiedotusopin laitoksen haltuunsasa..

Minkä johdosta minä käytän hyvin hävytöntä kieltä näitä kohtaan. Media on kuin kampela, vasemmalla kyljellään, suu sivuttain ja silmät selässä. Yhtään kunnon oikeistolaista sanomalehteä ei ole ollut aikoihin. 

[Lemmy]

Olisiko jotain suomettumisen perua nähtävissä nykyisessä Kiina-suhteessa? Ei liikaa kiusata kiusallisilla kysymyksillä kun rahaa ropisee laariin miljardikaupalla.

Se mikä toimi silloin toimii nyttenkin. Mutta ei Suomi edelleenkään ole mitenkään "ainutlaatuinen" suomettumisessa vrt. USA & Saudi-Arabia.

[kaksinaismoralismirules!]

Eihän meillä edeleenkään ole ollut sodan jälkeen yhtään presidentiä jonka taustalla ei olisi ollut Moskova. Nykyisen pressan taustajoukoissa on hyvinkin vahvasti tämä Venäjä-Putin kytkentä.

[Ano Nyymi]

Suomettumisen aika oli hyvin ymmärrettävä juttu. Suomen talous ja turvallisuus olivat niin paljon riippuvaisia Neuvostoliitosta, ettei suurta naapuria haluttu ärsyttää. Näin pyrittiin varmistamaan tuottoisan idänkaupan jatkuvuus ja sotilaallinenkin turvallisuus.

Sanoisin kyllä että aluksi, vuosikymmen puolitoista sotien jälkeen  se suomettuminen oli varmastikin välttämättömyys, mutta jo 70-luvulla se oli sitä minkä Lemmy tuossa aiemmin jo hyvin kuvasikin, eli etuisuuksien kalastelua.
Mutta samanlaista kähmintäähän se oli sisäpolitiikkakin, lahjukset vilahteli ja niin grynderit kuin muutkin porhot rikastui, poliitikkojen ohella.

Kuka tahansa pääsi jo 70-luvulla turistimatkalle silloiseen Neuvostoliittoon ja niin uskomatonta kuin se olikin, edes omien silmien eteen avautunut köyhyys ja kurjuus ei saanut kiihkeimpien punikkien silmiä avautumaan!

Pahaa pelkään että samoin käy tässä moku-hulluudessakin, osa kiihkoilijoista ei muuta mieltään vaikka seisoisi ghetossa palava autonrengas kaulassaan...

[Ano Nyymi]

Mikä on se suuri kansallinen etu, jota tällä nykyajan suomettumisella yritetään suojella?

Maahanmuuton ja kansainvälistymisen tuoma suuri rikkaus?

Kumma kyllä ennemuinoin kommunistit vastustivat muuttoliikkeitä koska heille "länsimainen kulttuuri" edusti rappiota ja nuoret saivat vääriä vaikutteita ja cocacolaa.

Ja nyt vasemmisto on innolla mukana porvareiden juonessa tuoda maahan satojen tuhansien ihmisten halpatyövoimareservi!

Eipä olisi 70-luvulla tuotakaan kukaan kommari voinut uskoa todeksi

[Ördög]

Mikäli jostain saa Timo Vihavaisen kirjan Kansakunta rähmällään, niin se kannattaa lukea. Ilkka Kylävaaran Taistolaisuuden Musta kirja käsittelee aikaa suppeammin ja viihteellisemmällä otteella.

Olemmeko tyystin unohtaneet että suomettumista käsitteleviä kirjoja ilmestyi jo 70- ja 80-luvulla, jolloin N-liitto, Kekkonen ja Sinisalo edelleen olivat hyvässa vedossa? Mielestäni nämä opukset täydentävät Vihavaisen ja muiden myöhemmin julkaistuja teoksia. Niitä ovat mm. ruotsalais-virolaisen toimittajan Andres Küngin Mitä Suomessa tapahtuu? (Kirjayhtymä 1976), Harto Hakovirran Suomettuminen (Gummerus 1975) sekä kokoomateos Kaventunut kansanvalta - diktattuuria demokratiassa (Kustannuspiste 1980). Niitä löytyy divareista ja kirppareilta.

[rontti4]

Mikäli jostain saa Timo Vihavaisen kirjan Kansakunta rähmällään, niin se kannattaa lukea. Ilkka Kylävaaran Taistolaisuuden Musta kirja käsittelee aikaa suppeammin ja viihteellisemmällä otteella.

Olemmeko tyystin unohtaneet että suomettumista käsitteleviä kirjoja ilmestyi jo 70- ja 80-luvulla, jolloin N-liitto, Kekkonen ja Sinisalo edelleen olivat hyvässa vedossa? Mielestäni nämä opukset täydentävät Vihavaisen ja muiden myöhemmin julkaistuja teoksia. Niitä ovat mm. ruotsalais-virolaisen toimittajan Andres Küngin Mitä Suomessa tapahtuu? (Kirjayhtymä 1976), Harto Hakovirran Suomettuminen (Gummerus 1975) sekä kokoomateos Kaventunut kansanvalta - diktattuuria demokratiassa (Kustannuspiste 1980). Niitä löytyy divareista ja kirppareilta.

Kannattaa muistaa myös klassikko Kauko Kare: Tähän on tultu, Paasikiven linjalta K-rintamaan. Alea-kirja 1967

[Mika]

Sitten Suomessa oli enemmistökommunistejä, Aarne Saarinen kai tunnetuimpana esikuvana, jotka olisivat halunneet Suomesta enemmänkin itä-Saksan tai Unkarin tapaisen hieman (mutta vain hieman) ihmisarvoisemman komukkavaltion.

Aarne Saarinen oli kylläkin isänmaallinen kommunisti, joka suhtautui Neuvostoliittoon hyvin varauksellisesti, eikä taatusti halunnut Suomesta minkäänlaista satelliittivaltiota. Saarinen oli muutenkin harvinaisen järkevä ja rehellinen mies. Hän ei ollut millään tavalla fanaattinen, eikä koskaan väittänyt kirkkain silmin mustaa valkoiseksi tai päinvastoin. Aarne Saarinen taitaa olla ainoa kommunisti, jota on Suomessa arvostettu yli puoluerajojen.